Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 19, 1947

              Sivu 2
••utouiuiqtMi
LAUAXTAIXA HUHTIKUUN 19 PÄIVÄNÄ
Mt»ii«iiwi«w«iwiaii^
mi 11
•f
ii:amidcn suomalaisten viikkoiehtt)
Publlahed and prLnted by the \'apaus
Publishing Company Limited, .'lM-102
Elm Sireet West, Sudbury, Ontario.
Reglstered at the Post Office Dept,
Ottawa, as second class niatter:
Tilanshinnat:
1 vuosikerta $2.50
6 kuukautta 1.4Ö
3 kuukautta . . .... '75
Vhd)-svaltofhIn:
1 vuosikerta ..$3.10
6 kuukautta 1.80
^(iiomeen Ja manalle nlkomaflle:
1 vuosikerta - $3.75
6 kuukautta ..%... .... 2.00
Uekkl iJmesi;y7 jokaisen viikon lau*
antaina 12-slvulsena. sisältäen parasta
kauaokirJaUista-luettavaa kaikilta aloll-t
»,
Aslamlehille myönnetään 20 prosen­tin
palkkio.
pyytäkää asiamlesvällneltä jo tä>
o&ftn.
fLMOITUSHINNAT: Yleinen Ilmoi­tushinta
50 senttiä palstatuumalta Ja
kerralta. Alin ilmoitushinta $2.00. Alin
maksu kuolinilmoituksesta $3.00, ynnä
Mi äentua joicaiseica muistovärsyltä tai
iditoslauseelta. Erikoishlmiat pysyvistä
ilmoituksista. .Tilapäisilmoittajien on
lähetettävä maksu etukäteen.
• $Ca<kki UeklUe. tarkoitetut maksu-osoitukset
on ostettava kustantajan ni-meen:
Vapaus Publishing Company
Limited. -
Kustantaja Ja painaja: Vapaus Pub-ttsQuig
Comrany Limtted, 100-102 Elm
atreet West. Sudbury. Ontario
Toimittaja A. Päiviä.
Liekkiin aljotut kirjoitukset osoi­tettava:
LIEKKI
P.O Sox 69 Sodbnry, Oni
toimituksen kulmasta
Tiedämme, että Suomen järjestet­ty
aviistus on edelleen käynnissä.
Viimeinen Canadan Stiomiavun tie­donanto
osoittaa, että maaliskuun
loppuun mennessä sille on saapunut
yhteensä $7S,370, josta päivä^palk-kalahjoituksina
lähes 2,000 dollaria
Juuri tuohon päiväpalkkakeräyk-scen
on kohdist-ettu erikoinen huo­mio,
koska käsitetään, että sillä taval­la
on mahdollisuus saadti kokoon tun­tuvampi
avustus lyhyessä ajassa. Tä­män.^
johdosta., tiedonannossa., sano
taan:
Suomiavun mcrkkinappeja ja neu­loja
— päivämiestcn tunnusmerkke­jä
— on viikon kuluessa lähetetty
useimmille päivämiehille ja lopuille
läheMi^^n sikäli kuin ehditään. l'u-sille
pi^vämiehilic lähetään merkki
kuitin kanssa samalla kertaa.
• / ^väpalkkakeräys ei edisty ajvan
odotusten mukaisesti, ja johtuu se
tietysti siitä tavallisesta suomalai­sesta
hitaudesta. Ehtiihän tuon vie-
Iät ajatellaan. Se ei ole oikein. Kun
asia pitkistyy niin se mutkistuu. £/
ehkä olisi haitaksi jos päivämiehet.
jatka jo ovat työnsä suorittaneet ot­taisivat
lisätehtväkseen hankkia yh­den
tai useamman uuden päiväfuiehen
Suomelle tuttaviensa joukosta. Meil­lä
kaikilla on sellaisia tuttavia jotka
tanitsevat pienen töyttäyksen!
Ennen olemme jo sanoneet monta
kertaa, että yhden päivän ansion uh­raaminen
Suomen ylcisavustukHen ei
ole kcnelleki^n työssä olevalle liian
suuri. V sei m m at eivät sitä huomaa­kaan
kukkarossaan. Mutta kun viisi­tuhatta
kin suomalaina sen tekee,
meillä on päämäärä JOO.OOO dollaria
silloin saavutettu! Kaikki työssä ole-t'(
7/ siis mukaan työntämään Suomi-apubussia
mäen päälle!"
Edellisessä numerossa mainitse­mamme
uusi jatkokertomus on Del­la
M:n kirjoittama, hienotunnelmai-ncn
rotnaani, jonka voimme alkaa
joUoinJ:in kesän kynnyksellä.
. Saloman- cluiotuksen johdosta on
takan mennessä saajpunut vain yk-
Taas on kevät. Istun tuvan rappu­silla
ja nautin täysin siemauksin. V'e-sP
Krisee kallioita pitkin^puroon, pu­rosta
jokeen ja sitä myöten kohisten
kukaties minne. Kaukaa kuuluu koi­ranhaukuntaa,
naapurin kukko lau­laa
kiekautta — ja kuuluu sieltä mui­takin
ääniä, kun menevät aamuas­kareilleen.
Niin pitäisi minunkin
mennä , mutta istun ja mietin vielä
hetkisen. Varikset kilvan lentävät ja
rääkyvät. On se ihme ^ k a i k k i nioit-tivat_
variksia, mutta kuitenkin jokai-nen^
niitä keväällä odottaa. Ovatko­han
ne ensimmäisiä kevään merk­kejä.
Pikkulintusiakin lentää ja vi­sertää.
Olikohan se,huuhkaja, joka
kuusikossa huhuili j ^ toinen .vastasi
kauempaa. . . Navetasta kuuluu va­sikan
mölähdyksiä ja emo sille hil­jaa
ynisee. . .
Kaikki on niin rauhallista — luon­tokin
aivan kuin kuuntelee. Ei yksi­kään
puun latva heilahd^. Pian al­kaa
päivän touhut, mutta aamuyön
kaunein hetki päivästä.
Kevät! Mutta ei siinäkään kaikki
ole kaunista. Tulee ne kauheat tul­vat.
Nytkin olen lukenut lehdistä
niitä olevan lännellä ja muuallakin.
On niitä ollut joskus täälläkin. ]Muis-tanpa
yhden. Siitä on parikymmen­tä
vuotta, olin silloin pieni tyttönen,
kun kotianikin tulva hu"uhteli. Kotini
on joen rannalla, joka oli ain^oakulku-tie
siihen aikaan. Niin, tuli tulva
ja vesi yhä nousi — jo tuli kynnyk­selle
ja viimein sisälle. Naapurit tu­livat
veneellä meitä hakemaan ja
pääsivät aivan eteiseen. — Tuli seu­raava
kevät. Taas tuli iso jäälautta,
kohisten ja kolisten. Isä ja äiti näki­vät,
kuinka se särki rakennuksia ai­van
kuin ne olisivat olleet risuista
tehtyjä.
Ei enempää isä joen rannalle ra­kentanut.
Pienen tuvan teki ensin
korkealle mäelle ja sitten siihen l i ­säsi
vuosien varrella. Ei tänne ole
vesi enää noussut, mutta kyllä sen
edestä myrskyt pieksävät tilpaa ia
tuulet nurkissa vinkuu.
SINIKKA.
Farmarin emäntä
pakinoi
Tämä on vain tuvan ja navetan
väliltä kyhätty. Se on ihan kuin
perintönä annettu meille tämä na­vettatyö,
eikä siitä näy pääsevän yli
eikä ympäri. Otappa sii^tä sitten
ruokasi ja huvisi. ^Minäkin tässä
nyt lonkkaani parantelen. Se kävi
näin: Otin kaksi ämpäriä, läksin na­vettaa
kohti ja katsoa tollailiu kun
miehet renasivat kaarojansa kanssa
— niin kaaduin, vesi holahti päälleni
1947
iiiijuwmumniiniii«iiMiwimniiiiiiuntiamainnMmiiiiiawiimmin
risi ja silloin aukesi avioliiton ihanat
portit. Olit onnellinen.
Täynnä elämänhalua ja niin relo-paana
miehenä tulit tänne koiiseu-dullesi
takaisin.; r oli sitä v^iän su­ruakin
ennenkuin vaimosi sai myös
luvan tulla tänne Canadaan. Läh­ditte
parustamaan oman kodin
Waw^an. Et Vuottakaan ehtinvi
siellä olk.'^kun kaiuiis elämäsi lop­pui.
Armoton on kohtalo! — Kat­kerasti
sinua suremaan jäi vaimosi,
äitisi, veljesi, ja vanha pappa sekä
toverit ja ystävät, jotka kaikki sinus­ta
pitivät.
Uskollinen "Pommi", harmaapäi­nen
vanhus, entinen l^ikkitoverisi,
istuu vanhan -kotisi rappusilla surul­linen
katse sihnissään ja odottaa. Aa-vistaakohan
sekiii, ettet enää kos­kaan
tule sille puhumaan ja päätä
silittämään.
Keveät mullat haudallesi.
ERÄS YSTÄVÄ.
19^
sen huomasivat, niin heille se tuotti
iloa. Silloin minussakin heräsi se
suomalainen sisu ja n:in sain puris­tetuksi
itseni nauramaan. Siitä sain­kin
yähän lohdutusta. Muistin naa­purin
isännän, joka kertoi, että kun
hän kerran meni kauppatorin put­kasta
kahvia juomaan, niin hän so-.
kerin, asemesta pani kahviinsa kaksi
lusikallista- suolaa. Kun myymälän
tytöt rupesivat tirskumaan, selloin
hän vasta huomasi kuinka hänelle
kävi. Mutta kun hän otti vielä kol­mannen
lusikallisen'^ sMolaa ja se­koitteli
sen kahvimsa, niin -tylöt
lakkasivat- tirskumasta — tietenkin
vakavissaan ajatellen, että onpa sii­nä
mies joka tykkää suolasta.
Siitä on muutama vuosi kun tääl­lä
oli eräs; hieno: rouvaykesälomallä.
Kerran kauniina pj-häpälvänä hän
sitten tuli naapurin mummon kanssa
meille. Olikin niin kuuma päivä,
etteivät he halunneet tulla sisälle,
vaan jäivät puitten vai-joon istu­maan.
Minä menin pitämään heil­le
seuraa. ^Meillä oli niuutamia ka-noja
ja kun ne siinä lähettyvillä taap-pailivat,
niin se hieno rouva kysyi:
"Montako munaa kana tekee päi-vässä?''
,
En tiedä missä se minun ilkeämie-lisyyteni
silloin oli. Minähän olisin
voinut vähän luennoida rouvalle ka­nanhoidosta,
'vaikkapa esimerkiksi
niin, että parhaat kanat tekevät tusi­nan
päivässä ja huonommat siitä
alaspäin, mutta minä vain rehellisesti
vastasin:
'•Yhden ne tekevät päivässä eikä
aina sitäkään.*'
Pojan viikarit, jotka istuivat nur­mella
ja olivat kuulleet meidän kes­kustelun,
tuumivat vnerniden läh­dettyä:
•'Ihme kun se rouva tunsi kanan
eikä kysynyt mikä eläin se tuo on,
onko se lehmä vai hevonen?''
TATJANA.
Oiva Huhtalan
muistolle
Armoton oli kohtalo, kun sinun
elämän niin nuolena katkaisi.
Muistamme sinut, Oiva, pienestä
pojasta lähtien. Aina olit niin hert­tainen
ja naurusuinen. Kenellekään
et halunnut tehdä pahaa, etkä kos­kaan
ketään moittinut. Jos sinut
milloin tapasi, aina^ hymyilit ja hy­väntahtoisuus
loisti silmistäsi. Olit
ahkera urheilun harrastaja ia olit
myös näyttämöllä.
Tuli sota. Halusit nähdä maail­maa.
Veljesi kanssa yhdyit vapaa­ehtoisena
armeijaan. Jouduit meren
taakse taistelemaan, etkä tiennyt
silloin tuletko elävänä takaisin. Se
oli raskasta aikaa isällesi ja äidillesi.
Etkä lähtiessäsi tienWt. että vii-ja
lonkkaani otti niin kipeästi että' lYieis.t hvvästit heitit isälleni ja mum
vedet silmim tuli. Olisin sen kaik- niollesi. Tuonen viikatemies" kävi
ki vielä kestänyt, muita kun miehet
si mielenilmaisu. Viita pojan pakina,
jonka julkaisemme seuraavassa nu­merossa.
Mutta meistä tuntuu, eflä
useampia kyniä on jo teroitettu —
ei vain mielenilmaisuja, vaan hyviä
kertotnuksia varten IJekillc kevään
hengessä, vaikkapa sitten myöhem­min
miten kilpailtaisiinkin. — AP.
vitrailemassa ja vei heidät muka­naan.
Äitisi suri ia odotti, sillä ei
hänkään tiennyt näkeekö enää |xii-kiansa.
Neljä pitkiiii vuotta olit meren
takana. Näit Ranskan, Belgian.
Hollannin. Saksan, Englannin — en­kä
kaikkia paikkoja tiediikään missä
kuljit, kun olit tykistössä. Sieltä
maailman ääriltä löysit elämäntove-
Oletteko ystävät kokeneet ham-
' maskipua? -
Olette. Niin minäkin olen.
Se alkoi sunnuntai-iltana, kun olin
haalilla katselemassa näytelmää. Ol­koonpa
nyt mainitsematta mitäia
missä, sen vain sanon, että näytelmä
oli parhaimpia mitä olen ollut tilai­suudessa
näkemään, moniin vuosiin.
Niin, siellä sitä hammasta alkoi sär­keä,
harvakseen vain alkoi tuikkia ia
niska tuli kipeäksi ja kaula myöskin.
Minä ajattelin: Kiusaa nyt minkä
kiusaat, kyllä minä sinusta selviän;
kun pääsen hammaslääkärin käsiin,
niin sinua viedään viimeisen kerran.
Mutta hammaspa ei ollutkaan ai­konut
erota minusta niin vähällä,
vaan päättänyt kostaa kaikki ne ki­vut,
jotka se oli saanut hammaslää­kärin
kautta kokea. Hammaslääkäri
näet oli vetäiiyt^siitä hermon tai os-in
siitä pois. Koko yön se pakotti ja
maanantainakin^ joka oli pyykkipäi­vä.
Olin kahden vaiheella, rupeanko
pesemään vai enkö. Mutta kun au­rinko
nousi niin .kirkkaana ja houkut­televana,
niin tuumin: '"^Mitäpä se
•ayt yksi hammas, kun ei sitä kerran
tuon enempi pakota."
Niin mieheni työhön lähdettyä pes­tin
vedet kuumumaan ja pvykinpesu
alkoi. Kun ^yöni oli puolivälissiv,
sain vieraan; jokin kauneusväiinei-den
kauppias kompuroi rappuja ylös.
Hän ei ollut oikein h^-vissä väleissä
kanssani, kun en ole tehnyt hänen
kanssaan mitään kauppoja pitkään
aikaan. Edellisellä kerralla hänen
käydessä olin kova kuin kivi ja sa­noin:
'•Te vain turhaan tuhlaatte ai­kaanne,
minä en osta mitään.*'
Mutta kun mieheni oli kotona,
niin hänpä loikin kauniit silmänsä
ukl^oparkaan ja kehui jotakin saip­puaa
niin ihmeen ihanaksi, että uk­ko
heltyi ja kaupat syntyi. N}^ tä­mä
rouva oli päättänyt lepyttää mi­nut.
^^Oh! Minä tykkään teidän lat­tioistanne!"
hän huusi ensi töik­seen,
kun sai oven auki.
Minä hämmästyin ja riensin kat-maan,
mikä niitä lattioita vaivaa.
Mutta enhän minä nähnyt niissä
nuuita,kuin pölyä, kun en ollut viela
siivonnut. Sitten Hän siirtyi kanssa­ni
keittiixön, jossa, pesin pyykkiä.
"Voi, Vllä minä tykkäiin tuosta
jääkaapistanne. Onko se uusi?" li­ritti
hän ihastuneena.
••Kuudetta vuotta se jo nieillii •
»Jntkoa 6:nnclla slvuilft\
E
Kai
tUKä
älyn
•päin
aina
Tl
panj
tansc
joitu-kiilo
sn.
rypis
secn,
s^imy
scsii
sasin
To
ajat
ole. m
sinov;
Tietet
teilaa)
taan
ta mi et.
Espan
sia taj.
kesällä
tcn sic
le Bar
vieraiti
vakaun
. vakaun
veet, m
Oli
kaiken
Heidän
navan
eikä ka
jestykst
voinut
panjan
•ulkoa p
tunne :
ci edes
olivat }
kaisen
IJncoln.
vättiin
kaan.
olleet
asian,
peitä tän
dehfivat
osanneet-selvästi.
Vaikki
laa sitä,
"akaan
erikoista
ta ysiäviäi
shall Bc
näkivät
sestä päi
tfieisfä, j
taikka v
horjuvia
tuo Sama.
0'^'ct valm
kureille,
jotain ni
P^ikoitlaa
pyörät Hiki
Kului V
^'»n jotkut
Ptuiksi tai
"loimme tn
''iän saakh
ilkeän
^ttä emme
•'^ oli kyse
korteltiti