Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 24, 1955

              H
(Jatkoa)
V V / i X E X arka, minäkö ni­mittäisin
sinua pieni sipsuk-
'kani niin rumalla nimellä, enhän toki,
sanoi poika ja sieppasi t>iön syliinsä
ja suuteli häntä . . .
Silloin tyttö riuhtaisi itsensä irti ja
läimäytti poikaa poskelle, sanoen:
— Äitini on minua kieltänyt ketään
aiiiestä suutelemasta, sillä se on pahas­ta,
enkä minä ole kenenkään sipsukka,
•nietsänneito, sinipiika, samraalsam-anakko
enkeli, enkä, enkä mikään muu
•kuin Aution Erkin tyttö, Ylimäen pal-veluspiika,
ettäs se nyt saatte uskoa
. . . Ja näin sanoessaan hänen silmänsä
salamoivat ja ääntään korottaen hän
vielä huusi,, hyvästi, ota kiinni jos saat
Xäin tyttö vilisti toisten luo hengäs­tyneenä,
jota tuloa moni pähasilmä
'katseli , . . M u t t a oli 'kuitenkin kaksi
•uskollistakin, joitten katse kertoi hai-
^keasta ikävästä. Mutta Olga seisoi
emäntänsä lähellä ja kuiskasi hänelle:
— Näittekö, miten meidän nuorim-
(mallamme on tuuria jo ensi illasta al-ikaen
. . .
Kauko taas yksin metsään jääneenä
totesi vain: — Sinne se kana katosi,
•mutta vielä se toiste tulevi. Sitten hän­tä
hym\'ilytti, että mitähän tuo näppä-
Täsanainen likka olisi sanonut, jos vielä
kanankin nimen olisi saanut kuulla.
(]Mukava tyttö, ehdottomasti puhdas-
Lsieluinen luonnon lapsi, jospa hän saisi
'--;äilyttää viattomuutensa. Kuinka kau-ihistuneet
hänen silmänsä olivatkaan ja
Ikuinka kirhkeästi hän py3-*hki suutaan
kuin olisi pelännyt spitalin tarttuneen.
- - Eipä imahda kaupunkipaikoista löy­tää
hänen veroistaan . . .
Hetken ympärilleen vilkuiltuaan ei
Hilja oikein tiennyt, mille suunnalle
olisi nyt ohjannut askeleensa. 'Emäntä
!ja Olga näkyivät siirtyvän kahviemän-aien
pariin ja Hilja huomasi Väinön
iseisovan yksinään kallion kupeella, vä-tliän
varjossa. Poika näytti ole\^an
omissa aatoksissaan, surullisen näköi­sien.
Hilja meni hänen luokseeh, hän
aiäki pojan moittivan katseen. Poika
kysyi heti. Missä sinä olet yksinäsi
ollut, kun en olo sinua toisten joukossa
mähnyt sitten leskisillä juoksun jälkeen
— Enj)ä minä ole aivan yksin 'metsiä
kuljeksellut, se joka minut metsään
johti, sanoi olevansa metsän kultainen
kuninijas ia hänen lumoissaan kuljin
kultaisia polkuja . . .
— - \'ai oikein kuninkaitten pariin si-
3iä jo heti ensimmäisenä iloisena ilta­siasi
jouduit, ja astelit hänen lumoisilla
Saaduksenne kauniit kiharat, tulkaa
FRIEDAS BEAUTY SHOP
Puh. TA. 9912
684 E. Hastings St. Vancouver 4, B. C.
ENSILOTJKKAINEN PALVELUS
Tässä liikkeessä puhutaan myös Suomea
(19-10-24-7)
ARV. NAISET!
Turkkeja suoraan tehtaasta tukkuliin-noilla.
'M>-öskin vähittäisanaksuilla.
Purkkien korjausta kohtuullisin hin-
ELVI JAAKKOLA
Puh. HA. 3167
58 Ellerbeck St. Toronto, Ont.
AINO RAAPPANA
Elämän pyörteissä
— eU —
LAULU PYSYVÄLLE RAKKAUDELLE
kultapoluilla, etkä yhtään minua muis­tanut.
~~
— Vai en muistanut. Juuri sinua
muistaessani minä häntä korvalle läi­mäytin,
kun hän suuteli minua.
— Suuteli sinua!
— Niin ja nimitti minua smipiiaksi
ja vaikka miksi
sesti olisi uskonut sen niin pitkälle vai­kuttavan^
että suutelemiseen asti . . .
— Mitä sinä sanot, kuka, missä ja
milloin sinua on suudeltu?
Tyttö katsoi kallellapäin poikaa ja
sanoi hartaan juhlallisesti:
— Niin se Tapio, se kultainen kunin­gas
on minua suudellut siellä omassa
— Viinan takia tuo Oskari Haika
rainen on niin renttu ja ilkeäsuintn ia
hänen sanansa ovat paholaisesta lähtöj.
sin ja hän se pilasi minun puhtaat
iloni tänä yönä.
Poika kiihkeästi:
—- Mitä? Onko hän sinullekin jotain
sanonut?
Tyttö vuorostaan hämmästjueenä:
-— Sinulleko myös . . .?
— Eilen Ulalla hiin jo särki minua
juhannusiloni. Vai teki hän sinulle
saman palveluksen? Mitä hänellä on
meitä vastaan, vaikka isäni olisi^änyt
miten, niin mitä varten hänen täytyy
meitä syyttömiä nälviä? Minulla oii
niin paha -itiieli, etten voi siitä kenelle­kään
kertoa.
Voi sinua sisko pieni, kuka tietää, / linnassaan, eikä edes Mieli-kki, Tapio- _ .^^jj^. ^^.^.^ Minulle voit MIV
minkälaisen sinipiian sellainen herras
Tapio voisikaan tchdä sinunkaltaises-tasi
•— tuollaisesta — hyvin . . .
— Minkälaisesta hj-vin?
— No tuollaisesta — hyvin sievästä
(3-ia-17-2f4)
tytöstä.
— Joko sinäkin! .Te kaikki näytte
tänä yönä olevan pähkähulluja, juhan-nushumaläko
on päähänne mennyt? En
sitä vielä ihmettele jos tuollaiset kai­kenmaailman
kolunneet minulle päättö­miä
lörpöttelevät, mutta kun sinäkin
Väinö, lankeat tuollaiseen hupsutuksen
puhumiseen, sinä, jonka kanssa olemme
kaiket päivät yksissä, yhtäkkiä puhut
roskaa. — ''Hyvin sievä" — pyh! Vaat­teet
sen tekevät. .Sanorhan metsän Ta­piokin,
että kaikki täällä olevat tytöt
olisivat yhtä kauniita jos heillä olisi
ollut kansallispuvut. Ymmärrät siis,
että vaatteita hänkin ihaili eikä minua,
niinkuin sinäkin pöhkö . . .
— OJkoon vain pöhkö, mutta sanon
sen sinulle, että tänä iltana ovat vasta
silmäni auenneet näkemään minkälai­nen
sinä oikein olet. Kotona jokapäivä
nähtynä työmekko ylläsi ja kädet ras­vaisina,
nenäkijx nokisena — tässä ei
Hilja malttanut olla sipaisematta p>oi-kaa
nenänpäältä — olit vaan tavallinen
mukava toveri minulle, enkä osannut
määritellä kauneuttasikaan —
— Kun se ei noen alta päässyt näky­mään
— Silloin siellä rippikirkossa kyllä
ajattelin, että jos sinulla olisi tuon
mustan puvun asemasta valkoinen
rimpsumokko, niin olisit siipiä vailla
oleva enkeli . . .
— Ha haa, vai jo taasen enkeli täl­täkin
taholta. Ehkä joskus laitankin
•valkoisen pitsirimpsuleningin ja voipa­perista
siivet ja tulen sinulle jonakin
yönä kummittelemaan, eikö mainiota?
— Silloin kun sain äitini *hommaa-maan
'jninulle tämän kansallispuvun tä­diltä
Vaa-sasta ja sitten tuli vielä tämä
ihana päähine ja kaulakorut — tämä
on nimeltä Aino puku — minua aivan
kauhistutti, että uskallanko panna tuo­ta
pukua koskaan päälleni. Mutta kun
. olen niin korean perään, niin uskalsin
yhtenä iltana luhdissa koettaa tätä pu­kua
kaikkine koruineen. Mutta olisit­pa
silloin nähnyt Olgan katseen, se
ihan kateudesta kihisi ja hän sanoi:
— Kyllä sinä nyt A^alloitat kaikki
pojat jutonustujiljal — ja niin minä
olen tiiällä ollutkin kuin puolihuma­lassa,
siinä tunteessa, että puku val­loittaa
kaikki> muutenhan he eivät mi­nua
huomaisikaan. Mutta enpä toti-
LATVIALÄINEN KUKKAKAUPPA
LOTUS FLORISTS
# Hienoja kukkia, taiteellisesti laitettuja.
® Kukkalaitteita kaikkiin tarkoituksiin.
O Puhutaan ruotsia, saksaa ja venäjää.
Puhelin KE. 3884
802 Bathuxst St. at Bloor St. "VV. Toronto, Ontario
lan tarkka vaimo tullut minua häätä­mään
pois, antoi vaan vapauden herral­leen
toimia mieleiisä mukaan.
— Mutta minkäs mielen mukaan se
metsänne]to toimi, sanopa se?
— En ennättänji; ajatella . . .
— 'Kyllä arvaan, ettet ennättänyt
ajatella, kun jouduit sellaiseen sadun
huumaukseen sen pitkän hurmurin kyn­sissä..
Et muistanut edes äitisi varoi­tusta,
ettei saa suudella vieraita mie­hiä.
Muistitpa silloin kun minä siellä
rannalla yritin sinua pussata, niin heti
huutamaan: Ei, ei, äiti on varoittanut,
ettei saa pussata vierasta miestä. Niin
kuin minä muka olisin ollut vieras —
ja enhän silloin vielä ollut mieskään
. . . Mustalaispojan kokoinen torvelo
vasta olin.
— No niin. Mutta saipa se hurmu­rikin
sellaisen korvatillikan, että eiköpä
vieläkin säkkipilliä soittele. Muistaa
varmasti minkälaisia sinipiiat, keijukai­set
ovat, eivät ole untuvaisia.
— Niinkö, ettäkö sinä annoit?
— .\nnoinpa niinkin. Taisi siitä si-nipiikataru
hävitä, kun tuntea sai pik­kupiian
kämmenen kovuutta. Ei mi­nua
tarvitse ruveta vaatteitten tiimalta
mielistelemään, eikä muutenkaan, enkä
olisi uskonut, että sinäkin Väinö aloit
mieltyä helyihin. Tämän yön jälkeen
en näitä enää päälleni ripusta. Minä
kun uskoin, että sinä tykkäisit minusta
— minusta itsestäni — tätä sanoessaan
tyttö käänsi päätään, nähtävästi sala-takseen
esiin pyrkiviä kyyneleitä, ääni­kin
soinnahti niin lapsellisen avutto­malta.
Poika katsoi hetken edessään seiso­vaa,
niin herttaisen kaunista tyttöä,
jota hän olisi rakastanut hänen itsensä
vuoksi, vaikka yllänsä olisivat olleet
minkälaiset ryysyt. Hänen hyvyytensä
ja iloisen olemuksensa vuoksi, vaikka
eivät olisikaan silmät noin suuret, tum­mat,
säteilevät, posket ruusunpunaiset.
Et tiedä tyttö vielä kauneutesi voi­maa,
et tiedä mihin kiusauksiin se voi
ihmislapsia saattaa. Jospa et koskaan
tulisi tietämäänkään miten ihana olet
« • •
Tyttö jatkoi:
— Iltani olisi kaikkine kommelluk-sineen
ollut ihana, minulla on ollut
niin, niin lystiä tänä yönä. Elämä tai­taa
olla suurenmoista, kun sitä pääsee
oikein elämään. Etkö sinäkin usko
niin olevan? Eletään me tästä alkaen
iloista nuoruutta. Mutta kuule Väinö,
ethän koskaan, et milloinkaan ota en­simmäistä
ryyppyä viinalasista, se kun
kuluu olevan sellaista ainetU, että sitä
alkaa himoita sitä enemmän mitä
useammin ottaa. Isä sanoi, että siihen
on piru, pahuuden pääruhtinas kät,-
keytynyt, kun se sen kautta voi saada
niin hirmuisen paljon pahaa aikaan.
Mutta jos ei ota ensimmäistä ryjppyä,
niin ei ota toistakaan ja silloin var­masti
voi eläniänsä el?iä'siveästi ja ilo
olla täydellistä. Niinhän sinun mum­mosi
on meille aina puhiinut ja mehän .
kunnioitetaan ja uskotaan hänen neu­vojaan,
eikö niin?
Pojan hyväks>-\'ästi nyökättyä tyttö
se kuuluu helpottavan, kun saa surunsa
ystävälle kertoa, vai olenko ystä\-äsi?
Pojan hymyilevä nyökkäys ja katse
sai tytön jatkamaan:
— Inahdetaan kävelemään tuonne vä­hän
etemmä, taitavat muuten taas nuo
tuolla rannalla katsella meitä liiaksi
pitkään.
— Mennään ja jutellaan mitä tun­nollamme
on, eipä tästä yöstä ole enää
säästäin ja jos toiset vievät veneet, niin
saatammefhan kiertääkin. — Ei, elä
veikkonen mene sille suunnalle, sieltä
voi tulla kultainen kuningas vastaan,
tai itse metsän ehtoisa emäntä. Jos
niin kävisi, silloin meille käy hullusti
• • •
— Kyllä sen kuulee, ettei ole huk­kaan
mennyt se minkä olet ahmien lu­kenut
kaikista minun koulukirjoistani
ja etenkin Suomen historiasta.
— Totta kai sen muistaa pitää, min­kä
lukee, hullu tyhjän takia työtä tekee^
;Mutta olipa se asia miten oli, jiyt ollaan
kuulorajan ulkopuolella, ala kertoa vai­voistasi,
koetetaan sitten ne lohdutuk­sen
sanoilla paikkailla , . . .
— Niin sinun tapaistasi, sinä lyöt
kaikki leikiksi. Mutta ei ole leikin
asia kuulla omasta isästään puhutta­van
ilkeitä juttuja.
— Niin, ei kait se sellainen ole leik­kiä,
jos vaan se on totta. Mitä rumaa
sinä sitten olet hänestä kuullut?
— Se on kyllä ~ vaikeata sinullekin
sanoa ja muillehan minä en kehtaisi
siitä mainitakaan. Se Hakkarainen, se
suutari, se iljetys, alkoi eilen illalla
täällä kokolla minulle piikitellä kaiken­laista,
isästä ja eräästä naisesta . . .
Kysyi olinko jo käynyt katsomassa si­sarpuoltani,
joka kasvaa kallistuvassa
mökissä . . . Mitä luulet sillä tarkoit­taneen?
Sitten vielä selvästi sanoi,
että muka rikkaat ukkomiehet kelpaa-,
vat monille tytöille mieluummin kuin
rehellinen, mutta köyhä suutari. Sanoi
hän paljon muutakin, jota en ymmiv-tänyt,
hänen puheensa kuulosti uh­kaukselta
— niin kuin minä olisin syyl­linen
hänen huonoon onneensa. Minun
tuli niin äärettömän pahamieli, kun isä
juo ja kuljeskelee, eikä tiedä, mitä hän
kulloinkin toimittelee. Ihan saa hävetä
silmät päästään ja niin täytyy väistyä
syrjään, kun uskoo kaikkien katseesta
näkevänsä: tuo on sen huorpukin pentu
• • •
— No mutta, mitä sinä nyt. . .?
— Niin, niin se on, kuulin jossain
noin ruman sanan . . .
— Älä toki ota noita kuulojasi tuolta
kannalta ja jospa ne eivät ole isääsi
tarkoittaneetkaan. Ja jos olisi\-atkin,
niin ei suinkaan isäsi s>'ntejä ja syita
sinun harteillesi kuormiteta. Ole va­paa
ja avoin, eläkä luihulle kuin syyn
ja pelon painamana, niin näytät, etta
olet ainakin.toista maata kuin isäsi . •
Mutta mitäs sitten sanot, jospa et kai­kissa
suhteissa . vanhemmaksi tultuasi
olisikaan toisenlainen?
— Esimerkiksi missä, sinun mieles­täsi?
Kerrohan ajatuksesi
.Esimerkiksi.sunä- suhteessa, josiA-