Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 14, 1947

              Sivula • •- • - -•• I IIII
inaan lankkua. Raskaat rautäpun-nukset
katkaisevat syvän hiljaisuu-den
ja kovalla vauhdilla vetävät sä>
kin perässään mereen. Suuri laine
pyyhkäisee paikan yli ja jälleen ovat
viimeisetkin vesikuplat haihtuneet o-lemattomtin.
Punnukset vetivät kuol­lutta
ruumista yhä syvemmälle. No­peassa
tahdissa kuun valaisema ve­den
pinta nousi yhä korkeammalle.
Kirkas vesi muuttui ensiksi tumman
vihreäksi, sitten musteen siniseksi ja
lopulta jäätävän kylmäksi, jossa
ikuinen tuhatvuotinen pimeys vallit­see.
Se on mustaakin mustempi. Siel­lä
alkaa uusi alkuperäinen eläinmaa­ilma,
kivikasveja pitkine ^tnutorvi-neen.
Siellä jääkylmässä vedessä ruu­mis
säilyy viiosikausia. Pienet imu-
. kasvit ottavat ruumiista vain hiuk-kasen
kerrallaan, josta sulattelevat
pitkän aikaa. Vielä silloinkin kun
merimiehen jälkeläiset harmaan k i ­ven
alla ovat hyönteisten ja matojen
syöminä hävinneet olemattomiin, sei­soo
kaikkien unhoittama merimies
ankkurissaan vapaana kaikesta saas­tasta
ja- lahoamisen luonnonlakia uh­maten.
Täällä hän on kuolleempi kuin
mikään maanpäällisistä olioista. Val­tameren
pohja on merimiehen pyhi­tetty
koti, jossa tuhatvuotinen rau­ha
varjelee hänen viimeistä lepopaik­kaansa.
. .
Liiivan ensimn^äinen perämies soit­ti
minulle aikaisin seuraavana aamu­na
ja lupasi henkilökohtaisesti tul­la
opastamaan kiertokäynillä laivan
eri osastoissa. Ensimmäinen perä­mies
on mahtava herra valtameri­aluksilla.
Vaikka hän palkkaluokit-telussa
onkin vasta kolmannella si­jalla,
nimittäin kapteenin ja ensim­mäisen
konemestarin jälkeen, hoi­taa
hän käytännöllisesti katsoen kap-.
teem'n tehtävät.
Kylläpä meillä oli ihmettelemistä!
Laivan korkeus kölistä savupiipim
huippuun oli vähän yli 50 metriä!
Kun Helsingin Johanneksen kirkon
tornit ovat 72 metrin korkuiset, saa
siitä jonkinlaisen vertauskohdan. Lai­van
pituus oli yli 200 metriä. Savu­piiput
olivat niin valtavat, että jos
ne asetettaisiin maahan pitkälleen
voisi suuri kuormaauto helposti ajaa
niiden lä{)i.
Tällaisessa laivassa, jonka neljästä
potkurista jokainen painaa 22 ton­nia
ja peräsin yksistään 125 tonnia,
täytyy — niin kuvittelin — ohjaaja­na
olla todellinen merikarhu jollaisen
tyjpin korkeintaan joku Jack Lon­don
Jcykcnisi kuvailemaan. Menim­me
ohjauskopi>iin. Nuori, siististipu-ettu
mies nousi ylös ja mainitsi muu­tamia
tuntemattomia numeroita pe­rämiehelle.
— Mutta, missä ohjauspyörä on?
kysyi joku joukostamme.
— Ei meillä sellaista olekaan, vas­tasi
mies luotien samalla alistuvan
katseen perämieheen ja hänen vie­raisiinsa.
— ^litä! huudahti eräs vanha rou­va
takanani, olemmeko sitten tuuli­ajolla?
— Emme suinkaan,/LaJN-an ohjaus
tapahtuu magneettisen automaatti­laitteen
avulla, sanoi isäntämme ystä­vällisesti.
"Kas tuossa noita nappu­loita.
Kun laivan kulkusuuntaa halu­taan
muuttaa, painetaan tuota nap­pia.
Ei mitään fyysillislä \-oimaa,
vain hiukan tarkkaavaisuutta.''
Laivan keittiö toimi sähköllä, Mo-nivärisine
s ä h k ö tarkistuslamppui-neen
sc näytti erehdyttiivästi radio-kontrollihuoneelta.
Vlikokkimcstari
oli hiukan huolestunut.
Äfikä Mtänä? kysyi peräinies.
— Ei- juuri mainittai^, viiine ^
nä messipoika oli vahingossa pistänyt
ruokahuoneen lämmityslait­teen
käyntiin jäähdytyslaitteen ase­mesta/
jolloin laivan kaikki kanan­munat
'happanivat*. Poika sai yhden
ylimääräisen vahtivuoron, eikä saa­nut
olla näkemässä kun — viisikym­mentätuhatta
kananmimaa heitettiin
kalojen ruoaksi!
— Viisikymmentätuhatta kanan­munaa,
sepä vahinko, hihkasin osan­ottavasti.
— Ha-ha-haa, nauroi ylikokki, et­tä
valkoiset hampaat kiiluivat.—^Ta­pauksen
johdosta pitäisi minun kait
sitoa musta surunauha hihaani. Fol-low
me, niin saatte näh"dä kuinka
meillä ahvenia ruokitaan, jatkoi keit­tiömestari
ja ohjasi minut laivan kaa­topaikalle.
Luukusta valui virtanaan
hedelmiä, joihin oli pakkauksessa tul­lut
pieni läiskä, ylijääneitä paisteja,
edellisen päivän leipää, hiukan ha­pahkoa
kermaa y.m. ruokatavaraa—
aina vain virtanaan samasta'luukus--
ta armottomasti mereen!
Laskeuduimme l o p p u mättomia ,
tikkaita alas sinne, mistä koneiden
kumea ja tasainen jyske kuului. Läm­mittäjät
elävät täällä kuin omassa
maailmassaan. He asuivat vedenra­jan
alapuolella hirvittävässä kuu­muudessa
— olipa sitten matka päi­väntasaajalle
tai pohjoisimmille seu­duille.
Mitkään maisemat eivät tääl­lä
liioin hivelleet silmää. Vain am­mottavan
isoja uuninkitoja, jotka
nielivät lakkaamatta polttoainetta,
kivihiilen pölyä oli joka paikassa.
Suurin osa lämmittäjiä käveli a-lastomina,
vain sandaalit jaloissaan.
Täällä heidäii tatueerauksensa pää­sivät
oikeuksiinsa, ja he ovat suoras­taan
ylpeitä niistä. Eräs heistä näyt­tää^
minulle heilansa kuvaa, joka on
tatueerattu hänen rintaansa. Taval­lisimmat
ovat kahden dollarin hintai­set
kaksi sydäntä, jotka nuoli lävis­tää.
Eräällä heistä oli kummallinen
tatueeraus, jota en koskaan aikai­semmin
ole nähnyt. Se olikin omis­tajan
kertoman mukaan maksanut
Hampurin satamassa' 30 dollaria.
Kuinka tatueeraus oli tapahtunut, si­tä
ei omistaja sanonut muistavan­sa.
Hampurissa oli samoihin aikoi­hin
vieraillut eräs kuuluisa kahleku­ningas
ja hänen kunniakseen lämmit­täjä
oli antanut tatueerata ruumis­taan
3'mpärÖimään sateenkaaren vä­risen
ketjun, jonka päässä oli ank­kuri.
Ketju kulki pari kertaa kau­lan
ympäri jatkuen korkkiruuvin ta­voin
vartalon ympäri aina lantei­den
alapuolelle saakka, ankkurin toi­sen
puoliskon hävitessä ^sinne jon­nekin
KiiiSasfus
Jos laivaan ilmestyy salamatkus­taja,
avustavat lämmittäjät usein
heitii. Täällä omassa maailmassa he
osaavat järjestää hyviä piilopaikkoja
"jäniksille" pientä korvausta vas­taan.
Edellisenä päivänä oli yksi
jänis saatu kiinni, mutta hän ei ol­lutkaan
lämmittäjien "huolenpidon"
alaisena. Mies oli piiloutunut laivan
hissin katolle, jossa oli ehtinyt mat­kustaa
ylös ja alas yhdeksän ja puo­li
N-uorokautta. Kun ottaa huomi­oon,
että hissi on lakkaamtta klo
6—24 kiiytännössä kuuden kerrok­sen
välillä ja laiva muutenkin hiukan
keinuu, niin voi ar\ata ettei mainit­tu
"hyttipaikka" erikoisen mukava
ollut . . .
M.VAPALLOX pinta-ala on yli
57.510,000 neliöniailia.
Canadan preesialueella kasvatettu
vehnä on tänapäi^^nä yksi valtion
tärkeinq>iä vientitavaroita. Monet
kansakunnat, erittäinkin ne Euroo­pan
maat jotka olivat sodassa odot­tavat,
etitä Canadan vehnä helpottai­si
niiden nälkätilanrietta.
Huonot ilmat, tulvat ja puute työ­voimasta,
siemenistä, lannoitusaineis-ta,
koneistosta jä sähkövoimasta on
vähentänyt näitten maitten hyvän"
sadon mahdollisuuksia. Canadaa siis
pyydetään varustamaan näitä maita
jotka normaalisesti voisivat kasvat­taa
enimmän osan tarvitsemastaan
viljasta.
Vehnä on johtava viljalaji Cana-dassa
ja sen kasvattaminen vaikuttaa
teollisuutemme eri haaroihin. Te-rästyöläiset,
farmikoneiston valmis-"
tajat, rautatiet, vientiyhtiöt ja myl­lyt
ovat riippuvaisia vehnästä..
HciUitus on perustanut monta asi-oimistoa
ja laitosta suuren vehnä-tuotannon
käsittelyn auttamiseksi.
Järvi- ja rannikkosatamiin on raken­nettu
suuret viljaelevaattorit, jotka
käsittelevät Canadan ulkomaille lä­hettämää
\iljaa. Kauppalautakun-tia
on perustettu huolehtimaan veh­nän
myynnistä ja jakeilusta. . Kaup­pasopimuksista,
jt>tka lupaavat kun­nollisen
hinnan ja tasapuolisen jake­lun,
on neuvoteltu:
Vehnätuotanto Canadassa on kas­vanut
17 miljoonasta bushelista v.
1871 55(5 miljoonaan busheliin v.
1942. Tämä merkitsee lisäystä 5
bushelista v. 1871 yli 47, busheliin v.
1942 henkeä kohti.
Yksi tärkeimpiä tekijöitä Canadan
asemaan vehnän tuottajana on ollut
sellaisten uusien vehnälajien kehit­täminen,
jotka vastaavat farmariem-me
tarpeita. Tämä on suoritettu tie­demiesten
ja farmarien yhteistoimin­nalla
koefarmeilla ja laboratorioissa
valtion koefarmisysteemin alaisena.
Tämä systeemi perustettiin v. 1886
ja .sen päätarkoitus oli kehittää aikai­sin
kypsyviä vehnälajeja. Marquis-vehnä
kehitettiin v. 1907,-Ruby-veh­nä
V . 1916, Garnet-vehnä v. 1926 ja
v. 1928 kehitettiin Reward-vehnä,
yksi mailman parhaita näyttelyveh-nälajeja.
Ruostekulkutaudin jälkeen w,
1916—1923 ryhdyttiin etsimään
ruostetta vastustava vehnä. Tämän
etsinnän seurauksena kehitettiin Re-nown-,
Regent- ja Redman-vehnäla-jit.
Vaikka nämä lajit ovat niin
kuuluisia niin uusien lajien etsiminen
yhä jatkuu.
Uusi Saundersvehna vastustaa m.
m. ruostetta ja mätää ja kypsyy ai­kaisin.
Se on alkuperäisen Marquis-vehnän
jälkeläinen ja on saanut ni­mensä
tri Charles Saundersilta joka~
kehitti Marquis-vehnän.
Muutamina länsi-alueilla "Wheat
Stem Saw Fly"-hyönteinen on tuot­tanut
paljon vahinkoa. V. 1938
valtion tiedemiehet alkoivat työsken­nellä
tämän probleemin ratkaisemi­seksi.
V. 1945 he kehittivät Rescue-vehnän,
joka vastustaa tätä hyönteis-tii.
Xoin 200,000 bushelia Rcscue-vehnää
jaetaan kasvattajille Sa\v F ly ,
alueilla.
Kaikki canadalaiset voivat olla yl­peitä
siitä, että canadalainen on niin
useasti saanut "Maailman Vchnä-kuninkaan"'-
nimcn kansainvälisissä
vilja- ja cläinnäyltelyi^^sä.
Vekreä^ohikka, - kukkha maa
edessä kaukana kangastaa. '
Tummien honkien keskellä käyn
yksin näin uneksin, näkien näyn.
Ori ihana keväinen maa!
Kevät, sun sielusi nähdä ma saan
kun heräät taas aamnhun nousevaan.
Saan ihailla auringonlaskua illoin
sylin täydeltä kerätä kukkia'sill^ _
kun päiväsi kylpevi loistossaan, '
minä milloin sun nähdä saan?
On järven pinta jo kirkkainta kultaa
ja aurinko lämmöllään hyväilee mul.
^ taa.
Näen kastehen hennon nurmikon yllä
se kimaltaa, täyttäen säteilyllä
^ koko heräävän luonnon, ja laulullaan
jo täyttävät lintuset maan.
-Sitä riemua äänien hilpeiden
jokaniumiini solulla vaistoan sen.
Ja kun aurinko polttaen vittaavi luo­miin,
minä tunnen taas voimasi virtamn
suoniin.
Sua enemmän voisinko rakastca
sinä unien, toiveiden inaa!
. TETTI.
Käki kansan tarinoissa ,
Tavallinen käki asustaa melkeki
kaikkialla maailmassa, mutta nin-saimmin-
niitä löytyy lämpöisistä
maista sellaisista kuin Etelä-.\meri-ka
ja etelä-Aasia. Kylmissä maissa
käki eiää vain kesälintuna.
Käen. kukunnan kuuleminen tyh­jällä
vatsalla on varma merkki näl­kään
nääntymisestä Tanskassa.
Ranskan talonpojat luulevat käen
muuttuvan haukaksi syksyllä. Sama
usko eli kansan keskuudessa Suo­messakin.
Saksassa uskotaan ihmisen
elävän niin monta vuotta kuinka
monta kertaa hän kuulee käen kuk­kuvan-
Sveitsissä pidetään käkeä lin­nuksi
muuttuneena leipurin poikana
ja paimentyttö uskoo että niin mon­ta
kertaa kun käki kukkuu kuluu
vuosia ennenkuin hän menee naimi­siin.
Sielun kuolemattomuus
olisi ShawIIe kauhistus
Pian 91 vuoden iän saavuttava
Bernard Shaw sanoi äskettäin erääl­le
haastattelijalle, että hän ei tieten­kään
usko kummituksiin, mutta fr
sasi, että "te puhutte nyt miehelle,
joka on kolmen neljäsosan kuiKni-tus".
. Kun häneltä kysyttiin uskooko
hän kuoleman jälkeiseen eläniEn, sa­noi
Shaw:
"Yksilöiden kuoleman jälkeiseen
elämään uskominen on minulle kau­histus.
.Ajatelkaapa sen toteamisek­si,
ei omaanne vaan minun kuoleman
jälkeistä elämääni. Kuvitelkaa etta
.G.B.S. (Shaw) eläisi satoja vuosia.
Saattaisitteko sietää sitä?"
SUOMESS.A^ osoitetaan työväen
ammatilliseen järiestäyt>-mis«n
suurta kiintymystä, jota osoittaa se­kin,
että S.\K:n ääncnkannatupn
painosmäärä oli äskettäin 255,000.
K.AXSMXINEX terveydellisten
asioiden toimisto on •"•^'o^";^^ ^,JJ^
Yhdysvalloissa on nyk> iiiin nom-»^
000 "kohtuuttomasti O-^T.^^^'^
naista, joiden otaksutain ''f^'"'^
tuhoon" ennenkuin n)icspuoliset j
pot.