Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 11, 1952

              n oli tapahtunut jotain.
iöUut tapahtunut mitaan
r ei vastannut Jerryn koputuk-
"fhän riuhtaisi auki inakuuhuo-
Nopealla sUmäykseHä häj.
sen tyhjäksi, toinen vuode oh
Lito hän liian myöhään? Jerry
L Shmettyv^nsä kauhusta Jytot
b^^, molemmat. Phyllis oh
Lt %\nan mukanaan. Minne?
hän hän Sylvian kuolleena?
e welä iäytyi olla jokin mähdoUi-
• Kolitalo ei voinut oUa niin jul-
' - '• s'
rjHtäsi portaat alas. Palvelija
5} yliä hallissa tuijottaen häneen.
-Heitä ei ole siellä, huusi Jerry.
iMinim täytyy löytää Sylvia.
EBkä he ovat lähteneet jonnekin,
^iti John. — Jos auto ei ole tattis-m:
. .Hänen kauhunsa näytti
[tiineen Johniin. Jerry juoksi tilos.
hänfeii perässään kompastellen
fevel(»issaap. Kumpikaan ei ÄUöman-
6-^k1iÄlärkkäiHiin:-^
fpiilös^ painautuen puunruhkba y ä s -•
L Tvltö seurasi katseillaan miehiä
ättäen sitten hiipiä taloon. Mi^kä
)ksi Jerry oli tullut tänne näin myö-lä?
Hänenhän piti tulla vasta aa-illa.
Jerry pelkäsi Sylvian puolesta.
äOikö hän Phylliksen aikovan mur-ita
sisarensa?-
IHän itse oli nyt Sylvia ja haihduttaisi
Fyn pelon. Kuinka onnelliseksi Jer-tulisikaan
iöytäessään hänet elossa
ten^eenä. Phylliksen kuolema oli
onni.
Phyllis h^pi ovesta ja kiurehti kylpy-ioneeseen.
Häntä raivostutti, ettei cl- ^
[t ehtinyt vuoteesee;hsa ennen Jerryn
loa. Kuinka hän selittäisi, ettei ollut
itona? Voi, tietysti hän oli ollut ul-
)na etsimässä sisartaan.
Nähdessään kuvansa kylpyhuoneen
!ilistä Phyllis perääntyi kauhuissaan,
li onni, ettei kukaan ollut nähnyt hän-tällaisena.
Kasvot olivat värittömät,
iät verestivät, ja posket olivat painu­it
iuopalle. Hiukset ol!va;t takkuiset
kilDottomat. Hän oli ruöia, vasten-uelinen,
vanhentunut yhdessä yössä,
ei voinut olla totta. Phyllis «valeli
isvojaan kylmällä vedellä. Se jdrtui
väsjmyksestä, nuo olivat vain jäl-iä
taistelusta, josta hän oli selviytynyt
»ittajana. Aamulla hän olisi jälleen
iimis.
Jerry ja palvelija olivat käyneet tyh-sä
autotallissa. He kiiruhtivat port-iohden,
Jerry koetti rauhoittua. Hä-täytyi
flyt koettaa 'kuviteUa, mitä
tapahtua ja ottaa huomioon
mahdollisuudet. Nähtävästi''
pyilis oli houkutellut sisarensa auto-jelulle.
Sylvia ei voinut epäillä mi-hänhän
ei vielä tuntenut sisarensa
lellistä luonnetta.
7 Mikä pähkäTmllu olenkaan oHut,
'tisi Jerry. _ juniala armahtakoon,
»o vielä ole liian myöhältä . . .
- ^ >Tnmärrä tästä mitään, sanoi
' . ,7*^» aamutakkia tiukemmin
Mleen. - Luuletteko/että on ta-
°™D«t jokin onnettomuus?
SZ'^'''' pahempaa, John. T u s k i/
mmm selittää . .
^ettomuus? j ; r ; y ajatteH kuu-
Ehkä palvelijan sanoissa o l i
• ^ ^ j e . Voisiko Phyllis olla niin
i t t = ? * "^y^tö tietysti oli suunnitel-etukäteen.
Sairaan äiykkyy-
^ ^ toettaisi Phyllis siiojella it-
^ kaikilta ^epäilyksatä. Paras tapa
jai^jestää onnettomuus.'^^
He tapasivat
SIITÄ on jo lähes kolme vuosikym­mentä
kulunut, kun kotiseudullaan
kauneudestaan kuuluisat kaksoissisa­rukset
Maikkilan Liisa ja Leena tulivat
tänne lännen kultalaan T: n kaupunkiin.
He olivat niin samannäköiset, että ellei
heitä ollut enemmäii nähnyt ei heitä
voinut erottaa toisistaan. Luonteeltaan
he olivat myöskm melkein samanlaiset,
-Leena oli vain vähän hiljaisempi Liisaa.
Kun he öliyät vähänkin erossa toisis­taan,
kaipasivat he toisensa seuraa. Va-paai^
äiVänsa he aina viettivät yhdessä.
'Mutta kohtalo kaikki erottaa ja niin
se erotti heidätkin. Arvaattehan sen,
«ttä -heille iiniaant^ joukko kilpakosi­joita
ja seurauksena oli, että vajaan
vuoden kiiluttua tulonsa jälkeen he oli­vat
moleminin naimis^^^
Liisa mnutti-miiehensä Antjn kanssa
satojen, mailien päähän eräälle metsä-seudyUe,
josta annettiin "humsteettilot-teja".
'Heidän onnistui saada lotti
erään kauniin, hiekkarantaisen järven
rannalta.
Mutta Leena ja Ville jäivät asumaan
edelleen edellämainittuun kaupunkiin.
Ensi aikoina he kävivät kumpikin työs­sä,
vaan noin vuoden kuluttua heille
syntyi tyttö, joka sai nimekseen Tert­tu.
He elivät onnellista perhe-elämää.
Terttu kasvoi ja kehittyi, oli vanhem­piensa
silmäterä, heille kaikki kaikessa.
kuinka? Palvelija katsoi Jer.
« 0 ^ i , ^ " ! ^ " " " " * - •'«"y koetti pa^
ajattelemaan rauhalHsesti
johonkin ralkaisuim, Syi-
Pahaa-aavistamattoma-ai5
l»"?*i> pois. Oliko autoUe
PMUs h,ii . «"»««omnus? Ehkä
^ '""»«»dessaan ja toivottomuu-
Oli kulunut vuosia. Terttu oli jo iso
tyttö. Hän oli perinyt äitinsä ulko­muodon
ja oli siis erikoisen kaunis. Mo­ni
koulupoika häntä ihaili salaa. Hän
kävi vielä korkeakoulua.
^ "Kuulepas Terttu, mitä olen ajatel­lut'',
sanoi isä eräänä iltana.
"Mitä, mitä?" riensi Terttu kysy­mään.
"Olen ajatellut, että jos saat koulussa
hyvät arvolauseet, niin »saat syntymä­päivänäsi,
kun täytät 18 vuotta, mennä
Liisa-tädin luokse kesääsi viettämään.
Olethan sinne niin kovin mielinyt ja tä-tisikin
on monasti pyytänyt tulemaan."
dessaan oli syöksyt heidät molemmat
kuolemaan? Ei, sitä ei Jerry uskonut.
Phyllis halusi voittaa sisarensa ja elää
«teenpäin Sylvia Devinenä ja omistaa
yksinään Devine Hallin. Eikö tyttö ol­lut
sanonut itse, että kunhan vain
Thyllis' saisi rauhan, tulisivat he yh­dessä
onnellisiksi? Näiden sanojen taak­se
kätketty tarkoitus oli helppo tulkita,
nyt Jerry tajusi sen hirvittävän selvästi
j a vatisi.
Molemmat tytöt olivat yhdessä aja­neet
pois ja Jossakin tuolla pimeydessä
se oli tapahtunut. Auto-onnettomuus
oli Phyllisin tähänastisista keksinnöistä
kammottavin ja ovelin. Hän oli laske­nut
jollakin keinoin selviytjrvänsä siitä
itse valiingoittumattomana sisarensa
kucdlessa.
— Tdhtori, mitä aiotte tehdä? kuuli
Jerry palvelijan kysyvän. — Soitamme­ko
poliisille?
— Koetan itse ensin löytää heidät,
vastasi Jerry. — Mutta pysytelkää val­veilla
siksi, kunnes palaan.
— Minä — minä en tiedä mitään . . .
änkytti palvflija. — Mutta eikö teistä­kin
Phyllis-neiti ole hiukan omituinen?
Jerry käännähti ja katsoi palvelijan
liuolestuneisiin kasvoihin; Molemmat
miehet tunsivat ymmärtävänsä toisi­aan,
Jerry käsitti, että Johnilla oli jo
kauan ollut epäilyksensä.
— Luuletteko varmasti voivanne
erottaa 'heidät toisistaan?-kysyi Jerry.
— Tarkoitan .
— Ymmärrän, mitä tarkoitatte. Kyl­lä
olen melko varma, että voin . . .
Jatkuu _
Kirj. PöLKKYPÄÄ
Nuolena riensi Terttu isän kaulaan,
eikä siinä jäänyt äitikään ilman syleily­jä
ja suuteloita. , "
Mutta siirtäkäämme kertomuksemme
Liisaan ja Anttiin. He olivat vuosien
kuluessa raivanneet itselleen pienen,
miellyttävän uudisfarmin, jota paljon
kaunisti luonnon ihanuus. Ainoa epä­kohta
heidän elämässään oli siinä, ettei
kohtalo ollut suonut heille lasta niin
mielellään kuin he sen olisivat halun­neetkin.
Oli enää vain kolme päivää juhan-^
nukseen. Antti oli noutamassa Tert­tua,
sillä oli päivä, jollom tämän oli
määrä saapua läheiselle asemalle. Liisa
puuhaili kotiaskareissa. 'Koti oli nyt
erittäin puhdas. Hän oli juuri tuonut
kukkaan puhjenneita pihlajan oksia
huoneisiin ja ne antoivat Suloisen tuok-
'sun. . : / ^ • ' "
Sieltähän he jo saapuivatkin. Jou­tuisasti
pani Liisa kahvikupit pöytään
ja meni ulos ottamaan vierastaan vaa­taan.
"Kylläpä sinä olet Leenan näköinen,
aivan kuin äitisi!" huudahti Liisa Ter­tun
nähtyään. Pian sitä istuttiin pöy­dän
ääressä ja nautittiin kahvia juuri
paistettujen leivosten kanssa.
Terttu oli suurkaupungin lapsi. Maa­laiselämä
oli hänelle outoa. Kaikki
tuntui nyt niin vapaalta ja erikoiselta .
verrattuna niihin ahtaisiin huoneisiin,
joita työläinen "^oi kaupungissa itselleen
hankkia. Pikkulintujen viserrys, sitä
hän syventyi kuuntelemaan. Kerran
hän. sanoikin, että täällä on kuin satu- '
linnassa. Aaltojen loiske järvessä, se
vasta oli jotain!
Terttu oli vilkas luonteeltaan ja kai­kenlaisissa
tehtävissä halusi auttaa tä-tiään.
Pian hän tottui lehmiäkm lyp­sämään
ja eläimistä hän piti paljon.
Anttia huvitti Tertun ainainen puuhai­lu,
sillä hän oli nähnyt, että kaupunki­laistytöt
ovat useinkin niin avuttoman
näköisiä, etteivät ,he haluaisi tehdä
muuta kuin itseään maalata ja koristaa,
kuten hän sanoikin.
Juhannusaattona oli paikkakunnan
haalille järjestetty juhannustanssit. Siur
ne riensivät seudun nuoret ja vanhem­matkin.
Terttu puki päälleen vaalean­sinisen
juhlapuvun. Se väri hänelle so­pikin
parhaiten, sillä hänellä oli vaalea,
aaltoileva tukka ja suuret, tummansini-*
set silmät. Aurinkokin oli antanut
luonnolliset ruusut poskille. Hän oli
aivan hurmaavan kaunis. Täti varoit­ti
Terttua käyttämästä runsaammin
ihomaaleja ja "jauhoja" kasvoihinsa.
Anttikin sanoi:
•Näytä sinä, että tulee sieltä kaupun­gista
muitakin kuin kipsikuvia,"
Liisa ja Antti olivat keskenään kes­kustelleet,
että mitähän ylpeä naapurin
Mauno mahtaa ajatella Tertusta. Mau­no
istui aina haalin penkillä ilt^nissa,
harvoin hän tanssi, vaikka oli erittäin
liyvä tansshnaan. Liisa oli ennen Terr
tun tuloa monasti kiusoteHut Maunoa,
että sieltähän se tulee pian kaupungista
Maunolle "kipsikuva", johon -Mauno
oli vain hymähdellyt.
Maunon koti sijaitsi noin neljäsosa
mailin päässä Liisan ja Antin kodista.
iMaunon vanhemmat olivat tulleet Suo­mesta
samaan paikkaan, Maunon c i l e i^
silloin kymmenvuotias. Nyt. hän
22-vuotias, komea ja uljas nuorukai­nen.
Koskaan ei hänen nähty kulke­van
-räyhäten juopuneena, hionet i y -
töt olivat kohdistaneet häneen hymyi­levän
katseensa, mutta se.ei ollut teh­nyt
toivottua tulosta. . '
kun Terttu saapui haalille tätin^ Ja
setänsä kanssa, oli siellä jo joitain kym-menk
hdifeaöiö? Vähiin ijan-k^t^
tua saapui soittajakin ja alkoi soittaa
Aunista valssia. Silloin tuU Mauno
pyytämään Terttua tanssimaan. Ke^
tään toisia ei mennyt lattialle, kaikki
vain halusivat katsella tuota komeata
paria ja tanssi jäin sujuvia askeleita
tanssin rytmis^. "Nyt taisi vakka kan­tensa
valita", kuiskasi joku vanhempi
misis Liisan korvaan. "Saapa nähdä",
N^astasi Liisa.
Noin kaksitoista mailia oli matkaa lä-heisimpään
kaupunkiin. Se oli vain
pikkukaupunki, josta kävi kesisin nuo-ria
ja vanhempaakin väkeä runsaasti
tansseissa ja sunnuntain^ aikoina järvel­lä
uimassa ja kalastamassa. *Nuorta
N^äkea oli nytkin saapunut pieni haali
^täyteen. Koskaan Terttu ei ollut naut­tinut
niin tanssista kuin tuona iltana.
Kilvan pojat hakivat häntä tanssimaan.
Usein hänen katseensa menivät Mau­noon,
joka tanssi vain vähenunän mutta
sitä enemmän seur^.si katseillaan Tert­tua!,
Seuraavana sunnuntaina <^i tädin
perhe kutsuttu vierailulle naapurii^.
Peuralaan, Maunon kotiin. Peuralan
talo, oli väihän erilaisj^mpi i^iuita seudui»
uudisfarmej% , J^oni^en i;akennuk^
kahdella seinällä oli seinäin pituiiibn
avoveranta, joilla kukkivat monenlai­set
kukkaset. PylAräistössä kiertelivät
köynnöskasvit. Rakennusten ympä­rille
oli maata puhdistettaessa jätetty
kasvamaan lukuisia havu- ja lehtipui­ta,
joista alhaalta oli katkottu kaikki
vanhat ja kuivuneet oksat. Hauskan
tunnelman antoi myöskin suora polku
järven rannassa olevan saunan luo ja
A. PELTOMAA:
Totms ja valhe
TOTUUS se aatteista korkein on,
usko oikeuden voittoon on kuolematon,
uskonto korkein se konsanaan^
ci valo sen sammu milloinkaan.
Siihen valhe ja vääryys fmavoja lyö,
kun synkkä on taantumus, musta yö.
Se maahan ja lokaan kyllä tallataan,
ja niin luullaan — se nouse ei i
milloinkaan.
Vaan kuka totuuden maailmasta tappaa
voi?
Se on hullu ken sellaista unelmoi.
Se usein kyllä sairastaa haavojaan, ,
vaan se elää, se nouseepi tiudest,aan.
Vääryyttä valhe kun puolustaa,
sillä kielellä on myrkkyä tappavaa,
vaan totuus ei kalpenee milloinkaan,
se elää, se voidaapi aikatiaan.
Jos väilleen jomvääryyden virroissa uit.,
pettäen ystäväs osait ja onnen viet,
et saa häitä parhainta kuitenkaan —
se on — rehellistä sydäntä rimuistaan.
Val/tevaipalla jos vääryytes peitellään^
sitä kiristää täytyy sun yhtenään.
Se vaippa niin harva kuitenkin on,
totuus paistaapi liepeistä, poimuista sen.
Ei laki aim petostas tuomita vai,
mutt' kuitenkin tuomio rinnassas soi
Totuuden auringon valossa on
sinun petos ja valheesi aseeton.
Vaan totuuden rusko jos sielussa sun
ja uskosi oikeuden voittohoft, ;
sinä päivää kirkasta vartonet J
ja oikmtta, vapautta ihailet, \
ios totuutta aattcetm palvelet, '
sittä väärän ja alfiäisen tuomitset,
niin oikeuden värit ne viirissäs ain
idjaasti hulmuten vie eteenpäin.
Usein lippuas kantaen ties kyllä vie
kautta tyrntän, kun taantumus raivoten
ho,
kätes kqlditut ei lipptui kantaa voi, .
^Vähnse sielussashulnmu,se laidum/idt.
m
Ihanamäillä, loladtiui» Il l Ä i r i ^ Sfim 5