Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 14, 1948

              (JaUoa.toistita sivulta)
lasten tavoin uusia vaatteita saaneet,
vaan oltiin perin onnellisia, jos joskus
saatiin uudet lettinauhat tai vallan esi­liina,
jossa oli klalfit olkapäillä. Eri­koisen
onnellisessa asemassa tässä suh­teessa
oli Hilja, jonka isä oli ammatti­osastossa
jonkinlaisena pomomiehenä ja
sai usein kransseista koreita silkkinau­hoja.
Niinpä muistettiin, että Hiljalla
kerran tutkinnossa oli ollut lettinauhat,
joissa toisessa luki "Työn jiAla" ja toi­sessa
**8-tunnin työpäivä voimaan". Ja
nämä iskulauseet herättivät ansaittua
kunnioitusta luokan muissa oppilaissa.
Oslo- ja myyntiaitoista joskus ostet­tiin
suurempaa vaatekappaletta ja Mai­ja
muistaa, miten onnellinen hän oli,
kun hänelle kerran ostettiin palttoo, jo­ka
maksoi kokonaista kolme markkaa.
Vallan ihmeelliseltä tuntuu, että esim.
Niemisen perheen äiti, jonka olisi luullut
nääntyvän jo suuren perheensä talou­denhoidossa,
hankki vielä kotiin lisä­ansiotakin
ompelemalla samaisista Fin-laysaonilta
ostetuista kaistaleista alus­hameita
ym., joita Maija-tyttö sitten
kävi kaupalla. Hän se myös virkkaili
niihin pitsejä, josta syystä häntä ylei­sesti
sanottiin "Pitsi-Maijaksi". Muu­tenkin
Maija perheen vanhimpana tyt­tärenä
joutui jo lapsesta pitäen anka­raan
«työn kouluun. Vauvoja oli j>er-heessä
aina ja niiden hoiteleminen vei
aikansa. Jo 10-vuolaana hän joutui
jo pesemään perheen pyykinkin. Jfi ol­lut
hauska hangata likaisia pyykkivaat-teita.
kun toiset lapset kä\ivät yhtä
mittaa huutamassa ulos leikkimään, ja
selvitäkseen nopeammin touhusta Mai­ja
erään kerran heitti isänsä likaiset
noki vaatteet py\'kkitu\'an akkunasta
pihalle, josta ne vasta keväällä lionnei-na
ja puoleksi mä3antyneinä löytyivät.
Kun isot tytöt tiiliuunilla pesi\'ät pyyk­kiä,
järjestivät he p\ykinpesun yhtey­dessä
sopivia leikkejä, esim. kuurupii­loa,
iolioin kuuruuttajan velvollisuutena
oli lisäillä puita padan alle. Joskus kä\'i
niinkin, että varsinainen työ imohtui
leikin huiskinassai eikä siitä luonnolli­sestikaan
hv^-ää seurarmut. Niinpä ker­rankin
jonkun isän siniset alushousut
iinohtui\'at lipveäpataan kiehumaan, ja
kun ne vihdoin muistettiin, niin ei niis­sä
ollut sanottavasti muuta jälellä kuin
v-alkoisia saumoja.
Ruoka oli yksinkertaista eikä Sa\n-linnan
tenavien hamptaita liioin makei­silla
pilattu. Jos joskus muutama penni
rahaa saatiin, ei sillä muiden lasten ta­paan,
ostettu karamellejä, v-aan taN-alli-sesii
rievää ja ioskus pullaa. Lei]>ää
perh«»isiin ostettiin leipjäkuskilta aina
10 kiloa kerrallaan. rie\'iä samoin 10
kapoaletta markalla, jolloin yhdestoista
saatiin vielä kaupanpäällisiksi. Voita
ei kannattanut ostaa kuin joskus suuri­lla
iuhlina. Mutta lapset levitteli\^t
perunamuusia lei\^leen ja TOeni\-ät sit­ten
pihalle syömään, jotta *'Kir\'e5ta-lon"
muksut, jotka yleensä aina kau­empina
mäellä seisoskelivat ihmettele­mä-'^
savilinnalakten touhuta, luuli­vat
heillä oleN-an \-oita leivänpäällä,
lapsista oli hauskaa kuljettaa kan­nuilla
isilleen tehtaalle e\-ääksi soppaa.
.\Sna menomatkalla toi\*ottiin hartaasti,
että xsä ei jaksaisi kaikkea syödä, vaan
että kannunpohjalle jäisi pieni tilkka­nen,
jonka lapset sitten kotimatkalla
sakivat pl^itää poskeensa. Kerran täl­laisella
matkalla sattui, etiä Lahden
munkkeihin ja jatkoi hx-pistelemistä. Se­telit
ja hopearahat liukuivat sormien
läpi yksi toisensa jälkeen takaisin kuk­karoon,
kouraan jäi vain yksi kaksikym-
«nenkopekkainen . . . Mylläri katseli
kolikkoa, hypisteli sormieiisa välissä,
ihkitsa, sivähti punaisek^ ja ant<M ko-
Vkon ätdHSbcn.
Lauri mukkasi s<ypakannunsa kanssa,
ja palcsu papusoppa lensi maantielle.
Mutta onneksi Lauri äkkäsi kraa^aista
sen takaisin kannutm ennenkuin se ehti
pahemmin levitä. . Mukaan tuli tietysti
paljon kiviä ja santaa ym. törkyä, niin
että Lauri hyyn nopeasti työnsi soppa-kannunsa
isälle ja lähti lipettiin selittä­en,
että "äite käski mun mennä asioil­le."
Vaikka savilinnalaisilla vanhemmilla
jokapäiväisen toimeentulon vuoksi oli
kädet täynnä työtä aamusta yömyöhäi-seen
asti, jritettiin jokatapauksessa val­voa
lasten henkisen puolen kehitystä­kin.
Kaikki lapset kävivät kansakou­lua,
vaikka mitään lain pakotusta siihen
ei sillom vielä ollutkaan. Ja pyhäkou­lua
pidettiin myöskin vallan kahdessa
perheessä, ja joka kersan oli tässäkin
toiniinnassa mukana oltava. Näin ollen
olikin oppilasaines h>'\nn sekalaista
ikänsä puolesta. Isommat, jotka olivat
jo melkein aikuisia, riiastelivat ia jotkut
salaa nuuskasivatkin. ja pienimmät
kuolasi\"at ja konttasi\'at" penkkien ja
pöytien alla.
Savilinnassa ei yleensä ollut "meidän
lappia ja muitten kakaroita". .Xidit ei-
\'ät ottaneet osaa lasten riitoihin, joita
luonnoll'sestikin silloin tällöin sattui.
Lapsia a-ettiin pois jaloista, jotta "men­kää
mäelle siitä!" Mutta jos joku te­navista
tuli klohmittuna ja porata köl­löttäen
sisälle, tiuskaistiin:' "Siitäs me­nit
sinne! Pysy sisällä!" Eivätkä Sa-vilinnan
lapset näin ollen tottuneet kan­telemaan,
N-aan selviKi\'ät keskinäiset
asiansa itse. Niinpä kerrankin pikku
Sulo, joka ei vielä osannut edes ässää
suhauttaa, oli jostakin s ^ s t ä saanut o-jennusta
tovereitten taholta selkäran­kansa
alapäähän ia tuli itkeä tuhertaen
sisälle. Mutta kun äiti tokaisi, että:
"Mitäs siira poraat!" vastasi Sulo p>oi-ka
miehekkäästi: "Niin kai. kun tattu
niin taatanani!"
Sekä kesällä että talvella reholttivat
jrheiluharrastukset Sa\'ilinnas53. Ran­tasen
.Annan k o m u l l a l a s k e t e l t i in P \ y i i i -
kin mäkiä. Sillo"n tällö-n k ä y t i in myös
omin lu\*in Frenckellin, tarhasta lainaa­massa
etu- ia takareki, p a n t i i n lauta
x-äliin ia laskea huiautelti^n mäkeä sel­laisen
metelin säestyksellä, että usein
rat5ui>oli'sit Rönkä i a Lehtonen saaoui-x-
at urheHumiehä hillitserriään. Vesi­keikkoja
ei yleensä saanut mäenlaskuun
ottaa, sillä tai-allisesti ne näitten railak­kaiden
meininkien iälkeen o l i v a t palasi­na.
Suksia eli kippareita tehtiin U-nny-rin
laudo'5ta ja k e T a n oli n i i h i n leikelty
remmejä .-Vnnan isän saappaan\-arsista.
Näillä omatekoisilla kippareilla »a suksi-siteillä
kä\-i lasketteleminen vaMan mai­niosti,
koskapa Helga ja .\nna uskalsivat
sellaisilla laskea P\"vnikin h\pp\Timäes-täkin.
Luistimet oli\"at rnyös omatekoi­sia,
puusta valmistettuja ja raudoitet­tiin
ne vanhoilla tynnjxinvanteilla.
Kesäurheilusta oli uiminen numero
ykkönen. Ja Savilinnan |>enskat oppi­vat
uimaan melkein samanaikaisesti
kuin kävelemäänkin, siitä piti to^-eripii-ri
huolen. Niinpä Lehtosen kaksosia,
jotka ei\ät vielä nelivuotiaina osanneet
uida, heiteltiin proomuista äkkisv-välle
ja ongittim onnellisesti taas kui\-ille.
Finlaysonin herrat laittoivat tenaville
oman uimakopinkin, joka tavallaan oli
Helgan ansiota, hän kun oli pystynv-t
täyttämään asetetun ehdon, että j o n k un
oli pärjättävä pituussukelluksessa ra­kennusmestari
Jannsonille. Uimakausi
aloitettiin jo vappuna ja kylmillä i l m o i l ­la
mentiin uimapaikoille paKtoot yllä.
Uimakoppiin ei uimataidottomia pääs­tetty,
poikkeuksen tcki\-ät vain äidit,
he saivat siellä oleilla, \*aikka yleensä he
eivät osanticetkaan uida muufa kuin
toinen jalka pc^jassa. Joka kesä laitet­tiin
myös nuorakeinu Pyynikin met­sään
puun oksaan ja nuorarahaa koot­tiin
2$ peimii hefiKeltä.
Jdbaiintts oU vtioden suurin ja odo-
Kauniina varhaisena sunnuntaiaamu­na
työnnyin Rouyn-Kirkland Laken au-tobusiiÄ,
päämääränä liittojuhla. Ensi­kerran
oli minulla nyt, kun juhlat oli­vat
aivan "kiven heiton päässä", tilai­suus
osallistua niihin, miutta olipa mat­kalleni
nytkin tulla surkea loppu aivan
lähtöhetkellä, sillä autoasemista rikas
kaupunkimme oli nyt autoista köyhä.
Lopiiksi yhtyi puhelityttökin hätääni,
pitäen "langat kuumana" asemalta ase­malle
ja auto löytyi. Mutta eipä ollut
tieni liittojuhlaan vieläkään "tasainen
ja sileä". Bussi lähtisi 10 minuutin ku­luttua,
mutta autoa ei näkynyt. Sano­taan:
hätä keinon keksi, niinpä nytkin.
Kuopus soittamaan naapurin hereile ja
itse lähdin maratonvauhdilla sinne. Sii­nä
iuostessani hautasin jö koko liitto-iuhlamatkani
entisten toteutumattomien
toiveitten joukkoon. Mutta päästyäni
unenpöpperöiseni puol-pukeisen naapu­rin
autoon, joka painoi "kääsyn pääl­le",
ehdin vielä henkäistä raikasta aa­muilmaa
keuhkoihini ennenkuin bussi
lähti.
Kirkland Lakelle saavuttua me mat­ti
myöhäiset roynHaiset malttamatto­mina
odottamaan Kenogamiin menevää
bussia otinmre taksa-auton, ja siinä tu-.
tustuin ensikerran yh*een nykyajan ih­meeseen
— two way radiopuhelimeen.
.Ajurimme huomauttaessa: "Luulen
tuon edellä olevan menevän auton ole­van
oiatkalla samaan paikkaan kuin te-km,
minäpä kysyn", loin mieheensä
jäsilmäyksen, että jouduimmeko }^
aamutuimaan hullun rattaille, sillä
kait viisas mies kysy huutamalla h J
matkaa edellä täyttä vauhtia kuluva)
ta autolta: "Minne-menet?" Mutta b
syipäs vain ja sai vastauksenkin.
^ Saavuttuamme ennen kello lo ^
niin Kenogami-järven rantamille oli sH
lä jo runsaasti juhlayleisöä, kansaa fi.
heitä ja kaukaa, nuorta ja vanhaa, par.
veiUen kentän ympärillä. Ja lisää y|ij
tuli, juhlamielistä, urheiluintoista työ-läiskansaa,
joka oli hetkeksi heittänyt
arkiset huolet ja työn touhut. Mutta
kovinpa oli Umojen haltia epäsuosiolE.
nen, sillä kauniin aamun lupauksl«u
huolimatta alkoi kolea tuuli puhaDeHa
kentän ylitse ja aurinko vetäjtji aika-ajoittain
taivaalla ajelehtivien pihiea
peittoon. Ujostelikohan kentällä h-huvia
sini- valko- ja xnhreäpukuisia, rcä-keasäärisiä
voimistelu- ja uAeiluneito-sia.
Säälikseni kävi ohuissa pukimissa
olevat tytöt, sillä tuo kolea tuuli oli var­masti
epämiellyttävää heille. Mutta oli.
pa joitakin, joille kolea tuuli toi "pls-nestä"
— kahviemännät. Heillä kävi
kauppa kuin siimaa. Taisi olla joskus
kahvin kärkkyjiä liikaakin.
En lähde selostaman kilpailuja, sO-lä
ne on luultavasti jo'Liekissä selos­tettu.
Vaikka ilma oli niin sadetta uhkaava,
olivat kentän istumapaikat tä\1etty jo
aikoja ennen iltapäiväohjelman aTa-mista.
Ohjelma alkoi urheilijain ja toi­mitsijain
yhteismarssilla. Kaunis, w^
tetuin juhla. Silloin tehtiin limomajat
talon kumpaankin päähän ja ostettiin l i ­monaadia
oikein korikaupalla (se mak­soi
55 penniä 5 pulloa). Auringon las­kua
ja nousua katsellessa laulettiin niin
voimallisesti, että kerrankin taas Rön-kän
Matti ja Lehtonen kuulivat, melun
aina Juseliinin niemeen asti ja saapui­vat
tävltä laukkaa rauhoittamaan liian
kovaääniseksi peisuvaa ilonpitoa. Kun
sitten aurinko oli noussut, huudettiin:
"Nyt se nousi!" ja mentiin sitten kaikki
ritirinnan nurmikolle muutamiksi tun­neiksi
nukkumaan.
Erikoisella hartaudella odotettiin
myös sunnuntaisin italialaista Minettiä,
joka aina muistikin saapua savilinnalais-ten
i!o!vsi soittelemaan kanneltaan. —
Nimipäi\-inä käytiin laulemassa päivän-sankereitten
oven takana ja annettiin
koreita paperikukkakransseja nimipäi-
\-älahjaksi. Maija muisteli erikoisella
hartaudella, miten hän kerran nimipäi-välahjakseen
sai leskenlehden rikkinäi­sessä
kahvimyllyn torvessa.
Joululahjoja ei yleensä saatu, eikä
kuustakaan monella Sa\nlinnan lapsu­kaisella
ollut, mutta ei sellaisia seikkoja
silloin jTnmärretty surra. Jouluaterian
jälkeen mentiin Pyynikille mäkeä laske­maan
tahi kaupungille tirkistelemään
ikkunoiden takaa valaistuja joulukuu­sia.
Isommiten, kun lapset jo itse olivat
ansiotyössä (he menivät järjestään 12-
\-uotiaina Finlaysonille puolille päivil­le),
kä>tiin joskus jopa eloku\nssakin.
Ne olivat ihmeellisiä elämyksiä ja loista­via
välähdyksiä Savilinnan lapsille ylel­lisestä
maailmasta, joka heille vain satu­na
kansjasteli. Niinpii Maija muistaa,
miten hän 01\?an kanssa kävi katsomas­sa
jännittävää jatkofilmiä "Vamp>'yrit".
Se oli tosiaan niin henkeäsalpaavaa, että
tytöt sen aikana pureskelivat hienoista
pääliinoislaan kulmat.
Sitä mukaa kuin iässä ja viisaudessa
vartuttiin, alkoivat myös harrastukset
muuttua. Pienempien suureksi hännik­si
rupesivat isommat riiastdcmaan, ja
heillekös sitten yritettiin tehdä jos jon­kinlaisia
koirankujeita.
Kerrankin kun kypsyneempi nuoriso
lähti veneellä Reuhariin, junttaa, mak­karaa
ja limonaadia e\-äinä. lähtivät
pikkukersat salaa seuraamaan toisella
veneellä. Ja kim heilastajen vene sit­ten
äkättiin yksinään rannassa, menuia
ja pi^teltiin sapuskat parempiin poskiin,
juotiin limonaadit ja täytettiin sittea
pullot vedellä, minkä jälkeen ylen tjyty-
\'äisinä poistuttiin.
Toisen kerran taas. kun Savilinaiii
pojat olivat hienojen kaupungin nikko­jen
kanssa ^MustankallioUa riiaitele-massa,
menivät pikkupojat kiusalla tar­joamaan
pojille nuuskaa. Tilanne tun­tui
asianomaisista vähemmän mukaval­ta
ja he yrittivät k u i n eivät olisi hoo-manneetkaan,
mutta pikkupojat tupal-tivat
vain nuuskaansa ia toimittivat, et­tä
"älkää nyt tommosten rätiköiden U-kia
ruokianne ruvetko kruusaannaa,
onhan teille aina ennenkin nuuska k£l-vannut,
kun kerran puoien kiloa u i ^^
sa olette imeskelleet.'" Hienot t.Möt tie­tysti
poistuivat kavaljeeriensä seurapu-riin
närkäst.vncenä. Ja se oli ollut toi­vottu
tarkoituskin.
Kerran taas, kun M a i j a odotteli -^J;
hastaan Eemeliä ensi visiitille.
hän hieman sivistää kotiaan, iof.a tek'-
si paremman vaikutuksen ja maalasi 3-
m. sen sivustavedettävän sohva53n2yi
kannen valkoiseksi. Seurauksena c.s
että kun rotevatekoinen sulhaspoil^a is­tui
sohvankannelle. tarttui maah
suihin niin lujasti, että sitä piti
puukolla raappia irti. Mutta nähtav^^
ti tämä yhteinen "onnettomuus^"
lujitti rakkautta, sillä he saivat to-.^-^
ja elävät vielä tänä päivänä onne-s^
na.
Yhden jutun puitteisiin ei
kaan mahdu kaik^ hauska. j oU ni"
tcltiin ja kerrottiin tuona "ttoisana
tana. Mutta sen sivullinenkin >U& ^
näki ja totesi, että nob^ta ^ ^ ^ ^ " ' ^
suurpcriicestä lähti
samiclisiä, eteenpäinpyrkiviä ja
tuneita kansalaisia.