Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 14, 1948

              • Tuomo on rannassa oikeassa virees­sään.
Hän on aina hommassa. Esko taas
ei perusta keittämisistä eikä liioin syö­misistäkään
silloin kun hän on ranta-retkallä.
Hän vainJtalastaa ja keskipäi­vällä/
kun kala ei syö, hän etsii hyön­teisiä,
käärmeitä ja kilpikonnia sekä nii­den
munia. Parhaimmat niistä hän kul­jettaa
kotiin kokoelmiinsa.
Kun sauna oli jo länliminnyt, alkoi
saapua toisiakin suomalaisia "puutteen
perukalle". Tapiokin oli heidän joukos­saan.
Eeva oli iloissaan Tapion tulosta,
sillä edellisenä iltana hän oli tuntenut
(Nikolai Tihonovin kuvauksia sodanaikaisesta Leningradista.)
K ÖMPELÖLHKKEINEN eukko,
päässään villahuovasta tehty suu­ri
liina törmäsi häneen pimeässä ja huu­dahti
pelästjrneenä:
— A i , kuka siellä?
nestä silloin joltakin tavattomalta, epä­todelliselta,
ihmeelliseltä.
Olihan niitä joskus ollut öitä,'rauhal­lisia,
iloisia öitä, raitiovaununvaloineen,
laluineen, tansseineen, nuorisoineen . . .
istuva tyttö. — Mmä se olen. Polina.
— Mikset sinä sitten lähde pommi-hatkeaa
imieltä, kun poika ei ollut mu- suojaan? Etkö kuule, että nyt on ha­kana.
Kyllä hämmästys ja ihastus on lytys! Kohta saat pommeja niskaasi!
suuri, kun kuullaan, että on sauna. " E i ­hän
tämä enää olekaan 'puutteen peruk­ka',
kun täällä on kalaa ja sauna . .
Sitten alkoi kylpy, ja saunasta suo­raan
isoon järveen, jossa on kirkas ja
kylmä vesi ja suuret aallot, joissa voi
ntyllertää. Oi sitä ihanuutta, eipä sitä
voi kielin kertoa, jokaisen täytyy se
itse tuntea!
Iltapäivällä lämmitettiin sauna uu­delleen
ja muutamat kylpivät ensi ihas­tuksessaan
neljäkin kertaa päivässä.
— Niitäpä minä juuri tässä odottelen-kin,
vastasi Polina rauhallisesti.
— Odottelet? Mitäpä niitä odotella;
mars pommisuojaan vain!
— Työni on sen laatuista. Mennään­pä
nyt vain, täti, muuten teihin vielä
sattuu.
— Ja kyllä menenkin. Kas tuota pe­lotonta,
kun noin vain istuu porrasas-kelmalla!
— En minä mikään peloton ole, mi-täTtriailien-
Tuömalaii^''^ nun tehtäväni on ottaa selvä pommiosu-viikonloput
tänne kylpemään välittä-
Minä! vastasi porrasaskelmalla Niin, kaikki tämä oli kerran ollut. Kaik­ki
tämä tulee vielä olemaan. Mutta
nyt . . .
— Mitä minä tässä nyt oikeastaan is­tun!
havahtui hän sitten ja hypähti
pystyyn. Ja alkoi jälleen raahata ja kai­vaa
muurilaastia, työskennellä kuokalla
ja lapiolla.
Hänestä oli tullut ihmeen rauhalli­nen,
vakaa päätöksissään ja lujahermoi-nen.
Mikään ei enää pystynyt häntä
hämmäst3^tämään.
Kerran pommin räjähdyspaikalle saa­vuttuaan
hän näki kuun valossa, miten
— Kohta sinulla on aihetta
PoUna, sanoivat hänelle hänen to
sa. Sinun pelastamiesi henki
lukumäärä on kohta sadassa.
Myöhemmin, pommitusten &
alkoi tykistötuli. Se ei kyUäki^
yhtä meluisa, mutta haavoitta,
hakemmen kadulta, pimeässä, si.
den ja ammusten vinkuessa
puoleUa ei ollut mitään helppoa t
Mutta Polma löysi kymmeniä haa«
neita ja kantoi niitä selässään.
Tuona inhoittavana, kylmänä, b
sena iltana oli tulitus erikoisen anfa
Polina painautui seinää vasten hi^
laatikon taakse. Hänen yläpuolen
iskivät ammuksen sirpaleet taloon.'
lipöly rapisi alas, kadulla lenteUma
laastin kappaleita ja lasisiruja. Sit
joku alkoi voihkia aivan hänen vie
sään. Katu oli autio. Maassa ifi
joitakin harvoja jalankulkijoita, joi
nousivat ylös, juolSivat sisälle taloi!
tai painautuivat jälleen katua vasta
Polina kuunteli. Voihkina kuului i
eräs nainen ikäänkuin riippui ilmassa, dellakin aivan hänen vierestään. H
korkealla romahtaneiden kerrosten ylä- juoksi varovasti paikalle. Uuden a
puolella, painautuneena viidennessä ker- muksen liekki valaisi katua. Hän ka
roksessa olevaan, sattumalta säilynee-mättä
matkan vaivoista, ^'Puutteen pe­rukasta"
tuli oikein kansan mielipaik­ka.
Muuanna kauniina sunnuntaipäivänä,
kun sauna oli siitymässä, tuli paikalle
kolme urheilupukuista herrasmiestä ja
alkoivat kierrellä ja tutkia taloa. Niin
tulivat saunaankin ja näkivät roihuavan,
lieskan pesässä. Heidän hämmästyksen­sä
oli ilmeinen, eivätkä he voineet kä­sittää,
mikä tässä oli kysymyksessä.
Kuumana päivänä tällainen tulennos
huoneen seinien sisällä!
Suomalaiset, joita tällä kerralla oli
kolme perhettä majailemassa tällä ran­nalla,
menivät ensin ymmälle, miten
selittää noille muukalaisille^ joUca l i ­säksi
sanoivat olevansa talon isäntiä,
tilannetta, joka varmaaji näytti heistä
oudolta. Mieliin hiipi ajatus, että on
tässä tullut luvattomasti asutuksi ta-mieh
paikoista.- ,
Polina istui askelmalla ja tähysteli Jäännökseen, nurkkaukseen.
tarkasti taivasta, jolla näkyi ristiin ras­rsaisella
ei ollut yllään muuta-kum pai-tiin
kulkevia valonheittäjien säteitä ja
kauniiksi vSlokimpuiksi räjähtäviä ra­ketteja;
valojuovaluotien jättämät, kul­taisia
lankoja muistuttavat jäljet kato­sivat
siniseen taivaanholviin ja kaiken
yllä oli vihamielinen, kaupungin yllä
lentelevien lentokoneiden katkonainen
surina. Täydellisesti kokoon painunee­na
Polina odotti tuota kauheata vihel­lystä,
huminaa ja säkenöivää loisketta,
jonka piti kohta seurata. Silloin' hän
tulisi ensimmäisenä rientämään paikal­le,
tiedoittaakseen paikalliseen väestön­suojelukeskukseen,
mihin kohtaan pom­mi
oli osunut.
Vedettyään päänsä laihojen hartioit-tensa
väliin ja silmät kiinni kuunteli
hän tuota yhä kasvavaa vinkunaa. Ka­dulla
kaikui kauhea jymähdys, josta
loa. ehkäpä niinmuodoin on rikottu Ca- ^^^^"^ halkeavan. Lämmin aalto
nadan lakiakin. Mene tiedä, kun ei niitä
lakipykäliäkään niin tarkasti tunne ja
tulisiko niitä noudatetuksi vaikka tun­tisikin.
Kaikkia nolotti, toiset turvau­tuivat
vaitioloon, ken poltti tyynesti
piippuaan, ken hääräili kalastusneuvo-jensa
kanssa.* Viimein Tuomo rohkaisi
luontonsa ja selitti vieraille aivan viat­tomasti,
että oli tässä aikomus savustaa
kalaa, suomalaisilla kun on sellainenkin
löi korvia vastaan ja iski rintaan. Poli­na
hypähti askelmalta, lähfi hoippuen
juoksemaan katua pitkin sinne, missä
vastikään seinät olivat luhistuneet, mis­sä
vielä näkyi savupilvi, joka ei ollut
ehtinyt haihtua. Yön pimeydessä syn­tyi
yhä uusia raunioita. Rikkirevityn
muurin piikit kiilsivät korkealla tytön
I>ään yläpuolella; katu oli kokonaan
sirpaleiden, lasin ja jonkin merkillisen
tapa. sen vuoksi tuo roihu on olemas- P^^^^^" ^ ^ i " " " ^ ^ " ^"^"««a ^^n
jo soitti viereisestä-talosta ja ilmoitti
vaurioiden suuruuden. Tämän jälkeen
hän heti syöksyi pimeään, raunioiden
keskelle, mistä kuului huutoja, voihki-naa
ja voivotusta.
Sellaista oli joka päivä. Kukaan ei
osannut häntä nopeammin saada selvil­le
pommien osumakohtia, kukaan ei o-sannut
niin uhrautuvaisesti työskennel­lä
ja hoitaa haavoittuneita. A-iettää ko­konaisia
öitä huojuvien seinien ja pu­toilevien
kattoparrujen keskellä kaivaen
esille ihmisiä, jotka olivat hautautuneet
raunioiden alle.
Toisinaan. p\'>'hkien hikeään kämme­nensä
selällä, hän istuutui hetkeksi ja
katseli pelastusretkikuntien työtä kuin
six-ullinen ikään. Rajoitetut talot, pi­meä
kaupunki, ihmisten käsissä \nlkku-vat
pienet lyhdyt: kaikki se tuntui ha­sa.
Vieraat olivat tyytyväiset kuulemaan­sa,
mutta sanoivat, että he mahdollisesti
, tulevat itse loma-ajakseen asustamaan
tähän kämppään ja ehkäpä olisi parasta
jo nyt hävittää tuo kalansavustuslailos.
joka muuten voipi olla vaarallinenkin
ja polttaa koko talon. — Sitten he pois­tuivat,
kuten ainakin kunnon gentle­mannit,
ja nämä lainrikkojat päästivät
helpoituksen huokauksen.
Kun herrat olivat menneet, alkoi tu­linen
kylpy .Ensin kylpi\-ät miehet, he
kun aina ottivat häkälöylyn. sitten nai­set.
Kylvyn päälle rm-ettiin vinirmatul-la
kiireellä hävittämään saunaa. Kert­tu
ja Eeva saivat yhtä ahkerasti kan­taa
kiviä pois päin, kuin olivat niitä
kantaneet sisiiänkin. Erotus oli vain sii­nä,
että nyt kivet olivat kuumia ja pois­sa
oli se ilo ja innostus, mikä oli val­linnut
saunaa rak<^ntaessa.
Siihen loppui sekin lysti. Seuraavana
kesänä kun mentiin paikalle, oli koko
kämppä purettu ja kulclcltu ties min­ne,
eikä sen jälkeen ole sellaista saunaa
saatu tdttailupaikoille. *
KuninJcaalluien presidentti
Italian uusi presidentti Lui^i Einau-di
tulee saamaan 300,000 dollaria vuo­dessa
Iculuja varten, 21,000 dollaria
palkkaa. 1,000 huonetta käsittävän a-sunnon
ja 100,000 eekkerin suuruisen
metsästysalueen. Sellainen laki h>xäk-syttiin
parlamentissa.
Nämä presidentille kuuluvat muka­vuudet
kuuluivat ^nnen kuninkaalle ja
de Gasperin hallitus haluaa olla reh-
\'akas silloin kun sen oma mies on
kysymyksessä — vaikka se ei olekaan
ryhtynyt mihinkään toimenpitebiin a-suntojen
varaamiseksi sodan rasittamal­le
kansalle.
tai Hän seisoi hievahtamatta kuin pat­sas,
kuin kuollut ikään, tukien itseään
käsillään kummallakin -puolellaan ole­viin
seinjen jäännöksiin. Ja Polina kat­seli
häntä, irroittE^matta katsettaan nai­sen
paidan muodostamasta valkoisesta
läikästä ja mietti koko ajan, miten hä­net
pikimmin saisi sieltä pois ja miten
'»se tulisi tapahtumaan.
Erään toisen karran suoraan häntä
kohti juoksi nuori nainen, hiukset ha­jallaan,
puristaen lasta rintaansa vas­taan.
Räjähdys oli saanut hänet aivan
suunniltaan pelästymään lapsensa hen­gen
puolesta; ja tällaisessa tilassa hän
olisi saattanut juosta halki koko kau­pungin.
Polina sieppasi hänet syliinsä,
silitti hänen päätään ja sanoi:
— No niin, nyt on kaikki ohi!
— Mikä'kaikki, mikä kaikki? mutisi
•^^ nainen.
— Kaikki, vastasi Polina, kaikki on jo
ciii! Et tule enää pelkäämään.. Istu,
levähdän Minä vien sinut heti suojaan
Ja hän saattoi tuotapikaa rauhoittu­neen
naisen ensiapupaikalle.
Kuinka monta haavoittunutta, louk­kaantunutta
ja ruhjottua ihnvstä oli­kaan
tuo hento tyttö kantanut, tyttö,
jolla oli suuret, hieman ihmettelevät sil- kin halkaisi kahtia kadun ja kaikki sa
mät! Kuinka monta hän olikaan saa- varrella olevat talot sekä kaiken muon
nut rauhoittumaan, jopa nauramaankin ympärillä olevan, sillä Polina menetli
pienillä, sopivalla hetkellä lausutuUla nyt tajuntansa. Hänestä tuntui ikaäa-tui.
Ammus osui jalkakä>läviän
sen aiheuttama ääni soi konissa hoä
aikaa. Pölinän sydän sykki kiiv-aast
Hän oli huomannut pojan, joka mab
si talon luona. Missähän hän oli tuo
pojan aikaisemmin nähnyt? Xo. tie
tenkin, keväällä, jalkapallokilpailuisa
Hän muisti viheriöivän nurmen. Ympj
rillä kaikui nauru. Hän näki edessää
erivärisiä urheilupaitoja. nuorison, aa
rinlloisen päivän, ja kuuli iloista musiik­kia.
Oli lämmin, kirkas päivä: vain
muutamia kiharareunaisia pilra näkyi
taivaalla. Ja hän muisti tuon pojan,
jölle tov^erit huusivat:
— Hei, sivutukimies siinäl Pidä poo­liasi!
Nyt tämä sivutukimies makasi tuosa
tiedottomana,_ mutta Pölinän tujn nusta-lessa
hänen haavaansa — hän oli haa­voittunut
lantioon — hän heräsi ja ^^Ip^
si voihkimaan yhä äänekkäämmin. Ja
Polina sanoi hänelle sitoen hänen'haa­vansa:
— Hei sinä, sivutukimies! Pidä puo­liasi!
Kuuletko?
Poikanen vaikeni ja Polina auttoi hä­net
pystyyn. Mutta, poika ei voinut
kulkea. Hän melkein kaatui Polina
päälle, ja tämä kantoi häntä yön pimey­dessä,
jonka silloin tällöin halkaisivat
pitkät tuliteräiset miekat.
Mutta sitten tuli isku. joka varamn-sattuvilla
sanoillaan! kuin hän makaisi pehmeällä, v ihreöDi
Toroniolaisia tyttöjä, jotka tulevat piakkoin alkavassa vuotui­sessa
cxhibitionissa esittämään torontoUtisten pukuiaiteiiijdin
tuotteita.
SIVV t LAUANTAINA, ELOKCTOT 14 PÄfVXNÄ, 1948