1952-09-27-04 |
Previous | 4 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Wmmi
t
j Jatkoa
Phyllis kiiruhti pois parvekkeelta,
mutta is*pn sijaan, että olisi mennyt huoneeseensa,
hiipi hän alas portaita, ©»li
•hänen ppia syynsä, että hän fepäonni?-
^ i i i .-liijksi hän piij käyttäytjmyt kuäi
huUu ja iHidDitamit-kulh^^^ -ÖUvaä^ft
hänen hermonsa pettämäisillään? Vai
oliko ehkä onni onnetUnnuudesssi, että
3iän ^ni^xiäiiäls^ä k ^
Xuii^a häi i t e
kutsiiinastaiäki^^
keaa;
paljon
h^^^U^tanrltt^
: #hi||5 «
^ i e i s ^ f e ^ ? ä ^ ' o t e ^ ^
nyksefle hymyiUen julmasti v
o^tnksenaikaoUohi. Syhi. ^
takin, mutta äkkiä hänen
KaikU kävi iPl^llisin iäfekehnien mu-kysynyt,
^^^G^^telx^t'nä'^
tä asks&Ur Ä»'^^^
kanssa. Tänna piisi ehkä viimemen kerta,
se miifetutti
mitun viimiBistä tohmmusta.
t m ^ M c s i , kauhua t g ^ ^
s i ^ h p i ^ ^ . i^udatna
•van käsiimäj^ saadakseni
— ^ u a , PhyUb! Apua!
Seuraavassa hetkesÄ vaimn'
kynnykselle polviUeen tuijottaa
lettomän 'VoitonriemiusesU mosu^
T i p ^ ^ ^ ^ Ci oöut
i*i^lis^yiviänisanö^^
Mennen
^^iiJtiH
taytynytrpudota-v^
iaaaaie/.^^ ^ i»yt j J S
^ - " ^ - ^ ^ ' soh.
härfloäitutt^
niaaVahÄanaä tahti
^hyljis naiir^i: an/ätessään ulkPrOven.
^ Juiiri hänen äkieäs^an ä& tuntui sar
malilainen nauru kaikuväö haheh seikan^
takana^ ; ^itä? iSan kuunteli
Jänplttyiieenä. Phyllis vtiinsi kylmien
v^«iden Itulkeyan^ selk^iitään pitkin,
häntä paleii auringonpaisteessa. Hänen
yarjonsa näytti kääpiöniäisen kutistu-neäla;
h ^ oli itse kuin veretön synkkä
-valon vastakohta. Mitä hulluja ku\a-telmia
. . .
Phyllis : kiersi rakennuksen kulmao
ympäri päästäkseen sivuuttamasta palvelijain
huopeiden ikkunoita. Hän hiipi
shmovesta |a sitten portaita alas.KeU
lari^omerossa oli tyÖkaililja, sen "hän tie^
Si. ; •
Hetken päästä Phyllis jo kiiruhti portaita
ylös ullakpUe. Hän ei malttjmut
odottaa sopivampaa tilaisuutta, sen täytyi
tapahtua juuri nyt. Ylhäällä oli
huoneita, joissa hän ei ^llut koskaan
käynyt. Siellä oli kokonainen sokkelo
käytäviä ja sivukäytäviä. Kuinka suuri
talo olikaan!
Kohta se olisi hänen, yksin hänen!
Puutarha, puisto, rahat! Kaikki olisi hä»
meni Loisto, valta ja rakkaiis . . .
Jerry olisi hänen, se tjmtui suurimmalta
voitolta. Kun Sylvia olisi kuollut,
ei olisi enää ketään kilpailijaa. Ensi
aikoina hän jäljittelisi Sylviaa kaikessa,
hän kyllä osasi taidon näytellä viatonta.
Hän olisi aivan sellainen kuin
Jerry toK'oi: hellä ja taipuisa, kuuma
ja palvova. Jerry uskoisi oman rak-kaiitensa
harattaneen han?n; intohimonsa.
dSe hyväUisi Jerryn itserakkautta ja
tekisi ose^enJ^ i .
; iPhylii^kiilkiusdta^ker^
mutta löysi v i f a i ^ ojhkea^
v^i^se ^i ollut hikos^ Pnoae, ] j p ^ täh-
1i|di|yri oj^ si-
!^«iii£U>^Evastl£^^ silvottu i ^ kuoleman
Vjälkeen. iCiiksuri seisoi jalustalla
^unnattiinä kohti fuiirta^ pyön^ kat-
V tpil;feBnaa,^onka Ispi auringonv^ tul-,
'vi nini kirkkaana, että PhylKs tunsi sil-nuään^^^^^^^^^^
MQjoönat pienet
pölyhiukkaset tanssivat aiir^igossa . .,.
Thyllis avasi nopeasti pienen^ parvekkeelle
johtavan oven> Hän polvistui pö^
lyiselie kynnykselle, aiyaii oikein, lattia
oli pnuta. Saha alkoi suhista, se kimalsi
kuin sininen värisevä liekki tytön kädessä.
Phyllis työskenteli keskeyttämättä.
Nyt täytyyi sahata juuri niin paljm^, että
laudat murtuisivat 'Sylvi^yn painosta,
mutia ei niin paljon, että ne itsestään
ietiKMstvat. Xaudat olivat aika lahoja,
ijyöpJi helppoa.
i hiki iiäi^enjai
Jerry SBPJelisi ja puolustaisi -häntä:
. . : Mutta mik^ hän
kysyi Sykjla seu.ragar;gissa^
tään. Ketä. vastaan :fe^ tarsätsi suojia?
Eihän Mn^äolltet ketään viho^
lisiä. Sylvia sattui kgttsoroaantPhyli^^
siin j» hänestä tuntui iyfckiä«päP^
Evältä.
tä; rS^^via « r •
amettä, Kan^«i ta|i»ffltm,- että PhyHis s^la isä|k t p i i J Ö^
n u n S ^ i s Ä ^ t t ^ ^
•via. - b - ^ u t i ^ l ^ t j ^ t r t^
tjrläin v a m p i t
mässär ^i^un-f^ vifcäpMIÄ oli
oiay tsinsiMn yoi-
Kummallista iCtter^i Phyllis mattomäksi. h£Mr|i^i rä«äMtdma-
^^:^hiäpileli! h ^St>->»an,typeiäJt;)
!f^tit:hilEStota
^'v^^)^Fäiset^imat olivat
tiiän:' ' SäisiVätkö se hiäÄestä;
lis^okM koneelfisesli portaita
ympäröi hifeetf
ia. Jerry tuHeet toindfieo keskenlön.
Mutta Syh^^ saisi JieMJät
maaii «liite Kun hän ja Jerry me:.
i3usivätthaimiSiih,>3^
sesti asumaan •DevineHaUiin,Mn ei
nakaan ajaisi sisartaan pois, '
Mitä sinä ajattelet? kysyi Phyllis
: jäykästi, — Et ole sanonut sanaakaan
pitkään aikaan.
— Jerryä, hypjyili Sylvia, - e - Aion
juuri mennä soittamaan hänelle-
— Onko hän jo kosinut?
— Millainen kysymys! Sylyia punastui
ja ravisti päätään. — Mutta . .>
mutta toivon hänen tekevätt sen pian.
Ymmärräthän . . . niinä luulen . . . me
. . . Hän on niin hyvä. Oi, Phyllis, pidän
hänestä niin äärettömästi!
— Olen huomannut sen, sanoi Phyllis
koettaen hymyiUä. — Ja olen iloinen,
että se oh Jerry, Hän on sinun arvoisesi.
na slsn^ tänne, katseli, kiiiank§. päivänsalo
hmim^i: M 'varjpt^p^
>ttu^i l u l ^ ^ -Ruoh^^
ääni rai^oslutt^^ imie-fcen
täytyi käyttää kedettä, fiiiksi hän
ei voinut leil^ta viifcatte#a? M<^^
ääni tuntui viMtäv^Miie
— Käske miehen lopettaa töo, huusi
PhyUis lopulta painaen yi^et korvilleen.
— En jaksa enää kuunnella si-
•tä . .., ••.
^ Mutta, Phyllis, hänhjött pn jo lopettanut,
huudahti Sylvia häninienty-neenä.
— Jo kauan aikaa sitteo. Nythän
on jo pimeää.. Tule, njennään tähtitorniin!
Phyllisin onnistui hillitä itsen^.Hän
kuunteli. «Koneen ääni oli todella lakannut.
He TOUsivät portaita^ Phylfe
muutamaa askielta jäljessä^ '^lyia oli
sytyttän3ft p ^
Vielä kerran onnistui Phyllisin saada tujUessaan piegt^^n huP^eeseen, jos^
kasvoilleen nme, joka oli sekoitus hei- kari oli, el valo-tpinMnutkaa^
lyyttä ja ulirautuvaisaiutta. Sylvia tun- neessa oli pimeää, tunxKlma pH painos^
tnätt^äna ja räskaaoa, iShd&i te'
4ei5lt«^S^^^pn^^ TSfe^
i: ja tiheUcöiSsä. Se^Danral
ijip^kkasi häntä, iisoielia ei
:€saa^/'alliman ^varaa, hän ^i voiai
tää^^; 5Hänen täy^ j ^ ^ •
voStPÖnsa— tät häviöönsä sa^ia.
^ -—Kiitos,kultaseni,sanoi%KTa|
(Phyllis Pii auttanut hänet'ylös.
äänensä värisi liikutuksesta. — P"
keen lattia oU aivan lahonnut,
pnni nfiJTiullq oli! Jos heiniä ei c
hit, olism piidonniit suoraan kivit
le. Nyt en ole satuttanut miiuta
jalkani. ^liuulen, että se on njr
nyt.
— Harmölista, nyt et voi meniu
paamaan Jerryä tänä iltana, sanoi P
lis. Hähfiii äänensä oli ivallisen'
hän ei jaksanut näytellä enempää
hetkellä, -r- Sinun täytyy pysyä'
Sylvia ei ajatellut sen eBcmffia
ren:ään€n sävyä, muuten hän oliä;
>lämän käytöstä km
P h 3 ^ kietoi käsivartensa hänen^
tmBaiecn ja Sylvia ontui sisään."
«i^llat Vielä pääs§yt^^b
si iMenen ^inpistoksen. Oi, kuinka i t - . tava Ja pelpittava. IlmaM^rmiä u ^ . Ä r e i 4a*sanut edes häyteUa|^
sekäs hän.di,^jan^di.!^^ tufe^-tahtieö^
aaa^ Sylxia pafe^
kiersi käavartensa JiaM» ynypÄnH^ niab^
--Ph)^lis, kultaseni, kuiskasi Sylr Wdwc^LaaD^ - >-T^un W : ^ s ^^
via,^m&äaui^i:nwu*u'»seid^^ ~- Tähti^eK<^^
me. Me cmine koskaan «roa! Täällä n u i s ^ > ^ 5 ^ - § ^ * ~ " '^'^^
on tilaa, kahdellekinaperhedae,eik^ -^iMiä/ m i t ^ pilvi
tähtiä.
M.
ta?
P%Uisin hymy rniuuttui irvistykseksi
Sylvian Mäntäessä sdfcänsä. Sjrlvia oU
tästä onnellisen tietsUnätön ja hyräiU
iloista säveltä lähtiessään parve^eelta.
Juuri kun Sylvia tuU olohuoneeseen, soi
puhelin ja hän riensi vastaaniaah. Se
oli Jerry ja Sylvia pii riemuissaan.
.ajattelin juuri soittaa sinulle, huu
dahti hän. -— Kyllä tämä on Sylvia!
Tietysti olen Sylvia, huulethan sen itsekin!
tiä,uus^
i n ä ^ avaruudessa, kaueinpaubä kuin
miHään ibLukoijutkäla^^ näkemään.
TänÄ täs^ on :>rädn; m^
putki, mutte sekin on kyllin voimakas
lumoamaan katselijan. !
Sylvia ai^a^i ^ttoikkunan koettaen
asettaa kaukppiitken oikeaan asentoon
Mutta hän ei puneässä löytänyt kään-töpyöriä
eikä nmistanut, Jtuinka hänen
„. , piti käyttää mitä. Phyllis oli mennyt
Phyllis kuuli Sylvian sanat selvästi, parvekkeen ovelle ja huudahti:
Han puristi kätensä nyri^iin, niin että - Mikä hurmaava näköala! T u k
kynnet^^«wat kymmeniin. Mutta mennään hetkeksi parvekkeeHel
sitten ^ ^ r ^ t t m . Sylvia ei enää^^^^.I^
keskustehsi^ momi&aan keitoa Jerryn vian^A^em Hän ^^^^
^ i ^dh^äa nisoutuumaan,
5% ei iAt^fcafia^^
vani -ö^bifetfcsestä hhikan
ble kiltti ja soita JeffF*-
•voi:tuaa,Äysi Sylvia.
tuntee itsensä pettyneeksi.
tee liiäntä »uhattomaksi.
;iuJuttu Sano h ^ ^
olisi levoton-
Phyllis nyökkäsi ja lähti 3^
auki. Hän,pyysi """^^'"'"^
nostan^Mt kuuloketta. Sitten
olematimialie henkilölle, nim
-via luuU hänen puhuvan
Jerry ;<^rpahoiIlaaP,^
27 P»TOuL 1952
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 27, 1952 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1952-09-27 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki520927 |
Description
| Title | 1952-09-27-04 |
| OCR text | Wmmi t j Jatkoa Phyllis kiiruhti pois parvekkeelta, mutta is*pn sijaan, että olisi mennyt huoneeseensa, hiipi hän alas portaita, ©»li •hänen ppia syynsä, että hän fepäonni?- ^ i i i .-liijksi hän piij käyttäytjmyt kuäi huUu ja iHidDitamit-kulh^^^ -ÖUvaä^ft hänen hermonsa pettämäisillään? Vai oliko ehkä onni onnetUnnuudesssi, että 3iän ^ni^xiäiiäls^ä k ^ Xuii^a häi i t e kutsiiinastaiäki^^ keaa; paljon h^^^U^tanrltt^ : #hi||5 « ^ i e i s ^ f e ^ ? ä ^ ' o t e ^ ^ nyksefle hymyiUen julmasti v o^tnksenaikaoUohi. Syhi. ^ takin, mutta äkkiä hänen KaikU kävi iPl^llisin iäfekehnien mu-kysynyt, ^^^G^^telx^t'nä'^ tä asks&Ur Ä»'^^^ kanssa. Tänna piisi ehkä viimemen kerta, se miifetutti mitun viimiBistä tohmmusta. t m ^ M c s i , kauhua t g ^ ^ s i ^ h p i ^ ^ . i^udatna •van käsiimäj^ saadakseni — ^ u a , PhyUb! Apua! Seuraavassa hetkesÄ vaimn' kynnykselle polviUeen tuijottaa lettomän 'VoitonriemiusesU mosu^ T i p ^ ^ ^ ^ Ci oöut i*i^lis^yiviänisanö^^ Mennen ^^iiJtiH taytynytrpudota-v^ iaaaaie/.^^ ^ i»yt j J S ^ - " ^ - ^ ^ ' soh. härfloäitutt^ niaaVahÄanaä tahti ^hyljis naiir^i: an/ätessään ulkPrOven. ^ Juiiri hänen äkieäs^an ä& tuntui sar malilainen nauru kaikuväö haheh seikan^ takana^ ; ^itä? iSan kuunteli Jänplttyiieenä. Phyllis vtiinsi kylmien v^«iden Itulkeyan^ selk^iitään pitkin, häntä paleii auringonpaisteessa. Hänen yarjonsa näytti kääpiöniäisen kutistu-neäla; h ^ oli itse kuin veretön synkkä -valon vastakohta. Mitä hulluja ku\a-telmia . . . Phyllis : kiersi rakennuksen kulmao ympäri päästäkseen sivuuttamasta palvelijain huopeiden ikkunoita. Hän hiipi shmovesta |a sitten portaita alas.KeU lari^omerossa oli tyÖkaililja, sen "hän tie^ Si. ; • Hetken päästä Phyllis jo kiiruhti portaita ylös ullakpUe. Hän ei malttjmut odottaa sopivampaa tilaisuutta, sen täytyi tapahtua juuri nyt. Ylhäällä oli huoneita, joissa hän ei ^llut koskaan käynyt. Siellä oli kokonainen sokkelo käytäviä ja sivukäytäviä. Kuinka suuri talo olikaan! Kohta se olisi hänen, yksin hänen! Puutarha, puisto, rahat! Kaikki olisi hä» meni Loisto, valta ja rakkaiis . . . Jerry olisi hänen, se tjmtui suurimmalta voitolta. Kun Sylvia olisi kuollut, ei olisi enää ketään kilpailijaa. Ensi aikoina hän jäljittelisi Sylviaa kaikessa, hän kyllä osasi taidon näytellä viatonta. Hän olisi aivan sellainen kuin Jerry toK'oi: hellä ja taipuisa, kuuma ja palvova. Jerry uskoisi oman rak-kaiitensa harattaneen han?n; intohimonsa. dSe hyväUisi Jerryn itserakkautta ja tekisi ose^enJ^ i . ; iPhylii^kiilkiusdta^ker^ mutta löysi v i f a i ^ ojhkea^ v^i^se ^i ollut hikos^ Pnoae, ] j p ^ täh- 1i|di|yri oj^ si- !^«iii£U>^Evastl£^^ silvottu i ^ kuoleman Vjälkeen. iCiiksuri seisoi jalustalla ^unnattiinä kohti fuiirta^ pyön^ kat- V tpil;feBnaa,^onka Ispi auringonv^ tul-, 'vi nini kirkkaana, että PhylKs tunsi sil-nuään^^^^^^^^^^ MQjoönat pienet pölyhiukkaset tanssivat aiir^igossa . .,. Thyllis avasi nopeasti pienen^ parvekkeelle johtavan oven> Hän polvistui pö^ lyiselie kynnykselle, aiyaii oikein, lattia oli pnuta. Saha alkoi suhista, se kimalsi kuin sininen värisevä liekki tytön kädessä. Phyllis työskenteli keskeyttämättä. Nyt täytyyi sahata juuri niin paljm^, että laudat murtuisivat 'Sylvi^yn painosta, mutia ei niin paljon, että ne itsestään ietiKMstvat. Xaudat olivat aika lahoja, ijyöpJi helppoa. i hiki iiäi^enjai Jerry SBPJelisi ja puolustaisi -häntä: . . : Mutta mik^ hän kysyi Sykjla seu.ragar;gissa^ tään. Ketä. vastaan :fe^ tarsätsi suojia? Eihän Mn^äolltet ketään viho^ lisiä. Sylvia sattui kgttsoroaantPhyli^^ siin j» hänestä tuntui iyfckiä«päP^ Evältä. tä; rS^^via « r • amettä, Kan^«i ta|i»ffltm,- että PhyHis s^la isä|k t p i i J Ö^ n u n S ^ i s Ä ^ t t ^ ^ •via. - b - ^ u t i ^ l ^ t j ^ t r t^ tjrläin v a m p i t mässär ^i^un-f^ vifcäpMIÄ oli oiay tsinsiMn yoi- Kummallista iCtter^i Phyllis mattomäksi. h£Mr|i^i rä«äMtdma- ^^:^hiäpileli! h ^St>->»an,typeiäJt;) !f^tit:hilEStota ^'v^^)^Fäiset^imat olivat tiiän:' ' SäisiVätkö se hiäÄestä; lis^okM koneelfisesli portaita ympäröi hifeetf ia. Jerry tuHeet toindfieo keskenlön. Mutta Syh^^ saisi JieMJät maaii «liite Kun hän ja Jerry me:. i3usivätthaimiSiih,>3^ sesti asumaan •DevineHaUiin,Mn ei nakaan ajaisi sisartaan pois, ' Mitä sinä ajattelet? kysyi Phyllis : jäykästi, — Et ole sanonut sanaakaan pitkään aikaan. — Jerryä, hypjyili Sylvia, - e - Aion juuri mennä soittamaan hänelle- — Onko hän jo kosinut? — Millainen kysymys! Sylyia punastui ja ravisti päätään. — Mutta . .> mutta toivon hänen tekevätt sen pian. Ymmärräthän . . . niinä luulen . . . me . . . Hän on niin hyvä. Oi, Phyllis, pidän hänestä niin äärettömästi! — Olen huomannut sen, sanoi Phyllis koettaen hymyiUä. — Ja olen iloinen, että se oh Jerry, Hän on sinun arvoisesi. na slsn^ tänne, katseli, kiiiank§. päivänsalo hmim^i: M 'varjpt^p^ >ttu^i l u l ^ ^ -Ruoh^^ ääni rai^oslutt^^ imie-fcen täytyi käyttää kedettä, fiiiksi hän ei voinut leil^ta viifcatte#a? M<^^ ääni tuntui viMtäv^Miie — Käske miehen lopettaa töo, huusi PhyUis lopulta painaen yi^et korvilleen. — En jaksa enää kuunnella si- •tä . .., ••. ^ Mutta, Phyllis, hänhjött pn jo lopettanut, huudahti Sylvia häninienty-neenä. — Jo kauan aikaa sitteo. Nythän on jo pimeää.. Tule, njennään tähtitorniin! Phyllisin onnistui hillitä itsen^.Hän kuunteli. «Koneen ääni oli todella lakannut. He TOUsivät portaita^ Phylfe muutamaa askielta jäljessä^ '^lyia oli sytyttän3ft p ^ Vielä kerran onnistui Phyllisin saada tujUessaan piegt^^n huP^eeseen, jos^ kasvoilleen nme, joka oli sekoitus hei- kari oli, el valo-tpinMnutkaa^ lyyttä ja ulirautuvaisaiutta. Sylvia tun- neessa oli pimeää, tunxKlma pH painos^ tnätt^äna ja räskaaoa, iShd&i te' 4ei5lt«^S^^^pn^^ TSfe^ i: ja tiheUcöiSsä. Se^Danral ijip^kkasi häntä, iisoielia ei :€saa^/'alliman ^varaa, hän ^i voiai tää^^; 5Hänen täy^ j ^ ^ • voStPÖnsa— tät häviöönsä sa^ia. ^ -—Kiitos,kultaseni,sanoi%KTa| (Phyllis Pii auttanut hänet'ylös. äänensä värisi liikutuksesta. — P" keen lattia oU aivan lahonnut, pnni nfiJTiullq oli! Jos heiniä ei c hit, olism piidonniit suoraan kivit le. Nyt en ole satuttanut miiuta jalkani. ^liuulen, että se on njr nyt. — Harmölista, nyt et voi meniu paamaan Jerryä tänä iltana, sanoi P lis. Hähfiii äänensä oli ivallisen' hän ei jaksanut näytellä enempää hetkellä, -r- Sinun täytyy pysyä' Sylvia ei ajatellut sen eBcmffia ren:ään€n sävyä, muuten hän oliä; >lämän käytöstä km P h 3 ^ kietoi käsivartensa hänen^ tmBaiecn ja Sylvia ontui sisään." «i^llat Vielä pääs§yt^^b si iMenen ^inpistoksen. Oi, kuinka i t - . tava Ja pelpittava. IlmaM^rmiä u ^ . Ä r e i 4a*sanut edes häyteUa|^ sekäs hän.di,^jan^di.!^^ tufe^-tahtieö^ aaa^ Sylxia pafe^ kiersi käavartensa JiaM» ynypÄnH^ niab^ --Ph)^lis, kultaseni, kuiskasi Sylr Wdwc^LaaD^ - >-T^un W : ^ s ^^ via,^m&äaui^i:nwu*u'»seid^^ ~- Tähti^eK<^^ me. Me cmine koskaan «roa! Täällä n u i s ^ > ^ 5 ^ - § ^ * ~ " '^'^^ on tilaa, kahdellekinaperhedae,eik^ -^iMiä/ m i t ^ pilvi tähtiä. M. ta? P%Uisin hymy rniuuttui irvistykseksi Sylvian Mäntäessä sdfcänsä. Sjrlvia oU tästä onnellisen tietsUnätön ja hyräiU iloista säveltä lähtiessään parve^eelta. Juuri kun Sylvia tuU olohuoneeseen, soi puhelin ja hän riensi vastaaniaah. Se oli Jerry ja Sylvia pii riemuissaan. .ajattelin juuri soittaa sinulle, huu dahti hän. -— Kyllä tämä on Sylvia! Tietysti olen Sylvia, huulethan sen itsekin! tiä,uus^ i n ä ^ avaruudessa, kaueinpaubä kuin miHään ibLukoijutkäla^^ näkemään. TänÄ täs^ on :>rädn; m^ putki, mutte sekin on kyllin voimakas lumoamaan katselijan. ! Sylvia ai^a^i ^ttoikkunan koettaen asettaa kaukppiitken oikeaan asentoon Mutta hän ei puneässä löytänyt kään-töpyöriä eikä nmistanut, Jtuinka hänen „. , piti käyttää mitä. Phyllis oli mennyt Phyllis kuuli Sylvian sanat selvästi, parvekkeen ovelle ja huudahti: Han puristi kätensä nyri^iin, niin että - Mikä hurmaava näköala! T u k kynnet^^«wat kymmeniin. Mutta mennään hetkeksi parvekkeeHel sitten ^ ^ r ^ t t m . Sylvia ei enää^^^^.I^ keskustehsi^ momi&aan keitoa Jerryn vian^A^em Hän ^^^^ ^ i ^dh^äa nisoutuumaan, 5% ei iAt^fcafia^^ vani -ö^bifetfcsestä hhikan ble kiltti ja soita JeffF*- •voi:tuaa,Äysi Sylvia. tuntee itsensä pettyneeksi. tee liiäntä »uhattomaksi. ;iuJuttu Sano h ^ ^ olisi levoton- Phyllis nyökkäsi ja lähti 3^ auki. Hän,pyysi """^^'"'"^ nostan^Mt kuuloketta. Sitten olematimialie henkilölle, nim -via luuU hänen puhuvan Jerry ;<^rpahoiIlaaP,^ 27 P»TOuL 1952 |
Tags
Comments
Post a Comment for 1952-09-27-04
