1937-12-04-04 |
Previous | 4 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Sivu 4 LAUANTAINA, T0ULUKUUN4 PÄIVÄNÄ
¥?
U '
mmm,,-:-
itt- '
f -
I ' ^
'~fe;S"^r ••••
M ' ;
f " •
Mm;
p ~
.• • •
vMi-J».,-::.,;,;- : •
Iiii-;:-•
%
1937
Köyhän majan jou
Kirj. Lempi
O] T T I L L E AHOLA kääntelee kä-
» sissään juuri äsken postista
saamaansa tä. Se oli Suomesta.
Kukahan hänelle sieltä kirjoittaa ? E i
ollut tullut moniin vuosiin kirjoitetuksi
edes perheelleen.
Kirjeen päällekirjoitus ei ole aina-kaan,
hänen vaimonsa käsialaa! Kirje
on osoitettu sinne, mistä hän oli vii-
-meksi kirjoittanut kotiinsa^ Sieltä se
sitten oli käännetty tänne, hänen nykyiseen
olinpaikkaansa • • .
Äkkiä hän niUisti jotain. Hänellähän
on kaksi jo siinä iässä olevaa lasta,
jotka voivat kirjoittaa. Nojpeasti
hän repäisi kuoren auki.
Kirje oli kirjoitettu isokokoisella
lapsen käsialalla. Kirje kuului:
"Rakas isä/ Oletnmc jo kauan
odottaneet sinulta kirjettiH^emmekä
ole saaneet,^ Äiti luulee f että olet
kai jo kuollut^ Hän uskooy että
ei isä meitä.ole muuten unohtanut.
\ Mutta minä olen Viljon kanssa
koettanut lopduttaaäitiäi että kyllä
isä vielä joskus tulee kotiini. Äiti
V on saira^tdlut koko kesän ktitt hänellä
on ollut niin paljon työtä ja
huolta, hankkiessaan meille elatuksen.
Veli VUji^oH kesällä töy-ryrt
talossa käskyläispoikanaimut-
' ta nyt hänkitt on kotmai Tämä
' meidän mökkikin alkaa käydä jo
niin huonoksi ja lahoksi f että tuskin
tässä enää talven yli pääsee.
1^05^ sinä, isä, saat tämän kirjeen,
niin oUsi hyvä, jos sinä Voisit vä-
, hän avustaa meitä ja se. olisi meille
' kaikille suuri ilo, jos sinä voisit tulla
kotiin vaikka jouluksi, niin s^
. olisi meille suuri JoululahjaC
Paljon terveisiä isälle meiltä koko
kotiväeltä. Kirjoitti tyttösi
• . Sylvi."
Kirje putosi pöydälle. Ville Ahola
on aiva?i kuin iskun saanut. Hänen
täytyy koota ajatuksiaan. Vähitellen
tulee hänen mielikuvitukseensa rän-kistynyt
mökki, sairas, kärsineen'näj
köinen vaimo ja huonosti puetut lapset.
Hän katselee tuotakuvaa-stiurta
itsesyytöstä tuntien. Hän tuntee olevansa
syyllinen fcaiklben' ainafcinv
suurelta osalta. "Kuinka olen saatv
tanutkaan unohtaa-heidät?" pääsee
aivan ääneen häneltä...
Nyt hän voi jo ajatella selvemmin.
Hän muistaa niin elävästi sen päivän,
kun hän kymmenen vuotta sitten lähti
Canadaan. Hän muistaa) kuinka
hänen nuori, kirkassilmäinen-vaimonsa
ja pieni kaksivuotias pojanpalle-ronsa
hyvästeli\^t häntä: hellästi ja
kuinka poju hoki: "Isä tulee kyllä
pian takaisin." Hän muistaa^ kuinka
hän hyväili pientä vasta parin kuukauden
ikäistä tytöntypykkäänsä, samaa,
jolta hän nyt oli saaöut kirjefcrt,
£ro oli vaikea molemmin puolin>inut-ta
tä3rtyi lähteä koettamaan onneaan
vieraalla maalla.
] Aluksi häntäs onnistikin.: Melkeiiv
heti Canadaan päästyään hän sai
työn kai^sessa4 K ^ k i ^ a»sioii$a'
)iän lähetti peiAeeUeen^pait^ittii^
tarvitsi: välttämättömiin tä»j^
^ S^en^aikoimilatiNisa^
perhe C^adaan;^ Mbttite^ titll^hltib^
^ v£UfSf^ l i i t d^
> ! ^
Tämän kertomuksen kirjoittaja
Lempi Mähönenj jonka kuva
on yllä, on pitkän aikaa avustanut
LIEKKIÄ. Viime keväänä
hän sai palkinnon LIEKIH kirjoituskilpailussa
kilpakirjoituksesta
^^MustataisvertUiV Ta'
loustöid&n ohella hän kirjoittaa
hiEKKUvi nimimerkillä Lempi.
"Vmn sanoa**, kirjoiitaa Mrs.
Mähönm, "että vielkdn ikävään
kuolisin^ ellen saisi Liekkiä
joka viikko." Mrs, Mähönen
a$uu ihiehensä ja pikku poikansa
kaHsfä Pertm Minesi^sa^^e.
saanuti*** .^Itikin hän kirjoitti ahkerasti*
kotiinsa ja lohdutti- vaimoaian,
että- pian hän saa taas työtä ja voi
hartkki^perheensä'Itioks^i V
Näil^i kului vu(^i mutta työtä ei
saanut^ Ville alkoi, vähitellen
' välihpitainättömäksi. THili' vaiii harvoin
enää kirjoitetuksi kotiiiikaän.
Mitäpäisiiine ki^ittaa^tyhjiä^kirjei-tä,
kuii^ei kerraiiVvoi rähaail^^
oli hän > ajatellut
lihailiDastiJhän ei vidä
nut ryyppyäkään väkijuonfria feanä-dassai
Muttäi nyt' hän; alkoi^ rjrypis-kelläkin,
kun vaan joku tarjosi. Saipahan
öäfcs hetkeksi synkän mielensä-iloiseksii.
" -
Kolme Vuotta oH Ville ollut työttömänä.
Kotiinsa hän ei ollut enää
kirjoittanut pitkääni^aifcaan. Mutta
sitten hän vihdöiiikin' onnistui pääsemään
työhön eräässä syrjäisessä pikku
kaivoksessa^ missä maksettiinkin
kohtalaisen hyvää palkkaa. Nyt hän
ajatteli vihdoinkin voiväiisa lähettää
kotiinkin rahaa! Kun hän sai ensi-mäiseii
tilinsä, ajatteli hän, että nyt
täytyy vähän, pitää hauskaa pitkästä
aikaa. Mutta se saisi olla sitten viimeinen
kerta. Niin tuli ehsimäinen
tUi ryypätyksi—- ja samöiii kaikki
seuraavatkin. Ei tullut lähetetyksi
kotiin rahaa, vään koiratorpparit hlä-nen
rahansa saivat viimeistä senttiä
myöten; '
Nän oli jatkunut jo lähes kolme
vuottaa
tuB^ loppu; ajatteli! Ville: *<Mimm
täjrt^yj^l^fet^kkstiiii^
liÄ^ija^sasatosö^
petbettS£ii<kohtäam^ Jönhiiiii on vida
^^hdittl ja^väbäö
y l J l t e ^ ^ i ä ^ ^
Tämän päätöksen tehtyään paneutui
Ville Ahola nukkumaan ja-- näki
pitkästä aikaa unta Vaimostaari ja
lapsistaan.
Ryskyen^kiitää junaJäpi Suomen
lumen peittämien metsien ja kukkuloiden.
Kaikki v^uHUt on ahdettu täpösen
täyteen, sillä on juuri jouluaatto.
Kuka haluaa päästä: viettämään
joulua sukulaistensa tai tutta^
viensa luona, kuka taas on oUilt^poissa
kotoa ja haluaa päästä jouluksi
sinne.
Eräässä vaunun nurkkauksessa istuu
ajatuksiinsa vaipuneena- muuan
mies. Sivustakatsojasta näyttää, että
tuo mies ei huomaa ollelikaari ym-pärillään
hälisevää iloist^i ihmisjoukkoa.
Mies on Ville Ahola ja hän on
myöskin matkalla kotiinsa jouluksi.
Hän- miettii j minkälaiseksi muodostuisi
kohtaus hänen ja perheeiisä vä-
Kjif^j. p. A: M.
O] KÖYHÄÄN majaan ei joulu
tuUut,
pettyn^enä^ lapsen rinta kuokan.
Vaikku kylällä oli kuullut,
mit^n'monet lahjat joulupukki
tuokaan.
KöyHän!^ majan ovi josko,
liiq^n-ahdas olla lienee.
Ei kynttilöiden kirkas loisto
valoansa anna ikkunahan pmccn.
Köyhän majan lahjoinensa
joulupukki väistää koettaa,
tahtoen jakaa anthnensa
missä valot ikkunoista ulos lotstaii.
Köyhän majaan jouluilo
kai liikaa olla voisi:
Joulukuusta kantaisiko
köyhän kodin orsi?
Köyhän lapsen joulukuusta
lumi metsäss* vqrjoo. '
Tähtöset vaan tuikahdustaan
kuusen oksiin tarjoo.
Iillä. Olisiko hänen vaimörtSä ja lapsensa
todellakin iloisia hänen ttilos- Jäiset puikot oksillansa
taan, hänen, joka niin- moniksi vuo- kynttHöinä loistaa,
siksi oli heidät unohtanut? Ei edes metsänpeikot kuminaansa
kirjelappua olltit lähettärtyt... t a i vaan kuutamossa soittaa.
olisiko häneii ja perheensä välillä itt,piiBwipii«iiiiiiiiiiiriiii i " i i m »M
muodostunut juopa? Jos niin olisi,
niin häiik täyt3d^i päästä tuon kuilun^
yli; täytyisi: saada sovittaa rik-
\ komuksensa perhettään- kohtaan.
Konduktööri huutaa sen aseman
nimen, jolla Villen täytyy astua ju-imäpaikka
sekin
Eräässä Long Beachin museossa
iSäihrtetään täytettyä kauan aikaa
nimen, joiia vuicii layiyy astua ju- ommiithia iättiläisvalasta Vanasta.
Vnieh^ää ajatuksistääii. Hän «tten an^muttua ja^^^^^^^^
ia<j nn^niiri-smini etla san suussa so-on
siis parin tiiöriin • kt|ji»tti^ perheeiisä-
luöift)! Jiiriä p y s ^ ^ y ^ ^ h^än
astiiti äieiii^iläll^ W l ä i v M s ^ ^
Sääli isOkoköirieli^mä^^
ovatkin käfikki häriert täVäränäi hä^
nen • kynimenferi vuödeii aitöiöftS^;
Asemalla ei näy ketäärtÄ^ Eivät-
ole kötörtaEkäJmärvatittfer Hänen
las öri-niiitÄiHre^lä sen^
pii iiitöiiÄj^
ktä^äskettäiti^fMiaä^ eriifisutittä
hä^iytäVai^3<ii^
maiiiitUii' ^iäfskäläh^ sutissä.
K Ä ä i i ei^ vöi' jitjhua sariäakääh
ensihalhmästjajseltä: Mutta tUökiön
tulevan^sillä hän=öliJkitJöittaäiiit tii- kuluttUä• l^j)Set äiVan kiiih ytid^lä
levaiisa^ jö* lioiö pari" viikkoa; aikai- suU^tarliitudäliitävät'' ^
semmiti;> mutta ^iöäistfett^ asiain tä- . "ISäj^se^oil' vaiÄaiikin' isä! Siina
k i a -d ölliit' liää^sytkaäii- lähtemään
sillöih; kUiiVoJfikjätälmif '
Iltä^ a l t e b a Ä j S i v ^ l ! ^ ^ on
vieläparitt ^ kilomöttiii^tkiyäl-fcäVd^
väriäni k ö t i Ä f l k Ä^^^^
siis- lÄkiÖ^ tttlit?^ Öl^tnriiekirt-jo
oddttänm' niik^kälUänl
"l^iliil lafiselili ttillii kotiih; Olet^
tekö^ töd^lialciH^' o«ktärieet?^' s
Bieaäi=
askeliäan: IVIideä^ valiäa^ J^Äiläi- nöeÄ^ifökilÄÄ
nen levottomuus, hermci^tiinttsuus. tää! TäniäkÖ on hänen nuori, kirkas-
Ei hän tiedä oikein itseklian,;mistä se sihnaihen vöimöfiSa • joka jäi tähän'
johtuu. Kunpa riyt y^^^^ • pääsisi saiifaian mökkiin kymmenen vuotta'
perille! '^vä, <-'S', sitten? Hän- rientää vaimonsa- luo
Tien mutkan takaa - tul6e näkyviin ojentaen kätensä.
Töyryn talof; Ikkunoista loistaa kirk- , "Voitko antiaa anteeksi..Muuta^
kaat valot. "Siellä varmaan juhli- ei liäif vpisanoa^
taan parhaillaan joulua", ajattelee • "Eihän-miiiuliä ole mitään anteek-
Ville. Neljänneskilometri oh enää siannettavaaVoiet. tervetullut kotiin!
Kanen mökilleen; Mielkeinj^ Ajattelin vain, että tuskinpa enää mj-kaa
kulkee häh lopun taipaleen nusta välittänytkään^ vaan tulit lashan
jo eröittäakin joiikun matkaan temme vuoksi
valtatiestä sivussa mustan möhkä- "Tulin yhtä paljon sinun kuin las-leen,
kotinsa,, lumenpeittämine kat- teihiÄekin Vtidksi,'^illä kaikin olette
töineen. Siina on hänen kotimökkin- minulle yhtä rakkaita; Minulla ci ole
sä, aivan kuin kurja ja avuton van- koskaan ollut aikomustakaan hyljätä
hus; joka on parempien tielia heitet- teiM iäksi. Eiii silti halua puolustaa'
ty syrjään, Pienen pieni välotuikku itseäni;olen ollut liian heikko. Täniä
eroittautuu ikkunapahasesia. Ei lois- kirötlu'jätjöStelinä^sai! minutkin sd^
ta kirkkaat jouluvalot niinkuin rik- tumaan paheen tielle-ja kenties olisin
kaiden ikkunoista..\ ^ paintfaut' v i c ^ i i i alemimaksi, eöei
Ville on jo aivan mökin edessä. Si- Sylvin kirj*e saanut silmiäni auki. l i sältä
ei kuulu hitj^kAK^fiftf^^M^; /a»;.;: «i^i^li: »fei^ ia' köfitan
maan^ Sitten hSrt h i l j a a ^ .Ös^^
x«i«,a on m«oan-feiflKijä^wSääl^
tilHä sisäll^?>t.^nJ^Sk^^^
kaisee oven jä ästiiu s i ^ . . v ^ : - -^"^^
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 4, 1937 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1937-12-04 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki371204 |
Description
| Title | 1937-12-04-04 |
| OCR text |
Sivu 4 LAUANTAINA, T0ULUKUUN4 PÄIVÄNÄ
¥?
U '
mmm,,-:-
itt- '
f -
I ' ^
'~fe;S"^r ••••
M ' ;
f " •
Mm;
p ~
.• • •
vMi-J».,-::.,;,;- : •
Iiii-;:-•
%
1937
Köyhän majan jou
Kirj. Lempi
O] T T I L L E AHOLA kääntelee kä-
» sissään juuri äsken postista
saamaansa tä. Se oli Suomesta.
Kukahan hänelle sieltä kirjoittaa ? E i
ollut tullut moniin vuosiin kirjoitetuksi
edes perheelleen.
Kirjeen päällekirjoitus ei ole aina-kaan,
hänen vaimonsa käsialaa! Kirje
on osoitettu sinne, mistä hän oli vii-
-meksi kirjoittanut kotiinsa^ Sieltä se
sitten oli käännetty tänne, hänen nykyiseen
olinpaikkaansa • • .
Äkkiä hän niUisti jotain. Hänellähän
on kaksi jo siinä iässä olevaa lasta,
jotka voivat kirjoittaa. Nojpeasti
hän repäisi kuoren auki.
Kirje oli kirjoitettu isokokoisella
lapsen käsialalla. Kirje kuului:
"Rakas isä/ Oletnmc jo kauan
odottaneet sinulta kirjettiH^emmekä
ole saaneet,^ Äiti luulee f että olet
kai jo kuollut^ Hän uskooy että
ei isä meitä.ole muuten unohtanut.
\ Mutta minä olen Viljon kanssa
koettanut lopduttaaäitiäi että kyllä
isä vielä joskus tulee kotiini. Äiti
V on saira^tdlut koko kesän ktitt hänellä
on ollut niin paljon työtä ja
huolta, hankkiessaan meille elatuksen.
Veli VUji^oH kesällä töy-ryrt
talossa käskyläispoikanaimut-
' ta nyt hänkitt on kotmai Tämä
' meidän mökkikin alkaa käydä jo
niin huonoksi ja lahoksi f että tuskin
tässä enää talven yli pääsee.
1^05^ sinä, isä, saat tämän kirjeen,
niin oUsi hyvä, jos sinä Voisit vä-
, hän avustaa meitä ja se. olisi meille
' kaikille suuri ilo, jos sinä voisit tulla
kotiin vaikka jouluksi, niin s^
. olisi meille suuri JoululahjaC
Paljon terveisiä isälle meiltä koko
kotiväeltä. Kirjoitti tyttösi
• . Sylvi."
Kirje putosi pöydälle. Ville Ahola
on aiva?i kuin iskun saanut. Hänen
täytyy koota ajatuksiaan. Vähitellen
tulee hänen mielikuvitukseensa rän-kistynyt
mökki, sairas, kärsineen'näj
köinen vaimo ja huonosti puetut lapset.
Hän katselee tuotakuvaa-stiurta
itsesyytöstä tuntien. Hän tuntee olevansa
syyllinen fcaiklben' ainafcinv
suurelta osalta. "Kuinka olen saatv
tanutkaan unohtaa-heidät?" pääsee
aivan ääneen häneltä...
Nyt hän voi jo ajatella selvemmin.
Hän muistaa niin elävästi sen päivän,
kun hän kymmenen vuotta sitten lähti
Canadaan. Hän muistaa) kuinka
hänen nuori, kirkassilmäinen-vaimonsa
ja pieni kaksivuotias pojanpalle-ronsa
hyvästeli\^t häntä: hellästi ja
kuinka poju hoki: "Isä tulee kyllä
pian takaisin." Hän muistaa^ kuinka
hän hyväili pientä vasta parin kuukauden
ikäistä tytöntypykkäänsä, samaa,
jolta hän nyt oli saaöut kirjefcrt,
£ro oli vaikea molemmin puolin>inut-ta
tä3rtyi lähteä koettamaan onneaan
vieraalla maalla.
] Aluksi häntäs onnistikin.: Melkeiiv
heti Canadaan päästyään hän sai
työn kai^sessa4 K ^ k i ^ a»sioii$a'
)iän lähetti peiAeeUeen^pait^ittii^
tarvitsi: välttämättömiin tä»j^
^ S^en^aikoimilatiNisa^
perhe C^adaan;^ Mbttite^ titll^hltib^
^ v£UfSf^ l i i t d^
> ! ^
Tämän kertomuksen kirjoittaja
Lempi Mähönenj jonka kuva
on yllä, on pitkän aikaa avustanut
LIEKKIÄ. Viime keväänä
hän sai palkinnon LIEKIH kirjoituskilpailussa
kilpakirjoituksesta
^^MustataisvertUiV Ta'
loustöid&n ohella hän kirjoittaa
hiEKKUvi nimimerkillä Lempi.
"Vmn sanoa**, kirjoiitaa Mrs.
Mähönm, "että vielkdn ikävään
kuolisin^ ellen saisi Liekkiä
joka viikko." Mrs, Mähönen
a$uu ihiehensä ja pikku poikansa
kaHsfä Pertm Minesi^sa^^e.
saanuti*** .^Itikin hän kirjoitti ahkerasti*
kotiinsa ja lohdutti- vaimoaian,
että- pian hän saa taas työtä ja voi
hartkki^perheensä'Itioks^i V
Näil^i kului vu(^i mutta työtä ei
saanut^ Ville alkoi, vähitellen
' välihpitainättömäksi. THili' vaiii harvoin
enää kirjoitetuksi kotiiiikaän.
Mitäpäisiiine ki^ittaa^tyhjiä^kirjei-tä,
kuii^ei kerraiiVvoi rähaail^^
oli hän > ajatellut
lihailiDastiJhän ei vidä
nut ryyppyäkään väkijuonfria feanä-dassai
Muttäi nyt' hän; alkoi^ rjrypis-kelläkin,
kun vaan joku tarjosi. Saipahan
öäfcs hetkeksi synkän mielensä-iloiseksii.
" -
Kolme Vuotta oH Ville ollut työttömänä.
Kotiinsa hän ei ollut enää
kirjoittanut pitkääni^aifcaan. Mutta
sitten hän vihdöiiikin' onnistui pääsemään
työhön eräässä syrjäisessä pikku
kaivoksessa^ missä maksettiinkin
kohtalaisen hyvää palkkaa. Nyt hän
ajatteli vihdoinkin voiväiisa lähettää
kotiinkin rahaa! Kun hän sai ensi-mäiseii
tilinsä, ajatteli hän, että nyt
täytyy vähän, pitää hauskaa pitkästä
aikaa. Mutta se saisi olla sitten viimeinen
kerta. Niin tuli ehsimäinen
tUi ryypätyksi—- ja samöiii kaikki
seuraavatkin. Ei tullut lähetetyksi
kotiin rahaa, vään koiratorpparit hlä-nen
rahansa saivat viimeistä senttiä
myöten; '
Nän oli jatkunut jo lähes kolme
vuottaa
tuB^ loppu; ajatteli! Ville: * |
Tags
Comments
Post a Comment for 1937-12-04-04
