Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 26, 1954

              JATKOA LAIVA, jonka nimi oli Aleksanteri,
oU satamassa.
— Onpa se iso pytinki, sanoi Annikki
ihmeissään kun hän katseli kolmiker­roksista,
komeaa laivaa.
Tätiä huvitti tytön huomiointi ja nau­roi
tämän tästä tjrtön jutuille. Isoja
puulaatikolta lastattiin laivaan, ja ne
sisälsivät kilaa, jota lähetettiin Pieta­riin.
MatLusUjia kehoitettiin nouse­maan
laivaan ja ottamaan hyttinsä. Sa-lonkimatkustajia
ei ollut oikein^ monta,
mutta kolmannen luokan matkustajia
oli runsaasti. Laivan annettua lähtömer-kin
vislaamalla, irtautui se laiturista,
johon meren uljas kyntäjä oli kiinnitet­ty
paksuilla köysillä. Tyyni ilma hou-
«kutteli matkustajat kannelle. Sanna ja
Annikki seisoivat laivan keulassa. Suuri,
ihmeellinen oh meri ensikertalaisen kat­sella.
Annikkia pelotti aava rannatto-muus,
mutta toisaalta se lumosi tytön.
Aurinko, keveät pilvet sinertävällä tai­vaalla,
tekivät syvän vaikutuksen. Tai­teilijasielu,
kuten Annikki, osasi antaa
arvoa luonnon kaikkeudelle siinä, mis­sä
toinen ei nähnyt mitään mielenkiin­toista-
-\nnikki oli vaiti, mutta sielus­saan
hän puhui ihaillen tätä suurta mah­tavuutta,
Taivaanranta kimalteli au­ringonpaisteessa
niin kummasti. Annikki
keksi näyn ja kj(syi:
— Täti, mikä tuo tuolla on, joka kiil­tää
aavalla merellä?
— Se on Konon saari eli Konevitsa,
joksi sitä myös nimitetään, sanoi täti.
Saarella on iso munkkiluostari ja tuo
kiilto johtuu luostarin kirkon mahtavis­ta,
kullatuista kuvuista ja kellotorneista.
Jonkin ajan kuluttua pysähtyy laiva
Konon saaren laituriin ja antaa luosta­riin
menevä!» postin munkille, joka oli
sitä vastaanottamassa. Luostarin abotti
eli pappi, oi', puettu mustaan kaapuun
ja kantoi pientä matkalaukkua kädes­sään
ja nous' lankkuporrasta. ylös lai­vaan.
Oltiin taas menossa ja jonkin het­ken
perästä alkoi käydä tuuli. Se kiihtyi
hiljalleen, mutta ei suurempiin laineisiin
merta nostattanut. Vähitellen poistuivat
matkustajat kannelta, sillä tuuli muut­tui
kylmäks* auringon vetäytyessä pil­vien
taakse.
— Olemme perillä, vastasi täti Annikin
kyselyihin sillä kaupunki kohosi näkö­piiriin.
Sanna ja isäntänsä tervehtivät
toisiaan lämpimästi, — sisarellisella rak­kaudella.
Paul suuteli Sannaa poskelle,'
kuten oli tapana.
— Herra Lunjeviga. Saan tässä esit­tää
veljeni tyttären, Annikki Vilmin.
Hän ohjasi tytön isäntänsä eteen.
He tervehtivät toisiaan kädestä, An­nikin
syvästi punastuessa.
Sijaisemännöitsijä ja sisäkkö tulivat
myös samassa ja Sanna esitti heidät
myös Annikin kanssa.
Paul Lunjeviga omisti ison ja moni­puolisen
atelierin Sadovja-kadulla. Itse -
hän maalaili muotokuvia, mutta oppi-f-laat
saivat maalata kuliiseja y.m. mai­semakuvia.
Työtä oli nnestarilla paljon, sillä hän
täytti kirkoilta saatuja tilauksia, maa-
' laten isoja, raamatyllisia pyhimyskuvia.
•Piirustusosastolla oli monta oppilasta.
Heillä oli oma ohjaajansa. Teattereilta
oli aina uusia tilauksia, sillä tässä työpa­jassa
valmistettiin korkeasti taiteellisia
kuliiseja mistä lajista tahansa. MaalaUs-osastolla
oli myös ohjaaja. Joka antau­tui
atelieriin oppilaaksi, hänellä oli tilai­suus
opetella joka osastolla. "Mestari it­se
antoi opetusta muotokuvamaalaukses­sa.
Hän oli opettaja joka osasi ohjata
oppilaitaan Lempeä ja maltillinen luon­teensa
teki hänet rakastetuksi oppilait­tensa
kesken. Tuttavapiiri oli mestaril­la
hy^in suur- — ties miten hän sen saa­vutti,
sillä Paul oli hiljainen ja vaka\^
luonne, melkeinpä isällinen, huolimatta
neljästäkymmenestä ikävuodestaan.
Tuossa iässi on ihminen parhaillaan.
mutta ei suinkaan vanha eikä isällinen.
Paul Lunjeviga teki isällisen «vaikutuk­sen
ja herätf suurta kuimioituksen tun­netta
ympäristössään^
Paul Lunjeviga cÄ syn^ppäätt serbialai­nen,
mutta oli jo pienenä poikana muut­tanut
vanhempiensa kera Pietariin. Hä­nen
isänsä oK lakunies. i f f i t a ^ oli pal­jon
asiakkaita naaanmiestcnsä tahplla.
Hän^hui useita vieraita kieliä, joten
hän olijiuomattu lakimies alallaan. Hä­nen
vaimonsa <rfi-lähtöisin ylimykselli­sestä
perheestä^ mutta joutui luopumaan
ylhäisestä asemastaan s)rystä, ettei va­linnut
aviopuolisoa itsdleen oman luok­kansa
keskuudesta. Hr elivät onnellisina
ja kouluttivat ainoaa poikaansa, Paulia,
tämän halutessa taiteen alalle, johon hä­nellä
Oli kutsumus jo pienestä pitäen.
Sanna Viimi oli ollut nuori tyttö men-ne^
än palvelukseen sisäkkönä Lunjevi-gan
perheeseen. Hän oli Paulin kanssa
suunnilleen saman ikäinen, joten tuo si-sarellinen
ystävyys heidän välillään
juontui vuosikymmenien eletystä elä­mästä.
Paul kohteli Sannaa tasavertaise­na
ihmisenä itseensä nähden, sillä hänel­lä
ei (Alut ylpeyden henkeä ensinkään. ,
Rouva Lurjeviga, Paulin äiti, vaik­ka
olikin ylhäistä sukua, ei ollut ylpeä,
ja kdhteli hyvää palvelijaansa tunnolli­sesti
joka selittääkin, miksi'Sanna palve­li
niin kauan samaa perhettä.
Ensin opiskeli Paul Lunjeviga Pieta­rissa
sikäläisissä oppilaitoksissa. Yliop-pilaksi
hän tuli erittäin nuorena ja an-tautui
taiteen alalle täyd^lä sielullaan.
Hän seurusteli lapstnitJen tuttai7a!nsa
kanssa ja meni salakihloihin hänen kans­saan
sillä ymmärryksellä, että kun Paul
savuttaa päämääränsä niin sitten he
julkaisevat kihlauksensa ja viettävät
häänsä.
Paul Lunjeviga opiskeli sitten Pieta­rissa.
Hän tutustui sattumalta erääseen
dominikaanimunkkiin ja niinollen sai ti­laisuuden
vierailla luostarissa.
Veljeskunnalla oli iso atelieri luosta­rissa
ja munkit antoivat opetusta nuo­rille
pojille, jotka oli lähetetty luostariin
kasvatettaviksi ja kouluiitettaviksi.
Ihana näky kohtasi »Paulia hänen as­tuessaan
atelierin vastaanottohuonee­seen.
Siellä oli kokonainen maailma kai­kenlaisia
pyhimyskuvia, alkaen neitsyt
Mariasta ja pääktyen ihaniin enkelien
kuviin. ^ .. -
Paul mielistyi raamatullisiin kuviih ja
alkoi,: K^rjoilellä Sellaisten kuvien piir­tämistä
ja maalaamista, ollen tämä har­joittelu
sivutyötä varsirfaisen taidekou­lun
väliajalla.
Opiskeltuaan Pariisissa kolme vuotta,
päätti hän mennä kotiin ja alkaa oman
liikkeen, sijlä hän pääsi taidekoulusta
hyvillä arvolauseilla.
Mörsiameiv$a,kanssa hän oli kirjeen­vaihdossa
tämän aina vakuuttaessaan
-u^ollisuwttaan 'Paulille. Paul uskoi.
Ja tämä se oi* joka pakotti hänet mene­mään
Pietariin, sillä ikävä oli, ja tahtoi
tavata morsiamensa; muuten hän olisi
vielä jatkanut opiskeluaan.
Paul saapui Pietariin ilman ennakko­ilmoitusta.
Kotona vihjailtiin morsia­men
edesottamisista, vaan ei uskallettu
sanoa enempää, sillä mikäpä tietää «räik­kä
se olisi juorua. Toivottiin sen ole­van
vain pe!kkää juorua. '
Oli siftnuntaiaamu, kun Paul meni
tapaamaan nnorsiäntaan. Hänen van­hempansa
olivat menneet kirkkoon, jo­ten
palvelustyttö joutui vastaanotta­maan
tuntematl<y^ua vieraan. Paulin
Icysyttyä, oliko nem .\leksandrovna ko­tona^
nyökkäsi fialvelija myöntävästi ja
Paul meni. palvelijan estelystä huoli­matta
suoraa päätä morsiamensa kama­rin
ovelle. Ovi oli raollaan ja hän näki
tuon "uskollisen morsiamensa" rakas­tajansa
sylissä. Sanaa sanomatta pois­tui
Paul talosta, eivätkä rakastefijat
kuulleet, että oven takana oii käynyt
joku . . .
Paulin sydän oli murtunut. Kärsi­mys
painoi poislairttMnattfimffn leiman^
sa hänen kasvcnhinsa. Ja J*än jäi yksi­näiseksi
— ei uskonet naisen lupauk­siin.
Tyi^uoneessaan, maalaustelineiden
ääressä, löysi Paul lohdutusta ja^koetti
unohtaa pettymystään.
Vierivät vuodet. Paul OLunjeviga oli
päässyt vakavaraiselle pohjalle, joten
leipähuolet eivät painaneet. Työtä oli
paljon ja rahantulo oli hyvä. Vanhem­pansa,
nähtyään poikansa menestyvän
liikkeessään, päättivät mennä synnyin­maahansa
Serbiaan, viettämään van­huutensa
päiviä. Vanha rouva uskoi
'Sannan käsiin rakkaan poikansa talou­den
hoidon. Näin tuli Sannasta emän-nöitsijä
ja käskijä, jonka määräyksiä
tunnontarkasti noudatettiinkin.
iKun Sanna oli kotiutunut ja järjes­tellyt
asiat talossa mielensä mukaan, tuli
aikaa kulkea kaupungilla asioilla ja
vaatettaa Annikki.
Häikäisevät kaasuvalot näyteikku­noissa
iltaisin pajjastivat Annikille
maailman ihmeellisyydet. Kaikki näky
ympärillä oli ihmeellistä yksinäisessä
laaksossa kasvaneelle
^aa^k3d m komeaa vaaleh*
4 a s U Ä « n . Hantanau^
toiset alosväatteet ja kiiW ^
toiset sukat ynnä linttakaataiJ
laissutttarin tekemät keaöT^ "
k«i lisiksi haisivat tei^: ^
kengät ovat käytännölliset; oe i
kauemmin ja ovat vedenpiövät
Täti antoi AnnikUle määräykstt ^
m venäjänkieltä ja osti sitavattai"
nakitjan^ ja itse opetti käyti
jokapäiväistä kidtä tytäfe.
Kun Sanna sai tilaisuafen ^
herra isäntäänsä, niin ensityöb^j
kysyi, jos mestari ottaisi uada
laan entisten lisäksi. - Ja tuo a,»^
pilas olisi minun veljeni tytär. J
neliä on taipumusta . . .
— Veljenne tytärtä ehdoUtte OML
laakseni? keskeyti Paul.
— Nim. vastasi Sanna hänunätt
mättä ja saneli sanottavansa:
nikilla on taipumusta piirustamiäeB
ja han^ tahtoisi tutustua maalisi?^
meen myös, herra Lunjeviga.
Paul oli huvitettu esityksestä ja 1^
pahvikappaleen ja värikyniä, sekä m*
mallin ja antoi Sannalle, joka m pg».
lestaan antaa ne Annikille, joka isti
heidän yhteisessä huoneessaan.
Annikki hämmästyi sekä ihastui ka
tätinsä toi piirustus- ja väritysvälintjt
ja laski ne pöydälle sanoen:
— Nyt on tiftisuus näyttää taitosi
herra mestarille. Koeta panna paraj.
tasi tyttöseni niin voi sattua, että
set oppiin.
Tädin poistuttua alkoi Annikki m
lityöhönsä. Kas, miten joustavasti \.
kee kynä tässä sileällä pahvilla. Qi
vallan toista kuin tuohilevy tai iaud»
RUOTSfN AMERIKAN LINJAN
KULKU VUOROA
HALIFÄXISTA
suoraan Göteborgiin, Ruotsiin
Suora ja vaivaton reitti matkustaa Suomeen.
M.S. STOCKHOLM-laivan syysikauden
kulku vuoroft Halifaxista:
• ELOKUUN 29 P:NÄ
• SYYSKUUN 22 P:NÄ
• MARRASKUUN 12 P:NÄ
• JOULUKUUN 9 P:NÄ
Käyttäkää hyväksenne säästökauden hintoja.
Matkustaessa canadalaisesta satamasta, eivät
Suomen kansalaiset tarvitse viisumia, ainoas­taan
voimassa olevan passin.
Erikoisen suosittavat kuikuvuorot vasta äsket­täin
Canadaan tulleille suomalaisille, joilla on
vaikeus saada USA:n kauttakulkuviisumia.
• Tilatkaa hyttipaikkanne nyt!
• Palveluksemme ulottuu rannasta rantaan!
VAPAUS TRAVEL AGENCY
P.<. BOX 69 - S U D B U R Y . O N T A R IO
LataaAialnau kMikaim SS pilTini* I9S4