1938-10-08-04 |
Previous | 4 of 10 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Sivu 6 LAUANTAINA, LOKAKUUN 8 PÄIVÄNÄ 1938
Ensimmäinen höyrylaiva
Atlannin yli
ALKUVUODESTA 1838 sen aikainen
maailma Atlantin molemmilla
rantamilla odotti suurella mielenkiinnolla
kahden uuden höyrylaivan valmistumista.
Ne laivat olivat "Great
Western" ja "British Queen^ Kyllä
sitäkin ennen höyrylaiva oli kyntänyt
merta, kuitenkin vain pitkin rannikkovesiä.
Mutta "Great Westerh" ja
"British Queen "-laivoja rakennettiin
ja varustettiin siltä varalta, että niiden
piti toisiaan~kilvaten yrittää Atlantin
yli. Hanke oli tosiaan siihen
aikaan uhkarohkean suurenmoinen,
sillä tiedemiehet pitivät sitä naurettavana
sen lakia, että heidän käsityksensä
mukaan meren ylittäminen
yksinomaan höyryn avulla oli mahdoton.
Niin kuitenkin kävi, ettei kumpikaan
näistä suunhitelluista kilpailijoista
tullut olemaan ensimmäinen
Atlantin yli höyryllä kulkija. Sattui
näet siten, että "British Queenin" valmistunut
kone ei toiminutkaan. Kun
kilpailevan yhtiön ''Great AVestern"
oli juuri valmistumaisillaan, teki
"British Queenin" omistava yhtiö
päätöksen lähettää pienen siipilaivan-sa
"Siriuksen" kilpailevan laivan edellä
yrittämään Atlantin yli.
"Sirius" oli vain 412 tonnin ran-nikkoalus
ja sen miehistönä pii 38
henkeä. Huhtik. 4 p:nä 1838 se lähti
Corkin lähellä olevasta satamasta tuhansien
katsojain huutaessa ja huiskuttaessa
sille hyväisia.
"Siriuksen" pääsy Atlantin yli oli
aikanaan yhtä suuri suoritus kuin
ensimmäinen lento meren ylitse. Ja
tämän teon suorituksesta ansaitsee
"Siriuksen" kapteeni, luutnantti Richard
Roberts, suuremmalla syyllä
kunnian kuin joku nykyaikainen Atlantin
lentäjä omasta suorituksestaan,
*'Siriuksen" matka kesti näet 18 vuorokautta
ja niistä sillä oli II vuorokautta
vastatuulta ja myrskyä. Laivan
hiilivarastot olivat lopussa ja
miehistö kapinan partaalla, mutta
Robertsin rohkeus ja lujuus vei yTi-tyksen
voittoon. Osa lastistakin —
laivassa Oli pihkalasti — oli poltettava
ja kapteeni oli valmis polttamaan laivan
kalustonkin ja mastot. Mutta
paistamaan takaisin hän ei taipunut.
Ja huhtikuun 22 p:nä kello 10 i.p.
"Sirius" höyrysi New \*orkin rantaan.
Yksitoista tuntia myöhemmin
saapui sinne kilpailevan yhtiön erityisesti
tätä matkaa varten rakennuttama
ja "Siriusta" paljon suurempi
"Great Western", Sen kapteeni joutui
parhaiksi niille juhlapäivällisille,
jotka pidettiin "Siriuksen" käpteenm
kunniaksi.
Uhkea brHtilähen valtakunnan rakenna brittiläisen valtakunnan
näyttelyssä Glasgouiissä. Tämä näyttely, joka päättyi hiljattain,
oli suurin mitä brittiläisessä valtakunnassa on tähän mennessä
järjestetty.
Kirj. HELENA
Jiiköön sanottako, että. tunnetaan
ihminen, saafikka sitten nainen, ellei
jouduta hänen kanssaan fositoimin-
Katsele viikkokausia kaunista,
Aymyiievää> naista ja kuuntele hänen
sanojaan: hänhän haastelee vain aiheistaan,
haaveistaan, toiveistaan ja
kaikesta, minkä hän uskoo itselleen
fnahdolliseksi; mutta joutukoon hän
olosuhteitten temmellyksessä ja ristiriidassa
its^cftsä, ulkomaaibnan ja
sifiun kanssasi toimimaan — siUmn
tulet hänet tuKtemaan. — Jean Paul.
Mkhet vihaavat vähcfnmän kilpailijaansa
kuin uskotonta naistay naiset
päinvastoin. — A. Tömerus.
. * • *•
**Rakkaanif pidä minua lujasti kädestä
kiinni, nyt minä olen tankea-maisilhnil"-—
Anne Falcon.
JÄÄTÄVÄN kylmä tuuli puhaltaa
pitkin suurkaupungin katujav Se
tuo tullessaan iljettävää lumiräntää,
joka kastelee Ellan ihan ihoa myöten.
Eila kulkee myötätuuleen, ilman
mitään päämäärää. Ön niin hirvittävän
kylmä, ja itku tuppaa väkisten
tulemaan. Suuri pala nousee kurkkuun
tämän tuosta, mutta hän koettaa
sen urhoollisesti niellä takaisin,
vaikka sittenkin aina vierähtää kirkkaita
kyyneleitä hänen poskilleen.
Eilan sydäntä kouristaa, kun häntä
vastaan tulee hyvin puettuja naisia^
nauraen ja rupatellen, — naisia, joilla
on jokin lämpöinen päämäärä ja jotka
kulkevat isän, veljen, aviomiehen
tai poikaystävän rinnalla. Kuinka
elämä saattaa olla näin synkkää hänelle,
Eilalle, joka vähän aikaa sitten
oli niin iloinen * ja omasta mielestänsä
onnensa kukkulalla. Hän ei jaksa
enään kävellä, vaan kääntyy eräästä
talojen välistä takapihalle, etsien jotain
suojaa. Hän huomaa siellä olevan
autotallin. Toivoen pääsevänsä
suojaan kauhealta lumirännältä hän
koettaa ovea ja saakin sen auki. Hän
istahtaa auton astuinlaudalle, työntää
punaiset, kohmettuneet kädet nukkavierun
takkinsa poveen ja purskahtaa
vapauttavaan itkuun. Kuka olisi
vuosi sitten voinut aavistaa, että hän,
ylpeä Peltolan Eila, voi painua näin
alas. Että hänet on pantu ulos vuokrahuoneestaan,
kun ei ole voinut
maksaa sitä. Kuukauden hän sai asua
ilman, emäntä oli niin armollinen,
mutta kun hän iiäki ettei Eilasta ole
enään N-uokran maksajaa, niin ulos
ajoi/ ottaen Eilan vähäiset vaatteet
vuokravelasta. Eila itkee hiljaa ja
nii£^ttii_jniksi hänen piti olla niin
kevytmielinen, että juoda, yksinkertaisesti
juoda kaikki mitä: hänellä oli
säästössä ollut. Ennen hänkin oli
vihannut viinaa ja kaikkea mikä viinan
mukana kulkee, mutta sitten oli
tullut New Yorkista autolasti poikia
ja tyttöjä, vanhoja tuttuja jo vanhasta,
maasta, jotka olivat temmanneet
Eilan mukaansa, siihen elämään,
jonka keskipisteenä oli vain viina.
Eila oli ollut niin hurmioissaan, että
ajatteli jättää palveluspaikkansa hetkiseksi,
että saa vapaasti hummata
toisten joukossa. Niin oli kesä mennyt.
Kuljettiin juoden paikasta toiseen,
suurkaupungin hurniaavissa ho-
. telleissa ja yökapareteissa. Eilalla
oli ollut niin rakas poikaystäväkin
sitä ennen, mutta tässä humussa oli
Arvokin unohtunut kokonaan. Kerran
oli Arvo tullut heitä vastaan yöllä,
kun he tulivat ulos eräästä kapäre-tista
huutaen ja laulaen, ja kun Eila
humaltuneena huomasi Arvon ja aikoi
hyökätä Arvon kaulaan, oli Arvo hänet
inhoten työntänyt luotaan ja melkein
juoksujalkaa menn>1; tiehensä.
Se oli koskenut Arvoon kovasti, sen
tiesi Eila nyt, sillä Arvo oli häntä
rakastanut niin syvästi, senkin hän
nyt tiesi, vaikka ennen ei sitä tullut
ajatelleeksi.
Niin kävi sitten, että new-yorkilai-set
ystävät lähtivät ja Eila jäi yksin.
Sen lähdön jälkeisenä aamuna hän
heräsi vasta kymmenen aikaan ja pää
oli niin raskas, niin raskas. Ensimmäiseksi
hän otti esille käsilaukkunsa
ja katsoi sen sisältöä. ^ Ei %tänyt
muuta kuin kaksi dollaria ja 13 senttiä,
vaikka olisi kuinka tarkkaan hakenut.
Vuokra oli kumminkin jo maksettu
tästä kuusta etukäteen. Hänelle
tuli nyt kauhea hätä, että mitä nyt
tehdä. Sinne vanhaan piikapaikkaan
ensin on yritettävä. Niin hän tekikin,
mutta siellä oli toinen suomalainen
tyttö josta rouva sanoi pitävänsä.
Anteeksi pyyteli ja oli ystävällinen,
Sanoi, että "Eilahan lupasi kuukauden
päästä tulla takaisin, mutta kun
ei tullut niin minun täytyi ottaa uusi.
Ja nythän on jo neljä kuukautta kulunut
sutä kun lähdit." Ei siinä auttanut
muu kuin lähteä pois. Häh kävi
m^o n e s s a paikan\'äIitystoimistossa,
mutta joka paikassa oli naisia, nuoria
ja vanhoja odottamassa työtä, sillä
Canadassa oli juuri siUoinhuoiioin
aika mitä tällä vuosisadalla oii ollut
Niin aika kului. Eila haki työtä,
mutta ei saanut. Oli nim alentavaa
kulkea kuluneissa vaatteissa ja kengissä.
Ja nyt tuli tämä viimeinen
kolahdus — kadulle ajettiin. Eilaa
tärisytti. Voi, jos isä, äiti, siskot ja
veljet siellä Suomessa tietäisivät,
kuinka alas hän on painunut. Voi hyvä
luoja tätä kurjuutta. Jaksaisiko
hän enää kestää enempi. Olisi \'ielä
yksi ainoa mahdollisuus elää, vain
yksi, mutta him syvällejokaan hän ei
milloinkaan painu, ei milloinkaan, ennen
vaikka . . . Niin, se taitaisi ollakin
selvin tie tästä ylitsevuotavasta
kurjuudesta.. Ei hänellä ole täällä
ketään joka surisi^:ei ketään, kun Arvokin
hänet jätti, j a oH sy\-täkin jät-t
ä ä . ' ..
Nyt ei Eila enään itkenyt. Hän
oli tehnyt kaamean päätöksen, joka
kumminkin jolloin tavoin kevensi hänen
raskasta sydäntään. Hän nousi
^ huokaisten ja lähti ulos autotallista
räntääsatavaan yöhön. Hän kulki,
kulki, tuntematta enää kylmää^ vaikka
oli takkikin auki, ja märkä että
vesi valui joka paikasta.. Yhtenä ainoana
päämääränä vain iso joki ja
sen yli kulkeva silta. Sinne pitää
päästä ri3rt!^ Siellä on rauhaa! . :.
Vihdoin hän siniie pääsikin ja me-'
ni keskelle siltaa. Siinä hän seisoi ja
katsoi syvällä kuohuvaan virtaan. Ensin
häntä pelotti, mutta kun hän hetken
katsoi, niin se tuntui niin houkuttelevalta,
niin pehmeältä. Siellä on
rauhaa, rauhaa! . ..Kuohut hänen
korvissaan alkoi kuulua pauhaavalta
ääneltä, joka muodosti sanoja, niin,
ne kutsuivat häntä. Tule, tule, tule!
ne pauhasivat ihan selvästi. Eila katsoi
taivaalle, jossa nyt vilkutti joku
kirkas tähtönen. Eila polvistui se-menttisillalle
ja kaiteesta kaksin käsin
pidellen höpisi: "Tekin, tähdet
tuikitte, lupaatte minulle rauhaa. Minä
tulen pian. Kertokaa isälleni, äidilleni,
veljille ja siskoille, että pyydän
heiltä anteeksi, mutta minä en
jaksa enää. Antakaa anteeksi. Minä
olen huono ihminen."
Kyyneleet vierivät pitkin poskia,
kun hän vielä otti käsilaukusta arvoa
valokuvan ja isän ja äidin kuvan ja
suuteli niitä. Arvon kuvan hän pisti
poveensa. "Hyvästi, rakas, rakas!
Sinun rakkautesi oli voimakas, mutta
minä olin heikko. Hyvästi, armas."
Hän nousi kaidepuulle ja kuohuihin
tuijottaen vielä kuiskaa hiljaa: "Jää
hyvästi maailma! "jäputoaa alas pauhaavaan
jokeen.
Aamulla eräs kalastaja löytää alavirrasta
nuoren naisen ruumiin ja eräs
poika löytää sillalta vanhan käsilaukun
ja sen vierestä valokuvan jossa
on kaksi vanhaa ihmistä, isä ja äiti.
Tytön povesta löytyy Arvon kuva ja
pian saadaan selville kuka tyttö on.
Vanhat toverit keräävät rahaa hau-takustannuksiin
ja niin viedään Eila
viimeiseen lepoonsa suureen hautausmaahan,
lännen multaan.
lilalla, kun kaikki on hiljaista hautausmaalla;
tulee, sinne nuori mies,
kantaen pientä seppelettä, jossa on
punaisia ruusuja. Hän polvistuu Eilan
vasta umpeen luodulle haudalle,
laskee,seppeleen ja kuiskaa: 'Eilani,
sinä särjit minun sydämeni ja myöskin
omasi. Tiedän että kärsit paljon,
mutta minä kärsin sinun kanssasi.
Kaikki on nyt anteeksi ani^ttu,
kuolemasi on sovittanut kaikki suu-rimmatkih
harha-askeleet. — ^^"^
rakastan sinua aina, Eila rakkaani,
joka olit liian heikko kestämäaninaa-flman
kiusauksia." ^ .
Hän^ oa Arvo, ja hän, iso mies, Ilki,
itki niin että hartiat n:
• vät.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 8, 1938 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1938-10-08 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki381008 |
Description
| Title | 1938-10-08-04 |
| OCR text | Sivu 6 LAUANTAINA, LOKAKUUN 8 PÄIVÄNÄ 1938 Ensimmäinen höyrylaiva Atlannin yli ALKUVUODESTA 1838 sen aikainen maailma Atlantin molemmilla rantamilla odotti suurella mielenkiinnolla kahden uuden höyrylaivan valmistumista. Ne laivat olivat "Great Western" ja "British Queen^ Kyllä sitäkin ennen höyrylaiva oli kyntänyt merta, kuitenkin vain pitkin rannikkovesiä. Mutta "Great Westerh" ja "British Queen "-laivoja rakennettiin ja varustettiin siltä varalta, että niiden piti toisiaan~kilvaten yrittää Atlantin yli. Hanke oli tosiaan siihen aikaan uhkarohkean suurenmoinen, sillä tiedemiehet pitivät sitä naurettavana sen lakia, että heidän käsityksensä mukaan meren ylittäminen yksinomaan höyryn avulla oli mahdoton. Niin kuitenkin kävi, ettei kumpikaan näistä suunhitelluista kilpailijoista tullut olemaan ensimmäinen Atlantin yli höyryllä kulkija. Sattui näet siten, että "British Queenin" valmistunut kone ei toiminutkaan. Kun kilpailevan yhtiön ''Great AVestern" oli juuri valmistumaisillaan, teki "British Queenin" omistava yhtiö päätöksen lähettää pienen siipilaivan-sa "Siriuksen" kilpailevan laivan edellä yrittämään Atlantin yli. "Sirius" oli vain 412 tonnin ran-nikkoalus ja sen miehistönä pii 38 henkeä. Huhtik. 4 p:nä 1838 se lähti Corkin lähellä olevasta satamasta tuhansien katsojain huutaessa ja huiskuttaessa sille hyväisia. "Siriuksen" pääsy Atlantin yli oli aikanaan yhtä suuri suoritus kuin ensimmäinen lento meren ylitse. Ja tämän teon suorituksesta ansaitsee "Siriuksen" kapteeni, luutnantti Richard Roberts, suuremmalla syyllä kunnian kuin joku nykyaikainen Atlantin lentäjä omasta suorituksestaan, *'Siriuksen" matka kesti näet 18 vuorokautta ja niistä sillä oli II vuorokautta vastatuulta ja myrskyä. Laivan hiilivarastot olivat lopussa ja miehistö kapinan partaalla, mutta Robertsin rohkeus ja lujuus vei yTi-tyksen voittoon. Osa lastistakin — laivassa Oli pihkalasti — oli poltettava ja kapteeni oli valmis polttamaan laivan kalustonkin ja mastot. Mutta paistamaan takaisin hän ei taipunut. Ja huhtikuun 22 p:nä kello 10 i.p. "Sirius" höyrysi New \*orkin rantaan. Yksitoista tuntia myöhemmin saapui sinne kilpailevan yhtiön erityisesti tätä matkaa varten rakennuttama ja "Siriusta" paljon suurempi "Great Western", Sen kapteeni joutui parhaiksi niille juhlapäivällisille, jotka pidettiin "Siriuksen" käpteenm kunniaksi. Uhkea brHtilähen valtakunnan rakenna brittiläisen valtakunnan näyttelyssä Glasgouiissä. Tämä näyttely, joka päättyi hiljattain, oli suurin mitä brittiläisessä valtakunnassa on tähän mennessä järjestetty. Kirj. HELENA Jiiköön sanottako, että. tunnetaan ihminen, saafikka sitten nainen, ellei jouduta hänen kanssaan fositoimin- Katsele viikkokausia kaunista, Aymyiievää> naista ja kuuntele hänen sanojaan: hänhän haastelee vain aiheistaan, haaveistaan, toiveistaan ja kaikesta, minkä hän uskoo itselleen fnahdolliseksi; mutta joutukoon hän olosuhteitten temmellyksessä ja ristiriidassa its^cftsä, ulkomaaibnan ja sifiun kanssasi toimimaan — siUmn tulet hänet tuKtemaan. — Jean Paul. Mkhet vihaavat vähcfnmän kilpailijaansa kuin uskotonta naistay naiset päinvastoin. — A. Tömerus. . * • *• **Rakkaanif pidä minua lujasti kädestä kiinni, nyt minä olen tankea-maisilhnil"-— Anne Falcon. JÄÄTÄVÄN kylmä tuuli puhaltaa pitkin suurkaupungin katujav Se tuo tullessaan iljettävää lumiräntää, joka kastelee Ellan ihan ihoa myöten. Eila kulkee myötätuuleen, ilman mitään päämäärää. Ön niin hirvittävän kylmä, ja itku tuppaa väkisten tulemaan. Suuri pala nousee kurkkuun tämän tuosta, mutta hän koettaa sen urhoollisesti niellä takaisin, vaikka sittenkin aina vierähtää kirkkaita kyyneleitä hänen poskilleen. Eilan sydäntä kouristaa, kun häntä vastaan tulee hyvin puettuja naisia^ nauraen ja rupatellen, — naisia, joilla on jokin lämpöinen päämäärä ja jotka kulkevat isän, veljen, aviomiehen tai poikaystävän rinnalla. Kuinka elämä saattaa olla näin synkkää hänelle, Eilalle, joka vähän aikaa sitten oli niin iloinen * ja omasta mielestänsä onnensa kukkulalla. Hän ei jaksa enään kävellä, vaan kääntyy eräästä talojen välistä takapihalle, etsien jotain suojaa. Hän huomaa siellä olevan autotallin. Toivoen pääsevänsä suojaan kauhealta lumirännältä hän koettaa ovea ja saakin sen auki. Hän istahtaa auton astuinlaudalle, työntää punaiset, kohmettuneet kädet nukkavierun takkinsa poveen ja purskahtaa vapauttavaan itkuun. Kuka olisi vuosi sitten voinut aavistaa, että hän, ylpeä Peltolan Eila, voi painua näin alas. Että hänet on pantu ulos vuokrahuoneestaan, kun ei ole voinut maksaa sitä. Kuukauden hän sai asua ilman, emäntä oli niin armollinen, mutta kun hän iiäki ettei Eilasta ole enään N-uokran maksajaa, niin ulos ajoi/ ottaen Eilan vähäiset vaatteet vuokravelasta. Eila itkee hiljaa ja nii£^ttii_jniksi hänen piti olla niin kevytmielinen, että juoda, yksinkertaisesti juoda kaikki mitä: hänellä oli säästössä ollut. Ennen hänkin oli vihannut viinaa ja kaikkea mikä viinan mukana kulkee, mutta sitten oli tullut New Yorkista autolasti poikia ja tyttöjä, vanhoja tuttuja jo vanhasta, maasta, jotka olivat temmanneet Eilan mukaansa, siihen elämään, jonka keskipisteenä oli vain viina. Eila oli ollut niin hurmioissaan, että ajatteli jättää palveluspaikkansa hetkiseksi, että saa vapaasti hummata toisten joukossa. Niin oli kesä mennyt. Kuljettiin juoden paikasta toiseen, suurkaupungin hurniaavissa ho- . telleissa ja yökapareteissa. Eilalla oli ollut niin rakas poikaystäväkin sitä ennen, mutta tässä humussa oli Arvokin unohtunut kokonaan. Kerran oli Arvo tullut heitä vastaan yöllä, kun he tulivat ulos eräästä kapäre-tista huutaen ja laulaen, ja kun Eila humaltuneena huomasi Arvon ja aikoi hyökätä Arvon kaulaan, oli Arvo hänet inhoten työntänyt luotaan ja melkein juoksujalkaa menn>1; tiehensä. Se oli koskenut Arvoon kovasti, sen tiesi Eila nyt, sillä Arvo oli häntä rakastanut niin syvästi, senkin hän nyt tiesi, vaikka ennen ei sitä tullut ajatelleeksi. Niin kävi sitten, että new-yorkilai-set ystävät lähtivät ja Eila jäi yksin. Sen lähdön jälkeisenä aamuna hän heräsi vasta kymmenen aikaan ja pää oli niin raskas, niin raskas. Ensimmäiseksi hän otti esille käsilaukkunsa ja katsoi sen sisältöä. ^ Ei %tänyt muuta kuin kaksi dollaria ja 13 senttiä, vaikka olisi kuinka tarkkaan hakenut. Vuokra oli kumminkin jo maksettu tästä kuusta etukäteen. Hänelle tuli nyt kauhea hätä, että mitä nyt tehdä. Sinne vanhaan piikapaikkaan ensin on yritettävä. Niin hän tekikin, mutta siellä oli toinen suomalainen tyttö josta rouva sanoi pitävänsä. Anteeksi pyyteli ja oli ystävällinen, Sanoi, että "Eilahan lupasi kuukauden päästä tulla takaisin, mutta kun ei tullut niin minun täytyi ottaa uusi. Ja nythän on jo neljä kuukautta kulunut sutä kun lähdit." Ei siinä auttanut muu kuin lähteä pois. Häh kävi m^o n e s s a paikan\'äIitystoimistossa, mutta joka paikassa oli naisia, nuoria ja vanhoja odottamassa työtä, sillä Canadassa oli juuri siUoinhuoiioin aika mitä tällä vuosisadalla oii ollut Niin aika kului. Eila haki työtä, mutta ei saanut. Oli nim alentavaa kulkea kuluneissa vaatteissa ja kengissä. Ja nyt tuli tämä viimeinen kolahdus — kadulle ajettiin. Eilaa tärisytti. Voi, jos isä, äiti, siskot ja veljet siellä Suomessa tietäisivät, kuinka alas hän on painunut. Voi hyvä luoja tätä kurjuutta. Jaksaisiko hän enää kestää enempi. Olisi \'ielä yksi ainoa mahdollisuus elää, vain yksi, mutta him syvällejokaan hän ei milloinkaan painu, ei milloinkaan, ennen vaikka . . . Niin, se taitaisi ollakin selvin tie tästä ylitsevuotavasta kurjuudesta.. Ei hänellä ole täällä ketään joka surisi^:ei ketään, kun Arvokin hänet jätti, j a oH sy\-täkin jät-t ä ä . ' .. Nyt ei Eila enään itkenyt. Hän oli tehnyt kaamean päätöksen, joka kumminkin jolloin tavoin kevensi hänen raskasta sydäntään. Hän nousi ^ huokaisten ja lähti ulos autotallista räntääsatavaan yöhön. Hän kulki, kulki, tuntematta enää kylmää^ vaikka oli takkikin auki, ja märkä että vesi valui joka paikasta.. Yhtenä ainoana päämääränä vain iso joki ja sen yli kulkeva silta. Sinne pitää päästä ri3rt!^ Siellä on rauhaa! . :. Vihdoin hän siniie pääsikin ja me-' ni keskelle siltaa. Siinä hän seisoi ja katsoi syvällä kuohuvaan virtaan. Ensin häntä pelotti, mutta kun hän hetken katsoi, niin se tuntui niin houkuttelevalta, niin pehmeältä. Siellä on rauhaa, rauhaa! . ..Kuohut hänen korvissaan alkoi kuulua pauhaavalta ääneltä, joka muodosti sanoja, niin, ne kutsuivat häntä. Tule, tule, tule! ne pauhasivat ihan selvästi. Eila katsoi taivaalle, jossa nyt vilkutti joku kirkas tähtönen. Eila polvistui se-menttisillalle ja kaiteesta kaksin käsin pidellen höpisi: "Tekin, tähdet tuikitte, lupaatte minulle rauhaa. Minä tulen pian. Kertokaa isälleni, äidilleni, veljille ja siskoille, että pyydän heiltä anteeksi, mutta minä en jaksa enää. Antakaa anteeksi. Minä olen huono ihminen." Kyyneleet vierivät pitkin poskia, kun hän vielä otti käsilaukusta arvoa valokuvan ja isän ja äidin kuvan ja suuteli niitä. Arvon kuvan hän pisti poveensa. "Hyvästi, rakas, rakas! Sinun rakkautesi oli voimakas, mutta minä olin heikko. Hyvästi, armas." Hän nousi kaidepuulle ja kuohuihin tuijottaen vielä kuiskaa hiljaa: "Jää hyvästi maailma! "jäputoaa alas pauhaavaan jokeen. Aamulla eräs kalastaja löytää alavirrasta nuoren naisen ruumiin ja eräs poika löytää sillalta vanhan käsilaukun ja sen vierestä valokuvan jossa on kaksi vanhaa ihmistä, isä ja äiti. Tytön povesta löytyy Arvon kuva ja pian saadaan selville kuka tyttö on. Vanhat toverit keräävät rahaa hau-takustannuksiin ja niin viedään Eila viimeiseen lepoonsa suureen hautausmaahan, lännen multaan. lilalla, kun kaikki on hiljaista hautausmaalla; tulee, sinne nuori mies, kantaen pientä seppelettä, jossa on punaisia ruusuja. Hän polvistuu Eilan vasta umpeen luodulle haudalle, laskee,seppeleen ja kuiskaa: 'Eilani, sinä särjit minun sydämeni ja myöskin omasi. Tiedän että kärsit paljon, mutta minä kärsin sinun kanssasi. Kaikki on nyt anteeksi ani^ttu, kuolemasi on sovittanut kaikki suu-rimmatkih harha-askeleet. — ^^"^ rakastan sinua aina, Eila rakkaani, joka olit liian heikko kestämäaninaa-flman kiusauksia." ^ . Hän^ oa Arvo, ja hän, iso mies, Ilki, itki niin että hartiat n: • vät. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1938-10-08-04
