Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 24, 1957

              Termnset mjtm
etelät
[.Helteestä ja liikennennilikista biioli-matta
pääs-mme onnellisesti elokutu 3
päh'än iltana Työn Puistoon, Sudbiirys-
Isa missä Cant^^fa" stifwnria1ai5rfgn IJittn-ja
laulujuhlat olivat menossa. Juhliin
nähden olimme siis myöhässä^ Johon o l i
syjTiä ryhmämme parin henkilön työ-
(suhteet.
Paras puoli juhlista oli kiutenkin vie­jiä
jälellä, nimittäin seuraavan päivän
ohjelma urheiluineen, juhlamarsseineen,
i joufckovoimisteluineen^ kuoroläuluineen,
soittokimtineen ja muine ohjelmineen.
Käikenpäällisiksi illalla monipuolinen
konsertti. Kaikki nämä ^tekivät tästä
juhlasta todellisen suurjuMan.
[ Kiitos ja kimnia Canadan suomalai­sille
joukkona j a kullekin toimitsijalle
sekä ohjelman suorittajalle erikseen sii­tä
suuresta ^työstä j joka kaikki yhdessä
[teki tästä juhlasta niin onnistuneen.
Ennenkuin voi puhua, suurjuhlasta
I täyll-y myöskin olla kannattajajotik-
[koa ja sitä myöskin oli. Sadottain suo­malaisia,
osa h5rvinkin kaukaaj oli ko-
Ikoontunut tänne, muodostaen yhdessä
tuhansiin nousevan juhlijain joukiDlt>
Meidänkin pienestä Conneutistamme oli
yksitoista henkilöä. Suomalaiset ra­kastavat
näytelmiä, laulua ja soittoa,
[samoin liikuntakulttuurin muotoja —
voimistelua, urheilua, tanssia jn.e. Juh-
{Iille kokoontunut joukko luullakseni oli
sitä joukkoa, joka haluaa tunteilleen
[tyydytystä todellisen elämän kuvauk-isista,
sillä pimeitä ovat jneille haudanr
[takaiset lupaukset ja kiiyaui^et. Ne
[vain vieroittavat pois todellisesta elä-imästä.
,
Juhlilla tapahtni monenlaisia jälleen-
I näkemisiä. Allekirjoittaneellakin oli t i -
llaisuus tavata koylutovereita, nuoruu-
Iden aikaisia kisa- ja taistelutovereita
jvuosikvTnmenieri takaa. Siellä ikään-
Ikuin kertaantui eletty elämä kisailui-
Ineen, toiveineen, pettymyksineen, tais-jteluineen,
tappioineen, pettymyksineen
|ja taas ponnisteluineen parempaa kohtL
Kauan muistelemme näitä juhlia tääl-llä
rajan eteläpuolellakin, k im taas olem-
Ime tasaantuneet jokapäiväisiin elämän
Iponnisteluihin. Toivomme, että innos-itus
ja tarmo Canadan suomalaisilla riit-jtäisi
näiden kulttuurimuotojen kehitlä-lisessä
ja vaalimisessa^ sillä niillä pyri-jtään
luomaan terve ruumis ja terve nä-
Ikökanta elämään.
Kunnioituksella ja kiitollisuudella
|ten'ehtien!
V E L I VÄHÄINEN.
elämänkokemuksia
Anna H . Olsoh syhtyi Haaparannas­sa
syyskuun 1 pnä v. 1S72, avioitui
Isaak XMsonin kanssa MaUnossa, Asui
lylqren ajan Jemvaa^^ ja Kininassa.
Perhe lisä^tyi neljällä lapsella, joista
nuorin, Harold, synt lokak. 11 pnä
1904, on elossa.
Olsonit tulivat Port Arthuriin jouluk.
4 pnä 1906. Asuivat talven kaupun-gissa
ja muuttivat keväällä farmille,
Gorham townshipiin, kuten täällä nimi­tetään.
Tavallista farmil^.ötä tehtiin
tarkoituksella saada juiirikasvimaa ja
heinäpelto tuottavaksi. Alusta lähtien
pidettiin lysylehmiä. Anna, kuljetti he­vosella
maitoa ja myöhemmin myös­kin
munia ja juurikasveja kaupunkiin.
Harold poika auttoi jo töillään.
15 vuoden kuluttua he taas muutti­vat
kaupunkiin. Isä alkoi tuntea itsen­sä
huonovointiseksi ja nukkui sitten i k i -
uneen tammiä.| 24 pnä 1955. Harold o li
tällä ajalla mennyt naimisiin ja hänellä
oli jo pitkä Olavi, asuivat Intolassa.'
Anna Olsonista oli tullut mummo 01-
:SOn. .'•,/'.;•
Tästä lähtien alkaa mummon ahkera
toiminta. Miehensä kuoleman jälkeen
oh mummo asunut yksin, omistaen sie­vän
maa-alan, jonka hän on omin käsin
muokannut mielensä mukaiseen kun­toon.
Hän on kasvattanut juurikasve­ja,
marjapensaita ja monenlaisia kukka­sia.
Hänellä näyttää olevan erikoinen
taito tässä saavuttaa vieraiden ihailu.
Tulevan syyskuun 1 pnä hän täyttää
85 vuotta. Tähän mennessä hän ei ole
käyttänyt silmälaseja, vaikka tunne­taankin
hienoista koriste virkkaustöistä.
Sanoipa vielä helposti pistävänsä langan
pienemmänkin neulan silmään. Hän l u ­kee
usein j a omistaa hyvää kirjallisuut­ta.
Toivotamme pitkää ikää ja hyvää
vointia talle ilomieliselle mummolle!
A L E X L A N G I L A.
Muistojen parissa
Aino istuu ja miettii elämän kulkua,
on ollut hyvin sisältörikasta siitä
Jahtien kun hän täytti 4 vuotta. Aino
jli vanhempiensa ainoa lapsi, hj^'in v i l ­u
j a niinkuin sanottiin, pikkuvanha.
Ainon äiti oli uskovainen ja isä so­sialisti,
kuten siihen aikaan melkein
kaikki tehdastyöläiset olivat. Toiset
heistä olivat hyvin kiihkeitä, toiset taas
naltillLsia. Kiihkeiden ja maltilUsten
i^älille tuli usein pientä erimieli^ttä
johon useimmin oli syynä tuliliemi,
^ota enin osa työläisjstä käytti. Kun
lä sitten pohdittiin päivän H/symyk-ja
luettiin "Sorretun voimaa'% saat­ti
syntyä kovia väittelyjä.
Vähemmän tietoisten aivoissa sai t u -
lemi kiehumisen aikaan. Mutta A i -
m isä oh maltillisia. Hän oK nuorena
uehenä kulkenut paljon j a nähnyt pal-ja
osasi selittää asiat oikealla tavalla
Jisillekin j a va^roittaa, ettei liialla k i i -
iudella saada mitään hyvää aikaan-
Vaajakosken tehtaalla oli siihen a i -
suhteellisen hyvät olosuhteet. T ^ - '
lähellä asuvat työläiset saivat va-
*t puut, sähkön j a huoneetkin.-Työ-
V V • . ff • •
Hetpa het, sina
Spokmen Kalle
* Jospa aloitan tämän kirjeen puhu­malla
ilmoista, sillä siitähän pääsee pu­heenalkuun.
Niin ainakin farmarit te­kevät,
missä hyvänsä heitä useampia
sattuu yhteen. Se toivottu sade tuli
tänne aivan heinäkuun lopussa. Sen
Jälkeen on satanut aina tuon tuosta,
mikä on kiusannut heinätöitä. Vaan
eihän elämä mitään olisikaan ilman
vastuksia.
.'Kiitän Spokanen Kallea siitä, että
hän huomioi Liekissä olleen kirjeeni. Se
vastaus oli oikein kaunis. Itse en osaa
niin kauniisti vastata, kun en ole saa­nut
kirjailijan lahjoja. Kyllä täällä
luetaan kaikki Spokanen Kallen kirjoi­tukset
ja myöskin tunnetaan kirjoitus-
Iäisten lisääntyessä laittoivat toiset it­selleen
asuntoja Kanavuoren rinteelle.
Niitä lisääntyi kuin sieniä sateella ja
pian oli Vesmannin mäkikin täynnä. Se
oli ihanaa aikaa, jospa vielä näkisi ne
paikat,' vaikka ovatkin, paljon muuttu­neet-
Silloin jo rakennettiin rautatie
Jyväskylästä Vaajakosken ohitse Pönt-tövuoren
läpi Leppäveden rannoille,
edelleen Hankasalmelle > Pieksämäel­le,
mistä oli jo vuosikymmeniä ollut
rautatie Pietariin.
Pietarissa oli silloin suomalaisilla
tuotteilla hyvät markkinat. Sinne vie­tiin
karjaa ja karjantuotteita _,lihaa ja
huomattavat määrät voita. Ainokin
muistaa tämän hyvin, sillä hänen äitin­sä
lapsuuskodista vietiin Pietariin sääs-tövoi
ja lihakarjaa joka ^yksy. Metsien
ohella se olikin maalaisten tutolähde
«siihen sukaan.
IDA.
LauUijatar Anne GabU on vii­meisin
tulokas CBC:n televi^
sion "HoUday Ranch?* ohjeU
massa, missä johtavana fienki-lönäon
CUif McKay,
Huuhkaja
Vapise maa, kun pimeästä puhun,
kun yöhyt pitkä, kauan viipyy koi.
Kuin rutto viesti, kaiku kuoUnhuhun
mun köyhä karu säveleeni soi>
Kun elämältä osuuttani vclon,
niin joka ainoo sydän läpättää,
saa musta metsä enteellisen elon
ja käsky öisen majesteetin, pelon,
sen sokkeloihin yksin soimaan jää.
Ei luista virsi leikkUiverryksln,
ei.yhdy satakielten konserttun.
Ken pilkkopitneässä, laulaa yksin,
ci tyydy papipiUin sävel.in.
Nyt - virren nuotti viiltää selkäpiitä^
ja raskas, sumea on sävy sen.
Ei korein kielin kirkkautta kiitä
se, jolle päivänpaistetta ei riitä,
se f jonka yö on iankaikkinen.
ten kautta. Usein tuleekin kirjoituk­sien
kautta tuntemaan henkilön parem­min
kuin henkilökohtaisesti tapaamalla.
N i i n minä ainakin ajattelen.
No niin — En minä missään British
Columbiassa asu, vaan täällä aurinkoi­sessa
Albertassa — vaikka ei tämä tällä
kerralla aurinkoiselta 'häytä. Kotiky­läni
on vain sellainen pieni farmikylä,
60 mailia koilliseen Edmontonista.
Täällä on kolmena eri vuonna kasva­tettu
maaibnan parhain kauris, joten
kuuluisa paikkakunta tämä on, vaikka
onkin pieni. > '
Se oli muistaakseni v. 1951 kesällä,
kun Thorhildin suomalaiset olivat pitä­mässä
iltamat Edmontonissa ukraina­laisten
haalilla. Siellä Kallen kanssa
näimme toisemme, vaikka ei meitä toi­sillemme
esitelty. On k u l i n k i n hauska
katsella vaikka sivulta päin henkilöä,
jonka kirjoituksia on seuraillut Liekin
palstoilla.
Kai se valokuvakin löytyy allekirjoit­taneen
kuva varastosta, otettu CSJ:n
edustajakokouksessa Sudburyssa. Eräs
tuttavani kerran antoi sen. Tämä an­taja
oli myöskin samassa kokouksessa.
Niin että kyllä tuntisin, jos-vastakkain
sattuisimme! ^ ,
Kuinka on sen asian laita, kun K a l ­len
piti haastaa joku toinen kirjoitta-maan->
Tämänhän piti olla kirjoitus-kampanjaa.
Sy^-stä tai toisesta se kai
unohtui. Mutta mitäpä sillä väliä, sillä
voihan Spokanen Kalle itsekin useam­min
kirjoitella Liekkiin, sillä mielen­kiinnolla
niitä luetaan. Jos tie milloin
johtaa tänne lännelle-päin, niin ferve-tuloa
mökille katsomaan! ' -
Kesäisin terveisin!
LÄNNEN F W K K A .
Km mma mm
lapsenhoitajama
Poikani tuli vaimonsa kanssa vlikok.si
k)maa viettämään luonani. Heillä o l i
n^öskin 3 kk. ikäinen tyttö. Ajattelin^
kun meillä ei ole minkäänlaisia vesiha».
noja, kuten kaupungissa, että mitenkä
selviän. Löysin vanhan separaattorin
astian, jossa oli hana. Hain järvestä,
vettä j a siilasin sen siihen astiaan vaat­teen
läpi. No se oli O. K „ mutta ei o l ­lut
kyllin kylmää, jollaiseen miniä o li
tottunut. Minä en häntä paljon jon-märräkään,
kun hän on ukrainalaineift
ja minä suomalainen pölkkypää.
He menivät sitteii moott(^riveneajeluI-le
ja minä jäin lapsenhoitajaksi. Se
4 tuntia meni hyvin, kun lapsi nukkui
koko ajan. E i ollut mitään vastuuta
minulla« lapsi kun syötetään ja juote­taan
kirjan määräysten mukaan, keite>
-tään maidot ja vedet Kyllä minun s iU
mäni oliN^tkin tapilla, kUn miniä ei
joutanut muuta kuin lapselle keittele­mään
ja muuten sitä hoitelemaan. M i ­nun
on aikoinaan pitänyt lypsää leh->
m^t, laittaa ruoka ja kesällä olla vielä
heinäniitylläkin. S-lloin ei joutanut
lasta aina palvomaan . .*. Mutta tämä. '
on uutta aikaa.
Eräänä iltana he menivät kylään ja
minä jäin lapsen kanssa. Kyllä hän toi­mitti
miten menetellä, mutta en sitä.
ymmärtänyt. Yhdeksän aikana lapsi
heräsi, .^noin sille lähellä olleen vesi­pullon.
Lapsi tykkäsi siitä, koska o li
lämmin. Lisäsin pulloon vielä järvivet­tä.
Se oli erehdys. Olisi pitäi^yt antaa
maitoa, mutta kun tuossa järvessä on '
niin paljon ilmaista vettä.
He tulivat aamupuolella yötä kotiin.
Lapsi nukkui hyvin, mutta kun äiti huo­masi
maitopullon koskemattomana, niin
motkotti hän aika lailla. Oli hyvä et­tä
en ymmärtänyt, sillä olisi saattanut >
tulla yhteenotto. Mutta auta arniias
aamulla. Lapsi oli sotkenut kaikki, et­tä
koko kori oli vietävä järven.
Kyllä minua harmitti, että oli anta­nut
sitä järvivettä. Mutta onhan sekin
hyvä, että vatsa joskus tulee pehmeäksi.
Siitä oli kuitenkin minulle helpotus.
Hän ei uskaltanut enää jättää minua
lapsenhoitajaksi ja minulla kun on muu­takin
hommaa.
Kiitos käynnistä. Kyllä minä jo seu­raavalla
kerralla osaan hoitaa paremmin
kaupungissa kasvatettua lasta.
A N N A .
Elokuun kuutamolla
Muistui tässä mieleeni eräs vanha t a ­pahtuma,
kun katselin taivaalla loista­vaa
kuuta, ^ e k i n oli elokuu, kuten
nytkin. Olin nuori tyttö, en vielä IS
vuotta täyttärj/t.j
Palvelin silloin isossa talossa, missä
oli kuusi naispalvelijaa j& miehiä toista
kymmentä. Meistä tytöistä oli kolme
toiselta paikkakunnalta tulleita. Tiltu
oli meistä nuorin, vasta juuri 16 täyt­tänyt.
Talon päivätöissä oli muiden ohella
hyvin kaunis nuori mies, joka alkoi
silmäillä Tiltua rakkauden silmäilyillä.
Tiltu, joka vielä oli aivan lapsenken­gissä,
rakastui häneen auttamattomasti.
Leo myöskin haki tytön vaikka mistä.
\Jos ei hän nähnyt Tiltua huoneessamme,
niin heti kysymään missä hän on. O l i
se niin" kuumaa rakkautta, etten ole
ennen enkä jälkeen nähnyt.^
Mutta poroksi pak>i sekin rakkaus,
jäljelle jäi vain tuhka.
Sillä paikkakunnalla oli sellainen t a ­pa,
että heinä- j a elonkorjuuaikana lei­vottiin
joka viikko. Se suoritettiin
sunnuntai-iltana muiden sunnuntaitöi­den
jälkeen. Sen suoritti tavallisesti
erään muonamiehen vaimo.
Tänä iltana oli erittäin lämmin ja
muonamiehen vaimo pyysi mmun hake*
[4
ff
iiii h
UH
iMnuntMln»^ plakamk M^pSMuuS^ 1957 >