Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 7, 1949

              ' " " S - tehdä
Kvsymystea
•nemmanienj.
enkiinnoUa ja
1 ja loukkaan<
ensimmäisellä
in painosta\'a
«ien ohimofl.
oUut seinää
t vasta alkoi
aisen laudan,
n.
Lin lasistaan
vähän Iiie.
täytyy alkaa
hänet peilin
uksensa, hy-lissä
olevalle
7ttÖ.
nyönsi Mee-
/tän ainakin
alta. enkö?"
Iäinen. Ol^t-olisitte
he-nyillen.
-
kohtasi en-ittavan
jota
een. Anna
fa, pieflellä
eeh prtiieen
kertoa elä-
• • ' * • " . ,
ahviaan ja
isiiutta pu-t
sellainen,
lunnella.
•taa oli se
kuin Mee-lanut
tilai­llut
metsä- ;
Pojat oli-ien
heistä
a. Mutta j
estä, sillä }j
neet van-
)auksia.
uni päälle
voja. Vä-i
niin val­in,
mutta
lyt. An-inuri
täy-niseslam.
eri hakea
musta ja
iin ihali'
painäjai-iti
käve-
•assa, ja
elenkiin-ia
jotka
Mutta
i \niosn'
änhalui-
1 lippaan
tpuvun.
ja osti
1 -meni
m. J3
Bobby
saapui.
Ilo kua
aivan
— voi
)ukuni-attelet
, kat-e
ma-
)letko
nulle?
käse
aikka
a ta-
Katineuskuningattaria
Kirj. Aino RaappiEina
I tiksi,- toiset taas vihreiksi. Niin, ne
VARHAISKESÄN aamuaurii&o kur- kai vaihtelevat sitä mukaa, niillä aiie-kistaa
sisään Kivirannan torpan leDä katsoja on.
sräakkunasta. Sen sätieet ovat koh- Mies, joka,nyt kuorsaa raskaassa
lianneet ensimmäisenä seinäBä: olevan unessa; on pitkänpuoleinen ryhdikäs ja
)itkän hylljTi. Hyllyllävs6isoo pitkä- miellyttä^-änDäfcöinen. Hän voisi olla
kiiltävrä kupareita suorassa kuin komein piirteistä päätellen, mutta
näkee^ selvästi, että ehnehäikäisia? ryppy­jä
oh^ ilinfetynotsalle; silmifen kul-miiri
jä^lujati^stiiuJ pi6W^ Ikä voi olla
siinä^ tiäjäiik:^^^ korvilta^
sän]g5äie^ jöka^ pii lastdi raakiiUpaikka;
Siinä^ n\il^utällä^ kerralla kolme tyt­töstä;
Eaksi lieästä; kjnftöienvuotias
Öibf^dä ja pariä^ vuotta nuorempi Anja
mikiii^rärt s i f e t ä laipseöunta; Mutta
viisitöBla^ täyttäöyt Hely valvoo. Hän
oii jo kauäii valvoniit- ja; - miettinyt. Ei
tule"- lini silriiiin, kun ajatukset ovat al-
IclftHr^äässe^t. Häh tietS%etta Kivelän
t£^6h karja- tuodaan buomeiinä' jälleen
tänne 'riiäjoille', jossa se: oä ollut jo
voissa askartanut ajatus: —"Mitenkä- Mi kai oir huonr^iitir seik kaihoi-hän
pääsisin kirkolle? Millä s y j^ ja san kats^, minkä hän, Hdy^ on luonut
mitä siellä tekisin? — Eihäiiolluf vielä sisariinsa jä isään, koska<ääQ on koetta-uskaltanut
äidille puhua mitään siitäy nut olla vuorostaan Helylle^hyvä korva-mutta
tämän kesän perästä hän var- takseen isän puuttuvaa rakkautta. Mut-maankin
ottaa asian puheeksi. Täällä
kotona ovat talvet niin ikäviä ja pitkiä!
Toiset lapset kyllä \nihtyvät, mutta mikä.
siinä lienee, ettei Hely tuntenut viih-ta
se ei tule sillä palkituksi, silla hän
kaipaa isää.
Tuota isää' täytjhr kunnioittaa; jojSi
rakastaakin — mutta Imn on niin kau-tj'\'
änsä tässä erämaan hiljaisuudessa, kainen, eihän häneen uskalla ko^ea-ri\'
i
gotiUsrintama. Auringon efidittyä- ylenti-lä
taivaanrannalle alenee a*n viiru sitä
iiukaa tuvassa. Nyt se oh jo ehtliQft
sänsyn yli. missä mäkaamiesjävaim
M ies raskaasti kuorsaten seinän pttoltel-i
ia. vaimo laidalla varox^ista;^ kevyttä
jnia käsi hervahtaneen kehdoii laidalta
slas. Kehdossa nukkUit niionn törptah
ipsisra, vasta vähän -töiseilÄ^vuodeli^^^
bleva tyttönen. Lapsi oii- ollBft- morita^
^ötä levoton.
Ei ole terve •— näkedbäh' sen jo n«
^ehk uvista poskistaj niiteii ^uume on
ista rasittanut^ Ori kai hänr^äiden
(uloaika, on isä sariöhiJt; ktin" äiti pyt-cii
hätäilemään. Min-ojn* äiti* säi^^
laaskin valvoa ja heilutella? kehtoa mor h3hriiimoh6häkesänäy aina siitä saak^
pet yöt, ja jos ei luonto oli suonut sei- kuin Hely jaksaa muistaa. Tulevatko-laista
lahjaa, että hän voi pieheiikiii le- han nyt samat ihmiset kuin viime kesä-poheiken
sikeästi nukkua-ja siitä saada näkin? Tuleeko Mari vai Tilda mmiä?
Stoimaa rasittuneelle ruumiilleen,, niin Äiti arveli eilen, että Mari voi tulla,
kuinkahan olisikaan käynyt hänelle, jo- sillä Tilda odottaa pieniä, ja äiti jutteli,
b yksin joutui tekemään kaikki aska- ettei nuo nyt taasen Tildaa laittane
[eensa ja ho"tamaan lapsensa. Olihan semmoisessa tilassa, vaikka täälläpä ne
[osin vanhimmasta tytöstä hiukan apua ovat useat Tildan lapsista syntyneet.
|hteen ja toiseen tehtävään, kun vaan Mutta jos ei tule Tilda, niiri silloin ei
iiitsi usein muistuttaa. Mutta mie- tulisi Laurikaan. Ja hän oli jo viime
Kesät menirät kuin siivin, kun oli mui­takin
ihmisiä ympärillä. Kivelän väet
toi\^t tullessaan ikäänkuin tuulahduk-seur
sieltä, missä asuu paljon ihmisiä.
Ne olivat kuin uutta, ihanaa elämää nä­mä
kesäajat. Vaikka ei olisi ollut
koko Kivelän väkeä-niin Helyn mielestä
kaan! Muistaahan tyttö, kuinka hän
kerran, ollessaan vielä pieni tyttö juoksi
isän luo, tämän pitäessä Paavoa-hyvänä,
istui siihen polvien juureen," kietoi kä­tensä
niiden yiiipäri ja painoi poskensa
isäii käsiä \'asteh. SiUoih isä noiisi äk­kiä
kuin piston saaneeinsaj^^^ vei Paavon
kesä oli monta kertaa hauskempi kuin j^ätkyeen, ja n ä h d e s Ä itkuun paräh-taha.
Hänhän piti siitän k1 un sai mennä taneeiiHelyri, sipaisi pari kertaa tyt^
yksin kesäiseen metsääii, istua sielia
jollekin kivelle tai pehmoiselle mättäät
le, kuuhnella, kuinka metsä kohisi ja soi
tuhansin eri sävelin. Puilla oli omat
säveleenisa ja liiinuilla monenmoiset sir-kutukset,
piipitykset. Oi*ävat Kyppe-livät
puusta putihun^ oksalta okssdle.
Tikka takoi hongan kylkeen kuin ruih-pua
lyöden ja samalla antaen rytmiä
met^n orkesterille. Monta kertaa oh
hiuksia täaksejliain, mutta ei läiisunut
sanaakaan. Tuo pään sipaisu jäi kui­tenkin
pysyväisesti Helyii rhieleen.
Nyt, kun hän ymmärtää kaikkea tätä
syvenrmin ajatella, huomaa hän, ettei
kaikki ole aivan oikein heidän dämäs-sään,
jotain tStytyy olla vinoissa. Miksi
äiti on niin hiljäinien ja usein itkeskelee?
Olisiko hän sairas; eikä uskalla puhua
siitä isälle? Isä kun ori seliäineh ahkei-a
jänöjussikiri loikaten ilmestynyt Puit- työihminen; niin on toisten tehtävä sa-ten
välistä ja huomatessaan tytön ki- ^^^j^^ jj^iti ei näytä koskaan kunnolla
veliä istumassa, se on äkkia pysähtynyt jaksavan, kyllä häntä nyt täytyy enem-kum
kivettyneenä, mutta samassa sil- niäri auttaa kuin tähän asti.
iuimmin tyttö juosta' viilletteli pitkin
letsiä ja peltoja kuin auttoi äitiään.
Käsi, joka tuossa säng3m laidalla
[iippuu hervotönna, on laihaj mutta ei
ruma. Se on kapea, siromuotoinen
kesänä poissa, pari kertaa haki vain
voita. Eivät taida antaa enää Lauria
paiinerieksi. Kivelässä pitää jo nuorena
oppia maatöihin. Pekka varmaankin
tulee. Pekkahan on ollut jo parina edel-s^
äsi. ja- varmaan joutenpUen, hoidettu- lisenä kesänä karjari mukana^ ja hän
pa se olisi kauniskin. Toinen käsi on
posken alla,-kuten pienellä lapsella ta-aaa
olla.
Sitten kasvot, kun auringonsäteet nii­hin
sattuvat, näyttävät ne ensi katsauk­sella
melkein kuihtun^ä, mutia katso-
?as tarkemmin! Tuo kiiltävä, musta
lukka, joka on epämääräisillä sykeröillä
ia aalloilla, varjostaa kapeita; laihtuneita
lasvoja. jotka varmaankin ovat joskus-rlleet
hyvin kauniit. Muuhun tulok-leen
et pääse kun huomaat tuon vaalean,
p:enon hipiän, ja nyt nukkuessa vaalean
punerruksen poskilla. Entäs sitten, jos
pan a\-aisi silmänsä, huomaisit ne suu-hksi.
ruskeiksi, jotkut väittävät mus­taksesi
levätä ja jättää minulle talous­töitäsi.
"Riutta äiti . .
"Annahan olla vaan. Emme puhu
p}" sen enempää. En oikein tiedä itse-kai
pärjää nyt yksinkin, iso pojan tor­velo.
Niin, huomeniia se nähdään; min­kälaiseksi
kesä tulee muodostumaan.
Eipä taida enää koskaan tulla niiden
varhaisempien kesien kaltaista, jolloin
oltiin hurjan vallattomia; Miten ne
muistot nyt aivan naurattavat, kun nii­tä
syventyy ajattelemaan. Kiipeillä
puissa ja katoilla, juosta kapeita kinttu»
polkuja poikien kanssa kilpaa niin, että
kivet vain sivuun sinkoilevat. Monasti
iskivät varpaat kiviin, jolloin silmissä
tuli säkenöi, mutta ei auttanut itkeä.
Ei mitenkääii saanut näyttää, että koski.
Olisi ollu ilkeätä, jos pojat olisivat pääs­seet
nauramaan. Jä kyllähän Hely on
aina pärjännyt pojille. Eivätpä ole us-jkaltaneet
nousta tuonne kartanokoi-vuunkaän
sen ylemmä kuin hänkään.
Ja kerrankin, kun lyötiin vetoa, kuka
kiipeää korkeammalle huono-oksaiseen
petäjään, niin pojat karistelivat oksat
^aan muuta kuin että muutoksia on tul- 'kiipeillessään, ettei jäänyt kuin joitakin
^e taikavoima jonka mainitsit tynkiä runkoon, ja sitten \^iltivät, ettet
ny ainakaan nouse. Mutta hänpä yritti
ja yritti, kietoi kätensä rungon j^mpäri,
taivutti notkeata vartaloaan sinne ja
•e>tok:haroina olevan, syytetään sitä
-aikesia.''
i^^oroihy antoi äidilleen pitkän, hellän
atseen. ja niin viisaan että Meerin oli
s^kiä käännyttävä pois päih.~
O-er niin pitkästä aikaa taas minun'
o^ia. tuttu, rakas äitini", kuiskasi Do-
*oihy. . . •
Meeri.
en tiedä miten käy'',
"utta yritän ainakin.,
nuoniasin tänään jossain
olen raskas taakka teille.
mutisi
Aivan
välissä'
En ole
-'-a ennen huomannut . . . Voi Dorothy,
;2p'^-sin Annan kaupungilla. Muistathan
asuimme maalla, se naapurimme
;o>>a oli ne kaksi poikaa? Niin, no —
tanaan tapasin Annan pitkästä aikaa ja
^^'n kuulla hänen surujaan. Hänkin
leski nyt. Eikä yhtään, ei tippaakaan
^ kykene muuhun kun valittainaan."
Meeri kääntyi nopeasti ja meni keit-
'^öön. Ja Dorothy antorhymyäsä sy-tänne,
sai aina joskus varpailleen tukea
oksantyngästä tai muusta rososta ja me­ni
kuin menikin korkeammalle kuin po­jat.
Mutta kyllä siinä vaatteetkin me­nivät
sekä pihkaisiksi että risaisiksi.
Pekka silloin pilkkasi: _
— Sehän kiipeää kuin kissa, minkä­laiset
sillä lienee kynnetkin! Ja joskus
sanoi: — Poikatyttö se on, eivät tavalli­set
tytöt ole sellaisia!
Mutta Lauri ei koskaan pilkannut.
Hän vain nauroi"noille yllätyksille. Sit­ten
hän kerran sanoi: .
— Sinusta tulisi hyvä voimistelija,
kun menet vaikka kaksinkerroin, jos
tahdot. Jospa pääsisit kirkonkylään,
niin voisit liittyä voimisteluseuraan!
märiräpäyksessä jo loikannut sivuun,
tehden kauniin, pitkän kaareni Mutta
käki, tuo kultarinta; vie voiton kaikista.
Eilenkin viimeksi Hely kukutti sillä
sanoen: Kuku, kuku, kultarinta, kiiku
minun ikäni! Ja se kukkui. Voi,
kun hän •laski, niin ihan hämmästyi!
Sehän kukuki seitsemänkymmentäyh-deksän
kertaa. Niinkö vanhaksi hän
eläisi? ' Mitä Hely tekisi elämässään
noin monena vuotena? Hän ei ymmär­tänyt,
miksi hänen olisi elettävä; niin
vanhaksi. Vanhat ihmiset ovat niin
rjT^pyisiä. Oikein moni vanha on ru­ma.
Hely ei halua elää rumaksi! Oi­keastaan
— hän näki Hietalassa Vanhan
mummon, joka oli sievä, vaikka olikin
ryppyinen. Hänellä oli niin ystävälli­set
silmät ja hymyilevä suu. Kyllä ih­minen
voi varmaan olla sievä vanhana­kin!
. •
Mutta Helj'^ halusi oppia paljon, vie­lä
enemmän kuin noista isän kirjoista
oppii. Paljon on isällä kirjoja, ön
tietopuolisia, oppikirjoja, jopa haus­koja
satukirjojakin. Niiden parissa tyt­tö
viihtyi monet ajat, jolloin äiti sai
turhaan käskeä askareille. Hän ei kuul­lut
mitään kun oli oikein syventyVnyt
lukemiseensa. Joskus äitiä aivan har­mitti,
mutta usein hän jätti tytön rau­haan
ajatellen: — Olkoon! Eipä hä­nellä
lie muutakaan hupia. —
Helyn ajatusten ratas pyöri pyörimis­tään,
kun hän siinä makasi selällään
kattoon katsellen.
— Ovathan ne kirjat hauskoja —
mutta minä haluaisin myös elää jonkin
satuprinsessan tavoin, enkä vain kir­joista
niiden elämää seur^^a! Kumma
tuo isä, kun ostaa niin paljon kirjoja, si, Paavo poika, isän lemmikki, on aina
vaikka ei jouda paljon niitä lukemaani- nukkui^ut tuvassa, inutta Hely ja Hulda
kaan. Talvella kyllä luemme yhdessä, jo parina kesänä pikku-aitassa. Sinne
Isä on opettanut minulle paljon: luvut, he nytkin menevät kesäksi. Hely olisi
laskut, ja ruotsinkieltäkin 'osaan vähän, niin mielellään vienyt vuoteensa sinne
Kyllä minä varmaan kelpaisin jonne- jo eilen, mutta äiti esteli, sanoen öiden
kin toimeen, kunhan joku toimittaisi, olevan vielä kylmiä ja kun Hulda ei
aprikoi Hely. osaa pitää peittoa päällään, nijrLvoi
Mutta vaikka'isä on häntä niin hyvin vilustua. _^ —
opettanut eikä ollut koskaan hänelle Jatkuu.
paha. niin yhä hän kuitenkin vielä ——
isältään jotakin kaipasi. Isähan^ei ollut ITÄVALLAN viranomaiset tiedotta-milloinkaan.
ei varhaisemmalla lapsen- vat, että uusi öljj'kenttä. jonka venäläi-iälläkään,
hyväillyt häntä. Miten ka- set löysivät Wienin lähettj^iltä pari
Sitten äiti ei mielellään mene kirkon­kylälle,
eikä edles lähimpään Hietalan
kyläänkään. Sinne on matkaa täältä
korvasta ainakin kymmenen kilometriä
ja oikealle maantiellekin on kuusi tai
seitsemän kilometriä — niin isä on sa­nonut,
vaikka kukaan ei ole matkaa
mitannut.
Mutta mikstkähän ei äiti jo nouse?
Kellohan on pian kuusi ja aurinko jo
noin ylhäällä. Onpa hän ennen noussut
jo viideltäj jopa aikaisemminkin.
Kissa naukuu oven edessä ulos pyr­kien.
Hely hyppää sängystä ovea avaa­maan.
Silloin herää äitikin ja aivan
säikähtäen pitkää nukkumistaan nousee
nopeasti ylös; Pukeutuessaan hän sa­noo:
— Tee hyvä lapsi tuli hellaan ja laita
pannu tulelle! Minä lähden lyp.sylle
nyt heti, ettei tarvitse lehmien odottaa.
Nukuin niin raskaasti, kun tuo Armo­kin
nukkui jo aamupuoleen paremmin.
Emäntä riensi navettaan ja Hely ryh­tyi
kahvinkeittopuuhiin. Olipa hauska
ottaa kiiltävä pannu hyllyltä. Mutta
hieman säälitti sitä heti turnmentaä, oli­han
noista kupareista eilen niin kovin
paljon puuhaa, kun hänen täytyi niitä
hangata ja kiilloittaa. Se, tuo äiti, on
niin turhan tarkka noiden kuparien
suhteenj aina niiden täytyi loistaa.
Eilen oli ollut Kivirannassa kovasti
tpuhua. Oli pesty perinpohjin kaikki
paikat ja siivottu nurkat. Iso kamari,
joka aina luovutettiin majamiesten käy­tettäväksi,
oli tyhjennetty ja tänne tu­paan
muutettu isän ja äidinkin vuode
nyt ensin, mutta sitten myöhemmin he
nukkuvat aitassa. Helyn Jälkeinen lap-
Se kai oli jo toissakesänä, kun hän
niin sanoi, mutta sen Jälkeen ei ole
p^^tyä kasvoillaan niin'että l ^ j ^ ö - pi^^ voimistelusta eikä kirköBenie-hänen
poskillaan leikkivät piiloa. nosta mitään. Siitä asti oli Helyn ai-teelHsena
hän onkaan katsellut, kun isä
on ottanut toisia sisaria polvelleen, kii­kuttanut
-heitä ja painanut pään rin­taansa
vasten- Veli-Paavoa on isä mo­nen
monta kertaa hypittähyt, olleri itse
ratsuna, Paavo hartioilla istuen.^ Mik­si,
"niiksi ei isi bl^ t^fihyt satnbin hä­nellekin?
. . .
kuukautta sitten, tulee tuottamaan 4©0,-
000—600,000 tonnia raakaöljyä vuo­dessa.
EUnbÖPASSA sanotaan talven v.
17Ö8 olleen niin kylmän, ettei toisi­naan
saatti' puita syttyinäan ja linnut
dyat lennossa.
1^
m
VM
1
I - . T V
4
I
:1
»5^
V 'im
5 1 ^