Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 25, 1941

              LAU.AXTAIXA, TAMMIKUUN 25 PÄIVÄNÄ Sivu -
f i t t » huostaast-suriimi: silloin kätkin^
ä kaikHjmimhity pienimme
Ua tähtita vahan iiituh sinen
i hellä äänes, niin ihmeellinen.
a aina lohdutit synkkää mieltä,
in neuvon parhaimman kuulla sieltä,
aan ajan virtahan vuodet meni
vaihtui muistoksi nuoruuteni,
"i sinne kallio tuo järvenrinne,
yös haavelimiamme sortui sinne,
'i kotipolkumme, samntalmättäin^
tn kaipauksen, muistot jättäin.
ULLA.
hydrärgiasis-taudistä — ip7:ssä ei
oUut sanottavampia vikoja.
284 tutkituista osoitti myrkytyk^
sen oireita, niistä 16 lievempiä (pu­donneita
hampaita, iifiottumaa, yleis­t
ä heikkoutta, sydänvikaa, ennen­aikaista
vanhuutta) ja 268 vaikea^n-pia
tapauksia (hydrargiasista, puis­tatuksia,
tulehduksia, sisäelinten vai­keita
sairauksia).
Tilasto on jo sinänsäkin kyllin kau­hea.
Mutta x^uosien kuluessa on näi­den
tutkittujen vierellä heilutellut
elohopeakaivoksessa kuokkaansa mon
ta muuta miestä — toiset pidemmän,
toiset lyhyemmän ajan. , Heitä ei ole
voitu tutkia. He eivät enää ole ole­massa
laskeutuakseen kaivokseen.
'n kahleilla sen myrkyllisiin onka-ihin.
Sitten saatiin työvoimaa vain
-si, että. vankilanseinän ja myrkky-inän
välillä oli yksi ainoa käytävä
ei mitään uloskäytävää kaivokses-
. Sen jälkeen tuli aika, jolloin mo-t
menivät työhön elohopeakaivok-en
vain siksi, että he mieluummin
uolivat siellä kuin sotaretkillä Ete-
-Amerikassa tai Pohjois-Afrikassa.
utta nyt pyritään työhön Almade-
^'ssa siksi, etfei ole muuta ansiomah-
Ubuutta (Nälkäkuolema kaataa
bko perheen — myrkyllinen kaivos-
5u vie hengen vain yhdeltä),
ahdennellakymmenennellä vuosisa-
11a taloudellinen mielettömyys on
honnut huippuunsa — nyt täytyy
/kivalloin ajaa työläisiä pois kahle-nkien
entiseltä työmaalta. Suuret
ukot pyrkivät kiihkeästi kalman-oksun
esihuoneisiin — mutta tur-an.
Kenen .. mieleen olisi juolahtanut
hmoitella tällaista näkyä: inkvisi-on
kidutuskammio, jossa kidutetta-^
t vapisevat kauhusta pelätessään,
tä heidän peukaloruuvinsa irroitet-isiin,
että heidät laskettaisiin pois
utaneidosta, venytyspenkistä. Ul-ppuolellä
tungeksii eht3miätön ih-isvirta,
tuijottaa kateellisena kidu­ttavia,
tappelee omasta vuorostaan.
Eihän tännekään kuka hyvänsä
"*se, huutavat pyövelinrengit jonot-jille.
Menkää helvettiin!
Helvettiinkö? Jo ajat sitten sieltä
rmaankin on poistettu vanha kylt-i,
jossa kehoitettiin luopumaan kai­sta
toivosta sisään tultuaan. \'ar-sti
on sen tilalle asetettu uusi:
Työvoima täysilukuinen.
Asiattomilta pääsy kielletty.
Useimmat kaivostyöläisistä on o-ttu
työhön äskettäin*. He eivät
*ytä niiltä, joita lap>sina on vedetty
"örillä varustetuissa puulaatikoissa
tkin Almadenin katuja. ]Mutta e-
"ilemättä heistä pian tulee saman
'''öisiä kuin siitä kolmenkymmen-otiaasta
ukosta, joka ojenteli tem-ilevia
käsiään Calle Canalejasin
kävelijöitä kohti.
36,2 prosenttia nykyisestä työvoi-sta
sairastaa kroonillisia tauteja,
todettu kaivoskaasujen tunkeutu-n
ruumiiseen hengityselinten ja l i -
kalvojen kautta kuin avoimista
avoista, mahdollisesti aiheutuu tu-dus
ruuansulatuselimistäkin.
Seuraukset: hampaat putoavat,
renvähyys, sydänvnka, ennenaikai-n
vanhuus, hermostohäiriöt (jäse-t
tempoilevat tahtoa tottelematta,
n pitäisi suorittaa jokin liike), tu-dukset
suussa, diarre.
On tilastoakin: Lääkäri tutki 535
laista, yli kolmenkymmenvuotias-
, jotka olivat olleet useita vuosia
össä kaivoksessa. Näistä oli vain
tervettä niin, että 75 oli täysin
• ' ja 69. täysin parantunutta
Maanpinnalla, kaivoksen päällä,
kohoavat putkilaitteet harmaina
kuin vuoret. Niissä monta kehitys­vaihetta
liäpikäyn}-1 elohopeassa vii­meisen
käsittelynsä. Keveänä kaa­suna
se kohoaa niissä kohtisuoraan
ylös, laskeutuu taas alas, kohoaa taas
ylös. Sen ympäi-iilä tuntuu kylmem-mältä,
kevyt kaasu tuntee olonsa yhä
raskaammaksi ja raskaammaksi, se ei
voi enää kohota, se muuttuu nesteek­si,
ja samalla hetkellä, kun se on kul­kenut
kaksisataa metriä kondensatio-putkessa,
se väsyneenä juoksee al­taaseen.
Se todellakin juoksee. Siitä on
tullut se, mitä se on: nestettä. Ras­kainta
kaikista nesteistä. Simpukan-hohtoisen
elohopeajärven vieressä sei­sova
pomo tahtoo saada kävijän va­kuutetuksi
siitä. Hän laskee eloho-peapinnalle
vniden kilon rautapun-nuksen,'
Sitten hän "katsoo ylpeänä
sinuun: Katso, punnus uiskentelee
kuin paperipala!
Hän ottaa kuivan liinan, ammentaa
siihen pari kourallista nestettä, le­väyttää
sen auki altaan yläpuolella:
samalla hetkellä sinkoaa siitä kim­meltäviä
säteitä, kuutamo syttyy ja
sammuu, dianasade on hetkisessä
päättynyt, kuiva liina on yhäkin kui­va.
Saadakseni käteni nesteeseen mi­nun
on painettava lujaan, tuntuu
kuin vieterit pitelisivät nesteen pin­taa.
Työnnän siihen käteni takin-hiaa
myöten. Kun vedän sen ylös, se
on yhtä kuiva kuin ennenkin. Mies
kysyy huolestuneena, ovatko kalvo-sinnappini
kultaiset. Jos ne olisivat
kultaiset tai edes kullatut, niitä ei
enää olisi olemassakaan.
Voitte upottaa siihen kasvonne-kin,
jos haluatte, hän jatkaa.
— Eikö se ole vaarallista?
Hän hjmiyilee, samalla tavoin kuin
juoksuhaudoissa hymyiltiin vastatul-leiden
kysymyksille.
Eikö mitä, eihän nyt yksi kerta
mitään.
Almadenin hallintorakennus on ni­meltään
Casa Grande, suuri talo.
Ympärillä olevain työläisasiimuksiin
verrattuna se onkin todellinen pilven­piirtäjä.
Casa Grandessa asuu joh­taja.
Senor Madariaga on samalla
kaivokseen liittyvän kaivoskoulun
johtaja, sitten hän on vielä kansain­välisen
psykoteknillisen yhdistyksen
presidentti.
Keskustelemme kaivoksesta. Huo­mioni
on kiintynyt moniin seikkoihin
maan alla; alkeellisiin kaivoslamp-puihin.
joissa tuli on paljaaltaan,
kaikkinaisten suojalaitteiden puuttee­seen
. . .
Noo, kaikki on hyvin aivan sil­laan,
johtaja sanoo, satoihin vuosiin
meillä ei ole sattunut kaivosonnetto­muutta.
Sinobermalmi ei kehitä rä­jähtävää
kaasua, vakavat onnetto­muustapaukset
ovat h:^n harvinai­sia.
Kun tuota kirottua elohopea-kaasua
vain ei biisi! . "
Pääfcä3rtävän tuulettaja oli as^
nettu vain 600 kuutiomeixille, eikö
sellainen ilmanvaihto ollut hieman
riittämätön?
— Tuulettaja voi antaa 1250 kuu­tiometriä
minuutissa, mutta ei ole hy­vä
antaa sen käydä täydeillä höyryllä,
silloin kehittyy vain entistä enem­män
elohopeakaasua.
— Mitään todella tehokasta keinoa
ei ole olemassa. Sen vaikutusta voi
vain vähentää lyhentämällä kunkin
työläisen työpäivää. Kukin kaivos­työläinen
bn kaivoksessa vain kuusi
tuntia joka • kolrnas päivän hän on
maan alia vain kehdeksan kertaa
kuussa. Kaksi kuukautta vuodessa
hän tekee maan vii jelystyötä, kaivos
omistaa 10,000 hehtaarin maatilan.
Tislausosaston työläiset on jaettu
kuuteen vuoroon, ne jotka tänään o-vat
työssä ensimmäisessä vuorossa,
menevät huomenna viimeisen edelli­seen.
Työtä tehdään yötä päivää,
neljä kertaa kuusi tuntia:
Annetaanko henkilökunnalle mai­toa
työnaikana?
Johtaja vilkaisee minuun:
— Tarkoitatteko, että samalla ta­voin
kuin Venäjällä?
Tarkoitan. Olin viime vuonna
Neuvostoliitossa, ja siellä kemialli­sen
teollisuuden työläiset saivat lasin
maitoa joka toinen tunti. Sitä pide­tään
parhaana vastamyrkkynä.
— Espanjan työläinen ei suostu
tuollaisiin juottomääräyksiin.
Entä kaasunaamarit? "
— Espanjalainen ei ikinä suostuisi
tekemään työtä kaasimaamari pääl­lä.
Ja tehän tiedätte, että myrkky­kaasut
sitäpaitsi eivät tunkeudu ruu­miiseen
vain hengityselinten kautta.
Silloinhan työläisten olfsi otettava y l ­leen
myös hansikkaat ja ilmatiiviit
puvut. Sellaisia uudistuksia ne voi­vat
ehkä tehdä V^enäjällä, mutta Es-paiijassa
kansa on aivan liian yksilöl­listä
sellaiseen.
No, otamme sitten jäähyväiset kai­kessa
ystävyydessä.
Pateonissa, Casa Granden kauniis­sa
pihassa riippuu varoitustauluja ku­ten
kaikkialla tehtaissakin. . Peloit-tavia
kuvaa, joiden alla on kirjoitus:
On epäterveellistä polttaa tupakkaa
työssä ollessaan.
Välttäkää alkoholia".
J. n. e.
Almadenin kaivostyöläisen on teh­tävä
työnsä näkymättömän, maana­laisen,
kokoonkääriytyneen kyykäär­meen
kolossa, näkymättömillä pistoil­laan
se myrkyttää hänen jalkansa,
kätensä, suonensa ja lihaksensa. Se
vaanii kaikkialla samaan aikaan kuin
varoitustaulut hyväätarkoittaen ja
huolehtien huomauttelevat hänelle
muista vaaroista. Et kai tupakoi? Et
suinkaan vain juopottele?
Syksyn lehtiä tuimasti tuiskit
tuuli, varvut saa valittamaan.
Outo ääni mun rinnassii kuiskii:
Kevään kukkia enää et nää.
Hiipii huurretta ikkunan ruutuun,
aallot rannaUc jäätyen jää,
se saa rintani väsyneen turtuun,
painuu veltosti kulkijan pää.
Aatos alkaapi harhaillen juosta,
muistot kätköistä esille saa
kuvan kaunihin äidistä, tuosta,
min lämmin katsekin lohduttaa.
Muistan hetken kun jäi kodin liesi,
sanat äidin jäi mielccntnää:
"Muista äitiäs, jos elon tiesi
pahan poluille nyrjäyttää"
Näen selvästi nyt kuinka vietin
vuosikymmenet miehuudcstain,
Jiftrha-dnnchen, viinihin luotin
mailla vierailla kulkicssain.
Ehtyi'voinm ja hiljeni juoksu,
v7iodet seikkaillen jälelle jäi.
Loppui, nautinnot, 'Ruusujen
tuoksu",
tyhjän tunteen mun rintani sai.
Pois on äitini, pois kodin lämpö,
pois on iloiset tyttöni nuo,
joiden lempi ja suudelmat antoi
onnen liidellä kulkijan luo.
Pois on kapakat, pois juomaveikot,
ilo entinen niin vallaton.
Oli ystävyyssiteet ne heikot,
yksin vanhana jäin onneton.
M et sama ja on ainoa suojan',
tuulet, myrskyt on ystäväin,
uni ikuinen lohdun tuoja . . .
Turhaa ollut on elämäin.
E. AI—O.
VÄRIT
kuuluivat itämaisen käsityksen mu­kaan
taivaankappaleitten salaperäi­seen
vaikutukseen. Hopea, valkoi­nen
ja vihreä olivat kuun, sininen
Merkuriuksen, punainen Jupiterin ja
musta Saturnuksen väri. Sininen
merkitsee myös länttä, pun9inen itää,
ruusunpunainen (Mars) pohjoista,
musta etelää, vaikka viimeksimainit­tu
onnettomuuden väri korvattiin u-sein
kuulla, valkoisella. Filon ja Jo-sefuksen
mukaan punasininen on i l ­ma,
purppuranpunainen vesi, hela­kanpunainen
tuli ja valkoinen maa;
toisen selityksen mukaan punasininen
,^on vesi) pur{^uianpunainen maa, he-
. lakanpunainen tuli ja valkouien Hma.
Lapisiiuden muistoja
Näin vanhana kun muistelee lap­suuttaan,
tuntuu kuin se olisi hämä­rää
unta. Tässä kerran tuli puheek­si
vanhat valokuvat ja siitä muistui
mieleeni ensimmäinen ^'alokuvassa
käyntini.
Siskoni ja naapurin tyttö puhuivat
valokuvaan menosta. Minä kun kuu-iin-
sen, niin pyy telin hartaasti pääs­tä
mukaan. Siskoni esteli, että eihän
sinulla tyttöparka ole sellaisia vaat­teita,
et suinkaan sinä noissa voi men­nä.
Mieleni ja innostukseni laski pa­hasti;
en ollut ajatellut sitä ollen­kaan,
ettei valokuvaan voisi mennä
jokapäiväinen leninki päällä, kun pa­rempaa
ei ollut.
Mutta hätä keinon keksii, niin kek­sin
niinäkin. Juoksin toiseen naapu­riin,
jossa oli saman ikäinen ja kokoi­nen
tyttö kuin itse olin. Tiesin, että
hänellä oli useampia leinkejä ja pyy­sin
yhtä lainaksi. Onni suosikin, sain
leningin ja pääsin valokuvaan. Vie-
J i i l e s ja A d e l e!
Lämmintä, kestävää tove­ruutta
ja onnellista yhteis­elämän
taivalta
toivottaa
Isä, Äiti, Ray ja Allan Päiviö
kotimökin "ympärtUä.