Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 21, 1940

              1940
Sivu 5
iniiiiiiiiniiiiiiiinimitmraiinni
irnnnutiauitiiuiuuiinttuuiimiuiiiiiiiutiiiniinintuiiuiinii-.
InnmniMnimimnnmmiimimimniitntutmtmntrtnii
jFatkoa '
••^Ko uin",'vastasi 'hänvhiljaa.
•*Sinne dn monta^^fi^a, ja osaksi
isetsän hMki^ illaäbällisessa New
Englandissalcaän •rei naishenkilöstä
tiintBne Tnifetl5^t*äv^^ 'tolkea ^hrm
pätkää matkaäj^ksm täliän
tfitoaikaän^ ^vlj^ös^r-i^its^
kisen, niin - f Ä ä » ^ ^ ^ ^ ^ f)du
B(}is'n, ja^^äönäin Jiiäiien vieiää teilaat
aötölla kotim."
pienintäfcään väärää. Toisin sanoen
iiiiiiiiiiimimjiiiiiiiiiiiiiiiiiiimiimuiimiii iiimiiiniiiiiiiiR
tavassa, jonka kautta minun
tuli kulkea, oli vain A'ähän valoa, ja
/.un ininä taannoin seurasin Mary
Pihneytä, askarrutti liänen käyntinsä
arvoituksellisuus minua siinä määrin,
että tuskin 3iuöraasin,srnitä tietä me
nähtävästi luuli minua i^isfksfjvuin ^*pD^äS huomenta, tnonsieur, Kel-olih.
feänen pelästyks^nsä katö^^
saksi ja hänen lujasti yhteenpuriste- Sutphen pyytää niiftua sanoittiaan,el-tut
kätensä e^^^
"Löysittekö mitä etsitte, Theresa?
kysyin minä. 'huultavastiette, mikä­li
voin päätellä siitä huolimattomuu­desta,
millä olette heitellyt tavaroita-,
ni sikin sokin. Saatte ehkä tilaisuu­den
miettiä asiaa vuoden tai parin ai­kana
— Massachusetfm vankilassa."
' Hän alkoi uudelleen vaikerrella.
meramTTiie. Hapuilin nyt v a r o v a i s e s t i ^ m r Schuyler, en tarkoittanut pa-eteenpäin
.peläten ^3rai5^tävähi köli- ^^^r "^»nä menin vain sisälle, kun -^'l
-mina
Hänen hämmennyksensä oli huo­miotaherättävä.
^
"Olkoon menneeksi, aivan niinkuin
teitse tahdotte",-sahoin räuhoittavas-
•: ti. •, ,
Hän viipyi k3ninyksellä, ja minä
ymmärsin, että hänellä oli vielä jota­kin
sydämellään.
"Mr Schuylr, ette saa luulla, että
minä en käsitä, että olette kohdellut
minua tuhat kertaa paremmin kuin
aiisaitsen. Te ette ole — niin
mätön — kuin ihmiset sanovat."
Hän katosi 4)imeyteen, ennenkuin
ehdin vastata.
, Silmäilin tähtiä... -'Onpa tämä siisti
juttu; pieni puritaanityttö murtautuu
yöllä minun huoneeseeni. Ja kuinka
hän osasikin olla vaiti, kenraali Grant
oli oikea /suupaltti-häneen verrattu- sella. —"
räa, kun äkkiä huöniasin jotakin ylen
kummallista.
Huoneeni ovi oli raollaan, ja sieltä
virtasi valoa halliin.
Hiivin äänettömästi paikaHe ja pis­tin
pääni oviaukkoon. Lompakkoni
lojui lattialla avattuna, jOnne se oli
vihanpuuskassa heitetty, ja toaletti-pöydän
ääressä seisoi nainen kopeloi­den
laatikoita suureella kiireellä.
Hän kääntyi salamannopeasti ym­päri,
kun minä rauhallisesti astuin
huoneeseen: Se oli Theresa, kaunis
ruotsalainen.
Hän huudahti kauhusta ja koetti
rynnätä minun ohitseni ovelle, jonka
olin sulkenut jälkeeni. Kohotin kät­täni.
" E i niin koVin kiirettä!"
"Päästäkää minut ulos", huusi hän,
"en tarkoittanut pahaa, ovi öli taöl-laan
ja —"
^Ovi oli suljettu."
**'0h, olkaa hyvä ja antakaa minun
mennä, sir—- minä tahdoin yäin kat­oa.'
cc
Tähdet eivät antaneet V^astaiersta
Icysytnyfcsiinij ^Soljin oven ja lähdin
täkmsin'huoneeseeni. .
),-nö, 'pikku ystäväni, ei teidän
tatvitSe ^^ittätj''rniksi olette tulhit
tänne." .
. Puhkuin'niin räuhailisesti, että tyttö
• "Keskesytin hänet jälleen,^^^^
vislin, mitä hän sanoisi, eikä- minua
lainkaan haluttanut kuulla hänen pal­jastavan
emäntänsä salaliiton.
"'SaTnantekevää, en moiti teitä.
Theresa. Alutta jos kerran vielä y l ­lätän
teidät samantapaisista hommis­ta,
niin vannon lähettäväni teidät
vankilaan. Oletteko ymmärtänyt?'
"Olen, sir", vinkui hän. .
"Pankaa sitten järjestykseen mitä
olette heittänyt ylfymäri — minä ha­luan
mennä makuulle."
Hänen kyynelensä katosivat kuin
taikaiskusta. Istuuduin nojatuoliin
ja seurasin häntä silmilläni, sillävälin
kuin hän järjesteli laatikoita ja asetti
lompakon paikoilleen.
''Heillä on auttamattoman huono
onni", mutisin itsekseni. "Jos joku
ystävistäni voisi nyt nähdä minut täs­sä
— hm -— hieman kaksimielisessä
tilanteessa,, pahastuisi hän varmasti.
Mitähän, jos esim. Norah XVestbrook
saisi tietää tästä — juuri tästä näystä
saamatta-samalla tietää syytä siihen!
V'armaankin lopettaisi hän samassa
hetkessä'töttaVuutemme."
• Istuessani siinä ja katsellessani
kaunista ruotsalaista en voinut estää
huuliani vetäytytnästä htimöi-istiseen
hyTn5ryn. Hän ei enää pitäiiyt lain-tä
monsieur AVestbrook on ilmoitta­nut
lähtevänsä koirmfeen liikkeeUe
kello yhdeksän aikaan."
'•Aledcei siis enää ole loukkaantu­nut/'
" ^ M i t ä monsieur sanoi?"
-'Että kaikki on hyvin, i)irtk. O-len
tuota pikaa valmis. Mutta kuin­ka
sanoitko kellon olevan jo puoli
yhdeksän? En ehdi mitenkään^Pyy­dä
miss Sutphenia lähettämään sana
ttir \V(btbroökille, etUthän uilisi npin
puolta tuntia myöhemmin. i?yy(iä
hanta myös suomaan minulle antecfksi
ja sano, että tulen alas niin pian kuin
mahdollista. Kiiruhda sitten takai­sin
tänne, Dirck, ja äUta minua pu­keutumaan."
Kun hän oli lähtenyt nopeasti tie­hensä
toimittamaan asiaani, aloin lä-hennnin
ajatella hänen tuomaansa
tietoa. "Peijakas, tyttö on tosiaan­kin
kylmäverinen: Tähän aikaan
tietää hän jo varmasti, että hänen
yöllinen yrityksensä oli epäonnistu­nut,
ja kuitenkin hän lähettää mi­nulle
sanan, kuin ei mitään olisi ta­pahtunut.
Eihän hän millään muo­toa
saata kuvitella minun luulevan,
että he toimivat omasta aloitteestaan.
Hm, hm, toistaiseksi en ole näistä
pikku hommista tietävinäni."
JDirckin paluu keskeytti mietiske­lyni.
K-iitps hänen asiantuntevan apun­sa
olin neljässäkymmenessä minuu­tissa
ehtinyt kylpeä, ajaa partani, pu­keutua
urheilupukuuni, juoda kahvi­ni
ja syödä munani huoneessani ja
mennä äfäs lES^lenin luö, joka Odotti
im^nua niöhokentällä talon edessä.
Hän tervehti mftfitia iloisesti — tur-kun
hän mbni aVaämaah, hämniästyi
hän nähdessään vastassaan Bertan
— mutta muuttuneena, väin kalpea
hahmo entiseseitä ylpeästä Bertasta.
Vaikka Bertta asui samassa kaupun­gissa
kuin hän ja Dick, eivät he ol­leet
nähneet toisiaan pitkään aikaan.
Heti ensimmäiseksi Edith kysyi,
oliko Bertta nähnyt Dickiä ja kuinka
hän voi. ':< : •
"Hy\'in hän näytti voivan vielä ei^
Ien ilalla -7—olin hänen kanssaan aje­lulla
ja siksi juuri tulin sinun puheil­la.
Tulin pyytämään . sinua otta-lööan
eron -miefaestäsi." Bertan sa­noissa
ei ollut ylpeyttä, vaan ^hiven
katkeruutta.' .
Edith ei enää^v^
Ä : h ä n kysyikin tyyneesti:
''MiksiIriiftunpJtäisiottaaero raie-hesiähi?
Ehtä-fepsen
''Minunkin ^ai<s6hi^tätV^^
sanoi Bertta kiihtyneesti. "Läpsi
siin, nmtta rahaa en tarvitse,
kiiint' löpulliseseti tullaan perimään
Dickiltä."
Bertta kiitti liikutettuna Edithiä.
Hän öli iuiiliut kohtaavansa' Edithin
puolelta suuremman vastarinnan,
mutta tämä tyynesti luovutti avio­miehensä
hänelle, liän ihmetteli'E-dithin
suurisydämisyyttä, mutta va­roi
mitään ilmaisemasta peljäten^ että
Edith muuttaisi >mielensä.
-Seuraavana päivänä Edith meni
kaupnnMin asianajajan ptiheille ja
jätti ävioeröhäkemuksen hänen tehtä-väkseien^
niin nopeasti kirin mahdol­listä,,
sillä Bertan: pienokainen:tärvit-f,-^
Äitnen. Jatitin mehikin juttuho-peasti'^
äpi, sillä Dick ei sitä'väötus-tamjt.
haan etsin hänen kasvoiltaan mitään,
kaan kiirettä tavaroitteni. järjestämi- mikä Olisi osoittänilt hänen öfeVäniiä
sellä ja katsoi silloin tällöin olan ta- mIHään. *'Hyvää hpomfenta, -setä
kaa minuun. TuOmo."
'*^Eikö ole hupaista, että minä olen ''Hyvää huomenta; Eliaa. Suökäa
täällä teidän huoneessanne,nir Schuy- anteeksi, että olen äntannt teidän o-ler?"
dottäa."
"Varmasti", myönsin minä. VMi^elläni, setä TUömo", natiroi
Hän hymyili veitikkamaisesti ku- hän, "emmekö Olekin Saaneet•ifcänan
valleenpeilissä, jossa hän myöskin nä- ilman pikkUretk^lemme?"
ki minun kuvani. "Suufenmoistä! 'En tosiaankaan
"Peilit ovat hauskoja esineitä, eikö ihmettele, että Legree aiköo-äjäta''tei-totta,
sir ?" tä takaa vei^kcrirälläan. Jos lätve
''Erittäin, melkein yhtä hauskoja vaatisi, olisin valmis yrittämään tet-kiiin
teidän pikku vierailunne." dän tavoittamistanne vaikka ilmälai-
. Hän öli lukkuvinaan f>ää riipuksis- vaJla, väin -siitä hyvästä,-€ttä sälsia
sa, riutta saatoin fiahdä, kuinka; hän
kätsfeli minua sala'vihkäa.Saioin täl­löin
hän-katseli itset3rytyväisesti pei­liin.
. ^
"Oletteko pian: lopfettanut ? "kysyin
lyhyesti jä täsmSHsesti.
nähdä-teidät tänään!" Kutoärsinhiin.:
syvään, että lakkini lakaisi ruohoa.
Lyyrillisyyt*!€!ni oli tosiaänkfti syytä,
s^ä bäneo metsästygpuktinsa söpi
hänelle ihtoet*Itavän> hyvin. Pääl-l3rstafcki,;
polvihousut *fa-^fcät '«ivat
Edith, jätti Donin äitmsa huostaan
ja meni sairaaaMiöitäjättareksi kau-.
on Didcin, jos et usko,* nnn -kysy pungih sairaalaan. Bertta öli mat­eilta
itsrftään! r Ja n ö y ^ t e t t y -
oäjakatkerahavtiän jatkoi: '^ELsinä
sovi Dickiöe: Ota avioero. Voit
R^easti yhdistää ..anifftit' juttuun,
jadassahan et-saa Muuten avio-kustanut
B r i t i t Golumbiaan tätinsä
luo ja Dick seurasi-perässä. Pian sai
Edith Bertalta kirjeen j jossa tämä sa­noi
olevansaiDii^in onnellinen vaimo
ja sanoi 'nimittäneensä piltku .tyttä-
«oa kuin todistamalla puolisonsa «s- rensä. Edithiksi, mutta Dickitle hän
bttomuudeh." ' on De-dee.
Edith -näytti rBertan kirjettä Ola­ville,
joka. tiäi häntä "notitamaan elo­kuviin.
,
"Olen sanomattoman ik>ihen, että
nuo rauhattomat sl^fajt ilöy^ivät toi­sensa",
sanoii Olavi. *-'Mutla milloin
sinä aiot jättää: tämän; fcuolevain Väl­isinäkö
siis todistaisit?" kysyi E-
^th, näytellen jo keveämmäksi käy­dyttä
osaansa.
"Minä voin 4:ödistaa>€ttä kannan
^Jen lastaan. Tulen sen vatmomaan
tuomarin edessä. Eikä siinä ole kyl-
•*si avioeroon? Niin, ja jos tatvit-
^siin. voism todistaa tahi toisiUa to-
^fetuttaa vielä enemmänkin. Voin
['^ten maksaa ^isvm asianajajasi,
^ e i sinulla satu olemaan liikaa ra-
"Hyvä on. Minä suostun edelli-takunnan
ja tuUa vaalimaan meidän
— meidän koln^n pientä yhteistä tähtiä, joÖca nyt loistivat kirkkaina
maailmaa?» kylmässä Umassa.
Edith painoi päänsä tuohon tur- XH.
valliseen rintaan Ija Ä v i sinetöi Oli jo aamu^' kun heräsin Dirckm
päätöksen suuddmalla. kapiitukseen, johon nopeasti vastasm.
''Kyllä, sir,'kaikkion.jo jäfjeStyk- olleet .tavallista harmaata kangasta, -
^ssaj'. vaan-nftiStaa---yhtätkäytännoÖista,
-'^Siinä tapauksessa voitte mennä! multa viSrtattömasti ^^keVä¥n^>äa,
Mutta,'iTheresa, sanokaa sille henki- niifetin its^ksaii. -Pienat-poöllsaap-"
löliey joka on teidät lähettänyt tänne, päät: olivat mustat »iinkiiin myöskin
että tämä ^sujnisi mtellyttä\^mmin, hattu, joka peitti hänen lujasti jJAlmi-
• joslMntaliitöisi itse toimittaa asian- koitna tukkaansa,
sa?' Väriä antoivat tälle'puvulle ainoas-
'^Sir?-En-ymmärrä ollenkaan, mitä taan valkoiset reunukset kaulalla ja
tarkoitatte, sir." hihansirissa ja pehmeä, löyhästi Sol-
"Lorua. Matta kertdcaa hänelle, inattutidiptinainen kaulahuivi.
mitä.6Ien sanonnt, jälähtekää nyt tie- Aamutuuli tai kenties Vilpittömäs*
henne täältä." ti tafkoitettu kohttliaisuos oli tuonut
Hetkisen kuluttua olin sulkenut ja ruusut hänen pontilleen, ja pähki^
lukinnut oven hänen jälkeensä. nänruskeat silmät hymyilivät, kun
Sammutin välon,mutta AenncJnkuin yhä ihailin häntä katseillani,
kömmin vuoteesettii, asetuin' tuökiok- "Ette kai «sko, että voin jiiösta
avoimen ikkunan -ääreen J a kätsdin kmäloBa, Vään kuvittekftte ehkä, iet-tä
saatan ottaa vain muutaman laa­hustavan
askelen."
''Sanoakseni totuuden, Neli, en ö-dota
teiltä paljoakaan siinä suhtees­sa,
mutta kenties olen'kokonaan ^