1954-05-08-04 |
Previous | 4 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
kaavaa äänensävyä, mutta kyllähän MAIN-DI-MUORI:
tarkkaavainen lukija jo sen verran tuntee
Mfanmlä, että kun Mimmi vihapäis-sään
kuiskaa., siitä on silloin leikki kaukana!
Näin hän hiljaa Alpertin korvaan
sanoi:
Alpertti! Kymmenen minuutin
kuluttua sinä olet tässä samassa palikassa
liput mukanasi!
Suuruudenhulluus
Jatkoa
ILLALLA Kalle sitten käskettiin kamariin,
jossa sai lähtöpassin. Isäntä
No niin, hyvä lukija, nythän tuosta vähän pahoitteli, että niin hullusti kä-illasta
on kulunut jo lähes kymmenen vi, sillä hän piti Kallesta, mutta emännän
sanaa piti uskoa isännänkin. Kallelle
lähtö ei ollut ollenkaan vaikeaa.
Äitinsä oli kirjoittanut saaneensa veljeltään
Canadasta kirjeen, jossa eno
kyseli, oliko Kallesta tullut kunnollinen
mies ja jos oli, niin hän lähettää pojalle
vuotta, ja koko juttu alkaa vähiteUen
painua unhon yöhön. Eikä Mimmikään
ole aivan viime vuosina enää asiaa sen
paremmin muistellut. Kyllähän Mimmi
on senjälkeenkin käynyt oopperassa,
mutta varovaisuussyistä ostanut liput
itse ja lähtenyt illalla näytökseen, to- piletin.
sin kyllä ilman Alperttia, mutta josta
Alpertti taas . . . nono, lienee paras pitää
suunsa kiinni, jos vaikka Mimmi
sattuisi lukemaan tämän . . .
Tiistaiaamuna olimme jälleen onnellisesti
Tampereella. Alpertti sanoi "onnellisesti",
mutta — se Alpertin täytyy
nyt tässä rehellisesti tunnustaa — tuo
sana "onnellinen" oli hiukan liioiteltua.
Kas, siihen aikaan, kun tämä ooppera-juttu
tapahtui, pikajuna kulki Helsinki
— Tampereen välin noin neljässä
tunnissa, mutta ainakin kymmenen tunnin
edestä Alpertti sai kuulla kuulemisensa
ja selittää ainakin sen seitsemän-sataaseitsemänkymmentäseitsemän
eri
kertaa, että juuri ne kahdeksantoista
erisuuruista pakettia olivat olleet syynä
siihen, ettei niitä oopperan ensi-iltalip-puja
löytynyt- Sillä kyllä kai lukijakin
jo voi sen verran ajatella asioita, ^e tekivät sopimuksen, että Kerttu tuetta
kun aikuinen mies lähetetään ostes- lisi myöskin Canadaan niin pian kuin
Kalle pahoitteli itsekseen, sillä Kerttu
oli aina pvytänyt, että hän polttaisi
kirjeet, etteivät ne joudu kenenkään
nähtäviksi.
Isäntä jutteli emännälle, että annettaisiin
Kallen olla talossa niin kauan,
että saadaan uusi renki, kun talon poikakin,
Jukka, oli maanviljelyskoulussa,
mutta emäntä ei antanut periksi. Tulkoon
joku torppareista vakituiseksi työ-mieheksi
taloon.
Iloisena kokosi Kalle tavaransa ja
pian hän oli matkassa. Kotiin päästyään
hän kirjoitti enolleen, että hän
on valmis lähtemään niin pian kuin saa
piletin. Pian eno sen myöskin lähetti.
•Kalle kirjoitti Kertulle, että tämä olisi
silloin Helsingin laivarannassa, kun hän
lähtee ja niin Kerttu olikin. Siellä he
saivat jutella kenenkään häiritsemättä.
kelemaan naisten silkkipöksyjä, silkkipaitoja,
silkkisukkia ynnä muutakin
silkkitavaraa, joka oikeastaan kuuluu
sänkykamaritraditioihin, ja kaiken tämän
päälle käsketään vielä postittaa jonninjoutava
kirje, niin kuka tahansa siinä
sattaa erehtyä! Sillä näin oli, kun A l pertti
tuon Mimmin lupaaman lyhyen
ajan jälkeen palasi Oopperan eteen
Mimmin luo, Alpertin kädessä oli se sama
kirjekuori, jonka Mimmi oli antanut
aamiaisen jälkeen. .Alpertti oli kertakaikkiaan
postittanut herra Asarias
Jaskarin kirjeen!
Keskiviikkoiltana .\lpertin jälleen pii-rrellessä
työstään kotiin ja kohta sen-jälkeen
paiskellessa poskeensa Mimmin
maukkaita paistisilakoita Alpertti siinä
hät-hätää silmäili silakkatouhunsa ohella
helsinkiläisiä päivälehtiä. Ja niistä
erään takasivulla Alpertti sitten huomasi
tuon pikku-uutisen, jonka Mimmi
oli aikansa kuluksi oikein vahvasti punakynällä
alleviivannut:
'Kuka on tuntematon lahjoittaja?
Hra ja Rva Asarias Jaskarila, Helsingistä,
Hämeentie 777, tiedustelevat sitä
tuntematonta henkilöä, joka ystävällisesti
yllättäen lähetti heille Oopperan
ensi-iltaliput viime maanantain näytökseen.
Herrasväki Jaskarila haluaa ensiksikin
sydämellisesi kiittää tuntematonta
ystävää ja toiseksi hra Jaskarila
haluaa tässä ennenkaikkea mainita, että
hän ja hänen rouvansa itsekin tilasivat
liput samaan iltaan, mutta tekivät tilauksensa
puoli tuntia liian myöhään.
Kaikki liput olivat loppuunmyydyt,
mutta sitten tuli posti ja . . y
Xo niin, hyvä lukija, olihan siinä
pikku-uutisessa paljon muutakin, mutta
säästääkseen lehden palstatilaa A l pertti
jättää loput uutisesU lukijan itsensä
arvattavaksi. Sen Alpertti haluaa
kuitenkin huomauttaa, että kaikkien
niiden, jotka ovat lukeneet tämän opettavaisen
tarinan, pitäisi eMottomasti
välttää kaikenlaisU tiioUaisU '4ierra tai
rouva Tunemattomana" leikkimistä. Sillä
oli ja on yhä edelleeakin pitfidas
totuus, että kun Alpertti tuona helsinkiläisenä
maanantaiaamuaa siitä Mim-minsa
vierestä hyppäsi ketaroilleen ja
soitti sille oopperan punahuuliselle, kik-
Kalle näkee sopivaksi lähettää hänelle
piletin.
'Kalle pääsi perille enon luo- Eno oli
ollut metsäjapparina useita vuosia ja
menestynyt siinä "Boinmassa hyvin. Hän
jutteli Kallelle, että hän on sairastanut-jo
pitemmän aikaa, eikä jaksa enää oikein
asioitaan hoitaa, jonka takia hän
oli kutsunut Kallen ottamaan hänen
paikkansa. Eno oli pitkissä ajatuksissa
ja kysyi sitten, vieläkö Kallen isä mahtaa
elää. Kalle oli ihmeissään, sillä äitinsä
oli aina sanonut, että isä oli
kuollut.
"Niin, hän oli äidiltäsi kuollut", sanoi
eno. "Isäsi oli ison talon ainoa
poika. Äitisi oli hänen kotonaan palveluksessa
ja he rakastuivat toisiinsa,
mutta pojan vanhemmat eivät suostuneet
heidän avioliittoonsa. Isäsi vimmastui
siitä niin, että lähti tähän maahan
ja lupasi lähettää äidillesi piletin,
mutta niin mies katosi, eikä hänestä ole
sen perästä kuulunut, onko-sitten kuollut
tai miten lie."
Nyt tuli Kallelle miettimisen aihetta.
Miksi ei äiti ollut sanonut hänelle totuutta?
Nyt oli hänen oma elämänsä
aivan samalla tavalla kui^i äidin ja isän
oli ollut- Kallelle tnuistui mieleen lapsuuden
aika, kun toiset lapset aina häntä
ivasivat ja nimittivät häntä ""Mökin
Maijan Kalleksi" ja myös monella muulla
nimellä, joita hän ei oikein silloin
ymmärtänyt. Nyt hänelle selvisi kaikki.
"No, mitä tuosta kannattaa niin miettiväiseksi
tulla", lohdutteli eno. "Se
aika on ollut ja mennyt. Katsellaan
n>*t tääJlä sinulle sellainen, jonka varmaan
saat, "«ikä siinä ole keneHäkään
mitiiän sanomista."
'^Mutta eihän setäkään ole vielä it-seNeenkään
ketään katsellut", muistutti
Kalle.
'*01cn ollut jo pitemmän ajan sairaaloine
» ja näissä metsäkommissa menee
aika nön, ettei ole tuHut asiaa oikein
ajatelluksi ja nyt se jo jää. Olen jo niin
van näköiselle tyttölapselle ja halusi
taas kerran olla incognito, niin eikö —
vanha, että luovutan sinulle metsähom-mat,
luulen sinun olevan niin tarmokkaan
miehen, että voit viedä näitä hommia
eteenpäin, kunhan ensin tutustut
niihin."
Kalle ei oikein tiennyt mitä olisi
enolle sanonut. Nyt hän puhui enolle
suunnitelmistaan, että oli luvannut lähettää
Kertulle piletin, kunhan ensin
ansaitsee rahaa. Hän kertoi enolle koko
tarinansa.
"Oletpa yhtä rohkea kuin äitisikin",
tuumi eno. "Toivon vain, ettei tyttö
joudu kärsimään niinkuin äitisi. Mitäpä
siinä, jos luulet tytön pääsevän
lähtemään sieltä tänne, niin pannaan
heti piletti."
Kalle sai enolta rahat ja niin pantiin
piletti matkaan. Sattui olemaan sellainen
aika, että Kerttu oli juuri kesälomalla
kotona. Kalle kirjoitti hänelle
ja kehoitti järjestämään passiasiansa,
lippu on Helsingissä. Hän sanoi vielä,
että jos pappi kysyy papinkirjaa hakiessa,
että mihin Kerttu menee, tulee
hänen sanoa menevänsä englannin kid-tä
oppimaan. Ja kun 'Kerttu oli rikkaan
talon tytär, niin olihan kielten
opiskelu luonnollinen asia.
Kerttu valmisteli itseään matkakuntoon-
kenenkään tietämättä mitään, naapurin
Annia lukuunottamatta. Hän olikin
'Kertun oikea käsi. Lähtiessään ja
isää hyvästellessään häneltä pääsi itku,
sillä hän arvasi, ettei hän enää näe isää
elävänä, koska tämä oli sairaaloinen. Äitikään
ei osannut aavistaa, että Kerttu
lähtisi niin pitkälle matkalle.
Helsingissä haki Kerttu laivatoimistosta
pilettinsä. Nyt oli sanottava tädille
totuus, että hän lähtee Canadaan.
Kovasti täti ihmetteli, kun siitä ei ollut
aikaisemmin ollut mitään puhetta.
Kerttu pyysi, ettei täti ilmoita mitään
kotiin, ennenkuin hän pääsee matkan
iän.
pirti vieköön! — pitänytkin juuri ^Hämeentie
n:ssa 777 asua ihan todellinen
karatukkaiselle ja muutenkin hemaise- Ja ilmielävä herra .\sarias Jaskarila!
Siru 4 Lauantaina, toukokuun 8 paiTaniu 1954
Matka oli vähän myrskyistä Atlantilla,
mutta hyvin Kerttu pääsi perille.
Eno laittoi kaupunkiin sievät huoneet
ja otti vielä tytön seuralaiseksi asumaan
Kertun kanssa. Hetken kuluttua
hän piti Kertulle ja 'Kallelle komeat
häät. Väkeä oli haali täynnä, vaikka
morsiuspari oli aivan outo. 'Mutta eno
hommasi kaikki ja hänellä oli paljon
tuttavia.
Vihkikuvansa Kerttu lähetti tädilleen
ja pyysi tädin ilmoittamaafi kotiinsa,
missä hän nyt on. Täti kirjoittikin sis-kolleen
» että Kerttu on Canadassa, mutta
että hän on naimisissa, sitä hän ei
sanonut vaan pyysi, että sisko tulisi
Helsinkiin puhumaan enemmän asiasta.
Niinpä sitten Juholan emäntä saapui
Helsinkiin. Olipa se yllätys, kun näki
Kertun vihkikuvan. Hän raKosi, että
mistä renki-Kalle oli noin kauniin vih-kipuvun
saanut Kertulle. Sisko koetti
lohduttaa, ettei surra, kyllä nuoret ihmiset
aina toimeen tulevat. 'Kerttu oli
kirjoittanut, että Kalle saa periä enonsa
joka on rikas mies. "Mutta hän oli vain
renki-Kalle", sanoi Juholan emäntä masentuneena.
Vierähti \-uosia. Vuonna 1918 puhkesi
Suomessa luokkasota. Kaikki nuoret
miehet oK kutsuttu rintamalle. Kutsun
sai myöskin Juholan Jukka. Ei
Jukka olisi mielellään lähtenyt, mutta
äiti sanoi, että isänmaan kunnia on
kys\-myksessä ja punikit on hävitettävä.
Jukka joutui myöskin rintamalle, eikä
ehtinyt siellä kauan ollakaan kuin surmanluoti
sattui häneen. Se oli äidille
ja sairaalle isälle hirveä sanoma. Ei
isä kauan sen jälkeen kestänytkään, vaan
pääsi ikuiseen lepoon.
Nyt oli Juholan emäntä vksin talossa
palveltjaia kanssa. Ei oikein Qsaan»
tietää, initä tehdä, kun oli k ^ i » i iW
Miesväkeä ei talossa ollut, siHä ^
oli viety taistelutantereille. V a i n^
hafja työhön kykenemättömät ^
kotonaan.
Hiljalleen eleltiin Juholassa. Sotakin
oli jo loppunut Nuoria miehiä kävi
silloin tällöin työn etsinnässä. Kovat
tutkimukset Juholan emäntä piu QJ.
nenkuin uskalsi ottaa työmiestä — ettei
vain ollut punikki. Eikä talossa kauaa
viihtynyt kuka^, joka vain uskalsi njaj.
nita, että oikeuksiensa puolesta työläi,
set taistelivat ja että kerran he ^^e^a
saavat oikeutensa. Emäntä ei sallinut
kuullakaan puhuttavan työläisten oi-keuksista.
Talo rupesi menemään rappiolle kai.
kin puolin. Maat eivät enää antaneet
hy\'ää satoa ja rakennuksetkin jo räa-sistyivät.
Nyt rupesi emäntä tahto-maan
Kerttua kotim, oli jo useammassa
kirjeessä siitä maininnut, mutta Kai-lesta
ei ollut puhunut sanaakaan. Kert.
tu lupasi tulla, jos Kallekin saisi tulla.
Vaikealta tuntui emännästä, että renki-
Kalle tulisi Juholaan isännäksi, mutU
muukaan ei auttanut. Kallehan saattaa
olla vaikka punikki, tuumi emäntä ja
miten sitä sitten toimeen tullaan
Pian Kerttu ja Kalle saapuivatkin ja
Kalle rupesi asumaan taloa, missä oli
ennen ollut renkinä. Hyvin rupesivat
kaikki työt edistymään. Työväki ei
enää ottanut vuoden pestiä ja torpparien
ei enää tarvinnut tehdä taksvärkkiä
ja torpat olivat itsepäistyneet. Mutta
Kalle sai kyllä työväkeä ja edist>d asioissaan
kaikin puolin hyvin. Emäntä
vain oli ty3rtymätön elämäänsä, vaildca
sai eri kamarin, johon hänelle kannettiin
ruoat sekä juomat. Olisihan hän vielä
pystynyt itsensä hoitamaan, mutta hän
ei jaksanut sulattaa sitä, että talon
nuori hallitusväki söi samassa pyödässa
kuin palvelusväkikin. 'Emäntä oli aina
syönyt kamarissa isännän kanssa paremman
ruoan. Mutta nyt söi palvelusväki
hyvän ruoan. Kertun itsensä keittämättä.
Viimeisen koulunsa hän oli
ollut Helsingissä emäntäkoulusa ja nyt
siellä saamansa oppi oli tarpeen tässä
suuressa taloushommassa.
Kerttu jutteli äidOleen, että siellä
Atlantin toisella puolella on ihmisiä joka
maasta ja kaikki ovat yhdenvertaisia.
Ei siellä ole sellaista säätyero-tusta
kuin Suomessa ja se näyttää hv-vin
kauniilta. Hän kertoi myöskin, että
Kalle sai enonsa kuoleman jälkeen kaikki
omaisuuden, eikä se aivan pieni olekaan,
vaikka eivät ole siitä niin suuresti
maininneet. Onhan Kalle kaikin puolin
hyvä mies, osaa kaikki asiat järjestää
hyvin.
Äitiin ei Kertun puhe paljoakaan vaikuttanut,
sillä rengin titteli kummitteli
aina hänen mielessään.
•Kerran Kalle vei Kertun renkitu-paan-
Hän oli taittanut ikkunan alta
punaisia ruusuja ja pannut niitä renki-tuvan
oven yläpuolella olevan hevosenkengän
reikiin.
"Katsohan minun onneni kenkää ,
sanoi Kalle. "Olinpa niin taikauskoinen
silloin, kun minut tästä talosta
ajettiin yönselkäan, että olin repiä tuon
hevosenkengän irti, sillä ajattelin, etta
se minulle onnea tuo. Toiset palvelijat
silloin tekivät pilkkaa onnen kengästäni.
Olipa sitten taikaa tai mitä tahansa,
minä ainakin olen onneni löytänyt j»
vielä samasta talosta. Ota osaa. unja
on meidän yhteistä onneamme."
taittoi ruusun, pistäen sen Kertun nn-t?
an.
Muistipa Kuppari-'Kaisa usein kayda
emäntää tervehtimässä, vaikka oh P
niin vanha, että keppien varassa täyt>T
kulkea. Mutta kieli ei ollut vanhentunut,
kaikki kylän asiat hän v i e l^
hoiti. Asiat vei emännälle ja taas takaisin.
Hän jutteli, että kyllä
emännällä on lannistamaton sydän.
Jatkuu.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 8, 1954 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1954-05-08 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki540508 |
Description
| Title | 1954-05-08-04 |
| OCR text | kaavaa äänensävyä, mutta kyllähän MAIN-DI-MUORI: tarkkaavainen lukija jo sen verran tuntee Mfanmlä, että kun Mimmi vihapäis-sään kuiskaa., siitä on silloin leikki kaukana! Näin hän hiljaa Alpertin korvaan sanoi: Alpertti! Kymmenen minuutin kuluttua sinä olet tässä samassa palikassa liput mukanasi! Suuruudenhulluus Jatkoa ILLALLA Kalle sitten käskettiin kamariin, jossa sai lähtöpassin. Isäntä No niin, hyvä lukija, nythän tuosta vähän pahoitteli, että niin hullusti kä-illasta on kulunut jo lähes kymmenen vi, sillä hän piti Kallesta, mutta emännän sanaa piti uskoa isännänkin. Kallelle lähtö ei ollut ollenkaan vaikeaa. Äitinsä oli kirjoittanut saaneensa veljeltään Canadasta kirjeen, jossa eno kyseli, oliko Kallesta tullut kunnollinen mies ja jos oli, niin hän lähettää pojalle vuotta, ja koko juttu alkaa vähiteUen painua unhon yöhön. Eikä Mimmikään ole aivan viime vuosina enää asiaa sen paremmin muistellut. Kyllähän Mimmi on senjälkeenkin käynyt oopperassa, mutta varovaisuussyistä ostanut liput itse ja lähtenyt illalla näytökseen, to- piletin. sin kyllä ilman Alperttia, mutta josta Alpertti taas . . . nono, lienee paras pitää suunsa kiinni, jos vaikka Mimmi sattuisi lukemaan tämän . . . Tiistaiaamuna olimme jälleen onnellisesti Tampereella. Alpertti sanoi "onnellisesti", mutta — se Alpertin täytyy nyt tässä rehellisesti tunnustaa — tuo sana "onnellinen" oli hiukan liioiteltua. Kas, siihen aikaan, kun tämä ooppera-juttu tapahtui, pikajuna kulki Helsinki — Tampereen välin noin neljässä tunnissa, mutta ainakin kymmenen tunnin edestä Alpertti sai kuulla kuulemisensa ja selittää ainakin sen seitsemän-sataaseitsemänkymmentäseitsemän eri kertaa, että juuri ne kahdeksantoista erisuuruista pakettia olivat olleet syynä siihen, ettei niitä oopperan ensi-iltalip-puja löytynyt- Sillä kyllä kai lukijakin jo voi sen verran ajatella asioita, ^e tekivät sopimuksen, että Kerttu tuetta kun aikuinen mies lähetetään ostes- lisi myöskin Canadaan niin pian kuin Kalle pahoitteli itsekseen, sillä Kerttu oli aina pvytänyt, että hän polttaisi kirjeet, etteivät ne joudu kenenkään nähtäviksi. Isäntä jutteli emännälle, että annettaisiin Kallen olla talossa niin kauan, että saadaan uusi renki, kun talon poikakin, Jukka, oli maanviljelyskoulussa, mutta emäntä ei antanut periksi. Tulkoon joku torppareista vakituiseksi työ-mieheksi taloon. Iloisena kokosi Kalle tavaransa ja pian hän oli matkassa. Kotiin päästyään hän kirjoitti enolleen, että hän on valmis lähtemään niin pian kuin saa piletin. Pian eno sen myöskin lähetti. •Kalle kirjoitti Kertulle, että tämä olisi silloin Helsingin laivarannassa, kun hän lähtee ja niin Kerttu olikin. Siellä he saivat jutella kenenkään häiritsemättä. kelemaan naisten silkkipöksyjä, silkkipaitoja, silkkisukkia ynnä muutakin silkkitavaraa, joka oikeastaan kuuluu sänkykamaritraditioihin, ja kaiken tämän päälle käsketään vielä postittaa jonninjoutava kirje, niin kuka tahansa siinä sattaa erehtyä! Sillä näin oli, kun A l pertti tuon Mimmin lupaaman lyhyen ajan jälkeen palasi Oopperan eteen Mimmin luo, Alpertin kädessä oli se sama kirjekuori, jonka Mimmi oli antanut aamiaisen jälkeen. .Alpertti oli kertakaikkiaan postittanut herra Asarias Jaskarin kirjeen! Keskiviikkoiltana .\lpertin jälleen pii-rrellessä työstään kotiin ja kohta sen-jälkeen paiskellessa poskeensa Mimmin maukkaita paistisilakoita Alpertti siinä hät-hätää silmäili silakkatouhunsa ohella helsinkiläisiä päivälehtiä. Ja niistä erään takasivulla Alpertti sitten huomasi tuon pikku-uutisen, jonka Mimmi oli aikansa kuluksi oikein vahvasti punakynällä alleviivannut: 'Kuka on tuntematon lahjoittaja? Hra ja Rva Asarias Jaskarila, Helsingistä, Hämeentie 777, tiedustelevat sitä tuntematonta henkilöä, joka ystävällisesti yllättäen lähetti heille Oopperan ensi-iltaliput viime maanantain näytökseen. Herrasväki Jaskarila haluaa ensiksikin sydämellisesi kiittää tuntematonta ystävää ja toiseksi hra Jaskarila haluaa tässä ennenkaikkea mainita, että hän ja hänen rouvansa itsekin tilasivat liput samaan iltaan, mutta tekivät tilauksensa puoli tuntia liian myöhään. Kaikki liput olivat loppuunmyydyt, mutta sitten tuli posti ja . . y Xo niin, hyvä lukija, olihan siinä pikku-uutisessa paljon muutakin, mutta säästääkseen lehden palstatilaa A l pertti jättää loput uutisesU lukijan itsensä arvattavaksi. Sen Alpertti haluaa kuitenkin huomauttaa, että kaikkien niiden, jotka ovat lukeneet tämän opettavaisen tarinan, pitäisi eMottomasti välttää kaikenlaisU tiioUaisU '4ierra tai rouva Tunemattomana" leikkimistä. Sillä oli ja on yhä edelleeakin pitfidas totuus, että kun Alpertti tuona helsinkiläisenä maanantaiaamuaa siitä Mim-minsa vierestä hyppäsi ketaroilleen ja soitti sille oopperan punahuuliselle, kik- Kalle näkee sopivaksi lähettää hänelle piletin. 'Kalle pääsi perille enon luo- Eno oli ollut metsäjapparina useita vuosia ja menestynyt siinä "Boinmassa hyvin. Hän jutteli Kallelle, että hän on sairastanut-jo pitemmän aikaa, eikä jaksa enää oikein asioitaan hoitaa, jonka takia hän oli kutsunut Kallen ottamaan hänen paikkansa. Eno oli pitkissä ajatuksissa ja kysyi sitten, vieläkö Kallen isä mahtaa elää. Kalle oli ihmeissään, sillä äitinsä oli aina sanonut, että isä oli kuollut. "Niin, hän oli äidiltäsi kuollut", sanoi eno. "Isäsi oli ison talon ainoa poika. Äitisi oli hänen kotonaan palveluksessa ja he rakastuivat toisiinsa, mutta pojan vanhemmat eivät suostuneet heidän avioliittoonsa. Isäsi vimmastui siitä niin, että lähti tähän maahan ja lupasi lähettää äidillesi piletin, mutta niin mies katosi, eikä hänestä ole sen perästä kuulunut, onko-sitten kuollut tai miten lie." Nyt tuli Kallelle miettimisen aihetta. Miksi ei äiti ollut sanonut hänelle totuutta? Nyt oli hänen oma elämänsä aivan samalla tavalla kui^i äidin ja isän oli ollut- Kallelle tnuistui mieleen lapsuuden aika, kun toiset lapset aina häntä ivasivat ja nimittivät häntä ""Mökin Maijan Kalleksi" ja myös monella muulla nimellä, joita hän ei oikein silloin ymmärtänyt. Nyt hänelle selvisi kaikki. "No, mitä tuosta kannattaa niin miettiväiseksi tulla", lohdutteli eno. "Se aika on ollut ja mennyt. Katsellaan n>*t tääJlä sinulle sellainen, jonka varmaan saat, "«ikä siinä ole keneHäkään mitiiän sanomista." '^Mutta eihän setäkään ole vielä it-seNeenkään ketään katsellut", muistutti Kalle. '*01cn ollut jo pitemmän ajan sairaaloine » ja näissä metsäkommissa menee aika nön, ettei ole tuHut asiaa oikein ajatelluksi ja nyt se jo jää. Olen jo niin van näköiselle tyttölapselle ja halusi taas kerran olla incognito, niin eikö — vanha, että luovutan sinulle metsähom-mat, luulen sinun olevan niin tarmokkaan miehen, että voit viedä näitä hommia eteenpäin, kunhan ensin tutustut niihin." Kalle ei oikein tiennyt mitä olisi enolle sanonut. Nyt hän puhui enolle suunnitelmistaan, että oli luvannut lähettää Kertulle piletin, kunhan ensin ansaitsee rahaa. Hän kertoi enolle koko tarinansa. "Oletpa yhtä rohkea kuin äitisikin", tuumi eno. "Toivon vain, ettei tyttö joudu kärsimään niinkuin äitisi. Mitäpä siinä, jos luulet tytön pääsevän lähtemään sieltä tänne, niin pannaan heti piletti." Kalle sai enolta rahat ja niin pantiin piletti matkaan. Sattui olemaan sellainen aika, että Kerttu oli juuri kesälomalla kotona. Kalle kirjoitti hänelle ja kehoitti järjestämään passiasiansa, lippu on Helsingissä. Hän sanoi vielä, että jos pappi kysyy papinkirjaa hakiessa, että mihin Kerttu menee, tulee hänen sanoa menevänsä englannin kid-tä oppimaan. Ja kun 'Kerttu oli rikkaan talon tytär, niin olihan kielten opiskelu luonnollinen asia. Kerttu valmisteli itseään matkakuntoon- kenenkään tietämättä mitään, naapurin Annia lukuunottamatta. Hän olikin 'Kertun oikea käsi. Lähtiessään ja isää hyvästellessään häneltä pääsi itku, sillä hän arvasi, ettei hän enää näe isää elävänä, koska tämä oli sairaaloinen. Äitikään ei osannut aavistaa, että Kerttu lähtisi niin pitkälle matkalle. Helsingissä haki Kerttu laivatoimistosta pilettinsä. Nyt oli sanottava tädille totuus, että hän lähtee Canadaan. Kovasti täti ihmetteli, kun siitä ei ollut aikaisemmin ollut mitään puhetta. Kerttu pyysi, ettei täti ilmoita mitään kotiin, ennenkuin hän pääsee matkan iän. pirti vieköön! — pitänytkin juuri ^Hämeentie n:ssa 777 asua ihan todellinen karatukkaiselle ja muutenkin hemaise- Ja ilmielävä herra .\sarias Jaskarila! Siru 4 Lauantaina, toukokuun 8 paiTaniu 1954 Matka oli vähän myrskyistä Atlantilla, mutta hyvin Kerttu pääsi perille. Eno laittoi kaupunkiin sievät huoneet ja otti vielä tytön seuralaiseksi asumaan Kertun kanssa. Hetken kuluttua hän piti Kertulle ja 'Kallelle komeat häät. Väkeä oli haali täynnä, vaikka morsiuspari oli aivan outo. 'Mutta eno hommasi kaikki ja hänellä oli paljon tuttavia. Vihkikuvansa Kerttu lähetti tädilleen ja pyysi tädin ilmoittamaafi kotiinsa, missä hän nyt on. Täti kirjoittikin sis-kolleen » että Kerttu on Canadassa, mutta että hän on naimisissa, sitä hän ei sanonut vaan pyysi, että sisko tulisi Helsinkiin puhumaan enemmän asiasta. Niinpä sitten Juholan emäntä saapui Helsinkiin. Olipa se yllätys, kun näki Kertun vihkikuvan. Hän raKosi, että mistä renki-Kalle oli noin kauniin vih-kipuvun saanut Kertulle. Sisko koetti lohduttaa, ettei surra, kyllä nuoret ihmiset aina toimeen tulevat. 'Kerttu oli kirjoittanut, että Kalle saa periä enonsa joka on rikas mies. "Mutta hän oli vain renki-Kalle", sanoi Juholan emäntä masentuneena. Vierähti \-uosia. Vuonna 1918 puhkesi Suomessa luokkasota. Kaikki nuoret miehet oK kutsuttu rintamalle. Kutsun sai myöskin Juholan Jukka. Ei Jukka olisi mielellään lähtenyt, mutta äiti sanoi, että isänmaan kunnia on kys\-myksessä ja punikit on hävitettävä. Jukka joutui myöskin rintamalle, eikä ehtinyt siellä kauan ollakaan kuin surmanluoti sattui häneen. Se oli äidille ja sairaalle isälle hirveä sanoma. Ei isä kauan sen jälkeen kestänytkään, vaan pääsi ikuiseen lepoon. Nyt oli Juholan emäntä vksin talossa palveltjaia kanssa. Ei oikein Qsaan» tietää, initä tehdä, kun oli k ^ i » i iW Miesväkeä ei talossa ollut, siHä ^ oli viety taistelutantereille. V a i n^ hafja työhön kykenemättömät ^ kotonaan. Hiljalleen eleltiin Juholassa. Sotakin oli jo loppunut Nuoria miehiä kävi silloin tällöin työn etsinnässä. Kovat tutkimukset Juholan emäntä piu QJ. nenkuin uskalsi ottaa työmiestä — ettei vain ollut punikki. Eikä talossa kauaa viihtynyt kuka^, joka vain uskalsi njaj. nita, että oikeuksiensa puolesta työläi, set taistelivat ja että kerran he ^^e^a saavat oikeutensa. Emäntä ei sallinut kuullakaan puhuttavan työläisten oi-keuksista. Talo rupesi menemään rappiolle kai. kin puolin. Maat eivät enää antaneet hy\'ää satoa ja rakennuksetkin jo räa-sistyivät. Nyt rupesi emäntä tahto-maan Kerttua kotim, oli jo useammassa kirjeessä siitä maininnut, mutta Kai-lesta ei ollut puhunut sanaakaan. Kert. tu lupasi tulla, jos Kallekin saisi tulla. Vaikealta tuntui emännästä, että renki- Kalle tulisi Juholaan isännäksi, mutU muukaan ei auttanut. Kallehan saattaa olla vaikka punikki, tuumi emäntä ja miten sitä sitten toimeen tullaan Pian Kerttu ja Kalle saapuivatkin ja Kalle rupesi asumaan taloa, missä oli ennen ollut renkinä. Hyvin rupesivat kaikki työt edistymään. Työväki ei enää ottanut vuoden pestiä ja torpparien ei enää tarvinnut tehdä taksvärkkiä ja torpat olivat itsepäistyneet. Mutta Kalle sai kyllä työväkeä ja edist>d asioissaan kaikin puolin hyvin. Emäntä vain oli ty3rtymätön elämäänsä, vaildca sai eri kamarin, johon hänelle kannettiin ruoat sekä juomat. Olisihan hän vielä pystynyt itsensä hoitamaan, mutta hän ei jaksanut sulattaa sitä, että talon nuori hallitusväki söi samassa pyödässa kuin palvelusväkikin. 'Emäntä oli aina syönyt kamarissa isännän kanssa paremman ruoan. Mutta nyt söi palvelusväki hyvän ruoan. Kertun itsensä keittämättä. Viimeisen koulunsa hän oli ollut Helsingissä emäntäkoulusa ja nyt siellä saamansa oppi oli tarpeen tässä suuressa taloushommassa. Kerttu jutteli äidOleen, että siellä Atlantin toisella puolella on ihmisiä joka maasta ja kaikki ovat yhdenvertaisia. Ei siellä ole sellaista säätyero-tusta kuin Suomessa ja se näyttää hv-vin kauniilta. Hän kertoi myöskin, että Kalle sai enonsa kuoleman jälkeen kaikki omaisuuden, eikä se aivan pieni olekaan, vaikka eivät ole siitä niin suuresti maininneet. Onhan Kalle kaikin puolin hyvä mies, osaa kaikki asiat järjestää hyvin. Äitiin ei Kertun puhe paljoakaan vaikuttanut, sillä rengin titteli kummitteli aina hänen mielessään. •Kerran Kalle vei Kertun renkitu-paan- Hän oli taittanut ikkunan alta punaisia ruusuja ja pannut niitä renki-tuvan oven yläpuolella olevan hevosenkengän reikiin. "Katsohan minun onneni kenkää , sanoi Kalle. "Olinpa niin taikauskoinen silloin, kun minut tästä talosta ajettiin yönselkäan, että olin repiä tuon hevosenkengän irti, sillä ajattelin, etta se minulle onnea tuo. Toiset palvelijat silloin tekivät pilkkaa onnen kengästäni. Olipa sitten taikaa tai mitä tahansa, minä ainakin olen onneni löytänyt j» vielä samasta talosta. Ota osaa. unja on meidän yhteistä onneamme." taittoi ruusun, pistäen sen Kertun nn-t? an. Muistipa Kuppari-'Kaisa usein kayda emäntää tervehtimässä, vaikka oh P niin vanha, että keppien varassa täyt>T kulkea. Mutta kieli ei ollut vanhentunut, kaikki kylän asiat hän v i e l^ hoiti. Asiat vei emännälle ja taas takaisin. Hän jutteli, että kyllä emännällä on lannistamaton sydän. Jatkuu. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1954-05-08-04
