Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 26, 1937

              IS
Ei'-'"-
r
mestari oli pannut taidonriäytteensa
ApeUeen "käyntikortin" aUe/Apefles
hymyili, otti siveltimen käteensä ja
suoritti huolellisesti vielä kolmannen
suoraviivaisien vedon, jossa siveltimen
jälki oli niin hieno ja täsmäUineöi et­tei
mitenkään olisi voitii enää par
rempaa aikaan saada.
Kun Protögenes saapui kötiiiif hän
sanoi hämmästyneenä"?^
— Totisesti Apelles on voittama­ton
mestari, S6n näen hänen uudes­ta
viivanvedostaari. Mutta paiien-pahan
hänet hä)rtiämääiitaitöam^
lä muutenkin,
Seuraavana päiyäna mestarit tapa­sivat
ja keskusteli^tvflkkaasri^t^
vteesta. He päättivät kilpailla tpis-^
tensa kanssa siitä; kuiflpi heistä; ky­kenisi
kuvaamaan kanicäa:Ueluönn6ir-mukaisemmin
jotakin.
Protogenes sai taulunsa ensinnä
valmiiksi ja kutsui Apelleen katko­maan
sitä. Protogenes oli asettanut
taulunsa ulos. Se esitti viiniköyn­nöstä
ja oli niin ihmeellisen hyvin
maalattu, että taivaan linnut lensi­vät
sitä vasten nokkaisemaan sen
kuvaamia marjoja.
— Sinä olet suuri maalari, sen tun­nustan",
virkkoi Apelles tämän nähdes­sään.
Mutta saavuhan parin päivän
k-uluttua katsomaan minun aikaan­saannostani!
Kun Protogenes sovittuna aikana
tuli Apelleen vuokraamaan työhuo­neeseen,
häntä ihmetytti, kun taulua
ei näkynyt missään.
— Taluni on tuolla verhon taka­na,
huomautti Apelles.
Protogenes astui huoneen perälle
yetäistäkseen siellä näkyvän verhoti
syrjään; miitta huomasikin suureksi
ihmeeksi, että verho olikin vain —
maalaus. Apelles oli maalannut kan­kaalle
verhon niin luonnollisen nä­köisen,
että Protognes oli erehtjmyt
luulemaan sitä todelliseksi seinäver-hoksi.
•
— Totisesti sinä olet suurempi tai­teilija
kuin minä, myönsi Protogenes.
Minun tauluni erehds^ti taivaan lin­tuja,
mutta sinä olet saanut vanhan
taiteilijankin luulemaan luonnollisek­si
sitä, mikä vain oli sinun maalauk­sesi.
Protogenes syleili Apellesta ja heis-tä
tuli hyvät ystävykset.
Helpoin kuoleman-
^ rangaistus
Giljotiinin väitetään olevan sellai­sen,
mutta sitä se ei sentään ole.
Muuan mies, joka muutoin oli teh-njrt
ruhtinaalleen monta palvelusta ja
oK ruhtinaansa suosiossa, tuomittiin
intohimonsa kiihkossa tekemänsä ri­koksen
johdosta kuolemaan. Siinä
ei auttanut mikään. Mutta kun hän
muutoin oli ruhtinaan suosiossa, niin
jätti tämä hänen valittavakseen, mil­lä
tavoin mies mieluimmin haluaisi
kuolla. Valitsemaansa kuolintapaa
tultaisiin käyttämään. Niinpä tuli
ylioikeuden kirjun vangin luo torniin.
"Hattua osoittaa teille suosiota. Jos
tahdotte tulla teloitetuksi, teloituttaa
hän teidät kirveellä; jos tahdotte tul­la
hirtetyksi niin hirtättää hän teidät,
hirsipuussa tosin riippuu jo kaksi,
mutta siinähän on, kuten tiedätte, ti­laa
kolmdlekin; — jos taas mieluum­min
tahdotte syödä rotan myrkkyä^
niin sitäsaa apteekista. Siliä minkä
kuolintavan te valit^ttekin, sanoo
lieEttua» niin se pitää saamanne. Mut­ta
kuolla^ t e i d ä n ^ ^ t ^ ^ että sen tie-ifötte."
Silloin sairoi pafaantdUjä:
**NiiD^ kuoUahansitä
te^ tdoittaxnmeitr^iutr^^^
maista >ja hirttamiiien.kiikk]ivaa,.-r-
Pieittii turisteja pearanvasikän^imtssm
Moose Jawssa, Sask. oleva villi­eläinten
puisto on saanut paljon kuu­luisuutta
turistien taholta. Kaikilta
paikoilta preeriamaakunnista virtaa
kesäaikana turisteja katsomaan villi­eläimiä.
Kuvassa on kaksi pikku-turistia
peuranvasikan kanssa valo­kuvattuna.
Eirj.U. Wirta
(Jatkoa)
Karhuvuoren luolasta kuului ih­misääniä.
Siellä puheli Harry hu­malaisena
revolveri kädessään Char-lielle.
Harry oli siis ehtinyt luolalle
ennenkuin Ruth ehti tuomaan apua.
Sattuneesta syystä ei Harry ollut
odottanutkaan päivällistä, vaan oli
lähtenyt luolalle.
"Hah, haa, miltä tuntuu olla minun
valtani alaisena kerrankin? Pelasit
kanssani vaarallista peliä. Kaksi
kertaa olet astunut minun varpailleni,
mutta tällä kertaa ovat osat vaihtu­neet.
Ajattelinkin, että ehkä minun­kin
vuoroni jpskus tulee, et sinä aina
minun silmilleni lennä. Nyt on se ilon
päix^ä minulle koittanut. En tosin ole
vielä oikein päättänyt, mihin toimen­piteisiin
sinun kanssasi ryhdyn, mut­ta
uskon selvittäväni välini kanssasi
hyvin lyhyeen. Etkö ole jo katunut,
kun olet tullut tänne metsään lakkoja
järjestämään, sillä niiden järjestämi­nen
ei ole erittäin terveellistä."
"Voi sinua kurja raukka", sanoi
Chariie ivallisesti. "Ihan säälittää
katsella sinua. A^aikka raivaattekin
minut pois tieltänne, niin ette sillä voi
estää lakon puhkeamista kämpällän­ne.
Lakko leviää kaikille kämpille
samianaikaisesti:"
etenkin jos tuuli käy. Mutta en tiedä,
3^mmäriätkä minua oikein, meidän
paikkakunnalla on aiiia oltu siinä us­kossa,
että vanhuuden heikkouteen
kuoleminen on kaikkem tuskattomin
ja koska minulla on valitsemisvapaus,
niin valitsen sen." Eikä mies suostu­nut
siitä luopumaan. Mikä siinä aut­toi,
hänet piti laskea vapaaksi ja an­taa
miehearelää/ kunnes Iän kuolisi
vanhuudenheikkouteen, siUaherttua
sanoi: minä olen antanut sanani enkä
sitasyo. -~ *
"Riittää jo, älä lorulle liikoja!"
ärähti Harry. " K yM me lakoista pian
selvän teemme. Voin tässä vielä i l ­moittaa
sinulle yhden sa:laisuuden en­nenkuin
lähetän sinut helvettiin.
Ruthista, sinun ystävättärestäsi tulee
minun vaimoni, sillä hari kuuluu mi­nulle
tästä lähtien."
Samassa kuuli Harry selkänsä ta­kaa
käskevän äänen:
"Pudota aseesi ja nosta kätesi
ylös!" Harry tunsi pyss3nipiipun pai­nautuvan
selkäänsä. Ase hänen kä­destään
putosi maahan ja kätensä ko­hosivat
ilmaan vastustelematta. Ruth
tuli esiin, kumartuen ottamaan pu­donneen
revolverin maasta. Otet­tuaan
aseen haltuunsa, alkoi hän koe­tella
Harryn taskuja, olisiko niissä
vielä aseita. Saatuaan varmuuden,
että Harylla ei ollut ampuma-asetta,
sanoi hän:
"En ikinä minä kuulu roistolle!"
Ruth oli hiipinyt Harpin kanssa
luolalle ja kuullut Harryn sanat. Har­ryn
huomaamatta he pääsivät hänen
selkänsä taakse. Harry ei osannut
olla ollenkaan varuillaan, sillä hän
uskoi, ettei luolalle tietäisi kukaan
tulla, koska vain hän, Snooky ja Mc­Donald
tiesivät koko asiasta.
"Chariie!" huudahti Ruth, "oletko
"Vielä elossa?"
"Olen, mutta tulehan päästämään
käteni irti, että saan sulkea sinut sy­liini,
sinä urhea tyttö. Olet oikein
metsien prinsessa."
"Älä ylistä yksin minua, sUlä en
yksinäni sitä ansaitse. En olisi osan­nut
tänne ilman Harpia."
"Oi, sinä vanha Harp, kuinka tie­sitte
minun olevan täällä? Uskoin jo
varmasti, että tuo raukka ampuisi mi­nut
mikä hetki hyvänsä."
"Kiitä tästä vain Ruthia, sillä U-löan
häntä en olisi osannut aavistaa.
sinun olevan täällä vailla apua."
"En oikein ymmärrä teitä. Kumpi,
km vsiin käskee kiittää toistaan", sa-noi
Charlie.
'^Ei sinun tarvitsekaan ymnärtäa
sitä nyt ainakaan heti", sanoi Rath
hymyillen. "Pääasia on se, että olet
vielä elossa. Voin kertoa sinulle
kaikki njyöhemmin, sillä ei tfotyn
tarvitse kaikkia kuulla. Kai-hänkin
haittaisi ktiulla tarkemmin, mikäm^^
dät Harpin kanssa johdatti tänne"
köhtö «Uvat köyd^ irti ja Char^
lie-tAi jalkeilla.
^'Nyt sidomme,sinut näihin>^öyr
siin'V säripi Charlie Harrylle. "Minä
olenkip niitä jo pitänyt, saat sinäkin
koettaa,-miltä'ne-tuntuvat.''
Härp piti edelleen pyssyään ojen­nettuna
*Härrya kohti, vaikka Char;-
lie sitoi hänen käsiään.
"Nyt voit laskea jo pyssysi, ei hän
enää meiltä karkaa", sanoi Charlie,
puristaessaan • Harpin kättä.
"Tahdoin auttaa sinua nyt vuoros­tani,
ktin Ruth tuli luokseni ja kertoi
sinun pleväri avun tarpeessa. Olen
aina muistetliit sinua kunnon nuoru­kaisenä
siitä lähtiep kun viime talvena
autoit minua tämän kurjan olennon
yrittäessä tehdä vääryyttä minua vas­taan",
vastasi Härp.
"Nythän nie voimme lähteäkin",
sanoi Ruth; johon Charlie lisäsi: "jä
vieidä päivän sankarin virkavallan
huostaari."
"Eikö sinulla ollut jotain asiaa sin­ne
kämpälle?"
"Niin tosiaan! Lakon julistamis-tietöhan
minim piti sinne viedä. Hub-nierina
alkaa metsätyöläisten suuri
. lakkotaistelu. Menenkin taas sinne
MeDdnäldin kämpälle hänen sutireks*
mielihaimikseen."
"Ja nyt se vielä häntä oikein kiu­kuttaa,
kun ei onnistunutkaan ai­keissaan
raivata sinua pois tieltään",
sanoi Roth, katsoen Harryyn, lisä­ten:
"En minä enää voi koskaan men­nä
kasvatusisäni katon alle asumaan."
" E i sinun tarvitsekaan", sanoi
Chariie, vetäen Ruthia vähän syrjään.
"Miiiä tiedän, että rakastat minua,
kun uhrauduit auttamaan minut tuon
konnan k5aisistä, eikö totta?"
"Rakastan, Charlie", sanoi Rutii,
nojaten luottavaisena Chäriieii rin­taan.
Heidän huulensa tapasivat toi­sensa
; . .
Vanha Harp käänsi katseensa toi­saalle,
vetäen suutaan hymyyn ja aja­tellen:
"Kummaa romantiikkaa tarjoaa tä­mä
erämaakin: taistelua ja rakkaut­ta!"
LOPPU. _
l^^i valtameri oli
kähertäjänä
Miss Maisie Jelland, joka kaksi­toista
vuotta on asunut Shanghaisa,
on juurikaan kokenut harvinaisen elä­myksen.
Maisiella on aina oUut^hax-mia
vastahakoisesta tukastaan. Mutta
kun hän nyt oli pitemmällä laivamat-kalla
Tyynellä valtamereUä, niin ta­pahtui
harvinainen ihme.
tui peloittavaan myrskyyn, mikä
kuitenkaan estänyt Maisieta mene­mästä
sänkyyn sittenkun oli toi^
sesti kammannut tukkansa. Kun
aamulla heräsi, oli hän V^^f]:
kaiken pääUiseksi oli hänellä »j-
Gretchenin palmikko, joka nim m^
tuttavasti kiersi hänen päänsayn^
ri. Itse hän vamioi kaikkien jun^^
kautta, ettei hänellä oUutyollaoU^
hytissään kphertäjää, ni«tta a»
hänen sulhasensa uskonut, r
Miss Maisiex)niäUeen vapaa
Uittoon. -