Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 23, 1948

              GUSTAV RUNE ERIKS:
. (Gustav Rune Eriks kuttluu Ruotsin
nuorempaan radikaaliseen knjaUijaryh-tnäan.
Tämän hänen novellinsa^*'En ny
kostym", on suometftanut Pentti Lahti,)
OLI* lauantai-iltapäivä^kesäktiun puo­livälissä.
Jonne istui keittiön&ku-nan
ääressä katsellen ulos kadulle. Kel­lo
oli ehtinyt jo neljänneksen y l | neljä.
• Saakeli, ettei se ikij?ä tullut! Se oli lu­vattu
lähettää kotiin ei^nen neljään Tuu-^
li hiveli hiljaa toisella puolen katua oler
. van puistikon lehvistöä, H M I . kuuli sen
heikon suhinan. Oli sangen lämmintä:
tänä vuonna oli kesä. tullut varhain.
Ruoho oU varjopaikoissa. V.tummanvih­reää
jämehukastäl Äkkiähän näki har-^^^
mnix^ ja yalkojuovaisen kissan loikkaa-vaÄri
syljeskeli; arvokkaita lautamiehen
sylkyjpn ja pohuä^iia^iitteU
' Trx juu-juiii l ^ v e ä ^ ^ ^
. ajaii^mi^etJupj^^ majstaän M ä - ifiö;;;
vanhasi^ 'palttbc^t^ hm. :. E i ^qlC;^
" suii^s^ian taiössasl enää^ lo|:p^>atir^^^ .
' f>ää kuin raixn^^ ' talc^äam^'^isin '
myi ^ e i c^
'^ki^i^^ille^ fi^;i^i^^ siitä » al-^v
feoi, ja viimie viikoHä sitten myi\^^m€i'r
; lemmatjiiikkl^
' t o i talo'5entää^
*sen^ mUttir' Hdfcki' ei yälitöiyäii ^
mistaäiirr i^;bn^^iBhäirie <Jn;i
Taidat' olla- htiöiiövointitteä öhia" vaan
van esiin pensaikosta ja iskevän kyn­tensä
varpuseen, joka ei ehtinyt tarpeek­si
ajoissa heittäytyä siivilleen. Kjssa
katosi nopein hypyin paikalta lintu ham­paissaan.
Se öliinhoittavaa. Elämä oli
välistä kurjaa, "Syödä tai tulla syö­dyksi,
se ori elämän laki", kirjoitti Jack
- London. Ihmiset kulkivat hymyillen
"katukäytävillä: Useimmilla oli yljään
vaal^ kesäpuku. Niin hänelläkin pian
olisi. Kun vain tuo pukti, joskuskaan
tulisi. Se olivjp^ kaksikymmentäviisi
minuuttia riiyöhässä.
Ehkä he ovat uhohtaheet sen/1^^^
hän äkkiä: tuiiien e p ä i l ^ kipeäifö
iaiielessääni Vbihah sattua, että he jos­takin
syystä unohtavat: sen. Heillä oli
nyk3nfein:riiin^äljöri töitä.' Saakeli senr
tään! pii parasta saenna alas soitta­maan.
- rHän yeö ylleen värihän^ rippi-kcH^
updkjinsai r • -
Mihin^^nä nyt meriet^ "äiti ihmet-
• t e l i . > : • '1: V-::-•" /• v:^
/ A l ä s ^ i ^ a & i ä ä ^ ^
tule ikinäy KePo on iiyt
\^it-k3^ä^
man; kuulut' isän äsm sisähiuöneeista.
Hteiilä Äuiiavläuäntajsin^ t myö=¥
vussaanl ^ Kaikkioli päin helvettiä! :
Tupakkakaupassa hän sai; odottaa
puheliÄieil vapautumista. Pikku köpis^
sa seisoi k«!slu^ikainennsaneri puhuen
ruuasta hiin että sen kuuli koko myymä­lä.
Vihdoinkin oli jbnnen vuoro. Hän
sormeilf tottumättoniasti luiroerolevyä
lyöden yksinkeirtaisen numeron hitaas­ti,
kuuli niiielistelevän äänen kuulokkees­sa
ja ^ ryhtjri huolellisesti valmistele­maansa
hyökkäykseen^
— Se on itiaksettUj hän lopetti, ja sik­si
luulisi teidän lähettävän sen siihen
mennessä kun vakuutitte! i •
Mielistelevä Wijatkm
lopetettua^. laivankuin lentävällä vauh-"
dilla. Se sielitti, että puku oli jUuri lä­hetetty
ja että räätäli oli äkkiä sairas­tunut
jä eUä lauantaisin "oli kiirettä ja
ääni toivoi lopuksi, että li&e ikävästä
v^phtauksestä huolimatta jatkuvasti
pitää hierrä Anderissonin asiakkaanaan,*
vai kuinka? Jörine ttili lepytetyksi jä
vastasi KyUä ja: asetti kuulokkeen pai^
koiileeui . ,
S|pön matkalla; hän aijatteli, se oh kyl­lä
täällä ndjameksenkulu^^
paa^se kylia.:^! olf
rnyt^^V5|j^r^^?^^^ ^?än- pajsel %p€a
kbjti^
dpiliSte^esÄy^a^^ kiitävässä shc-^
Viottipuvlissi«h^^-1^ - k u ^ ifnaahan
.katkeilen ieinänvieriäp^
^ - Uijsijguku^saapi^^^^ kua-
Sii^^^^Jdntie^isti^^^
p • •
Pärsänvaari kuuli tämän kaiken riiin-köint
etäben huminaö,- häkr P p l s ^ Iisa-.
kin astelevan' pois i)äi;i,tajusi^^ että ky-
- Iässä jo kaikkialla oUHhylhääilä. Näkö-piirinltddastÄläjÄStyiautomobiili;
Par­san
vaarin erikoisesti ivihaamaJievosten
-kauhu. Tyynemmätkitt hevoset s i ^ p i * '
ruB pelkäsivät, eivät parhaatkaan saa-vuttanecft.
Kun se ajoi suoraa tien koh*
itää, näytti siltä kuin se olisi syöksynyt
hänen päiillensä, — nyt aivan erikoisesti
ilkkumaan häntä, talonpoikaa. Hiljen-v
tävät vjelä väuhtiaah ja katsovat ä t e
niinkuin mierolaiseen. — Siinä meni her­roja,
mitäs Rantavainb on hiitten sil­missä,
mitä minä ja minun taloni, joka ei '
ole minun, vaan enemmän sen piian . . .
Siinä meni herroja ja tuolla tulee uusia,
kaksi kenonenää, maatonta pussiselkä^
sopvaria seteleineeii, joita ovat herroilta
saaneet . . .vetelevät palkkoja, mistä
tahtovat . . . eivät ole edes kunnon ker-jälaisia.
Tämä Pärsän vaarin viimeinen aamu­hetki,
joka oli alkanut hiljaisesta pihas­ta,
kokosi kaiken tuskan tähän yhteen
^ tuokioon maantien pientareella, toi sii­hen
lähelle,.mutta piti sittenkin eril­lään.
Teki mieli edes kepillään heristää
jotakin, jota aivol eivät enää jaksaneet
selvästi määritellä. Hän ei jaksanut
enää mitään edes vihata, sillä mikään
ci näyttänyt enää häntä huomaavan.
Yhä. yltyvä tunne pitkästä, laajasta tap­piosta
kuristi tainnoksiin vanhan mie­hen.
Suloinen aamu kohosi päiväksi ja pai­nui
vähitellen leppeäksi illaksi. Kylä
cli elämäänsä ja koki tapauksiaan. joi­ta
toiset kuulivat ennemmin, toiset
ritj-öhemmin. Muutamia ei kuultu kos­kaan.
Kun aamullinen rysämies taas
oli menossa ehtookokiomelleen. sai hän
sivumennen kuulla, että Pärsän vaari
' makasi tajuttomana viimeisillään — oli
aamulla varhain pyörtjTiyt maantien
viereen ja sieltä korjattu, kun pari kul-kumiestä
oli tuonut tietoa. M ^ i n mies
hätkähti ensin ja ihmetteli itsekseen
painuessaan piennarpolkua ruuhelleen:
kuinka hän oli sen jo silloin aamulla
niin aaviitanut. Saa nähdä, onko nyt
< kaloj», kun <m näin ih meellioen - päivä
•. : ! ^ on;kyUi^ patasta, e^ ^o&a tä^^
pauksessa^ »3it^^^^^ yupksi.
Päi^; juoksi ä l a s ppttäiUu n ^ > ; . _
. Kpko;: vttpdf n liäii pU>ii?iunnutVuutta.
pukua. niin lapsek­kaaksi
„ yat^assap . ahtaaksi. ka:5meessä
rip^ikpidi^uyussaan..: Kuukauden ku­luttua
f&n täyttäisi kuusitoista. Hän >
halusi nuelelläänväUtuttaa^
. hemm^lta. ^ Tehtaassa räataessaan häh
oli.ljöka viikko pistänyt si
ja kaksikymmentäviisi äyriä voidakseen
osM«a^ siistm Icesäpu Ja perjjmtaina
hetki oli tj^ut. Hän oli ajanut erää­seen
'Norr'in herrainvaatehtimoon 'ja
koetellut - vaaleaioharmaata pukua ilman
liivejä^ Se sopi hyvin, mutta • takkia
täytyi kaventaa sivuilta: hän oli laiha.
He liy>asivat lähettää puvun kotiin lau­antaina
ennen kello neljää. Mutta tie­tenkään
he eivät olleet tehneet niin. Sir
tähän juuri sopi odottaakin, hän ajatte­l
i katkerana. . .
Heti herätessään lauantaiaamuna, oli
hänellä ollut puku mielessään. Ylös­nousu
oli paljon kevyempää kuin tavalli­sesti.
Ja matkalla tehtaaseen hän ajat­teli
pukua, ajatteli kaikkea mitä tulisi
tekemään. Ensi kerran hän voisi tun­tea
olevansa aikuinen. Se toisi muka­naan
kaiken, mitä hän kaipasi . . . Oi,
kahcki muuttuisi toisenlaiseksi! Oikea
elämä tulisi alkamaan! Sinä lauantaina
hän hymyili istuessaan koneen ääressä.
Ja palatessaan päivällä kotiin metsän
halki hän ihan vihelteli! Layantai-ilta
ja koko sunnuntai olivat hänen edes­sään
kaikkine mahdollisuuksineen. Ja
hänellä oli yli kymmenen kruunua jäl­jellä;
puku ei ollut maksanut ihan niin
paljoa kuin hän oli laskenut. Kaikki
oli niin hyvin kuin ikinä voi olla. Mutta
sitten tuli tämä levoton odotus. Kello
kolmesta lähtien hän oli istunut ikkunan
ääressä ja tuijottanut ulos kadulle saa­dakseen
nähdä Juoksupojan tulevan
polkupyörineen puku muassaan I
Jonnella oli siis täysi syy olla katkera.
Puuttui vain se, että rupeaisi satamaan­kin.
Mutta kun hän pääsi ulos portis­ta
paistoi aurinko yhä yhtä kirkkaasti.
Se ei kuitenkaan voinut paranti hänen
mielialaansa. Hänestä tuntui melkein
sillä, että kaunis ilma oli tarpeeton, kos­ka
hänellä ei ollut siitä mitään suora­naista
iloa. Hän tpijotti kiukkuisesti
vastaantuleviin iloisiin ihmisiin.^ Hän
näki nuoria tyttöjä yllään värikkäät le­ningit
ja hänestä itmtui, että he katsoi­vat
Böneen-identavaiscsti, kun hän kiiv«- /
li siinä tmhmlmdbriisessi 'ii|>plkb<3Elupu-
^ lääh- pl&b; kat^^ Pyöräsiä
.koreili.iii^eehnu^^ VÄcnsin kirjaimin.
Ptdtu oli; suliireäsa ^ litte^sa j^ähvlköte-lossa.
: jorhie antoi hepirffe^^^^^^
mehtä\disiäyfiä juomarahaa:' Ja sitten
hän sai'viinieinkihf)tivim ylleen. Se so­pi
täsrhälleeh. - Se oli todeilakih siiiiti
asu. ' Äiti oli ihastunut.
—^ 'Sinähän - näytät' melkein ylioppi-
Alaailta, tiedän • mä) häh sanoi. -
I s ^ ä ei ollui ihitään huomauttamis­ta,
mutita hän arveli kuitenkin, että hä­nen
täytyi sanoa jotakin kielteistä.
Tuotaf sinä et pysty pitämään
kauaa siistinä, hän virkkoi. Se oh äivän
liian vaalea. Eikä. se muutenkaan ole
oikein kunnon kahgasia — se r3rpistyy
kyllä iKti kun sataa muutamia vesipi­saroita;
: N
—- Äh, hyvä puku se ,^pn, Jonne sanoi,
— Kun vain varot sitä. äiti huomautti.
Äiti seisoi pitäen käsiään vatsansa
päällä ja ihaili Jonnea, joka seisoi etei­sessä
käännellen ja väännellen itseään
peilin edessä,
— Kuinka se istuu takaa? Jonne ih­metteli.
— Kuin valettu, äiti sanoi.
Isä ei puhunut mitään; hänellä oli 0I7
lut aina vaikeata ihailla mitään tai jo­tain.
— No, sitten lähdetään, Jonne sanoi.
Ei ollut helppo ottaa j~äähyväisiä pei­lata.
— Älä ole kovin kauaa, äiti«anoi. Ja
katso eteesi, ettet joudu yliajetuksi.
— Tietysti. Jonne vastasi koneelli­sesti
tietämättä mitä sanoi. Hei vain.
— Näkemiin, äiti sanoi. Ja katso e-teesi!
Isä mutisi jotakin mistä ei saanut sel­vää.
Jonne löi oven kiinni jälessään ja as­teli
verkalleen portaita alas. Hän tunsi
itsensä omituisen kankeaksi: oli kuin
hän ei olisi voinut liikkua kuten tavalli­sesti.
Täytyi pitää selkä suorana, että
puku pääsi oikeuksiinsa. Hänellä ei ol­lutkaan
nyt yllään mikään tavallinen
haalari! Hän tunsi itsensä sekä iloi­seksi
että levottomaksi. Vielä hän ci
ollut saanut oikeata itsetuntoa. Oli kuin
hänestä oUsi ihan hujauksessa tullut uu­si
ihminen, johon hänen täytyi totuttau­tua.
Hän sytytti .savukkeen. Kunhan
pääsi ulos portista ja käveli katua pit­kin,
ci hän aluksi tohtinut katsoa vas­taantulijoita
sihniin. Mutta vähitellen
hän kohotti |>älnja ja pani heti mcrkUlc,
että pari tyttöä heitH hänelle rohkaiscr
; yia:sUmäyksiä. Hän punastui hi
käveli heidän ohitseen jäykkänä j
vara. liänen oli vaikea olla,
i h o Ä kÖJelmöi j ^ hänestä tur
tä, että hänen pitäisi mennä j<
paikkaan, mis^ ei olisi ihmisiä
joitella hieman ennen kuin heit
, ihmbvilinään; Oli ehdottomas
kailu kävellä kaduilla uusi k(
yllään.
Aurinko paistoi yhä ja linnut
vat Ringvägenin lehtipuissa,
ajeli polkupyörillä, maaseudul]
kesämökeille ja leiripaikoille,
liukuivat piehmeästi asfalttia piti
^ räs Hariey^Davicfeon-sätkätti k
. sesti • painuen .tiehensä tunten
päämäärää kohti. > Cfli ihana elj
haa kuri oli suuri seikkailu ed
Taaksejääneen viikon raskas ti
: työ tuntui yaiii kuin raskaana uuj
.sena syvällä jäsenissä. Hän pii
- — vapaa maanantaiaamuun saa]
viikon kiduttua hän saisi viiden
Ipniänl.JuhamJus viikko! Elä
joka tapauksessa..ihanaa^ kaikist;
. lisuiiksista huolimatta! Oli jotali
_ painpi Jyäa'assa, kokonaisuus oi
' painpmeni^ 1^
:eraätev^Vt<>äfe tyttö
tai&indäi a ^ käveli
ti Phi.: -l^P, P U % ^ ^^1
• netät: yhden, Pn sinulle tuhansi;
lä". • -r- se piti kyllä paikka^nsa.-
^ .kauptii^ hii täynnä Iriid i
' yaUttava säjainen^ 3 kelpasi.
' pilut eiiäa. mikään piHma' öi
keehjkUn oli saatu inisi piiku. J
; mei^ty^^'"Vaate
" Jphhe^jätteli^haieli^
: tääh vilittafiiistä^ Oli väin alett
'dellineriv;eläihä1
Raitiovaunu tilli jyristen, se o
neri. Jöhtie kiipesi peTäVaunuuir.
oli paljon-tyhjiä istuntiapaikkoja,
Jorine Jäi takasillalle; • oli tarp
turmella housujen prässiä. Här
katselleh ohikiitäviä taloja, ihm
ajpheuvoja'ja vehmaita istutuksic
mä oli Tukholma, tämä oli häne
punkiaan! Vaunu kääntyi Renst
kadulle. Hän muisti ajan, joUoir
räjäytettiin kalliota, jotta raitio
voitaisiin vetää tästä. Eräänpä
tunnin aikana oli muudan poib
. oli käynyt sainaa koulua kuin Jon
donnut noin kahddcsan metrin l
desta suoraan alas terävään, kulu
seen räjäytyskivilouhHikoon; hän
, lonsa oli murskaantunut. Se oli-l
tä. Jonne muisifTuseita onnettc
sia lapsuudestaan, 20-luvun Sö<
jolloin hökkeli-idyllii saivat väist
kyaikaisten suurkaupunkorttelien
Se oli ollut jännittävää aikaa.
Nyt oltiin perillä Katarinavä;
Hän katseli ulos Strömmenille,
valkoiset matkustajalaivat ja pk
läihtarhanlautat kelluivat. Kauf
- talonlaiturin vieressä makasi vi
maista saapuneita rahtialuksia.
banaane'Ja, vuotia, rehukkakakki
päleitä ja paljon muuta. Pitäisi
merille, Jonne ajatteli, mutta häi
pois tuon ajatuksen vilkaistessa
kuunsa; merillä ei voisi pitää v
taan siisteinä. Alhaalla Tunnelb
luona liikkui hyvin paljon kan
aaltokarusellissaviillettivät autot
Jurit, polkupyörät ja moottor
kehää siroin kiertein. Räntmäst
panin luona hän astui alas vaun
osti rahakkeen lautalle. Hhn
Grönä Lundiin pitämään hauska
hän oli päättänyt. \'ahink(n eti
osannut tanssia! Mutta sitaha
aina vähitellen oppia. Sc oh r
välttämätöntä, jos halusi päasta
tuksiin jonkun siistin friidun kan
Laiturilla oli tungos: oli palj
laisia, Jotka halbsival hihteä hu
-maan lauantai-illalla. Eräs* K
englantilainea pari seisoi Jonnen
kcskusteUeip > Hän -ei ymmärtäi
• tään, vaikka oli40kctfulviirr»a5C'
SIVtT « L-W.%NTAINA, LOKAKUUN 23 PÄIVÄNÄ, 1948