Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 22, 1941

              s''
s-
M .
I
Sivu 6 LAUANTAINA, MAALISKUUN 22 PÄIVÄNÄ
"AIar>T>-ö^ri 4^^^ tehdä se sik­si,
että hän on Nedin yato^^ ker­toivat
sanoneensa teille, että he ovat
naimisissa, mutta muusta he eivät ole
sanoneet sanaakaan. Ja Theresa, hä­nelle
minulla on sana sanottavana."
Hänen äänensä suuttunut väre kuoli
pois — ja hän huokasi syvään ja ala­kuloisesti.
"Hän on uskollinen sie­lu
— ja luulen, että hän teki sen
kiintymyksensä vuoksi, halutessaan
auttaa minua."
Seisoin nyt hänen vieressääp, mo­lemmat
kädet suljetulla ovella, ja
minun silmäni "etirÄliiänen silmiään
niin lämpimin katsein, ettei hän us­kaltanut
kohdata niitä. ^
" X e l l —: nuo eilisiltaiset kirjeet —
Norah'n ja Rexin."
Hän tunsi, että ratkaiseva hetki oli
käsillä. -Kyliä", sanoi hän, melkein
kuiskaten.
"Te tunnustatte nyt, että olette
minua arvostellut väärin kaikkina
^ ä i n ä vuosina?"
"Kyllä, minä tiedän sen nyt —
mutta, Craig, minähän olin vain yh­deksäntoistavuotias."-
"Sinä' olit tarpeeksi vanha /väittä­mään,
että rakastit minua, sinun ei
olisi milloinkaan pitänyt uskoa panet­teluja
ja sinun olisi pitänyt antaa mi­nulle
tilaisuus puolustaa itseäni."
Äkillisessä raivossa löin njTkilläni
oveen. "Sinä et sanonut minulle
edes syitäsi —- minulla" ei'ollut pie­nintäkään
aavistusta, ennenkuin eilen
illalla."
Hari taivutti surullisena-päätään.
"Neil, sinä olet hirveän julma mi­nulle."
Hänen silmänsä täyttyivät äkkiä
kyynelistä, hän avasi huulensa, mut­ta
vain tuskin kuuluva kuiskaus tun­ki
esille. Minä jatkoin.
"Oletko pahoillasi kaikesta täs­t
ä ? " •
"Äärettömän pahoillani — Craig.
Huono anteeksipyyntö, mutta minä­hän
olin niin, nuori, en edes oikein
ymmärtänyt, mitä miehen rakkaus
on."
"Sinä olet velkaa minulle jokaisen
hj-vänteon, minkä nainen voi osoit­taa
miehelle — eikö niin?"
"Ky-yllä."
"Muista, että minulla on sitäpait­si
shekki — ja minä käytän sitä, jos
minut pakotat siihen. Sinun täytyy
antaa minulle, pyysinpä mitä tahansa
— myönnäthän sen?"'
Katseeni peloittivat häntä — ne
olivat kaunopuheisempia kuin sana­ni.
Hän hautasi kasvot käsiinsä.
Vähän aikaa katselin häntä riemui­ten
;— riemuiten että korvannipukat-ja
kaula paloivat punaisina kuin tuli
— riemuiten 1^3'ynelistä, jotka pur­suivat
hänen sormiensa läpi. Mutta
yht\äkkiä tuntui sydän rinnassani sei­sahtuvan
ja ojensin va{)isevat käteni
häntä kohti.
"Xeir". huusin, "lahdon mennä
naini'^iin kanssasi"'.
"Minä en — voi ~ u<koa —'*
' • K y l l ! i . e i k ö trdnJo ivMh viuiv.oki-e-nu
X e l l ?"
Han luij-.vni p.)iuvia pil-säii aikiia —
[ihkiin, oui; kuulu:; Iyi•^kyjcn ko­hinan
l u o d o n jf.ureha ia uusien ^uhi-p.
an tammenlehdi»;i yllämme. Kyy­neleen
vuolivat* hänen lieiämäiiään
yhä e{JvIleen politaville poskille.
•Rakastan sinua, X e l l " , sanoin,
..*'olen .rakastanut sLuua joka heiki sen­k
i n jiilkeen, kun purit kihhuksemme;
Se on ollut raskasta aikaaI Sinun
kuvasi seurasi minua kaikkina näinä
vuosina, minne meninkin — Sumat­ralle
ja joka paikkaan. Olen ollut
.sinua kohtaan niin kova näinä- koV
mena viimeisenä päivänä vain siksi,
HELMIKUUN aurinko paistaa
vasta sataneelle lumelle, Aino
Niemi varjostaa kädellään silraiään,
tarkaten tulijaa joka tulee maantieltä
hänen kotiansa kohti. Hän kävelee
aivankuin Ed. Vainio, niitähän hän
tulee tänne, arvelee Aino, j a rientää
SI6
"Voi tyttö kulta, mitä sinä taa&
oletkaan tehnyt!"' päivittelee Aino
3-vuotiaalle Sonja-tytölleen, kun tä­mä
istuu kaikessa rauhassa tuhkalaa-tikon
kansea, jonka on, vetän^i; sy­liinsä,
ja saa vähän enintä sotkua sii­votuksi,
kun kuuluu koputus oveen
ja rientää ovea avaamaan.;
'"Edhän se on, tule sisälle."
"Terveisiä kaupuiagista! Olen taas
tullut tuomaan sinulle tietoja mie-hestäsi."
Ed koettaat tarkastaa Ainon
että minä rakastan sinua; luuletko,
että olisin uhannut sinua tuolla shek»
kijutulla, ellen olisi välktänyt sinus­ta.
En tahdo väittää tulleeni kotiin
— sinun kotiisi, aikoen valloittaa si­nut
uudelleen, tunnustan ajatelleeni
vain kostoa. Mutta mitä olisin välit­tänyt
kostosta, ellen olisi rakastanut
sinua. Etkö ymmärrä? Sinä itse
murskasit ihannekuvan, jonka minä
olin luonut sinusta — sitä ihannftta
minä palvoin ylitse kaiken muun
maailmassa. jOlen koettanut antaa
sinun tuntea jotakin siitä tuskasta,
mitä minä Olen tuntenut saatuani tie­tää,
ettet sinä ollut se, miksi, olin si­nua
luullut — maailman rakastetta­vin
jä paras tyttö. Rakkahin, kun
, minä näin siniit uudelleen tänään,
- tunsin, e t t ä rakastan sinua enemrnän
kuin milloinkaan. Tahdotko tulla
vaimokseni, Neil?"
En ollut uskaltanut katsoa häneen
puhuessani ja kun nyt katselin hän­tä,
näin, että punastus oli hävinnyt
ja että silnfät olivat uudelleen pitkien
ripsien peitossa. Hänen itsehillintän-sä
oli palannut.
"Oletteko ajatellut, että ge, joka
tulee vaimoksenne on — varas?"
"Älä puhu siitä, anna sen painua
unhoon. Mitä merkitsee minulle
shekki sinun rinnallasi."
"Craig, teette, minulla suuren kun­nian,
mutta "
Jokin yJ;sit^kkoisessa äänessä teki
minut levottomaksi. "Mitä sinä tar­koitat?"
aloitin minä.
Käskevällä liikkeellä hän pyysi hil­jaisuutta.
"Väärentäjä ei milloin­kaan
voi tulla vaimoksenne."
"Miks^ei?"^
"Vaimolla pitää olla miehen kun­nioitus."
'
"En ymmärrä, minne tahdot tul­la",
sanoin nyreästi.
Hän heitti minulle iumoavan hy­myn.
••Ymmärrälte kyllä, Craig. Kuul­kaahan:
Te sanotte rakastavanne
minua?"""
•"Kyllä, kaikesta sycläniestäui."'
' "Te luulette ehka niin — nyi. Mut­ia
kunnia-ar.allannt* ktHinit»it;iiieko
minua?"
Kohtasin vakavar.a hänen kat^^Jn-sa,
— mutta vain hetkeksi. Minun
täytyi laskea katseeni hänen edes­sään.
"•Tietenkään etie", sanoi hän hil­jaa.
"Mitenkä voisitiekaan? Ei,
en milloinkaan tahdo mennä
naimisiin kanssanne ilman teidän
kunnioitustanne." Hän heitti mi­nuun
veitikkamaisen silmäyksen, " S i ­täpaitsi-
en rakasta teitä."
• ^ GlaUcuu)
K i r j . D A K A
kasvoja, mutta tämä ei katso häneen
päinkään, touhuaa vain t>-ttönsä ym­pärillä.
"Viimeksi kun kävin tääl­lä,
toin sinulle huonoja uutisia . . ."
"No; sano jo, mitä on asiaa", sa­noo
Aino Ediin päin kääntyen. Hä­nen
kasvonsa ovat aivan valkoiset ja
liikkumattomat, kun hän tuijottaa
Ediin. "En'itke ainakaan tällä ker­ralla,
oli uutiset hyviä tahi huono-j
a . -
"Niin, hänet tuotiin yöllä kaupun­gin
sairaalaan. Hänessä on keuhko­kuume.
Olisi paras sinun lähteä mi­nun
kanssani 'katsomaan häntä."
"Minne laitan tuon tytön? Juok­sen
naapurista kys>-raään kotimiestä.
— Pojat ovat pahalla tuulella kun
tulevat koulusta eivätkä löydä äitiä."
'"Pue sinä itsesi sillä aikaa kun
minä käyn "siellä ja toirnitan sen
asian.
Ainoa hävettää lähteä Edin kans­sa.
Hänen talvitakkinsa on kaksi­toista
vuotta vanha, hänen lakkinsa
on vain pahanen villamyssy. Ropes-sit
hänen jalassaan haisee pahasti na­vetalle.
Hänen sydäntään kouristaa
ilkeästi tuska ja häpeä, mutta hän
ei puhu mitään'Edille. Eikä Edkään
puhu mitään koko matkalla. Ed ei
sano Ainolle että Säm^ hänen mie­hensä,
on tuokin enää elävien mail-.
la, että hän jostakin koiratorpasta
tuotiin sairaalaan, kuoleman Scielis-sk.
Ed muistelee, kuinka hän vii­meksi,
kun toi Ainolle tietoja Sä--
mistä, sanoi Ainolle suoraan kohta,^
että Sämi on vankilassa. Aino oli
~ pyörtynyt.
Sairaalan valkoisella vuoteella le­pää
Sämi, hyvin harvaan enää kohoo
rinta. Aino saatetaan hänen vuo­teensa
ääreen ja ehtii parahiksi näh-
/däkseen tämän viimeisen henkäy^ksen.
Aino ei itke, kun hänet taas saatetaan
Edin luo^e odotussaliin. Hänen
kasvonsa ovat valkeat kuin marmori.
Hän vain tuijottaa eteensä mitään
näkemättömin lasimaisin silmin.
Ed Vainio toimittaa asiaankuulu­via
tehtäviä, Aino istuu hänen au­tossaan,
"Minkälaisia ruusuja haluat hänen
haudalleen, Aino?" Nyt vasta hän
ikäänkuin herää.
"Ruusujako hänen haudalleen?
Hän eläessään tallasi minun ruusuni
lokaan, miksi hälle ruusuja?" Nyt
vasta hän ratkeaa iiillittömään it­kuun,
ja Ed kääntää hänet rintaansa
vasten ja antaa hänen itkeä, ~ se
tekee hänelle h>vää, ajattelee Ed. '
Kun kaikki oli ohi ja Aino taas
suoritti jokapäiväisiä askareitaan
tuntui hänestä kuin kaikki olisikin
ollut vain pahaa unta. Nyt hänen ei
enää tarviiuiut pelätä Samin kotiin­tuloa.
Pl^in oli jälleen vapaa ihmi-
.nen, oikein p i t ä ä tässä i^tua-ja ajatel­la
m e n n v t l ä - . ..
l i a n e:i scit.-tMuäiiluis[ a vuotias,
mrnnes-ään naimisiin Säniin kanssa.
^ nikka äiii varoitti, eitä se on niin
itserakas mies, 6e Sämi, niin se oli
vain kuin vctiä myllyyn. Mikään ei
autfanut. Ja onnellinen hän tunsi
olevansa. Mutta se onnenaika oli
niin lylnt, niin lyhyt. Kun heidän
ensinunäinen lapsi syntji, joka oli
poika, Sämi jo silloin tiuskahti:
'*£t sinäkään ole nykyajan nainen,
kun kohta rupeat nutä kakaroita
värkkäämään, siihen vinkumaan.»
Hänen rakkautensa sai kovan ko­lauksen.
. Sämi kävi muualla ansiotöissä,
tä saatiin farmi hyvään kuntoca.
; Laitettiin navettaan painovesi, «2-
. inoin sähkövalot.- Raivattiin peltca;
asuinrakennusta isonnettiin ja Aines-
. ta tuntui elämä hauskalta — josks.
Hän koristeli- pihamaan kukilla ia
pensailla hyvin sieväksi. Sämiäe
hän kerran sanoi, tämän katsellesia
hänen touhujaan:
"Siniin osasi on laittaa puutarha­keinu
tuonne pihlap keskelle, ni-nä
sitten maalaan sen keltaiseksi."
*'Kyllä se riittää kun sinä siinä tur­haa
hosut, vai minun pitäisi vielä a-hun
rengiksesi ruveta."
Koskaan hän ei auttanut missä m
' askareissa. Koskaan hän ci mitäi.:i,
ei pienintäkään leikkikalua tuonut
pojalle. Hänen käytöksengä .poiha
kohtaan olikin sellaista, että Ainosta
tuntui kuin hiän yksin olisi pojan tä­hän
maailmaan saattanut, niin kt.iU
ei siinä Samin osuutta olisikaan.
Sitten kun toinen poika eyntyi, ei
Sämi ollut saapuvilla. Naapurin
vaimo oli joitakin päiviä hoilamasja.
' Sämi oli muka ansiotöissä. Mutu -
hänen ansionsa ei kotiin saakka le-rinnyt.
Minne lie haihtunut taivaan
tuuliin . * .
Mutta koskaan hän ei kenellekä lii
valittanut.
Hänen oma syyi>sä oli että hdn"
meni naimisiin Samiin kanssa. Sixsi •
hän oli iiuonoissa vaatteissa, että lap­set
saivat olla hyvissä lämpimissä
pukeissa, kun koulua kävivät. Eiliäft
niillä rahoilla mitä sai maidosta ji
munista; oikein paljon osteltu. Ai«
nahan sitä Saniillekin oli Ealoriinti- '
lauksessä jotakin» vaikka hän ei osal­leen
r«iiaa antanutkaan.
Kun sitten syntyi pieni Sonja-tytto,
tuntui se Ainosta kuin taivaan laa­jalta.
Se oli ollut hänen elämänsii
unelma, omistaa tuollainen pieni kir- •
kassilinäinen. tyttö. Kyllähän län-tiesif
ettei se ollut Samille mieleen,
mutta,miksi «hänen pitäisi koettaa ai­na
olla''hänen mielikseen. Liekkö
Samilla koskaan ollut ajatustakaan
olla tai tehdä, hänen, Ainon, mielen
mukaan. Eika Sämi varmaankaan j
koskaan vaivannut päätään, että mi­ten
taas saataisiin sitä tai tätÄ ko­tiin.
Itseiiän,' Aino, sai kaikki Jiuo-~
lehtiä. Perheen ruuan ja vaatteen
ja • kaikki muntkin asiat. Varmaan
hän hoitaisi tämänkin tytön niinkuin
pojatkin. Oli yksi asia, josta ,.
saattoi olla onnellinen: pojat PerJ^ j
r i ja Reino olivat terveitä, älykkä:ts ;j
ja terhakoita mielien alkuja. ?cm
on nyt kaksitoistavuotias, murtä
ikäisekseen iso. Hänestä on jo vä­hän
apuakin taloustöissä ja moneni ;j
kesänä hän o n jo lehmät kotiin hake­nut.
Mitä tämä elämä olisikaan il­man
lapsia. Mutta, kummallista ky -
lä, pojat eivät kaivanneet erikoifeS-miii
isää. Eikä ihmekään. l^F^
ovat e H k o j i 5 e n herkkiä vai^toani^-'1
ilnnit>ten tunteita. Sämi ei P''-'^^-^
lapsista ja muutenkin l i ä " fj
tä niin tylysti, l o i s i n a a n aiV'»'-
masti. kerrankin, vifla!^in
selkäpiitä karmi, oli sateinen ja
ineä syysilta,! kun Sämi l"li :
Oli jo myöhäinen ja Aino oli jof^ |
kinnut oven, kun alkoi kuulua ulkV «
kiroilemista ja kompuroimista. -
nolla oli juuri Sonja-tyttö ruokin
vana. Hän käski Petterin
avaamaan ovi, "sieltä tulee iea • *^
Petteri ei saanut kyllin nopeasti^O'
avatuksi Sämiii mielestä, nim ^
Petterin mäahkn ja alkoi «^^JTj, ;|
ruveta pitksamäam N)t l^^^ ^
löit^J
nokin siil
lialoisen isi
olisi saa
Linon vuor(
tuja, e:'ä
lii paikat •
sää Iap.^t
Ien kerta. 1
)Ii sekin as
taan saisi p
|e on kovin
D H mennyt
eloissaan-hapset
kun
sait joulula
liiin oli Peli
ehättänyt, t
[irältä, mutt,
yhden dolla
[litään eri k
Igötteli Sämi
Inaisen elolla
Ikia sai Pettc
[gaunan, Se
jganoikin:
luen isä?"
aina toivona
Ie mieliksi. ;
tä vielä t u l i:
mä olisi onr
nen ponnistt
turhaa.
Niin. -Mii
lapsia nyt?
tehdä työtä
"ystävät"' sä
Samin kuolt
parka noittei
toimeen, kun
Ikäänkuin ni
nut! Mutta
'*.\iti, äiti,
se Itkeä, eih£
kotia." Reir
koulusta tuli
Aika rient
kevääseen, si
kiireineen. C
kea heinän ki
kin sunnunta
ajatella lepo
teri-poika ko
sa. Reino
tyttöä, sinne
ieiniä korjat
''-\iti, äiti.
Juuri toppas
huutaa Reinc
Reippain a
tamaan Aino
kaa kasata he
''Levähdä
aunä nyt lop(
•Aino ja la
• sedästä, hän (
on mieliyttä
Luonteesta pi
kuulisikaan,
^iin iloinen!
[eikkii ja ju(
Äuin uuori p,
••^a^ olla kuhl
on j o t o d d ia
'^Mutta Ed-
P^i^ia
^•y^yv v;--i;; j
Ua" ia:-..,,.
LirK..-_ u i ii
-uuttu mi,
maa"'"
k • * ' •
^•^ya o.aa.
taia.
Edin käym
Naapuri
Pojilta k
^ uuden
^ u a uutta i