Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 19, 1945

              m
tein;
töstä,:!j<?J^^i^
väissä, l^ikä^reJlfe»^;
johtlpp^ufca^sta, keskustelua, j^a^,^
vaa^ ajatij^lij, että, yst^ä^^nj-varsin,
kjlqtyn^rf.^^
sa.
tavi^lla^. ya^^ya^s^^^^ äkkiJ?^?S^^iK
vih^a puusfe^^sa; j^ke^.
.^^^.IK^jUi^^^^ t^ura^te|?pv
likaiseii;PM^)rthj edes^ä^ Ij^yjpj^^ kolkr
ko pjika^a n^d^n, käfj^^
risteys, yastapäätä^ t^prastuslgitQSr
tä tvj5r,q^.tl, say
nial|^itjdif|a^ tpijslssa'^jp^s^ sgir
soivat lihaiset uniingl}i<unj^t. kis^-.
pak^t;, yaliUtapa rav^^
kulkiyat^n. j^jmsistyn^tä rup^a-ja
lilmkaupppja ja ku^^
leitä riitti niin kaUiaksi kuin silpi^
kantpj; Masentava naapuristp. Vär-risin
inhpsta 'ja ehkä|)^ vilusta, siJJa
liimi alkoi: sulaa j ä y a l i i a talvitak-kini
kaulukselta n
TyÖläislaumat kiirehtivät tehtaan
porttia kohden, Meliijdakin mel­kein
juoHsi luotani' %n hämmäs­tynyt
sitä, sillä tiesin, että tyttörukan
työtunnit olivat alkamaisillaan. Mi=
nulla ei, ollut, mitään kiirettä, va^ii
ilm^ pH sellaista, ettei kannatt^i^Ht
hidastella, parempi istua siistissä
lämpimässä konttorihuoneessa. Me-lindan
omituisessa käytöksessä, mel­keinpä
jupksussa aikakelloa kohden,
oli jotakin niin oqtoa ja hermostu­nutta^
igttä se synnytti minussa qte-liaisuuden
tunteen.
Nopein askelin s^ikäannuin työ-läistulvaan.
Useammilla osastoilla
pii työtä, ainoastaan joka tpinen päi-väj
vaan tänään oli se toinen päivä.
Suurin osa työläisistä oli puolalaisi^
j a tällä kielellä he itsepäisesti jatkoi­vat
kesknst§lu]aan, vaikka mpnet
heistä jo olivat kolmatta sukupolvea
tässä maassa. Vanhemmat miehet ja
naiset murisivat lyhkäjsesti, ja tytöt
ja ppjat nauraa holottivatr Olin hei­dän,
kielestään sen verran selvillä,
että ajattelin heid^ laskettelevan
epäilyttäviä sutkauksia. Jotkut kat­soivat
minuun hiukan karsaasti, sillä
ojin siistimmin ja muodikkaammin
puettu knin useampi heistä. Tosin
tyttölaumassa oli sellaisiakin, joilla
oli kalliit karvatakit päällä ja suuret
timantit sormissa. Olihan minulle
usein näitä osoitettu ja kuiskailtu,"
että he olivat tunnetut kaikennä.köis-ten
roistojen seuralaisina ja ystävinä.
Annoin heidän mennä edelläni ai-kakelloit
luokse, sillä tiesin, että. jo­kainen
minuutti merkitsi heille leipää-palaa
—minun palkastani sen sijaan
tuskin senttiä otettaisiin vaikka
kuinka myöhästyisin.
Seisoin seinää vasten käytävässä, .
katsellen kuinka työläiset haparoivat .
aikakorttejansa ja löivät kellon lei-
, man niihin. Väkijoukon lävitse äk­kiä
huomasin, että (jptenk^in, aiyan-kuin
salaman nopeudella, oli Melinda
ottanut takin päältään ja ilmestynyt
kellon viereen, missä, hän nopeasti
kpkpili aikakortteji^ käteensä. Tier
sin että tänään alettiin niistä laskea
tuntifja ja. että^ työvoimaa viraston
puplelia oli niin, paljon vähennetty
että. tällainen toimenpide oli väittä^
mätön. Ijsuitenkin ajattelin., että >Ie-linda
olisi voinut odottaa kunnas työ­läiset
pl ivat kaikki aikansa merkin­neet
j a sittqn ya^ta alkanut kppta
iprttpja haltuun^, Tä;mä oli tpdelr
lakin tarpeetonta ahkeruutta.
Seispfa sjinä ja tuijptij^ -\jatt^h*n,
n^ien^ .onnaf n, virastooni js^ tulla lw?l-kcn
perästä takaisin aikaani merkit-
V s ^ ^ p ^ t u a g ^ i ^
rv^^ nii^lj^npä
yp?]ipijict<ee.i?^ pjiy^t k^unjim
niis^ tuttiia. Höl-m|?
j.yifi; kiiii, 'Is^JtseUn, kuinka ijuori
nijga h3(niyi|L^^^ -AJ^elin,
^t^t^. h ^ . - k a ^
niinkuin, tay^ajjjs^stjit kuulless^n; poir
: k^s]^ s i j ^ ^ fMÄlindan
k^syoljle: ilnj^styif l i ^ t ^^
hgtjtt§iagus:i^ii?^
t^ttu, t^a^s^,: et^a.h#p pi-
(|^i l?^nk^g^,^
tutt^^ ai^^llpj}, Inpta; h^?i. niunttui
äl^kiä l?yyi^^ Kitken pe­r
ä ^ h^ah^jul^^
lypta. aitiqpji tyqjpy^
kprtijt niukaajnsji.
Äitlpst^ h^fk^QSlr j^fttäf^n^
piiydäll^ j T y p ) ^ ^ öli;nytj hu-yenn)
4t j ^ . mMkiBJ??^;kkasili aikani.
N^ädess^nj. ettei- Meljnfja, pjiut. vielä
ilth^stynyfc ipöytänsä; viereen pesu^
huoneesta^ jphpn hän iiäl^täyäst4 oli
mennyt, hiivin aitioon ja selailin ai-kakortit.
Pitkiä, tun.temattomia puo-lalaisni.
miä, kunnes löysin erään ni­men,
joka ei ollut sitä'kansallisuutta.
* * • '
Oman konekirjoituspöytäni vieres­sä:
selailin aaniulehteä,'jonka olin kii^
reesti siepannut, vaan päivän tapah­tumat
lakot^ vararikot ja mielen­osoitukset
eivät ajatuksiani; kiinnos­taneet
tällä hetkellä. Muistelin ni­meä
aikakortissa. — Erland'Kissane.
Kissasen poika se oli, niiden usko­vaisten
Kissasten, jotka länsipuolella
kaupunkia" asuivat, Olin hänet jo&-?
kus haalillammekin nähnyt, jos oi­kein
muistin— hyvä tanssija. Vaan
-miksikä pojan nulikka oU jättänyt
viimeisen kirjaimen, pois nimestään
täällä, työskennellessään, Pohdin
asiaa ja viimein muistin, että työnr.
johtajat eri osastoilla olivat .yleensä
irlantilaisia, sillä puolalainen^^ ei ha­lunnut
totella toista puolalaista. Siis
Kissasten poika oli nimelleen antanut
irlantilaisen, soinnun.
Myhähdin halvfeksiyasti, milloin
olivat irlantilaiset^ plleet parempia
kuin suomalaiset, miksikä kannatti
kenenkään, syntyperäänsä aliarvioida.
Loput ^ikaa, kunnes Mr. Powers saa^
pui, koetin^ rnuistella mitä tiesin Kis­sasen
pojasta. Mitä 'kauemmin jat­koin
niuistelmiami sitä enemmän, tu­lin
käsitjrkseen, ettei mieheen todella­kaan
kannattanut tuhlata; ainoalta­kaan
ajatusta. Aivan, kelvoton —
ihme että edes; viitsi työta^ tgh^ä, s ^
kin lurjus!.
Ensikerran muistan Erlandin näh­neeni
kun hän oli npinkuudentpist
- vuptjas. Oli pä^iHi?Supnunt^|. Kih­velin,
tyttöystäväni kansa^.r^ntapyisr
tpssa. Vaikka aurinko olikin hert­taisen
lämmin, tuuli; l^y^liltä virralta
ja sitä aj.^nipana pl^'aHa/jämUä,pl^
k.pJea;:sillä: olihan vasta huhtik.utiv
Värisin^ mupdikka^ssa, kiiyelypuvusr
sani ja. harsQpuserpssani, ja. t.uskinp^
tpy(Bri}ii vaftlj?an h^ma^sft keyätta-kissaan
oli- paljpn^. Jämpim^niLpi.
Puisto pii täynn?i ulkosyntyisiä ija;
hei(|än tässä maassa syntyneitä ijäi^
keläisiään, upse^n^ni^t h^ist§ hyvin
koristettuina täm^n Ryhäpäiv^ jpl^r
dp^ta. TPässäf puplaj^is- ja unkari-laisjqukpssa
tqskin odotin näkeväni
yhtään tpista. suomikistä,-- sillä; e;i
edes tyttpystäyänikään ollut oni^a
kansallisuuttani.
Puisto oli niin täynnä, että Qisel^
: ehdotti käyelyn jatkoamnie l ^ i k a -
duilla. En ollut oikein innpstunut;
naapuriston, kadut lautahökkeleineen
eiyät olleet viehättäviä. Kuitenkin
seurasin häntä. Lopulta saavuimme
kadulle,, missä asunnot eiyät olleet
niin tiheässä, olipa silloin tällöin, tyh­jä
tonttikin. - Näköala kylläkään ei
pllut merkillinen, vaan herkkä keyäir
nen rvioho ja taivaan sinisyys het­keksi
nostivat mieltäni. Äkkiä tämä
juhlallinen tunnelma katosi, sillä
eräällä tontilla loilotti juopunut poi-karpikka.
Yhdellä heistä oli pullo
kädessä ja pää alas vaipuneena. Toi­set
koettivat pitp, häntä: pystyssä.
Värisin inhosta. *'^Mikä. sinua vai­vaa?"
nauroi Gisela. "Tämähän, on
näillä seuduilla aivan tavallista."
Tiesin sen -r- ei ainoastaan näillä
seuduilla, vään hienommissakin pai­koissa,
sillä oli kieltolain surullinen
aikana. "Hän on niin nuori", muti­sin,
"se minua kauhistuttaa."
'-Pyh, tuo —! . Gisela nauroi ja
antoi minulle seikkaperäisen kuvauk­sen
Erland Kissasen lapsuudesta ja
nuoruudesta. Ikävä, että se oli mie­lestäni
tässä uesamman vuoden ajalla
haihtunut, turhaan koetin hämäriä
ajatuksia saada kokoon. Joskus mi­nun
pitäisi etsiä Gisela, ehkä hän mi-nuHeiiudestaaya
kerto^ sen, mitä sU.
loinkin — kun vaan muistaisin liä^^
miehensä omituisen sukunimeä. ^ En
ollut Giselaa nähnyt moneen vuoteen
t f e k l i i n i s i l lä
kiinni h|ineirha^^^ "
pinoistaan
kumka olin hävennyt kuultuani että
InpiJimut ppika pii omaa kaasallil
..suuttani,-:-.^^oh^min, kua SdaJi^
Kissanen alkoi käydä haalilla.T-ne en
katsonut sopivaksi sellaisen kinasa
seurustella, vaikka hän olikin ;oskus
minua^tanssiin pyytänyt. Eihin liW
kaan- kunnon tyttö mennyt tanssi,
maan humalaisen kanssa. Hä.T.äräi-t
i n ä i n . edessäni kuvan, että kaunis
Melinda oli jo silloin tuota lurjusta
liehakoinut, vaan kun. ryyppysinkari
oli haaliltamme jäänyt pois, oli Me?
linda myöhenimin löytänyt itielleen
jonkun kunnollisen seuralaisen, kun­nes
viimein oli ottanut Waldoa mie-hekseen-
Mr. Po^ers jo oli saapunut kont-tooriin
ja minäxjlln työpuuhisio, kun
mieleeni tuli jotakin lisää Erland Kis^
sasesta. Olinko, jossain kuullut, että
mies oli tullut lopullisesti huonoon
huutoon perheensä kanssa, kun oli
ottanut vaimpkseen jonkun puola-laisty
tön —r- tai oliko juoru oiiut vie­läkin
pahempi — ehkäpä Erland ai­noastaan
eleli tuon letukan kanssa.
Vaan että 'Melinda olisi ihastunut
tuollaiseen kelvottomaan lorv^ioon,
sitä en voinut, uskoa. Ehkäpä tuo
taivaallinen hymyily ja hengenpidär
tys oli ainoastaan mielikuvitastani,
menihän- ihmisten, pää. pyörällä par
remmissäkin paikoissa, saati tällai­sessa
haisevassa pytyssä.
Tulevien, viikkojen ajalla syven­nyin
niin täydellisesti kirjeisiin jääti­lastoihin,
jotka osakseni tulivit,.eU^
kokonaan unohdin ^elindah j i mur-hakirjahsa
'ja .myöskin kelvottoman
. Erlandin. Mielessäni oli ensimmäi?.
senä. se. kauhistus, mikä jpkaiäta työ­läistä
silloin kiusasi,—. että tehtaalla
vähennettäisiin- työvoimaa ja ehkä
olisin yksi niistä, jotka joutuvat työt­tömäksi.
Olin. kuullut huhuja että
teurastamo myytäisiin- ja ehkäpä en
enää-silloin olisi Mr. Fower;In sih­teeri.
^
Olin kirjoituskoneeni vieressä. Sor­meni
lensivät kirjaimien yli tottu­neesti,
kun. äkkiä puhelin soi heikostL
Vastasin siihen hiljaisesti, etten mi-
Sota onpl^i^Jgi^a tflkdm mpret mtsilsaavM katsella, univomujema pokoa eräällä Kronachin ka-
<^Ua. Ennpn^ lut^ais^n tufpa olikaim.viisitqistar h kuusitoistavuotiaat pojat määrätty pukeutu­maan
umvormmkm. Sttten seurasi piilotteiu, sitten antautuminen ja sitten tämä.