Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 10, 1941

              :94i LAUANTAINA/TOUKOKUUN 10 PÄIVÄNÄ Siv»' "f
- Ehdotus hyväksyttiin, vaikka täs- Tuva^
- sä VlUellä taisi olla t2&aportä--4|os'5 joten' huopianiiek pitSa
karhu olisi meidät toiset tappanut, naa sOmällä ja ovi- avatitui huomaa-
/VLIiaiunIs keväinea ilta, .kun sat-
XT tui meitä viisi tuttavaa tapaa­kaan
toisensa Nickel "Gitvssä
peasti kaloja perkaamaan ja käskin
toisten oUa. sisällä ja levätä.. Sitten
kaikki sisähnykset, päät ja pienem­ifiskustdlessa
päätimme lähteä kat­mät
kalat panin toiseen astiaan ja
somaan meille kaiikille tuttua T r ^ juoksujalassa vein ne pyydyksen!
päri-Eonstua. Kysymys: Milloin? taakse ja aloin odoteUa seurauksia.
II Huomen, a<m joku ehdotti ja
Sf hyväksyttiin.
Aamulla sitten lähdettiin Miatkaan.
Tarkastettiin ensin kuitenkin onko
onget, puUot ja kaikki mitä luulimme
tarvitsevamme mukana. Niin lähti
viisi eri ammattilaista, nimittäin Ur-fccHu-
Ville, Helluntai-Nestori, Peli­manni-
Heikki, Kraatari-Viininen ja
allekirjoittanut. Matka oli noin puo­lentoista
tunnin ajo vanhalla lissulla.
Siinä matkan varrella keskustielimme
suurista kaloista, joita itsekukin oli
edesmenneinä vuosina saanut.
Perille |)äästyä tapasimmekin
Konstiin kotona. Hilpeällä niielella-.
hän ottikin meidät vastaan. Ja kun
terveiset oli vaihdettu ja viimeiset
kaupungin uutiset kerrottu, aloimme
kohta kotiutua. Kraatari-Viininen
rupesi saunaa lämmittämään, vaikka^
Kalamojakkaa keitettiin ja syötiin
Ja otettiinpa ruokaryyppykin siitä
lä^epullosta, joka oli otettu mah­dollista
vilustumista vastaan, joten
kaikki olivat tyjrtyväisiä. Pelimanni-
Heikki soitteli jotakin ihanaa säveltä,
jota en nyt muista, kun samassa
Kraatari-Viininen tuli ulkoa ja sanoi:
"L^ikössä on karhu, ja se on rau­doissa."
- "Mitä?" sanoi Konstu, talon isän­tä.
"Ruka on virittänyt raudat?"
"En ainakaan minä", sanoin viat­tomana
ja samalla loin syyttävän kat­seen
Kraatari-Viiniseen.
Huomasin, kuinka, toiset kaverit
katsoivat vuoroin minuun ja vuoroin
kraatariin. Mutta Konstu jatkoi:
"Täpetaanko se karhu vai pääste­täänkö
irti?"
"Ei irti, ei!" huusimme kaikki, sil­lä
tuo viimeinen ehdotus tuntui ai-niia
hän olisi saanut tdidä sen kans­sa
jonkinlaisen komproniissitt..
Sen kuultuaan Träppa|ri-Konstu
sanoi rauhallisesti:
"Koska minä näytän olevan sakin
pienin mies, niin mitäpäs siinä, koe­tan
täyttää velvollisuuteni!'. Ja ot­taen
käteensä jonkun mitättqnian a-seen
hän lähti, oyella, sanoen: "Py­sykää
te kaikki sisällä, mutta jos en
matta^:^^ Siinä oli Htmstu ihan ehdn
nahkjinvja-sahoir^:---'
^'Eik^tän n3rt {»ätetä, että mies>
joka tietää -olevansa tässä -joukossa-suurin,
menee ja jiaker karhun nahan
ja takaheljäimekset lepiköstä, ettii
saadaaä^karhunpaisti iUalliseksi."
Ehdotus hyväksyttiin kolmen ää­nen
«nenirnistöUä, kaikkien katseiden
olle^ kohdistettuna Utlieilu-Villeen,
tule puolen tunnin kuluttua takaisin,^ joka väänteli ruumistaan puoleen ja
sanoi, ettei hän enneh ole siinä hom^ - van mahdottomalta.
massa ollut,, mutta kyllä oir usein,
fässraudat kuumentanut, että oikein
on sylki pihahtanut. Toiset, l^lme
kaveria, lähtivät kalastamaan ja-
Tr^äri-Konstu lähti näjrttämään
missä kalat, ne suurimmatL lohet^ra-sustaa.
Minä vuorostani jäin. seutua
äailemaan. Mielestäni tämä talo iei
"Onkos talossa pyssyä?" kysyi jo--
ku.
"Ei ole", vastasi Konstu (vaikka
tätä totuutta olen jälkeen päin väJhan
epäillyt).
"Kuka sen kimppuun lähtee ja mil­lä,
aseella?"
Tehtiin monenlaisia ehdotuksia,
näyttänyt ollenkaan turkispyydystä- jotka näyttivät isäntää huvittavan,
jän kämpältä, joksi sitä. olin -kuvitel- Viimein Urheilu-Ville, joka oli jou­lut^
vaan paremminkin luonnonpa- kosta, isoin ja painavin mies, rintaan-rantolalta,
Ensiksikin se oli kotkeaJ- sa pullahuttaen sanoi: .
la mäellä bavupuitten siimeksessä, sit­ten
alla kaunis iso järvi, saarineen,
4uotoineen ja rantakallioineen . . .
Käänsin katseeni toiseen suuntaan,
kun olin kuulevinani jotain outoa ri­sahdusta,
enkä siinä erehtynytkään. -
Simä aivan minun selkäni takana me-
.ni täysikasvuinen karhu. Minua se
ei kyllä huomannut, siitä olen vanna,
ea^ä perustanut vaikkei se tuUutkaan
itseään esittämään. Katsoin, minne
päin^ meni, ja lähdin taloon ker-
^^a^seni kavereilleni qudon näkemy^r
seai. _ Mutta, kuten JO i o ^ ^ he
-OjiVat kalassa, ainqastkin' Ecaatarir
Viininen oli saapuvitilajäh^fcin siinä -
• ^ Ä B f ö h m i t y Ä Ä .^^'^'^y^'*yr:'r
: J t e t h ä n e l l ^ ^ ^ i^
"Yksi mies kerralla karhua vas­taan,
miten kukin haluaa. Ensim­mäisenä
menee pienin mies ja sitten
sitä seuraava, ja kun mies aina iso­nee,
niin eiköhän karhukin väsy . . .
Tätä tapaa me olemme käyttäneet
erilaisissa joukkourheiluissa toisia
seuroja vastaan ja päässeet parhaim­piin
tuloksiin."
mm seuraava mies lähtee."
Pelimanni-Heikki rupesi soitta­maan
marssia "Suomi on urhojen
syntymälehto" ja me muut katselim­me
ikkunasta Konstun menoa, kun
hän painavin askelin paineli lepik­köön
ja sinne katosi. Hetken perästä
alkoi siellä lepän latvat tuimasti hei­lua,
joten tiesimme, että urhot olivat
tavanneet toisensa ja siellä kävi tais-tdu.
Tuota lepänlatvojen heilumista
kesti pari minuuttia, sitten kaikki oli
hiljaista. Meidän kesken alkoi jän­nitys
kasvaa ja parink3mimenen mi­nuutin
kuluttua jo joku ehdotti, että
mennään katsomaan.
"Ei ennenkuin aika on täysi", sa­noi
Urheilu-Ville, "ja sittenkin keve­ämmästä
päästä."
Viiden minuutin kuluttua Hellun­tai-
Nestori lankesi palvilleen ^ h ö ­pisi
jotakin rukouksea tapaista Tar-zanin
puolesta. Minä, joka olin jou­kosta
seuraava pienin, olisin mielellä­ni
yhtynyt häneen, mutta ei edes juo­lahtanut
mieleeni että olisin tunnus­tanut
olevani syntipukki, joka olin
raudat virittänyt, koska tapani ei
ole ollut ennenkään ilkitöitäni tun­nustaa.
Sen sijaan käännyin toisiin
ja sanoin hartaana:
"Veljet, tehkäämme jotain."
"Ei ennenkuin viiden minuutin ku­luttua
ja sitten onkin sinun vuorosi
lähteä", sanoi Urheilu-Ville.
Silloin sivalsin hatun päästäni ja
aloin kerätä kolehtia.
•"Mihin tarkoitukseen?" kysyi Pe­limanni-
Heikki.
"Minä en voi tehdä kuten Nestori,
mutta, kaiken varalta, eikös tämä
kuulu asiaan."
Yksi ihana muistelma
. ' KiRj.—? y
{Tämän vohHsekukin-laulaa^omalla motillaan, kuten yUekkjoUtmutkin
.Ä^Sitäpaitsl tiesin;;::«te' h^idiä:
^ 0^^mtakään kdicÄsfä^kärbuÄri
;PJ^äjistäräisessä, vaikkaHn 'ehkä--
**™to^heuloi^^ ' ^ ^ ; ^ r
- J?^^ aikaa: m i e ö t t ^
• läffl-^dä, inehiaaii^
*'»%it järveltä ajattiäaaiaÄuä te^
^^ttiiikm siiriuMii';
„ ^ jan^ seihältä>r>Kyl^ W
^ i ä l t e n i jä^kit^^^^
g% hyvää ^^auhtia.^
taitiuihin Olia nähiiyt JkMhun^iaene-
Sitten katkaisin- ttis: ankkuri^
VjttÄo^ja viritin^ t a u ^ S^i^ollut^
* ^ tehtävä '3*sinääii;vaairt
samaa-kfehioa/.mitäv
«»»^n5hnyt kerran -erääni ransfcaJai-
;J«*%ttävän. NHn-kaikkiöliimmr
T'^^» vaan syöttiä «dÄpmittm
^»yöhemmite Sittrai tulatasun.
™«nlrä aifcomitkaaittästä^I^^
•SS^** toisille mitääir'puhua.
^»»antdemaaa-:ia^t»sta^^^
• ^la-siUpiaxliaj^^
^ He .oUvatkia. saaneet. :oifceitt
Aina.-muistaniteikeit^^
kunrteiit-sen-smeHti-retke»,
luokse vankan-myllyn y
vaik^^svoirtaanr,
Midi se lottlnun ratkee-f
J^nimlvlla matka ka^^
kwt on kevot.'^.kuutamoilta -
ja ikana on Surorm tyyni pinta.
SnKltm-on^larhotti^ posket..
Oi JOS olispäaUe panna voital
Muttimirsanor.itkko, .
tekdääft:,smeltti-kukko, , .
kun Stiinakaan ei ..voi mokomia «oita
eikä emännaUä ole voita.
Niin-ykäti— yhäti-- yhäti —.
iunakeväUla mieUni palaa .
päästä sm^ftr-kalaan,
Sieilä-stfthoittmtpi talveft fmdet, tuiskut,
ku»r tähdet-tc^aallavUkiuu,
vHppervUi-pmtssaUkkftUi •
sm^ttikaavi vasten, virtaa huiskaa
ja^kaakkurrjärt^JMUUnsa luikkaa.
toiseen niinkuin hänessä olisi ollut
suonenveto. > Kuitenkin hmi nousi ja
lähti, mutisten mennessään:
"Ei täroä.sakki näy muistavai) sitä
kansallislauluamme, että 5Ka!kki,
kaiick' ylös yhtenä miehenä nyt'.
Mutta kylläpä näette, ettei treenaus
ole tuirhaan mennyt."
"Varohanampiai^)esää, se on siellä
välillä", huusin hänen jälkeensä.
Pian Ville tuli taakkoineen kaikella
kuniiiaUa ja karhunpaisti pantiin
kypsymään. Silloin Kraatari-Viini-nenkin
tuli ulkoa hymyilevänä ja hih-kasi:
"Nyt, sutiputi, sauna on valmis!**
Se tiedoitus otettiin riemulla vas­taan,
ja suloisen kuumuuden olikin
kraatari aikaan saanut. Nautimme
ja hikoilimme, huiskutimme tuimasti
vastoja, kunnes heikoimmat hyppivät
lauteilta alas. Sitten ^ötiin maukas
karhuillallinen ja mentiin ylen tyyty­väisinä
maata.
Huomenna lähdettiin iloisina ja
nautintorikkaina taas Nickel Cityä
kohden. Matkan varrella Urheilu-
Ville hieroi olkapäitään ja; katsellen
hyvin :pitkään ja tutkien minua. ja
Kraatari-Viinistä ksTsyi:
"Kumpi teistä ne raudat viritti?"
Johon minä kiirehdin pontevasti
vastaamaan:
"En ainakaan minä."
Juoksuhiekka
V. 1875 rautatieveturi ja useita
vaunuja sen perässä syöksyi juoksu­hiekkaan
lähellä Puebloa, Colorados­sa
ja melkein silmänräpäyksessä ka­tosi
näkyvistä- Kohtaa, mihin vetu­ri
vaunuineen vajosi, tutkittiui jäl­keenpäin
SO jalan syv)qrdcltä, mutta
veturista -enempää kujn vaunuista­kaan
ei nähty jälkeäkään. Tapahtu­man
... seurauksena ihmiset ^alkoivat
entistä eoenunän* pelätä ijuok
-rkaa. .,3*Uä: en öU iau^
• histuttsaa maine. Victor:Hugptt^^
ren Saataiissa" Ja ; Waltet. Scottin
:**I«nimeiT»KX»rin^ -imprsiamessa'' —
ma nitafc«f7iinv» vain kahdgflta k i r j l ^'
ta, - T ^ juaksufai^ka^ll.<8aantit eellai-sen=
tilameen, -että vse-nietee kaifceii
siÄeo :}outu^^^
ja-elännct ovat % y s ^ pi-täaan;.
paikkaiisav-' si«ä^aekyät >olen-
4j^ijitaEsuhietta^^^^ tap-a&
rS^tA. r,,--.,^,' '..^ ; .
. ,t£unea'^.deoa£n tr-
.rallisestJ^^;iiiekasta. jä'3ftäesiä>^kä ae
. i)le:li^pos^\;croitctta:vissa ;taval^^
, ta iiivkasla.: Siixiä on .min-^yayon faiek-
, Icaa rttei siinä voiojida, mutta et riit-
. tävasti kantaaksefo ihmisen. JUutta»
liixnt^^eipUistar^ jwirsin -oleT^kum
. .jdeisfötliuidlaan. .. -
- Science Nev9& ljetterin>hutikuun 12
Soft. Mecfa^'ii3^.iJ^boiatorin' johtaja
f.
)
r
r
A
il
:
il