Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 22, 1949

              (Jatkoa enfiinunäiseltä sivulta)
1.
mii
MM
"m
•'Vi 'm
i i i
.mm-'
Veljeni muistolle
Suomen kirje — se on kai jokaiselle
meille Suomessa syntyneille arvokas,
fuin ainakin uskon. Minä olen ollut
kirjeenvaihdossa^ ahkerasti sitten kun
sota loppui ja taas on vapaasti posti
kulkenut. Eräänä ihana tässä syksyllä
tuli sitten taas kirje sieltä. Arvailin
keneltä. Ei ole tuttua käsiala. Ei se
ole veljehäni. Pieni poikani seisoo siinä
- vierellä ja sanoo: *'Avaa, iiiin sit?ten näet
keneltä se on." Selvä ajatus — "sitten
näet". Veljeni tytär siinä - kertoi sen
• ^inkertatsen tci[tuuden että veljeni,
liänen isänsä, on-kuoUttt.
N iin jokainen vuorollaan saa. muutt^
sinne rajan taakse, ja:oUthan sinäkin jo
ikäpuolella, joten se oli luonnollinen
asia. Olit paljon saanut kokea elämäs­säsi.
Kaikein raskain varmaan oli se
isku. kun ainoa poikasi kaatui sodassa.
Joka ainoassa kirjeessä kerroit hänestä.
•Hän oli aina muistissasi. Kerroit, miten
hyvä hän oli sinulle j a äidille. — Ätti ci
jaksanut elää sodan loppuun asti eikä
siis ollut kuulemassa sitä, että rakas
lapsensa ei.palaa enää elävänä, vaan
tuodaan kylmänä haudatttavaksi kirk­koisäähän.
Sitä suurempi oli sinxm su­rusi,
veli, kun yksin sait kestää kaikki.
Muistelen sinua, kun olimme kotona
kaikin siellä pienessä mökissä kauniin
joen rannalla. Voi »miten kultaista ai­kaa
se oli. . Sinä,. veli, olit 15 vuotta.
vanhempi minua ja sait kantaa huolen
eläoiiisestämme isän kanssa. Koskaan
et siitä pahoitellut, olit aina iloinen ja
•hyvä meille nuoremmille. Monta viisi-pennistä
annoit minulle, aina kun^ jota­kin
pientä tein sinulle. 'Meillä oli aina
•niin lämmin luottamus toisiimme.
Muistan, kuinka saatoit minirt ase­malle,
kun lähdin tänne, ja minä - itkin
koko imatkan kun ajoimmie sakeassa l u ­mipyryssä.
Näin, että sinunkin oli paha
olla, \'aan et halunnut sitä.näyttää. Sa­noit,
että ''tiilethän sieltä takaisin^ eihän
tämä n}ikään ikuinen ero ole". Näim­mekin
siten vielä, kun kävin Suomessa
perheeni kanssa. Paljon emme kyllä
silloin saaneet yhdessä olla, vaan ker­roimme
kunfpikin taas kokemuksemme.
Silloin surit sitä, kun pieni poikasi
oli kuollut, vaan silloin oli sinulla vaimo
ja pari tytärtä Ja toinen p)oika, joten
se oli paremmin ohimeilevää. Aika haa­vat
parantaa, sanotaan, mutta mniistois-sa
ne tuntuvat eläraäniltaan asti.
Kun kaunein aika. nuoruus on men­nyt,
tulee usein mieleen lapsuus, koti,
siskot ja veljet — ne ovat kuin lähte­mättömästi
kirjoitetut sydämeen. Siinä
välillä voi olla oma elämä, joka ei ole
yhdistetty useinkaan lapsuuden kanssa;
se on ikäänkuin eri kammiossa taas erik­seen
suruineen, iloineen ja kaikkine
tä\-ttymyksineen.
Siispä nuku unta rauhaisaa siellä ko-itimaan
mullassa. Ajatuksissani kannan
kauneimmat muistojen kukakset kum­mallesi,
kun en voi eläviä kukkia sinne
Jaskea.
M A R T T A .
töin oli mahdollista tehdä johtopäätök­siä
niiden eurooppalaisten luonteenlaa­dusta,
jotka tulisivat hänen niatkatove-reikseen.
Viimeksiniainitiuja oli vain aivanpie-ni
joukko: puolen tusinaa kauppamat­kustajia
Lonioosta, Pariisista ia Berlii­nistä,
keltaisenkalpea englantUainen lä­hetyssaarnaaja
kuihtuneine vaimoineen,
Intian hallituksen palveluksessa^ oleva
punakka \nrkamies, muuan yksinäinen
englantilainen tyttö ja eräs ransfcalai-aen.
Me naiset!
Kyllä me olemme sellaisia huomiota
herättäviä olioita, että raontakertaa hu-
.virtaa ne sanat joita saamme kuulla i t ­sestämme.
Mutta kun oikein ajattelem­me
asiaa, niin meidän täytyy olla samaa
miehä arvostelijain kanssa ja myöntää,
että kyllä se. niin on. ESOTU k\m meitä
sanotaan kanaksi^ t a i jopa vanhaksi k a -
imksi, niin tulee mieleen, että nutäm^
lä on yhtäläisyyttä kanan kaiissa. Niin,
onhan meiliä mjötotakin sajnanlaista luon­non
-i^rpin^tditävä^^^ mutta ehkä
- muuteakin käjrtÄytyromejosfciis piin-kuin
kanat; eli kuuiuisik9:separe^^
jos sanoisi, että kanat käyttäjlyVät niin­kuin
nie.
Olen ollut n j t kan^^iikana jo useam-.
man vuoden ja y k s i heidän temppujaan
- minua suuresti huvittaa. Joka yiikkö
lakaisen .viljasäiliÖQ lattian ^^r
, kerään sitten jyvät ämpäriin javien-sen
äimpärillisen' toskaa sitten keskelle ka-nakopin
lattiaa. Kanat -ensin :katsele-vat
kaukaa, sitten joku tiilee sen kasan
luokse, kääittelee päätääm - puolelle ja
toiselle, sitten ikäänkuin rohkaisee it­sensä,
jopa jadallaan raapaisee ja j<H>a
maistaakin. Hetkeii kuluttua tiilee toi­nen.
Niin siihen ä^kaa kerääntyä yksi
toisensa jlQkeen ja siinä kaakatetaan jä
kuoputetaajn ja pian on sellaiiren tungos
että jo toistensa ylitse mennään pääs­täkseen
sille kasalle. Minäaina jään
seisomaan ja katsomaan, että ne to­della
ovat kuin — akat, sillä itse olen
ollut monta kertaa samaiJlaisessa myl-
.läkässä ennen kaupungissa olle^a. Kun
vaan ilmoitettiin että kjTnppilässä ort
joku vetotavara myytävänä hiukan alen­nuksella,
niin sinnepä tietenkin, ja kyllä
sen aJeraiuspöydän ympärillä on muija
tyttärineen, — yksi ja toinen kiskoo, a i ­na
sitä ailimmaista, että jos se sattuisi
olemaan ..parempi eli komeampi esine,
vaikka kaikki olisivat saimsuilaisia. S i i -
- nä käy samanlainen tukan pölinä kuin
kanalassa höyhenten pölinä.
Niin, eihän tästä voi loukkaantua, sil-,
lä joka vain on nähnyt naisia alennus-pöydän
ympärillä ja kanoja viijakasan
ympärillä, niin se on samanlainen näky.
: SPENCERIN AINO.
linnan. Sellaisena minäkin sitä-muiste-
Un harhaiHessani maailmalla.
Vihdoin, pitkien \Tiosieh takaa koitti
se kultainen päivä, jolloin pääsin vie­railemaan
Little Creekille — . Mutta
silloin oli s>^^ ja puut värjötteliA^ät
lehdettöminä. Maanpinta oli jo koh­mettuneena
ja Itmta vihmoi vihaisen
tuulen mukana. Saavuin kiikkulan luo,
jonfca jiitse ennen johti runollinen pol­ku
putoukselle. Mitä näenkään! Kuk-ikulalta
on pyyhkäisty pois sen tuuhea
viidakko. Puolentusmaa traktoria pyö­ri
siinä kuopien ja kaakattaen k\iin ka-nalauma
ansarin taimitarhassa.' kaiken
i keskdlä ojentelee no5tokurkipit^wl kau­laansa,,
noppien suininHnat kivet rapa­kosta
Ja heittelee nifta kuorma-autoihin
- ylevän itsetietoisena, kiiin rotukukko
kan^aaman- l^skdla. Sdsoui: hetken
kuin kiinni kasvaneena, ajatits kuljet-
• taa miiisfcojeri Jörtjiiä kuin
tajuntani kasvojen ohitscv /Euöti^u malj-
, (krttoqnalta uskoa että ihmmen. itse
taa tuhota |a hävittää pois, laps^^
iKun kaiiniin jeildkii^ien^ ^ j
Läksin^kJeFtä^iäan kukkulan ympäri,
päästäkseni matkani - määränpää
Päästyäni kukkulaa Jtä^ alkaa kor­viini
kantautua .heronöjähjn^^
rätinää ;ja..uusi, kahta rkaimnottavanipi,
-näky avairtuusilmäini eteen. .Putouk­sen
luona, oleva ihana nurmikenttä on
myös joutunut,: nykyajattsieluttOTiien
rautaratsujen. tallattavaksi. Tännekin
olivat nuo armottomat tuhontekijät-osanneet.
Täime^ johon liittyi kaiken
kaimiin ohella niin ps^jon tarunomaisia
muistojsL, IVIUtta täällä vasta näytti
oIey£ui;<I^^ei]^^ jggjjl
sain j^^Oi^ a j ^ n a ^ ^
: tajiudlani
J i s t e n ; rautöpettijen vielä yiä|
—-suunnaton jättflSUfen^
taneen k a & k i tqa^ pah©: I
lioikseeni ' Se. <^ hirmuinen syöjät^
joidva riK)kalwluDa <i olevan
joja. Sen armottoipaaii kitaan sycfetäan j
lakkaamatta kiyiä j a soraa. Siellä mu- •
. renee intiaamien pyhät uhrikivet yhtä ^
hyvin kuin l?aä^i ^ möi-'
käleet. Sen jyk;igyät^ ^ t a t e u a t bksut- j
. tavat suutiit?^y*ui;s^ tat j
dissa j a sepdiä yirtaa/km^ suur- ]
ta räiMiiä myc^^
:ka lo{)uttomaöa sea
^ t s e ^ Katäan jäyk^tyneenä tuota j
ka&kimurs&aayaa; suranankitaa ja tun- j
, öen päihdyttävää'.;
oloa kohtaa^ Minuar^uute myös f
. tuo pyOTäihiäevä-iiQ^^
sä vavisten^k^ r i i o s k k t u : ^ r j a ; i 5 ^^
sikään pysäirt
makiipiaioja.. A
: , Käännän" T k ä t ^ ^ \
' jossa t i o & ^ i h a n ^ ^ helitf^j
. ryöp^ym <nivA'l
•'. tan^:öalan je^ää fiÖyr3d?ö>i^ haiikrl
: koo mäatav amnioÖaOTtti^i^ Ja sykkiä
: sen saraan Aien kuorina^Utinhin. Tai |
läMn i i ä y t ^ olev^n^t^^ kiinni
yTittäe^ääö rpälv^^ enmen
* kilin, ne fcyli^yneinä^vjdnotuk^
. :^kayat"; ärjyä. - ^''^^'•'•-i-"; -
•Nyt vasta hiiqm sen hävi­tyksen
mitä tuoliakin suimiiialia on jo
aikaan saa*u..pNaeti irrallW s i r e^
saat lehdetonmi^lie^ paleltit |
neina makaavaa, tuos^y: kaiken niaail-
<f man tuulien Tiepoitettavana. Siellä ovat
rähmäljään rapakossa alastomat vaahte­rat,
jotka ennen helteisinä kesäpäiviia
Kinokset kasvavat.
Paktkanen paukkuu.
Huuhkaja hautavirttänsä huhuu.
Tämäkö }oppii? Elämän hauta?
Kukaan hukkuvaa ei auta!
Nousivat uhmaten käteni kerran
kuin miekkaa kantain.
Tuokion verran.
Toivon tähti kun askcHa johti,
viittoili sutihtää elämän tieV^.
Vlläni palatko yhäti siellä?
' • -sJ^- -
Vuodet on menneet, vuodet harhaan.
Xyt kaikki kuin unta,
mennyttä taikea.
Missä on mioruuden -hehkuvat hetket?
Toivosta rikkaat muistojen retket?
Sydänkö palanut pohjaan saakka?
— Raskas on kulkijan r uosien taakka.
ULLA.
Luojalta jos lahjat latdiiun,
virren värsyn viritykseen
osakseni otsin saanut
synnyihlahjoina syvinä,
lattUiisin itm lempilaulzen,
juhlaviHein virittäisin,
tunteitamme tufci!s€isin,
toisin onnentoivoitukseti \ ^
livertäisin leivon lailla,
pääskysenä piipifelleti, ,.:
kukakdellen käkösenä,
kunniakses kuomaseni,
' vaimoj äitiä,-mummoktdta,
taannoinen jo tuttavani, •
ystäväni vielä yhä. < >
Meille myöskin my okaisille,-
miniöUle mesisuV-le,
vävypojanjvänkyrälle,
anoppimme ainokainen
täyttäessäs tänä pänä
toisen puolen tusinasta
virrassa vuosikymmenien,
ehtiessäs^ emäntämme,
tarsitussa taipalessa,
ponnistellen pinnistellen,
toisinansa tuivertaen
tullehessa tuiskusäässä,
ajottainehk' auringossa,
.joskus kovaakin kokien,
tehtäväsi aina tietöin,
'hoivaellen hieveröitäls,
heidän parasta hakien
elon omas unoJrtaen,
saavuttaessas samaV-a
itsellesi ikää lisää.
'(Alim Pulkkisen 0rViiotispäivänä.)
Ehkä aivan tietämättä,
tunteniättajtottä tuota
täytfelet jo tänä päitä,
yllätykseksystäyilies,
sukulaisilles "^somUte^
kuuennen jo kyintttenluvun.
Taival pitkä tuonne tu^la,
montämutkmjaim,keä
siinä saanut sivuttaen ~~
luovaella-lasketellen, r
väistelläkin ja varoa.
Onnea isuit^ toki}otkw^
tuimn täydenniäni tuomme
. syömnien syvältä :^sanöen:
Onni olkoon osanasi , .
eläessäs ehlooptiolta, \
monen monia vielä vuotta
ketterästi keinutellen -
taipumatta talven aUe.
Rattoisata^ rauhallista
aina olk.oon elämäsi.
Iloitellen, itkemättä _
vuosik)fmmen vieriköhön.
Onnittelut ota vastaan ;
lämpimästi lausuttuna
ilman kalliita koruja.
Terve sul^e 'Päivänsankar,
vainio, äiti, mummpkulta.
Vuotta vieJä varsin monta
elontielles toivotamme.
• 27. 12.—48
•Tb oxooo o obo o o 00 o erayo O fl fl 6 O fl ff yryyyinnrg7nrfl"6-a-fl 6^^^ a o aTo"6innry^
Jos joku moittii lehteäsi, niin kysy:
Tunnetko sinä- seji? Oletko sinä lukenut
sitä kauan?
Kilpa-ajot — Torontolainen Jockey
Ted Atkinson ratsasti \aime kilpailu-kaudenaikana
New Yorkissani.018 ker­taa
ja voitti 198 kilpailua, joissa oli
palkintoina $1,164,412.
K I I T O S
Kiitos ^on^ suurin mitä voin teille sanoa sutä yllätyksestä, jonka järjestitte o
^^l^ homman alkuunpanijoille sekä illan emännille ja poissa oUeiUe, kuin c
S -™S*?.?J^v2pojan "vänkyrälle'Vtästä k a ^ ^ ^
l Teitä kaikkia kiitollisuudella muistaexi, *«*"«>w»r
Rheault. P. O.
ALMA PULKKINEN
o
o
o
e
e
' c
o
a
c
g.a g|?,t.g.CJLgAP ft <^g B o 99 o o frO o o o o o o o o o o pf, ftp ff o oXft:p>Aq:ofl o Q o P ftAJUL/