1940-11-30-05 |
Previous | 5 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
19+0 L . W A N T A I N A , M A R R A S K U U N 30 PÄIVÄNÄ Sivu 5
otimntnHiHiHHiHiiiiiiiniiiiiniiiiuiiiiiiuiiiiuiitiiiiiiiiliiiiiutliliitiiiiimii i n m i i n m m n i i n i i m r a i i i i i i i n H i i u i i i i i i i m i : t i i i i i i i i i i i i i i i i i u i i i u u i i u i i i i i i i i i t t t ! i i i u i i i
I kaan oikein tiedä, mitä tarkoitatte,
| i , , , H , i i , i t i i i i i i i i i i i i i i i i i m i i i ( u i i i i i i u a u i t i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i ^
Jatkoa
•Te naisvihaaja! Muut herrat o-vat
jo pitkän aikaa olleet täällä.^Ker-roittekö
te jotakin urotöistänne pikku
veljelleni?"
"Voihan sitä.-siksikin sanoa."
"Eikö hänrole- kuin iso lapsi? Hän
on aivan hurmaantunut sellaisiin a-,
sioibin. Alutta^ muuten; missal hän
.on?" ... • •
"Ruokasalissa^^ mutta luulisin, että
hän pian.tulee"; . -
"Toivon, ettette ole kehoittanut
häntä lähtemäärr löytöretkille. Hän
i i i n i i n i m t i m i i m i m m « r M i i n m m i U B i m m n i i i i i i m i m n H
oviaukolla kulmakarvat merkitsevästi
kohollaan.
"Hiisi vieköön, niitä nyt on tekeillä",
mutisin itsekseni, kun Ellen lähti
huoneesta. '^Täytyykö kaikkien kolmen
käydä, tarkastamassa, ovatko
vaunut tilatut oikeaan aikaan,, tai pitämään
huolta siitä, että palvelusväki
^ on. saanut taipeeksi syödäkseen?"
Tunnustelin lompakkoani, ja huoahdin
helpotuksesta, kun huomasin sen
olevan, paikoillaan povitaskussa. " A i -
nakia se. siis on tallessa." Archerit
ja minä koetimme juuri saada toisiamme
laulamaan, kun .Aleck West-
' G l e n varraasiitä; että its&tiedän.
.Asiasta toiseen, tiedättekö, että West-broofc
on teidän innokas ihalijänne ja
suojelijaim&? Hän. puolustaa teitä
häBcäilemättörnällä tavalla."
"Mitä tarkoitatte?"
ihailee teitä srihämäärinr että pglkään^ brook tuli joukkoomme.
hänen mieluumniiri seuraavan teidän
esimerkkiänne."
"Siitä ei ole.pelkoa", vastasin niin
kuivasti, että hän katsahti hämmästyneenä,
minuun..
"Niinkö luulette?" Tunsin, kuinka
hänen tutkiva; katseensa suuntaihui
suuhuni. ' ' M r Sehuyler, ettekö tiedä,
että huulestanne vuotaa.verta?"
Minä närkästyin. '-Ei,, sitä: en tietänyt."
.
• Painoin nopeasti nenäliinan, huur
lilleni — ottaessani senr. takaisin oli
siinä pari pientä veritäplääi "Se ei
^ merkitse mitään.: Teelusikkani: reui-na:
oli terävä: kuin partaveitsi; huo:
mautan siitä mrs Sutphenille, kun
5aan tilaisuutta."
Haluni päästä asiasta oli aivan liian
selvä, tytöllä oli nopea käsityskyky,
ja hän tunsi sitäpaitsi veljensä rajun
luonteen. Hänen silmänsä suuntautuivat
minuun levottomina ja kysyvinä.
•'Onko Aleckkin^ satuttanut huulensa?
Ehkä hän juuri sen vuoksi
Katse, jonka Norah loi häneen, i l maisi
vilpitöntä helpotusta.
Kumarruin hiukan. ''\'oitteko nähdä
jotakin erikoista — suussani ?"
Hän katsoi minua tarkasti. "Te o-lette
satuttanut huulenne •— siitä on
varmaan vuotanut verta."
"Hiukan."
Hänen katseensa oli mykkä kysymys.
" N i i n " , vastasin, ".\leck on puolustanut
teitä."
"Miksi — hän löi teitä?"
"Minä nauroin väärällä kohdalla."
"Miksi niin?"
'Me puhuimme teistä — ja minä
satuin nauramaan." Jälleen odotti
minua yllätys. Olisin luullut, että
nuttuun ja heittäytyä veltosti noja-luoliin
Dirckiä odottamaan.
Istuessani siinä mietiskelin, mitä
.Aleck West brook, Norah ja Ellen sinä
iltana mahtoi\'at ajatella. Pidin \'ar-mana,
ettei .Aleck viitsisi toteuttaa aikomustaan
seurata meitä verikoiran
kanssa seuraavana päivänä, ja nauroin
sisäisesti ajatellessani, että hän
sillä hetkellä kenties toivoi, että koira
olisikin opetettu käymään ihmisten
kimppuun. Ojentelin laiskasti jäseniäni,
ajatukseni palasivat Elleniin.
Kuinka ylpeä hän oli ollut selittäessään,
että hän tahtoi- itse puolustaa
itseään, ja kuinka hän oH kalvennut,
kun lukitsin rannerenkaan-hänen käsivarteensa,
j a kuinka hä« oli punastunut,
kun yllätin hänet tuon vieraan
miehen seurassa. Mary Finneyn tuvassa.
Se o l i arvoitus, joka kiusasi minua
joka minuutti yhä enemmän. Olihan
mieletöntä epäillä — mahdotonta,
että hän -— mutta kuka hiidessä
saattoikaan tuo mies olla! Käännyin
•Me yritämme juuri saada Craigia olisi punastunut häpeästä ja voi- katsomaan kelloa. Melkein puoliyö.
laulamaan hindulaulua", selitti Dot
.Archer, "mutta hän on hirveän itsepäinen..
Olen varma siitä, että hän
laulaa ihastuttavasti."
"Mutta enhän osaa mitään hindu-laulua",
virkoin minä.
"Sumatralainen laulu sitten." Nö-rah
näytti olevan kuuro kenraalin
kärsimättömille huudahduksille^
" N i i n , niin", huudahti Dot. "Laulakaa
se, joka teillä oli tapana laulaa
hänelle."
^Nlinä säpsähdin. "Hänelle?"
" N i i n , joku Hän on toki joka tapauksessa
ollut — siellä itämailla."
"Lorua!"
"Laulakaa se nyt kuitenkin!"
Tunsin Norah'n katsovan minuun,
ja rinnassani heräsi koiruuden paholainen.
"No olkoon menneeksi." Lauloin
itse säestäen pienen rakkauslaulun,
jonka todellakin olin laulanut Hänel-mattomasta
vihasta — että hän töin
tuskin olisi voinut pidättää kyyneleitä.
]Mutta kumpaakaan ei tapahtunut,
hän puhui edelleen rauhallisella
äänellä.
"Löittekö takaisin-"
"En — hänhän on vain kuumaverinen
poika."
"Minä — minä toivoisin, että olisitte
lyönyt takaisin."
viipy}- niin kauan sikariaan poltta- le, ja kenties oli ääneni ollut tunteelli- ojensi vaistomaisesti kätensä.
ma.s5a — se ei ole lainkaan hänen ta- sempi kuin ensin olin aikonut, sillä
paistaan." Norah loi silmänsä maahan, kun kat-
"Luulen, että ainoastaan minun lu- sahdin häneen, ja veri aaltoili hänen
sikhani oli terävä", vastasin hiin huo- kasvoillaan.
leltoniasti kuin saatoin.
"Aleck ei siis ole satuttanut huultaan
— eikä — vahingoittunut millään
tavalla?"
"Ei, miksi hän olisi vahingoittunut?"
Katsoin häneen rauhallisesti. Hänen
katseensa kirkastui.
"Kiitos", sanoi hän hiljaa.
Juuri sillä hetkellä Theresa astui
huoneeseen ja meni mrs Sutphenin
luo. I^Irs. Sutphen kohotti katseensa-korteistaan,
'•^litä nyt, Theresa?"
Tyttö kohotti vaaleita kulmakarvojaan;
hänen emäntänsä loi häneen
Lopetin juuri, kun Ellen palasi
huoneeseen. Hän pyysi hiljaa Au-gustalta
ja Norah'lta anteeksi oman
ja äitinsä poissaolon vuoksi — kuulin
sanat: "äiti" ja "hyvin pahoillaan".
Hetken kuluttua hän tuli viereeni
ikkunan luo.
"Craig, äiti pyysi minua sanomaan
teille, e t t ä hän on saanut kovan pään-
5är3m", alkoi hän hämillään. "Toivon
ettette vaadi häntä palaamaan enää
seuraan."
Sillä kertaa ei hänen pelästynyt
äänensävynsä miellyttänyt minua.
Tuskin kahtakymmentäneljää tuntia
oli kulunut.siitä, kun minä saavuin
antoisani Red Cedarsiin— kuin salama
kirkkaalta taivaalta. "Deus ex
machina", sanoin itsekseni, "koston
jumala". Vierailulle oli aika aivan
liian myöhäinen —Theresa oli ainoa^
joka vielä o l i ylhäällä, kun minä röyhr
keästi soitin ovikelloa. Sillä välin oli
Dirck muiden avutta löytänyt tien
vajaan. Nautin vielä muistellessani
Pheresan peittelemätöntä hämmästystä,,
kun pyysin saada heti tavata
naisia.
"He eivät ota vastaan."
"Minuun nähden he kyllä tekevät
poikkeuksen."
"Mutta he ovat jo menneet makuulle,
sir." '
"Samantekevää — herättäkää heidät
sitten."
"JNlinä voin ehkä esittää teidän
asianne?^
"Minun täytyy tavata heitä henkilökohtaisesti—
se on aivan välttämätöntä."
"Mutta tiedättekö, sir, että kello
on jo melkein kaksitoista,"
Keskeyttäälcseni tämän ajatustenvaihdon
sanoin hänelle nimeni, jota
siihen mennessä en ollut ilmoittanut,
nais- ja lapsiraukoille itävaltalaisessa ja huomasin silloin, e t tä hän luotuaan
junassa", minuun pitkän, tutkivan katseen air
Dirck katsahti minuun pikaisesti: koi vapista koko ruumiiltaan. Siinä
"Niinkö, mademoiselle." syy, miksi olin alkanut epäillä, että
Norah näytti äkkiä huomanneen, hänoli tietoinen emäntänsä rikollises-että
Dirck yhä piti hänen kättänsä ta salaisuudesta. Seurasi puolen tun»-
omassaan — hän veti sen hiukan y t nin odotus — saatoin kuvitella, mikä
peästi takaisin, mikä ei kuitenkaan hämmästys yläkerrassa vallitsi — ja
tehnyt Dirckiin minkäänlaista vaiku- sitten tuli keskustelu, jossa mrs Sut-tusta.
phen esiintyi kiivaana ja kiihtyneenä-,
"Tahdoin sanoa teille — että teitte minä kylmän halveksivana ja horju-
"Voin itsekin puolustaa itseäni",
kivahti hän, ja vieläkin näen edessäni
hänen katseensa ylpeän, halveksivan
ilmeen,
x:
Olin juuri toivottamassa Norah*lle
hyvää yötä porttikäytävässä, kun
Dirck kulki ohitse autovajaan. Hän
katsoi itsepintaisesti tyttöä, ja minä
havaitsin, kuinka väri kohosi viimeksimainitun
poskille. Äkkiä Norah
astui pari askelta Dirckiä kohti ja
"Du Bois!"
. Dirck pysähtyi heti ja kumarsi syvään.
"Mademoiselle?" Norah'n kä*
si katosi hänen komeansa.
"iMr. Sciiuyler on kertonut meille
teistä", sanoi Norah rakasteltavasti
hymyillen, "kaikki, mitä teitte noille
Toivoin äkkiä, että voisimme olla yh- siinä mielestäni hyvin." Puna oli n5rt mattoman varmana ja Ellen epätoi;.
täläisessä asemassa — halusin het- kohonnut hiuksiin saakka, sillä Dirc- voisena ja musertuneena.:
Jiipitunkevan katseen,.pani sitten le- keksi heittää isännän elkeet, joista kin ihaileva katse ei jättänyt hänen Olin lopultakin päässyt voitolle:
voili<e>li korUt pois ja nousi. siihen saakka olin nauttinut, kasvojaan. koko ajan olin tietänyt, että niin kä-
'"icihelotko ottaa korttini, Norah? "Rakas tyttöni, ei teidän tarvitse "Mademoiselle", mutisi Dirck hil- visi, sillä asemaani oli mahdoton valr
•Tuntuu siltä, kuin ei.emäntä.koskaan pyytää mmulta anteeksi." jaa. Iqittaa j a mrs Sutphenin rukoukset ja
-^aisi olla rauhassa." Hämmästyksekseni hän kuohahti; Muutaman minuutin he.katsoivat
H x i i i luovutti paikkansa miss West- "Pyydän teitä jättämään adjektiivin- toisiinsa — Norahipuoliavoimin huu-i^
rookille ja poistui Theresan seurassa ne itsellenne. " " ' ' ~
-huouetsta. Kenraali' Savarton katsoi
Ji^ipc-ä=ti moittien hänen jälkeensä..
• "Jiittää, bridge-erä kesken ta-
.Joustoimen vuoksil. Ja. kuitenkm
^^ioo hän; e t tä häntä olisi: pidettävä
oyvana pelaajana — oikeana mestari-
P^^^aajana! Arvasin, että,hänellä oli
j"t;T::mielessään, kun vhän unohti
l^P"a \ aktia ja käytti, sen sijaan
moitteet sortuivat voimattomina mi--
nun vuorenlujaan vähnpitämättö-
Hellyydenosoituksia Iin ja Dirck heikosti hymyillen^ joi- myyteeni.
1 eifiän lyöntivuoronne, Norah.?
lähestyini pianoa,: nousi Ellen
Rnicni ovelle. Hänen katseensa oli
J^atdiäteituna Theresaan^-:joka seisoi laniin-tyhmä^^mutta
en aio sietää." jrfänen: äänensä värisi
vihasta ja häpeästä.
"Suokaa antedcsij en aikonut loukata
teitäy.Nell;.' Se ei oUut hyväily-sana
_ ainoastaan, facoji. de parier,
kunniasanani."
Luulen,, että i nöyrä vastaukseni
hämmästytti häntä.-vidä enemmän
kuin. häneo' äkillinen kiivautensa oli
Vtämmästyttähyt minua^. Hänen äänensä
kävi jälleen rauhalliseksi.
"Tietysti, minun ei olisi pitän3rt ol^
minä.eakos-loin
hänen valkoiset hampaansa tulivat
näkyviin- Sitten Dirck kumarsi
uudelleen ja katosi.
"Kummallinen ihminen;', sanoi Norah.
Kun: vieraat olivat menneet, toivo*
tin Ellenille h y v ä ä ,yöfäi-—mennes-säänportaita
ylös Jkäanlyi hän monta
kertaa katsomaan, ja vasta kun. ovi
oli sulkeutunut: hänen jälkeensä, menin
minä omaan huoneraeenii
Päivä.oH ollut rasitlava; tuntui su- tä voisi verrata hänen tukkaansa-—
loiselta vaihtaa firaldu mukavaan yö- Dirck oH tuijottanut häpeämättä hä-c
y
Ja Ellen ? Hän ei ollut rukoillut
tuskin puhunutkaan — vain:katsellut
minua ihmetyksen j a pelon;ilme kasr
voillaan ihmetyksen siitä syystä,
e t t ä se mies, jonka hän viimeksi oli
nähnsrt kirjaimellisesti maassa, jälkor
jensa. juuressa, oli nyt muuttunut ar-mottojTiaksi
tyxanniksi»
Norah VVestbrook? Se tyttö oli
töistä maata. Saattoi; tehdä nelivuotisen-
matkan, näkemättä xnitään,mir
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 30, 1940 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1940-11-30 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki401130 |
Description
| Title | 1940-11-30-05 |
| OCR text |
19+0 L . W A N T A I N A , M A R R A S K U U N 30 PÄIVÄNÄ Sivu 5
otimntnHiHiHHiHiiiiiiiniiiiiniiiiuiiiiiiuiiiiuiitiiiiiiiiliiiiiutliliitiiiiimii i n m i i n m m n i i n i i m r a i i i i i i i n H i i u i i i i i i i m i : t i i i i i i i i i i i i i i i i i u i i i u u i i u i i i i i i i i i t t t ! i i i u i i i
I kaan oikein tiedä, mitä tarkoitatte,
| i , , , H , i i , i t i i i i i i i i i i i i i i i i i m i i i ( u i i i i i i u a u i t i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i ^
Jatkoa
•Te naisvihaaja! Muut herrat o-vat
jo pitkän aikaa olleet täällä.^Ker-roittekö
te jotakin urotöistänne pikku
veljelleni?"
"Voihan sitä.-siksikin sanoa."
"Eikö hänrole- kuin iso lapsi? Hän
on aivan hurmaantunut sellaisiin a-,
sioibin. Alutta^ muuten; missal hän
.on?" ... • •
"Ruokasalissa^^ mutta luulisin, että
hän pian.tulee"; . -
"Toivon, ettette ole kehoittanut
häntä lähtemäärr löytöretkille. Hän
i i i n i i n i m t i m i i m i m m « r M i i n m m i U B i m m n i i i i i i m i m n H
oviaukolla kulmakarvat merkitsevästi
kohollaan.
"Hiisi vieköön, niitä nyt on tekeillä",
mutisin itsekseni, kun Ellen lähti
huoneesta. '^Täytyykö kaikkien kolmen
käydä, tarkastamassa, ovatko
vaunut tilatut oikeaan aikaan,, tai pitämään
huolta siitä, että palvelusväki
^ on. saanut taipeeksi syödäkseen?"
Tunnustelin lompakkoani, ja huoahdin
helpotuksesta, kun huomasin sen
olevan, paikoillaan povitaskussa. " A i -
nakia se. siis on tallessa." Archerit
ja minä koetimme juuri saada toisiamme
laulamaan, kun .Aleck West-
' G l e n varraasiitä; että its&tiedän.
.Asiasta toiseen, tiedättekö, että West-broofc
on teidän innokas ihalijänne ja
suojelijaim&? Hän. puolustaa teitä
häBcäilemättörnällä tavalla."
"Mitä tarkoitatte?"
ihailee teitä srihämäärinr että pglkään^ brook tuli joukkoomme.
hänen mieluumniiri seuraavan teidän
esimerkkiänne."
"Siitä ei ole.pelkoa", vastasin niin
kuivasti, että hän katsahti hämmästyneenä,
minuun..
"Niinkö luulette?" Tunsin, kuinka
hänen tutkiva; katseensa suuntaihui
suuhuni. ' ' M r Sehuyler, ettekö tiedä,
että huulestanne vuotaa.verta?"
Minä närkästyin. '-Ei,, sitä: en tietänyt."
.
• Painoin nopeasti nenäliinan, huur
lilleni — ottaessani senr. takaisin oli
siinä pari pientä veritäplääi "Se ei
^ merkitse mitään.: Teelusikkani: reui-na:
oli terävä: kuin partaveitsi; huo:
mautan siitä mrs Sutphenille, kun
5aan tilaisuutta."
Haluni päästä asiasta oli aivan liian
selvä, tytöllä oli nopea käsityskyky,
ja hän tunsi sitäpaitsi veljensä rajun
luonteen. Hänen silmänsä suuntautuivat
minuun levottomina ja kysyvinä.
•'Onko Aleckkin^ satuttanut huulensa?
Ehkä hän juuri sen vuoksi
Katse, jonka Norah loi häneen, i l maisi
vilpitöntä helpotusta.
Kumarruin hiukan. ''\'oitteko nähdä
jotakin erikoista — suussani ?"
Hän katsoi minua tarkasti. "Te o-lette
satuttanut huulenne •— siitä on
varmaan vuotanut verta."
"Hiukan."
Hänen katseensa oli mykkä kysymys.
" N i i n " , vastasin, ".\leck on puolustanut
teitä."
"Miksi — hän löi teitä?"
"Minä nauroin väärällä kohdalla."
"Miksi niin?"
'Me puhuimme teistä — ja minä
satuin nauramaan." Jälleen odotti
minua yllätys. Olisin luullut, että
nuttuun ja heittäytyä veltosti noja-luoliin
Dirckiä odottamaan.
Istuessani siinä mietiskelin, mitä
.Aleck West brook, Norah ja Ellen sinä
iltana mahtoi\'at ajatella. Pidin \'ar-mana,
ettei .Aleck viitsisi toteuttaa aikomustaan
seurata meitä verikoiran
kanssa seuraavana päivänä, ja nauroin
sisäisesti ajatellessani, että hän
sillä hetkellä kenties toivoi, että koira
olisikin opetettu käymään ihmisten
kimppuun. Ojentelin laiskasti jäseniäni,
ajatukseni palasivat Elleniin.
Kuinka ylpeä hän oli ollut selittäessään,
että hän tahtoi- itse puolustaa
itseään, ja kuinka hän oH kalvennut,
kun lukitsin rannerenkaan-hänen käsivarteensa,
j a kuinka hä« oli punastunut,
kun yllätin hänet tuon vieraan
miehen seurassa. Mary Finneyn tuvassa.
Se o l i arvoitus, joka kiusasi minua
joka minuutti yhä enemmän. Olihan
mieletöntä epäillä — mahdotonta,
että hän -— mutta kuka hiidessä
saattoikaan tuo mies olla! Käännyin
•Me yritämme juuri saada Craigia olisi punastunut häpeästä ja voi- katsomaan kelloa. Melkein puoliyö.
laulamaan hindulaulua", selitti Dot
.Archer, "mutta hän on hirveän itsepäinen..
Olen varma siitä, että hän
laulaa ihastuttavasti."
"Mutta enhän osaa mitään hindu-laulua",
virkoin minä.
"Sumatralainen laulu sitten." Nö-rah
näytti olevan kuuro kenraalin
kärsimättömille huudahduksille^
" N i i n , niin", huudahti Dot. "Laulakaa
se, joka teillä oli tapana laulaa
hänelle."
^Nlinä säpsähdin. "Hänelle?"
" N i i n , joku Hän on toki joka tapauksessa
ollut — siellä itämailla."
"Lorua!"
"Laulakaa se nyt kuitenkin!"
Tunsin Norah'n katsovan minuun,
ja rinnassani heräsi koiruuden paholainen.
"No olkoon menneeksi." Lauloin
itse säestäen pienen rakkauslaulun,
jonka todellakin olin laulanut Hänel-mattomasta
vihasta — että hän töin
tuskin olisi voinut pidättää kyyneleitä.
]Mutta kumpaakaan ei tapahtunut,
hän puhui edelleen rauhallisella
äänellä.
"Löittekö takaisin-"
"En — hänhän on vain kuumaverinen
poika."
"Minä — minä toivoisin, että olisitte
lyönyt takaisin."
viipy}- niin kauan sikariaan poltta- le, ja kenties oli ääneni ollut tunteelli- ojensi vaistomaisesti kätensä.
ma.s5a — se ei ole lainkaan hänen ta- sempi kuin ensin olin aikonut, sillä
paistaan." Norah loi silmänsä maahan, kun kat-
"Luulen, että ainoastaan minun lu- sahdin häneen, ja veri aaltoili hänen
sikhani oli terävä", vastasin hiin huo- kasvoillaan.
leltoniasti kuin saatoin.
"Aleck ei siis ole satuttanut huultaan
— eikä — vahingoittunut millään
tavalla?"
"Ei, miksi hän olisi vahingoittunut?"
Katsoin häneen rauhallisesti. Hänen
katseensa kirkastui.
"Kiitos", sanoi hän hiljaa.
Juuri sillä hetkellä Theresa astui
huoneeseen ja meni mrs Sutphenin
luo. I^Irs. Sutphen kohotti katseensa-korteistaan,
'•^litä nyt, Theresa?"
Tyttö kohotti vaaleita kulmakarvojaan;
hänen emäntänsä loi häneen
Lopetin juuri, kun Ellen palasi
huoneeseen. Hän pyysi hiljaa Au-gustalta
ja Norah'lta anteeksi oman
ja äitinsä poissaolon vuoksi — kuulin
sanat: "äiti" ja "hyvin pahoillaan".
Hetken kuluttua hän tuli viereeni
ikkunan luo.
"Craig, äiti pyysi minua sanomaan
teille, e t t ä hän on saanut kovan pään-
5är3m", alkoi hän hämillään. "Toivon
ettette vaadi häntä palaamaan enää
seuraan."
Sillä kertaa ei hänen pelästynyt
äänensävynsä miellyttänyt minua.
Tuskin kahtakymmentäneljää tuntia
oli kulunut.siitä, kun minä saavuin
antoisani Red Cedarsiin— kuin salama
kirkkaalta taivaalta. "Deus ex
machina", sanoin itsekseni, "koston
jumala". Vierailulle oli aika aivan
liian myöhäinen —Theresa oli ainoa^
joka vielä o l i ylhäällä, kun minä röyhr
keästi soitin ovikelloa. Sillä välin oli
Dirck muiden avutta löytänyt tien
vajaan. Nautin vielä muistellessani
Pheresan peittelemätöntä hämmästystä,,
kun pyysin saada heti tavata
naisia.
"He eivät ota vastaan."
"Minuun nähden he kyllä tekevät
poikkeuksen."
"Mutta he ovat jo menneet makuulle,
sir." '
"Samantekevää — herättäkää heidät
sitten."
"JNlinä voin ehkä esittää teidän
asianne?^
"Minun täytyy tavata heitä henkilökohtaisesti—
se on aivan välttämätöntä."
"Mutta tiedättekö, sir, että kello
on jo melkein kaksitoista,"
Keskeyttäälcseni tämän ajatustenvaihdon
sanoin hänelle nimeni, jota
siihen mennessä en ollut ilmoittanut,
nais- ja lapsiraukoille itävaltalaisessa ja huomasin silloin, e t tä hän luotuaan
junassa", minuun pitkän, tutkivan katseen air
Dirck katsahti minuun pikaisesti: koi vapista koko ruumiiltaan. Siinä
"Niinkö, mademoiselle." syy, miksi olin alkanut epäillä, että
Norah näytti äkkiä huomanneen, hänoli tietoinen emäntänsä rikollises-että
Dirck yhä piti hänen kättänsä ta salaisuudesta. Seurasi puolen tun»-
omassaan — hän veti sen hiukan y t nin odotus — saatoin kuvitella, mikä
peästi takaisin, mikä ei kuitenkaan hämmästys yläkerrassa vallitsi — ja
tehnyt Dirckiin minkäänlaista vaiku- sitten tuli keskustelu, jossa mrs Sut-tusta.
phen esiintyi kiivaana ja kiihtyneenä-,
"Tahdoin sanoa teille — että teitte minä kylmän halveksivana ja horju-
"Voin itsekin puolustaa itseäni",
kivahti hän, ja vieläkin näen edessäni
hänen katseensa ylpeän, halveksivan
ilmeen,
x:
Olin juuri toivottamassa Norah*lle
hyvää yötä porttikäytävässä, kun
Dirck kulki ohitse autovajaan. Hän
katsoi itsepintaisesti tyttöä, ja minä
havaitsin, kuinka väri kohosi viimeksimainitun
poskille. Äkkiä Norah
astui pari askelta Dirckiä kohti ja
"Du Bois!"
. Dirck pysähtyi heti ja kumarsi syvään.
"Mademoiselle?" Norah'n kä*
si katosi hänen komeansa.
"iMr. Sciiuyler on kertonut meille
teistä", sanoi Norah rakasteltavasti
hymyillen, "kaikki, mitä teitte noille
Toivoin äkkiä, että voisimme olla yh- siinä mielestäni hyvin." Puna oli n5rt mattoman varmana ja Ellen epätoi;.
täläisessä asemassa — halusin het- kohonnut hiuksiin saakka, sillä Dirc- voisena ja musertuneena.:
Jiipitunkevan katseen,.pani sitten le- keksi heittää isännän elkeet, joista kin ihaileva katse ei jättänyt hänen Olin lopultakin päässyt voitolle:
voili |
Tags
Comments
Post a Comment for 1940-11-30-05
