Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 12, 1938

              Sivu 2 LAUANTAINA, MAALISKUUN 12 PÄIVÄNÄ
Canadan suomalaisteh kauno-kirjdlinen
viikkolehti
Tilauishlnnat:
1 vk. .................. ... $2XW
6 kk. 1.10
3 kk. .60
Ulkomaille
/ 1 ^ v k , : . . . : $ S U J O -;
6 kk. 1.65
Irtonumerot 5 senttiä
LlekM Ilmestyy jokaisen •«'llkon lau­antaina
12-siviiii5ena, sisältäen parasta
kaunokirjallista lUett&vaa kaikilta alöil-
,ta.
Asiamlehille myönnetään 20 prosen-tin
palkkio;
Pyytäkää asiamiesvälineitä Jo tä­nään,
KtEtantaJa; Vapaus PtibUShingfOo.
UAi
Toimittaja: ~J. Saari.
Toimitusneuvosto: J. Järvis, Rauha
Mäki, Hilja Aho, E. Suksi, Ester
H^ustlnen. Aili Mälnr, Margit Laakso
ja Yrjö salvo.
Liekkiin aijotut kirjoitukset osoi­tettava:
Kirj. Tuovi
M* Box 69
TSKdellä OI merkittyjä kirjoituksia
lainattaessa on alkulähde ehdottomasti
mainittava.
TOIMMSEN Tuoim^
Kuten UEKm lukijat tietävätj jär­jestää
Canadan ja Yhdysvaltain edis­tysmielinen
väki vierailumatkanSuo--
meen ensi kesänä. Matkallelähtö ta­pahtuu
toutokuun 28 p:nä New Yor­kista
"Gripsholmilla", Ruotsin Ame­rikan
Linjan kuuluisalla laivalla.
Kun varmaankin useat LIEKIN lu­kijatkin
ja ystäMt ovat suunnitelleet
matkustaa Suomeen ensi kesäti aika­na,
niin nyt on mainio tilaisuus liit­tyä
tähän vieraUumatkaan. Matkal­la
ei ole minkäänlaisia vaihtamisia,
sUlä laiva menee suoraan Helsinkiin.
Tämä on ensimmäinen kerta, jol­loin
tämän mantereet^ suomalaiset te­kevät
yhtenä suurempana joukkona
vietatltimatkan Suomeeni MätkaUar~
huolehtivat matkan johtajat matkus­tajien
kaikista mukavuuksista tottu­neella
tavalla.
"Me olemme tervehtineet uusim
demokraattisten virtausten voittoa
Suomessa. Osoitukseksi siitä, että
olemme siinä suhteessa sanojemme
takana, qn tämä vieraUumatka järjes­tetty
yhdessä Yhdysvaltain toveriliik-keiden
kanssa. Uskomme, eitä Suo­men
edistysmielinen väki on siihen
tyytyväinen. Sekin kaipaa demo­kratiaa
puolustavien ihmisten yh­teyksiä,
joita se saa tämän vierailun
kautta."
•Näitt sanotaan Vapaus Publishing
Co: Ltd:n jä Canadan Suomalaisen^
Järjestön--- jotka matkan järjestävät
Canadasta — julkaisemassa ilmoituk­sessa.
Se on aivan paikalleen sanot­tu.
Tämän vierailnmatkan avulla me
voimme suttresti parantaa yhteyk­siämme
synnyinmaahamme, sen kari-saan,
jonka poikia ja tyttäriä mekin
olemme. Se rohkaisee, veljiämme ja
sisariamme etttistä päättävämmin
käymään taistelua kansanvallari, va^
pauden ja oikeuden puolesta SuO'
messakin päätään nostavaa Jasismia
ja taantumusta vastaan.
Tätä vierailumatkaa odotetaan
Suomessa inielenkiinnoUa. Monelle'
kin, joka^on oUut iässä maassa kym»
meniä vuosia, on varmaankin mielen-kuntoista
nähdä entiset lapsuutensa
leikkikentät ja tutustua Suomen kan-^
san pyrintöiltin. Vierailusta olisi op­pia
ja iloa niin vierailijoille kuin hei­dän
vastaanottajiUeenkin,
TOIMITTAJA.
O] suhiuiiifeij^ pimeä* uudfcn-vuodfen
iltäi Katuvalotkaan
eivät valaisseiet tietää fculkijoille, vaan
hohtivat himmeästi sumun läpi.
Helena kulki kotiin tansseista.vel­jensä
Paulin kanssa. Sumu qli niin
tiheää, että ihmiset törmäsi usein yji-tfeen
kadulla. Äkkiä Helena huo­masi
kulkevansa yksin. \
•Taul, missä olet?" huusi.hän, saa­matta
kuitenkaan mitään vastausta.
Helena huomasi edellään kulke­van
miehen. Varmaankin se oli Paul.
Häri juoksi miehen luo, tarttui häntä
käsivarresta ja sanoi:
"Paul, kuinka jätit minut yksin,
voisin pian vaikka eksyä?"
"Anteeksi, mutta minun nimeni ei
ole Paul", vastasi mies hermostuneel­la
äänellä.
Helenan valtasi kauhea pelko. Hän
yritti irrottaa kätensä pois miehen
kainalosta. \
"Älkää olko hupsu, ettehän kui­tenkaan
osaa kotiinne yksin tällaises­sa
sumussa; Minä: koetan auttaa töi­tä.
Mikä on osoitteenne?"
"Kolmekymmentäkolme Elm St.
Minun täytyy päästä sinne heti!"
huudahti Helena pelokkaasti, melkein
itkien. "Veljeni jo mahdollisesti et­sii
minua!"
Mies huomasi Helenan pelon.
"Älkää pelätkö", sanoi hän. " M i -
nullakin oli kerran ^isko. Minä kyllä
vien teidät kotiinne."
Miehen ääni oli jo pehmeämpi ja
ystävällisempi kuin ennen. Helena
tunsi, että hän voi luottaa mieheen."
He kulkivat edelleen. Mies ei pu­hunut
mitään. Helenaa alkoi her­mostuttaa.
Lopulta hän sanoi mie­helle:
"Olkaa hyvä ja puhukaa jotain.
On niin ikävää kulkea sumussa, kaik­ki
ovat kuin haamuja."
"Oh, anteeksi, olin niin ajatuksis­sani,
kun keskeytitte minut tuolla.
Unohdin, että minulla oli seuralai­nen.
Mies tinohti, että hän pelasti nuo­ren
tytön eksymästä sumussa! On
siinä mies, ajatteli Helena. Ääneen
hän sanoi:
"Ajatuksenne olivat varmaankin
mielenkiintoisia?"
"Mielenkiintoisia — viimeiset aja­tukset!"
vastasi mies katkerasti nau­rahtaen.
Äänensäv5msä oli taas her­mostunut.
"Viimeiset ajatukset — mutta ei­väthän
ajatukset voi olla viimeisiä
elävällä ihmisellä..."
"Kyllä, jos ei voi enää niitä sie­tää.
Olin menossa lähinunälle joel­le,
kun keskeytitte minun kulkuni."
Hän ajatteli tehdä itsemurhan, vä­lähti
Helenan päähän. Ensi kerraii
elämässä joutui Helena kosketuksiin
elämän todellisuuden kanssa, josta
hän oli ennen vain lukenut.
"Kertokaa minulle, miksi aloitte
tehdä sen. Voitte kertoa minulle,
oudolle, puneydestä tiellenne tulleel­le.
En halua teidän kertovan sitä
minulle uteliaisuudestani vaan siksi,
että haluan auttaa teitä."
"Minua ei voi kukaan auttaa. Te
ette ymmärtäisi minua, sillä olette
vielä nuori."
"Olen kahdeksantoista vuoden
ikäinen. Mutta siitä huolimatta mi­nä
tiedän, että tämä maailma ei koh­tele
kaikkia ihmisiä samalla tavalla."
"Niin", alkoi mies hetken kuluttua.
"Minä en voi kärsiä enempää. Olen
kulkenut ympäri Canadan, etsinyt
työtä, muttaeir ole saanut. Minun
vanhaa isääni ja äitiäni uhkaa häätö,
kun he eivät voi maksaa vuokraa.
Minä en voi auttaa heitä. Olen lai­nannut
rahaa eräältä hyvältä ystävä-täni,
jolle en Voi maksaa sitä takai­sin.
Hän asuu hirveässä kurjuudessa.
Ei minulla ole muuta edessäni kilin
lopettaa elämäni."
"Älkää, tehkö sitä,- älkää jättäkö
vanhempianne vaille turvaa. Koet­takaa
saada jotain työtä, että voitte
auttaa heitä. Oppikaa tietämään,
miksi köyhillä ihmisillä omkurjuutta,
lukemalla sanomalehtiä ja hyviä: kir­joja.
Yksilöteoilla, olivatpa ne mitä
laatua tahansa, ei mihinkään päästä.
Mutta joukkoina, kun kaikki ihmiset
tietävät ja tuntevat voimansa ja yh­teenkuuluvaisuuden
tuntisen, jouk­koina
meillä on voimaa. Koettakaa
tehdä niin, luvatkaa minulle, että
koetatte."
Tuli pitkä hiljaisuus. Helena nä­ki,
että mies kävi ankaraa taistelua
itsensä kanssa. Lopulta mies otti
Helenan käden omaansa ja sanoi:
"Minä lupaan koettaa uudelleen.
Lupaan myöskin oppia tietämään,
mistä johtuu kurjuus ja kuinka se
poistetaan. Minä toivon voivani saa-vuttaarsen
päämäärän, minkä minulle
viitoititte."
"Kiitos, minä toivon tapaavani tei-
' dät sitten, kun olette seii saavuttanut.
Minä muistan aina teitä ja haluan
tietää, kuinka edistytte. Odotan päi­vää,
jolloin näen teidät voittajana." •,
"Voi ottaa monta vuotta, ennen­kuin
saavutan voiton — ja vuodet
ovat pitkiä."
"Kyllä ne menevät", sanoi He­lena
lämpimästi.
He kävelivät jonkun matkaa ää-
* neti.' Sumu oli«osittain jo hävinnyt.
Helena tunsi olevansa tutuilla seu­duilla.
"Tuolla näkj^ät jo kotini valot,
pian olemme siellä", sanoi hän.
Mies ei vastannut mitään. He kul­kivat
edelleen ääneti. Tultuaan He­lenan
kotiportille pysähtyi mies ja
kysyi:
"Mikä teidän ^nimenne on?"
"Helena." /
"Minun on Jack. Nyt siis tie­dämme
toistemme nimet, mutta minä
haluan vielä nähdä kasvonne ennen­kuin
eroamme." Mies raapaisi tu­litikulla
valkean. Pieni liekki vä­rähti
ja sammui — taas vallitsi su­muinen
pimejrs. •
"Minä näin hänen kasvonsa", rie­muitsi
Helena ajatuksissaan^ "Minä
tunnen hänet vaikka vuosien päästä."
"Minä en unohda teitä koskaan.
Toivon, että joskus vielä tapaamme",
sanoi mies.
"Minä toivon myöskin niin", vas­tasi
Helena hiljaa.
Samassa he kuulivatkin jo Paulin
äänen kadulla.
"Helena, missä olet?"
"Täällä olen!" vastasi Helena.
"Olen tulossa kotiin. Jack toi minut
kotiin."
Paul vain murahti tullessaan hei­dän
luokseen.
"Hyvästi", sanoi Helena, ojentaen
kätensä vieraalle. "Toivotan teille
onnea!"
"Hy\^sti", vastasi Jack, puristaen
Helenan kättä. "Kiitos teille. Nä­kemiin!"
Meitä oli koolla pieni ryhmä LLE-KiN
lukijoita ja keskustelimme siitä,
kuka mistäkin eniten tykkää — UE-Kt^.
kirjoituksista nimittäin. Hyviä­hän
ne ovatUEKm kirjoitukset kaik­ki,
olivatpa ne miltä alalta tahansa,
mutta jokaisella oli oma lempiaiheen-suy
mihkälaatuiset kirjoitukset ensin
lukee, kun uusi lehti saapuu.
Yksi sanoi lukevansa ensimmäi­seksi
jatkokertomukset, toinen runot
ja harmitteli, kun niitä on niin vä­hän.
Kolmas ahmi kaikkein ensiksi
kaikkien kirjoitusten otsikotja sitten
luki kaikki järjestyksessä, lähtien en­simmäiseltä
sivulta. Neljäs piti kaik­kein
eniten "Kapteenin poikien" ku­vasarjasta:
Viides sanoi tutkivansa
ensimmäiseksi "Toimituksen tuolin",
jos siinä kerrottaisiin LIEKIN tulevis­ta
asioista. Kuudes sanoi-lukevansa
ensiksi — ai, ai, sydämemme hypähti
aivan kurkkuun mielihyvästä — Sir­pa-
Serkun sepustukset! —
Jhanko se on' totta, että meistäkin
joku tykkää?
Sitten kysyttiin, että mikä on mei­dän
lempipalamme. Olimme nähkäas
vaiennut koko keskustelun ajan sii­tä
pyhästä syystä-, että entme jou-taniit,
kun kirjoitimme muistiin tois­ten
puheenvuoroja, osataksemme tuo­da
ne oikeassa järjestyksessä luki­jain
nähtäväksi.
Sitten se meidän lempipalamme.
Se on "Kirjeenvaihto", sen luemme
aina ensin.
Mutta minkäfähden? ihmettelivät
nuo toiset. Me selitimme, että siksi,
kun olemme utelias näkemään, onko
tullut uusia nimiä pahnallaan LIEK­KIÄ
pönkittämään. Aina kun näem­me
uuden nimen, lähetämme hänelle
lämpimän kädenpuristuksen ja sa­nomme:
"Tervetuloa LIEKIN pannan
pyörittelijien joukkoon! Toivomme,
että viihtyisit ja kauan pyörittäisit
pannaasi LIEKKIMME hyväksi!"
. Olemme yksi suuri perhe kokous.-
Kin ystäväpiiri ja iloitsemme jokai­sesta
uudesta jäsenestä, joka perhee­seemme
liittyy ja surren muistamme
sitä, joka joukostamme lähtee.
Siihen loppui keskustelumme. Nyt
olemme vielä utelias ja kysymme,
mikä on lukijain lempipala tiEKisslf
SIRPA-SERKKU.
kuin joka vuosi uuden vuoden aikaan
lyhyeh kirjeen Jackflta. Tällä ker­taa
kirje sai punan nousemaan Hele­nan
poskille ja iloisen katseen hänen
silmiinsä. Kirjeessä luki:
"Olen onnistunut. Vanhempaffi
ovat iloisia ja velka on maksettu.
Olen oppinut sen, mitä kehoititte
minun opitaan. Tulen sinne uu­den
vuoden päivänä. Haluan ta­vata
teidät samassa paikassa kuin
silloinkin kerran kolme vuotta sit­ten
tapasimme. ^ Jack."
Helenan sydäii löi rajusd, kun hän
asteli sille kohtalokkaalle paikaUe,
missä hän Jackin tapasi silloin kolme
vuotta sitten. Tätä päivää, joUoin
hän tapaisi Jackin, oli Helena uskolli­sesti
odottanut. Molemmat olivat lu­vanneet
ja molemmat olivat
lupauksensa...
ON laskettu, että kaksi ja p«ol^
miljoonaa amerikalaista sairastaa
heinäkuumetta joka kesä.
oOo
- Kolme vuotta oli kulunut e d ^ -
kerrotusta. Taaskin sai Helena niin-
LONTOON satamassa käy no«
60,000 alusta vuodessa, jotka k ^ '
tdevät noin 40 nriljoonaa tonnia k»'
kenlaista tavaraa. ^