Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 26, 1955

              KUN MINUSTA TULI KOKKI
- JA KIRJAILIJA
K i r j . A X X I E RUISSALO
L 'X nyt Liekkimme on 20-vuotias
"ja siihen on py^-detty kirjoituksia
myöskin vanhoilta veteraaneilta "oman
valintansa perusteella", katson velvolli­suudekseni
kirjoittaa jotakin.
« » «
Tämä Liekkimme on saatu sellaiseksi
kuin Se nyt on yhteisellä työllä. Se
on tullut sellaiseksi, että siinä on mo­nipuolista
lukemista^, huvittava
sellaista, joka ''rtSp.V.v>A" iik-riai»!
ottavaakin
rtienee' aan.
Siinä huvipuo]pS5ä>: (Ystävien paki-aioita)
on sellaisia makupaloja toisinaan,
e t t ä vakäivakin naama alkaa vääntyile-imään
naurun vaikutuksesta, joka muu­ten
on terveellistä ihmiselle.
Ja sitten siihen asiaani.
Jo nuoruusvuosieni ajalta olisi ker­tomista
paljonkin, mutta se nuoruusai-ka.
on jään^^ niin kauaksi, etten enää
oikein muista, josko olen nuori koskaan
ollutkaan- On siis parasta, sivuuttaa se
ja kertoa siitä minkä hyvin muistan.
Silloin 'kun tulin vanhasta »maasta
olin. nuori, kokematon ja kevytmielinen
tyttöhupakko, jolle työteliäs arkielämä
oli verrattain ivierasta. Sellaista kuin
keittäminen ja paistaminen, en osannut
ollenkaan, vaikka syö^dä kyllä osasin,
i^e keittämisen taito kuitenkin olisi jo-ikaisen
tytön opittava jo siksikin, että
osaisi laittaa ruokaa miiehelleen siten
!kun se aika tulee. J a jokainen nuori tyt­tö
kuitenkin kiihkeästi odottaa sitä ai­kaa,
jolloin pääsee miehelään. Silloin
sitä keittämistaitoa "tarvitaan.
Olen joutunut monasti nöyryytetyk­si
keittotaidon puuttuessa. Mentyäni
naimisiin osasin keittää kuoripäällisiä
lierunoita ja kovaksi keitettyjä kanan-anunia
— joihin olinkin mestari. Sitten
seurasi se leipominen . • . Pullista tuli
ikivikovia j a mieheni sai niillä pelata
potkupalloa minun suureksi harmikse­ni
ja häpeäkseni.
ijVIietin asiaa ja päätin pyytää neuvo­j
a naapurin misikseltä ja sainkin —
mutta vääriä neuvoja. Naapuri piti toi­sen
naapurinsa kanssa hauskaa iminun
(kustannuksellani ja nauroi noloudelleni
<kun en ymmärtänyt hänen antaneen
leikillä viiiiriä neuvoja. Sen Jälkeen en
enää uskaltanut keneltäkään kysyä neu­voja
\-aan koetin tulla toimeen muuten.
Kului afka. Kesällä 1910 meni miehe-aii
siltojen rakennusurakoitsijalle työ-iliön,
ollen pitkän ajan poissa kotoa. Sil-
'loin (minulle tarjoutui tilaisuus mennä
keitto-oppiin. Osasin auttavasti englan­tia
ja niin minulla oli tilaisuus päästä
kaupungin hienoimpaan ravintolaan op­pilaaksi.
Keittiömestari antoi opetusta
(kuudelle oppilaalle kerrallaan- Hän oli
ollut keittokoulun opettajana jo aikai­semmin.
Oppilaat tekivät ravintolassa työtä
kolme kuukautta saaden palkakseen
(keitto-opin. Niin sain minäkin . . .
'Naapurin raisis ei enää nauranut, vaan
(k>-seli neuvoja minulta ja annoinkin
miltä rehellisesti.
Vuonna 1912 menin Fort W'illiamiin
j a smidieni matkusti Suomeen. Olimme
erimielisyyksien takia tehneet pesäeron.
Hän oli kirkon kannattaja ja minä en ja
siitä johtui eron syy. Jouduin hakemaan
t y ö t ä ansaitakseni leK'än itselleni ja t\--
«ölleni, mieheni taas piti huolen pojas­tamme-
Fort \Villiamiin oli perustettu poika­talo
eli osaston ravintola, kuten sitä
numerosi on talletettuna tuolla yläker-sa.
^Titään numeroa ei saa hävittää,
n i i n tarkoin vien ne sinne.
^ Toivon paljon onnea, pitkää ikää ja
menestystä edelleen.
Syyster\-veisin!
M . \ N D I - M U O R L
nimitettiin. 'Pääsin tuohon ravintolaan
tiskariksi. Se ei ollut helppo homma, sil­lä
työpäivä oli 15—16-tuntinen. Tar­peekseen
siinä sai, kun tiskasi noin 130
miehelle lusikat, lautaset ja muut astiat.
Sitten ravintolan puolesta vaadittiin yh-tymääp
sosialistiosaston näytelmäseu-raan,
mikäli vähänkin oli taipumuksia
sille alalle. Vhdyin siihen, sillä näytte­leminen
ei .ollut minulle, aivan vierasta.
Öiin nimitt^irP hammastanut näyttelemis­t
ä jo .Suomessa jenkin verran.
Alkoi sitten roolien lukemmen tiski-paljun
ääressä, sillä iltaisin oli käytävä
harjoituksissa, jotka tavallisesti kesti- Annie Ruissalo, Fort Francesin seit-vät
kello 11 asti. Sitten oli käytävä dulfa, on^ yksi kaikkein tunnetuimpia
nukkumaan ja puoli kuusi aamulla oli Liekin j(itkc*'kertomusten kirjoittajista.
herättävä. E i siinä jäänyt erikoista ai-ikaa
roolien lukemista varten- -
Ravintolavieraat vaativat hyvää ruo­kaa
ja runsaasti^ koska ruökamaksu oli
vähän korkeampi kuin yksityisissä ruo­kaloissa.
Ruokapöydät olivat leveitä ja
pitkiä, joten niihin mahtui paljon ruo­kaa
. . . Sekään ei tyydj-ttänyt kaikkia
ruokavieraita ja niin oli laitettava kes-kipöydän
kohdalle yläkertahylly — j o ­ka
laitettiin myöskin täyteen ruokaa.
Nälkäisenä ei siis tarvinnut lähteä sii­t
ä pöydästä.
Kokilta vaadittiin paljon ja monipuo­lista.
Sai se poloinen yrittää kaikkensa
Ja jännittää kärsivällisyyttään voidak­seen
tyydyttää kaikkien vaatimukset.
Sittenkin tuli toisinaan moitteita.
Tässä osaston ravintolassa tiskasin
neljä kuukautta- Sitten pääsin toiseen
suomalaiseen ruokalaan kokiksi. Sain
nyt parempaa palkkaa, mutta työpäivä
venyi entistä pidemmäksi. Kokin piti
mennä työhön aamulla kello neljältä,
sytyttää tuli stouviin ja sitä mukaa al­kaa
aamiaisen laittaminen.
Puoli kuudelta aamulla tulivat syö­mään
ne miehet, jotka kävivät työssä
evään kanssa. Kuudelta tulivat toiset
ruokalan tarjoilijat. Kokki sai palvella
ensimmäiset ruokavieraat ja laittaa kah­vin
e\'äskannuihin. Eyäät muuten oli
valmistettu illalla.
Pian sain kyllikseni siinä paikassa
olemisesta ja aloin katsella uutta paik­kaa.
Katselin lehdistä minkälaisia paik­koja
oli avoinna ja löysin ilmoituksen,
jossa sanottiin haluttavan kok^kia jonkin
miljonäärin perheeseen.
Kun menin kj^symään paikkaa, otti
rouva minut ensin kokeilun alaiseksi
päästäkseen selville keittotaidostani.
Tuloksena oli, että sain pitää paikan.
Luulin päässeeni korkeille onneni kuk­kuloille,
kun sain palvella miljonääriä,
imutta pian haihtuivat onnen haaveet
päästäni tutustuttuani talon tapoihin.
Melkein aina oli kestejä käynnissä
j a niissä vaadittiin työtä ja taitoa. Oli­si
siinä vaikka mitä lajeja, jota rouva
määräsi laitettavaksi. Mutta meillä pal­velijoilla,
joita oli kuusi, oli niin kehno
ruoka kuin kaikkein köyhemmissä per-
•heissä. Ne olivat mitalin varjopuolia.
Meidän neljän naispalvelijan vapaus
oli rajoitettu niin ahtaisiin puitteisiin,
e t t ä se supistui siihen mitä näimme ul-lakkokamarimme
pienestä ikkunasta,
jonka edessä törrötti naapuritalon savu­piippu.
Sellainen oli vapautemme.
Kolme kuukautta palveltuani kävi i l ­ma
niin sakeaksi etten voinut sitä enää
sietää- Sanoin irti itseni ja lensin jäl­leen
vapauteen.
Sitten päiisin keittiömestariksi kau­pungin
suurimpaan ravintolaan. Se oli
auki aina. Päivävuoro alkoi kello seit­semän
aamulla ja päättyi samaan ai­kaan
illalla, joten jäi jo vähän aikaa
muihin harrastuksiin levon ohella.
Kirjailijaurani alkoi siitä, kun lähe­tin
kerran kirjoituksen Astoriassa ilmes­tyneeseen
naisten lehteen "Toveritta­reen".
Kun minulta tuli julkisuuteen
sellainen ''neronleimaus", ilmaantui
myöskin kaikenlaisia naljaili joita, jotka
eivät itse yrittäneet mitään.
Eräskin huomautti, että mitä luulet
Joitakin hmmimia
elämän ongelm^f^
Katsellessa tätä s.vks%ista luo',
sen kaunista värikkyyttä, tuntee
van sUmää hivelevän. Kyllähän
on kaunis kesälläkin, mutta svi^vn
rikkyys vie vielä voiton. ' '
Tuo mäenrinne tuossa on ejim j
värikäs, e t t ä siinä on kaiken maaiij
värit. Kun siihen aurinko paistaa
tyy tuskin ihanampaa maisemaa. K*
pa sen vain joku voisi maalata
katsellessa tulee ajatelleeksi, että t
tämän kaiken valmistaa. Uskonto/i
meillekin koulussa opetettiin, sanoo
-tä'Jumala on kaiken luonut. Tieder
het 'ja- avärutiksien tutkijat taas väii
väf, ettM yläilmoissa ole mitään kail
valtiasta, vaan että kaikki on luoaj
työtä. Ketä nyt sitten uskoa?
Kun käännän katseeni toi?aal]e,n;
siellä vanhan ja köyhän puolalaisen n
purin sahaavan puita. Hän on puoli
kea. Olen lähes kaksikymmentä vuoi
nähnyt hänen tekevän tuota samaa,
asuu yksin pienen pienessä hirsimöi
sä. Hänellä ei ole lapsia eikä sukulaisi
kaan näy kä3'A'än. Joskus käväisee])
vanha työkaveri puhelemassa.
Hänkin on Joskus ollut elämänsii
koistuksessa. Jollekin yhtiölle tehdi
sään on hän menettänyt näkönsä r
kein kokonaan. Asianajajan avulla
on sitten saanut pienen eläkkeen, ji
ka turvissa nyt elelee. Asianajaja 5
hänen eläkeshekkinsä ja maksaa kai
paan hänen ruokalaskunsa. Rahaa
hän itse saa koskaan. E i ole 'kadehi
tavaa sellainenkaan elämä. Hän on t
jo hj.-vin vanha.
Tällaista löytyy täällä rikkaai!
Amerikassa. Tämä on vain yksi
nista.
Toivon 20-vuotiaalle Liekille onni
ja pitkää ikääl
0. P.
itsestäsi tulevan, kun oikein lehti
kir^joittelet.
— Luulen tulevani kirjailijaksi, v
tasin pilkallani.
Tämä kaikki tietävä täti huamaul
silloin: —r Kirjailijan tulee olla van
j a viisas, mutta sinä et ole kumpa
kaan . . .
— Enkö edes viisas? keskeytin.
— Kaikkea vielä — ' j a täti päi^
äänekkään ivanaurun, poistuen luot
Naljailuista huolimatta jatkoin
joittjplemista', koska kirjoitukseni 1
päisivät kaikki valtiaan toimittajan
vostelun j a pääsivät^ julkisuuteen.
Sitten s i t ä . kirjoittelua onkin jat
nut tähän asti.
mme
2Ö-VUOTIAALLE LIEKILLE
TYöMiES-ITEEHPÄIN
_JA_
NAISTEN VIIRI
Superior, Wi5., USA
Sivu 14 ,L9uanJtailia« mrraskuui^ ^6 päivänä^ 1955