1941-12-27-08 |
Previous | 8 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Sivu 8 LAUANTAINA, J O L X U K U U N 27 PÄIVÄNÄ 1941
vaa ja puhdasta kuin siellä olikin.
Ensi kerralla kun selkää alkaa syy-hyttää,
päätti hän mennä St. Croix
Avenuen eli Pointin saunoihin.
Eräs vanha "pytty", missä hän oli
joskus takavuosina kylpenyt, oli se
paikka, missä hän sitten loppukesän
kävi kylpemässä. Tämä sauna oli
niin lähellä järvenrantaa, että sisälle
saunaan kuului.laineitten loiske. Saunan
päätyä suurimniat allot usein
huuhtelivat ja tulipa toisinaan atiki-olevasta
ikkunasta vaahtoavaa Su-perior-
järven vettä saunan pesuhuoneeseen.
Saunapiikana, miesten puolella, oli
hiljan Suomesta tullut nuorenlainen
mies. Kirjoittaja ei koskaan tullut
tietämään hänen nimeään, vaikka olikin
kanssaan puheissa monet kerrat.
Huolimatta tästä, oli mies siltikin
mielenkiintoinen, tavallaan.
. Omien puheittensa mukaan ainoa
kouluutus, mitä hän Suomessa, oli ollut
tilaisuudessa saamaan, oli pikkukoulua
parina kesänä ja kuusi viikkoa
rippikoulua. Amerikaan, tänne
mahdollisuuksien maahan tultuaan,
päätti hän alkaa opiskella, täyttää si-_
vistyksessään olevan kolon.
Saunassa työskentelyn takia ei hän
luonnollisestikaan voinut mennä päiväkouluun,
paremmin kuin iltakouluunkaan,
pitihän saunassa olla lähelle
puolta yötä joka päivä paitsi
sunnuntaisin.' Toisinaan, ennenkum
oli paikat pesty ja putsattu seuraavaa
päivää varten, xt\i aamutunnit
Eräs toverinsa, joka oli opiskellut
englannikieltä kirjeenvaihdon kautta,
ehdotti tälle opinhaluiselle saunottajalle
myöskin kirjeenvaihtokoulua.
Hänen puheittensa mukaan oppii kirjeenvaihdon
avulla aivan yhtä pian
—- ja hyvin — kuin ikään koulun
penkillä ja tulee opiskelu tällä tavalla
paljon halvemmaksikin. Läksynsä
ja tutkintonsakin saa suorittaa omassa
kodissaan.
**Aitiiri ei taidakaan olla faullupi-pi*',
tuumi mies. "Voisin läksypa-perini
pitää mukanani saunassa ja
kundeja odotellessa lueskella. Ja
minkä v-aikutufcsen tekisikään asiakkaihin,
kun tiskillä vierelläni näkisivät
suuren kirjapinon ja kaikenlaisia
papereita ja vihkosia. Sitäpaitsi jos
joskus olisi probleemeja, joita en itse»-
pysty ratkaisemaan, mahdollisesti
joku saunavierap pystyisi minua auttamaan.
Juupet: ^Minäkin tilaan
kirjevaihtokurssin." Ja kurssin hän
lilasikin.
Ei hän kuitenkaan tilannut englanninkielen
alkeiskurssia, kuten toverinsa
oli tehnyt. Ei sinne päinkään.
Korkeakoulukurssikin oli hänen
mielestään vähemmän tarpeellista,
turhaa ajan kulua vaan. Jotakin
korkeampaa sitä pitää yrittää jos kerran
jTittää, oli hänen mottonsa. Ja
niinpä tilasikin hän — arkkitehti-kurssin.
Ensimmäisten läksyjen mukana
tulleet plakaatit selittivät ja takasivat,
että kun on kolmixoiotisen oppikurssin
suorittanut, pystyy tekemään
minkälaisen pilvenpiirtäjän piirustukset
hyvänsä ja johtamaan rakennuttamista.
Mikä vielä kaikkein tärkeintä,
tälle opintielle antautnneelle
luvattiin kurssien suoritettuaan j a viimeisen
kurssimaksun maksettuaan
postittaa oikea dlplooma, johon on
kymmenen karaatin kultakirjaimilla
kirjoitettu arkkitehdin - arvonimi.
**Oh, boyl Se, se on jotakin", tuu-snaili
opiskelija tämän kirjoittajalle-
Jdn eräänä lauantai-fltapuolena, kun
asiasta keskustelivat.
*•
Seuraavana kesänä vieraili kirjoittaja
Duluthissa. Mieleensä tuli tuo
mies, joka edellisenä kesänä oli alkanut
lukea arkkitehdiksi ja uteliaisuutensa
ei antanut periksi ennenkuin
hän meni tuonne Superior-järven rannalla
olevaan saunaan tapaamaan
maanmiestään.
Astuessaan saunan odotushuoneeseen
ja silmäillessään ympärilleen, teki
hän sellaisen johtopäätöksen, että
arkkitehti onlukunsa lopettanut, sillä
tiskillä ei näkynytkään paremmin
vihkoja, paperiliuskoja kuin korkeaa
kirjapinoakaan.
Kysyttyään hikeä kasvoiltaan
pyyhkivältä lukumieheltä, . kuinka
luvut luistavat, vastasi hän lyhyesti :
"Oolrait".
"Mutta eikö tehtävät ole koviin
vaikeita?'^kysyi kirjoittaja.
"Vaikeita? Ai sut sei, ne on vaikeita!
Niin kamalia on laskutkin,
e t t ä ei niitä vaan jokainen haiskoulu-poika
pysty tekemään. Ei pysty tekemään
joka äiskä", toisti hän, samalla
edelleenkin kuivaten kosteutta
kasvoiltaan. -Tarin ensimmäisen
läksyn kanssa tappelin niin turka-sesti,
että rupesi tukkani ohimoitten
kohdalta käymään harmahtavaksi,
mutta periksi en antanut. Päätin
keinolla niillä hyvänsä suorittaa oppikurssin,
j a tutkinnon ja niinpä hai-rasin
erään haislcoulun /opettajan,
johon sattumaUa täällä saunassa tutustuin,
tekemään läksyni edestäni.
• Hän on ne n3rt tehnyt lähes yhdeksän
kuukauden ajan, ja toisinaan hänkin
moittii laskutehtäviä julman vaikeiksi."
"No, mutta mitäs hyötyä teille on
kurssista jos toinen lukee ja tekee
kaiken opiskelun puolestanne?" kysyi
kirjoittaja.
".Hyötyä? Mitä tuosta hyödystä,
kun vaan saan nimelläni varustetun
diplooman huoneeni seinälle. .Kyllä
se plakaatti on sen 500 dollarin arvoinen,
jonk^ se tulee minulle mak-sainaan.
Ju pet, on se sen arvoinen",
kertasi arkkitehti antaessaan
pyyheliinan ja vihdan saunaan juuri
tulleelle kylpyvieraalle.
K i r j . M A X I M GORKI
Pikku asemalla,» Rooman ja Ge-nuan
välillä, konduktööri avasi vaunuosastomme
oven ja likaisen vetu-rinrasvaajan
ayuUa miltei karitoi
luoksemme pienen, silmäpuolen ukon.
— Sangen vanha! — sanoiyat he
UKKOSENJOHD.ATTIMEN kek-si
Beujam Franklin v. 1752.
yhteen ääneen hyväntahtoisesti hymyillen.
Mutta ukko näytti olevan pirteä.
Kiitettyään auttajiaan rypp3asen kätensä
kauniilla liikkeellä, kohotti hän
kohteliaasti harmaasta päästään rikkinäistä
tomuista hattuaan j a vilkasten,
penkkiä terävällä silmällään kysyi:-
— Sallitteko?
Hänelle tehtiin heti tilaa. Hän korjasi
sinistä aivinapukuaan, päästi helpotuksen
huokauksen ja laskettuaan
kätensä teräville polvilleen, hän hymyili
iloisesti hampaattomalla suullaan.
— Onko pitkä matka, ukko? — kysyi
toverini?
— Oo, ainoastaan kolme asema väliä!
vastasi silmäpuoli halukkaasti.
— Lapsenlapsen häihin matkustan ...
Ja hetken kuluttua hän rupesi vilkkaasti
kertomaan junan pyörien jyristessä
ja hänen ruumiinsa heilahdellessa
kuin katkennut oksa rämyisenä
päivänä.
— Olen ligurialainen. Me olemme
kaikki hyvin vankkoja me ligurialai-set
... Minulla on kolmetoista poikaa
ja neljä tytärtä. Lapsenlasten!
lukua en tiedäkään. Toinen niistä
nyt menee naimisiin.
Ja katsoen ylpeästi kaikkia' lakastuneella,
mutta yhä vielä, iloisella silmällään
hän hiljaa nauroi, sanoen:
— Kas, niin.paljon väkeä olen mi- .
nä antanut maalle j a kuinkaalle.
— Kuinkako menetin silmäni? Siitä
on jo kauan, juoksentelin vielä poikasena
silloin, mutta isää jo autoin
. . . Hän muokkasi maata viinitarhassa,
meidän maaperämme oli vai-keahoitosta
. . .paljon kiviä . . . K i vi
ponnahti isän kuokasta silmääni ...
Kipua en muista, mutta päivällistä
sy^des^ämnie vuosi silinä tyhjäksi
kuin rikkoutunut muna. Se oli kau-heat4,
singorit . . .Sen.päälle pantiin
lämonuifitäileipää, mutto^^ kuoli...
Vanhus; luerpi hijasti tumraanrus-keaa
käykk.äleMk.aansarja;hymyili sitten
taas hyväntahtoisen iloisesti,
— Silloin .ei vielä, ollut paljonkaaa
lääkärejä, ja ihrniset olivat tyhmempiä
. . ..niin . . . Ehkä ne sen sijasta
olivat, parempia? Tai mitä arvelette?
Nyt muuttuivat hänen silmäpuolet
pejrgamenttikasvonsa, jotka olivat kokonaan
syvien laskoksien peitossa ja
joita ympäröivät vihervän harmaat
hiukset, ovelan ja samalla riemuitsevan
näköisiksi.
—• Kun ön elänyt niin kauan kuin
minä, voi puhua ihmisistä rohkeasti,
vai mitä arvelette?
Hän kohotti ylös tumman koukkusormensa
ikäänkuin jotakin uliaten.
— Ja nyt minä kerron teille, sig-norit,
jotakin ihmisistä . . .
— Isäni kuollessa olin kolmetoista
vuotias, — näettekö, kuinka pieni
olen nytkin! Mutta minä olin sukkela
j a yäsyniätöri työssä, siinä kaikk
i , niitä isä jätti minulle perinnöksi,
sillä maa ja talo myytiin veloista ...
Niin elelin yksisilmäisenä ja kaksi-kätisenä,
tehden työtä siellä, missä
työtä annettiiin . . . Vaikeatahan se
oli, mutta nuoruus ei pelkää työtä,
— niinhän ? ?
—, Yksitoistavuotiaana tapasin tytön,
jonka oli suotu rakastaa minua.
Hän oli yhtä köyhä kuin minäkin,
mutta hän oli suuri ja väkevä, väkevämpi
kuin minä. 'Hän asTii yhdessä
äitineen, joka oli vanha ja sairas, ja
tdci työtä, kuin minäkin, missä voi...
Ei hän ollut erittäin kaunis, mutta
hyvä ja järkevä. Ja h3rväoli hänellä
ääni, — oo! Hän lauloi kuin taiteilijatar,
ja se on rikkautta, vai kuinka
signor? Enkä minäkään laulanut
huonosti . . .
— Mennäänkö naimisiin? — sa-noin
minä hänelle, kun olimme kauan
katselleet toisiamme.
Äsken Bmtanmaan saapuneita canadaTaisia.Sttnsom^s Rough Riders-nimdlä tunnetun pamsaridimdO'
non jäseniä, joiden sanotaan olevan innokkaita taistetuun mitä pikiinmin, ^ *
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 27, 1941 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1941-12-27 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki411227 |
Description
| Title | 1941-12-27-08 |
| OCR text | Sivu 8 LAUANTAINA, J O L X U K U U N 27 PÄIVÄNÄ 1941 vaa ja puhdasta kuin siellä olikin. Ensi kerralla kun selkää alkaa syy-hyttää, päätti hän mennä St. Croix Avenuen eli Pointin saunoihin. Eräs vanha "pytty", missä hän oli joskus takavuosina kylpenyt, oli se paikka, missä hän sitten loppukesän kävi kylpemässä. Tämä sauna oli niin lähellä järvenrantaa, että sisälle saunaan kuului.laineitten loiske. Saunan päätyä suurimniat allot usein huuhtelivat ja tulipa toisinaan atiki-olevasta ikkunasta vaahtoavaa Su-perior- järven vettä saunan pesuhuoneeseen. Saunapiikana, miesten puolella, oli hiljan Suomesta tullut nuorenlainen mies. Kirjoittaja ei koskaan tullut tietämään hänen nimeään, vaikka olikin kanssaan puheissa monet kerrat. Huolimatta tästä, oli mies siltikin mielenkiintoinen, tavallaan. . Omien puheittensa mukaan ainoa kouluutus, mitä hän Suomessa, oli ollut tilaisuudessa saamaan, oli pikkukoulua parina kesänä ja kuusi viikkoa rippikoulua. Amerikaan, tänne mahdollisuuksien maahan tultuaan, päätti hän alkaa opiskella, täyttää si-_ vistyksessään olevan kolon. Saunassa työskentelyn takia ei hän luonnollisestikaan voinut mennä päiväkouluun, paremmin kuin iltakouluunkaan, pitihän saunassa olla lähelle puolta yötä joka päivä paitsi sunnuntaisin.' Toisinaan, ennenkum oli paikat pesty ja putsattu seuraavaa päivää varten, xt\i aamutunnit Eräs toverinsa, joka oli opiskellut englannikieltä kirjeenvaihdon kautta, ehdotti tälle opinhaluiselle saunottajalle myöskin kirjeenvaihtokoulua. Hänen puheittensa mukaan oppii kirjeenvaihdon avulla aivan yhtä pian —- ja hyvin — kuin ikään koulun penkillä ja tulee opiskelu tällä tavalla paljon halvemmaksikin. Läksynsä ja tutkintonsakin saa suorittaa omassa kodissaan. **Aitiiri ei taidakaan olla faullupi-pi*', tuumi mies. "Voisin läksypa-perini pitää mukanani saunassa ja kundeja odotellessa lueskella. Ja minkä v-aikutufcsen tekisikään asiakkaihin, kun tiskillä vierelläni näkisivät suuren kirjapinon ja kaikenlaisia papereita ja vihkosia. Sitäpaitsi jos joskus olisi probleemeja, joita en itse»- pysty ratkaisemaan, mahdollisesti joku saunavierap pystyisi minua auttamaan. Juupet: ^Minäkin tilaan kirjevaihtokurssin." Ja kurssin hän lilasikin. Ei hän kuitenkaan tilannut englanninkielen alkeiskurssia, kuten toverinsa oli tehnyt. Ei sinne päinkään. Korkeakoulukurssikin oli hänen mielestään vähemmän tarpeellista, turhaa ajan kulua vaan. Jotakin korkeampaa sitä pitää yrittää jos kerran jTittää, oli hänen mottonsa. Ja niinpä tilasikin hän — arkkitehti-kurssin. Ensimmäisten läksyjen mukana tulleet plakaatit selittivät ja takasivat, että kun on kolmixoiotisen oppikurssin suorittanut, pystyy tekemään minkälaisen pilvenpiirtäjän piirustukset hyvänsä ja johtamaan rakennuttamista. Mikä vielä kaikkein tärkeintä, tälle opintielle antautnneelle luvattiin kurssien suoritettuaan j a viimeisen kurssimaksun maksettuaan postittaa oikea dlplooma, johon on kymmenen karaatin kultakirjaimilla kirjoitettu arkkitehdin - arvonimi. **Oh, boyl Se, se on jotakin", tuu-snaili opiskelija tämän kirjoittajalle- Jdn eräänä lauantai-fltapuolena, kun asiasta keskustelivat. *• Seuraavana kesänä vieraili kirjoittaja Duluthissa. Mieleensä tuli tuo mies, joka edellisenä kesänä oli alkanut lukea arkkitehdiksi ja uteliaisuutensa ei antanut periksi ennenkuin hän meni tuonne Superior-järven rannalla olevaan saunaan tapaamaan maanmiestään. Astuessaan saunan odotushuoneeseen ja silmäillessään ympärilleen, teki hän sellaisen johtopäätöksen, että arkkitehti onlukunsa lopettanut, sillä tiskillä ei näkynytkään paremmin vihkoja, paperiliuskoja kuin korkeaa kirjapinoakaan. Kysyttyään hikeä kasvoiltaan pyyhkivältä lukumieheltä, . kuinka luvut luistavat, vastasi hän lyhyesti : "Oolrait". "Mutta eikö tehtävät ole koviin vaikeita?'^kysyi kirjoittaja. "Vaikeita? Ai sut sei, ne on vaikeita! Niin kamalia on laskutkin, e t t ä ei niitä vaan jokainen haiskoulu-poika pysty tekemään. Ei pysty tekemään joka äiskä", toisti hän, samalla edelleenkin kuivaten kosteutta kasvoiltaan. -Tarin ensimmäisen läksyn kanssa tappelin niin turka-sesti, että rupesi tukkani ohimoitten kohdalta käymään harmahtavaksi, mutta periksi en antanut. Päätin keinolla niillä hyvänsä suorittaa oppikurssin, j a tutkinnon ja niinpä hai-rasin erään haislcoulun /opettajan, johon sattumaUa täällä saunassa tutustuin, tekemään läksyni edestäni. • Hän on ne n3rt tehnyt lähes yhdeksän kuukauden ajan, ja toisinaan hänkin moittii laskutehtäviä julman vaikeiksi." "No, mutta mitäs hyötyä teille on kurssista jos toinen lukee ja tekee kaiken opiskelun puolestanne?" kysyi kirjoittaja. ".Hyötyä? Mitä tuosta hyödystä, kun vaan saan nimelläni varustetun diplooman huoneeni seinälle. .Kyllä se plakaatti on sen 500 dollarin arvoinen, jonk^ se tulee minulle mak-sainaan. Ju pet, on se sen arvoinen", kertasi arkkitehti antaessaan pyyheliinan ja vihdan saunaan juuri tulleelle kylpyvieraalle. K i r j . M A X I M GORKI Pikku asemalla,» Rooman ja Ge-nuan välillä, konduktööri avasi vaunuosastomme oven ja likaisen vetu-rinrasvaajan ayuUa miltei karitoi luoksemme pienen, silmäpuolen ukon. — Sangen vanha! — sanoiyat he UKKOSENJOHD.ATTIMEN kek-si Beujam Franklin v. 1752. yhteen ääneen hyväntahtoisesti hymyillen. Mutta ukko näytti olevan pirteä. Kiitettyään auttajiaan rypp3asen kätensä kauniilla liikkeellä, kohotti hän kohteliaasti harmaasta päästään rikkinäistä tomuista hattuaan j a vilkasten, penkkiä terävällä silmällään kysyi:- — Sallitteko? Hänelle tehtiin heti tilaa. Hän korjasi sinistä aivinapukuaan, päästi helpotuksen huokauksen ja laskettuaan kätensä teräville polvilleen, hän hymyili iloisesti hampaattomalla suullaan. — Onko pitkä matka, ukko? — kysyi toverini? — Oo, ainoastaan kolme asema väliä! vastasi silmäpuoli halukkaasti. — Lapsenlapsen häihin matkustan ... Ja hetken kuluttua hän rupesi vilkkaasti kertomaan junan pyörien jyristessä ja hänen ruumiinsa heilahdellessa kuin katkennut oksa rämyisenä päivänä. — Olen ligurialainen. Me olemme kaikki hyvin vankkoja me ligurialai-set ... Minulla on kolmetoista poikaa ja neljä tytärtä. Lapsenlasten! lukua en tiedäkään. Toinen niistä nyt menee naimisiin. Ja katsoen ylpeästi kaikkia' lakastuneella, mutta yhä vielä, iloisella silmällään hän hiljaa nauroi, sanoen: — Kas, niin.paljon väkeä olen mi- . nä antanut maalle j a kuinkaalle. — Kuinkako menetin silmäni? Siitä on jo kauan, juoksentelin vielä poikasena silloin, mutta isää jo autoin . . . Hän muokkasi maata viinitarhassa, meidän maaperämme oli vai-keahoitosta . . .paljon kiviä . . . K i vi ponnahti isän kuokasta silmääni ... Kipua en muista, mutta päivällistä sy^des^ämnie vuosi silinä tyhjäksi kuin rikkoutunut muna. Se oli kau-heat4, singorit . . .Sen.päälle pantiin lämonuifitäileipää, mutto^^ kuoli... Vanhus; luerpi hijasti tumraanrus-keaa käykk.äleMk.aansarja;hymyili sitten taas hyväntahtoisen iloisesti, — Silloin .ei vielä, ollut paljonkaaa lääkärejä, ja ihrniset olivat tyhmempiä . . ..niin . . . Ehkä ne sen sijasta olivat, parempia? Tai mitä arvelette? Nyt muuttuivat hänen silmäpuolet pejrgamenttikasvonsa, jotka olivat kokonaan syvien laskoksien peitossa ja joita ympäröivät vihervän harmaat hiukset, ovelan ja samalla riemuitsevan näköisiksi. —• Kun ön elänyt niin kauan kuin minä, voi puhua ihmisistä rohkeasti, vai mitä arvelette? Hän kohotti ylös tumman koukkusormensa ikäänkuin jotakin uliaten. — Ja nyt minä kerron teille, sig-norit, jotakin ihmisistä . . . — Isäni kuollessa olin kolmetoista vuotias, — näettekö, kuinka pieni olen nytkin! Mutta minä olin sukkela j a yäsyniätöri työssä, siinä kaikk i , niitä isä jätti minulle perinnöksi, sillä maa ja talo myytiin veloista ... Niin elelin yksisilmäisenä ja kaksi-kätisenä, tehden työtä siellä, missä työtä annettiiin . . . Vaikeatahan se oli, mutta nuoruus ei pelkää työtä, — niinhän ? ? —, Yksitoistavuotiaana tapasin tytön, jonka oli suotu rakastaa minua. Hän oli yhtä köyhä kuin minäkin, mutta hän oli suuri ja väkevä, väkevämpi kuin minä. 'Hän asTii yhdessä äitineen, joka oli vanha ja sairas, ja tdci työtä, kuin minäkin, missä voi... Ei hän ollut erittäin kaunis, mutta hyvä ja järkevä. Ja h3rväoli hänellä ääni, — oo! Hän lauloi kuin taiteilijatar, ja se on rikkautta, vai kuinka signor? Enkä minäkään laulanut huonosti . . . — Mennäänkö naimisiin? — sa-noin minä hänelle, kun olimme kauan katselleet toisiamme. Äsken Bmtanmaan saapuneita canadaTaisia.Sttnsom^s Rough Riders-nimdlä tunnetun pamsaridimdO' non jäseniä, joiden sanotaan olevan innokkaita taistetuun mitä pikiinmin, ^ * |
Tags
Comments
Post a Comment for 1941-12-27-08
