1937-03-20-03 |
Previous | 3 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
LAUANTAINA, MAALISKtfPN 2Ö PÄTVXl^ ^
Kirj L E M PI
0] TT^ koskaan unohda niitä iha-
CJ nia aikoja lapsuude^ni, joita
vietin kesäisin, kotini pihassa kasvavan
suuren pihlajan luona. Missään
en ole niin suurta ja kaunista
Puuta nähnyt kuin oli kotipihani pihlaja.
Miten suloisen tuoksun se le- n >b \
vitti ympärilieen, ollessaan täydessä Uatkoa)
kukassaan! Silloin kiipesin joka päi- Mutta kulku on vaikeaa. Tämän
vä pihlajan oksille ja vietin usein tun- tästä hän pysähtyy jä koettaa selvi-tikausia
sen huumaavassa tuoksussa, teliä sotkuisia ajatuksiaan. Hän kä-
Joskus kerääntyi meitä lapsia use- sittää kuitenkin, että hän ei voi teh-ampiakin
pihlajan juurelle ja sUloin dä selviä johtopäätöksiä nyt, sillä
aloimme leikkiä "Amerikassa-käyn- haava on vielä liian tuore, kipu liian
Yksi meistä vuoroUaan kiipesi
päri ja kyyneleet suloisissa silmissään
kuiskaa jäähyväiset, lähtiessään koulutielle.
Lapsi huomaa, että jotain ön
väärin, mutta ei jaksa viattomassa
lapsensielussaan käsittää, mitä se on.
Ipisar^^ HeiUe oli efömä oUut
huomaamaan, että toddlisuus tuli heitäkin
Vastaan kaikessa arkisessa alastomuudessaan.
Elämä ei ollutkaan
unta. Vastoinkäymiset alkoi\'at.
Kyösti, ihanteellisena ja oikeutta rakastavana
ihmisenä, joutui sisällissodan
pyörtdsiin.^ M ^
tiin* Kyösti menetti paikkansa.
Omaisten menetys^
tui taistdussa, kenet ammuttiin loppu
selvittelyssä ja toiset nääntyivät nälkään
v^kiloissa. Kyöstin työttömysrs
Tuulikin lähdettyä Pentti auttaa jatkui, siitä seurasi k < Ö ^ jä hä-
, n J i . n , ö w V." ^ . . ^^'"^ vuoteeseen ja koettaa t d i d ä t g ä , mutta Arja d v a ^ ^
Aadtava,jötenhanen täytyy s a ^ kaikkensa äidin viihdyttämiseksi, pahain t6w^^
p i h l a j a a n - s e ^ o h ^ p l ^ a a n ^ ^ kaa rauhoittuakseen. Mutta Aija on lohduton. Koko p^^^
vielä melkein vänhän on kuin horrostilässa, ei jak- ^ t ^ ^ ^ ^ työhön, pon-oleville
Imkka ertti^ia^^jotka^^^^^^^ autiot varhaisen aamun takia, joten sa^elvittää ajatuksiaan. Ajatus, ettö nisteUen uupumatta aamusta varhain
«kirjeitäAmerikasta^.miistan,kum^ Arja pääsee huomiota herättämä Hänen^^a^^^
ka ken-an eras pahamllanenpoifca^^^j^^
set, jotka juuri ovat kouluun lähdös-
* 3^
i
i
katkaisi suuren oksan^ joka oli'täynnä
kukkaterttuja ja pudotti sen alas.
Silloin itkin katkerasti, sillä ajattelin
pihlajan kärsivän siitä. En kenenkään
olisi antanut vahingoittaa tuota
rakasta, vanhaa ystävääni.
Syksyisin, kun pihlajanmarjat olivat
kyPsiä, pujottelin niitä neulalla
rihmaan ja tein niistä "helmiä".
Eräänä kesänä huomasin pihlajassa
oksia, joihin ei ilmestynytkään
lehtiä. Silloin arvasin, että ne ovat
kuivuneita oksia. Kotini joutui vieraille
ihmisille, joten pihlajakin joutui
outojen ihmisten pariin ja eroon
vanhoista ystävistään. Siksi,kai sille
tuli niin ikävä, että sen oksat alkoivat
kuivua. En tiedä, mikä siihen vaikutti,
mutta niin ainakin lapsena
ajattelin.
Ia kotona kauempaa. Laiva saapui
yöllä. Satoi taivaan täydeltä. Kolea
itätuuli puhalsi j a . pieksi vettä saarillemme.
Ajattelin siinä, että jospa
hameet ja takki olisivat edes tuuman
pitempiä.
, Vanhempamme jäivät laiturille niin
surkean märkinä ja unisen näköisinä.
Hyttiin päästyämme istahdimme
raskaasti vuoteen laidalle ja katsoimme
toinen toistamme.
"No, nyt on käyty kotona", sanoin
minä.
"Niin on tehty", vastasi Selma ja
sitten olimme hiljaa kauan aikaa.
Vihdoin Selma liikahti levottomasti
ja sanoi: *
"Olimme tyhmiä."
Myönsin sen.
"Ne t a n s s i t . . . He ahtoivat meille
samalla mitalla takaisin... Se oli
suunniteltu."
Myönsin sen.
"Ja nuorison juhla. Huomasitko,
miten eteviä he olivat? Meistä kumpikaan
ei kykenisi sellaiseen."
Myönsin senkin.
Selma ponnahti ylös ja alkoi vetää
märkää takkia yltään kiivaasti. M i nä
istuin edelleen ja tuijotin lattiaan.
"Sen minä sanon", mutisi Selma,
'että meidänkin on jotain osattava
ensi kerran kun menemme kotia. Ja
nieidän on osattava se hyvin, jos mielimme
saada unholaan tämänkesäisen
surkeutemme. Minua ei k y l l ä . . ."
hän lopetti äkisti ja~ kääntyi hitaasti
puoleeni. "Elsa! Elsa! Se perhe-palvelijoiden
unio! Se, raihm meitä
on pyydetty niin usein! Siinähän on
meidän työmaamme ja koulumme!"
^ Jäin suu auki tuijottalmaan hänieen.
Tunsin maailman, kirkastuvan. Siteen
hypähdin keveästi-ylösjä heitin
^ ^ i yltäni.^
_ " J o o . . . Niin teemme, Sdma!"
sä, huudahtavat:
"Mikä sinua vaivaa, äiti? Smähän
olet niin kalpea. Oletko sairas?"
Arja on niin murtunut, että ei tiedä,
mitä vastata. Kuin' älyttömänä
hän sopertaa:
"Äiti on sairas."
Kyösti vilkaisee Arjaan S5ryllisyy-den
ilme kasvoillaan. Kenties hän arvaa,
mitä on tapahtunut. Puhumatta
sanaakaan, hän lähtee työhönsä. Arja
tietää, että Kyösti kärsii itsekin,
mutta ei halua tunnustaa, eikä pyytää
anteeksi. Kyösti ei ole paha.
Päinvastoin hän on hyvin herkkä ja
hyväsydäminen, mutta hän on jossain
suhteessa heikko luonne. Jos
hän tietää tehneensä väärin, niin tekemänsä
vääryys kovettaa hänet, eikä
hän halua Puhua eikä selvittää
asiaa, vaan vaikenee ja-tekee tilan-.
Kun ilta vihdoin saapuu ja lapset
sekä" Kyösti ovat menneet levolle,
nousee Arja ylö% pukeutuu ja lähtee
ulos. Hänen on lähdettävä. Hän ei
saa mieltään tasapainoon. Jotain on
tehtävä, mutta mitä? Ulos, syksyi-myöhään
iltaan; Hänen ainoa aja-tuksensa
oli vain: lasten ja Kyöstin
tähden. Hän oli yrittän3rt olla hyvä
vaimo ja äiti. Ja tässä hän nyt seisoo
yksin hyljättynä ja petettynä.
Hänen kallein ystävättärensä on ollut
se kiila, joka on työntynyt Arjan
ja hänen miehensä väliin, tämä ys-seen
yöhön hän karkaa. Tuska ajaa tävär, jonka kanssa he olivat niin
häntä eteenpäin. Hän kulkee, kulkee.
Vihdom hän löytää itsensä kävelemästä
meren rannalla. Eteenpäin,
yhä eteenpäin, vievät hänen askeleensa,
meren lakkaamaton laulu korvissaan.
Hän on aina rakastanut merta.
monta rikasta hetkeä viettäneet kirjallisuuden
ääressä ystävät, jonka
kanssa he niin hyvin olivat ymmärtäneet
toisiaan. Koskaan ei Arjan
mieleen olisi pälkähtänyt ajatella hänestä
niin alhaista, että hän pettäisi
Tuo kohiseva, syvä ääiii on nytkin häntä. Arjaa hävetti ja inhotti. Kuin-kuin
tynnyttävää musiikkia Arjan
rikkirevitylle sielulle. Se on elämän
suuri sinfonia...
Arja kiipeää äärimmäiselle kallion
kielekkeelle. Syksyinen yötuuli ravistelee
häntä. Hän tuntee sen kirpeät
hyväilyt kasvoillaan. Häiien ajatuksensa
alkavat vähitellen keskit-teen
vielä vaikeammaksi sekä itsel- tyä. Hän muistelee mennyttä aikaa
leen että henkilölle, jota asia koskee, iloineen ja suruineen. Tällä samalla
Kyöstin lähdettyä sanoo vanhempi
lapsista, että hän ei lähde kouluim,
vaan haluaa jäädä hoitamaan äitiä.
Arja tietää, että tämä bn suuri uhraus
Pentiltä, joka ei koskaan halua
jäädä pois koulusta. Mutta Arja on
niin tahdoton, että sallii lapsen jäädä
kotiin, vaikka hyvin tietää, että Pentti
ei voi häntä auttaa. Tuulikki-tyttönen
kiertää kätensä äidin kaulan ym-kalliolla
he olivat usein seisoneet
Kyöstin kanssa ja ihmetelleet meren
suurenmoisuutta, uneksineet onnesta
ja tulevaisuudesta. Kaikki oli ollut
niin ihanaa ja ihmeellistä. He molemmat
olivat taiteilijasieluja, "boheemeja".
He näkivät kaiken elämän
-kauniissa-väreissä ja uskoivat vain
kauneuden valtaan. Käytännölliset
asiat olivat heille vieraita, ainakin
Hitlerin pommeja Espanjan lasten tuhoksi
ka tyhmä hän oli ollut ja kuinka hän
nyt kärsi tästä kaksinkertaisesta menetyksestä.
Kaikki on mennyttä!
Yhtähyvm voisin. heittäytyä noihin
aaltoihin, ajattelee Arja. Miten ihanaa
olisi, kun hetkessä kaikki täniä
tuska lopPuisi ja Kyösti saisi vapauden
. . . "Mutta ei, eihän minulla ole
oikeutta sitä tehdä", sanoo toinen ääni
Arjan sielussa. "Minullahan ovat
lapseni, enkä voi jättää heitä. E i , takaisin
minun on palattava, entisiin
valjaisiini! Ei auta, vaikka ne kuinka
kiristäisivät..."
Ennenkaikkea Arja tunsi olevansa
äiti. Hän tunsj tällä hetkellä, että
mitä ikänä hänelle itselleen tapahtuisi,
kuinka paljon iskuja ja loukkauksia
hänen osakseen tulisi, hänen on
ne kestettävä, sillä hän on sidottu elämään
niin lujin sitein. Niitä siteitä
hän ei voi, eikä saa katkaista...
Tänä syksyisenä yönä seisoessaan
yksinäisellä kalliolla mylvivän meren
rannallaf taisteli Arja ehkä suurimman
taistelun elämässään itsensä
kanssa. Hänen täytyi lannistaa y l peytensä,
niin vaikealta kilin se tuntuikin.
Hän tiesi, että hänen tule-vaisuutenlsa
tulisi olemaan ainaista
sisäistä taistelua, mutta hän ei voi peräytyä,
vaan hänen on kä3rtävä sita
kohti. Ja niin Arja kääntyi hiljakseen
paluumatkalle, rinnassaan -tietoisuus
siitä, että hänen varsinainen elämän-taistelunsa
oli vasta alkamassa. Mutta
jonkunlainen rauha laskeutui hänen
sieluunsa, vaikka raskaat kyyneleet
valuivat pitkin hänen kärsineitä
kasvojaan .
-oOo-
"Ruakasali" sekin
> Lontoon sotamuseossa on eräs ranskalainen
kaappi, jonka tiimi on "Lä
Cateaiin ruokasali". Mäailniansodah
aikana oli muuan englantilainen sotilas
vuosikausia>tässä kaaPissa, jökä oli
ersässä ^saksalaisten upseerien asU'-^
4iiassa;;hitöheust€)issa. Eräs talon pai-
Kuvassa näemme saksalaisista lenr saa^käsHyksef^veH yeHiife^
rvassa näkyvää» pikkupoikia
'-mm
mmm
m^iM
: ,1- ' v f t K i*
•'mm^Mi
mmfm^
'•Vm
:'":mmi:.
' ''•''•mm-iii
'm mmi^fis
•••• 'mii^^^^^^
mmmmm •mmi
:mifm\i^
inh^Zi^''^i^temvi- saksalaisia vassamikyväm
soti*
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 20, 1937 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1937-03-20 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki370320 |
Description
| Title | 1937-03-20-03 |
| OCR text | LAUANTAINA, MAALISKtfPN 2Ö PÄTVXl^ ^ Kirj L E M PI 0] TT^ koskaan unohda niitä iha- CJ nia aikoja lapsuude^ni, joita vietin kesäisin, kotini pihassa kasvavan suuren pihlajan luona. Missään en ole niin suurta ja kaunista Puuta nähnyt kuin oli kotipihani pihlaja. Miten suloisen tuoksun se le- n >b \ vitti ympärilieen, ollessaan täydessä Uatkoa) kukassaan! Silloin kiipesin joka päi- Mutta kulku on vaikeaa. Tämän vä pihlajan oksille ja vietin usein tun- tästä hän pysähtyy jä koettaa selvi-tikausia sen huumaavassa tuoksussa, teliä sotkuisia ajatuksiaan. Hän kä- Joskus kerääntyi meitä lapsia use- sittää kuitenkin, että hän ei voi teh-ampiakin pihlajan juurelle ja sUloin dä selviä johtopäätöksiä nyt, sillä aloimme leikkiä "Amerikassa-käyn- haava on vielä liian tuore, kipu liian Yksi meistä vuoroUaan kiipesi päri ja kyyneleet suloisissa silmissään kuiskaa jäähyväiset, lähtiessään koulutielle. Lapsi huomaa, että jotain ön väärin, mutta ei jaksa viattomassa lapsensielussaan käsittää, mitä se on. Ipisar^^ HeiUe oli efömä oUut huomaamaan, että toddlisuus tuli heitäkin Vastaan kaikessa arkisessa alastomuudessaan. Elämä ei ollutkaan unta. Vastoinkäymiset alkoi\'at. Kyösti, ihanteellisena ja oikeutta rakastavana ihmisenä, joutui sisällissodan pyörtdsiin.^ M ^ tiin* Kyösti menetti paikkansa. Omaisten menetys^ tui taistdussa, kenet ammuttiin loppu selvittelyssä ja toiset nääntyivät nälkään v^kiloissa. Kyöstin työttömysrs Tuulikin lähdettyä Pentti auttaa jatkui, siitä seurasi k < Ö ^ jä hä- , n J i . n , ö w V." ^ . . ^^'"^ vuoteeseen ja koettaa t d i d ä t g ä , mutta Arja d v a ^ ^ Aadtava,jötenhanen täytyy s a ^ kaikkensa äidin viihdyttämiseksi, pahain t6w^^ p i h l a j a a n - s e ^ o h ^ p l ^ a a n ^ ^ kaa rauhoittuakseen. Mutta Aija on lohduton. Koko p^^^ vielä melkein vänhän on kuin horrostilässa, ei jak- ^ t ^ ^ ^ ^ työhön, pon-oleville Imkka ertti^ia^^jotka^^^^^^^ autiot varhaisen aamun takia, joten sa^elvittää ajatuksiaan. Ajatus, ettö nisteUen uupumatta aamusta varhain «kirjeitäAmerikasta^.miistan,kum^ Arja pääsee huomiota herättämä Hänen^^a^^^ ka ken-an eras pahamllanenpoifca^^^j^^ set, jotka juuri ovat kouluun lähdös- * 3^ i i katkaisi suuren oksan^ joka oli'täynnä kukkaterttuja ja pudotti sen alas. Silloin itkin katkerasti, sillä ajattelin pihlajan kärsivän siitä. En kenenkään olisi antanut vahingoittaa tuota rakasta, vanhaa ystävääni. Syksyisin, kun pihlajanmarjat olivat kyPsiä, pujottelin niitä neulalla rihmaan ja tein niistä "helmiä". Eräänä kesänä huomasin pihlajassa oksia, joihin ei ilmestynytkään lehtiä. Silloin arvasin, että ne ovat kuivuneita oksia. Kotini joutui vieraille ihmisille, joten pihlajakin joutui outojen ihmisten pariin ja eroon vanhoista ystävistään. Siksi,kai sille tuli niin ikävä, että sen oksat alkoivat kuivua. En tiedä, mikä siihen vaikutti, mutta niin ainakin lapsena ajattelin. Ia kotona kauempaa. Laiva saapui yöllä. Satoi taivaan täydeltä. Kolea itätuuli puhalsi j a . pieksi vettä saarillemme. Ajattelin siinä, että jospa hameet ja takki olisivat edes tuuman pitempiä. , Vanhempamme jäivät laiturille niin surkean märkinä ja unisen näköisinä. Hyttiin päästyämme istahdimme raskaasti vuoteen laidalle ja katsoimme toinen toistamme. "No, nyt on käyty kotona", sanoin minä. "Niin on tehty", vastasi Selma ja sitten olimme hiljaa kauan aikaa. Vihdoin Selma liikahti levottomasti ja sanoi: * "Olimme tyhmiä." Myönsin sen. "Ne t a n s s i t . . . He ahtoivat meille samalla mitalla takaisin... Se oli suunniteltu." Myönsin sen. "Ja nuorison juhla. Huomasitko, miten eteviä he olivat? Meistä kumpikaan ei kykenisi sellaiseen." Myönsin senkin. Selma ponnahti ylös ja alkoi vetää märkää takkia yltään kiivaasti. M i nä istuin edelleen ja tuijotin lattiaan. "Sen minä sanon", mutisi Selma, 'että meidänkin on jotain osattava ensi kerran kun menemme kotia. Ja nieidän on osattava se hyvin, jos mielimme saada unholaan tämänkesäisen surkeutemme. Minua ei k y l l ä . . ." hän lopetti äkisti ja~ kääntyi hitaasti puoleeni. "Elsa! Elsa! Se perhe-palvelijoiden unio! Se, raihm meitä on pyydetty niin usein! Siinähän on meidän työmaamme ja koulumme!" ^ Jäin suu auki tuijottalmaan hänieen. Tunsin maailman, kirkastuvan. Siteen hypähdin keveästi-ylösjä heitin ^ ^ i yltäni.^ _ " J o o . . . Niin teemme, Sdma!" sä, huudahtavat: "Mikä sinua vaivaa, äiti? Smähän olet niin kalpea. Oletko sairas?" Arja on niin murtunut, että ei tiedä, mitä vastata. Kuin' älyttömänä hän sopertaa: "Äiti on sairas." Kyösti vilkaisee Arjaan S5ryllisyy-den ilme kasvoillaan. Kenties hän arvaa, mitä on tapahtunut. Puhumatta sanaakaan, hän lähtee työhönsä. Arja tietää, että Kyösti kärsii itsekin, mutta ei halua tunnustaa, eikä pyytää anteeksi. Kyösti ei ole paha. Päinvastoin hän on hyvin herkkä ja hyväsydäminen, mutta hän on jossain suhteessa heikko luonne. Jos hän tietää tehneensä väärin, niin tekemänsä vääryys kovettaa hänet, eikä hän halua Puhua eikä selvittää asiaa, vaan vaikenee ja-tekee tilan-. Kun ilta vihdoin saapuu ja lapset sekä" Kyösti ovat menneet levolle, nousee Arja ylö% pukeutuu ja lähtee ulos. Hänen on lähdettävä. Hän ei saa mieltään tasapainoon. Jotain on tehtävä, mutta mitä? Ulos, syksyi-myöhään iltaan; Hänen ainoa aja-tuksensa oli vain: lasten ja Kyöstin tähden. Hän oli yrittän3rt olla hyvä vaimo ja äiti. Ja tässä hän nyt seisoo yksin hyljättynä ja petettynä. Hänen kallein ystävättärensä on ollut se kiila, joka on työntynyt Arjan ja hänen miehensä väliin, tämä ys-seen yöhön hän karkaa. Tuska ajaa tävär, jonka kanssa he olivat niin häntä eteenpäin. Hän kulkee, kulkee. Vihdom hän löytää itsensä kävelemästä meren rannalla. Eteenpäin, yhä eteenpäin, vievät hänen askeleensa, meren lakkaamaton laulu korvissaan. Hän on aina rakastanut merta. monta rikasta hetkeä viettäneet kirjallisuuden ääressä ystävät, jonka kanssa he niin hyvin olivat ymmärtäneet toisiaan. Koskaan ei Arjan mieleen olisi pälkähtänyt ajatella hänestä niin alhaista, että hän pettäisi Tuo kohiseva, syvä ääiii on nytkin häntä. Arjaa hävetti ja inhotti. Kuin-kuin tynnyttävää musiikkia Arjan rikkirevitylle sielulle. Se on elämän suuri sinfonia... Arja kiipeää äärimmäiselle kallion kielekkeelle. Syksyinen yötuuli ravistelee häntä. Hän tuntee sen kirpeät hyväilyt kasvoillaan. Häiien ajatuksensa alkavat vähitellen keskit-teen vielä vaikeammaksi sekä itsel- tyä. Hän muistelee mennyttä aikaa leen että henkilölle, jota asia koskee, iloineen ja suruineen. Tällä samalla Kyöstin lähdettyä sanoo vanhempi lapsista, että hän ei lähde kouluim, vaan haluaa jäädä hoitamaan äitiä. Arja tietää, että tämä bn suuri uhraus Pentiltä, joka ei koskaan halua jäädä pois koulusta. Mutta Arja on niin tahdoton, että sallii lapsen jäädä kotiin, vaikka hyvin tietää, että Pentti ei voi häntä auttaa. Tuulikki-tyttönen kiertää kätensä äidin kaulan ym-kalliolla he olivat usein seisoneet Kyöstin kanssa ja ihmetelleet meren suurenmoisuutta, uneksineet onnesta ja tulevaisuudesta. Kaikki oli ollut niin ihanaa ja ihmeellistä. He molemmat olivat taiteilijasieluja, "boheemeja". He näkivät kaiken elämän -kauniissa-väreissä ja uskoivat vain kauneuden valtaan. Käytännölliset asiat olivat heille vieraita, ainakin Hitlerin pommeja Espanjan lasten tuhoksi ka tyhmä hän oli ollut ja kuinka hän nyt kärsi tästä kaksinkertaisesta menetyksestä. Kaikki on mennyttä! Yhtähyvm voisin. heittäytyä noihin aaltoihin, ajattelee Arja. Miten ihanaa olisi, kun hetkessä kaikki täniä tuska lopPuisi ja Kyösti saisi vapauden . . . "Mutta ei, eihän minulla ole oikeutta sitä tehdä", sanoo toinen ääni Arjan sielussa. "Minullahan ovat lapseni, enkä voi jättää heitä. E i , takaisin minun on palattava, entisiin valjaisiini! Ei auta, vaikka ne kuinka kiristäisivät..." Ennenkaikkea Arja tunsi olevansa äiti. Hän tunsj tällä hetkellä, että mitä ikänä hänelle itselleen tapahtuisi, kuinka paljon iskuja ja loukkauksia hänen osakseen tulisi, hänen on ne kestettävä, sillä hän on sidottu elämään niin lujin sitein. Niitä siteitä hän ei voi, eikä saa katkaista... Tänä syksyisenä yönä seisoessaan yksinäisellä kalliolla mylvivän meren rannallaf taisteli Arja ehkä suurimman taistelun elämässään itsensä kanssa. Hänen täytyi lannistaa y l peytensä, niin vaikealta kilin se tuntuikin. Hän tiesi, että hänen tule-vaisuutenlsa tulisi olemaan ainaista sisäistä taistelua, mutta hän ei voi peräytyä, vaan hänen on kä3rtävä sita kohti. Ja niin Arja kääntyi hiljakseen paluumatkalle, rinnassaan -tietoisuus siitä, että hänen varsinainen elämän-taistelunsa oli vasta alkamassa. Mutta jonkunlainen rauha laskeutui hänen sieluunsa, vaikka raskaat kyyneleet valuivat pitkin hänen kärsineitä kasvojaan . -oOo- "Ruakasali" sekin > Lontoon sotamuseossa on eräs ranskalainen kaappi, jonka tiimi on "Lä Cateaiin ruokasali". Mäailniansodah aikana oli muuan englantilainen sotilas vuosikausia>tässä kaaPissa, jökä oli ersässä ^saksalaisten upseerien asU'-^ 4iiassa;;hitöheust€)issa. Eräs talon pai- Kuvassa näemme saksalaisista lenr saa^käsHyksef^veH yeHiife^ rvassa näkyvää» pikkupoikia '-mm mmm m^iM : ,1- ' v f t K i* •'mm^Mi mmfm^ '•Vm :'":mmi:. ' ''•''•mm-iii 'm mmi^fis •••• 'mii^^^^^^ mmmmm •mmi :mifm\i^ inh^Zi^''^i^temvi- saksalaisia vassamikyväm soti* |
Tags
Comments
Post a Comment for 1937-03-20-03
