Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 28, 1951

              Alina Sikola (Elisa).
KAKSIPÄIVÄISEN' M Y R s K VN'
Jciioleva siipi lakaisi vielä -viizneisil-
3ä voimillaan melkein autioita katuja,
tniissä ainoastaan jokunen vahvasti turk­keihin
kääriytymyt ihminen kiirehti hyi­sen
pohjolan luonnon voimia orhmaten
denkiii kerran kun olin mukana oli ne
vähällä niellä miehen, ja olisi sen teh-siytkin
ellei olisi hellittänji; onkea kä-
<iestään ja "juossut pakoon. Siellä se
icuuluu olevan vieläkin joessa, näyttäy­tymään
ja nielevän kenen vain saa leu-
(koiensa väliin niin louskis. siellä pysyy.
Kuulin ihan äskettäin sen olevan näky­j
i s s ä silmiä myöten odotellen saalista...
—- Älä veikkoseni petoja i>elkää, ei ne
ruskalla näyttäytyä kuin pimeinä syk-syöinä,
sinua on narrattu paras veli.
Ja jos ne vaanii niin ne vaanii sopivan
^välimatkan päässä. Mutta heittäkääm-one
hiiteen noin raskas ajatus ja kuun-tuellaan
mieluummin lintujen laulua ja
p.iiden huminaa.
— N i i n sinä Pekka, olet niin tunteel-flinen.
— Sinäpä sen s.inoi,, veli Matti, et
sinä niin tyhmä olekaan, sinä ymmär­rät
runoutta, vaikka et osaa sitä sa­moiksi
tulkita.
— X i i n . niin. Matti sanoi, silmät ru-sioherkkyydestä
sirrillään . . .
— Jos Karoliina olisi aavistanut nämä
ihanat elämykset, ei hän tiettävästi oli-
5» minua pakoittanut. vaan pyytämäl­lä
pyytänyt jäämään ^. . niin tuota pu-
Smnui käsien kanssa...
— Väärin-teet Karoliinalle, hän on
tunnollinen ihminen, niin . . .
— Ni'm on. hän on tunnollinen tuo
sninun rakas Karoliinani,-oikein tahtoo
itkettää. Mutta kuule kuinka iha-masti
satakieli laulaa, vai onko se vain
*'Kuhankeittäjä".>
— Niin laulaa, niin laulaa, \ahin-
S;o ettei tullut mukaan sitä kuhaa- eh-feä
se olisi senkin keittänyt.
— Älä puhu tyhmv-ytsiä . . .
— Niinhän sinä sen sanot, *joka et
ymmärrä ahveeria, Matti sanoi ilkeästi
ihym>iUen. — Luuletko sitä elettävän
t^}-hjällä ilman ahveeria, josei ole \nrkaa,
(hä?
— Sinulle antaa anoppi.
— N i i n antaa samaa kuin sinullekin
päivällä ja iminulle lisäksi kohennus-irautaa.
— Ja huonekaluja —
— Pyh. jos ei itse hanki niin hiin an­taa,
juu juu , . .
— Nyt se satakieli lakkasi Jaulamas-niin
se 'kuhankeittäjä". Ja nyt
liihdemnie katsomaan sitä suurta kalaa,
josta viisi kyynäräii on näkyvissä eikä
f\ielä silmiä näy.
— Älä laske leikkiä se on vaarallista.
a:sko jos lystäät. Ja ei ole onkiakaan.
M i n ä huomasin heti, että Matti oli
(kiUeellinen ja sentähden sanoin:
— Minä haen onget kotoa, pidä hy^ää
huolta (minun selkärepustani, pidä jo
•vaan, pidä jo vaan. Terve. E l ä t t i.
—Terve, P e k k a . ..
Vhdeksiinsylisiä askeleita kotia ja
{Karoliinan tukkapölly perillä, takaisin
tLulena ja vieläkm pitemmät askeleet...
— Ei siitä kalastamisesta nyt kum-m
inkaan tule milään kun ei ole onkia.
Ja niitä niillä kaloilla, toinen ne kum-irankin
pataansa korjaa.
— N i i n niin. hym — tuota mitä tar­koitat?
—
— Jotta toinen vie sinun kalasi, aina
sitä Amyöden kun saat vedestä ylös.
Ahaa sinä oletkin ahne nmt ta pidä vara­si
niiden suurien kalojen kanssa sanon
r i n i i !
Jatkuu
välttämättä toimitettaville asioilleen.
Päivä oli kallistimut iltahämyä tavoit­televaksi
ja yhä har\empaan ryöpsähte-livät
tuulen kiskomat lumipilvet ilmaan
läntisen taivaanrannan aavistuksen ta­paisen
ruskon ennustaessa yöksi pakas­tuvaa
ilmaa ja tyyntä.
Valtakadun kauppa- ja apartmentti-rakennuksen
neljännen kerroksen ikku-napieleen
nojaava nainen tunsi hä­märän
tiivistymään ympärilleen kuin suo­jaavaksi
muuriksi. Näin olikin parem­pi,
sillä pehmeän hämärän ympäröimänä
cli helpompaa aloittaa sanottava, joka
tulisi ratkaisevaksi käännekohdaksi kol­men
ihmisen elämässä. Tänä iltana hän
on lopullisesti katkaiseva ne muodolli­set
ja ihmisten silmille näk>^'ät siteet,
jotka yhdistivät hänet vielä avioliittoon­sa
, .
Hänen takanaan istui pehmeään tuo­liin
vajonneena mies, joka oli kerran
hänen maaihnansa, miies, jota hän ra­kasti,
hyvä jumala, kuinka paljon ja
epäitsekkään uhrautuvasti. Hän oli ra­kastanut
ja kärsinyt, antanut anteek­si
ja rakastanut, vihannut j a rakastanut
mutta tänä iltana tulee kaikki heidän
välillään päättymään ja jälelle jäävät
vain muistot, suloiset j a katkerat muis­tot,
jotka tulevat seuraamaan kuin varjo
hänen elämäänsä.
Ah, jospa hän voisi unhoittaa seitse-niän
vuoden tapahtumat elämästään,
rlinkuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan,
tai jos hän voisi unhoittaa kaikki surua
ja tuskaa antaneet hetket ja ihania on­nenpäiviä
palvoen aloittaa elämä uu-c^
estaan. Mutta ei, ja tarpeetontahan
silloin olisikin ottaa tämä eroittav^ as­kel,
jos meimeisyyden kärsimykset sai­si
noin vain pyyrkäistä olemattomiin.
Silloinhan voisi tulevaisuudessakin teh­dä
samalla tavalla. Uskottaa itselleen,
eitä elämä on palkkaa onnenlämmössä
kylpjevää riemunkulkua, vaikka sydä­messä
asui pohjaton suru ja se vaikeroi
rakkauden nälkäisenä orpouttaan.
Äkkinäisen raju, tuulenpuuska ha-vaihdutti
naisen mietteistään ja muut­tamatta
asentoaan ikkunan luona hän
a?koi puhua verkkaisesti, kun harkiten
vieläkin sanojaan, vaikka ne olivat ol­leet
hänelle selvinä aamusta saakka.
"Fred, kuluneen viikon aikana olen
ajatellut paljon elämäämme ja tulevai­suuttamme.
Tällaisena se ei voi enää
jatkua pitemmälle, sillä olen väsvTiyl: ja
kyllääntynyt siihen sydän juuria myöden
ja mitä hyötyä meillä on jatkaa yhteis-e-
ämäämme. kun latumme eiväa kulje
enää rinnakkain? Fred. kerran lupasin
pyhästi seurata rinnallasi uskollisesti,
vaikka kulku olisi kuinka vaivaloista ja
polku kivistä, mutta minun on rikotta­va
lupaukseni. Fred. Sitä latua, jota
parina kuluneena vuotena olet kulke-init
minä en voi seurata, en sittenkään,
vaikka se olisi auinuUe miellyttävä latu.
sillä minun on ajateltava pientä tytär­tämme,
joka tulevina vuosina kasvaa ja
•'•arttuu naiseksi. Ajattele Fred. miltä
niinusta tuntuisi, jos hän jonain päi­vänä,
oikeasta elämän suunnasta poi-ktnneena,
osoittaisi minua sormellaan,
sanoen: 'Tällaista on minulle oma
äitini opettanut'. .
Nainen keskeytti, kuin odottaen vas­tausta
mieheltä, mutta kua sitä-ei kuu­lunut
hän jatkoi:
*Tänä aamuna minä tein lopullisen
ja muuttimiattonian päätöksen: meidän
t'emme eroavat ainiaaksi. Olet joskus
huomauttanut avioliiton siteiden olevan
suiuUe painavat kahleet, muita pitem­mälle
sinun ei tarvitse kantaa niitä ia
tästä päivästä lähtien olet minun puo­lesta
vapaa kulkemaan laveaa tietäsi,
jolle minä en voi sinua seurata.''
' H e i y " , keskeytti mies, ''yritetään
vielä kerran soutaa yhteisessä purressa,
lupaan, parantaa tapani ja ohjata elä­mäni
uudelle ladulle."
' • E i ! " naisen ääni oli jyrkkä ja hänen
kasvoillaan ilmeni päivällä riehuneen
myrskyn kovuutta. ''Olen antanut si­nulle
lukemattomia tilaisuuksia paran­taa
tapasi ja nostaa haaksirikkoutunut
avioliittomme kestävälle pohjalle, mutta
sinä olet ainoastaan luvannut, kertaa­kaan
et ole yrittänyi;kään täyttää lu-pauksiasi
ja yksinäni minä en jaksa en­kä
voi ohjata purttarreme niiden esteiden
y i : , joita sinä sen tielle asetat."
"Olet liian kova ja anteeksiantama­ton,
Hely."
Nainen kääntyi nopeasti silmäillen
hetkisen miestään hämmästvnieenä, kuin
päästäkseen varmuuteen, e t t ä sanat oli­vat
todella hänen lausumansa.
"Kova ja anteeksiantamaton", hän
kertasi. "Kuinka monta kertaa olen
kuolevan rakkautemme heikosti lämmit­tävien
liekkien loimussa lämmitellen an­tanut
sinulle anteeksi ja yrittänyt un­hoittaa
ne kärsimykset, imitä olet mi­nulle
tuottanut. Hellä ja uskollise­na
olen vaalinut yhteisen kotilietomme
tulta ja ellen olisi rakastanut sinua mie­lettömästi
ja antanut anteeksi, olisi avio-
Pittomme ajautunut karille aikoja sit­ten."
"Pitemmän ajan olen tuntenut, että
a-at kylketä minua kohtaan, mutta kai- ,
kesta huolimatta minä rakastan sinua
ja pientä tytärtämme yhtä paljon kun
ennenkin. Hely, mitä on tapahtunut
sinulle? Oletko unhoittanut, kuinlva
rakkautemme oli kuin tulipunainen ruu­su
huumaten meidät tuoksullaan ja me­hän
lupasimme vaalia sitä ja pitää sen
yhä tuoksuvana ja elinvoimaisena elä-n
ämme ehtooseen saakka? Miksi He­ly,
miksi annat rakkautesi sammua, sillä
oV.mmehaii niin'onnellisia kuin kaksi toi-
S'aan syvästi rakastavaa ihmistä voi ol­l
a ."
Naisen matala, tuskaa ja ivaa pursu­va
nauru keskeytti miehen.
"Simm ei ole pakko .muistuttaa mi­nua
menneistä onnenpäivistä. Niitä
muistellen olen jaksanut kulkea rinnal­lasi
näinkin kauan. Ja :miksi syytät mi­nua
onnemme särkymisestä, sillä yksi-niini
kävi minulle liian ylivoimaiseksi
vaalia onnemme ruusuay^ jonka tuoksua
aina aloit turrnella väkijuomien höyryl­lä.
Sinä et osaa aavistaa kuinka monta
kertaa on tuskan viiltävä veitsi leikan­nut
sydäntäni saapuessasi kotia aamu­tunneilla,
täytettynä niillä juomilla, joi­ta
tiesit minun inhoavan sydämeni poh­jasta.
Fred, minullakin on syytä muis­tuttaa
sinua niistä pyynnöistä ja ru­kouksista,
joilla olen yrittänyt herättää
s'nut näkemään onneamme uhkaavan
vaaran. Miksi sinä et osaltasi vaalinut
s tä ihanaa rakkautta, jonka onnetta­ren
jumalat olivat meille lahjoittaneet?
Sinä sanoit rakastavasi minua kaikesta
huolimatta, mutta jos ihminen rakastaa
todella, hän on valmis tekemään uhrauk­sia
säilyttääkseen rakkauden molemmin­puolisesti
ehjänä. Muistatko kuinka
monasti olen pyytänyt sinua heittämään
väkijuomien käytön? Se olisi ollut si­nulta
uhri rakkautemme alttarille, mut­ta
sinä et voinut tehdä sitä vaan omia
himojasi noudattaen uhrasit aviö-on-nemme
väkijuoma-peikolle ja teit rau­hallisesta
kodistamme eripuraisuuden ja
ristiriitojen tyyssijan."
Pitkän tuokion vallitsi huoneessa pii-iviava
äänettömyys, hämärän muuttu­essa
yhä tummemmaksi. Otsa käsiin
upotettuna teki mies tiliä menneestä elä­mästään
ja ensikerran alkoi hänelle sel­vitä
sen panoksen suuruus, jolla hän oli
pelannut elämänsä onnesta — pelannut
vhmaten ja hävinnyt. Kätkevin tun­tein
muisteli mies. kuinka usein hän oli
toveriseurassa kerskunut: "Naisella ei
ole valtaa ylitseni" ja hän myöskin
niuisti vaimonsa monet varoitukset hei­l1
i
dän onneaan uhkaavasta vaanct
ta kuin uhmaten vaimoaan hanlt^'Il
synyt -entistä mielettomämini,?!
turmion tuottaneeseen tuUliemeen v '
ta oliko sitenkään kaikki kadovC
Mies kohotti käsiin p^,tim'^r
ja alkoi puhua: » ^^"^
''Hely, nyt vasta alan y-HEifing,
ten kallista hintaa olen 'mak^n;';
kelKsistä himojenl tyydyttainii'!
•kuinka paljon olen tuottanut
suma, mutta emmekö T.x)isi ojentj^
\innon k ä t t ä velillemme aufnueeijk'
hm ylitse? 'Nyt, kun olen alhcu'
sittää elämäni erheiden painon, ^j^'^
pulla suuremmat mahdollisuudet t
nstaa ne yltäni ja voimme aloittaa f
mänrane entiseltä pohjalta."
Naisen sormet painoivat läliellä C
van lattiaiampun sytyttäjää ja hc-rc'
seen tulvahti hermoja tyynnyl^ir*
leanpunainen valohämy.
" E i Fred, me emme voi aloittaa^',
määmme entiseltä pohjalta. Sovic;''
käden voimme ojentaa toisillenöniV
erota suunnillemme vihaa kantaniat-i'
multa sydämemme kielet eivät vT)i ei;*
koskaan sointua yhteen nmutoinfc:^
rikkinäisin soinnuin ja siksi on erop.
rempi meille molemmille..
"Sinulla on toinen, jonka asetat r
nun edelleni", keskeytti mies kiivas'
"Sinä tiedät vallan hyvin, ettei
nulla ole ketään. Sydämeni on
nut rakkauttaan sinuun viimeisiini*
pinoihin saakka ja nyt siellä on f
liian tuoreina ja ki^^levinä entiseni
kauden muistot, alkaakseen verat^
maan uusia rakkauden kukkasia. FE
sydämeni on kuin autio erämaa, }r
ainoana vihreänä keitaana ja eläc
jatkaniisen innostajaia on äidinrafe
tyttäreemme."
"Hely ..
Nainen käänsi lampun punaiseen c
loon kiinnittämän katseensa mieheenr
hiilien sydämeensä tulvahti sm sEj
Miehen la^isuessa hänen nimensä b
kui siinä tuskaa ja hänen kasyonsak
toivat toivottomuudesta.
"Fred, minä en voi auttaa, mtf'
sydämeni ei tunne sinua kohtaan m:^
ta kuin toverisääliä. Se on turtunut Sc.
lävitse kulkengissa myrskyissä, mtfi^
kuitenkin, olen iloinen, että voin esi
sinusta anteeksianto sydämessäni ja cj
nä toivon, e t t ä ' l ö y d ä t vielä eläim^,
toisen rakkauden, joka kestää mj-rä;
jenkin huuhtelua . .
Täällä Canadassa on paljon väe
män juhlapäiviä kuin Suomessa ja tlj
lä on paljon sellaisia pyhiä, jol'{3jj
Suomessa tiedetä mitään. Nyt^^iIn^
oUSt. Patrick-päivä ja se on niin lähe^j
pääsiäistä ettei pääsiäiskortteja tat^
saada mistään tarpeeksi ajoissa Suonsa-lähetettäväksi
tavallisessa
Olenkin ostanut kortit jo valmiika^'
vuonna lähetettäväksi. ,
Oikeastaan minulla oli asiaankin i"
käessäni tätä pakinaa. Kun nieitj;-
ehkä useitakin siirtofaisia täällä, P
emme tiedä tarkalleen näiden juUs^j -
vien tarkoitusta — eihän se vielä J | |
mitään, että tietää St. Patrickin oie^j
irlantilaisten pyhimyksen ja e"^ j
merkiksi Valentine-päivänä lähete-^^f
kauniita kortteja ja pieniä lahjoja 3
silleen. Onhan niistä kielisissa
ja radiossa pitkiä kertomuksia, ni i
kun se kielitaitokaan ei ole niin teöi-^
va niin jäävät ne silti hämäriksi.
Ja nyt seuraa se ajatuksen y ^ ^ ^
sai .minut oikeastaan tarttumaan ^) J
Kun tämä Liekki on meille kai^il
rakas, että se luetaan ^^""^f^',^^^^^^^^
teen, niin olisiko se aivan " " ^ ' ' ' ^j
toteuttaa, e t t ä joku, joka tuntee
Iäisten arkipyhien alkuperän kirj^
aina vähän ennen kunkin ^u^^aj»-
pakinan Liekkiin, mistä mainita ^- \
Sivu 6 LauaBlaina« ^ u k i i k u i m 2S päiväsiä^ 1951