Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 28, 1953

              1
A", "»
1-»
Jatkoa
- kuuluu tule­van
kesällä Amerikasta ja on tyttärehr.
sÄ -Välityksellä osta^iit takaisin; Haiiric^
lan. ja hänen mukanaan tulevat hänen
vaimonsa, i^hänen Joinen vävynpä; per­heineen
ja Nefiemias Kupari^. entinen' -
l^räjäkirjuri. Hän se on saunonut isäl^,
lesi^ • isoisäsi. kiyoituttäneeh>tesitament^
tinsa muutamia viikkoja ennen kuole­maansa
jä hän on ollut siinä todistamas-.
sa poliisi Antton Piilosen kanssa. v<
— Voi, mitien olen kiitollnien sinu^^
Oskari, näistä tiedonannoista! Nytt
minun on saatava tietää;, missä polibi-
Pijlouen nykyisin asustaa. Isä^ tökin,
kirjoitti jo, että ^etsisin Piilosen asun^>
topaikan. Mutta en tullut sitä'ennen;<
tehneieksi, kun en tiennyt varmasti atsi-aa.
Annan ^ tämän etsiskelyn ^ tuojrban ^
Heidemannin asiaksi, kyllä hän miefifen
lÖytä^. Mutta sinä, Oskari I Mita isi- ;
nuile oikein kuuluu?
Mitäpä minulle! Kun enosi hää­ti
minut Hildan kuoleman jälkeen Ra­hikkalasta,
olin ensin vuoden verran
Pajulassa töissä, sitten tulin tänn^ kau­pungin
puolelle. Qlen täällä hakkail­lut
puita rpuvasyäelle ja toisjn ajoin
oilenHollut talonpoikien töissä. Piiiden-ih^
kkuuta olin nytkin etsimässä. ,
— Sinun ei tj^rvitse hakata puira
TESTAA f E NT Tl
Kjrj. Hilja Haapala
-pffimM«Wi»»ffn"'"'»W«"i'|'"'mnnniiMinin!iiiufliH
^Schulzel^täa jostain salakätköistä tä- kuorest^. Onhan itselÄinWn>lkohäi^^^
män aryppäp^rin.
A^^^jtepä -se' löytyi^ sanoi K3'^l-siirtSlisen^^^
. isä säaniit elää ja nauttia ilonpäiviä
'omassa kodissaan.
• — Älkää itkekö, Kyllikki-neiti! sa­noi
nyt tuomari lohduttaen ja isällisen
lenipeäna jat%en:samall^^ — Kuulkaa­pas,
netti^öät^ iditte ^^p^
ommä tie^inanrie, -hiin sanoisin
ti muututtava sitä mukaa, kun hän si­sällisesti
kasvaa ja. kehittyy. Ja tähän
ulkoasuun vaikuttavat myögkiu; seura­piiri
ja tpimjala, vastasi Siniio kuin an-,
teeksipyytäen.
- 7 - 'Rakas ystävä, enhän moittien sa­nonut!
Älä missään tapa.ukse^sa pidä
nntinua niin yksiuker^aiseu^, /^ten ym­märrä,
naiten kunkin ,on. pukeudijtt?iva.
Minä ju.uri ihailin, noita naisten -tami-sani?
Kyllikki rakas...en n. i
kuin kuulla lupauksesi:
tua? .
-r- Simo. rakas, en voi vieläk^'^
sanoa. Minun täytyy p^sti '
teen^ rakastanko sinua rsisaW
lemmityn rakkaudella. ^^J"^
en taiido pettää sinua, ^jitä^)^*
«hämäsi olemaan vaimon: kan^'
tavaiy tai toisella kunniÖ^
mutta jonka rakkaus on>vineää^
^^"^,.että smä;väsyisit häi
sa j^r katuisit lopun elämääsr^
. iKylUkkihajkite^^^^
— ^Uikki, sinun seurasi ^
kaan tulisi: rasittamaan tmami
: ei^^^ sinua,. ilmaiavri„
. . . Jos sinä: ^t voi rakastaa i 3
ttuullee- kkiiuiissaaaamm»a»anu sciJnnnuoa sci.:j:-n-.ä- '• j ^ i ^ -
sessa. Saajihan kuiten
teille iloiÄuutisen, itöpää neita ja ajattelin qsta^ ja jpskus ja läl^tea kanssasi.
te tärvele tätä keskeneräistä asiaa, hiin
voin sanoa totuuden?
Kyllikki lakkasi heti itkemästä. Hän
katsoi tuomarin silmiin suurin, kirkkain*
katsein sanoen:
— Herra tuomari, niinä olen oppinut
vaikenemaan ja kärsimää^n. siinä tälos-^
sa, missä Eeya-eniäntä minua joka. päi­vä
soiniaa ^yadla;;ja toisella. Ja luulen
näiden kärsunysieii o^^ mi­nut
yaikenemiäan. Olkqpn tämä salai­suus
mikä tahansa, sitä en tule kenelle-niuuta
kuin huviksesi ja. terveydeksesi. sanomäan.
Tässä on sinulle aluksi ruokarahaa, huov ^ . , ,.. * .. , . . .
vistöön, kun mii» k„ukau#n iuluttui. « ^Vifi^s^hsH'? ssUiSuuden varo,
iriöhen, sianne. .• Ei sinua enää. ajeta tei^;;
tä kiertämään. v
— I^iin, sinne olinkin tidos?a Jhetij^
Ikuii Jereiiiias tu^ee kotiin. Isäsi t^lito-vasjti,
ettei
rupeaisi huutamaan. .\
Er tapaljtturi^
pyörtyisi tai
Mutta
sitten kahdeskymmenesneljäs päivä me­nisin
opistoon liittojuhUlle.
— Todellako ? Ja niinä olen. myös aja­tellut
sinne menoa. Täniäpä sopii, mai-.
niosti! Miten kauan viivyt täällä? ky­syi
Simp ilnie.isesti iloisena.
-r- Tämän kuukauden. .
— Tämän k u u k a u d e n ? - j a
aii tuus minulle! Oletko joillakin kurs­seilla
t^all^, yai . . . rienjastUji Simo ja,
t^rtjiui-j^yljikm kä,teen. j^ läksi Itänen,
kanssaan k^tua alaspäiii.
— En ple. millään k^^ Ijäksin
hermojani pfarautamaan ja huyittele-maau,
vastasi KyUUiki j Si-rppu
sUmiin, jotka yhiilämpimäs
soivat häiieen,
-—„jHuyitt^len9aan Ja-^
toojQ? Hy^^ä, huomenna xmctea!
ensirilta, saanhan noutaa sinut
'tasi?v- , •
— K i i t o s , ole hyv«I Olen Hö
han oli, ettäii kuolepiiaani asti saan lei^
i \?äjji siinä, mb
i ka;«)len turvetta, pu?|?ienut j^te^l^^riin^
. , h|iien. kanssaansa. SiJinepä lähderiK»^i
. ptl^iuhiljaa, Käyel^ kylän -v^n, t Ä
typta päivän parin
. a|#i/€teen^ ehkäf» sitten jo ^oleti
Ähituhiit: ^^iftos näistävral»isUl { E^^
, tule huomenna^U
lint^emmän kuin Hmodessa t^
; • tHyvästi vain! • • :.
Seuraavana päiviinä Kyllikki kävi
•tuomari Heidemannih luona ja kertoi
poliisi Piijpsen tietävän jotakin isoisän
i testamentistja.
. tiedän J?öiosenasuinpaikjmkin
: gnentti on vidä^ kate^ n^wtta toivoa
. on senkin löytaL^niseen. On elossa vie-
Jä nimismies Seiderin poika ja Sty^ä?^ ^
. Älaisteri Seiderin vanhoista kotoa sart- -
. miensa tavaroiden joukosta ei ole testa-,
. menttia löytynyt. Tytär Hildur joutui
nakiiiusiin saksalaisen insinöörin kans-
. sa, muutl i miehensä kotimaahan ja nyt
qlen kirjeenvaihdossa hänen kanssaan,
Ehkä hän löytää testamentin. Nimis­mies
Seiderin ja hänen rouvansa kuo­leman
jälkeen ei ole huutokauppoja pi:
detty. Tavarat on jaettu molempien
lasten kesken. Ja luultavasti rouva
mukset", hinnaltaan 24 killinkiä. 'Hy­viä
tapoja opettavaiset jutut" voi saa­da
21 killingillä kun taas "Uskon Spei-^
li Pontoppidanilta' maksoi kokonaista
32 kiUinkiä.
Vain kerran tapaamme "eräältä kun­nioitettavalta
f rouvalta kirjoitetun" lo-liensuolausreseptin,
josta mainittu kun­nioitettava
f rouva itse arvelee, että "p.ii-nä
toivon, että se maksaa vaivan seura­ta
tätä neuvoa''. Luultavasti perheen-pää,
kiitti onneaan lehdessä vilisseiden
painovirheiden vuqksi, ettei siinä ollut
liikoja nioÄares^tejä. OHsi voinut
käydä vaikka niin kuin kävi eräälle hiu­kan
myöhemmin ilmestyneelle ruotsin­kieliselle
lehdelle, joka neuvoi erikoisen
h>*vän juoman reseptin. Kaikkien tu­hannen
ja yhden >'ön maustimien lisäksi
siinä tarvittiin kanferttiölj\'ä. Kuukaut­ta
myöheroniin ilimstyii^ssä uiumeros-s^
oli paiiio%Hurheiden luettelossa kaino
. «ikaisii; ''resq[>tissä, mainittiin, k^anfert*
tiöljy, liie: piparmiottuöljy.''
v^elvl^ti ttiusi ttipn^ rauhamaan? Mitä nyt dk^astaän .pu- ^
.käde^s^än t ^ r ^ bu^? J^ nyt Q^ttpdelJ^ ai­kaa
huvitella ? ;H^mpis!^a3i eu
kyseUa," kyllä ne jäljessäni seur^
iloitset tai itket. MuUa sinijdla pn. kyl-mii.
SalUt kaiketi. miuun .yie^ä sinut
tuonne kahvilaan. pii kaupti^gin
siirtein ja siellä istiiu aina koi^lulaisia.
ja ylf^nsä yakay.aa jp^^^^
He,; y^^itsivat s?yui^^
missä saivat olla kaM SAcnp tilasi
ku^Uiai^%a.k^ pi-ci^
täyäti siitä: ja se lämmitti .parhaiten.
—r Saanko. tji^eaminin tayata sinua,
vai oletko, Tap^
• ettei halua s^urustd^
nen kanssaan? kysäisi Sinsio katsellen^
tarj^kaan, nnun^ ya.Biuti(iks^
syiiiyksensa teklKyJli^
T — Sinip, vom s^npa iiy^^
erehtyityt. Tapip ^i pllut seinmpineii
kuin imnä luulin. Täiiiäa Kyllikki sa-iwi
h>:yin sui^llisesti.
Simo huomasi sen koskevan*kipeästi
tyttöön, jota hän yhä rakasta jota
hän joka paiyä heUyydeM
Mutta nähtyään Kyllikin tulleen surul­liseksi,
ei hänkään ypinut iloita ja sanoi
pettyneenä:
— Minä tiesin sen, ettei ^inä hyväksy
hänen tekojaan, kunhan opit paremmin
hänet tuntemaan. Min^ olin yhtä aikaa
hänen kanssaan rippikoulussa ja tiesin,
mikä hän sisinunässä olemuksessaan oli.
Sinä ^ siis enää rakasta häntä?
Simo tuskin sai tämän kysymksen sa­notuksi,
kun hän tunsi henkeään salpaa­van.
Hän odotti kuulevansa vastauk­sen,
joka antaa hänelle toiveita tai ko-,
konaan murskaa hänen elämänsä on-nen.
— En! En voi rakastaa meistä, jo­ka
niin halpamaisesti on menetellyt
morsiantaan kohtaan kuin Tapio. Hä­nellähän
oli jo of>istoon tullessaan mor­sian.
Minä rakastin häntä ja l^rsin hä­nen
tähtensä jonkun aikaa, mutta ih­meellistä,
nyt en voisi ajatellakaan avio­liittoa
hänen kanssaan.
Kun Simo kuuli tämän, löi hänen sy­dämensä
kuuluvasti. Hänestä tuntui
kuin Kyllikki olisi jo antanut hänelle
lupauksen ja että hän saa ajatella avio­liittoa
koska tahansa. Miitta sitten äk­kiä
tulikin pelko ja hän kysyi hätäi­senä:
— Mutta voitko ajatella, minun kans-f^
tupiiiärin kät^ soper-
^ laessa lyäräyöi : ä^
: \— Kiitos; tdUe.ber , tuoman. 5aatt^
; j pila levollinen» ininun. iiuuliltäni ei *ku-
:l;^an,i:uule s
-i^^Sinäilta^m voinut nn^nä:
- jäsui^^ aikaan. Häneix
3ay*yX^^a>^e^ toista ajas ija
4>ää^ä tasapainppn, ettei asunnossa.ku-
- kaau hupii^iaisi hänet) suuiinatpnta ilo-aan.
Oli nu^li^kuun.^^a^ inutta pakka-.
vUen paukahteli äloiii- l^aupungissa^ '
KyUikki jäfi katselemaan -cräa^ inuoti-
Mupan suuren näyteikkuu^n eteei^ uu-'
sia kj^vätmupteja. Kauniita olivat pSäl-j
^släl^t,;; kayel^j^yut J9 liatut. Kyl-iiiä/
pUi^tti jä/^sormia hieman paleli;
Häntä huvitti katsella ja ajatella, niiltä
n^ näyttäisivät hänen päällään. Ja äk­kiä
h ^ päätti pstaa jotain uutta ja kau­nista
itselleen ja sitten matkustaa kan-sanopistopn
liittojuhlille, verestämään
muistoja ja näkernään, miten Saa.ra ja
Imanuel siellä ovat edukseen edistyneet.
Siinä.katsellessaah muoteja, jäi nuori
herrasmies hänen rinnalleen seisomaan.
Kyllikki säpsähti, ei katsonut herraan,
mutta htunsi hänen katseensa silmis­sään,
Hän luuli miestä tungeksijaksi ja
läksi ppis, mutta samassa hän kuuli tu­tun,
lempeän, mutta suniUisen äänen
sanovan:
— Kyllikki, sinäkö todella siinä olit­kin!
Eivätpä silmäni erehtyneet. Kos­ka
olet tullut kaupunkiin?
Kysv^jä oli Simo. Kyllikki katsoi
ihastuneella häneen. Sähkövalo loi
kirkkaan hphteen hänen kasvolleen ja
hän näki, miten Simon harmaat, suuret
ja rehelliset silmät säteilivät jälleeimä-kemisen
ilosta. Xyt ei Simolla ollut
harmaata kotikutoista pukua päällään,
ei p>itkävartiisia pieksuja jaloissa, Hä-tiellä
pii uuden uutukainen kevätpalttoo,
harmaa huopahattu ja ruskeat itahkakä-sineet.
— Xeljä päi\iiä sitten. Mutta kuule,
hyvä ystävii, minä eii tahtonut tuntea
sinua! Sinustahan on tullut täydelli­nen
herra! huudahti Kyllikki teesken-tdemattömällä
ilolla.
— Etibän pahastu tästä ulkonaisesta
vatessani sinut. Minullahan ei ole
lä ketään tuttavia paitsi asuntoni
Ja kun viivyn täällä kuukauden
enhän saa aikaani kulumaankaan
lä istuen. Olen kiitollinen sjniiliei
mo, jos viitsit viedä minua teaii
elokuviin, konsertteiin ja kävelylTe.Xjil
olen •' länmxinhyt, lähdetään; taitaVit
XHiottaa; minua illalliselle: ^
i i ^ n >fC^llikki tuli asuntoonsa-^
toi rouva Kaltiolle tavanneensa
opistotoverinsa Simo Peltoiän;
keskustelun Itene-neiti jä tuli j^ii
maan:
-r-i Onko han samaj^^j^^^
kylästä Ja kävi siskon luona ka
lun? ; •
---- Ont . Sama häii on. A^äi
It«nerheiti hänet! Sepä hauskaa!
kö ^än <jle hyvä poika? "kySiSi :||]
likki ja halusi kuulla, miten laioji^
laisnehf arvostelee maaläispwkäai ^
TM iriitä
m
kerrassaan tarmokas, kuiiiMtliri^J
keudeiituhtöiiien ja periti rt^
Meidän li&keessä tytöt
neet- häneen, mutta hän öii^
kä, asiailii^ien^eikä Jaoskaan'
turhaan pilantekoon.
— En. tullut-kysyneet J
sä toimessa' hän on ja aussai;
:1^ie pEul»^inBQte eitfisiätäili
ppistoasioistä, -sanoi Kyllii^^P^^
miten läheinen ystävä Siniö^aÄ
hänen kanssaan.
— Hyvänen aika, eikö
tiedä? Hänhän- on "Äuirää^^
toksen" johtaja. Viime v u Ä l a|
inykkäkPululla poikien käsi|öogt^*
na. Mutta tämä ''Muuräii"
on suuri laitos, jossa valmi^teta^
tion laitoksiin puuesineitä ja väifii
kouluiiim malleja. Jä iohtajä;itjt|
lisesti käy meillä ostamassa tj#r
ta ja kaikkea muuta, mitä hfiÖän lail
sessaan tarvitaan. •
Kyllikki tapasi joka päivä S i m ö n |
kuukauden ajalla, minkä. Iiän/^l
kaupungissa. Ja Kyllikki » ' f
taan, se virkisti ja poisti kaiÖJiöL
häneltä. Ei ainoatakaan raskasta I
kausta kohonnut hänen riniiastaan
na aikana.. Simokaan ei enää puf
rakkaudestaan, vaikka KyHJ^^
miten ppika kärsi, rakasti ja.
Mutta hän itse ei ollut varma
tunteista^. Kiistä hän tahtoi
varmuuteen. Ja olihan siihen^
nen kuin hän, voisikaan omaa koti?
rustaa. Ensm oli isän koti saatavao
käsiin. 'rv
Kansanc^iston liittojuhlilla,^
ki varustautui kuin ainakin, suu" r
töihin. Hän ostf uutta, ovapdf
itse otnpeli. Saaralle hän xe^:^
janjiudeajuhlapuvim. Ku|t:r!?'
maila tapasi Simon, ei Simofi^,
tenut väkijoukosta rakasta .l^ij!"
niin tämä pii muuttunut uri^Uäi^*^
tamin^ssaap. 'i • \^
Simo tunsi itsensä onnelh-<efc>'- -
Sivu 4 laattf«f»fai<u maaliskuun 28 piiviaä. 1853
bt
^Kyllikki ei
ivansa hä
[olihan hu
:^eniniär
^ ter\e
eiöien. J
rinnalla-jistossa
h
voinut ]
matka
luei valio
ja-Saara
irsinkin
suurenii
tuneet.'
jj/ja Sim(
i"oli yhti
giino läksi
^iä viimeise
[jkjnr^din K i
vienyt häni
ki esti ja.s
[ikään tar\n
assa hän se
rsi j& tyyt}
kti jättäessi
littava säv\
listen:: .
• Pitääkö
iäkseni _sii
En tiedj
mä, muodc
muelin pa
|llikki ja
p.iälle^nA
jimo J.äksi
kki ist
bnä uteliai
nähtyään
Ja aivan oit
nhj§tuvan j
I henget ti
lllikki naurj
itämään' ki
lita-askarei*
|Anni; saam;
|onoja lahjo
\Iaija, jokz
Isikanpunaii
varten. ,
) •
äänsinistä,
o
neisenmuo
e :3skai
pnä iltana
btpkarnarink
|mai|Q|alas
Että te
[u unohtaa,
Utin, miten
|ttÄö, kirm
v^.pestävä.
teille hyv
fei lempeäst
na. katseliv
, Se olikin
Qlieet hi
Kyllä-ir
maitok;
^ Qtä tuli p;
ikehräämäj
Varmast
apesemässi
m ja kepi]
arukin äar
puolin
' at tavat.
Mutta i
entinen
fot.että te
[saiionyvaii
^ navetan
avaria
voita viei
^naan Ky
Ppetiikoneen
päiisai rah
j^J^Ä-äan "in
^}^Qi huu'
ön kauä
^onkiin ja
7 millä