1956-07-07-10 |
Previous | 10 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
OLAVI LIXNUS:
JOOSEPPI MÖNKKÖNEN ei ollut
elämässään ollut tasapainoinen
. mies. Viinanhimo oli useinkin ollut hänen
parhaana seuralaisenani) ja laiskuus
ja vimmattu työnteon purkaus oli-
. vat vuorotelleet monestikin edellisen
eduksi.
Oli Jooseppi akottunutkin siinä iässä,
jolloin se miehiselle luonnolle pakottavaksi
muodostuu, ja\ kakaroita ai-kaansaattanut
kohtuullisen rivin. Eukko
sitten oli lapset vaatettanut ja pessyt,
sikäli kuin muilta töiltään oli kerinnyt—-
Jooseppi oli toisinaan muuta-
. maila karjaisulla ja joillakin piiskauk-silla
antanut osansa kasvatukseen — ja
nykyisin oli jo viimeinenkin pennuista
omin nokkinensa maailmalla, lukuunottamatta
niitä kahta, jotka oli täytynyt
maan multiin kuopata.
Tapahtuipa noina Jooseppi Mönkkösen
vanhuuteen kallistuvina päivinä, että
näkö alkoi mennä oikeasta silmästä.
Jooseppi sen ensin laski viinan tiliin ja
säikähti sen verran, että herkesi joksikin
viikoksi juomasta. Mutta ei ollut
siitä apua. Lääkäriin tuli sitten mennyksi
liian myöhään,.
Ei ollut näkö pelastettavissa Joosepin
oikeaan silmään.
Harvan kerran elämässään Jooseppi
Mönkkönen oli kalvennut, mutta tämä
tieto karkotti veren kasvoilta. Tänä
aikana, jonka kuluessa silmä oli himmentynyt,
hän ei ollut tottunut katselemaan
maailmaa vain vasemmallaan.
Tietoisuus siitä, että vika nyt oli korjaamaton,
syöpyi lamaannuksen tavoin
hänen ruumiiseensa, ja hän puristi molemmilla
käsillään allaan olevaa puutuolia,
jolla hän istui tohtorin edessä
hieman etukumaraisessa asennossa. Ja
' pintahiki kostutti kämmeniä ja sormia
ja päätän huimasi hiukan. Hän siis jäisi
lopuksi iäkseen näöltään toispuoliseksi.
'Kompuroidessaan takaisin pikkukaupungin
asemalle Joosepin mieleen juolahti,
ettei eukolle voinut koko totuutta
kertoa. Ei sitten millään. Ties millaisen
metelin eukko nostaisi! «Niin kauan
kuin vielä oli ollut toivoa näön pelastumisesta,
niin kauan kuin oikeastaan ei
Mönkkösen tuvassa vielä oltu käsitettykään
näön olevan todella vaarassa, eukko
oli ollut poikkeuksellisen lempeä ja
huolehtivainen, oli ikään kuin maksanut
veroa siitä, että ifkko raiska oli sairaana.
Mutta nyt: Joosepista tämä ei
enää ollut sairautta, olipahan vain näkö
mennyt ja hän oh muuten riski mies,
vain kyvyiltään ontuvampi. Ei niin
millään tätä uskaltanut eukolle lopulliseksi
mainita.
Niin Jooseppi sai jonkin aikaa nauttia
eukon jatkuvasta suopeamielisyydes-t
ä . Mutta kun ei puhuttu enää tohtorille
menosta, kun ei lääkkeitäkään
käytetty ja kun Jooseppi sen kuin makasi
lavitsallaan tuijottaen toisella silmällään
kattoon, alkoi vaimon kärsivällisyys
loppua, epäilys herätä ja kieh vähitellen,
vähitellen, mutta pettämättö-mästi
terävöityä.
Ensin vain ohimennen, kuin maaperää
tunnustellen:
— Ka, käyppäs vesi hakemassa kaivosta.
Sitten varmistuen ja kirpeämmin:
— Joutaa sitä yksisilmäinenkin mies
sahaa käyttäinään eikä taitaisi, olla haitaksi
kirveenkään käytön harjoittaminen.
Jos noin niin kuin pitemmän päälle
aikoo vain vasemmallaan toljailla.
Jooseppi varoi menemästä ansaan ja
paljastamasta totuutta, mutta akka vain
yltyi.
— Ylös siitä makaamasta, lotkare! Sitä
kipeää silmääsi muka syyttelet, mutta
ei muu vai\aa kuin luun velttous ja
lihan laiskuus. Ja mikset k ä y tohto-
Sivu 10
rilla? Mitä hän viimeksi sanoi? Milloinkas
parannuksen lypasi? Kunhan
viinaan taas käsiksi pääset, niin jo kahtena
kaiken näät!
Siten nalkuttatnalla vaimo lopulta sai
Joosepin räjäht£uhään, ja siinä räjähdyksessä
sitten totuuskin tuU ilmi.
Eihän sitä vaimo ensin muuksi kuin
verukkeeksi uskonut, silloin vihan tuoksinassa
ja haukkumasanojen' ryöppyes-sä,
mutta kun hän asiaa yön pimeydessä
uudestaan rauhallisempana ajatteli,
niin hänelle selvisi, että Jooseppi oU tosiaan
vain totuuden lausunut.
- Siitä lauhtui hetkeksi vaimon viha.
Hän tunsi jotakin samantapaista
kuin Jooseppi silloin tohtorin tuolilla
^ pintahien kämmenissä ja epätoivon
sydämessä: miten tästä eteen käsin selvitään?
Ja miltä ovat mahtaneet Jooseppi-
raiskasta nämä ajat tuntua?
Kostea käsi tavoitti ukon kämmenen.
— 'Ka, kerjohan, kummako on maailma
noin?. Vain yhdellä nähtynä, tarkoitan?
Pahaltako tuntuu ja näyttää?
Eukon sovinnollisuus sykähdytti Joosepin
mieltä.
— No, pahaltapa tuo. ^ Ei siihen tahdo
järki tottua. Tuntuu joskus muki
pöydällä kuin virstan päässä ja uunin
katos oikealla pakkaa väkisin tuppautumaan
päälle. Ja välillä sekoittuu näkö
vasemmastakin, aivan kuin tuo väsyisi
liian suureen rasitukseen.
• Puhelivat näin mies ja vaimo yösy-dännäi
tunteitaan ja huoliaan purkaen,
harvoin sanoiUj ibnan katkeruutta elämää
tai toisiaan kohtaan. Ikäänkuin
asettuivat siihen uuteen olotilaan, joka
sinä päivänä oli toisellekiö» osapuolelle
selvinnyt. Alistuen, vaimokin, korjaamattomaan
ja alistuneisuudestaan u-nohtaen
kovat, jokapäiväiset sanat.
Tuli sitten päivä, jolloin Jooseppi alkoi
epäillä, ettei vasemman silmän himmentyminen
ollutkaan vain väsymystä,-
vaan tautia sekin.
Ja kun hirvittävä epäilys hänen tuskaisessa
mielessään koveni vastaansanomattomaksi
uskoksi, Jooseppi Mönkkösen
valtasi tuo vanha hillitön kiivaus.
Hän alkoi sadatella ja riehua, kirosi taivaan
ja maan, eläimet ja ihmiset ja
kuolleet luontokappaleeet, takoi nyrkkiä
pöytään, iski halolla pataa, joka
kaatui liedelle ja valutti sisältönsä tulen
j'li.
Eukko katseli aikansa hänen rähinöi-mistään,
sanoi sMen verkkaan: — Pitäisi
kai taas käydä siellä tohtorilla. Minä
tulen saattamaan, ettei vahinkoa satu.
Joosepin voimaton raivo laukesi tyhjiin
kuin ilmapallo, johon neulalla pistetään.
Hän ei ollut sanallakaan vihjaissut
eukolle epäluuloistaan, ja nyt
vaimon sanat yhdellä iskulla osoittivat
hänen nähneen kaiken.
Nähneen . . .? Kiukku ja kirous nousivat
taas 'Joosepin huulille saakka.
Nähdä? Hän ei enää kohta näkisi mitään,
Jooseppi oli siitä varma, ei niin
yhtään mitään. Kirottu sana, hän ei
tahtonut kuulla eikä edes ajatella sitä.
Mutta vilkaisu eukkoon riitti hillitsemään
purkauksen, Jooseppi aix^an kuin
hörppäsi sanat takaisin huuliltaan, loksautti
leukojaan ja vaikeni.
Joosepin aavistus osoittautui oikeaksi.
Tohtori oli voimaton ja saattoi vain
lausua jonkin lohduttavaksi tarkoitetun
sanan, kun eräänä päivänä Jooseppi
Mönkkösen sokeus oli kumoamaton tosiasia.
Täysi sokeus.
Jooseppi ei kuullut tohtorin sanoja,
hän ei välittänyt niistä eikä hän usko*
nut niihin. — Maksa pois, eukko, hän
mutisi, -rr-lähdetään kotiin. Ja sitten
katkerasti letkauttaen: — Eikä mitään
Jooseppi ei tiennyt, mistä luo ajatus
tuli hänen päähänsä, sillä ei hänen
kohdallaan sellaisesta koskaan ollut
edes puhettakaan ollut. Mutta Joskus
näkemänsä sokean kerjäläisen keltainen
käsivarsinauha oli syöpynyt hänen mieleensä
ja purkautui nyt esille lopullisen
varmuuden^ epätoivon ja höyrytyksen
hetkellä.
' Älkääkä iskekö silmiä toisillenne,
Jooseppi karjaisi äkillisen raivostuneena
vaistoten eukon ja tohtorin vaihtaneen
surkuttelevan katseen.
Lääkäri ja vaimo melkein säikähtivät,
aivan kuin Jooseppi todella olisi
nähnyt heidän katseensa, sitten vaimo
työnsi rahat tohtorin kouraan.
parantumaton!, ilkuinen pimeys!
Jooseppi ^kSpitd; elikon y tottu-mättoniana;
mitääh näkemättä, vain toiseih käteen
turvautuen, astuen hiekkaisen kadun
pieneen epätasaisuuteen kuin kuoppaan
pudoten ja työntyen itse sitä huomaamatta
taluttavaan saattajaansa päin.
Junassa hän tietenkin aiheutti välikohtauksen.
Hänen herkistyneet korvansa
kuuntelivat ahnaasti kaikkea keskustelua
ja jokaista ääntä ympärillä,
. ja vähäisinkin tauko, vähäisinkin hengähdys
vieressä istuvien juttelussa he^
rätti hänen epäluuloaan.' Nyt ne tuijottivat
häntä, nyt ne katsovat säälivästi
eukkoon, nyt ne nyökkäävät toisilleen
ja iskevät silmää . . . iskevät
silmää . . .
Mitä pirua te minuun tuijotatte?
Jooseppi karjaisi tavallista pitempään
hiljaisuuteen, ja hän kuuli hämmingin
ympärillä, selitykset ja närkästykset.
Jotenkin hänelle selvisi, ettei kukaan
ollutkaan häntä tuijottanut, olipahan
vain ollut sellainen vaikenemisen hetki,
johon ei näkevä junamatkalla huomiotaan
kiinnitä, jolloin suljetaan silmäluomet
ja torkahdetaan, tai katsotaan ikkunasta
ohikiitäviä maisemia, tai mietitään,
ottaisiko eväät esille.
— Koeta torkahtaa sinäkin, vaimo
neuvoi ja hänen tavallista lujempi kädenpuristuksensa
esti Jooseppia päästämästä
uuden kiukunpurkauksen ilmoille.
Kotituvassa Jooseppi heittäytyi —
ei, hän laskeutui -— lavitsalleen: pahuksen
matalalla onkin vaakasuora pinta!
Ja hän tuijotti kattoon, niin, tuijotti,
sillä vaikka hän nyt olikin sokea,
hän jälleen näki molemmin silmin katon,
muisti sen jokaisen lankun, jokaisen
naulan ja läikällisen tahran oikea-alia,
johon hänen vasen silmänsä ei välillä
ollutkaan ulottunut.
Hänen korvansa ja sormensa ja paljaat
jalkansa oppivat uskomattoman
taitaviksi. Jooseppi ei ollut aikaisemmin
tullut ajatelleeksikaan, miten hyvin
hän sentään tunsi kotimökkinsä ja
sitä ympäröivät maat. Nyt ennen huomaamattomat
yksityiskohdat kumpusivat
esille muistin lokeroista, pienet kivet
ja. kohoumat poluilla, puiden
pistävät juuret, lattian epätasaisuus
äänen kaiku milloin liiteristä
kaivolta, milloin perunamaan 4relu^
Jooseppi Mönkkösestä kehittyi c
la tavallaan ketterä mies, joka val-na
seurasi kaikkea ynipärillään
tuviaa pita«n sisukkaasti puoliaan
telussa elänään mukavuuksista. V
piankin huomasi, miten Jooseppi
mainiosti olisi-pystynyt yhteen jos
seeiikin työhön, mutta ukko kuoriu
sokeuteensa komennellen ja vaatien i
veluksia vain itselleen.
•Niin vaimo jälleen aloitti hyökkäy
sensä. Jooseppi kuuli hänen ääne-sävyn
kireyden, kun ensin tuli varof
seesti:
. — Ka, kävisitkö hakemassa
kaivosta? y
Jooseppi ei liikahtanut, oli nukk
naan, ja petti eukon sillä kertaa.
Mutta sitten seurasi epäluuloja
kirpeämpi.
' — Oppisi kai se sokeakin mies sali;
käyttämääuj jos ei ehkä kirves em
käykään. Näythän sinä varsin hyr
pihalla kulkevan, kun omia asioitasi tc
mittelet. Ja omia asioitasi se on ta!(
ylläpitokin.
Jooseppi mutisi jotakin, että ehtiihS
tuon koettaa, kunhan tässä olemise
tottuu.
Jolloin akka huutamaan:
— Ylös siitä makaamasta, lotkai
Vai totuttauduttava sinun olisi oh
seen? Kun ei muuta elämäsi olekai
kuin olemista!
Jooseppi käänsi kylkeään vanm
siitä, ettei häntä väkisin lavitsalta \i
da vetää, sokeaa miestä. Mutta J(
seppipa oli äskeisinä eukon sovinnol
suuden aikoina unohtanut akan taidi
ja tavat. Vaimon kärsivällis\ys lopi 1
tuohon ukon täydelliseen velttouteen
hän tiesi, että siihen oli olemassa hy i
lääke, parempi ja tiehoisampi kuin ka
ki tohtorien rohdot.
Jooseppi karasi karjaisten ylös lai
saita, ku neukon panippu alkoi
hänen takalistollaan. Ja jos J
joskus nuorempana ja näkönsä päivi|
olikin voittanut tämän tanssin, vää
nyt .pampun akan käsistä ja antai
samalla mitalla takaisin, kunnes eul
ähkäisten oli luvannut isäntänsä m
liksi olla, niin nyt Jooseppi Iiuom
olevansa täysin avuton.
Hän yritti ensin väistää, yritti hypi
sivuun, mutta akka ei häikäillyt. Ja
loin Joosepin oli alistuttava: hän rjTit
juoksujalkaa ulos tuvasta, pihalle ja
teriin, ja se oli hänen tappionsa. Ei
lut enää eukolle sellaisen urotyön
keen sanomista, etteikö Jooseppi Möi
könen pystynyt sokeanakin tässä ma;
massa asioita toimittelemaan. P)'^
kuin pystyikin — ja helpompi se
Joosepille itselleenkin niin.
— Tiedätkö, että oma kiitos ham \
JUSS1LA'S DEPARTMENT STORE
P. O. Box 600
PIJHELIN 162
Nipigon. Ontario
keltaisia nauhoja minulle!
Lauantaina^ heinakaim 7 paivanäu 1956
r i ; ; .4. r- S r £,Z " " - i »-i- >•' - ^ > ^" £ » -
Olkaa varmat, että lähetätte Marjanne oikealle välitysllikkeeUe, mistä saatte
korkeimmat maritkinahinnat. Me maksamme CPB:n Express Money Ordenu*
joka päivä,
PIKAISEN MAKSUN SAADAKSENNE LÄHETTÄKÄÄ MUSTIKKANNE
SUORAAN OSOITTEEULA
ANSPÄCH
SUOSITUKSET VOITTE SAADA MISTÄ HYVÄNSÄ
ROYAL PANKISTA
Kirjoittakaa ja pyytäkää lälietysleimasin ja tyyny
Tekstatkaa nimi jo osoite selvästi
GEO. C. ANSPACH CO., LIMITED
Ontario Food Markot, Queen8way, Toronto 14, Oniario
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 7, 1956 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1956-07-07 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki560707 |
Description
| Title | 1956-07-07-10 |
| OCR text | OLAVI LIXNUS: JOOSEPPI MÖNKKÖNEN ei ollut elämässään ollut tasapainoinen . mies. Viinanhimo oli useinkin ollut hänen parhaana seuralaisenani) ja laiskuus ja vimmattu työnteon purkaus oli- . vat vuorotelleet monestikin edellisen eduksi. Oli Jooseppi akottunutkin siinä iässä, jolloin se miehiselle luonnolle pakottavaksi muodostuu, ja\ kakaroita ai-kaansaattanut kohtuullisen rivin. Eukko sitten oli lapset vaatettanut ja pessyt, sikäli kuin muilta töiltään oli kerinnyt—- Jooseppi oli toisinaan muuta- . maila karjaisulla ja joillakin piiskauk-silla antanut osansa kasvatukseen — ja nykyisin oli jo viimeinenkin pennuista omin nokkinensa maailmalla, lukuunottamatta niitä kahta, jotka oli täytynyt maan multiin kuopata. Tapahtuipa noina Jooseppi Mönkkösen vanhuuteen kallistuvina päivinä, että näkö alkoi mennä oikeasta silmästä. Jooseppi sen ensin laski viinan tiliin ja säikähti sen verran, että herkesi joksikin viikoksi juomasta. Mutta ei ollut siitä apua. Lääkäriin tuli sitten mennyksi liian myöhään,. Ei ollut näkö pelastettavissa Joosepin oikeaan silmään. Harvan kerran elämässään Jooseppi Mönkkönen oli kalvennut, mutta tämä tieto karkotti veren kasvoilta. Tänä aikana, jonka kuluessa silmä oli himmentynyt, hän ei ollut tottunut katselemaan maailmaa vain vasemmallaan. Tietoisuus siitä, että vika nyt oli korjaamaton, syöpyi lamaannuksen tavoin hänen ruumiiseensa, ja hän puristi molemmilla käsillään allaan olevaa puutuolia, jolla hän istui tohtorin edessä hieman etukumaraisessa asennossa. Ja ' pintahiki kostutti kämmeniä ja sormia ja päätän huimasi hiukan. Hän siis jäisi lopuksi iäkseen näöltään toispuoliseksi. 'Kompuroidessaan takaisin pikkukaupungin asemalle Joosepin mieleen juolahti, ettei eukolle voinut koko totuutta kertoa. Ei sitten millään. Ties millaisen metelin eukko nostaisi! «Niin kauan kuin vielä oli ollut toivoa näön pelastumisesta, niin kauan kuin oikeastaan ei Mönkkösen tuvassa vielä oltu käsitettykään näön olevan todella vaarassa, eukko oli ollut poikkeuksellisen lempeä ja huolehtivainen, oli ikään kuin maksanut veroa siitä, että ifkko raiska oli sairaana. Mutta nyt: Joosepista tämä ei enää ollut sairautta, olipahan vain näkö mennyt ja hän oh muuten riski mies, vain kyvyiltään ontuvampi. Ei niin millään tätä uskaltanut eukolle lopulliseksi mainita. Niin Jooseppi sai jonkin aikaa nauttia eukon jatkuvasta suopeamielisyydes-t ä . Mutta kun ei puhuttu enää tohtorille menosta, kun ei lääkkeitäkään käytetty ja kun Jooseppi sen kuin makasi lavitsallaan tuijottaen toisella silmällään kattoon, alkoi vaimon kärsivällisyys loppua, epäilys herätä ja kieh vähitellen, vähitellen, mutta pettämättö-mästi terävöityä. Ensin vain ohimennen, kuin maaperää tunnustellen: — Ka, käyppäs vesi hakemassa kaivosta. Sitten varmistuen ja kirpeämmin: — Joutaa sitä yksisilmäinenkin mies sahaa käyttäinään eikä taitaisi, olla haitaksi kirveenkään käytön harjoittaminen. Jos noin niin kuin pitemmän päälle aikoo vain vasemmallaan toljailla. Jooseppi varoi menemästä ansaan ja paljastamasta totuutta, mutta akka vain yltyi. — Ylös siitä makaamasta, lotkare! Sitä kipeää silmääsi muka syyttelet, mutta ei muu vai\aa kuin luun velttous ja lihan laiskuus. Ja mikset k ä y tohto- Sivu 10 rilla? Mitä hän viimeksi sanoi? Milloinkas parannuksen lypasi? Kunhan viinaan taas käsiksi pääset, niin jo kahtena kaiken näät! Siten nalkuttatnalla vaimo lopulta sai Joosepin räjäht£uhään, ja siinä räjähdyksessä sitten totuuskin tuU ilmi. Eihän sitä vaimo ensin muuksi kuin verukkeeksi uskonut, silloin vihan tuoksinassa ja haukkumasanojen' ryöppyes-sä, mutta kun hän asiaa yön pimeydessä uudestaan rauhallisempana ajatteli, niin hänelle selvisi, että Jooseppi oU tosiaan vain totuuden lausunut. - Siitä lauhtui hetkeksi vaimon viha. Hän tunsi jotakin samantapaista kuin Jooseppi silloin tohtorin tuolilla ^ pintahien kämmenissä ja epätoivon sydämessä: miten tästä eteen käsin selvitään? Ja miltä ovat mahtaneet Jooseppi- raiskasta nämä ajat tuntua? Kostea käsi tavoitti ukon kämmenen. — 'Ka, kerjohan, kummako on maailma noin?. Vain yhdellä nähtynä, tarkoitan? Pahaltako tuntuu ja näyttää? Eukon sovinnollisuus sykähdytti Joosepin mieltä. — No, pahaltapa tuo. ^ Ei siihen tahdo järki tottua. Tuntuu joskus muki pöydällä kuin virstan päässä ja uunin katos oikealla pakkaa väkisin tuppautumaan päälle. Ja välillä sekoittuu näkö vasemmastakin, aivan kuin tuo väsyisi liian suureen rasitukseen. • Puhelivat näin mies ja vaimo yösy-dännäi tunteitaan ja huoliaan purkaen, harvoin sanoiUj ibnan katkeruutta elämää tai toisiaan kohtaan. Ikäänkuin asettuivat siihen uuteen olotilaan, joka sinä päivänä oli toisellekiö» osapuolelle selvinnyt. Alistuen, vaimokin, korjaamattomaan ja alistuneisuudestaan u-nohtaen kovat, jokapäiväiset sanat. Tuli sitten päivä, jolloin Jooseppi alkoi epäillä, ettei vasemman silmän himmentyminen ollutkaan vain väsymystä,- vaan tautia sekin. Ja kun hirvittävä epäilys hänen tuskaisessa mielessään koveni vastaansanomattomaksi uskoksi, Jooseppi Mönkkösen valtasi tuo vanha hillitön kiivaus. Hän alkoi sadatella ja riehua, kirosi taivaan ja maan, eläimet ja ihmiset ja kuolleet luontokappaleeet, takoi nyrkkiä pöytään, iski halolla pataa, joka kaatui liedelle ja valutti sisältönsä tulen j'li. Eukko katseli aikansa hänen rähinöi-mistään, sanoi sMen verkkaan: — Pitäisi kai taas käydä siellä tohtorilla. Minä tulen saattamaan, ettei vahinkoa satu. Joosepin voimaton raivo laukesi tyhjiin kuin ilmapallo, johon neulalla pistetään. Hän ei ollut sanallakaan vihjaissut eukolle epäluuloistaan, ja nyt vaimon sanat yhdellä iskulla osoittivat hänen nähneen kaiken. Nähneen . . .? Kiukku ja kirous nousivat taas 'Joosepin huulille saakka. Nähdä? Hän ei enää kohta näkisi mitään, Jooseppi oli siitä varma, ei niin yhtään mitään. Kirottu sana, hän ei tahtonut kuulla eikä edes ajatella sitä. Mutta vilkaisu eukkoon riitti hillitsemään purkauksen, Jooseppi aix^an kuin hörppäsi sanat takaisin huuliltaan, loksautti leukojaan ja vaikeni. Joosepin aavistus osoittautui oikeaksi. Tohtori oli voimaton ja saattoi vain lausua jonkin lohduttavaksi tarkoitetun sanan, kun eräänä päivänä Jooseppi Mönkkösen sokeus oli kumoamaton tosiasia. Täysi sokeus. Jooseppi ei kuullut tohtorin sanoja, hän ei välittänyt niistä eikä hän usko* nut niihin. — Maksa pois, eukko, hän mutisi, -rr-lähdetään kotiin. Ja sitten katkerasti letkauttaen: — Eikä mitään Jooseppi ei tiennyt, mistä luo ajatus tuli hänen päähänsä, sillä ei hänen kohdallaan sellaisesta koskaan ollut edes puhettakaan ollut. Mutta Joskus näkemänsä sokean kerjäläisen keltainen käsivarsinauha oli syöpynyt hänen mieleensä ja purkautui nyt esille lopullisen varmuuden^ epätoivon ja höyrytyksen hetkellä. ' Älkääkä iskekö silmiä toisillenne, Jooseppi karjaisi äkillisen raivostuneena vaistoten eukon ja tohtorin vaihtaneen surkuttelevan katseen. Lääkäri ja vaimo melkein säikähtivät, aivan kuin Jooseppi todella olisi nähnyt heidän katseensa, sitten vaimo työnsi rahat tohtorin kouraan. parantumaton!, ilkuinen pimeys! Jooseppi ^kSpitd; elikon y tottu-mättoniana; mitääh näkemättä, vain toiseih käteen turvautuen, astuen hiekkaisen kadun pieneen epätasaisuuteen kuin kuoppaan pudoten ja työntyen itse sitä huomaamatta taluttavaan saattajaansa päin. Junassa hän tietenkin aiheutti välikohtauksen. Hänen herkistyneet korvansa kuuntelivat ahnaasti kaikkea keskustelua ja jokaista ääntä ympärillä, . ja vähäisinkin tauko, vähäisinkin hengähdys vieressä istuvien juttelussa he^ rätti hänen epäluuloaan.' Nyt ne tuijottivat häntä, nyt ne katsovat säälivästi eukkoon, nyt ne nyökkäävät toisilleen ja iskevät silmää . . . iskevät silmää . . . Mitä pirua te minuun tuijotatte? Jooseppi karjaisi tavallista pitempään hiljaisuuteen, ja hän kuuli hämmingin ympärillä, selitykset ja närkästykset. Jotenkin hänelle selvisi, ettei kukaan ollutkaan häntä tuijottanut, olipahan vain ollut sellainen vaikenemisen hetki, johon ei näkevä junamatkalla huomiotaan kiinnitä, jolloin suljetaan silmäluomet ja torkahdetaan, tai katsotaan ikkunasta ohikiitäviä maisemia, tai mietitään, ottaisiko eväät esille. — Koeta torkahtaa sinäkin, vaimo neuvoi ja hänen tavallista lujempi kädenpuristuksensa esti Jooseppia päästämästä uuden kiukunpurkauksen ilmoille. Kotituvassa Jooseppi heittäytyi — ei, hän laskeutui -— lavitsalleen: pahuksen matalalla onkin vaakasuora pinta! Ja hän tuijotti kattoon, niin, tuijotti, sillä vaikka hän nyt olikin sokea, hän jälleen näki molemmin silmin katon, muisti sen jokaisen lankun, jokaisen naulan ja läikällisen tahran oikea-alia, johon hänen vasen silmänsä ei välillä ollutkaan ulottunut. Hänen korvansa ja sormensa ja paljaat jalkansa oppivat uskomattoman taitaviksi. Jooseppi ei ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksikaan, miten hyvin hän sentään tunsi kotimökkinsä ja sitä ympäröivät maat. Nyt ennen huomaamattomat yksityiskohdat kumpusivat esille muistin lokeroista, pienet kivet ja. kohoumat poluilla, puiden pistävät juuret, lattian epätasaisuus äänen kaiku milloin liiteristä kaivolta, milloin perunamaan 4relu^ Jooseppi Mönkkösestä kehittyi c la tavallaan ketterä mies, joka val-na seurasi kaikkea ynipärillään tuviaa pita«n sisukkaasti puoliaan telussa elänään mukavuuksista. V piankin huomasi, miten Jooseppi mainiosti olisi-pystynyt yhteen jos seeiikin työhön, mutta ukko kuoriu sokeuteensa komennellen ja vaatien i veluksia vain itselleen. •Niin vaimo jälleen aloitti hyökkäy sensä. Jooseppi kuuli hänen ääne-sävyn kireyden, kun ensin tuli varof seesti: . — Ka, kävisitkö hakemassa kaivosta? y Jooseppi ei liikahtanut, oli nukk naan, ja petti eukon sillä kertaa. Mutta sitten seurasi epäluuloja kirpeämpi. ' — Oppisi kai se sokeakin mies sali; käyttämääuj jos ei ehkä kirves em käykään. Näythän sinä varsin hyr pihalla kulkevan, kun omia asioitasi tc mittelet. Ja omia asioitasi se on ta!( ylläpitokin. Jooseppi mutisi jotakin, että ehtiihS tuon koettaa, kunhan tässä olemise tottuu. Jolloin akka huutamaan: — Ylös siitä makaamasta, lotkai Vai totuttauduttava sinun olisi oh seen? Kun ei muuta elämäsi olekai kuin olemista! Jooseppi käänsi kylkeään vanm siitä, ettei häntä väkisin lavitsalta \i da vetää, sokeaa miestä. Mutta J( seppipa oli äskeisinä eukon sovinnol suuden aikoina unohtanut akan taidi ja tavat. Vaimon kärsivällis\ys lopi 1 tuohon ukon täydelliseen velttouteen hän tiesi, että siihen oli olemassa hy i lääke, parempi ja tiehoisampi kuin ka ki tohtorien rohdot. Jooseppi karasi karjaisten ylös lai saita, ku neukon panippu alkoi hänen takalistollaan. Ja jos J joskus nuorempana ja näkönsä päivi| olikin voittanut tämän tanssin, vää nyt .pampun akan käsistä ja antai samalla mitalla takaisin, kunnes eul ähkäisten oli luvannut isäntänsä m liksi olla, niin nyt Jooseppi Iiuom olevansa täysin avuton. Hän yritti ensin väistää, yritti hypi sivuun, mutta akka ei häikäillyt. Ja loin Joosepin oli alistuttava: hän rjTit juoksujalkaa ulos tuvasta, pihalle ja teriin, ja se oli hänen tappionsa. Ei lut enää eukolle sellaisen urotyön keen sanomista, etteikö Jooseppi Möi könen pystynyt sokeanakin tässä ma; massa asioita toimittelemaan. P)'^ kuin pystyikin — ja helpompi se Joosepille itselleenkin niin. — Tiedätkö, että oma kiitos ham \ JUSS1LA'S DEPARTMENT STORE P. O. Box 600 PIJHELIN 162 Nipigon. Ontario keltaisia nauhoja minulle! Lauantaina^ heinakaim 7 paivanäu 1956 r i ; ; .4. r- S r £,Z " " - i »-i- >•' - ^ > ^" £ » - Olkaa varmat, että lähetätte Marjanne oikealle välitysllikkeeUe, mistä saatte korkeimmat maritkinahinnat. Me maksamme CPB:n Express Money Ordenu* joka päivä, PIKAISEN MAKSUN SAADAKSENNE LÄHETTÄKÄÄ MUSTIKKANNE SUORAAN OSOITTEEULA ANSPÄCH SUOSITUKSET VOITTE SAADA MISTÄ HYVÄNSÄ ROYAL PANKISTA Kirjoittakaa ja pyytäkää lälietysleimasin ja tyyny Tekstatkaa nimi jo osoite selvästi GEO. C. ANSPACH CO., LIMITED Ontario Food Markot, Queen8way, Toronto 14, Oniario |
Tags
Comments
Post a Comment for 1956-07-07-10
