Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 11, 1937

              MP
LAU.\NTAINA, JOULUKUL^- 11 PXlVÄNX Sivu 9
Brno
kin onnentah
ikaavia pilviä. Ha
levittivät Hilkas(
uttuja, joista Hl
tomasti ja huon
Ossi kylmeni hän
kokonaan murt
murtunutkin, mu
isa ja Ossiin
ä hän voi puhi_
llmin seisoa paoe
itäen olevansa vi;
/oimaa kestämä
unettomat yöt ji
tetyt päivät. H;
itä iloa kunnian.^^
Iisi suonut heidä|i||
i kärsi,
enä sivustaka
Hilkan ja Ossi
nkin tiesivät, et
mittain keskinä
i he kumpikin i
i kärsivät omaL
heidän rakkaiH
päänsä alas jH
iet alkoivat vaal
tnisuni, oi
malene, mun
itellen lasta sy
juuri sisälle j
. V^iimeäikoin
lie, että Hilkk
rasittuneen nä
Ilonsa luokse j
ei ollut tapah
— kätensä vai
leen näköinen
vaivaa?"
;keraan itkuun
meidän kauni:
ne on kärsiny
inemme kestä
ikä se oli liian
rkymättä."
i ehkä minu
ole enää yht^
. En ole kyl
it rakkautem-ia
sitten huo-liset
jutut si­nisiä,
ne ova
adehtivat on
an ymmärrä,
ilkenut suuni
Hilkka, an
ylyn käytök-{j
KIRJ. VALLERIA
rARIE oli ; seudim kaunein
tyttö ja>iiän: oli vmttaniit
^BBeaspalkinnon. - (SivlupnnöUista,
j^^jg-jiaikfci nuoret r^nM^het^^
äärieii ^söosioon; t>K!iikaan
heistä ei ?1vuitenkaan ^Miiiriöstaniit
jlärieta niin pa^ljoii: I^iii Ben^vJ^au-
Ben osoitti huomaavaisuuttaan Ma-rlelleehkä
enimfnärt kuin muut nuoret
miehet, mutta hän-ei koskaan mainin­nut
mitään rakkaudesta/ rHäU'ei -ol­lut
edes koskaan yrittänyt - suudella
Marieta. Hän vain piti Muuten seu­raa
Marielle. Monasti' he ajoivat i l ­taisin
Benin keltaisessa «pikku autos­sa-
. ' ^ • •.; •
Tuli talvi ja Maipie näki hyvin har­voin
Beniä pitkinä talvikuukausina. ^
JIutta Marie-ei-silti surrut, -iiän kä-
^ nuorten^etffasisä ja'Gtti <>saa kaik-'
tiin nuorison huvituksiin. Päivä päi­viltä
hän kävi^ y M . terveenunän ja
kauniimman. iiäk<)iä^si/ /
Mana päivänä keväällä, k
rie istui huoneessaan pmmellei>, pis­täytyi
eräs llxänen ••kpU^^^ I sisään ja %rjoi? B
kihlautumisesi: 7 J ' ^ p^ivanä
kertoi toinerM^ien tj^töy^ :
Ben oli menhyt näihi^^ US- ,
koi kaikki ja haii^^jpääittii; et^
syttele6 pKjissa ;B'eÄxÄk^
yi^iäKaStuQUi:;tB^
keriä Jiaitjkigtan^Io^^ ^
sakäy^iSeh^BöÄiri^jf^^ ,
ka sittenkin" tuon "kaiken lopettami­nen"
koski häneen!
Eräänä iltana kun kuu loisti, erit-äin
kauniisti, >astui Marie .ulos ja
suuntasi askeleensa .pienen järven
rantaan, ajatellen lopettaa. päivänsä,
sillä hän ei ajatellut voivansa elää,
kun kerran Ben kuului toiselle. "Minä
teen lopu n kaikesta", a jattel i hän.
Kuu katseli ystävällisesti. Marie
oli valmis hyppäämään aaltojen sy­liin.
Hänen silmänsä paloivat. Hän
oli juuri hyppäämäisillään, kun kaksi
vahvaa kättä tarttui häneen. Tum-makiharainen
p p .kumartui lähem­mäs
hänen vaaleita kiharoitaan. Se
oli Ben.
"Marie, minä olen seisonut, ja kat­sellut
sinua. Sinä et tee mitään a,iat-telematonta.
Minä rakastan sinua.
Olen kuullut niistä juoruista, mitä.si­nulle
ön kerrottu. .Minä opetan-si­nulle
läksyn, mutta ensin^pidätkösi-
Dä minusta? Ethän «nää .yritä mi­tään
epätoivoista?" /
"Rakastatko ssinä minua?" sanoi
Marie hiljaa. *^Minä olen aina rakas-tanut
ja rakastan yhärSinua ..
Kirj. Saima Ranmfien
ja urhoöllis7iudestaan rauhristm^^^^^
aseimamMvääri ja miek^, phiin. >
ja tamt uljaat entisailiam^
on olleet suuret hänen tekonsa
puolesta isänmaamme onnen kalliin!
Tää tulee mieleeni kun salolta
-mä:pitk0spuitam^
•ja pirtin 4)^en^-pahöinränstyn^en
jälkeeni surullisin mielin suljen.
Tiiön äidin katse mim seurailee:
ftäen siinä kärifnysten jäljet syvät.
Ei ole ollut onni osanaan^
ja loitolla ori olket päivät hym^
KeskeUä ^alän, puutteen, vilunkin,
kän^^asmttanut ömp^i läp^
Soi äinut^^^U^
jatyhfyyp
Savoftqtöissä^ vilustui
nopea-tauti-iiänet sitten kaatoi. ^ •
y^Sfitijc^een säUttölUn:^^^ \ !
vämj^siH^
^Vaan jp^pa^altip^ • • /
'^r-y ^pil^iifpääBä-mj} : ; ' * v
He, hiljaisuuden suuret s^
nyt 'huoniaamatta pamman^m • t.•
Mielimolt
K I R J H E L V I
0]|/"OXIKYLÄSSXNI asui van-hanpuoleiheh'
mielipuoii
nen. Hän ei. kylläkään ollut mitään
yaäis^listaliEiatuä oleva,
Häi«UäialrtiapMiä aini fc^
la pesemässä kasvonsa, oli sitte^^^
tai talvi. Talvisin iiän li^vkasi äy^n-non
jäihän, pesi k^asvonsa ja kampasi
hiuksensa. Ihmeellisintä oli kuiten­kin
se, että han aina teki tuonvmat-kan
joelle avojaloin talvellakin. Mat­ka
ei kylläkään ollut pitkä, mutta
olisi jo silläkin matkalla luullut ehti­vän
jalkojen paleltua.
Aina kulkiessaan hänellä oli raa­mattu
kainalossa. Hän puhui itsek­seen,
mutta ei niin kuuluvasti, että
olisi voinut^roittaa sanoja.
S3rynä hänen. mielenvikaisuuteensa
oli seuraava tapaus:
iHän eli kymmenen onnellista, vuot-^
ta miehensä Juhon kanssa,'jolla iajafia
heille syntyi Jiaksi lasta. ^Heidän
'pieni mökkinsä^sijaitsi syrjäisellä «pau-kalla,
jossa hie elivät onniellista elä­mää;
köyhyydestään •ibuolim^ta:; r
Sitten Juho Sairastui; ke^hkclkuu-meeseen.
Äiiinä koetti käikken$a
minkä hän !vähänkin ajatteli;^;eW!^
seÄvkaiiinetta. Muttäi-^ai^^
vauttanut. :Miina.istui imehensä^v^^ "
-teen ^äär^ssä ja rukpilij '«tti^l/iäB^a^
ottaisi hänen viasta - mlestäaii ^is.-
Rukoukset kuitenkin'0^^
Näimaptiiihät Ti^lä 123
truotta vaiihalla
Kalkutassa on aika elinvoimainen
ja elämänhaluinen ukkeli ikäisekseen.
Hän on kyllä nykyisin eräässä Kal­kutan
sairaalassa ja sanotaan, että
hän on iäkkäin potilas, mitä intialai­sessa
sairaalassa niilloinkaan on ollut
hoidettavana.
Tämän harvinaisen potilaan nimi
on Maulana Shah Syed Ahmed Ulla
Kadri j a h ä n on J23 vuoden ikäinen.
Hän oli saanut keuhkokuumeen, mut-
Vanha kuu-ukko hymyili. Tämä
ei ollut feiitenkaan ainoa tapaus, min­kä
todistajäfcisi hän joutui kiertomat­kallaan
tänä iltana.
ta hyvän vastusjt^skyfcynsä, hyvien
lääkärien ja erinojpaaisten sairaanhoi­tajattarien
ansiosta -hän on n3^ jo
miltei terve, ja hän suunnittelee sen
vuoksi uutta aviolHttpa, jonka hän
solmii heti sairaalasta päästyään\ ja
sopivan morsiamen löydettyään.
Hänellä on ollut ennestään kuusi
vaimoa, mutta ne ovat yksi toisensa
jälkeen kuolleet. Lapsia hänellä on
ollut vain 26 ja niistä on enää elossa
ainoastaan kolme.
Ukko Kadrilla on uhkea valkoinen
parta, ja hänen silmiensä näkökyky
on edelleenkin-mainio, kuulo on h3rvä
ja hänen hammasrivinsä ovat edelleen
helmenvalkoiset huolimatta siitä, että
hampaat ovat hänen omansa, eivätkä
kenenkään nykyaikaisen hammaslää-
; kärm valmistamat taideteokset.
f
aivat sur-
•"seni?" • •
Riemuiten painoi Hillika päänsä
miehensä rinnalle.
"Täydestä sydämestäni, raklwani,
annan sinulle anteeksiEnem­pää
hän ei voiirat saiipa. • Ilo oli liian
ylitsevuotava. ^
Onnellisina nojasivat puolisot toi­siinsa
pienenr piltin äidin syli^^
Alessa. Nyt sykki; taas kaksi.sy­däntä
samassa tahdissa, sielujen hen­noimpien
säikeiden sointuessa suloi-jseen
sopusointutin».. ^
Hilkan ja Ossin elämä kulki nyt
onnellisenä tasaista lätuaan. Kärsi­mykset
ja kyyneleet olivat vain lu­jittaneet
heidän : jfakkauttaan, jota
Jjumpikin hellien hoiteli ja vaali kuin
hukkaa, ettei »täenäaOelon myrsky
runtelisi. Hakanpa usko sälien,
*ttä niin syn!*ää<^ä ei ttiUa voi,
ettei sen jMlieen^lcöHtiafei t»»vä^jö^^
toteutunut. \ : i
\ Vaikka teillä olisi
kuinka kiiTeitä-ostoksia
ja. muita menoja näin
jotdun edellä, niin äl­kää
silti unohtako tila­ta
- LIEKKIÄ. :Sen saa
kahdella dollarilla koko
vuodeksi. Tilatkaa se
ensi tikassa/
Ärm®tonÄ ^
- m ä n . ' [ ' • ' • ' ' ' '''^
^ T^mä^Qliikov^^ .
lastensa 4ähden hän kesti kaiken.
Köyhyys ilkkui joka puolelta, ruoka­varasto
oli pieni ja vaatevarasto vielä­kin
pienempi. Miinalla oli tosikysy-myks
«ssä, • jouduttuaan työllään elät­tämään
itsensä ja lapsensa. Hän kävi
talollisilla työssä, teki mitä kulloin­kin
sattui saamaan. Mutta työtä'hän
sai harvoin ja silloinkin pienellä pal­kalla,
että hädin tuskin tuli toimeen.
Miina ei säälinyt Itseään. Toisi­naan
hän näki itse puoliksi nälkää
jakaessaan omankin osansa lapsilleni.
Vanhin lapsista oli kahdeksan- ja
nuorin kuusivuotias.. Kun Miinalla
ei ollut varaa pitää lastenhoitajaa,
oli h^nen jätettävälapsetyksin kotiin
työhön lähtiessään. Hänellä oli ta­pana
panna ovi lukkoon, koska pel­käsi
lasten "lähtevän mökistä ja - jou-ituvaii
kadoksiin. Toisia asumuksia
ei ollut lähellä ja metsä ympäröi joka
puolelta heidän möfckiään.
Eräänä iltana, kun Miina palasi
työstä, kohtasi häntä kaamea näky.
Hänen mökistään ei ollut kuin tuh-kaläjä
jälellä. Miten tuli oli sytty­nyt,
ei tiedetä, mutta luultavasti lap­set
olivat taitamattomuudessaan tulen
sytyttäriieet. Tulipalon sattuessa eivät
he päässeet ulos, vaan paloivat elä­v
i l t ä . ' . '•
, Tämä oli jo Miinalle liikaa" -Hän
ei jaksanut enää kestää, vaan hänen
järkensä pimeni.
Nyt hän on jo itsekin maannut
useita vuosia maan uumenissai
-Eläinten merkitsemirien Amerikan
suurilla karja-alueilla ei enää tai>ahdu
samaan t ^ ä a n kuih ennen, jolloin
karja vangittiin lassoilla, ja omista­jan
merkki painettiin sidottuun eläi­meen
hehkiivalläi poltinraudalla. Tä-mäh
raa'altä vaikuttaneen menette­lyn
sijaan omistajan . tuntbmerkla
syövytetään nykyisin'^ happlIa,>joka
syöv3'ltää karvat jahtiahan pinnan, ei
-tuota eläimfeUe V
ja kuitenkin, jättää py:^rvän :nierkin.