Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 11, 1954

              m.,
kesäkuu o,
i « « t e i n ja Siamia ^*
• »«"ttaa tänne
^»tuien liverr>-5-
« lasten iloinen a,
ovat ainoastaan
otka kantautuvat
tämän taion emänti
•yyteen jo tottunut <
» monen monena'
viettää koska miei
kaupungissa m}
yötä ja nuoret ovat m,
a viipyä.. Tässähän^
;tmes vihko ja täjte J
»a pöydällä. Hän on
Ikon käsille kätköL
siihen jotain elämäst
•an on kynä ollut va
itta sitten se on jä
iukunut pöydälle,
olisi paljonkin asioit
II kirjoittaa muistiin,
lehdille, mutta tantu
»noista t y h j ä - t a i;
i, niin täysi, ettei
ähän kirjaan on tuljj
män varrelta yhtä
^kypäivien tapahtuu,
uistiin'kyllä mericitä.
iinen rusko sattuu juuij
'n silmäkalvoihin. jok]
vaeltanut auringon J
5äteet kiusaavat kat J
hän kääntyy sivutta
naa valkoisen vene
1 huvilaa kohden.
on heidän oma ve
pi. Isälle on poika jätj
veneen, että viitsiikii
maila raskaan
^nnen ole ollut Ollii
le nimenomaan miil
ythän näkyy veneed
il'kopukuinen nainenj
morsiamensa Rauhi
tl suinkin,
ipeä mieli vahaa äi-j
lika tuo rakkainpan-j
»tiin. iMiten iloi.sen ja
liisikään olla näitten
1 ja kuitenkin hänj
isiä tapaamatta,
lii päänsä pitänyt iaj
u samana päivär
nyt yhdeksäntoista]
Ikoisen lakkinsa,
ijalle, ettei hän ior-j
le mitään mahda,!
n ei naimalupaa an-j
i aikalailla pahoil-
1 hänenkin )'mmär-imintoja
matkalta
juttumme voisimme alkaa
' hiukan muuttamalla vaxdiaa
j^olua. jonka ensimmäinen
^^'muutettuna kuulua vaikica
äjatyttönä maailmalla ^
>ii kerran länen marlla,
j\-Dä myöhäisellä,
piendiä pakkasella.
taan tähän vielä pitää jatkaa
värssy, koska se sopii asiaan
avasti ja se voi kuulua näin:
Jäalta mä kyselin töitä,
koissa kaikissa makailin öitä,
takkini alla,
[oideliä kaihoavaMa.
r V
Itun on alkuun päsäty, niin tähän
[lisätä vielä kolmaskin värssy, sil-
\-asta kaikkein selvittävin on-
Työtoli loppuneet porvareilta,
Jtjltösiltä ja kulkureilta
\ii talvi se uhkasi jäinen, «
fti» pakkanen harmajapäinen.
• *
)l3Uiu'soveltuu hyvin nykyaikaan,
[suuressa työttömien armeijassa on
ja taas satoja naisia'kin, jotka
: tiedä mihin voivat tulevaksi yök-kslhstaa.
He olisivat valmiit
nottaraaan vaikka minkälaisen
vain voisivat sen avulla re"hel-ansaita
jokapäiväisen leipänsä.
tl ja miehet ovat saman kirouksen
na. Onko siis ihme, että joka päivä
lituu suurkaupungeissa ryöstöjä,
auksia ja kaikenlaisia muita rikok-
Xäifaia rikollisiin menetelmiin tur­vautuvat
etupäässä vaikeuksiin joutu­neet
mieiiet. 'Mutta mikä on fyysHlisesti
heikompien naisten kohtalona? Heidän­kin
on pakko elää . . . Monetkin joutu­vat
myymään itseään porsastelijoille,
säästyäkseen nääntymästä nälkään. Sel­laista
ou tässä yltäkyllisyyden maail­massa,
jossa yhä tan,'itaan lisää vanki­loita
ja hullujenhuoneita . . . -Niin, olen
tullut näkemään, että tämä on todella
joillekin myöskin yltäkylläisyyden maa
— niille joilla on rahaa.
I L T A KIIN.\iLAArSESSA
KAUPUXGINOSASSA
Tuttavani halusi näyttää minulle hiu-kan
suurkaupungin hienoutta ja niin
4-henkisellä joukolla menimme illalli­selle
kiinalaiseen ravintolaan, tai mikä­hän
lie ollut nimeltään. Joukossamme
oli eräs ruotsalainen, joka halusi kus­tantaa
illan lystin. Niinpä paikka johon
'hän meidät vei, oli hienoin missä olen
koskaan ollut. Matot olivat niin peh­meät
ja pak^iJt, että luuli niiliin up­poavansa,
seinällä taas komeilivat mah­tavat
maalaukset.
Annoimme illan lystin kustantajan
tehdä tilaukset ja pian kohtelias palve­lija
alkoi kantaa ruokaa jos minkä sort­tista.
Tulin siihen käsitykseen, että kii­nalaiset
ovat maailman parhaita kokke­ja.
Sitten hän tilasi neljä pannullista vih­reätä
teetä. Sitä tuotiin hopeaisella tar­jottimella
ja kirjailuilla kuperlla. Kun
maistoin ' t e e t ä " , havaitsin sen olevan
olutta. Paikka oli siis myöskin salaka-pabka.
Kun huomautin tästä niin hän
sanoi, e t t ä lisää tulee jos halutaan.
Kun olimme lopettaneet syönnin ja
''teen" juonnin, niin tilasi toverimme
päällysnioaksi sulatettua jiakeniuui, jo­ka
myöskin oli minulle uma. MdBit tuo­tiin
kocteat lasit, joissa tAl vaafeannis-keata
nestettä. Maistettuamme sitä to­tesimme
sen jonkinlaiseksi väkijuomase-koitukseksi,
jonka päällä oli vispattua
kermaa. Kun me naiset kieltiiydyimme
juomasta, tilattiin meille tavaHista jää­kermaa
ja miehet joivat 'paremman a i ­neen''.
Tämä kai ei ole mitään uutta, eikä
ehkä ollenkaan kertomisen arvoista,
mutta kuitenkin uskon Liekin lukijois­sa
olevan sellaisiakin, joita tällainen lu­keminen
huvittaa ja kiinnostaa. Edel­lämainittu
esimerkki osoittaa, miten
kokemattomat nuoret tytöt ja pojat
satetaan houkutella väkijuomien käyt­töön
viattoman illallisen avulla, sillä
mitä ny^ haittaa kupillinen vihreätä
teetä ja lasillinen sulatettua jääkermaa,
vaikka se pani kestitsijämmekin hiukan
horjahtelemaan.
KAKSI TÄHTEÄ
Olin tilaisuudessa osallistumaan eräi­siin
syntymäpäiväkemuihin, joissa oli
mukana noin 30 ihmistä, osa minulle
vanhastaan tuttuja. Kun oli kysymyk­sessä
mieshenkilön syntymäpäivät, niin
kemutkm olivat miesmäiset. Naiset" oli­vat
järjestäneet komean kukkasilla ko­ristetun
kahvipöydän ja miehet (jot­kut)
joivat miestäväkevämpää, joka
tuli ilmi osan rohkeasta esiintvmisestä.
ettei pelkkä ylioppilas voi mitään
tä perustaa ja voi mennä useita
yli lailliseen ikään pääsemi-
«inen kuin voisi vihille mennä, mut-tuo
sormuskin jonkinlaisena
tulevasta onnesta.
Ä kamreeri Koski oli jo pitem-aikaa
mielessään suunnitellut juh-ainoan
poikansa ylioppilaaksi
>>n kunniaksi oikein isommilla kek-
'ä, niin nyt kun hänen tietoonsa
«Itä siitä muodostuikin etupäässä
;jaiskeraut, järjesti hän itsellensä
-matkan juuri täksi ajaksi. Rou-i
koettanut taivuttaa miestään lyk-n
tuon matkan jo vieraittenkin
^JoiUon jo kutsuttu. Kamreeri oli
sanonut:
-Matka on siksi tärkeä, ettei sitä
.viden pojan kihlauksen takia ly-
W sitten äitinä tässä välissä
hän ei eri'^oisemmin lellitellyt Olila. Hän
oli muuten vain päässyt poikaansa lä­hemmäksi
kuin isä, siihen oli selvät se­litykset,
lisä niin kovin harvoin oli po­jan
'kanssa kosketuksissa lapsuusvuo­sien
jälkeen. J a ainoana lapsena jo mon­ta
vuotta olleena »hän kaikissa asioissa
kääntyi äidin puoleen ja niinpä heistä
vähitellen tuli hy\'ät ystävät keskenään.
Isä jäi syrjään ja 'hän ehkä oli sen joh­dosta
hieman mustasukkainenkin. Mut­ta
että äiti olisi suosinut pojan avio-iJiittoaJkeitaj
siinä mies erehtyi ja oli ker­rassaan
typerää syyttää ensinnä vaimoa
ja kieltää selittämästä mielipidettä. Kä­dellä
huitaisten vain torjuu sellaisen yri­tyksenkin.
Kutsua nyt sitten vieraita ja koettaa
olla niin kuin 'kaikki olisi kohdallaan —
ja huomata vieraitten hämmästys, kun
sulhasen isä, talon isäntä, ei ole kotona
tällaisessa tilaisuudessa. Mutta kerran­kos
sitä nyt sattuu, e t t ä tärkeät matkat
estävät perheenpään ottamasta osaa per­hejuhliin
. . . Jaa, jaa, niin niin! kuis­kivat
monet naisvieraat keskenään. Xe
nuoret, ne nykyajan nuoret, joitten pitää
mennä naimisiinkin jo vallan lapsena.
Toista se oli ennen! Ja mikä sen tuon
kamreerin pojankin on villinnyt tuollai­sen
elämää kokeneen tytön perään ?
Morsiamen sukulaisista ei toki ollut
kiusaa, sillä vanhemmat häneltä olivat
kuolleet jo tytön lapsena ollessa ja se
vanha täti joka oli Liisin kasvattanut,
asui kaukana maalla, eikä hän jaksanut
nykyään mat4j.ustaa. :Mutta olihan nuo­rilla
yhteisiä tuttavia ja sitten koko
luokka oli tietysti pyydettävä tällaiseen
tilaisuuteen. Miten Uoinen vallaton seu­ra
se olikaan ja kuinka rattoisaa heillä
kaHtilla crfisikaan ollut, jos tämä juhla
olisi ollut pelkkä valkolakkijuhla! Isä­kin
olisi ollut kotona ja sisaret myös —
tiet3rstil E i ikänä voi äiti unohtaa sitä
pettymystä minkä hänen tyttärensä hä-nrfle
tuotavat ,kieltäyt>iessään tulemas­ta
kihlajaisiin.
Jatkuu.
hta sairastuki
ja uikoHnii^l
n lasien luokst.
ivassa ndkdäi»]
reooriUc. (t^f^'\
pojan. Poika oli vallan suunnil-än
oli yrittänyt taivuttaa kih-lykkäämistä
edes syksyyn. S i l -
«^io pojalla tietona edes se, mille
«n aikoo lukea, ja niin ollen osa-
» määritellä lukuaika. Mutta se
Liisi tahtoo. Niinkuin ei mie-
^toa olisikaan. Mikähän tästä-
^^"enisä^ Hän vain sanoa pau-
^'ken murheen kukkuraksi:
-^PMlänyt vaan poikasi kanssa yhtä.,
•"ö öhänkin asti olet tehnyt. Juu-
^ l ä s i se on. että poika on noin
ia ei halua ensinkään kuulla
esityksiäni ota varteen. Tee
^^^«nieleisesi ja oU vielä mor-
'*ö<^«e. mokomaHe lellipojaUe.
^ i v a t harvinaisen katkerat sa-
Kosken lausumiksi, mutta
^ ohkin saman päivän ihana
^anteeksi kiivauttaan, niin sid-
^ . ^^an kytivät ja kal-hukkaavat
sanat. Ei koskaan
unohtaa kokonaan syyttö-
^ ^ u b i a Ja SiriduhJ tiesi
eltaT' ^^^^ ^""^ tuollainen puhe
' aivan aiheetonta. Koskaan
Ilukuhai
kana di kakii M « j « , foiilft dvit ju-tut
ja kaAus topfNioeet. He liitivät
hauskaa koko joukole. OK vain nMn-kiintoBU
seurata, kuinka eri l«Ua lie
kä3rttäytyivät. Toinen ei viAiagoasa-kaan
käyttän}^ rumaa sanaa tai ki>
rousta, kun taas tokien esiintyi mieles­täni
hwin epäsivistyneesti. *Esim. nai­sille
hän saattoi sanoa, että: ^'vetäkää
nyt sitä nisua tuipaanne . . . hiitä sii­hen
tu'kit räkänokkines", ym.
Eräs emäntä, yksi uusista tuttavuuk­sistani,
tuli istumaan viereeni ja välil­lämme
käytiin seuraava keskustelu:
— Mitä tykkäätte tästä seurasta?
— Ei sovi moittoa, lukuunottcmatta
ehkä tuon yhden miehen suunsoittoa.
Silloin emäntä sanoi, että *Riku ja
Dave ovat heidän seurapiirinsä tähtiä
ja että juuri Riku on lukenut ja tietoi­nen
mies, jonka rinnalla Dave on vain
resu, joka hetken kämpillä oltuaan tu­lee
kaupunkiin juomaan rahansa..
Silloin tuli Rikuksi mainittu luok­semme
ja laukaisi kuuluvasti, että 'mi­tä
ne ämmät siinä suutansa repii*\ Yrii-pärillä
naurettiin, mutta minua ei nau­rattanut.
Sanoinkin emännälle, että mi­nusta
tuntuu kuin ei tuo mies tietäisi
sivistyksestä hölyn pölyä.
Mutta emäntä kehuskeli, että Riku
on niin rehevä ja siksi hänestä jokai­nen
tykkää ja että hän olisi oikea täh­tien
tähti, jos o|>ettelisi sievemmän pu-
Surulla ja kaii>auksella ilmoitan, että rakas mieheni Ja Jttne'n hellä isä
S A K R I N U R MI
kuoli veritulppaan äkkiä kotonaan Sointulassa, B. C , lokakuun 30 pnä 1954.
Haudattiin Sointulan hautausmaahan marraskuun 5 pnä.
Hän oli syntynyt HimangraUa LahdensaunfcyUUffiä, Vaasan laiint—ä, Suo­messa,
elokuun 15 p. 1907.
Suremaan jäin minä, hänen vaimonsa Ja tytär June, vanha isä, yksi veli
ja kaksi siskoa Suomessa sekä yksi veli Yhdysvalloissa ja yksi sisko Cana-dassa
ja serkkuja tässä maassa ja Suomessa.
Tuonen viikate,
miksi niitit meiltä
niin kallista ihmisviljaa?
Mä kaikkeni uhrannut öisin,
jos hänet säästänyt meille oisit.
Kaimiit muistot sinusta,
Sakri rakas,
mä sydämeeni kätkenyt olen.
VAHVIOSI LINDA.
Isä rakas! Ml^i veresi hyyty
ja huulesi jäähtyi?
Vain hetkinen sitten minua hyväilit.
oli huulesi niin lämpöiset
ja kätesi niin hellä.
Isä kulta, sua unhoittaa
en koskaan voi.
TYTTÄRESI JUNE.
K I I T O S
Lausun parhaimmat kiitokset kaikille, jotka auttoivat minua kaikissa
tehtävissä, mitä täytyi suorittaa edesmenneen viimeistä matkaa varten.
Myös kiitos kukista, lauluista ja jäähyväissanoista. Kiitos kantajille ja
kaikille, jotka muistivat meitä suuren surumme hetkellä.
LINDA NURMI JA JUNE
Sointula British Columbia
Ikävällä ja kaipauksella ilmoitamme, että mieheni'ja isämme
A R N E E D W A R D M I L L ER
kuoli äkkiä kotonaan Hearstissa, Ont.. marraskuun 4 p. 1954. Hän o l i syntynyt
Port Arthurissa, Ont., maaliskuun 6 p. 1908.
Haudattiin Hearstin hautausmaahan marraskuun 6 p:nä suuren svkvlais-ja
tuttavajoukon saattamana.
Lähinnä häntä suremaan jäin minä, hänen vaimonsa J ä kaksi lasta, Anita
ja Elizabeth, äiti ja kaksi velipuolia Port Arthurissa, Ont. srtdi mai6i sokalaisia
ja suuri ystävä- ja tuttavapiiri.
Lähdit täältä niin äkkiä,
on minulla niin ikävää.
Viime terveiseni talven tuulet kuiskaa:
Lepo rauhaisa Sinulle ikiunta nukkuneen.
, VAIMOSI INOBID.
Nukkuos rauhassa Daddy rakas,
sinua ama kaihoten muistamme.
LAPSESI ANITA JA ELIZABETH.
K I I T O S
Parhaat kiitoksemme teille kaikille, JoMca ottivat osaa suruumme. KIMMM
kaatajille ja laulajille. Kiitos kahvink^ittiki&Ue ja CarjoiUJoiUe sekA kaUtiUe.
jotka olitte apunamme.
Teitä kaikkia sydämeUiMsti kiitm«n,
INGBID BCILLJER
Hesrst Ontario
f f.
Lauanlaiiuu joulukuun 11 pilTiiOL 1954