1956-08-18-03 |
Previous | 3 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Stephen Crane: "Punainen kun-nianterkki".
Suom. Kaija Kauppi.
SOY 1956.
KUSTANTAJA on kaiketi keksinyt
Stephen Cranen klassillisen "katkelman
JPohjois-Amerikan sisällissodasta'
Amerikan kirjallisuuden sarjaansa
huomattuaan, että sotaromaanit kiinnostavat
yleisöä. Aihetta onkin muistaa,
että realistisia sotakuvauksia on
kirjoitettu aikaisemminkin kuin toisen
maailmansodan jälkeen. Hyviä kirjailijoita
aihe ei ole voinut olla kiinnostamatta
ihmisen kannalta, ihmisyyden
näkökulmasta. Hyvät kirjailijat ovat
ennenkin yrittäneet sodan valheellisen
'sankaruuden-' ja "urhoollisten tekojen"
lävitse selvittää miten sodan mielettömyys
on mahdollista, miten ihminen,
normaali, järjellinen ihminen voi
olla sellaisessa osallisena, toimiva tekijä
sodan verileikissä. .
Tästä näkökulmasta Stephen Crane-kin
on käsitellyt aihettaan, ja vaikka
tämän nuorena kuolleen amerikkalaisen
realistin*(hän eli vv. 1871—1900)
kypsyysnäyte "The Red Badge of
Courage". "Punainen kunniamerkki",
ilmestyi jo v. 1895 se sisältää niin realistisen
eläviä lähikuvia itse sodan todellisuudesta
ja niin terävää psykologista
perustelua nuorukaisen suhtautumisesta
sodan tapahtumiin, että romaani tuntuu
kohoavan nykyhetkisten parhaitten
sodankuvausten tasolle. Stephen Crane
ja hänen aikalaisensa Frank Norris, joita
on mainittu amerikkalaisessa kirjallisuudessa
"tuoreiksi naturalisteiksi", o-vatkin
amerikkalaisen radikaalin yhteis-kuntaromaanin
edelläkävijöitä, molemmat
kuolivat kesken luomistyönsä mutta
ennättivät näyttää lahjakkuutensa
ja myös myös sen, että heillä oli omalle
a jälleen totuuksia sanottavanaan, joita
Dreiser sitten yhteiskunnallisissa romaaneissaan
toteutti täydellisemmin.
Nuori Henry Fleming, jonka ensimmäistä
sotakokemusta "Punaisessa kunniamerkissä"
läheltä seurataan, oli saanut
ajatuksensa sodasta epämääräisesti
kirjoista ja kertomuksista, maailman
historiasta, joka joltakin osaltaan näytti
olevan täynnä sodan sankaruutta ja
urotekoja. Vaikka hän valveilla ollessaan
sijoitti tuollaiset menneeseen aikaan,
hurja sotaleikki ja sen tuoma
kunnia kiehtoi silti hänen mielikuvitustaan.
Hänen ympärillään oli paraikaa
käynnissä oman maan sisällissota, ja
vaikka nuorukainen kuvittelikin sen entisiin
sotiin verrattuna olevan vain jonkinlaista
leikkisotaa, se sittenkin veti
häntä puoleensa kuin suuri tuntematon
seikkailu. Eräänä päivänä nuorukainen
jättää kotinsa, äitinsä ja koulunsa
ja pestautuu vapaaehtoisena armeijaan.
Hän joutuu nuorten sotilaitten
rykmentin pienenä osasena rintamalle,
kokee askel askelelta sotatapahtumien
helvetin, joutuu käsittämättömien tilanteiden
eteen, huomaa käyttäytyvänsä
oudolla ja odottamattomalla tavalla,
muuttuvansa kuin toiseksi, katkerim-missa
tilanteissa hän riehuu kuin eläin,
ilman ajatusta ja tietoa, kuin itsensä ulkopuolella,
suvannon tullen hän taas
tarkkailee omaa itseään ja käyttäytymistään,
ajattelee eikä käsitä. Henry
Flemingin sielullinen prosessi hänen ensimmäisissä
sotakokemuksissaan on mitä
terävimmän ja hienoimman psykologin
kynällä piirretty.
Nuorukaisen lähtiessä- rintamalle hänen
mielensä on epävarma, epäröivä,
vuoroin pelkoa, vuoroin odotusta. Hän
ei tiedä mitään, taistelupaikan taustassa
tulevat ensimmäiset konkreettiset
hätäsignaalit. Hän miettii jo siinä pakenemisen
mahdollisuutta. Kun ensimmäinen
hyökkäystilanne tulee, ja kriitillisessä
vaiheessa nuoren rykmentin
sotilaat alkavat joutua pakopsykoosin
valtaan, Henry Fleming pakenee myös,
vaistomaisesti ja hurjasti. Pakomatkalla
sattuma esittää groteskia leikkiään,
nuorukainen saa lujan iskun päähänsä
pakenevan haavoittuneen kiväärinperästä.
Hän huomaa voivansa palata
rykmenttiinsä "haavoittuneen^", ja tä-mänt'
valheen turvin haneri sotakokemuksensa
jatkuu. Kun seuraavat taistelut
tulevat, häntä kannustaa jo sekä
hurja pelko että viha upseeria kohtaan,
joka on haukkunut nuoria vapaaehtoisia
"muulinajajiksi" ja "kuhnustelijoiksi".
Hän hyökkää kuin raivopää, kuin
raakalainen ja villipeto, hän ei ole tietoinen
tapahtumien kulusta, aivankuin
hän olisi muuttunut joksikin toiseksi.
Tällaisessa tilanteessa Henry Fleming
sai "hurjapään" ja "hyvän soturin"
maineen, hänestä tuli sankari.
Kun hän taisteluista selvittyään jälleen
saattoi "tulla omaksi itsekseen",
käsittää asioita, hän ymmärsi, että "hän
oli oleskellut vieraassa maassa, pöyristyttävien
mullistusten joukossa ja selvinnyt
sieltä ehjin nahoin. Hän oli ollut
veren punaamassa ja intohimojen
mustaamassa ilmapiirissä ja päässyt
sieltä pakoon. Ilo tästä oli hänen ensimmäisiä
tunteitaan."
Se kypsyminen, se "tyyneen miehuuteen"
herääminen jonka Crane antaa
nuorukaisensa tuntea kokemuksenaan,
kun hän palaa kotiin sodasta, ei merkitse
"sankaruuden" ja "urotekojen", valheellista
miehuutta. Se merkitsee kypsymistä,
joka seuraa kaikkien järkyttävien,
mullistavien sielullisten elämysten
kintereillä, kuoleman läheis3^dessä.
Cranen nuorukainen tajuaa selvimmin
juuri sen, että hänen kokemuksensa olivat
"veren ja vihan asuinsijoilta", punainen
kunniamerkki oli vuodatetun
veren, haavoittuheiden ja kaatuneiden
tunnusmerkki, ^ i urotekojen. Niistä
hän pakeni pois niinkuin tuhoavasta ja
myrkyllisestä paetaan. "Hän oli selviytynyt
sodan punaisesta sairaudesta.
Ahdistava painajainen kuului menneisyyteen.
Hän ofi ollut eläin, joka oli
paahtunut ja hikoillut sodan piinassa ja
helteessä. Nyt hän suuntasi ajatuksensa
kaipaavan rakasta jäin lailla tyyniin
taivaisiin, kasteisiin niittyihin, viileisiin
virtoihin — suloisen, ikuisen rauhan o-lotilaan."
Stephen Cranen sotakuvauksen realismi
ei ole "Tuntemattoman sotilaan"
rehevää realismia, se on kaukana siitä.
Hän valottaa samaa ilmiötä sisältä
päin, äärimmäisen harkitusti, punnitus-ti„
älykkäästi, ei kuitenkaan viileästi
eikä teoreettisesti. Hänen tyylinsä on
nautittavaa puhdasta proosaa, suomennoksessakin
se on päässyt oikeuksiinsa.
Nuoruuden kuulas ja puhdas rehellisyys
ja kiihko antaa sanoille merkillisen
painavan tehon. "Yleisöromaanista"
ei ole kysymys, mutta varmasti nuori
kirjailija on psykologisessa sodan tut-kiehnassaan
tavoittanut jotain oleellisinta
nuoruuden ja sodan järkyttävästä
ristiriidasta, joka jatkuvasti vaatii ihmiskuntaa
tulemaan tietoiseksi vastuustaan
.
M. S.
Nautintciaineidm
.käyttö kuumana
Canadalainen balettitanssija-tar
Lillian Jarvis sai osakseen
suurta huomiota kun National
Ballet of Canada vieraili Was-hingtonissa.
Hänen sääristään
on sanottu, että ne eivät suinkaan
näytä niin voimakasU-kaksisilta
kuin on yleistä ba-lettitanssijattarien
keskuudessa.
Sitä vastoin ne ovat, kuin
kuvastakin näkyy, varsin sileät
ja sirot, eikö niin?
Kallisarvoisia papyruskääröjä
löydetty
Jordanian valtion kirjastonhoitaja,
professori Gerard Hardina vetosi pari
viikkoa sitten yleisöön, saadakseen varoja
Raamatun tekstejä sisältävien pergamentti-
ja papyrusrullien ostamiseksi.
Beduiinit ovat äskettäin löytäneet nämä
kääröt Punaisen meren luota olevista
luolista.
Harring kertoi, että vuonesta 1947
lähtien on löydetty 350 kääröä, lähinnä
Qaumranin alueelta. Teksti on kirjoitettu
agamean kielellä tai hepreaksi
ja kysymyksessä ovat vanhimmat tunnetuista
vanhäntestamentillisista käsikirjoituksista.
Ne ovat lähes 1000
vuotta vanhempia kuin aikaisemmin
tunnetut käsikirjoitukset. Niissä on
tekstejä kaikista Vanhan Testamentin
kirjoista Esterin kirjaa lukuunottamatta.
Niihin kuluu lisäksi apekaryyfisiä
kirjoja ja essealaisten käsikirjoja. Viimeksimainittujen
oppi muistuttaa suuresti
kristinuskoa.
Essealaiset elivät luostareissa syrjäisellä
jä autiolla alueella Punaisen meren
luona. Heidän kukoistusaikansa oli
kaksi vuosisataa ennen Kristuksen syntymää
ja ensimmäiset vuosikymmenet
Kristuksen syntymän jälkeen. Roomalai-iMonia
outoja tapauksia, jotka sattuvat
kuumina kesäpäivinä, sietää tarkastella
hieman lähempää. Joku saattaa istua
puoli tuntia kuumassa kahvilahuo-neessa
ja lähtee sitten kävelemään maksamatta
laskuaan. Hän ei kuitenkaan
ole ehdottomasti huijari, vaan kuumuu*
d^n uhri samoinkuin sekin henkilö, joka
kysyy kadulla tietä ja lähtee sitten aivan
päinvastaiseen suuntaan kuin on
neuvottu. Jos kysytte joltakin päivämäärää
ja hän katsoo kelloonsa, olette
jälleen tavannut erään kuumuuden
vuoksi hajamieliseksi käyneen ihmisen.
Tällaisissa olosuhteissa yritetään etsiä
jotakin virkistävää ja piristävää, jotta
työluonnistuisi ja keskittymiskyky palaisi
entiselleen.
Kahvi vaikuttaa luonnollisesti kuumina
päivinä piristävästi, mutta ainoastaan
silloin, kun sitä nautitaan kohtuullisia
määriä. Suuret cofeinimäärät rasittavat
jo entisestään rasittunutta verenkiertoa
j*" aivoja. Sensijaan, että tulisimme
iloisemmiksi ja pirteiksi on meidän
maksettava liiallisen kahvin käyttö
levottomuudella, sydämentykytyksellä
ärtyisyydellä ja keskittymisvaijceuksilla.
Tällöin on kylmä musta tee, johon on
lisätty sitruunan viipale, tervetullutta.
Myöskin se virkistää cofeinin vaikutuksesta,
mutta vaikutus on lievempi koska
teen cofeini vapauttuu vasta yhtyessään
parkkihapon kanssa ja se liukenee näinollen
hitaasti vereen.
Kohtuullinen tupakan polttaminen
voi virkistää, mutta ei vain nikotiinin
vaikutuksesta vaan sen johdosta, että
mieluisa toimitus herättää hyvänolon
tunteen. Sitä vastoin on runsas polttaminen
verrattavissa kroonilliseen niko-tiinimyrkytykseen,
joka vaikuttaa erittäin
vahingollisesti sydämeen, ruoansulatus-
ja verenkiertoelimiin.
Nikotiini on kuumina päivinä erittäin
vaarallifita. Meidän ei tarvitse ihme-jtellä,
vaikka tottunutkin tupakoitsija
saisi, äkkiä hikoilu- ja pyörtymiskoh-tauksia,
erilaisia muita kipuja ja häiriöitä
sydämen toiminnassa. Erittäin
vaikeissa tapauksissa sattuu sydänkohtauksia
ja potilas tuntee kipuja.
Vaarallisin kuumalla käytetty '"vir-kistysaine"
on alkoholi. Se rasittaa verenkiertoa
ja helpottaa, kuten muutkin
narkoottiset aineet, vahingollisten aineiden
siirtymistä verestä aivosoluihin.
Seurauksena ovat usein työmaatapatur-mat.
Me tunnemme jo pienien alkoholimäärien
jälkeen olevamme humalassa
ja sitä voivat seurata hurjastelu ja rikolliset
toiminnat. Erikoisen vaarallista
on alkoholi kuumina päivinä sellaisille
ihmisille, joilla on aivosairauksia.
Myös ylensyöminen rasittaa kuumalla
ilmalla. Erittäin virkistäviä ovat
kylmät siuhkut tai valtimokohtien valeleminen
kylmällä vedellä.
Grönlannin myskihärät
kuolevat sukupuuttoon
Grönlannin myskihärkäkanta on viime
vuosina voimakkaasti vähentynyt.
Tänä vuonna on pienentyminen edelleen
jatkunut. Syyksi myskihärkien häviämiseen
sanotaan ravinnon puute.
Ei ole pairnenen pyhistä eikä vävyn
ruokalevosti.
seft legioonat tuhosivat heidän luostarinsa
vuonna 68 j . Kr.
Lauaatainau elokuun 18 päivänä, 1956 SiYu 3
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 18, 1956 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1956-08-18 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki560818 |
Description
| Title | 1956-08-18-03 |
| OCR text | Stephen Crane: "Punainen kun-nianterkki". Suom. Kaija Kauppi. SOY 1956. KUSTANTAJA on kaiketi keksinyt Stephen Cranen klassillisen "katkelman JPohjois-Amerikan sisällissodasta' Amerikan kirjallisuuden sarjaansa huomattuaan, että sotaromaanit kiinnostavat yleisöä. Aihetta onkin muistaa, että realistisia sotakuvauksia on kirjoitettu aikaisemminkin kuin toisen maailmansodan jälkeen. Hyviä kirjailijoita aihe ei ole voinut olla kiinnostamatta ihmisen kannalta, ihmisyyden näkökulmasta. Hyvät kirjailijat ovat ennenkin yrittäneet sodan valheellisen 'sankaruuden-' ja "urhoollisten tekojen" lävitse selvittää miten sodan mielettömyys on mahdollista, miten ihminen, normaali, järjellinen ihminen voi olla sellaisessa osallisena, toimiva tekijä sodan verileikissä. . Tästä näkökulmasta Stephen Crane-kin on käsitellyt aihettaan, ja vaikka tämän nuorena kuolleen amerikkalaisen realistin*(hän eli vv. 1871—1900) kypsyysnäyte "The Red Badge of Courage". "Punainen kunniamerkki", ilmestyi jo v. 1895 se sisältää niin realistisen eläviä lähikuvia itse sodan todellisuudesta ja niin terävää psykologista perustelua nuorukaisen suhtautumisesta sodan tapahtumiin, että romaani tuntuu kohoavan nykyhetkisten parhaitten sodankuvausten tasolle. Stephen Crane ja hänen aikalaisensa Frank Norris, joita on mainittu amerikkalaisessa kirjallisuudessa "tuoreiksi naturalisteiksi", o-vatkin amerikkalaisen radikaalin yhteis-kuntaromaanin edelläkävijöitä, molemmat kuolivat kesken luomistyönsä mutta ennättivät näyttää lahjakkuutensa ja myös myös sen, että heillä oli omalle a jälleen totuuksia sanottavanaan, joita Dreiser sitten yhteiskunnallisissa romaaneissaan toteutti täydellisemmin. Nuori Henry Fleming, jonka ensimmäistä sotakokemusta "Punaisessa kunniamerkissä" läheltä seurataan, oli saanut ajatuksensa sodasta epämääräisesti kirjoista ja kertomuksista, maailman historiasta, joka joltakin osaltaan näytti olevan täynnä sodan sankaruutta ja urotekoja. Vaikka hän valveilla ollessaan sijoitti tuollaiset menneeseen aikaan, hurja sotaleikki ja sen tuoma kunnia kiehtoi silti hänen mielikuvitustaan. Hänen ympärillään oli paraikaa käynnissä oman maan sisällissota, ja vaikka nuorukainen kuvittelikin sen entisiin sotiin verrattuna olevan vain jonkinlaista leikkisotaa, se sittenkin veti häntä puoleensa kuin suuri tuntematon seikkailu. Eräänä päivänä nuorukainen jättää kotinsa, äitinsä ja koulunsa ja pestautuu vapaaehtoisena armeijaan. Hän joutuu nuorten sotilaitten rykmentin pienenä osasena rintamalle, kokee askel askelelta sotatapahtumien helvetin, joutuu käsittämättömien tilanteiden eteen, huomaa käyttäytyvänsä oudolla ja odottamattomalla tavalla, muuttuvansa kuin toiseksi, katkerim-missa tilanteissa hän riehuu kuin eläin, ilman ajatusta ja tietoa, kuin itsensä ulkopuolella, suvannon tullen hän taas tarkkailee omaa itseään ja käyttäytymistään, ajattelee eikä käsitä. Henry Flemingin sielullinen prosessi hänen ensimmäisissä sotakokemuksissaan on mitä terävimmän ja hienoimman psykologin kynällä piirretty. Nuorukaisen lähtiessä- rintamalle hänen mielensä on epävarma, epäröivä, vuoroin pelkoa, vuoroin odotusta. Hän ei tiedä mitään, taistelupaikan taustassa tulevat ensimmäiset konkreettiset hätäsignaalit. Hän miettii jo siinä pakenemisen mahdollisuutta. Kun ensimmäinen hyökkäystilanne tulee, ja kriitillisessä vaiheessa nuoren rykmentin sotilaat alkavat joutua pakopsykoosin valtaan, Henry Fleming pakenee myös, vaistomaisesti ja hurjasti. Pakomatkalla sattuma esittää groteskia leikkiään, nuorukainen saa lujan iskun päähänsä pakenevan haavoittuneen kiväärinperästä. Hän huomaa voivansa palata rykmenttiinsä "haavoittuneen^", ja tä-mänt' valheen turvin haneri sotakokemuksensa jatkuu. Kun seuraavat taistelut tulevat, häntä kannustaa jo sekä hurja pelko että viha upseeria kohtaan, joka on haukkunut nuoria vapaaehtoisia "muulinajajiksi" ja "kuhnustelijoiksi". Hän hyökkää kuin raivopää, kuin raakalainen ja villipeto, hän ei ole tietoinen tapahtumien kulusta, aivankuin hän olisi muuttunut joksikin toiseksi. Tällaisessa tilanteessa Henry Fleming sai "hurjapään" ja "hyvän soturin" maineen, hänestä tuli sankari. Kun hän taisteluista selvittyään jälleen saattoi "tulla omaksi itsekseen", käsittää asioita, hän ymmärsi, että "hän oli oleskellut vieraassa maassa, pöyristyttävien mullistusten joukossa ja selvinnyt sieltä ehjin nahoin. Hän oli ollut veren punaamassa ja intohimojen mustaamassa ilmapiirissä ja päässyt sieltä pakoon. Ilo tästä oli hänen ensimmäisiä tunteitaan." Se kypsyminen, se "tyyneen miehuuteen" herääminen jonka Crane antaa nuorukaisensa tuntea kokemuksenaan, kun hän palaa kotiin sodasta, ei merkitse "sankaruuden" ja "urotekojen", valheellista miehuutta. Se merkitsee kypsymistä, joka seuraa kaikkien järkyttävien, mullistavien sielullisten elämysten kintereillä, kuoleman läheis3^dessä. Cranen nuorukainen tajuaa selvimmin juuri sen, että hänen kokemuksensa olivat "veren ja vihan asuinsijoilta", punainen kunniamerkki oli vuodatetun veren, haavoittuheiden ja kaatuneiden tunnusmerkki, ^ i urotekojen. Niistä hän pakeni pois niinkuin tuhoavasta ja myrkyllisestä paetaan. "Hän oli selviytynyt sodan punaisesta sairaudesta. Ahdistava painajainen kuului menneisyyteen. Hän ofi ollut eläin, joka oli paahtunut ja hikoillut sodan piinassa ja helteessä. Nyt hän suuntasi ajatuksensa kaipaavan rakasta jäin lailla tyyniin taivaisiin, kasteisiin niittyihin, viileisiin virtoihin — suloisen, ikuisen rauhan o-lotilaan." Stephen Cranen sotakuvauksen realismi ei ole "Tuntemattoman sotilaan" rehevää realismia, se on kaukana siitä. Hän valottaa samaa ilmiötä sisältä päin, äärimmäisen harkitusti, punnitus-ti„ älykkäästi, ei kuitenkaan viileästi eikä teoreettisesti. Hänen tyylinsä on nautittavaa puhdasta proosaa, suomennoksessakin se on päässyt oikeuksiinsa. Nuoruuden kuulas ja puhdas rehellisyys ja kiihko antaa sanoille merkillisen painavan tehon. "Yleisöromaanista" ei ole kysymys, mutta varmasti nuori kirjailija on psykologisessa sodan tut-kiehnassaan tavoittanut jotain oleellisinta nuoruuden ja sodan järkyttävästä ristiriidasta, joka jatkuvasti vaatii ihmiskuntaa tulemaan tietoiseksi vastuustaan . M. S. Nautintciaineidm .käyttö kuumana Canadalainen balettitanssija-tar Lillian Jarvis sai osakseen suurta huomiota kun National Ballet of Canada vieraili Was-hingtonissa. Hänen sääristään on sanottu, että ne eivät suinkaan näytä niin voimakasU-kaksisilta kuin on yleistä ba-lettitanssijattarien keskuudessa. Sitä vastoin ne ovat, kuin kuvastakin näkyy, varsin sileät ja sirot, eikö niin? Kallisarvoisia papyruskääröjä löydetty Jordanian valtion kirjastonhoitaja, professori Gerard Hardina vetosi pari viikkoa sitten yleisöön, saadakseen varoja Raamatun tekstejä sisältävien pergamentti- ja papyrusrullien ostamiseksi. Beduiinit ovat äskettäin löytäneet nämä kääröt Punaisen meren luota olevista luolista. Harring kertoi, että vuonesta 1947 lähtien on löydetty 350 kääröä, lähinnä Qaumranin alueelta. Teksti on kirjoitettu agamean kielellä tai hepreaksi ja kysymyksessä ovat vanhimmat tunnetuista vanhäntestamentillisista käsikirjoituksista. Ne ovat lähes 1000 vuotta vanhempia kuin aikaisemmin tunnetut käsikirjoitukset. Niissä on tekstejä kaikista Vanhan Testamentin kirjoista Esterin kirjaa lukuunottamatta. Niihin kuluu lisäksi apekaryyfisiä kirjoja ja essealaisten käsikirjoja. Viimeksimainittujen oppi muistuttaa suuresti kristinuskoa. Essealaiset elivät luostareissa syrjäisellä jä autiolla alueella Punaisen meren luona. Heidän kukoistusaikansa oli kaksi vuosisataa ennen Kristuksen syntymää ja ensimmäiset vuosikymmenet Kristuksen syntymän jälkeen. Roomalai-iMonia outoja tapauksia, jotka sattuvat kuumina kesäpäivinä, sietää tarkastella hieman lähempää. Joku saattaa istua puoli tuntia kuumassa kahvilahuo-neessa ja lähtee sitten kävelemään maksamatta laskuaan. Hän ei kuitenkaan ole ehdottomasti huijari, vaan kuumuu* d^n uhri samoinkuin sekin henkilö, joka kysyy kadulla tietä ja lähtee sitten aivan päinvastaiseen suuntaan kuin on neuvottu. Jos kysytte joltakin päivämäärää ja hän katsoo kelloonsa, olette jälleen tavannut erään kuumuuden vuoksi hajamieliseksi käyneen ihmisen. Tällaisissa olosuhteissa yritetään etsiä jotakin virkistävää ja piristävää, jotta työluonnistuisi ja keskittymiskyky palaisi entiselleen. Kahvi vaikuttaa luonnollisesti kuumina päivinä piristävästi, mutta ainoastaan silloin, kun sitä nautitaan kohtuullisia määriä. Suuret cofeinimäärät rasittavat jo entisestään rasittunutta verenkiertoa j*" aivoja. Sensijaan, että tulisimme iloisemmiksi ja pirteiksi on meidän maksettava liiallisen kahvin käyttö levottomuudella, sydämentykytyksellä ärtyisyydellä ja keskittymisvaijceuksilla. Tällöin on kylmä musta tee, johon on lisätty sitruunan viipale, tervetullutta. Myöskin se virkistää cofeinin vaikutuksesta, mutta vaikutus on lievempi koska teen cofeini vapauttuu vasta yhtyessään parkkihapon kanssa ja se liukenee näinollen hitaasti vereen. Kohtuullinen tupakan polttaminen voi virkistää, mutta ei vain nikotiinin vaikutuksesta vaan sen johdosta, että mieluisa toimitus herättää hyvänolon tunteen. Sitä vastoin on runsas polttaminen verrattavissa kroonilliseen niko-tiinimyrkytykseen, joka vaikuttaa erittäin vahingollisesti sydämeen, ruoansulatus- ja verenkiertoelimiin. Nikotiini on kuumina päivinä erittäin vaarallifita. Meidän ei tarvitse ihme-jtellä, vaikka tottunutkin tupakoitsija saisi, äkkiä hikoilu- ja pyörtymiskoh-tauksia, erilaisia muita kipuja ja häiriöitä sydämen toiminnassa. Erittäin vaikeissa tapauksissa sattuu sydänkohtauksia ja potilas tuntee kipuja. Vaarallisin kuumalla käytetty '"vir-kistysaine" on alkoholi. Se rasittaa verenkiertoa ja helpottaa, kuten muutkin narkoottiset aineet, vahingollisten aineiden siirtymistä verestä aivosoluihin. Seurauksena ovat usein työmaatapatur-mat. Me tunnemme jo pienien alkoholimäärien jälkeen olevamme humalassa ja sitä voivat seurata hurjastelu ja rikolliset toiminnat. Erikoisen vaarallista on alkoholi kuumina päivinä sellaisille ihmisille, joilla on aivosairauksia. Myös ylensyöminen rasittaa kuumalla ilmalla. Erittäin virkistäviä ovat kylmät siuhkut tai valtimokohtien valeleminen kylmällä vedellä. Grönlannin myskihärät kuolevat sukupuuttoon Grönlannin myskihärkäkanta on viime vuosina voimakkaasti vähentynyt. Tänä vuonna on pienentyminen edelleen jatkunut. Syyksi myskihärkien häviämiseen sanotaan ravinnon puute. Ei ole pairnenen pyhistä eikä vävyn ruokalevosti. seft legioonat tuhosivat heidän luostarinsa vuonna 68 j . Kr. Lauaatainau elokuun 18 päivänä, 1956 SiYu 3 |
Tags
Comments
Post a Comment for 1956-08-18-03
