Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 15, 1942

              tm mm:
1942 L A U A N T A I N A , E L O K U I T N 15 P Ä I V X NX
D.
Kirj. HELMER ADLER
D. H. Laicrcnccn tuntee suuri lu-
];ci'a vlcisö romaanikirjailijana, joka
käsittelee sukttpuolikysyrtf\*stä ja niin
peilfi^eniMtdmästr~eitä hanentJkirjan-sa
ailn-uttavat hälJäisfy^ftah^^^ 'Sup­pea
mpi kirjalHncti piiri, joka yleensä
pitää La-iUrencea n.s. primitivistinä,
tietää hänen kirjallisen tuotantonsa
ulottuvan hyvin monille, muille aloil­le.
Laicren^e on lukemattomissa es­seissään,
artikkeleissaan, runoissaan
ja ennen kaikkea yksityisessä kirjeen­vaihdossaan
lausunut ajatuksiaan kai­kista
meidän aikamme yhteiskunnalli­sista
ia sivistyksellisistä kysymyksis­tä.
Ei sen vuoksi ihme, että tämän vii­me
vuosikymmenen ehkä keskcisim^
viän kirjailijan omistamisesta on tais­teltu
eri poliittisissa leireissä. '^Ku­kaan
ei ole häntä vielä kokonaan tah­tonut
omistaa, ei ole uskaltanut omis­taa.
Natsit pitävät häntä monessa
suhteessa omanaan, mutta eivät toh­di
korottaa pro feetaksii,Vasemmistos­ta
on hänet heitetty reippaassa punai­sessa
kaaressa mustimpaan taantu­mukseen
ja myös rakastavin ja loput­tomasti
analysoivin käsin yritetty teh­dä
hänestä kelpo luokkataistelijaa.
Projaanin porvarillisen käsityksen e-dustaja
par prajerence Middleton
Murray on suorittanut hänen teilauk­sensa
kirjoittamalla hänestä elämä­kerran,
jonka sovinnaisuus ja ahtaus
on monumentaalista. Mikä oli tämä
Lrivren<:e, seksualisuuden kirjailija,
jolla oli mielipiteensä kaikesta, mikä
tapahtui uuden ajan historian merkit-tävimmällä
20-luvulla? Mikä hän oli
poliittisesti: fasisti, sosialisti vaiko c-
Ttarkisti?
Äskettäin on tanskalainen Elias
Bredsdorjj yrittänyt ratkaista Lau>-
rencc-probleeman poliittisesti kir ja s-saan
D. H. Laivrence, et jorsog paa
en politisk analyse. Bredsdorjj on nii­tä
harvoja, jotka eivät ole ryhtyneet
omistamaan LaTorencea, vaan objek­tiivisesti
määrittelemään hänen suh­teensa
aikamme suuriin poliittisiin
maatlmanliikkeisiin, fasismin ja so-sdsmin
ja niiden rinnalla myös anar­kismiin.
La-ivrencesta on kirjoitettu
kolmisenkymmentä teosta ja tutkiel­maa,
mutta Bredsdorffin satasivuinen
kirja, yksinkertaisen ja selvän asette­lunsa
ja ennakkolmdottoman, erittc-hstä
niukan kritiikkinsä ansiöosta
koreaa niistä suurimman osan.
Bredsäorff aloittaa tutkielmansa
esittämällä ne pääkysymykset, jois-
La-arcneen itsensä ilmaisema kan-
<a on sama kuin fasismin tai tarkenv-iiittoon.
Ja sitten hän, ystäväni, oli
sairastunut ja maannut vuoteen oma-useita
vii kko ja ,^ joten ci senkään
^oksi voinut kirjoittaa. Mutta kun
«vr kotia tultuaan oli kuuUut, etten
^^seurustellut kenenkään kanssa,
^^a vähemmän olen avioliittoon me-
'^ssa, oli hän rientänyt minua tapaa-maati
^ ja olimme.
ilUä sitten tapahtui, sen ehkä lu-arvaa.
Perustimme pienen, mut-
^ fl^a sievän kodin. Sekin sitten jäi
"""e Suomen nimelle ja toinen perus-
^tiin kauas, kauas lännelle, jossa al-
' ^^^^semme harmaantua.
. . ELLA.
min sanoen saksalaisen natsismin,
Xiitäon monta ja Laivrencen kanta
ön jokaisessa selvä: hän vihaa ratio-nalismtd,
lian oh naisen vapautusliik­keen
vastustaja, hän halveksii demok­ratiaa,
hän puhuu juutalaisen rodun
alemmuudesta, kaipaa polyteistisiin
pakanauskoihin ja veren ja maan
mystiikkaan eikä tunnusta nykyisen
yhteiskunnan luokkaeroja. Lawrence
on itse sanonut tämän kaiken. Mutta
Bredsdorjj ei tyydy luetteloimaan
näitä kirjaiUjan lausumia tai kirjoit­tamia
ajatuksia, vaan kysyy: oliko
Lau'rehcc ojnaksunut nämä mielipi­teensä
luodakseen sen näennäisesti
uuden ja aktiivisen ideologian, jota
sanomme fasistiseksi, vai oliko hänen
kielteinen ja taantujnukseUinen kri­tiikkinsä
vain sokeaa ja tuhoavassa
mielessä vallankuniouksellista pyrki­mystä
lyödä maailma, joka ei missään
kohdassa tyydyttänyt häntä/
Täntän jälkeen käy kirjan tekijä eri
kysymyskonipleksien yksityiskohtai­seen
tarkasteluun.
Lawrencen kaunokirjallisen tuotan­non
keskeisin probleema on nainen ja
mies. Tätä probleemaa ei Lawrence
kuitenkaan tahtonut käsittää sosiali-sesti,
vaan moralisena ja sukupuolise­na
kysymyksenä. Tällöin hän aina ko­rosti
sitä, aina julisti, että molemmat
sukupuolet ovat perusolemukseltaan
aivan erilaiset, toinen on ttdi, toinen
vesi, niitä ci.käy yhdistäminen saman­laiseen
moralikäskyjcn lakikirjaan.
Niiden yhtyminen on suuri alkuvoi­mien
mysterio, jota on kunnioitettava,
jumaloitava, pyhitettävä ja joka on
suojattava väärän moralin peittelyil­tä.
Taantumuksellinen — kuten fasis­tinen
— ideologia tuo mukanaan tyy­pillisesti
poroporvarillisen moralisään-nöstcn
kokoomuksen. Sitä ci Lau'ren-cc
hyväksynyt. Sukupuolimoralin va­pauttamisen
vuoksi hän taisteli — ja
hänen asenteensa on tyypillinen ka­pitalismin
vuosisadan keskiluokan
taistclupcrusta — kristinuskon ja po­ro
porvarillisuuden moralla vastaan.
Mutta hän jatkoi taistelua pitemmäl­le
yläluokkaan saakka, jossa tosin ei
pidetty kunniassa edellämainittujen
moralisten asennetta, mutta joka in-tellefetualisio
sukupuolielämän. Law­rence
vihasi ihmisiä, jotka tekivät
rakkaudesta ajattelua ja estetiikkaa.
Hän puhui "fallostujtnosta" ja vaati
peittelemätöntä, primitiivistä suku-puolieläniää.
Hänen mielestään ei voi­nut
puhua miehen tai naisen parem­muudesta
toisiinsa verraten — vain
niiden erilaisuudesta. Miksi, sitä hän
ci selvitä. Hän uskoo siihen itse ja
vaatii, että sille on annettava uskon-
7wn pyhyys. Hän on näinollen johdon­mukaisesti
antifcministi, naisen va­pauttamisen
vastustaja. Hän ei käsi­tä,
että olisi olemassa tarve vapaut­taa
nainen sHtä tehtävästä, joka on
hänen sukupuolensa ainoa mahdolli­nen:
toisen ja vastakohtaisen suku­puolikumppanin
tehtävästä. Mutta
tämä ei ole natsilaista antifeminismiä
satioo Bredsdorff. Fasistinen idclogia
häätää naisen keittiöön osaksi tradi­tioon
sidotun, poroporvarillisia käsi­tyksiä
säilyttävän pyrkimyksen vuok­si,
osaksi sen takia, että fascismi ei
yhteiskunnassaan, jossa taloudelliset
mahdollisuudet ovat hyvin rajoitetut,
kykene antamaan naiselle samaa ta­loudellista
ja siitä johtuen henkistä
kiikkuma-alaa kuin miehelle. Perus­teet
olivat siis aivan erilaiset — toi­saalla
Lawrencen tietoisesti printiti-vistinen
mystiikka, toisaalla Jasismin
tietoinen sosialinen uinpikuja, joka
pakoitfaa taantumuksellfseen ja luon­not
tc>maan ratkaisuun, v ' '
Hänen käsityksensä naisen ja mie­hen
erilaisuudesta johtaa hänet sitten
myös määrittelemään molempien su­kupuolten
tehtävät yhteiskunnassa.
Hän rakentaa nämä miettcensä aina
yksityiskohtaisia kouluohjelmaa myö­ten
saman sukupuolimystiikan sane­leman
lähtökohdan mukaisesti. Hän
suosittelee erilaista opetusta työille,
erilaista pijille: edellisille sellaista, jo­ka
vastaa tämän feminiinistä suku pö­listä
tehtävää, jälkimäiselle tämän
maskuliinisten velvollisuuksien mu­kaista.
On selz'ää, että Lawrence jou­tuu
ilmeiseen taantumukseen: nainen
kotiin, mies suojaamaan kotia. Mutta
laatiessaan tätä epäilyttävää ja pe­rusteissaan
luvattomasti ontuvaa pe­dagogista
ohjelmaa hän samalla il­maisee
käsityksensä kasvatuksen^ ja
järjen yleisestä merkityksestä yllät­tävällä
tavalla. Huolimatta siitä, että
hän määrittelee tarkoin lasten kasva-tusmuodon,
hän vastustaa ankarasti
koulukuria ja koulukasvatuksen yh­densuuntaistamista.
Lawrence on in­tohimoinen
aatteiden vastustaja. Hän
sanoo, että aatteilla, joita vanhat ih­miset
yrittävät istuttaa nuoriin, on
vain se merkitys, että ne hidastutta­vat
kehitystä. ^'.Aatteet ovat aina pa­hasta
. . . niitä ei saa koskaan koroil­taa
hallitsemaan." Tällä kohdalla hän
on lähes puhtaaksiviljelty anarkisti
ja peninkulmien päässä fasistisesta
kasarniikoulutuksesta. Hän vaatii niin
jyrksästi individualistisesti vapaata
koulukasvatusta, että hänen opinkap­paleensa
tässä suhteessa mahtuisivat
jokaiseen uudenaikaisen pedagogian
oppikirjaan. Ja samalla hän on siitä
jälleen kaukana — sillä hän huipentaa
vaatimuksensa siinä mään$i että hän
tuomitsee jopa lukutaidon opetuksen.
Oppiessaan lukemaan ihmiset oppivat
vanhoja aatteita, joista heidän oman
henkisen terveytensä vuoksi olisi py­syttävä
mahdollisimman kaukana. Ja
missä Am miorcn^i^^^^^^
suinkaan aivoissa, sanoo La'wrence, ja
haluaa sijoittaa sen sukupiuifielinten
seuduille. Hän saarnaa järjen pahuut­ta
ja pitää ihmiskuntaa tuhooniuo-mittuna
sen vuoksi, että se on anta-nut
järjelle yliotteen. Ihmisen on luo­tettava
'"elämänkeskuksiin", niihin,
joihin ihmiskunta luotti ollessaan al­kukantaisessa
kehityksessä. Ihmiset
on vapautettava järjestä ja sen syn-nytiäniistä
aatteista, heidät on opetet­tava
elämään sukupuolisen intuition­sa
käskyistä, jotka ovat pyhiä, .\iin-kuin
fasistit tahtoo Lawrencekin
pnurskota järjen — mutta päinvastoin
kuin fasistit, hän tahtoo myös murs­kata
aatteellisesti yhdcnsi4untaistetun
elätnänkäsityk<;en ja elämänkoulutuk-sen.
-
"Uskontoni on uskoa vereen ja li­haan,
joissa on enemmän viisautta
kuin järjcssä", on lMwrencc sanonut
monen fasistin ihastukseksi. Molem­milla
on kieltämättä sama lähtökoh­ta,
mutta päätelmät johtavat aivan eri
suuntiin. Fascismi joutuu yhteiskun­nalliseen
päätelmään, joka konkreti­soituu
rodun, kansan ja synnyinmaan
myst.illiseksi uskonnoksi ja siitä edel­leen
intohimoiseksi militarismiksi.
Tämä on täysin vierasta LawrcnccHe,
Hän on tyytynyt julistamaan pakO'
nallista ruumiin uskontoa, jolla hän
taistelee kristillistä sielun uskontoa
vastaan. Sen pitemmälle hän ei tule
tai hän ei kenties pääse, sillä hänen a-jattelunsa
sosialiset puutteet ovat
suunnattomat. Hän on isänmaaton
teoreettisesti ja käytännössä. Sodan
aikana hän kirjoittaa inhoavansa ih­misiä,
jotka puhuvat isänmaasta ja
Ikävyys
Kirj. ALEKSIS KIVI
(Aleksis Kivi, 1S34—1S72, on ensimmäinen alkuperäinen ja voimakas
runoilijapersoonallisuus suomenkielisessä kirjallisuudessa. Sen tuntee vieläkin
kaikissa hänen tuotteissaan, vaikka kieli ja sen käyttely on sen jälkeen "si­vistynyt".
Hän kuoli suuressa köyhyydessä, mielisairaana, ja vasta kuole­mansa
jälkeen on hän saanut osakseen sen tunnustuksen, jonka hän olisi jo
eläessään ansainut. Tämä ''Ikävyys", yksi haen runomittaisista tuofteistian,
aivan kuin symbolisoi hänen kohtalonsa.)
Mi ikävyys,
Mi hämäryys sieluni ympär
Kuin syksy-iltanen autiol maalV?
Turha vaiva täällä.
Turha ompi taisto
Ja kaikki s uus maailman, turha!
En taivasta
Mä tahdo, en yötä Gehennan,
Enp' enää neitosta syliini suo.
Osani vaan olkoon:
Tietämisen tuskat pois,
Kaikk' äänetön tyhjyys olkoon.
Mun hautani
Nyt kaivakaat halavain suojaan
Ja peitol mustal se peittäkää taa F.
Sitten ainiaaksi
Kartanoistain poistukaat ;
Ma rauhassa maata tahdon.
Ja kumpua
Ei haudallein kohokoon koskaan.
Vaan multa kehdoksi kumartukoon,
Ettei kenkään tiedä,
Että lepokammioin
On halavan himmeän alla.
No, ystävät!
Teit' kerranpa viimeisen pyydän.
Oi! kuulkaat mitä nyt anelen teili:
Tuonen-tupa tehkäät
Poian tämän asunrwks;
Hän kätköhän mtdldn astuu.
! •
i •