Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 15, 1942

              tähden että mies kompastui;sääs-,
i Kampin käsivarsi murskautumas-tavotettuun
murtoraudan iskuun.
BO mies kompastui, heittäytyi
heti hänen päälleen. Toiset
5yöksähtirät kukin omalle ta-
, mutta toinen heistä juoksi
raan poliisin-syliin.
Konstaapelin \'rhelly^iUin ääni
?i terävänä yönhiljaisia katuja,
kieriskeli vastustajansa kansaa
ja öli vähällä jöutua^ikalle
ipoUisiäutoh aUe: 'Miiiutittiä
y5hönmin istui myyriialäaptilaiften
I turvonnein nenin ja pakottavin
iäa^rsin yhdessä Murtovairkaidfen
poliisiautossa.
-Täällä sitä taasen istiitaan, sa-happamasti
se mies, jonka kans-
Kanip oli painiskellut. Mutta-sit-
Ijäsen kasvoilleen tidi ^hämmästy-jlmejahänkysäsi:
— Kuka te muuten olette? Vai
dekkareitakin aletaan kuljettaa
van!ialla karrilla?
-Dekkareita? hämmästyi Kamp.
-Niin, tietysti! Ette-kai-tahtone
^ttää, ettette ollut meiiJä varjosta-
1? Mutta auttakoon. hewa sitä,
lon "viheltänyt" meidät! En ha­isi
olla sen äijän housuissa, kun-
>kerran pääsen "ulos"!
— Ei kukaan teitä ole kavaltanut,
i Kamp todenmukaisesti. — Jos
Isyitte minua, niin saatte syyttää
inne, että istutte n y t - ^ l ä .
Miksi sitten vartioitte meitä
dulla?
— En minä vahtinut, en ainakaan
Seisoin kadulla ja kirjoitin ru-
: eräälle nuorelle tytölle, joka asuu
Hiten" kolmannessa kerroksessa,
kai voi muuten sanoa minulle:
säettä, joka sopisi tähän: " E i
mua ilahduta "?
Velourhattuinen mies saatiin kiin-vasta
aamunkoittaessa. Hän o-
-utui identtiseksi erään kauan et-tyn
murtovarkaan ja varasliigan
htajan Emanuel ScKjiltzen kanssa,.
Ua kun hänet tuotiin poliisikama-oli
Kurt Kamp jo aikoja sitten
*etty sieltä pois monin anteeksi-öin.
Ei kukaan murtovarkais-halunnut
olla mokoman id[iootin
"ra, jonka käsittämätön hulluus
aiheuttanut koko heidän onnetto-tensa
ja sekoittanut parhaan
auksen, mitä heillä'oli pitkiin
ihin ollut.
Siniri Smith antoi sitten päivälliset
yymäläapulaisensa kunniaksi, jon-ainutlaatuinen
liikettä kohtaan o-
^ mielenkiinto oli pelastanut
een suuremmilta tappioilta, koska
^ v o i liikkeen etuja öisinkin ja
osottama kylmäverisyys tais-roistojen
kanssa öli'loistava
nuorelle, eteenpäin • pyrkivälle
öiselle. Smith lopfetti pu-kehoittaen
\ieraita. kohotta-kolminkertaisen
*<eIäkÖön" o-johtaja
Kurt Kampille.
^Xiin, mutta en käsitä vielä, her-sanoi
Rosa myöherarain fl-
* i siihen aikaan •vtiorokau-seisoitte
portUkäytavässä vas-
^ asuntoamme? Teillä täytyy
^tsemäs aisti, kun jo etukäteen
'Ite aavistaa roistojen-aikeista!
ette ollut v-uoteessanne?
*^Ppunastui ja änkytti:
^^''^---mini -
f"" keskustelee kanssanne, ei
' "^n saa käsitystä, että olette
^sankari, sanoi Rosa naora-
^oku sanoi, että olitte Vakastu-ja
seisoitte-siksi.öiellä — .
Sitä olen vieläkin
Tarina Kaukasian
öljjrstä
Tuhansia vuosia ennen kuin ihmi­nen
oli oppinut tuntemaan öljjm käy­tännöllisen
arvon, Kaukasian öljyken­tät
olivat tunnettuja. .Aluksi se ei
ollut tunnettu Öljyn takia, vaan siitä
syystä, että siellä paloi ikuinen tuli.
Siinä lähellä, missä Bakun nykyiset
öljykaivot sijaitsevat, Easpian meren
. pirtnalle meren pohjasta.nousi luon-
' non kaasua, joka joskus hämärässä
menneisyydessärehkäpä kymmeniä—
taikka satojakintuhansia vuosia sit­ten
oli syttynyt palamaan ja se yhä
paloi ikuista liekkiaan. Läheisyydes­sä
sijaitsi myöskin palavia kaasuläh­teitä.
Luonnon ihmiselle se oli todel­linen
ihme, jota palvottiin jumalalli-sfena
ilmestyksenä. Ainakin kolme­tuhatta
vuotta sitten, ja noin SOO
vuotta ennen Zöroasterin, tulenpalvo-jat,
joita suurin osa ihmiskunnasta
vielä silloin oli, tekivät paikalle py-hiinvaäluksia.
Olihan luonnollista,
että hionnon ihmiselle, joka ei tunte­nut
kaasua, 'oli suuri ihme nähdes­sään
tulen liekin leimuavan Kaspian
meren kylmien aaltojen päällä, jota
liekkiä mitkään tuulet eikä ankarin­kaan
merenkäynti kyennyt sammut­tamaan.
Suurimmat öljyvarastot maanuu-menissa
nähtävästi ovat Kaspian me­ren
alla, koska samalla kohdalla, mis­sä
Baku on Kaspian meren läntisellä
rannalla, on öljykaivoja. Mutta maa
pn öljypitoista muuallakin. Monissa
paikoin mäkien rinteistä tihkuu öl­jyä
ja valuu alankopaikkoihin. Vaik­ka
öljyn arvoa muuten ei vielä men­neisyydessä
tunnettukaan, paikalliset
asukkaat käyttivät sitä lämmitysai-neena.
He eivät tosin osannieet ra­kentaa
öljylämmitysuuneja, mutta he
liottivat kuivattuja turpeita öljyssä
ja polttivat näitä öljyisiä turpeita uu­neissaan
ja tulisijoissaan.
Kaukasian ikuinen tuli ja maine
palavasta öljystä houkutteli myöskin
kuuluisan maailmankiertäjän Marko
Polon ktJlmanndlatoista x^uosisadalla
katsomaan tätä ihmettä. Hän jäl-keenjättämissään
kirjoituksissa ker­too
nähneensä, että arabialaisia kame-leineen
tuli paikkakunnalle, täytti­vät
kamelien selässä kuletettavat nah-kaleilit
öljyllä ja veivät sitä lampuis­saan
poltettavaksi. Kaukasialaiset
polttivat öljyä myöskin avonaisissa
lampuissaan. Öljyä käytettiin myös­kin
hevosenvaljaiden ja kärryjen
voiteeksi sekä myöskin lääkkeenä.
Mutta öljyä oli riittävästi maanpin­nallakin
näihin tarpeisiin, joten ei tar­vinnut
mennä syvemmälle.
Vasta noin seitsemänkymmentä
vuotta sitten pystytettiin ensimmäis­ten
öljj-kai vojen kehykset ja nosto­laitteet
sen temppelin läheisyyteen,
jonka muinaiset heimot olivat raken­taneet
tulen palvontaa varten. Sen
jälkeen on Kaukasia ja varsijikin Ba-
Inm öljyrikkaudet olleet maailman
huomion kohteena. Ja nämä rikkau­det
ne vetävät Hitlerin mekanisoituja
•laumoja myöskin tänne. Tuhansia
vuosia sitten luonnon ihminen palveli
tätä palavaa nestettä suurella hartau­della
ja jumalillisella kunnioituksel-
Vieraiden oli vaikea käsittää vähän
myöhemmin Kurtin ja Rosan kihla-jaisia
vietettäessä esitettyä runoa, jo­ka
kuului seuraavasti:
"Koko elo ilman Rosaa
on vain kuivaa, tyhjää proosaa,
ei mikään mua ilahduta
eikä kaulus mua tukahduta!"
Jerry Collinson kuuli soiton, mutta
hän oli haluton nousemaan, ja sitten
haluton,siihen, mitä langan toisesta
päästä kuuli, sillä oli yö, kello 2, ja
kylmä, hän oli väsyksissä ja sänky oli
lämmin.
•'Sinä — tarttunut mutaan — ja
kuka muu.^"A-aati hän tietää.
Se oli Connie .Avery, jaka puhutteli
häntä puhelimessa. Alutta Gonniella
ei oUut omaa autoa. Ja niitä tdte-mistä
oli Conniella pehmeällä tiellä,
yksinään klo 2 aikaan yöllä?
Ääni puhelimesta kuului hyvin ru-koilevasti:
'*01etko hy-A-ä ja tulet,
Jerry?"
"Sinä ja kuka muu on kanssasi?-'
vaati hän tietää.
'*Hän on — Pommy. Pommy Bry-son.
Mutta . . ."
'•Vai niin", venytti Jerry pitkään.
*'Sitä juuri arvelinkin. Hyvä on.
Sano hänelle, että asettaa muutamia
sieviä dollarin rahoja pyörien alle.
Ehkä ne auttavat hänen autonsa irti.
Koska näyttää siltä, että hän saa
kaikkea miititakin. Persoonallisesti
olen sitä mieltä, että menen: takaisin
nukkumaan. Hy\'ääyötä!"
"Jerry!" kuului kauhistunut ääni
langan toisesta päästä Jerryn kor­vaan.
"Jerry, odotahan. Täällä on
hirveän kylmä, ja minä olen soittanut
jo kolmeen autokorjaamoon, mutta
mistään ei vastatakaan. Kuule! Ole
n3rt niin hjn^ä!"
Omituista kyllä, häntä alkoi tilan­ne
jo huvittaa. "Minkätähden et sit­ten
vietä yötäsi siellä puhelinkojus-sa?"
hän kysyi.
"Kuule, Jerry. Mies joka odottaa
minun poistumistani tuolla lattialla,
on kauhean vihainen. Katsos, minun
tä)^yi herättää hänet \^oteeltaan
nukkumasta. Nyt hän seisoo täällä
kaupassaan yöpaidassaan. Luulen
hänen pelkäävän, että me rosvoamme
la. Tänäpäivänä siitä on tullut maa­ilman
hirmuhallitsija, jonka omista­misesta
miljoonat ihmiset saavat uh­rata
elämänsä ja onnensa, sillä jollei
Kaukasiassa olisi öljyä, Hitlerillä ei
myöskään sinne olisi mitään asiaa ja
kaukasialaiset, ja ihmiset sillä välil­lä,
saisivat elää levossa ja rauhassa.
ittää keiflot
hänet. Ole siis nyt niin h>n'ä, Jerry,
ja tuleJ'
Jerry koetti työntää paljasta jal­kaansa
ulos kjdmään.
"Oh Jerry", kuului rukoileva ääni
toisesta päästä lankaa. Pommy öa
niin kovia avuton. Ompa vähällä
että hän ei melkein itke."
Jerry huokasi. Mutta hänen sy­dämensä
alkoi huminoida sä\^tä.
"^o hyvä on. Minä tulen, jos vain
voin pysytellä A^alveilla niin kauan",
N^astasi hän unisella äänellä.
» • •
.\jaissaan läpi mustan yön suurella
sedanilla, alkoi Jerry tulla paremmal­le
tuulelle. On omituista, hän ajat­teli,
kuinka asiat toisinaan, menevät.
Kaksi kuukautta \'ielä sitten hän kul­ki
säännöllisesti Connien kanssa. Ja
sitten yhtäkkiä oli heille tullut eri­mielisyyttä,
jostain vähäpätöisestä a-siasta.
Silloin Connie oli kutsunut
häntä aivan mahdottomaksi idiootik­si
ja jättänyt hänet siihen paikkaan.
Nyt sitten aivan yhtäkkiä oli Connie
aivan kiertämättömästi hänen apun­sa
tarpeessa. Se tulee aivan varmas­tikin
olemaari mielenkiintoinen koh­taus.
' '
Hän saapui hejdän luo ilman mi­tään
vaikeutta. Ei hän mitenkään
voinut si\Tiuttaa miestä joka seisoi
keskellä tietä ja huiskutti nenäliino­ja
molemmissa käsissään. Se oli
Pommy, eikä suinkaan vähemmän
hermostunut Connie seisoi lähellä
tienvieressä.
Heidän autonsa oli tarttunut kiinni
akseliaan myöten aivan tien reunaaru
Jerry ajoi sen ohi takapuolelle ja kiin­nitti
köyden. Muutamassa minuutis­sa
oli heidän autonsa taas takaisin ko­valla
tiellä. Sitten hän tuli ulos au­tostaan
ja etsi syytä kuinka he olivat
sinne joutuneet tarttumaan. Hän.
tarkasti kumit, ohjauksen, jarrut ja
vieläpä nosti koneen suojustimenkin.
Missään ei ollut mitään vikaa.
Pommy osoitti aivan äänekkäästi
kiitollisuuttaan. Connie ei hiisku­nut
mitään. Hänen käytöksensä oli
muuttunut, kohta kun apu oli tullut
ja työ tullut tehdyksi.
'*No, kyllähän te nyt taas menet­te",
sanoi Jerry heille noustessaan o-
Yhdysvaltain armeijan nassapujärjest^n tyttöjä käytäntöön, ote-tiussa
puvuissaan.