Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 30, 1939

              1 •
•- ' • « 1 -
Sivu 8 LAUANTAINA^ SYYSKUUN 30 PÄIVÄNÄ 1939
rankka-ii^#%
f i i ^
g:
Tässä hymyilee kameralle eräs 12^
vuotias misjisi jonka aviomies^^^^i^^^
vuotias J, E. Dixön; Dtiblihfssai€al.
Naimalupakirja oli otettu IS^vuo^
Haalle morsiamelle. Nyt, petoksen
paljastuttua; on juttu aiheuttanut
selkkausta ja mieltenkuohua,
ten unohda sitä haudassakaan! Hur­maantuneena
ja onnellisena vaivuin
hänen eteensä polvilleni... (Jatkaa
tukahtuneella äänellä.) Mutta hän
...hän sanoi: jättäkää näyttämö!
Jät-tä-kää näyt-tä-mö! . . . Ymmär­rätkö?
Hän saattoi rakastaa näytte­lijää,
mutta tulla hänen vaimokseen
— ei koskaan! Muistan, minulla oli
sinä päivänä vielä jokin inhottava,
narrimainen rooli... Silloin silmäni
avautuivat;., Minä ymmärsin, ettei
ole olemassa mitään pyhää taidetta,
että kaikki on houretta jä jpetosta ja
että minä, minä itse olen orja, jöuti-laiten
ihmisten hauskuttajä, narri ja
ilveilijä! Silloin opin ymmärtäinään
yld^öa, ja siitä asti en ole iiskönut
kättentaputuksiin i en seppeleisiin en­kä
riemuhuutoihin . . . Niin, Niki-tushka!
Yleisö applödeeraa mihiilte^
ostaa valokuvani ja etsii kunnian­himosta
tuttavuutta kanssani, mut­ta
ei alenna itseään niin paljöri, että
antaisi mihulle vaimoksi sisarensa tai
tyttärensji; En usko yleisöönv en Us­ko!
(Istuutuu jakkaralle:)
' Nikita. Tehän olettie aivan kal­pea,
\'asilij Vasiljitsh! Ihan saatte
minut pelkäämään... Lähtekääm­me;
saatan teidät kotiin.
Svetlövfäov. Sain silloin näköni
takaisiin, miitta sie tuli mihulle liian
kalliiksi. Sen- tytön takia rupesin
hoippumaan ilman päämäärääi ja elä­mään
järjettömästi. Näyttelin nar^
rejai irvisteli joitä ja pajazzoja^ mut­ta
mikä taiteilija> mikä kyky minä
olinkaani Hautasin kx^yni, pilasin ja
rikoin kieleni; kadotin muödöh ja
yhd^näköisyyd^n . . . Minut niiaisi
tämä'musta kuoppa! £h käsittänyt
sitä aikaisemmini mutta tänään;..
Isuh henisih ja katsoin taaksen1j~huor-masih
siellä 68 vuottaV VaÄtii^ nyt
huömasth' vanhuuteni! Laulii oh lau­lettu!
(Nyyhkyttään) Laulu bnlau-
NikHaVämi VasHljitshl Taat»
toserti, kyyhkyläi^i;.. Rauhoittu-kaahanv..
Hyvä Luoja! (Huutaa.)
Petrtishlai! Jegorka!
Sveilövidov: Mikä kyky l Voitko
sinä kutitella, miten runsaasti tun^
Rettä^ ja viehalyskykyä ja^
monta soitinta (lyö rintaähsa) oli
täällä rinnassa! Sita voi surusta ihan
)sakähtua!^ Vanhus» kuuntelehanH v.
Odotahan^ vedan vähin henkeä<^v.
Nd; vaikkapa Godimovista: > -
Varjo Kvananttiunöttr
liaiidassa^mun Dimitrika^^^fc^
kansar ympanHeeh nostatti
ja uhrikseni Borisin antoi.
Olen tsare^^h! Riittää! Häpeä
mun oli|3^^* puolattaren
eessä alei|^^ ;
Häh, hu^^ikp? (Eloisasti.) Odo­ta,
jotak^n^l^Kiiningas Learista'',
Musta "^^^idej iikkösenjyrinä—
rrrrr! - ^ ^ i l ä t a a : t zzzzz
halkovaf^|^:;ja sitt^:
Soi, m)r^|^?i^oskesr'halkaise! Soi,
•••• riehö^^fe
Pursku^^iJ^ulifelräälf ja
: satÄ^'' U:!c-•
siks' ett^*' upi|wb; toriiit" Viirinensä!
Te' riklcSälkpit %uih aatos nopsat
lamäuks&ir' ratect^ joka-' tammet
• . p i r s t a ä / y "
kärvtentäkääiimu^^^ Sinä,
maan-jarl^yttajä pauänn<^, lyö lyt-
• tyyn-:.^.;';'
maäilmim ij^a^^ luonnon
muotit^$v;^-^^;^f3'v-' '••
s ä / s ä r j i ^ ; ^ | a p a^iB^^
joist' ihminen, tuo kiittämätön, syn-
(Kärsimättömästi.) Nopeasti narrin
sanat! (Polkee jalkaansa.) Anna
narrin repliikki! Minulla: ei ole ai­kaa!
AVÄi/fl (esittää narria). "Oi, setä,
parempi on kuulla imarruksia hovi-katon
alla satelevan, kuin seisoa
täällä vesisatefösa taivasten alla. Me­ne
sisään, setä hyvä; ano tyttäriltä­si
siunaustäja sovintoa. Yö tämmöi­nen
ei sääli viisaita eikä narreja."
kaikki
Svetlovidov.
"Suin täysin mylvi! Räisky, liekki!
Pärsky, sade!
Mun lapsiain ei myrskyt, sateet, lie^
kit.
Teit en mä lemmettömiks syytä:
teille
en' laps6n nimeä, en valtaa suonut;
nöyryjrttä teilt^ en velo: julmaa ivaa
siis tehkää vain! Tass* olen orjanan-
' ne, :
Jiylätty, köyhä, heikko, kurjW vanr
hus.»'
Voima! Kyky! TaHeilija! Vielä jo­takin
sellaista vanhaa . . . Ottakaam­me
(nauraa onnellisesti)' "Hamletis­ta'*!
No, minä aloitan... Mitä me
ottaisimme? > Minä tiedän . . . (Näyt^
telee Hamletia.) "Kas, huilunsoitta­jia!
Yk^ mihulle! (Nikita Iva-nitshille)
"Miksi noin käytte ynipä-rillärii
ja nuu^ittCi ikäänkuin tah^
toisitte minut ansaan ajaa?"
Nikita (näyttelee Gyldenstemaa).
"Oi, prinssi hy\'ä, jos on intoni hian
säädvtöh:"
Svetlotidöv. "Tuota en oikein ym­märrä.
Olkaa hyvä, soittakaa tätä
huilua!»
Nikita, "Prinssi hyt^a, en taida.^'
5nc/towrfoi?. "Tehkää niin:hyvin."
Nikita, "Toden totta, minä en
osaa."
Sv€tlövi(hv, ''Uim pyydän tei­tä.
»'
NikiHr^ "En osaa siinä yhtäkään
temppua; prinssi hyvä."
Svethvidovi "Se on yhtä helppoa
kuin valehtdemihen; Hallitkaa noi^
ta äänireikiä sonnilla ja peukalolla»
puhahtaa siihen ifinaa^ja^ se puhuu
mitä suloisinta savdkieltä. Katsor
kaa, läs^^ ovat %äkkeet."
en kykene
saamaan irti vähäisintäkään^ soin-tua;
minulla o ole sitä taitoa.-'
SvetlovidoiK "No, nähkää n>Ttv mi-ten
katalana raukkana: minua pidät­te.
Tahdoitte soittaa'minua; olitte
tuntevinanne äanireikäni^ tahdoitte
tenunatamihiilta syvimmän- salai­suuteni;''
tahdoitte koetdia ääniäni
mä^lihunastär korkeimpaan; ja pal­jon
en^nmän lintua, paljon sutoi-sehipr
ääni on tuossa pienessä soitin^
kalussa, ettekä kuitenkaan saa sitä
soimaan. Tuhat tulimmaista! Luu­letteko,
että minua on helpompi soit­taa
kuin huilua? Sanokaa minu^
miksi soittpkaluksi tahdotte, soinnut­tomaksi
kyllä saatte minut, mutta
soittaa ette minua voi!(Nauraa
ja taputtaa käsiään.) "Bravo! Brar
yo! Mitä hittoa tähän kuuluu van^-
huus{ Ei ole. mitään vanhuutta^ kaik­ki
on joutavaa,; hölyn/pölyärElä^
mähän tyÖ/kaikista lähteistään täy^
tenä suihkuna ^ tämä on minun
elämääni; Missä on lahjakkuus, Ni­kita,
; sielläv ei ole vanhuutta! ^ Höll-mistyit,
Nikitushka? Pöllämy^yit?
Odotahanj annahisuix hallita "tuntata-n
i . . . Oi, Jumalani, oi. Luoja!; Kutin-telehan
vieläj kuuntele^ mikä hem­peys,
, mikä hienous, mikä musiikkia
Tsss... hiljaa!
"Niin tyyni; on Ukrai^v:yö^;^_^^,^^^
Taivas^ on kuulas^ \^lkkxvät^tä^^
Omaa uneliaisuuttaan-dvpi:^^
voittaa ilma; Tuskin värähtele^t
hopeaisten poppelien lehdet...
(Kuuluu koputusta oveen.) Mitä se
on?
Nikita. Petrushka ja Jegorka var^
maankin . . . Kyky olette^ Vasilij Va­siljitsh,
kyky!
Svetlovidov (huutaa hätääntynee­nä
koputuksiin päin). Tänne minun
haukkani! (Nikita Ivanitshille.)
Menkäämme pukeutumaan... Ei
ole mitään vanhuutta^ vanhuus on
joutavaa, hölyn pölyä... (Nauraa
iloisesti.) Mitä sinä itket? Mitä tiU
littelet, vanha hölmöni? Tuo ei kel­paa,
ei kelpaa.., No, no, vaariseni.
miksi katsot noin? No, no;.. (Sy­leilee
kuiskaajaa kyyneleet silmissä.)
Ei tarvitse- itkeä.^ . . M i s s ä ou taide
j^^kykyäj siellä ei^öle vanhuutta, ei
yksinäisj^ttä>~ei: sairautta ja kuole­maakin
on?vain puoliksi.(itkee^)
Ei, Nikitushka^ meidäh| laulumme
on laulettu! Mikäf kyk;^, minä enää
olen ? Puristettiin sitruuna^ jääpuikko
ja ruostunut naula, ja sin|^sinä^olet
vanha teatteriröttay jkuiikaajav.
Xähtekäämmei (Lähtevät^^ En ole
enääv:mikä|mr^j^.'
telniigsäi keljK^^
brasin seuFueeseen^ija siih^nk^^^ alan
olla^jo liian vanhai;:...Nim.:.. Mds*
tatko sen paikan "Othellosta", Niki­tushka?-
Tämän
"Hyvästi, mielenrauhat Hyväst' aur
vo!
H^ästi- sulkätöyhdöt, sodat uljaat,
^jölk' avuks? kunniankin ohimon teet-
: te!-.-^
Hyvästi; orhin hirnu,; torven toitta,
mielt'yllyttävät rummut, räikätj
piUit,
kuninkaallinen lippu, kalkki^ kaiky
ki,^
maineikkaan sodan prameus ja lois­to!"
Nikita:, Kyky, kyky!
Svetlovidov. Ja vielä^ tämä:
"Pois Moskovasta! En tule tänne
enää;
pois juoksen, maailmalta- etsin
nurkan loukatuille tunteilleni.
Vaunut tänne, vaunut!"
(Poistuu Nikitan: seurassa.)
Kiri Paul Kjerulf
(Jatkoa)
"Ensi viikolla ehkä tapaamme, nei­ti
Viiri^', kuiskasi hän min hiljaa, et»*
tei kukaan muii kuifr tyttö sitä kuol­lut.
Tyttö hymyili ja nyökkäsi
myöntävästi;
Ja Samassa Paul iseisoi jälleen ko­rokkeella.
Ella ja hänen ystävättärensä is­tuivat
seuraavana päivänä hotellin
kuistilla; Ella katseli haaveksien
eteensä; Häh ajatteli Pauli Koske^
laa ja hänen valssiaan, ja hänen sy­dämensä
löi kiihkeämmin kuin kos­kaan
aikaisemmin.
"On vahinko, että hänen täytyy"
soittaa niin vaatimattomassa pai?
kassa;"
Shitka katsahti häneen välinpitä­mättömästi.
"Hänen on kar pakko elää sillä
tavalla^', vastasi hän viileästi.
"Niin kai", myönsi Ella; "Mut­ta
häh on suomalainen — yhtä suo-maläiheh
kuin sinä ja minä; Miksi­hän
hän puhui itsepäisesti ranskaa;
vaikka tiesi mddäh olevan maan-miehiään^?''
"Hähen silmänsä ^livatkaumit",
vastasi 'Sirkka välittämättä vähää­kään
toisen kysymyksestä.
Ella huokasi.
"Hähen silmänsä olivat todella^'
kin kauniit."
ITän, Ella, oli luvannut tulla käy­mään
uudelleen hänen luonaan. Hän­hän
oli hullu! Hän, rikkaan kän
hemmoitdtu tytär, oli sopinut koh­tauksesta
apachikahvilan viulunie­kan
kanssa! Pelkkä ajatuskin hy­myilytti
häntä. Mutta elämähän on
niin kovin lyhyt. Miksi ei nauttisi
siitä romanUikasta, jota kohtalo jos­kus
tarjoaa?
Hän mem* huoneeseensa pukeutu­maan
päivällistä varten.
"Emmiskö JO lepää?"
Reggi pyyhki hikeä otsaltaan.
Hän oli lopen uupunut:
"Tuki suusi ja; tee työtä!"
Pauli oli uupumatonj täynnä typi-tarmoa.
Ystävykset^ olivat jo parin
päivän aikana käyttäneet- kaiken va-paajraikansa;
Paulin Viimeisen sävel'
lyksen- puhtaaksikirjoittamiseen ja
viimeistdyyn.
"Etkö sä^i- yhtään ystävääsi^V
valitti: Reggi;. "Enrole ainakaan seit­semään
tuntiin syönyt suupalaakaam
Mikä hirveä; kiire tällä tekeleelläsi
oikein on?"
Pauli vastasi ystävälleen vältellen.
"Mitä pidät siitä?:"
"Se on hyvä/ kernissään suuiöi^
momen^'; vastasi Regg^; "Paras tä-hänastisistasif^'
Pauli hymyili arvoituksellisesti^ v
"ÄCnkä nimen ähnatl tälle uuddle
lapsdfesi?" jatkoi K^gii;
" 'Sinä: olet innoittejaniV vastasi
Pauli' haaveillen;
"Mitä?^' Reggh^oli todeUa hän^
mästyneennäkömeni "Olenko minä
sinun^ innoittajasi?"
"%hyvä^veBi!' Pauli hymyili
"Se; on' vain valssini'nimi;'-
Reggfc ravfeti i^fiän; Pauli
ollut koviirkiiminaUinen? viime^^
kffliha; Olikohan häni-r^tunut?
Hän tarhästeU ystävänsä kasvo^
mdtä tämän istuutuessar pianon ää?»
reöi.
"Hän on caKastuhut?^^ mutisi
gi ja syventyi: jälfeen nuottien b P '
joittamiseen..
. Jos^salama olisi iskenyt Paulin
kanr juureoji ei; se olisi voinut h ^
tä enennnän h ä n m i ä ^ ^ * " » » ^^
je,jonka^^häateräänä aamuna s » ^
rdtaj kustanntisfiikkeelläk Kirje®*
nimittäin ilmoitetliin^^^^^^c^
*R^ka^elunsa? oK hy^aSsytfy ja <**
tä sitä pian soitettaisiin manner-