Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 27, 1950

              VÄINEH
[Ia
mmm knniuv^.
•sa oa ISIS,
[.paikkaa halutaan tai haetaan. — Nuo-n
miellyttävä nainen saa paikan vaka-
^•2n vanhanpojan taloudenhoitajana.'^
•Siisti tyttö, kotona pysy'\'äinenj lap-
~i rakastava, kotitaloustöihin tottunut,
03 kodin . . . •
-Xuori. varallisuutta omaava nainen
llaaii, Onb oi;»
otain ka^OMu:
Ivki ovatka^..
i minä tietään'
nyt vähin, nii;:
ihdin. ".Minä ei
kirjoittaa­ko?"
äina raiihallinc?.
(O syntymästaii
5yöri haluaa kir.
sitä tee?"
millä? Sormc-lla.
tuo napp«lave!i.
ä isännekin pa^'
i helpottim»
sen. Mimilläd
ia muistiinpaso-iri
koskaan M
— no oitn..'
sti.
Leena poistiici'
na turhasta m
en päältä, kic:-
en ja aloin h-
. J a sitten m
pystyyn,
irkeasti.
isi — jos Leen:
tänyt — OTelk
ras?" kysj-i lir
lustenauha'', a-ni.
Minulk e
sillä epäiijt^
irättyjTi heid­än,
vaan rötd
1. Sentiilobe-j
;a löytynj-t y!:-
kä päticää—^;
istenaiihaa.
s kumniituk5h
itsekseen.
" Leena kaB{
Ja hän on.-u-sammalia."
:ä ihmettä B
liä ja seliaycii
ihailakin?"
kai he5er.tiij|
kaansa.
RohvessyÖrife"!
n."
,ei1anö.^^^
i ateriaan"» j
ailua
avasin
ien Kitti
li nm^^'^
•Setä Petronius, mitä sinä haluat kir-loittaa?"
' kysyi hän kärsimättömästi,
tulin, että olin jälleen saanut uuden
iLimen.
Se. tyttöseni, ei ole sinun asiasi. En-jlä
aio sitä sinulle selittää.''
-Luuletko niin, setä" kulta?" hän pyö-lähti
huolettomasti tuolilla. ''Siinä ta-llauksessa
et tänä iltana saa kyniäsi ta­lsisin.
Etkä huomennakaan. Pidätkö
linä soutamisesta?"
^. j -Miksi sellaista kysyt?"
' -Xeena sanoi, että soutumatka o^uus-lauppaan
on puolitoista kilometriä —
ittä se on lähin kauppa. Suljetaan kello
uudelta. Siis myöhäistä, tänään." . '
T>'ttö oli mahdoton. Minun olisi
Imettävä periksi.
•Haluaisin tehdä muistiinpanoja In-iil^-
kansojen historiasta."
Il'-Pyhä Apis-härkä! Kuinka hirveää
ii|uivaa! Aivanko totta — vain niitäkö?"
1! "Ja mitä sinä otaksuit minun kirjoit-
|van?" . . • •
' I "Isä-ukolleni, Terijoelle."
I"Isällesi — miksi? Enhän edes tun-
H häntä."
JMähettääksesi minut lipettiin."
Lähettääksesi . . ." öEn ymmärtänyt
Iptään. ""Minkä tähden?"
j | "Siksi, että suka oli vuoteessasi ja
ifet vihainen."
?|"Suka?" olin hämmästyvinäni. " En
!|dä sellaisesta mitään."
|"Et? Etkä varmasti lähetä minua
i. fiois — kunniasanalla?"
^Annoin lupaukseni. Minuutissa oli
)n tuonut takaisin kaikki aarteeni,
. tiitsi mustetta. Sen hän sanoi vamiuu-d:
n vuoksi kaataneensa maahan.
{"Anteeksi, rakas rohvessyöri", pyysi
iin katuvaisena. Eikä minulla ollut
äntä edes torua häntä.
1|V'Mutta Kitti, luulin sinun eilen har-asti
haluavan Terijoelle", muistui äk-ä
mieleeni.
S;
."Naisilla on oikeus muuttaa mielen-kahdesti
minuutissa. ISIinä olen sen
njl. Haluan jäädä tänne." J a hän
rtoi samaan hengenvetoon, että Aape-ja.
hän olivat koko pitkän päivän ol-t
heinänkorjuussa \'anhalassa, Met-jlan
lähimmässä naapurissa, mistä
lena aina haki maidon. Heillä oli ol-hurjan
hauskaa, ja heinät oli kaikki
tu latoihin, joka ainoa korsi.
J"Entä sammaleet?" kysäisin.
I"Herran pieksut, me vallan unohdim-sammaleet!
Mutta meillä oli niin
liskaa — ja Vanhalan Piimätukkainen
mukava poika." Tiesin hänen tar-ittavan
Eeverttiä. "Hän lupasi huo-
•luia tulla tuomaan maidon, kun sa-että
Leenaa vaivaa reumatismi",
<5itti hän nauraen ja pyörähti ovelle.
^i\-istyueil]ä nuorilla opettajilla ei
• tapana käyttää voimasanoja. Ei ai-
•^2an keskellä kesäistä yötä!" kuului
anUkinen huomautus ja ovi pai-kiinni.
pHssä oli kirjoitushaluni nyt, kun mi-p
oli edessäni kymmenen k>Tiää? Se
kadonnut, jäljettömiin hävinnyt.
|tselm melkein vihamielisenä kyniä,
P joskus aikani kuluksi olin kaik-taiteen
sääntöjen- mukaan terotta-
P • Inkojen kasvot näyttivät oiustil-
!. ^^^periarkki pöydälläni pysyi val-
' tyhjänä.
^^^oteessani ei ollut sukaa. Eikä am-
Jatkuu.
saa toimen liikkeessä, missä edut eii.-ät
ole amoita\is5a '\^aii3 liikealalla." -
"Karjakkokoulun käynyt nainen saa
toimen . .
^•Juolisutyltö tai -poika saa. paikan.
Rehellisyys ennen kaikkea . . ."
''Oh!" Linnea huokasi. Työtä oli
tarjolla. Palstamäärin haluttiin kahden
käden voimaa. tLihoineen Ja nahkoi-neen
kelpaa ihminen, kun oli sisua ja
taitoa ottaa kynän tai kuokan varresta
kiinni . . . ja hän ei tainnut osata mi­tään.
Oli jo pari tuntia kulunut puolesta
päivästä. Täti tuli kotiin hikisenä, en­tistä
laihtuneempana, tukka hepsut-taen.
"Vein taas pari kärryllistä kioskiin,
pari Kuparisen kahvilaan."
"Mitä se täti nyt höpsii, mitä te veit­te
ja minne? Luulin . . . "
"Luulit mitä luulit — ettenkö minä
muka tee töitä?"
Linnealle oli äkkiä valjennut jotain.
Takapihalla kerran käydessään hän oli
nähnyt rattaat, jonkinlaiset käsikärryt..
Joiden kyljessä luki "Sandström".
"Tiedätkö, tyttö, mitä on pullan teko
ja vielä parempi — leivän? Työnsin tä­nä
päivänä viiteen eri paikkaan, pullaa
ja saman verran leipää."
Linnealle tuli mieleen vahingossa op­pimansa
sananparsi: "Ja kansa pyysi
leipää — miksi ei sille anneta vehnäs­tä."
"Anteeksi, täti . . en . . , en todella­kaan
tiennyt, että teidän ikäisenne —•
tarkoitan, että te vielä teette työtä kodin
ulkopuolella."
"Eivät kai ne Helsingin herrat elä i l ­man
leipää, ilman meitä, saat sen vielä
luissasi kalliisti, kokea."
Linneaa hävetti oma nuoruutensa
vanhuuttaan väsähtäneen Mimmi-tädin
rinnalla. Jollain tavalla loppuivat sa-nat
sanoa mitään.
Aamulditi makasi pöydällä — yksi
Suomen johtavimpia porvariluokan ää­nenkannattajia.
"Täti — Mimmi-täti", katkaisi 'Lin-nea-
äkkiä pitkän äänettömyyden. "Tulin
tänne työhön, luuleeko täti, että kel­paan
jonnekin.— piiaksi tietysti rikkail­le?
Mutta minulla ei ole suosituksia."
"Ellei sinulla ole, niin minä annan.
Pane ilmoitus itse lehteen."
"En ainakaan tuohon", Linnea viitta­si
kädellään lehteä pöydän reunalla.
"Siinä halutaan parempaa kamaa kuin
mitä minä olen. Enhän minä ole aina
kotona pysy\'äinen enkä liioin isänmaal­linenkaan,
siksi tuoreessa muistissa mi­nulla
on kapina-aika kotikaupungissa.'
.l\iimmi-täti suori hermostuneesti ha­jallaan
olevaa hiuspalmik^oaan kat­sahtaen
-sivusta Linneaan. Kaksikin
kertaa tädin pää pyörähti jonnekin kuin
ilmaa haistelevan koiran.
vj^apinat ja kahinat, mitä sinäkin
-poloinen tiedät niistä? Äitisi helmoissa
varmaankin riipuit peloissasi kuin kak­siväriset
tappelivat."
Linnea näki parhaaksi vaieta. Täti
oli aikansa ihminen, omalta kohdaltaan
rahan ja tavaranhimoinen pieneläjä.
KukaJian nekin romut joskus saisi? Jo­ku,
jonka nimeä ei ollut aikakirjoihin
merkitty.
Kello löi jossakin neljä kumeaa lyön^
tiä. Taas oli päivä painunut iltaan ja
-hän, iso tyttö venyi laiskana kahden
vanhan ihmisen harmina.
jr
•*3iliksi ette .setä Sandström ole otta­nut
'edes ottolasta, kun kuitenkin kai­paatte
jotain omaan elämäänne? '
*''Mita^ s€ sinuiio kuuluu . . . no, noj
ei mv&n niin . . . öhöm, aaleeksi. Niin
iiiltä..siiiä-tyttö sanoitkaaöy mekö lapsia?
Emme me niitä enää saa, hzh, hah, haa.
Olit hy\'ä tyttö kun sen muistit,
pä yTittää . . ." .
-Päivä oli jälleea helteinen' ja setä
Sandströmin , kor\'at ' varmasti rapaa
täynnä, tuumi Linnea.
"Minulla on huomenna,ilmoitus leh­dessä."
"IMistä, lapsenotosta. akan tai iikoii-otosui?.
Puhalla pian ulos, mitä sisäs-säsi
asuu.*'
Linnea kaatoi lisää scjppaa sedän lau­taselle,
pyöräytti voiiiokareen ruskean
limpunpalan päälle ja sanoi:
"Xo, nyt me jaksapime jutella."
Karkea, mutainen ja vä:>lia käsi si­litti
hellästi nuoren tytön kapeaa kuvet­ta.
"Sinä olet h r a tyttö, Linnea, sinä."
Sinä muutamana silmänräpäyksenä
Linnea katsoi todella ensi kerran setä
Sandströmrä. Ei kukaan ollut vielä
koskaan sanonut hänelle, että hän oli
hj^'ä. Äiti siellä kotona haukkui kai­ken
maailman karvajalaksi ja pauhasi:
"Mene .pois tiehesi, tenava!" Ja hän
oli odottanut sitä aikaa, jolloin saa ava­ta
oman porttinsa ja astua ulos snaaii-malle.
. "Asuuko täällä joku nimliiierkillä
"Luotettava"?
Miitxiiil-täti seisoi oiiaukeamassa
eräänä heinäkuun aamuna ennen yh-,
deksää, siristellen yöfääppäisiä, pieafä
silmiään.
"3{itä rouva haluaa, jotain myydä,
ostaa tai antaa? Ei meille kukaan näin
aikaisin . , Joku hienosti puettu nai­nen
seisoi oven takana.
muu, tässä taio/sa?
oikea?*^
-'On,/on se,,-mikäpä mmi se voisi olla.
Linnea! Li^iiiea!" /Tädin ääni kaikui
kdn peläsiviieen kanan kautta pienen
asunto-osakkc-en. "Täällä on Joku, »ka
haluaa sinua, niinä |a seiä emme-halua
mitään . ,
Ketjulukko helähti sekunnissa auki,
• Kevyesti työnsi tyttö %'anhan tädin si­vulle,
sanoen:
"Tämä on minun ilmoitukseni,"
"Millä ihmeellä tuo tyttö ehti pukea
ja kammata ja panna itsensä tällinkiin
siliä aikaa kuin minä muhinoin jonkun
hullun kanssa oviaukossa?" myhäili tä­ti
• itsekseen.
"Siis vasta tullut Helsinkiin?"
" E i — olen ollut jo viikon, rou\"a."
"Emme ta.vallisesti ota ketään ilman
suosituksia,'-
"Täti lupasi antaa ja kyllä kai te
voitte päätellä ihmisenkin nähdessänne
jotain,"
"Olette hyviii käuiiis tyttö ja puh­taasti
eläneen näköinen. Osaatteko teh­dä
mitään kunnollista? Vasta kahdek­santoista,
ihminen ei silloin osaa paljon,
muistan omaa nuoruuttani."
"Sitten rouva näkee kuin ottaa minut.
Jos en osaa, niin opettelen,"
"MeiHä on kolme lasta, -©1611 paljon
poissa mieheni kanssa. Pääasia 011, et­tä
tulette toimeen heidän kanssaan.
Keittopuolesta y.m. pidän itse huolen."
"Mutta teidän nimenne jä osoitteen­ne?"
" ^
"Tirehtööri Tuomo Fagerlund ja
osoite, kaikki on tässä paperissa, ystä-
Stmrci- tmlipalM ovat rmv&nneet viime mkma& v&rstnmn Quebecin
im^kmmassa, KMmmme m HmUin nmmmiikmimm faiifsta^ missä
paloi neljä nuftma. 85 oppilmU, iytiaä, sekä 64 mnnm^ pehstm
tmiipsiffsta^ miM ^koi kmiulla p&rkaUlmfi tMm» 4ipp&&$i€m tmäem
myiteijBfaikana. :
1
5 ' *' 1
1
a
LÄIIAHTAIHA-TOmOKU0N 27 PÄIVIÄ, ,1950