Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 16, 1944

              (Comulan suomalaisten viikkole/^\
Pablished and printed by the Vapaus
Ptiblishing Com)}any Ziimited. 100-102
Elm Street West, Sudbury* Ontario.
Regtstered at the Post Office Dept.,
Ottawa, as second class matter:
Tilaoshinnat:
1 vk. %....:.$2.oo
6 klc* ••••••«••*«•••••• •••• 1»10 •
3 tcfe* • « ' k * * • • • • • • » » • » • • • i » * » - «60
l vk. . . . . . . . . . . . . . . . . V . . . $ 2 . 50
«kk. ... MO
Suomeen ja mntialle nikomaltle:
1 vk* m i m * • • » » • • « • • • • • • • • • • $3.00
0 Iclc* • »•••»*• • 1*65
Liekki Umestyy jokaisen viikon lau*
fintainal2rsivuisena; sisältäen parasta
kaunokiEJaUlsta luettavaa' kaikilta •dtoij-ta.
AslamleMne myohnneft&än 20 pTosen'-
tin palkkio.
Pyytäkää asiaraiesvälineitä Jo ta­otan.
.nJHOrruSHilNNAT:. Yleinen; flmol-tvshinta
49 senttiä palstatuumalta Ja
kerralta. Alin iltnoitushinta «l.QOV Alin
rnaJä»! kuoliniltaoituksestai $2.00 ynnä
60 senttiä Jokaiäelta muistovärsyllä tai
^tosläuseelta. iEMköislUnns^^^^
Umoitnkslsita. Tils^isUmoittaJien' on.
lähetettävä maksu.etukäteen.
Kaikki liiekiHe tatkoitetotr maksu-osoitufeset-
on «otettava kustantajan.
meen: Vapaus Publishing Company
Eönited
Kustantaja^ ja painaja: Vapaus Pubf
Jishing Company. Limited, 100^102 Klm
Stareet West, SUdbary, Ontario-
. Toimittaja AV Päiviö
Liekkiin aijotut kirjoitukset osoi­tettava:
•
LlEKKi
P.O. Box- 69 Sudbuiyi.jOnt>
U i '
Elokuvsureissa
Sen noitajutun jälfceen en uskalta­nut
pistää nokkaani naapurin pihalle
pitkiin aikoihin. Isäntä mihjaili ko­tosalla
ja: jos M n joskus lähti rynttä-myllyllään
ajelulle, niin eipäs laiettä-nyt
sanaa, nriHä minuutilla hän pa­laa.
Emäntä pistäytyi tämän tästä
juttusilla, mutta. vastaiäemHulle ei
ktttsunöt. Siitä, arvasin, että isäntä
nnirjotteli- minulle vieläv
Mutta eräänä ^fämisna tuU emän-kasvoiltaan,
»mutta nyt hän valahti
kuolonkalpeaksi.
"Pyhä äiti, pelasta meidät ja vie
kotia!" hän mutisi ikuin"horroiksissa.
Kaupan vieressä oli kahvila. Työn­sin
emäntää oyea Uöhti, antaiahan se
turvaa hänelle niin kauaksi että eh­din
hakea vuokra-auton jä viedä hä­net
kotiin, alTä Ibultat^^: pyh^^^^^
&Ua on. muutakb hömttKö, ei^^^^
saatella kotia ^öMta siaiaa kaupun­gissa
olem akfcojä.
Emäntä jäi seisomaan kahvilan
kaksi fcanaäj ^Sn ininnila «n rahaa,
mennääh ja huvitjeBaain ne j>ois> ettei'-
vät paina oäiaatunfboani, 'kun m Ä ne
kanat; äijäkäsafea."
"Mennään väin. ja lähde^^
sä ajoin, efctä ehdMän hummata",
sanmnv "EHjä sinun tarvitse rahojasi
niinun huivitukse^ |3^ainnay s Ä
äijäni' ei tapaa laskea montako sent­tiä
käuj»is^3ssa tuhliaan;"
Niiti me sitten IjÖidimme parhaat
tammeel päällämme. Äti*OäUton^
rään hurahti^Ä: l ä l ^ t t S t e n Ä i a ja
.tomua päälfemme,. mutta ikyytiä ei
kukaan tarjonnut, va;iikka esiinnyim­me
onahdolTisimmamladymaisestii Hte-riJstinKne
nyrkkiä-, autojen- peräänr ja
sähisimme kuin vihaiiset kissat:
"Varttokaa te kaljut! Kun rikastum­me,,
ostamme mekin kaarat ja sitten
ollaan syksyssä, jolloin taas on. enem- , SiiherTse sana katkesi. Emme
pi UtkidlUja, joten uskomme lukija- kumpikaan tienneet, mitä teemme
kunnan laajenevan^ aivan^ itsestään, noille epäritarilKsiile gentlemanneille,
Niin^ itsestään, ja voihan sUä Liekin jos joskus pääsemme auton omista-ystävät
vielä edistää kukin kohdat- jafcsi.
taan. Jos tehtäisiin kysymys: Kat- Kaupungissa katselimme ensitöil^i
sahdapa ympäriUesi, etkö löytäisi yk- .näyteifefkunoita, pistäydyimme sisällän
tä mitta Uekin tilaajaa? niin var- kjn. Tulimme juuri eräästä kaupas-;
maan useampi myöntäisi: Kyllä löy- ta ulos, tun-huomasin kaupan; lähd^
dän,jos ma vaan tahdon. Siini%än.se lä kovin tutun auton parkattuna. Nly-käisih
kaveriani;:
"Katso, tuolla on ukkosi masiina^
Mihin nyt pakenemme?"
Emäntä on tavallisestikiri veretön
näitä sana, että tidJä. käymään heiK \kynnykselte fcuin iaaulattu. Vitkaisin
lä, häneirä on asiaa eöcä «tkofcaanole jiänen x)lkansa yli sisälle ja tiesin mife-kotona.
Beti ji|<^n'. . E m ^ t ä o d o t - emäiönäö. jalat eivät totelleet, sillä
ti ovella ja heti toimitti: isännän pyöreä naama hek>ittilähim-
"Äijä lähti. «Ien illalla n^jän vuo- pöydästä. Voi taivas! Liian
rofcauden hunttausretkelle. Jos simil- myöhäin^i perääntyä. Työnsin emän-laon
a^caa, niin elfcö lähdetä elokö- ^^n' ^s^le ja valmis^duin täiste-viin
nyt kun minulla <m hyvä senssiv sillä, näin, e t t ä emätffö ei siihen.
Sinä tiedät tracm äijäni, ettei hän an- tyketre:" -
na minulle sentin.pyotylääeikä pääs- «Haluaako ladyt liahvia?"; kysyi'
tä minnekään, mutta hsm sinä osti* ne jgäntä jäätävän kohteliaasti. '
"iKii^ostaqöukse^ta^ joimme juuri
"Onkos Liekin tilaajamäärä laske­nut,
koska toimittaja ei ole maininnut
siitä mitään moniin kuukausiin, ku­ten
tapasi aiemmin tehdä?" kysäistiin
mmltn äskettäin.- Eikä' Olt,. muuten
vain ei ole tullut siitä mainituksi. Ta-^
hi laskikin i:e tilapäisesti kerran, ni­mitäin
kesäkuulla,^ Se oU pitkHnai-:
koihin ainOa^ kuukausi^ jolloin niin kä­vi,
mdta seuraavina kuukausina taas
jatkui tavallista^ nousua. Ja m
tfiksi onkin^ Ja siihen me voisimme
sanoa: Tahd4) toki,.hyvä ystävä/
* * *
. "Eräs kyselevä. Liekin ystävä" on
johtanut ajatuksemme lehtiemme kie­leen.
Hän 'mainitsee erään lehden pa­kinoitsijan
törkeästä kielenkäytöstä ja
kysyy, mitä arvelemme sen vaikutta­van
tuon lehden lukijoihin. .Arvelem­me,
että enemmistö heistä, heisiä­kään,
ei sellaista suosi,, vaan pitää si­tä
typeränä ja halpamaisena urheilu­ina,
joskin joillekin, paattmeimmillej
sclien€€~mväirh~uhäjää.'~
Eräässä toisessa lehdessä, jota hän.
silloin tällöin saa silmäillä, sanoo hän
nähneensä vuosikausia jajkettavan- ei
vain törkeää kielenkäyttöä toisinajat­televista,
vaan myöskin^ omuituista
sanojen taimUusta, kuten mahdotoin,
välttiHnätöin, voitiamatoin, tahratoin,
velatoitty laitoin jne. "Onko tuo oi­keaa
kieltä?" hän. kysyy. El ole. Se
ön niinsanoakscnmc vanhantestanien-iin
aikuista suomea, jota ei näe enää
juuri missään muualla käytettävän
kuin siinä Jehdessa-, Arvaamme tuon
lehden^ vaikka häjiei sen nimeä mah-nitse.
Näkyy sillä olevan muHakin o-mia
kielipatenttejaan. Sille ei esim,
}riUä>se, eUä'puhuttaessa jostakin hen*
kilosta asutttomat yhteydessä maimt-kahvit^
V^i^öin yhtä JIÄ^
"Mitäs ladyt sitten kahvilasta, ha­kevat,
kun ei kahvi; kelpaa?" kysyi
isäntä ivallisesti.
"Olimme juuri äsken täällä ja
unohdin ostamani Ieh<ien, joten pala^
sih katsomaan jos se on vielä siinä:
mihin sen jätin/*, valehtelin silmää Ta­pattamatta.
-
"Hm", hymähti isäntä kaksimreli-
. sesfci hymyito. ^'Mitä; teillä oli tä­nään
niin tärkeitä asioita kaii^^ungis-sa
töimifettavana? Vaimoni ei puhur
nut eilen illalla nritään kaupunkiin
tulbstaMi."
"Mitäs isännällä oli tekemistä 'kau­pungissa
kesken kiireintä hunlJtaus-ta?"
kysyin herttaisesti hymyillen.
Isäntä loi minuun vähemmän lem-
I>eän katseen ja sanoi:
"Kaaraan ny t ja kotia."
"Kiitos tarjouksesta", vastasin,
"mutta emme ole vielä valmiita ja e i - '
pä meitä ^3rydille huolittu tänne tul-lessa'kaan,
niin mitäpä otamme sitä
paiatessakaan."
"Mene sinä vaikka helvettiin, mut­ta
aicka lähtee mun mukaani", sähäh­ti
isäntä ja niin hän vei "akkansa".
Voi sitä rynttämyllyn lähtöä. Luo­jan
kiitos etten, ollut rattailla. Jota­kin
tuollaista epäilin ja siksi en men-
- - nyt kyydille, minulla kun on tuo sy-
~ ~ ' ~ ^ däni sellainen, että se pelkää sellaisia.
seen tapaan, vaan aina pitää olla "a- kyytejä. Ja isäntä tietää sen, joten,
suva talossa No." jne. Niin että sen olisi ajanut vielä hurjempaa minun.
sitten tuon lehden lukijat erehtymät- rattailla ollessa. Ei isäntä olisi minua
tömästi tietävät, että se "asuu" siinä, tappanut, olisin vain kuollut omaan
taiassa, eikä vaifi muuten käytä sitä' pelkooni ja isäntä olisi, saanut koste-osoitetta;
tuksi monta tililleni laskettua keppos-
"Eikö meidän muuten pitäisi vält-^ ta, joihin olin Syytön ja syyllinen.
tää lehdissämme vieraskielisten sano- Mutta en iminä halua niin mennä> yri-jen
käyttöä, kuten haali, poortitalo, tän vielä toistekin huvittelemaan
piknikki^ tiketstiy paartit, runnari, naapurin emännän kanssa, jos kana-kuittasi
jne., onhan niille suomalainen, rahoja riittää ja senssi tulee.
A^Uärinä
Olen varma, että tuota ots&koa ei
ole ennen näkynyt juttujeni maajofcl
sena. Eikä tuo titteli ole ennen, mi,
nuakaan koristanut, mutta nyt mor
nesta hyvästä ammatista valitsin par­haan.
— myllärin viran. Niin että —
öhöml
En aikonut pröystäillä uudella tit­telilläni,
ei. Julistin tuon vain näia
heti alussa, kun viime kh-jeeni töir
voin saattavan lukijan hiukan uteli­aaksi.
Muistattehan miten kerroiiL
työhön menosta komeasti, mutta vai-fcminvit^^
niin^ tm-vpmsken
hetättävänr lukijan mieleQ-kiiraion
itserakasta; minääni kohtaan
siinä.- määrin, e t t ä malttamattomasti
odottaisi.«euraavaa Liekkiä ja odotd-lessaan
knvittselisi vaikka kuinkakiifc^
romanttisia > tahi patrioottisia asioita-minnn
kohdalleni ja minun kxmniafc-seni.
Ja nyt sitteuy kun. lukijan jänni­tys:
on: kohonnut, korkeimmilleen, tyy­tyväisenä
hymähdellen julistan oleva^
ni mylläri..
Totta puhuen; ei minulle silti sitä-virkaa
.uskota, ja tuskinpa sitä huo-
- lisinikaan^ Josnäet jauhoista faujöno-j
a saisin, niin silloin; varmaan entiset
virkaveljeni-ja' sisareni — kokit
hyökkäisivät niskaani ja syyttäisivät,
minua, mylläriä. Joo, en ole aivaiL.
mylläri,, muita kyllä sen apulainen..
Pistämme jauhot pussiin sitä myöten-kuin
niitä myllystä tulee ja laitam-mekin
pussit täyteen, että ei ole aina­kaan^
siinä suhteessa moittimista.
Olisihan niitä ollut muitakin aloja
tarjolla tällaiselle mahtavalle ihmisel­le,
vaan — no-niin, en kaipaa aina­kaan
puui:okapustaa "kesällä. Seksuu-namieheksi
en taas uskaltanut ryhtyä,
kun. siinä näkee yhtämittaa junia me­nevän,
itään sekä länteen. Se saat­taisi
kulkurivereni liian kovalle koe­tukselle
enkä takaa maittaisinko jona­kin
heikkona hetkenä, olla tarttumat­ta
ripoihin.
Siksi otaksuin viljaelevaattorin
kaikkein, turvallisimmaksi ja sitä se
onkin. Siellä on niin rauhallista ja,
kotoista,.ehkä siksi, kun kokkina olen-tottunut
j^uhonpölyyn. Ja on siellä,
hiukan huviakin, työn ohella. Tä­näänkin
nousimme hissillä elevaatto­rimme
korkeimpaan-huippuun ja kat­selimme
miten kaksoiskaupunkimme
tuolla alhaalla on kuin kaksi jalko­jemme
juuTeen asetettua mattoa. Niin
turhan matalalta ne näyttivät, että
toivat-mieleen moniväriset, taiteelli­sesti
kuvioidut matot.
- SIRPA-SERKKU.
vastin-— eikö meidän pitäisi harras­taa,
kielemme-puhtautta?" kysyy ys­tävämme.
Kyllä, ja kyllä- sitä harras-^
telaankin tyydyttävästi. Mutta useim^
mat noista edellämainituista sanoista,
ovat niin tavallisia ja jokapäiväisessä
puheessa melkein yksinomaan kävtet-
ELTSA.-
Vastaus ia vähän
Tämä olisi kuulunut mätäkuun jut-tyjä,
että ne ovat aivan luonnostaan tuihin, mutta kun olen niitä Eetun
vallanneet itselleen esiintymisoikeu- 'neuvoja kokeillut koko kesän, niin
den missä tahansa. SitL^paitsi riippuu^ «vt voin ilmoittaa mihin tuloksiin
siitäkin, milloin ja minkälaisessa, yh- olen tullut,
tcydessä niitä käytetään. Vakavani- Lehtihaude; kun lehdet ovat kes-missa,
johtavissa kirjoihtksissär pyri- kenkasvuisia*, on todellakin suosittar-tään
nata ja kaikkea muutakin vie^ va. Vaan-minulle kävi niin ohraises-rasta.
välUämaän, lukutmattamatta y- ti, että kun olin töiden lomassa juuri
tuisnn osoite tavallisesti yksinkertai-: XeismaaUmaJlisia sanoja. — AF. kerennyt niiden lehtien alle niin aina
sattui tulemaan joku. vieras, joten se
jäi sille päivälle.
Se kuuma hevoslanta on jäänyt ko­keilematta
siitäyksinkertaisesia syys­tä,
kun täällä Canadassa tuskin löy­tyy
palanutta hevoslantaa, koska far­marit
kiikuttavat sen suoraan hevosen
hännän alta pellolle. Muuten, Poh­jolaisen
mielipiteen mukaan, olisinkin
sitä käyttämään liian laho.
Olen myös kokeillut istua hiekas­sa
(ei tuhkassa, vaikka vanhassa kir­jassa
sanottiin Joopista, että 'hän is­tui
duhvas ja kaapei" händäns") ja
kun hiekka on 110 astetta kuumaa,
nitnt kyllä siitä on apua. Parasta
olisi järvihiekka.
Onhan, niitä neuvoja monenlaisia,
vaan nnnä annan vielä yhden näm
talven tullen. Ostakaapas pullo he­vosen
linjamenttiä, ikään katsomatta.
Minä itse östfn sitä myös; H>^m ar-kaiHen
sitä kylläi käytin sen emoksi,
kun (rföi kerran kuvissa: ja siellä pöh-lö
sotamies marssi marakatin komen­non
mukaan: niin kauan, että toiseC
<^atJoM^ &Ufr sivulla)