Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 30, 1950

              r
huutamalla huutaa ruokaa., ajatus kier­tää
aina riioaii tienoilla. Näe A'aikka
kuinka kaunista katseltavaa, niin et sitä
jaksa oikein tajuta, näe lähelläsi vaikka
kuinka hemaiseva nainen ja koeta pa-koittaa
itseäsi ajattelemaan sitä naisena,
niin kohta huomaatkin kyräileväsi Jos­ko
siliä on jossakin leivänpala, jonka ai­koo
sujauttaa sinulle, näet yölläkin un­ta
aina ruoasta j a herätessäsi massiitte-iet
vielä kuin syödäksesi- Politikoida
vielä jotenkin voi\rse ei yaadj^muita in-tohi.
Tioja kuin järjen. Mutta sellainen,
joka on kokenut kaiken tämän, tietää
miksi punktilla ei nukuttu.
Joku keittopaikalla olleista palasi
punktille ja tiesi kertoa, että tuoksu ai­nakin
alkaa olla aivan erikoista.
E i paljoa puhuttu.
Yksi ja toinen hiiviskeli ulos ja met­sään.
Jos keittopaikalla olisi ollut ensiluok­kainen
filmaaja, taikka joku de Go-yan
lainen maalari, niin hän olisi saaT
nut kankaalle jotain erikoista.
Kuutamoinen.taivas repaleiset pilvet,
kuutamoinen meitsä,maisema jota varjot
silloin tällöin pyyhkivät, aukeamalla
nuotio, siinä orinalaatuisepsa -kenttäkeit­tiö,
kokki ko|ita!a;!seii; .se||)ään kanssa
hämmentämässii^ varliomiehistö vähän
loitommalla... kaiken varalta ja sit­ten
kuut^iJSoi?€Ssä 'MgtsM§=;M J^^^
salaperäisiä fiaam^uja,- toin inuiimfouk*
keleita kivrkaudeii ajoilta, ukkeleita, joi-den,
•eBP,estääl|kis^^.lai|lat^Baa^
nio oli värjännyt luurankomaisiksi, sy^
veptiim^ä ;vi€ila!cig. kasvou^tf 14^ var?-'
joja. ' - ^ -
Tällaiset ^iikk^lit- hiipivät^ hiljaa, .saa?
puvat vardomiehistönluo, pääsivät lä-;
pi, nuuhldya:t ilpiaa; t^jutalse^en hienon
aroomin,jolai kurkistelee pataan, riipiitr
taa kädessään jotakin — lähempää ikat«
soen se hajottaisi sammakolta,. — mök-sauttaa
saaliinsa pataanf juttelee kokin
kanssa aikansa- aikaisemmista hiiri-,
käärme-, .vaBis- ym. keitoista j a hiihte*
ke sitten taas punktille käsin, metsän
varjoon.
X i i n , punktilla oli. tähän mennessä,
syöty jo petäjäistäj variksia, horsmia^
maasta kaivettiijä konii^raatoja,- oH:syör
ty jo samma:koifakii3^ oli syöty kai^keay
mutta nyt oli vasta ensiliig?ftaäpadas*
sa koirarakkari j a tällainen määrä sam­makoitta.
•
—- ¥oi jumaliste miteii hieno aroomir;
Jokaliien.-piii^klllle palaajar tfeSi/ker­toa,
aropmista, t i ^ i ^ kertoj^v jqst^Mn v!^-
lä kiinnisaadusta sammakosta, riiitkä.
oli lisätty pataan.
LaslsettiiHi
tähänastisten tiedoitusten mukaan
padassa jO: l$ä95,^ammaj£koa. .
\'iimeinuen hiiviskely- eli pyhiinva-ellusretkeltä
palaaja kertoi/ viimeisen
uutisen.
— suuri rupisammakko.... loikki ai--
•van kokin nokan -^teei^^ alkoi töllistellä-pää
kekassa - . töUisteli kuin kysyäk­seen
ehkä. että mitäs tääjjä on tekeillä-tai
eHliäj^että mitäs te olette minun su-ki-.
kunnaileni tehneet... ota selvää . . .
Se kokki on sentään nokkela, m i e s . ..
roikottaa kohta sammakkoa ilmassa ja
sitten moiskis... pataan . . . Lisää se on
sekin. ; ' , • ^
Aivan, 199 ynnä lisää 1 . . . tasan kak-sitaa.
Lännen Etjivartio ja kaksisataa
sammakkoa . . .
Kuinkahan paljon siitä tulisi kuta­kin
nokkaa kohden . . . ? Aroonii...
tuoksu Jaa . . . ei vain oikein nukuta.
mille, sairaille kaksi, sitten litkoja Jo
riittää.
Jaa'a.
Lisurang-ot istuvat' \nodepoliensa reu-
.noilla.. Useim-milia on. jo siemaistu pak-
.-ki, jossa, kahvimukiliinen soppaa on ol­lut,
tyhjäksi, joku lusikoi ^idelä. Erääl­tä
polalta horjuu jaloilleen toisia, vielä
laihempi luuranko, paareille valmis
keuhkotautinen, alkaa puhua, ei -läsnä­oleville,
vaan kuin jossain kaukana nä-kemälieen
kuulijakunnalle:
— Te täyteläisyyttänne uhkuvat nai­set
ja hyvinvoinnista yhtä uhkux^at her­rat,
te, jotka ahmitte hienoja päivälli­siänne
loistavissa lukaaleissanne ja
mahtavissa hotelleissa, joissa pöydät
notkuvat kymmenien erilaisten herk­kujen
painosta (tällaisista päivällisistä
hän oli äsken lukenut punktille salakul­jetusta
lehdestä) te, jotka olette pynt­täytyneet
muodimiiukaisiin silkkeihin ja
verkoiliin, te, ette näe nyt tätä tilannet­ta
. . , Mutta kuulkaa, tässä syötiin koi^
ranraklcari ia; tasan kaksisataa sam-makkoa.
N i i n •
Älkää, nyrpistäkö inhosta nenäänne
. . . ä,lkää huoliko sanoa, että tuollaiseen
alentuvat yaiin alhaisen-rahvaan o l i o t ..
Älkää... Tehkää' ensin tili; itsenne
kanssa-... oletteko koskaaitolleel tällai-r
sia .Iuiir*iö.kpja... Järtehkää. eanenkaikr
kea tili: siitä, ettekö juiurii te: 9^ <>1-
• leefe,. ajamassa;;. :.melfä ^täiipe..Mmtth
•kää: j ^ -"%ykenette-• kp.mpikc^-: on ,• alempi
•fj^liof. s^ö, Joka;: yrittää-. iiääfiiryttää.:.toi-r.
sm. näl^!||s valko- se, j*oka;;(^fli£äkiiple>.
matK< partaalla, jilekgkelee sainmakoita;
l y - U O R I LÄÄKÄRI oli juuri aloitta-nuf
vastaanottonsa. \lhdoliiKin!
Kuiölva hän. olikaan iloinen! Hän oli
kuluttanut vähintään puoli tuntia, mmi-kilpensä
kiilloittamiseen. Olkaa hyvä!
Ivc n oa sairas, liän voi tulla. Ja ihmisiä
tuli todellakin,
jo aamupäivällä oli pieni odotushuo­ne
täynnä. Siellä istui viisi potilasta.
Kolme herraa ja kaksi naista. He odot­tivat
kärsivällisesti. Tohtori asteli vielä
muutaman kerran edestakaisin vastaan­ottohuoneessaan,
hykerteli käsiään, hais-
• teri apteekkarin lähettämiä kukkia, ihas­teli
hautaustoimiston " N u k u rauhassa"
lähettämiä kauniita orvokkeja ja lisäsi
niihin hiukan vettä, sitten hän astui
odotushuoneen ovelle, avasi sen ja ^a-noi:
'.
— Seuraava, olkaa hyväI
IMuuan sairaan näköinen keski-ikäi-nen
herrasmies astui sisään. Hänen
kasvojensa väri oli hieman kellahtava.
Varmaanldn maksa, tuumi tohtori.
-— Mikä teitä vaivaa? hän kysyi koh­teliaasti;
Onko maksassa vikaa?
.— Kuinka tohtori tuli sitä ajatelleek-
• s i ? v . ' . , ,:,
' — Minä arvaan sen. Koko teidän u l -
koiÄöBne, kasvojen keltainen väri . . .
;. Ohko-teiliä. i i p o j a ? ; /
— Kipujako? Josko iminulla on k i ­puja?
'Minun-lompakkoni tuottaa mi-
I N i i n . . . h ^ ^ t herrat.ja.muiits . .^Ja
jos. .joskus kirjoitatte - .'kptep; voi; olla
. m.ahdo|li§ta, - ojin^, .i<>|,stavif n / j i i M I ^
j a päivällislespie historioitas sek^^^
te niissä suiiristapuheistannft, joissa,: jur
listatte, että kaiklUat kansalaisillat on
^mat; oikeudet ja-yliitä; ihailet; oltavat
tässä ihanassa tasayaltaisessa diktatuur
riparatiisissa, nim, "kmtok^Bu niissä; hisr
tbrioissa;näistäldn päi\'ä:;llisistä; j a n
osallistuneista. -
Nämä päivällisvieraat ovat Suomen
kansalaisia, inaan pa?haiiMB^n, luoka45
tj^väeRlupk^n;" psifhajta., mietu . Myls-takaa-
Ja täinä vaiikila- on Suomen
•Muista.kaal,.
, * koirarakkari ja,/ kaksisataa
sanamakkoa;... 5j'ötävänäv.,.. jai lähes
kalcsisataa suomalaista^ iuuÄköa päl^
välilsvieraina . . .suomalaisella S^ah^^
punktill%vuonna,. 1:9M". Mplstak^a, • -1
Puhui: ja, kuppertuirsitt^n: pplalleen
henki; vai vai^sti pihisteii> ^
Luurangot tuijotteJievat/jonaeMn/kuin
itsel>seen,. jossakin- kolahtaa viplä} Ip-sikka
tyhjäii: pakin pohjaap,. Kolata on
aamuhuuto. ja^ sitt^ri pi^kkotyö.
Vähintään kaksi, mottia päivää, koh­den.
INIelkoista ennen aamuhuutoa hiipi
kokki apulaisineen ja patoineen punk­tille.
istahtaa säng>'n reunalle ikään­kuin
väsyneenä.. . miettii.
Lähes kaksisataa nälästä kiiluvaa sil­mäparia
seuraa kokin jokaista elettä ja
liikettä.
Mhdoin kokki nousee, hämmentää pa­taa,
oikaisee kauha kourassa .
— Kahvimukillineii mieheen terveem-
Upingtonissa, pienessä Orange-joen
varrella olevassa kaupungissa Etelä-Af­rikassa
käytiin äskettäin hintasota —
ryyppyjen Mnnasta.
Kaupungin kaksi hotellia joutui eri­mielisyyteen
jostakin syystä ja toinen
hotelli alkoi myydä 10 penceri ryyppj'jä
1 pencellä. Toinen hotelli seurasi esi­merkkiä
ja janoiset käyttivät hyväkseen
hintasotaa. Monet asiakkaat kaatoivat
ryyppynsä tiskille ja koettivat, palaako
viina. '
Poliisit seurasivat asiaa hymyillen ja
odottivat, että hotellien omistajat tuli­sivat
järkiinsä. J a tulivathan he korot­tamalla
ryjiipyjen hinnat taas entisel­leen.
.
Ruotsalainen tilastctieteilijä professo-riv
Lindstrand väittää, että Anoa o a maa-iimaji
suosituin naisen nimi. Euroopas­sa
sanota^ olehan 94 miljooftaa Annaa.
.aiiiUe.mitä suurinta tuskaa. Lisäiisi mi­nulla
on liikavarpaita. Mutta muutoin
olen terve, j a pirteä. En ole eläissäni
käyiiyt. lääkärillä.
'Nuori lääkäri nauroi imarreltuna. Tä­mäpä
oU todella hyvä alku! Hän olisi
siis ensimmäinen!
— Ja nyt/minä saan sen kunnian!
— Niin. Tohtoria on minulle erikoi­sesti
suositeltu.
— Eiitolvsia, kiitoksia. On hauska
. kuulla, että luotatte/minuun.
— Luotanko? Menenpä vieläkin p i ­temmälle.
Tiedän ,että. teille voi antaa
velaksi. Olen varma siitä, että maksat­te
velkamie.' •
Nuori lääkäri häkeltyi.
— Mitä sanotte?. E a ymmärM. Mak­saako?
. ;
- ^ A i n a k i n puolet hankittaessa, vas-
. . tasi TOies iiinostmieena. ' Loput -saatte
V laskuun.. •
Mutta, mutta../ettekö'te'ole­kaan
potilas?
— Potilaslio? Enhän'toki, H&rra pa­ratkoon!
Minä olen Klaran Terästeh- _
taan edustaja. Lääkärinaimmatissanne
te varmasti tarvitsette tuotteitamme.
Meillä on suuri, valikoima parhaimpia
laatuja pihtejä, veitsiä j a saksia, pinset­tejä
ja mikroskooppeja. Tässä on luet-felommej
olkaa hyvä. •
Läääkäri heilautti surkutellen kättään.
— Minä en tarvitse mitään — ehkä
myöhemmin, mutta nyt saatte suoda mi­nulle
anteeksi, odotushuone on täyn-nä
ihmisiä.
Tehtaan ed|ustaja «katosi nopeasti.
Nuori lääkäri avasi odotushuoneen oven.
-— Olkaa hy\-ä, seuraava!
Nuori nainen oli noussut. Hän tuli
nopein askelin avatusta ovesta lääkä­r
in vastaanottohuoneeseen ja jäi sinne
seisomaan sanaakaan virkkamatta. 'Hän
oli erittäin liaunis nainen. Lääkäri ka­kisteli
kurkkuaan- Oli hiukan hämil­lään.
— O l k a a hyvä ja tulkaa lähemmäksi,
— Kiitos, tohtori.
Nuori nainen oli niyös hämillään.
Lääkäri huomasi sen.
— Ei teidäiJ tarvitse minua ujostella.
" ^linär olen lääkäri. Te voitte, luottaa
minuun. . .
— Niin.
• -— Olkaa hyvä ja riisuutukaa tuolla '
•veriiori, talaana. • . ' _ • - •
" NucHri Aainen pudisti rajusti päätään.
— Eihän toki, mieliunsimlii. ei, eihän
se ole välltämälöntä.
— Rakas, neiti, sen asian voitte huo­letta
jättää minim arx^osteltavakseni.
;Mutta katsotaanhan," jos teillä on vikaa
kurkussa.
LälikärI katsa! hänen nieluimsa, mut­ta
ei nähnyt siellä mitääii erikoisia.
— Ei kurkussa ole mitään vikaa,
— Ei olekaan, sen minäkin tiedän,
^:Minä . . . mutta . . . minä , . .
— Teidän on-riisuuduttavaa. .Minulla
ei ole kovin paljon aikaa. Potilaat o-dottavat.
Ottakaa-ieaiiiki pois ykän­ne-.
. .
Tohtori ei välittänyt potilaan vastus­teluista.*
Hän talutti neitosen verhon
taakse.
—-Olkaa hyvä — alushameen voitte
jättää yllenne.
— Mutta tohtori, minähän . . ..
— Tehkää kuten sanoin!
- Nainen totteli. Seurasi tauko.
—r Oletteko pian valmis?
— Kyllä, tohtori.
— Tulkaa sitten täune.
Nainen tuli. Habgllä o l i haftu pääs­sä-
ja.„'vaatte.et- käsivarrella. Lääkäri - huo­ahti
helpoituksesta. Hän virkkoi ystä-
-väliisesti
—- 'Nyt saatte kertoa minulle, ininkä-vuoksi
olette, tullut-luokseni. Kertokaa
kaikki.
. Nuori nainen veti sjn,'ään henkeään.
Sitten hän alkoi kertoa:
• Minä-; • olen- aikakaiislehtikustanta-
-mon asiauiies. Te olette juuri aloitta­nut
vastaaiKsttonne, jääminä tahtoisin
mielelläni kysyä teiltä, mjtkä aikakaus­lehdet
ja.'kirjat; teitä kiinnostavat. • M e
välitämme kaikkea. Kalkki maailman
maat o\mt luetteloissamme edustettuina.
Mitä tilauksia saan luvan imerkltä tili!-
lenne? Mitä te haluatte?
Saatuaan sanottavansa sanotuksi tyt­tö
huoahti; mieli keventyneenä. Lääkä­rikin
huokaisi ja ohjasi hänet ulos sivu­ovesta.
~ Rakas, neiti, minä eo halua min­käänlaisia
kirjoja. Minä toivon aino­astaan
;yhta asiaa rauhaa ja. tilaisuut­ta
vihdoinkin ruyeta käsitl«l^n|än. poti­laitani.
Minulla on nyt vastaanotto­aika,
ymmärrättekö? . Vaslaanottoai-
.ka! • - • . ' , '• ••••
Kiukkuisena hän paiskasi oven kiin­ni
naisen jäSlifieii..
Seuraava oli: i i p o i i mies. Hän veti
hiukan toista jalkaa perässään. Juma­lan
kiitos, lääkäri ajatteli, hän on var-
. masti tullut jalkansa takia. .
Mikä teitä' vaivaa?
Nuori mies huokaisi aivan kuin sydän
olisi ollut halkeamaisillaan.
— Oi, tohtori, kuinka kaunista ja
kuinka ihanaa elämä olisikaan, jollei
. . . jollei . . .
— Sanokaa pois vain. Minähän olen
lääkäri.
Ja nuorimies sanoi.
— Niin, tohtori. Kuinka kaunista ja
ihanaa elämä olisikaan, hän huokaisi
ja hänen kasvoilleen levisi syvästi huo­lestunut
iline, jollei olisi alinomaisia
huolia vanhuudesta. Te olette onnelli­nen.
Ansaitsette rahaa. Mutta äkkiä
— kohtalon Isku — kuin salama kirk­kaalta
taivaalta. Te sairastutte. T u ­lette
kuolemansairaaksi. Teidän sääs­tönne
hupenevat — suurin köyhyys sei­soo
ovenne edessä. Oi, jospa te tietäi­sitte,
jospa te aavistaisitte . . .
Nuori imies ei voinut jatkaa. Hän
peitti käsillä kasvonsa. Lääkäri astui
hänen luokseen sydän tä>Tinä myötä­tuntoa.
S>"västi liikuttuneena hän virk­koi:
— Minä aavistan sen. Koettakaa
rauhoittua.. Jatkakaa!
—• Senvuoksi olen tullut luoksenne.
En tahdo, että eläisitte enää päivää-tm
iÄiipaiiffiiii
ifä'-%i.imiii-'~stmi:^.it.A':Hi' '•••.!-M:S:ir¥,: :«!-;•/: l i S : ..irij-Vi:! ^f}m' -iiii:, •' Sir '!;:«::V^;ä!!|K/i.::•:^rs^.f![;^«