Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 30, 1950

              mm
asiathan ne ovat Saulin takana.
On sadellut lunta pitkin alkutalvea
harvinaisen runsaasti, sienesti, kun ei
oie jaksanut hänelle tuotuim käsityöhön­kään
tarttua, vielä vähemmän luk^ea Ee­ron
tuomia kirjoja, on hän katsellut val­koisten
lumien tanssia ildiunansa läpi.
Kerkiää tässä ajatella tuhannet ajatuk­set
Ei ole mitään, mihin hiljaisen epä­toivonsa
hukuttaisi. Ajatukset kiertä­vät
kuumeisina käsityötä tehdessä ja ne
saavat hänet heittämään pois kirjankin,
olipa se sitten kuinka hyvä tahansa. Tä­näänkin,
ulkong. ollessa harmaan päivän,
on hän heittäytynyt mitään tekemättö­mäksi,
iidjateh kuuiineistä ruutnisläan
pehmeisiin tyymyihin, joitä Sanni tiinti
sitten ^ käydessään oli asetellut Bäiien
täiseen, övea 'öyt käj^dessä Ja paina-'
v i ^ askelten kuuluessa tietää tiili-jan
Sauliksi. Se hän on&in, aStiiii pe-resimss
Ja Istuututi tuolin laidalle, va-rceöj
jottfii kaataisi iääkfepulfefs.
---^N0^ffiiteB^Mnä-:2s|rt"|'^s€M? •
— Niinkuin enneäkin. -
Jos heidän ''k«skafcsteknsä-JÖval^
. oBset-. kylMäyV-; ^o?trat>i#-a^y^lä^ vidä
enää&yhnää t^%Mti/-ai'Ti^plläa-va!i&. •
— |*itäisi- kaiiä^^eitäsl. imsiä-. - '
— PlaMtoin,-loptdlaal&äll Hiiös.näyt- •
tsvät iölei^l., ¥äiklLa 'saäQaö^ä im ^taitaa
kul­olla,
namtlikö^ äl!m,-lälii .
—^ Eikä dl€,~sälioc?Säull.
hy^iiiMii vUM g^äräfitna.
— Tuskinpa! — Hän katselee läpi-liUultaVia.
fiäsiääii, joiööii ^-raiet näyt­tävät
päivä päivältä pitenevälle — Ajat­telin
jo tära syks3rnä merreväni.
—- Siinäpä on. -Säktälsiih vain si-
• nuUe hyviä lääSifeitä ed'ellfeenkin jä voi-markäsfa
l-uokaä, niirk jo väin . . .
'Hän vilkaise^e hiukan ilinieissääh Sau­liin.
Tuntuvat niin budoilta nuo sanat.
Ei ote pitkään aikaan ktiullut noin ystä­vällistä
puhetta.
— Mitäpä te täliäisella raukalla teet-ter~-^
ihän rnlhusta ikänä taida kalua
tulla oikeisiin töihin.
— Miksikäs ei tule. Tuota . . . Sauli
yskähteiee jollakin tavoin neuvottciiiäs-ti,
pötkii saä^päähsä kärjellä hlenian
kohonnutta lattialankun reuinää ja al­kaa
sitteii tääs:- — Ajätteliii, että \^isit
pyytää isältäsi avustusta, äjätteiiii noiii
vähän enemimälti — tuota . . .
— Isältäkö? Mutta hähhäh ön niin
monta kertaa meitä äuttadut.
— Tarfcoitin nyt=rehellistä peliä, erikä
varastelemista. Antaisivat sinulle pe­rintösi
kokonaan ilman muuta. Siinähän
kai ei olisi kenelläkään mitään sanoinis-ta.~~
'
— Perintösi?
— Niin, perintösi. Tarvitsisin minä- '
kin rahoja vähäsen.
Harmaus on levinnyt yli Elisan kas­vojen.
Hän Iväsittää äkkiä. Sauli ha-iuaa
rahat, ennen kuin . . .
— Minä, sanoa hän tuskin kuuluvas­ti,
— olen juuri ajatellut, että siitä ta­holta
on lapsilla mahdollisesti vähäinen
turva, kun osansa perinnöstäni saavat.
Sinä saat tietenkin siitä puolet. Eiliän .
minulla muuten mieleenkään olisi koko
perintö tullut, mutta kun oli puhetta äi­din
kanssa Lainan naimisiin menosta ja
hänelle osansa luovuttamisesta . . .
— ILuulostaa vähän siltä, kuin et lap­sia
minun huostaani luöttaisikaan, jos .
joutuisit heidät jättämään.
— Sinulle tietj'sti, kenelle muulle. Si-nullehan
he jäävät. Mutta Sauli hyvä,
kuinka olet tullut tuota perintö-asiaa
^.jatelleeksi? Emmekö jätä sitä tulevai-stitideii
asialisi? . .
-— Elisa. — Sauli iiumärtuu hänen "
puöMiiss. — • Jöä • 'inilföinkaaii- -ofel- tni^
misia^H^äistäkSla teet
ymmärtänyt, mutta pääpiirteissään
teökin. Lapsille täj^yy. jäädä häneltä
jotakin.
— Jos . . . kuiskaa hän kui\in huulin
— sinä menet naimisiin ja . . .
— -Minä kiellän sinua puhumasta sel­laista.
Sinä et kuole. Lupaa., Elisa, pu­hua
isäsi kanssa.
— En voi, Sauli , . .
— Mitä sinä sanot?
— :^Iinä, minä en ole vielä oikein aja­tellut
tätä asiaa. Sauli, emieiilvuin läh­den,
haluaisin tehdä sinun elämäsi hy­väili,
niutta myöskin lasten . . .
— Lupaa — lupaa . . .
Elisan mfelessä syttyy äfekiä uusi toi­ve.
Haö ^samm lij-myillen:
~ Kunhan tästä paranen, uiin sit­ten
, j .
Saulin kasvot synkistyvät.
• —- E i , nyt heti. . Emn^m koskaan tie­dä,.-
mikä päii^ ön vihöeis&isims. •
— Mtitiä etkö sinä äskenkin ssnonut,
että paranen.
-^ILtipaa, -Elfea,. Iiipaa!
_ - 7 - , B®'ymn-mrsä,. nyt sinut. Minkä'
• mi>%si sSia.^Qn niiii 'kiire... , ? - -
~ --Eihän ss|i niin M i r e k ä a n . Ssuli
nousee-iiiilkeiti hu^hotta-ea; -multa kli-
. .ntsftuiivsitten häneö ylitseen.. Ajatte^
: Ie sitähHömi^ii. . Tiifen silloift uu&l-
• -tefefe. - V-skölij-että 'sillöiaMyöniiyt..:. Tfe-
-drätllänj- ^tÄ-uhraan-'kaiken, laste^ime
•hyväili,-. : • :.
"Hän ei saa sanaakaan suiistEan niie-hsii
lähtiessä ja poistuessa.
ma
; -Tuskallista heittelehtimistä. Siljaista,
väliin äänekkäämpääkin ylisinpuheliia,
johon hän aina havahtuu.
— Äiti . . .
'Hän ei käsitä Eeron tulleen viereensä.
Uudelleen san«o poika:
— Aiti . . .
— Sinäkö siinä, lapsi?
— Kaupanhoitajan täti on tulossa
tänne.
— Kaupanhoitajan t ä t i . . . Elisan ai-vökisä
alkaa kirkastua. — Hertta-tätiä­kö
tarkoitat?
— Niin . . . niin!
- —Käske hänet sisälle.
Ilumhleksuhtaa. Milvsi... niifei...?
— Päivää, Elisa!
— Hertta! Hän kääntää vaikeasti
kasvojaan tullutta kohti. — Sinäkin
muistat.
— Olen niin monta kertaa tänne ai­konut,
saatuani yhä ja yhä surulliseni-pia
viestejä täältä. Sinä, kylläpä olet
muuttunut. Sama valkea'Elisa olet nyt
kuin ennenkin, mutta pienempi . . . pie­nempi.
— Päivää! Onpa siitä kauan, kun si­nua
on näkyn3-t.
—Omaa elämääni olen elellyt. Kuin­ka
voit tänään?
—- .Kohtalaisen hyvin, vaikka kyllä
kai se alkaa tästä lähin tasaisesti sille
huonovointisuuden puolelle laskea.
Kuinka heikoksi ja avuttomaksi hän
'tuntee itsensä kätseliessaan Hertan voi­makasta,
kukoistavaa olemusta. Tuutuu
aivan mahdottomalle, että ihminen voi
olla niin eheän värinen ja terve. Hertta
aukoo jotakiin patetista.
— Valmistin sinulle kaakun illalla.
Sen pitäisi olla voimakasta ja h r a ä.
Kermasta ja hedelmistä pelkästään.
" — Kiitos, kiittelee hän. — Kuinka
kaunis se onkaan.
Hertta istuutuu. Puhellaan. Kuuluu
asuvaan omassa talossa, jonka on ostanut
kotinsa lähett>-viltä. Hyvät ovat päi­vät.
Ei lariitse työpäivää tehdä, ellei
sitä muuten, kuin elämisen eteen halua.
— Sinä olet vasta kuin elämisen alus­sa,
puhuu Elisa, Ja hjTnyilee, tuhansia
asioita tulvehtiessa niielöen. — Niin olet
nuori jä fooiiiieä.
• Tftsiäar&iB, nuori ja 'komea, ajattelee
hän.feädleeii.--- :Bitipaitsi Itertta-oii nyt
leski* . -|a, Saiiist&n ItiKsI ksfei,-. • .•
'Nyt^-^tM-tÄftmla^fcyj Koillä feiKmialla- •
.kiiEi";««oS2S^ . .;. :Mutta — lapsetlSöu-löhäit
bärt iMMta asioita Min tärfcoinlilk on.liimiaoöta lasta.
Olemme saaneet tilaston, mislä käy ilmi, kuinka paljon miehiä kaatui Etelä-
Pohjanmaan kunnista Suomen ''Talvisodassa", ja - toisessa sodassa, jota huomen
silloiset Mlanpltäjät kä\ivät Saksan liittolaisena Neuvosloliiiloa vastaan. Koska
tilasto saattaa olla mielenkiintoinen Liekin eteläpohjalaisille lukijoille, Julkaisemme
sen tässä:
Paikkalcunta ^Talviso- Toisen so- Kadcui-
• • *
dan'- uhrit dan uhrit • neita .
Alahärmä 34
Alajani - , 12
AlaTOS 72
Ei\ijärvi _ 18
Ilmajoki 36
Isojoki 46
Isokyrö.-—.- „.
Jälasjäm ;
lurv-a - 65
Karijoki •
'Kaskinen
SO
66
2^
3
48
so-dan
uhrit
117
133 .
176
71 .
im'
170
im
• 312 ;
m .
14
• iCauhava
••-Cort'esjär\'i L. 16
i S :
-"Kuörtauie
Kurikla -
— -V
72
33
52
jiöäjeki
lärvi - .: 22
.Lapiia —yhteensä mol.
LeiitlmäM —" 31
Peräselaäjdki ..—. ......... 65
yhteensä moL
. S6
Tmva. 53 ,
Töysä - ^ -63
Vaasa 117
Vimpeli 7
Vähäk3nrö _ 55
Ylihärmä - 40 '
Ylistaro - - 89
66
If
193
B$
98
336
41
\-§8
6f
1%
91
2-S-2
49
71
63
183
14
Tämä tilasto ei ole täydellinen, sillä siitä ovat poissa mm. Nurmo, .-ihtäri,
jne. sekä nio^alaiset pitäjät kokonaan, joita ei tilastossa mainita. Mutta jo i l ­man
niitäkin, sellaisenaan kuin tilasto on, 'uhriluvut ovat suuret, liian suuret.
.0
Lokkien niieluisimpia oleskelupaikko­ja
öVat mörienranhikon satamat. Var­sinkin
t;|lven lähestyessä kerääntyy niitä
suuressa määrin sellaisille ruokaöiaiEe
kuin esim. Helsihgih etelä- ja länsisata­maan.
Siellähän ne saavat tofdlta run­saasti
makupaloja ja kivoistakin heite-
— Mitäs minä tovinkaan nuoren nä­köinen,
naurahtelee Hertta. — Enhän
tuota vanhakaan vielä ole ja terve, sitä
kyllä . . . Nuoruus on kuitenkin men-n3^
ttä.
o — Olisit vain saanut pitää miehesi.
Elisa tarkkaa kiinteästi toisen kasvo­ja,
joilla väri alkaa vaihdella.
— Niin — niin, sanoo Hertta, eikä
muuta.
— jMutta onlian sinulla lapset. Suuret
ja kiltit lapset.
— Hyvät lapset, parantaa Hertta. —
Ja sen jällieen kun löysin Jumalan, on
onneni ollut täydellinen ,
Elisa ei voi olla sanomatta:
:— Kuulostavat nuo sanat niin oudoil­ta
sinun suustasi. Olit ennen niin hurja
ja hillitön.
— Lapsena niinhän sitä itse kukin
meistä. En ymmärtänyt mitään silloin.
Joko sinä olet ajatellut autuuden asioi­ta?
— En juuri sen sj'\'ällisemmin kuin
ennenkään. Ehkä joskus entistä har­taammissa
rukoulcsissa. En ole milloin­kaan
ollut mikään Hänen sanansa levit­täjä
ja Hänen tunnustajansa sen kum­memmin,
mutta aina pienestä tyttösestä
asti olea illoin mikkimut TukouJcseen.
Enkä ymmärrä, mutta en ole timtenut
nytkiäa'mitään hätää, ajatellessani kuo­lemaa.
- :— N i i n . . . sms, iusliisa-Hertta hänen
.mietetääii -tÄskenneliysti.'— Täpaa-se,
'sihiilMjs^ehh^frläMoa . . . '
-Jatou-tään
mereen kaikeqjaista svötäväl^si kel-paavaa.
Suurin osa lokkilinnuista muuttaa
sylisyn tullen etelään. Meillä talvehtii
satamassa xjarsinaisesti vain kala- ja
harmaalokkeja sekä parinkymmenen vii­me
vuoden aikana myös naurulokkeja.
Pohjoisesta saapuu satama-alueita elä­vöittämään
sydäntalven ajaksi suuri­kokoisia
iso-lokkeja, joista käytetään
myös niinkin komeaa lajinimeä kuin por­mestari..
Harvemmin näyttäytj^y nius-taselkäinen
merilokki.
Suomessa talvehtivien lokkien täytyy
tulla toimeen niin kuin hyväksi näkevät.
Monin paikoin ulkomailla on kaupun­kien
reuna-alueille ja silloille järjestetty
erityisiä ruokintapaikkoja lokeille, jä
tulokselta on lokkien pilkalle kehittyn3'^t
kesyyntyminen. Tällaisilla ruokintapai-"
koilla on voitu todeta, että muutamat
talvehtivista lokeista näyttäytj-vät sa­malla
ruokintapaikalla nioneiia peräk­käisenä
talvena.
Lintutieteelhset tutkimukset ovat
osoittaneet monen lintulajin kotiseutu-uskollisuuden
erittäin suureksi pesimä-aikana.
Muuttolinnut saapuvat usein
vuosi vuodelta täsmälleen samaan pönt­töön.
.Tämän vuoksi heräsi eräiden tie­demiesten
keskuudessa Saksassa jä
Sveitsissä ajatus, että mahdollisesti Iin-nuilla
on määrätty talvehtimisaluekin,
minne ne aina syksyisin saapuvat. Koe-linnuiksi
valittiin mm. naurulokkeja,
joita pyydystettiin sydäntalvella ja kul­jetettiin
satojen kilometrien päähän.
Ennen vapaaksi päästämisiä nämä vielä
värjättiin, jotta ne voitaisiui helpommin
tuntea. Kokeet osoittivat, että talveh­timispaikka
tosiaankin oli pysy^'ä nio-hilla
^ yksilöiiiä, sillä jonkin aikaa va­paaksi
jjäästämi^ft jälkeen alkoi. vir|ät-iyjä
5'föiiöitä'säaiiua samalte fitokJiita- .
paikalle, jösla. fre kuljetetttm pois.—L.
MiiSlSI m mm lilö^tä.^-^ jo Lor
mv s
/f
f s rl
i I