Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 18, 1954

              Kem tarina
RCN.n tutkitnuslaiva Cedanvood joutui äskettäin B. C:n rannikolla 50 mailin tuntinopeudella riehu­van
myrskyn ja ankaran aallokon käsiin. Laiva sai myrskyssä huomattavan vuodon ja lähetti jo SOS-merkkejä,
joiden johdosta paikalle kiirehti US:n rannikkovartiolaiva Sorrell. Cedanvood, jossa oli 39-hen-kinen
miehistö, selvisi kuitenkin onnellisesti turvaan Hecate Straitiin, 350 mailia Vancouverista pohjoiseen.
PAKINAA
Kesä on mennyt iloineen ja suruineen.
Enää ei ole pitkästi jouluun, rauhan ja
'hyvän tahdon juhlaan. Onkohan se kui­tenkin
todella sitä, vaikka papit kir­koissa
pauhaavat, että '"Maassa rauha
'ja ihmisillä hyvä tahto". Kunpa tulisi se
aika, että heidän saarnansa pitäisi paik-iiansa.
Vielä ei ainakaan siltä kuulos­ta,
kun kiiimteleee radiota tai lukee sa-
•nomalehtiä.
Kyllä tämä jouluhulina on vain rik-kaita
ja liikemiehiä varten. Vähän kai
5e köyhiBe tuo tullessaan. Työläisten
joulu ei ole paljon muita päiviä kum­mempi.
E i ole varaa lahjojen ostoon, hy­v
ä kun saa ruokaakin. 'Kuitenkin <me jo­kainen
haluamme valmistaa ainakin lap-
«illennne pienen iloisen yllätyksen kuu­sen
alle. On niin hauäka nähdä heidän
iloitsevan, sUlä lapset ainakin odotta­vat
joulua, vaikka olisivat köyhimmän-k
i n kodin lapsia.
Ennen Suomessa emme me osanneet
odottaa isoja joululahjoja. Äiti teki
meille nisuäijät, jotka sitten ripustettiin
'kuusen oksille yhdessä omatekoisten ko­ristuksien
kanssa. 'Lisäksi osti äiti joita­k
i n kynttilöitä ja kirkkaita lasipalloja,
f^lillä sitten koristettiin kuusi ja haus­kaa/
meillä lapsilla oli. Emme olleet pal­joon
tottuneet, jot^n vaatimuksemme-k
i n olivat pienet.
Joulun odotus se se vasta oli jännit­tävää.
Keitettiin ja paistettiin ja sau­nassa
käytiin jo aikaisin. Aattoiltana
puettiin kaikki puhtaisiin ja myöskin
Icaikki paikat hohtivat puhtaina. ! \ i in
^ t t en istuttiin kaikki ison pöydän ym­pärille
ja syötiin jouluill^dlinen. «Sen jäi-
Karhut ovat varanneet
talviasuntoonsa o&ein
höyrylämmityksen
Kansallisen Jasper Parkin mustat kar-
»hut näyttä\'ät aloittaneen uuden lehden
Canadan karhujen historiassa. Jaspe-rista.
Albertasta, nimittäin ilmoitetaan,
e t t ä kahdeksan mustaa karhua on ma­joittunut
aseman sillan alle, joka yh­distää
C X R : n varastorakennuksen tä­h
ä n pieneen vuoristokauppalaan.
Rautatievirkailijain ja parkin varti­jan
huomioiden mukaan nä>^tää kar-huRIa
(^van vakavat aikomukset pysyä
siellä y l i talven.
Karhut ovat itse huolehtineet siitä,
ettei niiden \'alitsemassa talviasunnossa
tule olemaan liian kylmä. Xe ovat re­pineet
päällystyksen pois höyr>'putkista.
jotka on vedettv rakennuksesta sillan
keen leikittiin aikamme kuusen ymkäril-lä
ja sitten menttin nukkumaan. Aamul­la
läl)dettiin joulukirkkoon jo pimeäs­sä.
Se oli hauskaa, vallankin meistä lap­sista
ja ehkäpä aikuisistakin. Kelloja ja
tiukuja soi joka puolella ja joka tienris­teyksessä
liittyi toisia mukaan. Se sitten
vasta oli hauskaa, kun kotiin tullessa
ajettiin kilpaa. Välistä tupsahti kuorma
lumeen, mutta vähät siitä välitettiin,
sillä sehän oli kaikki asiaankuuluvaa.
Äiti oli hyvä ajamaan kilpaa, mutta
hän ei halunnut mennä hevosta ruokki­maan
ja panemaan sitä kiinni tallissa,
sillä.hän pelkäsi hfvosta. Meidän tyttö­jen
piti olla aina «mukana, sillä meillä
ei ollut miesväkeä, kun isä ja vanhin
veli olivat jo täällä Canadassa. !Me toi­set
lapse't tulimme tänne äidin kanssa
myöhemmin. Siitäkin on jo 'kulunut y li
40 vuotta. Äiti ja isä ovat jo (»oissa ja
me olemme nyt vuorostamme äitejä ja
isoäitejä.
Tulee monta kertaa ajatelleeksi, että
olemmeko me äidit muuttuneet siitä en­tisajan
äidistä, vai eikö äidin ja lasten
suhde ole enää nykypäivinä niin läheinen
kuin ennen. Nykyajan lapset eivät ehdi
kuluttamaan aikaansa kodin ilmapii­rissä,
. heillä on aina kiire jonnekin
•muualle, joten vanhuksia varten ei riitä
aikaa. Vai emmekö me enää osaa kas­vattaa
lapsiamme. Kun he pääsevät pois
lapsenkengistä, silloin joku toinen alkaa
'heitä kasvattaa.
Mutta ehkä asia on niin, e t t ä koska
Junuda loi ihmisen omaksi kuvakseen,
niin me olemme jääneet vanhanaikai­siksi,
sillä eihän Jumalan kuvia enää
n>-kyaikana ole. Ihminen on nyt sen
näköinen ilhiksi hän itsensä haluaa luo-,
da. Kaiken kauneudeniian nykyaikana
saa ostamalla ja monasti tuskin enää
tannemme omia lapsiamme . . ."niin e t tä
fciAu^;>a tällaisia pitkäituk^isia enä^
hahiadkaan omistaa vanhemmikseen.
Kohta tämä nuuiilma on niin uuden­aikainen,
ettei isää ja iätiä tarvita­kaan,
.^itiä tosin ehkä vielä, mutta isän
kanssa on niin ja näin. Sitten sitä kel­paisi
dää, kun ei tan\'itsisi kumpaa­kaan
. . . .
•itsepuolestani kuitenkin toivoisin, et­t
ä lapset kaikki muistaisivat isää ja
äitiä niin kauan kuin he ovat elossa, sil­l
ä eihän meiHä kuitenlcaan kenelläkään
ole kuin yksi isä ja äiti.
Jouluterveisin!
Rachel.
Ei Uiha patvissi asuta.
SOHVI:
PÄÄSYLIPPU
ERÄÄSSÄ suuressa - teollisuuslaitok­sessa
Suomessa työskenteli Matti-nimi­nen
sorvari. Hän oli hyvin pidetty iloi­sen
luonteensa takia. Kerran taas, kun
tehtaile tuli tavaraa ulkomailta, keräsi
Elätti pakkausten päällä olevat osoite­laput
talteen ja noin vain huvikseen kir­joitteli
tyhjään tilaan jonkun työtove­rinsa
nimen ja juhlallisesti ojensi lapun
tälle. Hänen temppuihinsa oli jo tutut­tu
ja nauraen kukin otti lappunsa. Mut­ta
kun tuli Paavon vuoro, niin siitä al­koikin
pitempi juttu, jota koko osasto
seurasi mielenkiinnolla. Paavoa pidet­tiin
vähän yksinkertaisena, mutta hä­nen
annettiin olla omissa oloissaan kun
hiljaisena teki työtään. Kun hän nyt
sai lapun käteensä, sanoi hän aikansa
sitä käänneltyään:
''Nuni vain on suomea."
Silloin Matti alkoi selittää:
'"Se on niin hieno kutsukortti, e t t ä on
painettu oikein vieraalla kielellä. Ja
näethän, että se on sinun nimeesi. Etkö
ole vielä kuullut, että tehtaalla on suu­ret
päivälliset Seurahuoneella? Ja mei­dät
kaikki on kutsuttu."
Aikaa annettiin kokonainen kuukau­si.
Paavo kyseli toisiltakin asiaa ja kun
näki kunkin saaneen omalla nimellään
varustetun kortin niin uskoi lopulta.
Hän ot*i Matin neuvonantajakseen. Tä­mä
selitti, että tilaisuudessa on oltava
tumma puku. Paavolla ei sellaista ol­lut
ennestään ja niin mentiin yhdessä
ostoksille, Paavon rahoilla tietysti. Puku
ostettiin \iy\% samoin kengät, vaikka
Paavo olisi halunnut kummatkin monta
numeroa suurenmiat, "kun samalla ra­halla
oljsi saanut".
Paavo oli jo kovasti juhliinmenomie-lessä
ja Matti sitä vielä lisäsi kertomal­la
kuiiika siellä on hienoa j a hyvää syö­dään.
Toiset seurasivat mielenkiinnolla
tilanteen kehitystä. Koitti vihdoinkin
odotettu lauantai-ilta. Matti syytteli
kiireitään, ettei ehdi mennä simie Paa­von
kanssa, "mutta perillä tavataan ja
ollaan pöytänaapurit. Nä>'tä vain heti
o\^lla sitä kutsukorttia niin kyllä sinut
ohjataan oikeaan paikkaan", lohdut­teli
hän Paavoa. Itse hän meni Seura­huoneen
lähelle vahtiin ja näki kuinka
Paavo uusissa vaatteissaan tuli määrä­aikana.
Katseli hetken ymf»rilleen,
mutu kun ei toisia juhlijoita näkynyt,
niin ojensi korttinsa Seurahuoneen ovel­la
seisovalle vahtimestarille. Tämä tar­kasteli
korttia hetken aikaa ojentaen sen
takaisin. Kyllä Matin olisi tehnyt mieli
tietää mitä siinä puhuttiin, mutta eihän
hänen sopinut itseään ilmaista, fletken
Ksrj, ELLI MARIA
i i ^ «ii erään pienen s>TJä|
Iin tyttö, Ilaria nimeltään, j
kerron. Koti oli pieni ja köyhä
lapsiluku ei ollut suuri, siliä M
vain yksi veli. Tölli sijaitsi kau
lolla, missä ei ollut montaa r
Elämä siellä oli jotenkin yksini
Mari ei ollut oppinut suurkv
töjen rohkeaa ja vallatonta '\
vaan oli itseensä sulkeutunut
Kodistaan hän piti. Se oli hänei
t ä ä n parhain paikka maailnu
hän muualle kaivannutkaan
häntä oikein peloitti. kun tuli a
teä kouluun. Pitkä oli matkaki
kulkea. Teloittava oli joen vlit
jään ollessa heikkoa, ja millais
vat koulutoverit? Se ujostutti ja
häntä. Miten heidän kanssaan ti
meen, kun ovat aivan tuntema
Tiedä, vaikka kuinka kiusaisivat
siinä silmiin pyrkivät kouluun
ajatellessa. Koulusta hän muut
j a halusi oppia. Hän oli jo luker
takin kirjoja kotona, kun äiti oi
tanut Iti^maan ja kirjoissa oli
mielenkiintoista.
Kävi sitten niin kuin Mari oli
tanutkin, että toiset tytöt esiii
ylimielisesti tätä korvessa kas;-
tyttöä kohtaan. He nauroivat hän
sinkertaisuudelleen ja köyhälle
tukselleen. Itku kurkussa sai :Mari
järsiä kuivaa leipäänsä, kun kuk
tullut häntä puhuttelemaan. -H
myöskään itse rohjennut mennä l
kään luokse, kun melkein aina s;
mielisen vastauksen tai vain olk
kohautuksen.
Näin kului aika lähelle joulua, j
pidettiin joulujuhla koululla. Tan
siinä jossakin esityksessä vuorenp
ja Mari oli siihen paras, koska hs
isokokoinen.
— Muistahan sitten, ettet pane s
runoon sitä kamalaa nuottia, jok
nulla ori tapana lausuessasi. Lu(
maan tapaan kuin minä luen nyt si
le, puheli opettaja 'Marille.
Maria hävetti ja ujostutti, mutta
koetti parastaan. Ensimmäisissä ha
tuksissa ei hän vielä oikein hyvin
nistunut, mutta sitten alkoi m.
paremmin.
Esitysiltaan mennessä oli hän jo n
tanut ujoutensa ja esitti vuorenpei
osan moitteettomasti. Timtuihan se
hän omituiselta esiintyä yleisön ed
isän turkissa ja pellavista tehdyssä i
rassa, sekä tulipunainen villani)
päässä. Kun kaikki kuitenkin onni
•hyvin, hävisi Marista ujous ja to
lapset alkoivat kohdella häntä ystäv;
' j a hyvänä leikkitoverina.
PAIXEPUMPPUALUKSIA
Hiljattain saapui 'Moskovan eteli
tamaan erikoiskäyttöinen alus,
ole potkuria tai vesirattaita kuten <
tisissä jokia»uksissa. Aluksen panee li
keelle voimakas vesisuihku. Alukse
on moottorUla toimiva painepumppu.J
ka painaa kovalla voimalla veden alu
sen perästä ulos ja samalla työntää li
vaa eteenpäin. Kokeilut ovat osoHtane
aluksen kulkevan hyvin ja sillä on m
puolisia käyttömahdollisuuksia, l»"
alus voi mm. kulkea hyvin matala^^
jokia pitkin.
Paa\'0 siinä vilkkaasti selitti, muttaku
vahtimestari vain ravisti päätään, ^
pois oli lähdettävä.
Maanantaiaamuna Matti heti oiei
Paav«dle ihmettelemään: Ethän s»
tullutkaan juhlimaan? ' K " " Paavo
Iitti, ettei häntä laskettu i a'^^- °
Matti oli kovasti vihainen:
"Mikäs se sellainen mies ^iella o^
oli, joka ei mitään tiennyt^ M?
juhlittiin ja hauskaa oli ^ i n " ^
iuuvatciin."
lAMBlaiMu Jovlvkttva 18 piiTini. 19S4