Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 18, 1950

              m f,'
vt * i
Juomapaikaltaan Jaloittelemaan .tä-:
kavainfolk, \-^kkei vielä • uuden ruohoa
alkiiakaaa*" ollutkaan maassa. • Ilmassa-.
k«iit€Bkm Jo •lienki-kevämeis'tuiitH':au--^
rinkoiseoa • päivänä. -Karjaa oli -kaikki- -
aan kuusi päätä ja ne viipyivät siellä
takavainiolla iltapuoken päivää. Kun
ne^ tulivat takaisin, oli niitä' kaikeksi ih-
' m^ksl seitsemän päätä. . -
Yksi lehmä oli, sillä raisulla syirajrttä-siyt.
Vasikka juosta hynttyytti emäiisä.
rinnalla • karjan mukana-kotiin. Oli
toivottu, ettei -syntyvä olisi sonni ja
•toivomus toteutui. ••Haluttiin,päästä al­kuun
sekarotuisenkin karjan kasvatuk-.-
sessa. Vasikan isänisä oli ollut täysve­rinen-'
Red Ball ja emä oli Gueriisey-ro-
'lua. Vastasyntynyt vasikka oli oikein •
punak^ri, valkoiset sukat vain olivat ja­loissa.
• Se oli pulkan kaunis, väkevä ja
älykkään näköinen vasikka. •
Väkeni k3'seli, että mikä vasikan ni­meksi
pannaan. Sanoin, että se saa olla
,Rose-piika. Pian se tuli nimensä tietä­mään,
silla niin "ylösotettuna" se pidet­tiin.
Rose-piika kasvoi aikuiseksi j a siitä
ituli oikeiii hyvätuottoinen lehmä.
Elämäii mylfei-täessä miehiin määrin
minunkin kohdallani, saaden aikaan
enemmän hajoittaväa kuin räkehtävaa
ja seuraus oli, että loppujan lopuksi olin;
Rose-piian kanssa kahden täällä färmilr
la. Rose-piika elätti minua ja minä
Röse-piikaa. Hyvätuottoinen lehmä se
oli kun riiiiiut elätti ja minä syön koko
paljon.
Rose-piika teki joskus omayaltaista
pahaa. Sen oli kai ikävä ja huvikseen
iteki jotain, kun se oli yksin itikan puol­ta.
Minä 'mellastin sille ja sanoin, että
yksin minunkin täytyy olla ja saan kyl­lä
aikani kulumaan.
Todellakin, aikani kului aivan mai­niosti,
mutta illat ja yöt olivat vasten­mielisiä
yksin viettää. Siinä ne kuiten­kin
kuluivat ajan mukana ja täjJlyihän
niiden kulua. Luotin lukkoihin ja lukit­sin
itseni pimeän tullen sisälle, sillä olen
aina ollut pimeänarka.
Kerran kuitenkin yöllä tulin ajatel­leeksi,
että nyt taisi hätä ottaa ohjakset
käteensä. Voi, voi, kuinka minä pelkä­sin.
Olin kotvan aikaa ihan paikoilleni
jähmettynyt, ei edes ajatus toiminut
avuksi ja neuvoksi mitään tehdäkseen.
Minun rakennukseni pari-ikkunat olivat
viertoista maastoa päin, monta jalkaa
ylempänä kuin "toisella puolella raken­nusta
oli. Xiitä ikkunoita ei voinut
pestä muuten, kuin asettamalla tikapuut
ikkunalautaa vasten jä seisoa tikapmlla
pestessä. Kun väki lähti luotani, sa­noin,
että antaa tikapuiden jäädä ikku­nalautaa
vasten, en voi niitä yksin siihen
siirtää'ja ovathan siinä valmiina koska
haluan• ikkunat pestä.. 'Minun •sänkyni,
oli aivan ikkunan pielessä ja- ikkunan
takana oli sihti, joka tekee omaa vir­kaansa
ja ilckunat olivat auki.
Heräsin siihen, kun tikapuut Jysähti-vät
ikkunalautaa vasten ja kuului räti­nää,
aivan kuin niitä myöten olisi kiivet­ty.
Vapisin sängyssäni kauhean pelon
vallassa. Lopulta järkikulta tuli avuk­seni
ja sanoi, että kun sihtiä ruvetaan
ottamaan irti, niin pane tossut jalkoihi­si
sänkysi vierestä niin hiljaa, ettei lii­kahdustakaan
kuulu ja kun rosvo pistää
päänsä sisään tullakseen, niin mene sa­malla
hetkellä hiljaa ulko-ovelle ja ulps,
sekä lähde juoksemaan kovalla vauhdilla
ensimmäistä naapuria kohti. Tuo jär­jen
antama neuvo vähän rauhoitti.
Kuuntelin tarkkaan, mitä siellä ulkona
hommataan. Ei kuulunut enää mitään
pitkiin aikoihin, mutta aina toisinaan
kuului pientä natinaa, mutta.» ej ihan
sihdin takaa, vaan paremminkin alhaalta
maasta.
Tulin jo niin rohkeaksi, että kohotin
hiukan ikkunaverhoa ja koetin tähystää
tikapuille," mutta en nähnyt ketään.
Jännityin taas ja ajattelin, että rosvo
tarkastaa ensin kaikki toiset ikkunat, tai
koettelee ehkä avaimlaäö ulko-oviin.
: Samassa-taas'.kuulin ratinaa tikapuista.
Vihdoin minut valtasi viha ja se an­toi
rohkeutta ja voimaa. Tähystin uu-delleen
varmalla otteella ikkunanpiel^-
tä. Oli kesäyö. Taivas oli tähtösiä
täynnä ja ne valoivat aavistuksen ver­ran
valoa hämärään, että hiukan näki,
kun oikein tottui tähystämiseen. Näin,
että maassa huiskui joku ja kuulin, kuin-ka
tikapuut natisivat. Teroitin silmiä­ni
ja yhä enemmän niillä rupesi näke­mään.
Näin.Jo aivan selvästi. Rose-piika
hankasi otsaansa tikspuihin ja kai­keti
se kohotti niitä silloin sarvillaan,
kun jysähdys kuului.
.Nyt nousi vihani aivan huippuunsa.
Unohdin pimeänpelon, ryntäsin ulos,
otin luudan rapunpielestä ja paiskasin
sillä ja melusin aika" kovasti. Luuta
i-sattui Rose-piikaah ja se ilähti juokse-
.määö porttia kohti, josta oli tullutkin.
•Se.oli ;ensinimainen 'I^r^^ että Rose-,
piika oli kolunnut portin auki Ja tullut
omalla puoleltaan minun puolelleni. •
Rose-piika oli viisas lehmä, mutta ei
kyllin viisas, pitääkseen huolta ruoka-järjestelmästään.
Sö söi ahmimalla, jos
sattui joskus pääsemään nuoreen alfal-läpeltopn
ja pääsihän se joskus. Seu­raus
oli, että se turposi niin paksuksi,
että olisi luullut sen halkeavan. Ja kai
se olisi sisältäpäin haljennutkin, ellei
olisi aikanaan apua saanut.
Sellaisen tapauksen sattuessa se tuli
niiii lähelle ihmisasuntoa huutamaan,
että sen täytyi tulla huomatuksi. Sil­join
ei auttanut muu kuin panna se na­vettaan
parteen kiinni ja köysi riimu-renkaaseen
ja köydellä vetää pään ylös
parren tukipylvästä käyttäen köydelle
vastineeksi. Sitten mineraaliöljyä olut­pullo
täyteen ja tyhjentää pullon sisäl- .
lön sen nieltäväksi. Painelin sen mahaa
vasemmalta puolelta ja tavallisesti kurk­ku
rupesi pian kalisemaan ja kaasii vir­tasi
ulos. Silloin oli vaara voitettu.
Joka kesä Rose-piika tahtoi edes yh­den
kerran päästä puutarhaan syömään
omenan raakileita, mistä oli seuraukse­na,
että se sairastui. Maitoa ei 'tullut
oUefokaan, eikä se syönyt mitään. Siitä
ei taas^- päässyt muulla kuin antamalla
paunan Epsom-suolaa sekotettuna i'art-tiin
vettä ja samaten juottaa pullosta.
Kaikille lehmille edellämainitut an­nokset
mainituissa tapauksissa, auttavat
pelastamaan Ä m ä n hengen, kun aika­naan
on tilaisuus apu tarjota. Rose-piika
ei ole yksin.poikkeus.
Rose-piika'ei ollut vielä koskaan syn­nyttänyt
lehmävasikkaa, vaikka oli poi­kinut
jo monta kertaa ja sehän minua
aina sen poikimisen edellä piti odotuk­sen
jännityksessä, sillä niin kovasti toi­voin,
että poikkeus ilmeni edes joskus.
Aikansa kutakin lajia ja niin se kävi
minunkin kohdallani. En enää viitsi­nyt
lehhmän kanssa yksin seurustella,
vaan kaipasin jotain muuta vaihtelua.
Aloin kirjeenvaihtoon parikin kertaa ja
se oli iltojen ratoksi jotain huvittavaa.
Leikl^i kuitenkin päättyi todellisuuteen
tämän nykyisen <'koinpukseni" kah?sa
ja seuraus ölij että hän kirjeystävänä
työloman aikana tuli tänne maalle vie-raskäynnllle.
Olin kirjoitellut hänelle
etukäteen Rose-piiastakinj ett§ Iän oli
tietoinen sen. öleinassaolosta.
Ystäväni oli aätanut tiedon niuka
varmaähj" köskä hän lähtee matkalle.
Sitten eräänä päivänä ajoi taksiauto pi­hamaalleni
ja autosta tuli vieras itiies
koputtamaan ovelle." Häii mainitäl ni­meni
ja-kysyi englannin kielellä, onko
paikka minun. Vastasin myöntävästi.
Häh kysiyi, että onko paikka myytävä­nä.
Siiheti vastasin lueltävästi. Mies
rupesi nauramaan ja Mysyi suomeksi,
että saakö häh tuoda mätkaläukkiihsa
sisään jä lähettää taksin pois.
'Silloin vasta heräsin ajatukseen, että
tuo taitaa ollakin se ystäväni, jonka on
ollut pidie tulla. Emme tunteneet toi­siamme
ja hän tuli yllättäen ennenkuin
puhe oli ollut. Tuntui todella nololta,
tunnettiin, eikä tunnettu. Kättä pais­kattiin
ja oltiin kuin-puusta pudonnei­ta.
Ei viipynyt häävin puolta tuntia kun
ystäväni kysyi, että missäs se Rose-piika .
on. Niin sitten lähdettiin katsomaan
Rose^piikaa takaväirtiolle.
Ai, ai, sitä rajatonta riehiullfsta iloa,
mitä ystäväni tunsi kuii hän taputteli
ja silitteli Rose-piikaa! Katselin sitä
hommaa sivusta päin melkein mustasuk­kaisena
ja ajattelin, että voi, kun minä
saisin olla liyt ROse-piika. Ystävälläni
oli kamera mukanaaii. Ajattelin ensin,
että hän aikoo ottaa kuvia näistä jyl-
• • h!stä'viw^lfia^alsemist^,,-ii&
.. -ei • pitänyt p^ekaaim. .-Bm
mmua vlhia vetoamiksi pois tiduTiTI
-Iän ottaa v^l^uvan-Ko^-piinsj^. '
nä ajätteKn,^ittä*l^ähän torpan «3%!
,- -tä yhde» l€^män arvoinen on ja ^^Q^ ]
• että minäkin menen kuvaan Rosepii^i
-:-nikanssa;-
./:.TääHä: . t e m a k ; « hänen :3niel£stS3'
•-:taivas,-.T^aikkä^CjHklia- ;valii:-maalla, ^tj
. .. midtymys-.-näaalla.' olemaan ho^akuttd-
. • hänet • kuuden•kiiUkäud-ea -kultitt^ia ^
.•-lemäafi-;tak2dsinvtäöa€.iarmilfe ^[
räus.olijietiä-•niittiin syömään yhi^y-'
•leipää.- . . -.f-; - - - • • \^
- • Kaksi--Kuukaiitta- -inyöheihmiii losg..,
..piika poiki j a k y l l ä .öyt-koihpuksell^f,
• oli. ilon.aihetta^ .Hän.öli yhtä ^m^i
nen kuininuori äviomiesj jo^ :
synnyttää .esikoispojan. Ätta- mhr.,
toiveeni ei täyttynyt vieläkään — va-1
sikkä oli soiinl. ;
Sitten vtiÄh^^^^^^ kun Ro«.
piika synnytti kuudehneh^^^^i^^ 1,1;
teutui toiveeni, -Mä^^^^\^^ ojl^j.^
kään ityt söiki.
puolesta oite^^x^^^ |, ^^-^
oli hyvin pi^ni, eMhsä värinfen se l;y}i3.
: ^oli; JiiHttä-^e TO^^ p^^fg,,
vasikkaa täkeriieensa' puolesta. Jalat-kin
o l i Ä öirh hoikat ja yleensä söil
luusto/oli - kuiri ;;hyyln;v^ aineita
koottu. Kuitenkin piclih siitä mautteel.
Palvelustyi
iuidin vaati
iuivuttua ia
jotimatkalle
•Tule täm
jdottelemassj
.orlisa-emän
Sakari-isäS
änen siniset,
ä katsoivat
jeudestaan i
Jeen oiennett
tunsi olevam
;ari-isännän
"Xo voi sii
;anut ja kon
säntä. "Ku
ääresi pitkät
alla ja kasvt
'^Ei olled
jauroi Tellei
;:auankin, ku
Sakari-isäi
?nietti ankar;
'"Eii mina
?'hkä päriky
si jä- kätselm.-Suömen, almanakasfa mirr
''Siiheil ail
? en.-
ijlsti teepeiipi
fc i en huomar
Ripauksessa- <
M)mämpi om
t rvo.
, Kähvitarjc
f^öia parissa]
-tukkainen tv
tuttiin maal
fiina Javaa
% irtalö oli si
-kalainen nirttipäivä oli yaakansyntpii
, . päivänä-jä se, pH. ^^illielmiina.; Sa#.
., kompukselleni/.; että ::'v^ jnimi s::
, .olla Miina. i
''Miina •"..<>ll^niia.^,
elukka, että söi ja joi kuin sivistynji ,i
ihminen, käyttäen paljon aikaa. Se kas-!
• voi .;hrtaasti,; .yäikla • ;naytti. tervdli -
Huhtikuun S3raiyio€o.dli ja säinan TO .i
den syksynäsenuiljaiK omiin nimiiii^^'
lehdoissa ja; lepiköissä ja 'missä lie U \
Soinkin ollut, eikä siitä välitetty, olip - * )n, vUfcaisi
tuollainen riiihjUs hiissä hyvänsä, kun t - \ harjottimen
vain naäpuriep vastuksena ole. KoC ^ .J^jäntyi kats
se aina tulj juoton aikana, missä 5itte'*f | ' -'Siskoni- 5
seurustelikin. ^ 1 f llervo."^
Nyt viime kesänä, kun Miina täyii . "Meidän r
14 kuukautta, synnytti se äpärälapsf^ f'lari-isantä;
eli hienommin sanottuna lehtolapic ' '- Tytön suui
Noo, ei njrtkuramenipaa meille l i i p L / %llervon"kj
kesänä tapahtunut^ Miina oli kuia kö:', 'seuravana:ki
ja sonnivasikka, jonks se synnytti,isl*^
jonkin verran pienempi, mutta palj>! "^^^ Ojentaen k
viisaampi ja- pälskempi: kuiri emMc'!/' i'ttQ:
'Kuteii it^vaHista,lehtolapset ovat ais''
kauniita JQ viisaita. Kuuden ium
kuluttua^ (Vasikka jo karsinansa aid:-
raosta seiiräsii ihmisen- liSckeitä f
aika-, möiinää,'- .knri:^ juomaa-UV-mt^
-Mitäs" mmtä) täytyi-.'ruveta-lypsämi!^^
emästä- mäitoay siilä en 6le^•köskäa« t
vaiittlit .'änia-ä-' vasikkain, .inieä- emä&i v
• enkä' poikeiihiit fävöistanl^-hytkääa. Sfr^!
kösiii- -Miina' raiikkaay-''kun' ••s^:-^ ^'
ösänhiii- potkia, sitä lypsäessäni. Sds^
vain kolmMk* jalallaan melkein te'
lypsyn ajan' jä^ piti ne-ljätlä-jälkaac^
siirallaäii ylös* nostettuna, että oh'
vointifparemmih lypsää; Veifl va5ikw
maitoa, eikä sitä tarvinnut opettai o>
iniettää, se vaiii laski kuononsa mait^' ^
ja-joi kuin vanha' juoppo. Lypsin U
desti päivässä-jä-kaksi varttia tulias
kerralla maitoa.
> Kerran sahoin kompukselleni, ettat
lei Mimalla olisi vielä nimeä, niin su
saisi nyt olla Kilu nimenään. Koirj^
sano, että kyllä se on jo toisenkin nif^
ansainnut ikäisekseen, olkoon Kilu-?:^
na. Vasikka on kasvanut ja edistyn;
oikein eri tavalla. Väriltään se on i''
täysverinen Guernsey.
Tässä - taannoin kulki kiertävä rf-^
ten terveystarkastaja ja hän oli sait*-1
kompukselleni, että sinullapa on
'Oleniloii
Eötises
ah;01irisi
liditte-tääll
"E-nmifläS
llervo^
teeksi : am
itteiuultäv
tteherttal
!en tap^
Järjestelty
nni;. , V
"'>?yt Juor
maljaksi,
a seuraamr
päi\'^Hise]
'Etteivätkö
lä hänen ;
vasta rak
Idea, kirjei
|ä el Telk
tta kah\if
noita.
hienolla'
n^än iloiä
nauru ja
saivat Te
N Lehtelä
yden.
;Vain kerra
yt salissa.
lut
'i
SIVU 4
"'Tasan chät käy onnen
XAIJ^NlklNiH HELMIKlJIJ>f: IS-,-PÄIVÄNÄ,: 1950
mallikkaan x^äköinen sonnin aiso.
tuaan kuulla sen historian, oli li^^-
ilmeissään ja oli sanonut, eitä ol^";
suuri onni, kuii molemmat vasiU
lyivät hengissä sein tapauksen jälfe««'
it 11
... >
^'ä se on
[komea ikj
piiinan sii
|AikQniuks<
sänä, .mut
|a5ta,,sniä
myöskin
l«n kuin li