1936-02-15-01 |
Previous | 1 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
il Amerika! Suurten mahdollisuuksien
tarumainen maa. Onnellisten
ihmisten maa. Maä jossa puute
ja yksitoikkoisuus on ajettu kiertämään
rajojen ulkopuolelle. , Maa,
jossa ihminen on ja tulee olemaan
omavaltaisena dollarin hallitsijana.
Onnellisten ja sekaisten mietteiden
vallassa matkaa kohden Amerikaa 20-
\aiotias Hong Wah, Peipingin kaupungin
läheisyydessä olevasta kylä-pahaisesta
kotoisin oleva työläisnuor
ukainen . Ajatukset uudesta elämästä
kulkevat huimalla vauhdilla
nuorissa aivoissa. T3^tyväjisyyden
hymy väreilee suupielissä. Tekisipä
mieli oikein itkeä ilosta, mutta se ei
sentään ole soveliasta;—näyttäisi ehkä
hassulta. Eletty elämä näyttää
synkältä pilkulta tulevaisuuden kirkasta
taivasta vasten katsottuna.
On kaunis aamu. Valtameren si-nisenvihreällä
pinnalla vyöryy valtavat
tasaset mainingit. Jättiläiskpkoi-nen
höyryalus keinuu verkalleen. Valaat
puhaltavat vesipatsaita korkealle
ilmaan. Kiiltäväpiritaiset sinertävät
merisiat myllertävät aiva!n lähellä laivan
kylkiä. ' •
^latkustajain keskuudessa syntyy
vilkasta liikettä. Kiikarit vaihtuvat
kädestä käteen. Hong Wah siristää
silmiään ja aivaii oikein, etäältä^na-kyy
tumma juova — Amerika. Näky
on vaikuttava. Iloisten sirkkojen ta-
.voin hyppivät matkustajat paikasta
toiseen.
Hong Wah on siirtynyt laivan keulaan.
Voimakas askartelu jatkuu aivoissa.
Laivan ruokakeilon ääni ei
kykene nuorukaista herättämään ajatuksistaan.
Vastukset tulee pian voi-
^^tuksi. Muutamien aikojen säännöllinen
työskentely setä Lee Wahin pe- -
suliikkeessä ja sitten oma liike. Oman '
Itsensä herrana, omavaltaisena rikkauksien
kokoojana, riippumattomana
muista kuin itsestään. Kumpa
kaikki olisi ollut aina näin helppoa...
Viisitoista vuotta on kulunut uni-peen.
Viidentoista vuoden taipale on
avannut ikuisuuksien kirjasta lehtiä,
toinen toistaan kirjavampia ja sekaisempia.
Viidentoista yyoden koke-niukset
'ihanne-elämästä" ovat tuoneet
totuuden' esille/ Kokem^^
övat tehneet mähdoUiseksi nähdä
"ihanne-elämän'^ viekoittelevan ja pelillisen
harson läpi, nähdä sen irvi-
^»^vineen. Tyytyväis3^eni3m^
^lle on astunut vakä^flme.
Suurten mahdollisuuksien maa on
^tanut antimensa. kymmenen vuo-
Jl^n työskentely omavaltaise.na pesu-yh^^^
omistajana on kartuttanut
yljjäamäh — tuhannen dollaria. Mut-ta
miten? Varhaisesta aamusta ilta-
Kirjo P. Lö
( Kilpakirjoitus )
||ÄTÄINEN naputussarjä tärisytti ikkunaruutuja. Ne
olivat särkyä lyöntien voimakkuudesta. Kuin pyssystä
ammuttuna ponnahti Joe Hill ylös vuoteeltaan.
— Tulipalo! välähti hänen unisissa aivoissaan ensi-mäinen
ajatus.
Hetken hän silmäili huonetta, jonne heikko aamunsarastus
tunkeutui uutimen raosta. Mitään erikoista ei
näkynyt. '
Ulkona vongersi ankara S)^smyrsky. Laudoista kyhätyn
hökkelin saumat natisivat jokaisesta liitoksestaan.
Raskaina kuuroina putoilivat pisarat ohueen latitakattoon
ja pieksivät seinällä olevia ikkunaruutuja.
— Varmaankin erehdyin, murisi Joe ärtyisenä, aikoen
uudelleen käydä makuulle.
Ankara kolkutus uusiintui. Joku takoi oveen kuin henkensä
edestä.
— Kuka siellä? kysyi Joe mennen lähelle ovea.
Lyönnit lakkasivat. Ei vastausta.
Joe tunsi epämiellyttävän tunteen horkan lailla kiitävän
selkärankaansa ylöspäin. Ilman kolkutustakin hän
nyt olisi "väistonut liikkuvan rakennuksen ymr
Kuka siellä? huusi hän uudelleen kuuluvalla äänellä.
— Ei vastausta.
— Kummallista! Miksi ei hän ilmoita itseään, jos on
kerran myrskyltä suojaa etsimässä? ihmetteli Joe. Vaistomaisesti
hän tapaili seinältä pienireikäisen metsästysluodikon.
Hiipien jälleen ovelle, huusi hän äänellä, jota
itsekin peljästyi:
•—Vastaa ken olet — tahi ammun!
V^ain voimakas tuulenpuuska vihelsi seinänraossa. Ihmisääntä
ei kuulunut.
Joe hiipi uudelleen ikkunan pieleen. Vetäessään uutimen
syrjään, tunsi hän veren jähmettyvän suonissaan...
Sisälle tulvehtiva valo paljasti ikkunan takana suurikokoisen
miehen ääriviivat, joka varjosti kädellään ^silmiään
nähdäkseen paremmin sisälle. Kasvot olivat painettu
märkää ruutua vastaan, litistäen nenänpään muodottomaksi
laataksi. Repaleisista vaatteista juoksi vesi
virtanaan. Kaksi elotonta silmää tuijotti sisälle kuin jotain
etsieTn...
Kohdattuaan Joen kasvot, teki mies raivoa muistuttavan
eleen. Joen valtasi äkkinäinen kauhu, että mies ryntää
väkisin sisälle.
Tahtomattaan kohotti hän pyssynsä, vaan ennenkuin
hän ehti sitä laukaista, hypähti mies pantterin nopeudella
syrjään, kadoten näkyvistä. Kuin unessa laukaisi Joe
pyssynsä.
Ikkunaruudussa tuijotti pieni säröjen ympäröimä Jup-dinreikä,
jolla tuuli soitteli surullisen viheltävää säveltä...
Farmari Johnson kertoi Joelle jälkeenpäin:
— Se on ollut veteraani-Mike, eli hullu-Williams, joka
etsii vaimoaan ja kahta lastaan. Ne tuhoontuivat tulipalossa
kolme vuotta sitten. Mike raukka kadotti tapahtu^
man tähden järkensä . . .Tahi oikeastaan hän oli hermo-sairas'jo
sodasta palattuaan . . .
— Siis entinen sotilas, keskeytti Joe huomaamattaan»
Vieläkin hän inuisteli kauhulla myrsky-yön tapahtumaa.
— Niin, ette ole kai ennen sattunut kuulemaan hänestä,
sillä olettehan vasta vähän aikaa asunut seudulla. Voin
kertoa tarkemmin hänen tarinansa.
John sytytti piippunsa. Hetken mietittyään kuin ~mistä
alkaisi, hän jatkoi vakava ilme kasvoillaan:
— Veteraani-Mikella oli maapala, tuskin viisi mailia
täältä. Laudan jätteistä kyhätyssä rakennuksessa hän asui
perheineen. Kuten tuhannet muutkin, hän etsi työtä ja
odotteli "parempaa" aikaa. Silloin saisi rakentaa paremman
rakennuksen — ja tuottavan kanalan — olihan paikka
suurkaupungin lähellä . . .
— Erään kerran palattuaan tuloksettomalta työnhaku-niatkaltaan,
kohtasi Mikeä näky, joka järkytti hänet mie^
lipuolisuuden yöhön. Hänen rakkaimpansa—• vaimo ja
kaksi pientä palleroista, oli hiiltyneinä raunioissa. Hätääntyneinä
kertoivat naapurit, kuinka edellisenä yÖnä
kovan myrskytuulen puhaltaessa rakennus paloi ihmeltä-vän
pienessä ajassa poroksi. Yrittäessään pelastaa lapsiaan,
hautaantui äiti palavaan rakennukseen, kun katto
hautasi heidät kolmisin alleen . . .
— Sen jälkeen oh Mike harhaillen etsinyt rakkaimpiaan.
Etenkin tuulisina myrskyöinä on hän aina liikkeellä.
Sattuessaan seudulle, jossa- ei häntä tunneta, säikyttää
hän ihmiset omituisella menettelyllään. Häntä on
ammuttukin useamman kerran. Viimeksi ampui häntä käteen
eräs nainen, joka kauhistuneena näki Miken kasvot
akkunansa takana...
— Mutta miksi hänen annetaan kuljeksia vapaana?
Miksi eivät Yorkin kunnan viranomaiset toimita häntä
vähämielisten huoltolaitokseen? puheli Joe kiihtyneenä.
Pelon tunteen kannustamana olisi hänkin ampunut kenties
kuolettävästi, ellei omituinen vieras olisi ihmeteltävällä
nopeudella hypähtänyt, nähdessään pyssynsuun . . .
— Hän on "vaaraton". Ei tee kenellekään pahaa...
vastasi Johnson merkitsevästi hymyillen. Hänen toimittamisensa
huoltolaitokseen, tietää kunnalle lisämenoja
. . Siksi viranomaiset suhtaantuvat välinpitämättömästi
valituksiin...
— Vaaraton! huudahti Joe ihmetellen. —^ Kuka voi
mennä hänestä takuuseen, että on vaaraton! . . . Ja mitä
tekee hän silloin, jos sattuu 7ciy/ö/wöfl« perheensä erään
kerran?
— Niin, senkin hän voi nähdä sumentuneilla aivoillaan
. . . Silloin voi hän pyssyä pelkäämättä tulla sisällekin...
Johnson S3rtytti sammuneen piippunsa, katsellen miettivänä
ulos. — Mutta kaipa kunta hänestä senjälkeen pitääkin
huolen... lopetti hän.
myöhään sama lamaannuttava ja väsyttävä
työskentely: Jokaisen dollarin
värjää hiki ja veri.
Sanomaton kaipaus kaukaiseen kotimaahan
on vallannut Hong Wahin.
Nuoruus muistuu mieleen. Se on kuitenkin
ollut jotakin, joka nyt tuntuu
saavuttamattomalta. Koti, köyhem-pikin
on parempi kuviteltu?^ kaukaista
onnelaa.
Hong Wah istuu kiitävässä junassa
mietteisiinsä yaipjineena.
set ovat villissä kilpajuoksussa. Hermoja
rasittava tunne on vallanniit här
net; silmien ilme on outo, kasvoilla
lepää kuolemaa muistuttava jäykkyys.
Käsi työntyy povitaskuun. .1
Raha — tuhannen dollaria — polttaa
kummasti. Raikuva nauru räjähtää
ilmoille ja muutaman sekunnin^
kuluttua on viidentoista vuoden työsr
kentely pieninä paloina kokoon puristetuissa
nyrkeissä. Vaunun ikkuna
hdähtää ja murtunut mies työntyy
sjitä ulos, ruhjoutuen kuoliaaksi kiviseen
rautatiepengermään.
Juna o^ pysäht3myt. Utelias joukko
saa kuivan vastauksen kyselyi-hinsä
— itsemurha.
Kulta, elämän murskaaja — iankaikkisuuteen
tuomittava, kivettynyt
kiiltomato miljoonia kiusaava kylmä
kappale!
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 15, 1936 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1936-02-15 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki360215 |
Description
| Title | 1936-02-15-01 |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| OCR text | il Amerika! Suurten mahdollisuuksien tarumainen maa. Onnellisten ihmisten maa. Maä jossa puute ja yksitoikkoisuus on ajettu kiertämään rajojen ulkopuolelle. , Maa, jossa ihminen on ja tulee olemaan omavaltaisena dollarin hallitsijana. Onnellisten ja sekaisten mietteiden vallassa matkaa kohden Amerikaa 20- \aiotias Hong Wah, Peipingin kaupungin läheisyydessä olevasta kylä-pahaisesta kotoisin oleva työläisnuor ukainen . Ajatukset uudesta elämästä kulkevat huimalla vauhdilla nuorissa aivoissa. T3^tyväjisyyden hymy väreilee suupielissä. Tekisipä mieli oikein itkeä ilosta, mutta se ei sentään ole soveliasta;—näyttäisi ehkä hassulta. Eletty elämä näyttää synkältä pilkulta tulevaisuuden kirkasta taivasta vasten katsottuna. On kaunis aamu. Valtameren si-nisenvihreällä pinnalla vyöryy valtavat tasaset mainingit. Jättiläiskpkoi-nen höyryalus keinuu verkalleen. Valaat puhaltavat vesipatsaita korkealle ilmaan. Kiiltäväpiritaiset sinertävät merisiat myllertävät aiva!n lähellä laivan kylkiä. ' • ^latkustajain keskuudessa syntyy vilkasta liikettä. Kiikarit vaihtuvat kädestä käteen. Hong Wah siristää silmiään ja aivaii oikein, etäältä^na-kyy tumma juova — Amerika. Näky on vaikuttava. Iloisten sirkkojen ta- .voin hyppivät matkustajat paikasta toiseen. Hong Wah on siirtynyt laivan keulaan. Voimakas askartelu jatkuu aivoissa. Laivan ruokakeilon ääni ei kykene nuorukaista herättämään ajatuksistaan. Vastukset tulee pian voi- ^^tuksi. Muutamien aikojen säännöllinen työskentely setä Lee Wahin pe- - suliikkeessä ja sitten oma liike. Oman ' Itsensä herrana, omavaltaisena rikkauksien kokoojana, riippumattomana muista kuin itsestään. Kumpa kaikki olisi ollut aina näin helppoa... Viisitoista vuotta on kulunut uni-peen. Viidentoista vuoden taipale on avannut ikuisuuksien kirjasta lehtiä, toinen toistaan kirjavampia ja sekaisempia. Viidentoista yyoden koke-niukset 'ihanne-elämästä" ovat tuoneet totuuden' esille/ Kokem^^ övat tehneet mähdoUiseksi nähdä "ihanne-elämän'^ viekoittelevan ja pelillisen harson läpi, nähdä sen irvi- ^»^vineen. Tyytyväis3^eni3m^ ^lle on astunut vakä^flme. Suurten mahdollisuuksien maa on ^tanut antimensa. kymmenen vuo- Jl^n työskentely omavaltaise.na pesu-yh^^^ omistajana on kartuttanut yljjäamäh — tuhannen dollaria. Mut-ta miten? Varhaisesta aamusta ilta- Kirjo P. Lö ( Kilpakirjoitus ) ||ÄTÄINEN naputussarjä tärisytti ikkunaruutuja. Ne olivat särkyä lyöntien voimakkuudesta. Kuin pyssystä ammuttuna ponnahti Joe Hill ylös vuoteeltaan. — Tulipalo! välähti hänen unisissa aivoissaan ensi-mäinen ajatus. Hetken hän silmäili huonetta, jonne heikko aamunsarastus tunkeutui uutimen raosta. Mitään erikoista ei näkynyt. ' Ulkona vongersi ankara S)^smyrsky. Laudoista kyhätyn hökkelin saumat natisivat jokaisesta liitoksestaan. Raskaina kuuroina putoilivat pisarat ohueen latitakattoon ja pieksivät seinällä olevia ikkunaruutuja. — Varmaankin erehdyin, murisi Joe ärtyisenä, aikoen uudelleen käydä makuulle. Ankara kolkutus uusiintui. Joku takoi oveen kuin henkensä edestä. — Kuka siellä? kysyi Joe mennen lähelle ovea. Lyönnit lakkasivat. Ei vastausta. Joe tunsi epämiellyttävän tunteen horkan lailla kiitävän selkärankaansa ylöspäin. Ilman kolkutustakin hän nyt olisi "väistonut liikkuvan rakennuksen ymr Kuka siellä? huusi hän uudelleen kuuluvalla äänellä. — Ei vastausta. — Kummallista! Miksi ei hän ilmoita itseään, jos on kerran myrskyltä suojaa etsimässä? ihmetteli Joe. Vaistomaisesti hän tapaili seinältä pienireikäisen metsästysluodikon. Hiipien jälleen ovelle, huusi hän äänellä, jota itsekin peljästyi: •—Vastaa ken olet — tahi ammun! V^ain voimakas tuulenpuuska vihelsi seinänraossa. Ihmisääntä ei kuulunut. Joe hiipi uudelleen ikkunan pieleen. Vetäessään uutimen syrjään, tunsi hän veren jähmettyvän suonissaan... Sisälle tulvehtiva valo paljasti ikkunan takana suurikokoisen miehen ääriviivat, joka varjosti kädellään ^silmiään nähdäkseen paremmin sisälle. Kasvot olivat painettu märkää ruutua vastaan, litistäen nenänpään muodottomaksi laataksi. Repaleisista vaatteista juoksi vesi virtanaan. Kaksi elotonta silmää tuijotti sisälle kuin jotain etsieTn... Kohdattuaan Joen kasvot, teki mies raivoa muistuttavan eleen. Joen valtasi äkkinäinen kauhu, että mies ryntää väkisin sisälle. Tahtomattaan kohotti hän pyssynsä, vaan ennenkuin hän ehti sitä laukaista, hypähti mies pantterin nopeudella syrjään, kadoten näkyvistä. Kuin unessa laukaisi Joe pyssynsä. Ikkunaruudussa tuijotti pieni säröjen ympäröimä Jup-dinreikä, jolla tuuli soitteli surullisen viheltävää säveltä... Farmari Johnson kertoi Joelle jälkeenpäin: — Se on ollut veteraani-Mike, eli hullu-Williams, joka etsii vaimoaan ja kahta lastaan. Ne tuhoontuivat tulipalossa kolme vuotta sitten. Mike raukka kadotti tapahtu^ man tähden järkensä . . .Tahi oikeastaan hän oli hermo-sairas'jo sodasta palattuaan . . . — Siis entinen sotilas, keskeytti Joe huomaamattaan» Vieläkin hän inuisteli kauhulla myrsky-yön tapahtumaa. — Niin, ette ole kai ennen sattunut kuulemaan hänestä, sillä olettehan vasta vähän aikaa asunut seudulla. Voin kertoa tarkemmin hänen tarinansa. John sytytti piippunsa. Hetken mietittyään kuin ~mistä alkaisi, hän jatkoi vakava ilme kasvoillaan: — Veteraani-Mikella oli maapala, tuskin viisi mailia täältä. Laudan jätteistä kyhätyssä rakennuksessa hän asui perheineen. Kuten tuhannet muutkin, hän etsi työtä ja odotteli "parempaa" aikaa. Silloin saisi rakentaa paremman rakennuksen — ja tuottavan kanalan — olihan paikka suurkaupungin lähellä . . . — Erään kerran palattuaan tuloksettomalta työnhaku-niatkaltaan, kohtasi Mikeä näky, joka järkytti hänet mie^ lipuolisuuden yöhön. Hänen rakkaimpansa—• vaimo ja kaksi pientä palleroista, oli hiiltyneinä raunioissa. Hätääntyneinä kertoivat naapurit, kuinka edellisenä yÖnä kovan myrskytuulen puhaltaessa rakennus paloi ihmeltä-vän pienessä ajassa poroksi. Yrittäessään pelastaa lapsiaan, hautaantui äiti palavaan rakennukseen, kun katto hautasi heidät kolmisin alleen . . . — Sen jälkeen oh Mike harhaillen etsinyt rakkaimpiaan. Etenkin tuulisina myrskyöinä on hän aina liikkeellä. Sattuessaan seudulle, jossa- ei häntä tunneta, säikyttää hän ihmiset omituisella menettelyllään. Häntä on ammuttukin useamman kerran. Viimeksi ampui häntä käteen eräs nainen, joka kauhistuneena näki Miken kasvot akkunansa takana... — Mutta miksi hänen annetaan kuljeksia vapaana? Miksi eivät Yorkin kunnan viranomaiset toimita häntä vähämielisten huoltolaitokseen? puheli Joe kiihtyneenä. Pelon tunteen kannustamana olisi hänkin ampunut kenties kuolettävästi, ellei omituinen vieras olisi ihmeteltävällä nopeudella hypähtänyt, nähdessään pyssynsuun . . . — Hän on "vaaraton". Ei tee kenellekään pahaa... vastasi Johnson merkitsevästi hymyillen. Hänen toimittamisensa huoltolaitokseen, tietää kunnalle lisämenoja . . Siksi viranomaiset suhtaantuvat välinpitämättömästi valituksiin... — Vaaraton! huudahti Joe ihmetellen. —^ Kuka voi mennä hänestä takuuseen, että on vaaraton! . . . Ja mitä tekee hän silloin, jos sattuu 7ciy/ö/wöfl« perheensä erään kerran? — Niin, senkin hän voi nähdä sumentuneilla aivoillaan . . . Silloin voi hän pyssyä pelkäämättä tulla sisällekin... Johnson S3rtytti sammuneen piippunsa, katsellen miettivänä ulos. — Mutta kaipa kunta hänestä senjälkeen pitääkin huolen... lopetti hän. myöhään sama lamaannuttava ja väsyttävä työskentely: Jokaisen dollarin värjää hiki ja veri. Sanomaton kaipaus kaukaiseen kotimaahan on vallannut Hong Wahin. Nuoruus muistuu mieleen. Se on kuitenkin ollut jotakin, joka nyt tuntuu saavuttamattomalta. Koti, köyhem-pikin on parempi kuviteltu?^ kaukaista onnelaa. Hong Wah istuu kiitävässä junassa mietteisiinsä yaipjineena. set ovat villissä kilpajuoksussa. Hermoja rasittava tunne on vallanniit här net; silmien ilme on outo, kasvoilla lepää kuolemaa muistuttava jäykkyys. Käsi työntyy povitaskuun. .1 Raha — tuhannen dollaria — polttaa kummasti. Raikuva nauru räjähtää ilmoille ja muutaman sekunnin^ kuluttua on viidentoista vuoden työsr kentely pieninä paloina kokoon puristetuissa nyrkeissä. Vaunun ikkuna hdähtää ja murtunut mies työntyy sjitä ulos, ruhjoutuen kuoliaaksi kiviseen rautatiepengermään. Juna o^ pysäht3myt. Utelias joukko saa kuivan vastauksen kyselyi-hinsä — itsemurha. Kulta, elämän murskaaja — iankaikkisuuteen tuomittava, kivettynyt kiiltomato miljoonia kiusaava kylmä kappale! |
Tags
Comments
Post a Comment for 1936-02-15-01
