Vapaus, December 18, 1923

              gjjjjddalla näSee joalott eaeUä
jnblan viettoa mteu,
ljum snnrles!q>OTJuen palat»
• J ! valmistelevat ihmiset itseään
Lunviettoon, itee kuJrin varojensa
fflDiaan. Ostoksia tehdään juhlan
raralta, hankitaan juhlavaatteita,
inhlarookaa, joulalahioja, jonlu-iuusia,
y.nJ. Kaikki ovat liikkeel-lä
jodun edellä, midiet, naiset ja
japset Kaikki tahtoisivat laittaa
jotakin huvittanraa jouluksi J<^-
lanhan sanotaan olevan valonjnh-
Jan. Silloin saarnaavat papit kir­koissa
siitä suurasta nazarealaises-ta
joka on tullut maailanaan va.
loisi kaikille ihmisiHe. «Jtoaluna c
vat kaikki iloisia»» sanotaan, v Onko-se
totta? E i ole. ' • , .
Ajatelkaamme niitä monia: ttäian-jäia
työttömiä perheineen» kuinka
floisesti he ottavat juhlan vastaan.
Heillä ei ole varaa laittaa mitään
juhlan varalta, ei edes leipää näl-täisifle
lapsilleen.
Ajatelkaamme näitä pienokaisia,
jotka ennen ovat iloisina pyörineet
jienen joulukuusensa ympärillä,
nvt ryysyisinä ja nälkäisinä istuvat
pimeissä ja ( lämmittämättömissä
huoneissa, sen vuoksi kun kapita­listinen
järjestelmä on sysännyt
heidSn elättiäjänsä tyottöaiäin ar­meijaan;
.Jutelkaamme näiden pienten
tshraasnattomain sydänten tuntei­ta
nähdessään parempiosaisten to.
vereidensa, pofittuna nusiin vaat­teisiin,,
lämpimissä j a valoisissa huo­neissa
leik^än suuren j a hyvin
paetun joulplniasen ym^ärOlär Heil­le
ei ole joulu mikään valon juhla.
Ajatelkaamme niitten luokkato-jperien
jouluiloa, jotka istuvat ka-pitalistivaltion
v a n k i komer<»Esa
laokkayhteiskunnap uhreina, sen
tähden että he eivät ole voineet
katsella tyytyväisinä riistetyn ja
sorretun : köyhälistön ; kärsimyksiä,
vaan ovat korottaneet äänensä orji­en
Yapauttamiseksi. 'He viettävät
jouluaan vankilain rautarlstikkojen
taii^na. '
AIjatelkaamme heidän tunteitaan,
muistaessaan entisiä joulujuhlan
viettoja vanki d ä n ulkopuolella.
Kuinka kauVan • olette muistaneet
heidän kärsimyksiään? Olette muis;
taneet kenties silloin kun olette
itse olleet erittäin ahtaassa tilassa,
vaan kun olette olleet jossain juh­latilaisuudessa,
niin ette ole joutu­neet
kattelemaan senlaisia asioita.
Sentähden ort meidän muistetta­va
myöskin viettäessärame joulu­juhlaa,
että tämä n.k. valonjuhla
on ainoastaan va:|onjij^ riistoil­le,
eikä'köyhälistöläisiUe, joiden
valona on ahtaat, pimeät ja- kylmät
Qsannot ja nälkä seka vankilahel-vetti.
Papit, kapitalismin vanhoillisuu­den
ja pimeyden puolu^*at, huu.
tavat jouluna: «Rauha maassa», sa­malla
aikaa kun heiSän valttonsa
varustavat itseänsä sotaan. Huuta.
vatko he rauhaa valtakuntain ja
kansain välillä. Ei. He huutavat
riistetylle työväenluokalle, että hei-dän
tulee olla rauhassa, jott^ ka­pitalismi
saisi ilman vaikeuksia
itöeä viimeisinkin verenpisaran. " '
Ei ole rauhaa maassa niin kauat^
kuin kapitalismi ei ole kukistettu
ja kaikille ihmisille; saavutettu yh-täläiä^
oikeudet Vasta maailmah-vaMaftkumonksen
jälkeen voimme
huutaa: «Rauha maassa>, j a silloin
voimme myös sen toteuttaa.
)
Me vallankumouksellisen tyovä--
ehUikkeen kannattajat tahtoisimjoe,
että joulu olisi se valonjuhla, joka
avaisi köyhälistön silmät ja antaisi
heille valon, että näkisivät suuh.
nata taistelunsa oikeaan suuntaan,
kapitalistisen riistovallah kukista­miseen;
Kaupunki! Minä vihaan sinua täl­laisina
hetkinä! —,
Sinussa bn jotakin niin luonno.
• tonta — ahdistavaa —. ;
'Sinun suorat, pitlat katusi ovat
kuin harmaani vankilan kolkot käy­tävät,
talosi toinen toisensa när
köisiä, toistensa viereen' säännölli­siin
riveihin ladottuja kuin laatikot
tokkukauppiaan varastohuoneessa.
iKaiicki sinussa kahlehtii! ;
Puistosikin! - , »
Hiiden;piirustusten mukaan lei-r.
kalut hiekkakäytävät ikäänkuin käs­kien
sanovat: tästä, juuiri tästä sir
nuh tulee kulkea, haluatko, tahi
et - ,
Ikävä sinä olet!
Jää edes hetkiseksi hyvästi, pie-
' nen pieneksi hetkeksi vaan sinusta
vapautoa tahdon, -vaikka: sinua van-giksesi
elinkaudeksi tuomittu olen­kin!
—
Hyvästi! —
Kuinka' mieleni kevenee kun - si­nä
taakseni jäät! — Raskaat' aja­tukset
kirpoavat pois kuin taakka
haitalta. Ne jäävät sinne, sinun
luoksesi. ^ Sinulle ne kuuluvat,
synkkä kaupunki — — —
Terve, te valkearunkoiset koivut
tieni- varrella! Kuinka soreita te
olette tuuheissa talvipuvuissanne!-^
Terve virran mahtavat uomat —
Tiedättekö, huomenna on sunnun­tai
1 [• Tiedätte! Siksi niin uljaina le­päätte.
Terve, päivyen kultaamat' punai­set
t u v a t !— Miten somalle te näy.
tätte mahtavain puiden ympäröimi­nä!
kuin morsiusseppele häähuoneen
kirkkaassa valossa! Sinun voimak­kaat
käsivartesi ovat vielä kyllin
vahvat monen myrskyn myllerryk­sen
Jcanssa painia lyömään! »'
Uljas puu! « .
Vaan -missä minun polkuni? - -
Tokko löydänkään sitä enää! -r-
Löydänhän toki.-
Kuinka,voisinkaan unohtaa tuon
lempivän parin, solakan kuusen ja
nuoren koivu-immen, jotka niin KO.
vin lähetysten kasvavat ja aina toi­siansa
syleilevät!
Siitä polkuni alkaa; mutkitellen,
kierrellen, kaarrellen painuu se
pois metsän poveen —.
Polkuni/on kovin soma!
'Pifjsta varisseet lumiuntuvat
Terve metsä! Oi :'1;uhatkertäise8tii .v^c-t... ; s,
i I D - 1. !• I t IPfi?**avat sen hienona, Valkosena
terve! — Sinuahan etsin! —- Tah- . . , ..^ .. , i
j M • V t ' 1 mattomona ja tekevät niin pehnio-dotkoviela,
kuin ennen, lempeaan .f
syliisi sulkea kaupungin lapsen!
Tietäisitpä^ miten; minun on ollut
sinua ikävä! . \ '
Pitkä aika siitä on kulunut kiiin
tätä tietä viimeksi kulkenut olen.
Mutta hyvik sinöt vielä tunnen!
Tunnen jokaisen mutkasi, polvek-keesi,
jokaisen mäen nousun ja
laskun muistan —,
Sammaloittnnut petäjä! Yhä vaan
sinä ylväänä, pää pystyssä seisot!
•— kaunis sinä -olet tänä ilta­na!
Sinun tuuhea latvasi säteilee,
seksi, ettei askelten ääntä lainkaan
kuulu.
Ja kapea polku myöskin on!
Jos työttöni olisi mukanani niin
emmepä sopilsi vieretysten kulke
maan.
Korkeasti sivistynyt... Ilma kyl­lästytetty
tieteellä, taiteella ja va­paudella
—? mitä vain omatunto
haluaa. Oxfordin ^yliopiston käynyt
jollaisessa t a l o ^ . Raamattu, kine^
, matofoni ja ilmailun ihmeet kai­kissa
taloissa.
^ Tämä on Shakespearen, Byrofain
ja Dickensin maa.
Tämä on Englanti. \
^ Sen satamiin saapuu laivoja Mat­kustajien
' joukossa on Venäjältä
«aapuvia. Ja näitä täytyy tarkasti
seuloa. Eikä ihme? -Venaaältä! Kom­munistiselta
Venäjältä...
. ^Englanti, tietysti, ei ketään pel
lää. Se pelkää vain vähän juma­laa;
hiukan enemmän se pelkää
Rajiskaa; vielä enemmän — Ame-rikaa.
Mutta kaikkein enimmän se
pelkää — kommunisteja.
Seulominen alkaa.
Olen ilotyttö — ilmoittaa hän
%sin ylimysmäisellä äänellä.' VaL,
lankumoukseen asti pilkuin korkeim­missa
^piirejssä... Kaksi suojeUjois-tani
pääsi pakoon;' kolme tuli am­mutuksi.
Vallankumouksen' jälkeen
t u t u s t u i n erään nähkatakkiserf
kanssa. Hän oli täysin villi, mutta
minä opetin'hänet varastamaan ja
ottamaan lahjukaa. Hän tuli myös-
«n ammutuksi Sitten oli minulla
muuan nepman. Hän teki myös jo­takin.
Hänet vangittiin, mutta mi
nä onnistnitt pakenemaan. Ja täs­sä
minä nyt olen... .minulla on
omntama sata jaloKveä... Nehän
— Minä palvelin tsaariani ja
isänmaatani urkkijana — alkaa hän
kertomuksensa: — palkka oli pie^
ni, mutta jumala siunasi työni.
MinuJIa^oIi: kaksi taloa. Oli jotain
muutakin'' talletettu. Palvelin kun­niallisesti.
Paljon työläisiä ,oli mi­nun
toimeliaisuuteni johdosta lä­hetetty
toiseen maailmaan; paljoii
Siperiaan nääntymään. Kaikki nä­mä,
vuodet onnistjuin säilyttämään
itseni. Vasta nyt pääsin pakene­maan.
Ottakaa vastaan.
Saapuu jcolmäs ihminen^ neppiläi-nen
- keinottelija. Hän tietää, että
aika on—- rahaa, j a tokasee lyhy.
esti:
— Ansaitsin...
•— Paljonko...
— Melkoiseisti. Sijoitin trustiin
~ muutaman triljoonan. Täytin
taskuni valuutalla. Kultaa kuljetin
salaa rajan yH. Manufaktuuri-tava-
*at eivät myöskään tuottaneet tap­piota.
SieYonenJ>ääoma on mu­kana.
ttCTkitsevät puntia j a dollareita..:
Seulojat olivat byyadeMn saak.
ka liikutettuja. 01Iäa'hyvä —
^nor?at he hellästi, Qlkaa hyvä.
Jinglanti tarvitsee korkeasti rivifr^
tykitä jalokiviä:., ne ovat voi-
»»aa. Erittäin rakastettavaa.
Tulee toinen keskf-ikäinen ihmi-
Ben. Hän on siviiiipnvussa, mutta
Jokainen liike muistuttaa sotilasta,
^ o t ovat punaiset Nenä vielä
punaisempi.
- r i Olkaa hyvä. Olkaa hyvä. Vaan
entä te? \ , ^
Viimeinen kysymys oli tehty ih­miselle,
joka ulkomuodoltaan oli
näyttamötaiteilfjan näköinen.
— Varastanutko? Vai olette palr
vellot tsaarin poliisina? ,
x - Minkä vuoksi pakenitte?
— Minä en paennut lälhdin'lail­lisesti
Venäjältä. Olen näyttämö-tarteilija..,
hyvin tuiuiettusekä
Europassa että Amerikassa:
Seulojien kasvoille tuli pettymys­tä
osoittava ilme. He huudahtivat:
— Kuinka te rohkenette ilmestyä
tänne?! Ettekö ymmärtänyt Hei,
istuttakaa tämä gentlemanni takai­s
in laivaan. ^
Nain Shakespearen, Byronin ja
Dickensin maassa vuonna 1923 hei­tetään
ulos satamasta näyttämötai.
teiUia, joka esiintymillään on Jcyen-nyt
hurmaamaan sekä Europpaa et­tä
Amerikaa.
/
fäällä on hyvä olla. Täällä on
niin hiljaista, rauhallista. Miel
käy herkäksi. Tuntuu kuin muut;
taisi paremmaflcsi, kuin ajatukse
puhdistuisivat .
Yli maiden laskeutuu talviillan
ihmeellinen uneksiva tunnelma, kuin
rauhan enkelin lempeä henkeäys.
Oi tyttöni! Minä kaipaan sinua
aina, a i n a . . . K u n minun on ikä->
vä, luun raskaat, pahat ajatukset
mieltäni painavat, silloin tahtoisin
painaa pääsi syliisi ja itkeä . . . Niin
sinä kenties naurahtaisit, jos sen
tietäisit! — Kuitenkin on hetkiä,
jolloin on kuin avuton lapsi, jolloin
hellaa ystävää kaipaa niin sanomat
tomasti.
Mutta enimmän ehkä kaipaan mi­nä
sinua kuitenkin siiloin, kun ilo
mieleni täyttää ja elämä tuntuu
olevan kauheutta ja onnea vai^...
Riemun, mJIcä sydämeni valtaa, tah­toisin
kanssasi jakaa j a niin kaksin-r"
kertaiseksi tehdävr-——.
Tyttöni! .Onnenapilani! .^issä'
lienet sä n}rt? Missä lentävät aja?
tuksesi? Onko sydämesi iloinen, vai
hiipivätkö mieleesi kaihoisat ajatuk­set?
—
Näetkö, tyttöni, tämän illan sa­nomattoman
kauneuden! - - ' K e n.
tiesit •
Kentiesi ihailet kanssani samaa
päivänlaskua! Istut ikkunassasi,
katseesi hyväilee lahden pintaa ja
käsilläsii rinnallasi, kauniilla korke­alla
otsallasi leikkivät mailleen me-^
neyän auringon viimeiset tulenheh-kuv&
t purppurasäteetl - r - ^
Näetkö noita untuvanpdimoisia
pilviä, jotka kuin haaveiden ja aaa-vtittamattomien
unelmien : satusaa-ret
uivat avaruuden., rannattomassa
valomeressä!
Katsos tuota pientä pilveä siin­tävässä
korkeudessa! Eikö se ole
kuin Biteistään auki päässyt seppe.
le, kiedottu äsken puhjenneista tu­lipunaisista
ruusuista! —
Oi, .tyttöni! Miksi et ole luo-nani!
— Tahtoisin pitää kättäsi
kädessäni, hyväillä sinua^ painaa
rintani rintaasi jasten,' suudella,
suudella tulisesti... pienenä, ohitse
lentävänä heDkenä tuntea kanssasi
elämän suuren, pyhän, autuuden
huuman, suuremman kuin. jumali­en
taijoomat paratiisin ijäiset rie
mut
Mutta minä olen ylösin! — Yk­sin
kaukapa metsässä. —
"Lempeä tuulonen kummia ^ano.
j a korvaani kuiskii.'.. I» * !# H i ''