Vapaus, December 17, 1921

              lauantaina, jonlak. 17 p. •» Sai Dee 17. 1 r
ivixta ryalliselle. Hän
Qt BötUaaiiiselcsi lop-intta
"uskon että Ana-isi
hymyfllyt, liieman
i, jos lianene olisi
nuori mies oli tuo-
Inkemaah joka ainoan
lan ja Idijoittamaan
kaa kun Mnen yml
i Europan sota. Sel­än
olisi luullut ole-
Mutta ei se todella
li kuramallisten mietr
ä; oli outoa tiitkiskel-ihanharrastajaa
juuri
ropa kiemurteli otte-idompaa
ajatella että
ivuun kyliänsä ja ot-vuodellaan
käteensä
a mitä. fulee Anatole
työ yhtä suuri kuin
josi vastakohdan isan-
Tämä isanmaalli-niiri
koomillisesti kö-les^,
hitsstl^' hienosta
itseensakiint jrmisestä,
askoista, raskaista tie­stä
ja, sulavista ; ur.
; oli juuri se mitä
ikseni tämän suuren
latuksen nopsan luon­aan
sekavia roieliljoh-an
selvä, kylmä valo,
kaiken mikä on kau-joka
on rumaa; tässä
vat ilman tiirhiä haa.
nkin ilman katkeruut-luraaa
liput, eilkä pa-naat,
sittenkin samal-aa
saamamiehiä hei'
takia, lippuja niiden
T^uoksi, rajamaita nii-suuksien
vuoksi, joita
ihmisessä. Kirjassaan
id Lettei^», Aiiatole
t meille että 1870 so-i
hän istui, melkein
ien tulen alla, M. F.
nssa, lukien Virgiliä.
joittanut näitä rivejä
7ssyjen tulen alla, mut-cuumeisessa
ilmekehäs-rancesta
Sijoittaminen
oi minuun paljon sa.
tunnelman kuin oli hä-
)äiviriä.
anteeksi itserakkautta
valloittaa tämän yksi-älmän^
ja uskon että
akkaana mennessäni
Sillä Anatole Francen
mt liian suurikokoisia,
ilsia yksitellen aryioita-
•attävät niin monta rii.
lihava nelitaide nidos
i ja olisi se ikävählais-Ä
arvostelu oh «sieliin
lestariteqsten keskuu.
1 mieluummin tuon tä-eikkailut
(väittämättä
ilua)' Anatole Francen
Kirj. W. L. George.
vät Uskalla arvostella Anatole Fran­cea
epäsuosiollisesti; hän näyttää
saaneen aseman joka annettiin Ga.
lilealle (jota kidutettiin), Joan de
Arcillö (joka poltettiin), Wagne-rille
(joka vihellettiin alas), jokiai-selle,,
jolca milloinkaan teki mitään
iarvoikasta. Aikaisina vuosinaan,
kun de Maupassant, Zola, Daudet
elivät, Imntä ei otettu huomioon­kaan
; kaikki voitava. tehtiin pitaäk.
sefen hänet alhaalla; Ranskan Aka­demia
meniYniinkin pitkälle että an­toi
hänelle palkinnon. Mutta ajat
ovat muuttuneet; Anatole France
tunnustetaan ympäri mailman; kaik­ki
kertaavat hänen lausuntojaan,
ja ^ne jotka eivät voi tätä \tehdä,
kertaavat hänen nimeään. Hän on
arvostelun yläpuolella. Tämä olisi
palia hänelle^ jos hän ei niyös olisi
kaiken mairittelun yläpuolella. ' Ih.
miset eivät uskalla sanoa asioita
joiden pitäisi olla ilmeisiä; että hän
kertaa omia sanojaan, että hän on
sentimentaalinen, että hänen neve-linsa
ovat, ranskalaisen teknikan
kannalta katsottuna, epämääräisiä;
että, kuten hänen luonnekuvauksen­sa
ilmi tuovat, hänen käsityksensä
rakkaudesta on äitelä; suoraan sa­noen,
ne vievät häneltä kaiken inhi.
millisyyden lahjoittanialla hänelle
kaikki,suloudet; ne pystyttävät hä­nelle
patsaan joka on yhtä vähän
hänen näk5isen!sä kuin jonkun kor-keastikunnioitetun
p o 1 i tikoitsijan
patsaan, jonka he kuviaavat ihkasen
alasti, ja kau^liiiksij kuin nuoren
diskon heittäjän.
' Syy luultavasti on siinä, ettei ole
kylliksi jos ymmärtää Anatole Fran-rea;
täytyy myös ymmärtää rans.
kalaisia, noita keskiajan iloisia, ais­tillisia,
kieleviä.ranskalaisia; 17 vuo­sisadan
iloisia,^ aistillisia, kohteliai­ta
ranskalaisia; Voltairen aikuisie
iloisia, aistillisia, kyynillisiä ranska,
laisia, ja tämän päivän aistillisia,
kyynillisiä ranlskalaisia.
Anaitole France on kaikkea näitä
jonkinlainen Ranskan merkkikausi-en
historiallinen yhteensiattuminen,
jonkin menneitten Ranskan henkis­ten
olemusten näytelmä. Tämä ehkä
selittää Sen hämmingin joka val­litsee
useiden ihmisten mielissä sen
hänen fauhuillun kääntymisensä ta.
kia taantumtikisesta punaiseen sosia­lismiin
kommuniin. Hämminki niin
suuri että se näyttää koskettaneen
Mr. George Brandesiinkiri.
: Ei ole ihmeellistä että Anatole
France olisi hiin edustava, sillä hän
maaseutulainen sukuperältään.
France jonka tunnemme tänäpäi-vänä
En voi kyllin painostaa tuota seik­kaa
että Anatole France oli voi­mansa
puolesta 1881 Qiit§; Imn on
nyt. On jatkuvasti esitetty että
1898 ja Dreifus jutun heräämiseen
saakka, Anatole Frahce oli taantu.
muksellinen, Mirköllismieliheh, kan-sanvaltais-
vastaihen. Etiä, jotenku­ten,:
jollain selittämättomällSi taval.
lä, hän kävi ' sydämen muutoksen
läpi ja äkkiä muuttui humanitari-seksi
sosialistiksi; ja jotkut - rohke-et
henkilöt viittasivat että kun «Kun
jumalat janoovat» ilmestyi 1913,
että Anatole France, sen vuoksi että
hän maalasi hirveän ja epäystäväl.
lisen kuvan Ranskan vallankumouk­sesta,
oli tullut jälleen taantumuk­selliseksi.
Lyhyesti: nero tuulivii­rinä.
Vieläpä huopjautetiiin että
Anatole Frahce kirjoitti taantumuk­sellisien
kiloansa tehdäkseen sovin­non
arvossapidettyjen luokkien kans­sa
ja päästäkseen Ranskan Akade­miaan;
vastaus on että hän oli tuon
laitoksen jäsen 17 vuotta ennen Mr-jansa
julkaisemista. ~ .
Anatole Francen enslmäisten tuot­teiden
tutkiminen on tärkeä tälle
kysymykselle, erittäinkin «Jöcaistan»
tutkiminen, jolla on hyvin yähah te­kemistä
tuon nimellisen jumalaista­run
kanssa, sillä siinä ei ole mitään
Edipustä murhaamassa hänen isään,
•sä ja ottamassa omalcseen hänen äi­tiään;
Anatole France on liian ny­kyaikainen
sellaiselle. Se on kum­mallinen,
kauhea Icertomus ei-ään
hiljaisen kauppamiehen tyttärestä,
joka, p:^en8ijaan että ottaisi sen nuo.
ren*lääkärin jota hän rakastaa, me­nee
naimisiin rikkaan ja ilkeän van­han
englantilaisen kanssa, ; jonka,
hänen tietensä; palvelija muriiaa.
Peläten ilmitulemista ja (katumuksen
(raivottarien (' hätyyttämänä hän
hirttäytyy. Tuskin olisi tämä kerto­mus
mainitseniisen arvpinien paitsi
sen hienon kirjallisen tyylin ja sen
hartaan, hyväntahtoisen, tomerah,
äärimmäisen tunteellisen Havilandin
välikäden, Fellairen korkeasti jjion.
bänet sentimentaaliseksi; han saa^
teskuudessä. Olen lu-vähän
hänestä, todella
Mr. ,Ge(<rge Brandesin
kirjan, ja 1904 alku-ikin
sanomalehtikirjo-i
kun Anatole France
a. Ne ovat hyvin tus-luo
kirjotukset> kun ne
ittaneen ihmiset,; jotka
ineet mitä he puJiuvat,
puhua siita juiiri tar-an
pituudelta^ Viittaan
ole Prahceh huhuiltijun
itymiseen, josta täytyy
myöhemmin. ;
asuntojen kääntämisen
suuri, siÖä kääntäminen
ta harjoitteitta ja vai-niin
pitkälle Iqin mah-väittänyt
sita.\ Luulen
oikeudenmukaista sanoa
tänyt säähtonä vähem-a
kääntää, ja olen yrit-valittuja
kohtia, sovitr
ineeseen; tarkoitan f ilo-selittäviin
kohtiin • olen
tinan ovittoista englan-turapia
osia varten olen
meidän hennosta anglo,
kielivarastostamme. Mi-
! luokitteluihin, Anatole
nnen kirjailija, kirjalli-stelija,
politikoitsija, fi-vat
ne välttämättä hie.
i; ne ovat sopimattomia,
kään hänen kirjoilstaain
vain yksi niistä. Siihen
ros vetoon lukijan suo-.
on
parisilaihen sjTinynnältään ja ympä­ristönsä
vuoksi. • Hänen kirjoistaan
selviää hänen koko tarinansa siksi
riittää kun sanamme että hän syn­tyi
1844 Quarterissa, että hän kas.
voi isänsä vanhassa kirjakaupassa
lähellä Seinen satamia, kuunnellen
joskus tasavaltalaisten puhelua, ^ sil­lä
ne< olivat Toisen Kuningaskunnan
päiviä, useimmin kun mahtavien
puoli-maallisten' /päämunkkien ja
aristokraattieh, äillä hänen isänsä
oli jyrkkä kuningasmielinen ja ka­tolilainen,
kuten hänen'äitinsäkin.
Vanhat kirjat, hyvä puhelu ja Seine
jokai l^skasti virtasi metristen ran-tojensa
välissä ennenkun oli höyry
alulöia. Tämä on kaikki niin Ana­tole
Francen kaltaista, «aikakauden
historian» kaltateta, jossa kirjakaup.i
pa on keskuksena; myös niinkuin
«Pierre Noziere» ja «My Friends
Book». Sitten pieni Frahce (jonka
•oikea nrmi on Thibault) meni Sta-nislas
opiistoon tullakseen kasvate­tuksi
kuten hyvälle kuningasmieli.
teenomaisen kuvaamisen vuo'Icsl. Jo
tässä, 35 ikävuodellaan osoitti Ana­tole
France "miksi hän tulisi muut­tumaan.
Sillä hän panee kirjan
lopussa sanomalehtimiehen suuhun
sanat, sielun kuolemattomuudesta
pohtimisen ja päätökseh jälkeen et­tä
se on hyvin monimutkainen ky-lisäni, äitini ja palvelustytön lempei-naa
kissalleen kuolemattomasta to
tuudesta., .Hän sanoo: «Olen aina
pitänyt intohimon narrimaisuutta
välinpitämättömyyden viisautta pa­rempana.
» * i tuo ,on totta, lukija
vmn tuntee että han rakastaa into
himon narrimaisuutta enempi sil­loin
kun se vaivaa toisia. Kirja lop­puu
melankoolisella. sävyllä, joka ei
ehkä ole niin melankoolinen kuin se
näyttää, silE se tuo ohikulkevan
elämän, kultaisena ja verenkarvaa-na,'
kuten' vanha, vanha laiva jolla
on komea ulkomuoto, risaiset sitk.
kiset' seilit, kMtaen ^ niiden balsa-meerattuja
ruumiita jotka ensin sii­hen
kirjoittautuvat, ja heidän kas­vavia
poikiaan, täynnä elämää, tuu.
heat kuteinsaallöten tuulessa. Jo
tässä kinassa Anatole France on
lempeä. Hän on murheellinen sen
vuoksi että «häh on tehnyt pilaa
onnettomasta; miehestä»; hän on
täynnä sääli» kerjäläispoikaa koh­taan
joka ei ota vastaan leivänpalaa
ja sanoo: «Hän ei uskalla koskea
siihen, entisten kokemusten perus­teella
ei häh usko onnellisuuteen.
Hän lausuu yleisen teorian: aika
jonka luoja antaa meille on kuin
kallisarvoinen kudonta johon me
teemme koruompelufcsia niin hyvin
kuin voimme. Tämä 36-vuotias
mies on jo vanha; hän on asettanut
kätensä ihmisen pään laelle kuin
olisi se pieni lapsi, ja sanonut:
«Olento joka luulet löytäväsi ian.
kaikkisuuden käfsimyksiesi syvyy­dessä,
niiden kestävyydessä, rak­kauksiesi
mahdottomuuksissa ja vie-hätysyoimiesi
suuruudessa; oi pieni
olento tämän sokean maan päällä,
minä, vanha mies, vanha jumala jo,,
ka olen nähnyt monta tällaista ah­kerasti
keräävää mailmaa, pyydän^
sinua, elä ole- niin 'innokaB,_^ niin
kuuma, niih nuori. Sillä minä olen
vanha, vanha kuin totuus, ja tunnen
sinun kipujesi lyhyyden».
Kuka on Sylvester Bonnard? Hän
on Bergeret, on Gdignard, on Brot-teaux,
hän on ensimäinen noista
kilteistä vanhoi^ herroista jotka
liikkuvat Anatole > Franpen kirjojen
sivulla. Häh ' ei ole milloinkaan
muuttunut; hän syntyi kuin nuori
rotta kirjäJcaapissa^ ja sellaisenahan
bysyi. Nuo vanhat jierrat uskovat
palvelemiseen, sivussa pysymiseen;
he ovat suopeita ja myönteleviä; 3a
ovat aina valhiiit sanomaan mille
jumalalle tahansa, sillä he eivät vä­litä:
«Et nunc dimittis servum
tuum, Domine». ; '
Tuo fiiosoofinen ihmisystävä jon­ka
piti puolustaa Dreyfusta oli ole­massa
silloii), 1881, ja sivuvaikut.
timet olivat olemassa myös noina
vuosina. Esim. «My Friend's Book»
(Minun ystäväni kirja) kirjassaan
(1885) pieni poika; sanoo: «Näin
symys: «Hyväksi onneksi ei Kaik­kivaltias
ole aihe uudemmainaikai-.
selle alkuarvolle.»
Toisessa kertomuksessaan, «The
Famished Cat», jossa taas näemnie
Godet-Laterassen .hyvin loogillisen
kuvan, tuon maatuneen vallanku
mouksellisen, ja noiden mahdottomi
en ihmisteh jotka ovat yhteydessä
mahdottomien taiteiden kanssa. Fa
mished Cat Tavemissä me löydäm
me toisen sellaisen ihmisen ruumis:
tumisen jollaiseksi Anatole France
tulevaisuudessa muuttuu: kuvanveis
täjä Labanne, laiska, pilkallinen, jo­ka
moraliseeraa taiteesta aivan ku
ten tulee tekemään Choulette «The
Red Lily» kitgassä 15 vuotta myo
hemmin. Mutta vasta «Sylvester
Bonnardin Rikoksessa» osoittaa Ana­tole
France selvimmin oman tule­vaisuutensa.-
Tämä on vaan kuljes­keleva
kertomus Bonnardista van.
hasta professorista,, joka tekee huo­mioita;
mailmasta, ja oh kiintynyt
naisiin. Benedictine kertoo 14 vuo­sisadan
kuningattarien kissoista ja
rakkausjutuista. Vanha herra kat­selee
tarkasti erästä tyttöä jonka
isoäitiä hän rakasti, mutta jonka
selle lapselle sopii., Mutta hän ^iianssa ei ^oska&n mennyt naimi-sana:
En tule hautaa-
>le Francea ehkä liioin
imään; yhdeh henkilön
on olemassa vaara että
suosiollinen, sen vuoksi
!ija mieluummin valitsee
•jailijan, jota hän täy-lellä
jumaloi. Minä en
jumaloi Anatole Fran.
on täytynyt lukea jokai-teoksistaan
TOmeisinä
• jos on olemassa mitään
saanniteltu nostamaan
lohtaan ainaisen ^han,
in teostensa lukeminen
nsa perään. Ihmiset ei-tällut
oikein hyvin toimeen isiellä
ja täteh häviää tuo legenda palk­kion
saaneesta pojasta; Huomatta­vasti
hän laiskotteli. Anatole Fran­ce
on aina laiskotellut, - joka on
luonnollista sellaiselle joka on syn-tj^
yt siltojen läheisyydessä.' Kuka­pa
ei läiskotteleisi kun on virtaava
vesi katseltavana? Voisi sanoa että
Anatole France on laiskotellut 35
nidoksen läpi.
Varttuessaan aikuiseksi häh toi.
mitti epävakaisia , tehtäviä. Hän
opetti, hän idrjoitti pätkiä sanoma­lehtiin,
.1868 häh kirstansi tutkimuk-senisa
Alfred de Vigny'fita, (1873 ja
1876 antoi meille kaksi runokirjaa.
Ei mitääm^uomiöta, herättäviä eikä
mieHjrttäyiä runoja; kuinka syvä
Anatole Francen ran^ollinen tnnhe
onkin, ei hän ole milloinkaan lähen.
nellyt suuruutta runoilijana, ehkä
siksi kun hän oli aina liian tyyni,
kun ei hänen silmänsä koskaan pyö-'
rinyt hienossa hourupäisyydessä. Ai­noastaan
kijn viimein, 1879, hän
julkaisi ensimäisen suorasanaisen
luovan kiigoitelmansaj kaksi pitkän-laista
kertomusta, «Jocasta» ja «The
siin. Hän käyttäytyy hyvin qui
xoottimaisesti, suojelee tyttöä opet­tajalta,
joka kohtele häntä huonos­ti;
viimein hän ryöstää hänet teh.
däkseen hänet onnelliseksi ja kaik­ki
loppuu hyvin, huolimatta tapauk­sesta
kun tyttö menee naimisiin ja
vanha Bonnard myy kiilansa an­taakseen
hänelle myötäjäiset. Se dn
kaikki h}rvin epämääräistä eikä lu­kija
oikein tiedä mikä Sylvester
Bonnardin rikos oli; se voi olla
ryöstö (sillä vanha Bonnard, hyvin
kuudennen viiosisad. lakeja tuntien,
ei tiedä mitään Code Napoleonista),
eli-.se voi ollia, joka onkin paljon
otaksuttavampaa, että kun hän myy
kirjansa, on isiellä joitakin joista
hän ci voi erota, ei edes antaak­seen
kasvatilleen myötäjäiset, ja euS
hän menee yöllä silloin tällöin ja
varastaa joitakin niistä. Koko ker­tomus
on täynnä viehätystä, ja 3Ir.
George Brandes on väärässä kun
hän selittää sen olevan vain yksin­kertaisen
tarinan. Se on paljon
enempi kun tätä; se paljastaa Ana­tole
Fransen itsensä, sillä tässä
meillä on 36 vuotias mies kirjoit^
Famished Cat», joita kaksi vuotta taraassa kuten hyväntahtoinen, pil^
myöhemmin seurasi «Sylvetre Bo- kallinen, hieman kyynillinen vanha
mardin Rikos» ja 1882 «Les Desirsj herra, joka pitää muInaissivistykses.
de Jean Servijj», syntyi se Anatole I tä ja ihmiskunnasta. Lapset saavat
nä jättiläisinä jotka olivat nähneet
mailinan synnyn, yoittamattomina,
ikuisina, ainoana laatuaan.» Juuri
hoin ajattelee pieni koira, Riquet,
yleensä ihmisestä ja - mitä Anatole
France vilpilHsesti antaa meidän
päättää ihmisen ahia ajatelleen ju­malasta.
Jo silloin hän on kyynil.
linen, ja kuitenkin hymjrilevä, sillä
hän sanoo. «Minä en enään luota
vanhaan ystävääni, elämään; sen-täänkin
vielä rakastan sitä.» Mutta
tässä kirjassa on tärkeämpi merkki
tulevasta miehestä; ei vain tuo hu
huiltu 1898 vuoden sosialisti ole ole
massa, vaah myös vuoden 1914 in
tohimöinen pakanani «My PViend'
Book» kirjassaan hän vie pienen ty­tön
Punch ja Jdy näyttelyyn. PunCh
tappaa paholaisen, ja Pierre Nozie
re (Anatole France) huomauttaa
«Pirun ollessa kuollut, hyvästi syn
ti. Ehkäpä kauneus, tämä paholai
sen liittolainen, häviää myös pirun
mukana. Ehkäpä emme enääh näe
kukkia jotka juovuttavat ja silmiä
iotka kuolettavasti lumoavat». Jo,
kainen Anatole Francen tutkija huo­maa
että jo v. 1885 Kan toi ilm
sen mitä hän lausuisi täydellisem.
min 1914 <En'kelien kapina» nimises.
sä kirjassaan —himittäin,^ hänen
hartautta harrastavan, kauneutta vi-bäavan
kuolemaa haluavan kristin­uskon
pelkonsa. ,
Ja on vielä enempi: Suonette an.
teeksi jos maalaan liljaa hieman,
mutta toiset ovat maalanneet sitä
ja sellaisilla väreillä jotka eivät
miellytä minua. Huhuiltu taantu­muksellinen
«Jumalat Janoovat» kir.
jan ajalta, mies jonka otaksuttiin
menneen takaisin 1914 humanitaa­risiin
ja tasavaltalaisiin tunnelmiin
Dreifus aikakaudelta, tuo mies oli
1882, maalannut mahdottomah yal.
lankumouksen. Kommuuni hallit­see;
hän osoittaa pä^enkilölle Lu-xembourgin
puutarhassa .metelöivää
kansaa ja sanoo: «M. Servien, katso­kaa
tätä näytelmää älkääkä koskaan
unhoittako sitä; tässä on vapaata
kansaa. Tosiaankin, nuo kansalaiset
kävelivät nurmella, poimivat kuk.
kiä ja repivät pois oksii puista».
Anatole Francella oli näinä päivinä
vain aniharvoja -hyviä luuloja vär
päiden kansojen käytöksestä! Ja jäi,
leen noissa lyhyissä kertomuksissa
jotka muodostavat «Mother of Pearl»
teoksen (1892) lukijaa painostaa
Anatole Francen vallankamoukselH-sia
kohtaan, heidän petomaista tie­tämättömyyttään,
turhamaisuuttaan,
tjperyyttfiSn, heidän pikkumaista
kosonhaluaan ja heidän . roomalais,
en mielialojen hassuja matkimisia
kohtaan.
Anatole France on mikä han oli,
ja jos hän näyttää muuttuneen silr
loin talloin, eli olleen epävakainen,
se johtua siitä että hän on kehit­tynyt
ihmisolento, harvinainen lin­tu.
Hän ei ole leikannut mielipi­teitään
jyrkkäviivaisesti; ne ovat
joustavia, ja voi hän pitää rinnak­kain
kahta aivan vastakkaista näkö­kantaa.
Myönnän että vaikka ku
ka korkealla henkisellä kehityksell
alistettu henkilö on taipuvainen
pitämään kahta näkökantaa yhdestä
asiasta. Yksi näkökanta on se jon
ka muodostaa hänen vaistonsa, toi­nen
on hänen järkensä muovailema
Anatole Francen vaistomaisen puo­len
muodostaa ne seikat että hän
on pakanallinen, hän rakastaa Krcik-
Icaa, Roomaa, Keskiaikoja ja vielä
pä katolilaista kirkkoakin sen kau
neuden vuoksi; hän pitää kaikista
mailman hyvistä asioista, ihanista
naisista, kukista/makeisista, kailkis;
ta hienoista, halvesittavista yläluo-
•kan ja taiteilijoiden ja filosofien
aatteista*.. Mutta on olemassa tuo^
mifÄ Voisi kutsua hänen yhteiskun.
nalliseksi oniaTteitunnokseen, ja se
on hyödyllisyyttä kannattaja ja so­sialistinen;
Tuo omatunto sanoo, et­tä
kuinka paljon kauheutta tahansa
hän siitä saa iriU on tämä mailma
täynnä sotia, raakuuksia, tehtaita
rumia taloja ja rumia vaatteita, al­haisia
taikauskoja,, on mailma josta
hän on vastuunalainen sen vuoksi,
että hän on mie& Tuon ruman ma.
ilman uni ei salli hänen helposti
nulckuä ruusuilla koristetulla vuo­teellaan.
Siinä on se ristiriita joka
on saanut niin; mohet lukijat ym
mälle; joskus on epäkuuliainen,
toisin ajoin taas jonkinlainen Lord
Geörgeite etualalla. Tämä ei tarkoi­ta
että Anatole Frahce hylkää joita,
kin aatteita; hän vain on enempi
eli vähempi oman luonteensa yhdeh
puolen vaikutuksen alainen. Hänen
ihmiskuntaan kohdistuva rakkauten
sa on tehnyt hänelle aina vaikeaksi
nauttia hedelmästä jonka hän on
kohottanut huulilleen jos hänen mie
eensä juuri, sillä hetkellä johtuu,
että voi olla olemassa nälkäisiäkin
suita. ; •
• —o • ;,'
Eräs tukholmalainen sanomalehti-mies
joka äskettäin haastatteli Ma.
xim Gorkin puolisoa, klrjottaa kes­kustelustaan
hänen Icanssaah seu­raavaa*
,'• •
Maxim Gorkyn vaimo, huomattu
venäläinen näyttelijätär M. F. And-reyeva,
hiljattain, saapui Tukhol.
maan, Berliinistä. Sen vuoksi kun
liän matkustaa Europassa yksityis­henkilön,
antaa hän harvoin haas­tatella
itseään. Mutta ollen Mrs.
Andreyevan vanha tuttava, sillä
olen tuntenut hänet monta vuotta
hänen Suomi-matlfojensa ajoilta, mi.
nulla ei ollut mitään vaikeutta saa­da
puhella hänen kanssaan ja otan
tässä oil^euden asettaakseni pape­rille
muutajnia niistä mieltäklinnit-täviötä
asioista joita hän kertoi mi­nulle.
, ' -
Keskustelumme kääntyi erikoises­ti
hänen «huomiota herättävään»
vaniritsemiseensa Suomen rajalla
eli jollain muulla rajialla --jos­sa,
joidenkin sanohialehtien mukaan,
hänet pidätti neuvosto.viricailijat,
suuren timaiittiraäärän kanss? jota
hän oli yrittänyt viedä rajan yli.
Koko tuo kertomus tietenkin on täy­dellisesti
keksittyä.
«Minulla ei ole mitään arvoesi­neitä
mukana, on mahdotonta vie­dä
timantteja ulos Venäjältä, eikä
kukaan pidättänyt minua rajalla»,
Mrs. Andreyeva sanoi, hymyillen,
«En oie ollut Suomessa pitkään ai­kaan.
Läksin Pedrogratiasta huh-ikuun
keskivaiheilla, olin jonkun ai­kaa
Latvialla ja sitten menin Sak­saan.
. ;
«Yhtä valheellinen on lausunto
jonka sariomalehdet kertovat minun
tehneen, että neuvostoAallitus ei sal­linut
Shaliabinin lähteä Venäjältä,
sillä tosiasia on, että hän on jo
ollut ulkomailla j a antanut konsert­teja
Esthoniassa. Eikä myöskään
minkäänlaisia esteitä ole astettu
Gorkyn ulkomaille pääsylle. Venä­jällä
on suuri huolenpito oppineista
venäläisistä miehistä, ja annetaan
heille ruokatavaraa ja kaikkea mitä
tarvitsevat, ylläpidokseen j a työs­kentelyänsä
varten, jota varten on
erikoinen oppilaitten koti j a taitel­ijoiden
koti.»
Jokainen taiteilija, jokainen hen­kilö,
joka työskentelee henkisellä
alalla, huomaa olevan ehdotjamasti
arpeellista olla kosketukseBsa ulko-riiailman
kant%a. Sota ja satama-sulku
on eroittanut Venäjän tai­teilijat
koko muu.sta miailmasta; Niin­pä
öh se aivan luonnollista että
Mrs, Andreyeva ensi tilaisuudessa
koettaLsi tutustua kaikkeen mikä on
uutta mailma.ssa taiteen rajojen.ui-kopuolella,
sillä hän uskoo että tek­nilliset
metoodit ovat paljon paran­taneet
länsi-Europassa ja että olisi
hyvin täriceää Venäjän taisteUijoiUe
tutustua näihin uusiin työtapoihin
työssään. Hän on kiintynyt teatte­riin,
musiikkiin, liikkuviin kiiviin,
maalaukseen ja kuvanveistdcseen.
«Onko totta että aijotte esiintyä
liikkuvien kuvien näyttelijättärenä
Tukholmassa, kuten Dagens Nyheter
sanoo?»
«Tämä on ensi kerta kun siitä
kuuten», oli vastaus. «On tntta että
esiinnyin liikkuvissa kuvissa usean
kerran Venäjällä. Minut kiinnittää
ja lumoaa tuo taide, mutta mi­nulla
ei ole mitään aikomusta esiin­tyä
liikkuvissa kuvissa Ruotsissa.
Hahtaisin mielelläni nähdä miten
ruotsalaiset näyttelijät näyttelevät,
sillä ruotsalaisista kuvista päättäen
on tuo taide hyvin korkealla tasol­la
Ruotsissa j oim csiinluonut har-vinabia
kykyjä. Onnettomuudeksi
en tietänyt että Ruotsin taidpelä-mä
lamaantuu kesän aikana».
«Minne menette Tukholmasta?»
«Menen Saksaan, tutustuakseni
täydelleen liikkuviin-, kuviin siellä,
sillä niiden tuotannon sanotaan ole­van
erittäin hyvän siellä nykyään.»
Nyt kääntyi keskustelumme'Neu­vosto-
Venäjän taiteeseen. «Sillä ai­kaa,
kun olemme olleet croitcttuna
Länsi-Europan taiteesta, Länsi-Eu-rcpästa
on riistetty myös tieto sii­tä
miten taide on kehittynyt Neu­vosto-
Venäjällä», sanoi M M . And­reyeva.
«Dramaattinen taide, esimer­kiksi,
on nyt hyyin korkealle kehit­tynyt
Petrogradiassa ja Moskovas­sa.
Kaikki entisten päivien hyvät
teatterit ovat käynnissä ja uusia
teattereita; joilla on korkeat vaati-mqkset,
näyttelemisessä ja jehdos-sa,
on perustettu».
'Onko totta että kaikki parhaat
näyttelijät ja taiteilijat ovat jättä­neet
Venäjän, kuten ihmiset ovat
niin usein sanoneet ja kirjoitta­neet?
»
«Minua aina huvittaa lukea cli
kuulla sellaisia lausuntoja. Sillä
<kaik!kl suur.et maalarit, melkein poik-keuksetta,
ovat jääneet VeaäJälleÄ;
— kaksi Bondis-veljestä, l)obushinj8«^?^
ky, Shchuko, Grataii Altman
mainitessaimme vain paihaiten tan*^^
netut —• jatkavat taiteellista toin­taan
Venäjällä. ^
Shaliapin, Yermolenko, Tugdn»-:
Nezhdanova, Ershov — kaikki när •
mä vielä laulavat VenäjälUL Vaik- '
ka KatyaJov, Mrs. Kniper Ja Ger«/
manoval esiintyvät Praguesäa, JaV '
kaa Taide Teatteri näytäntojäaii'
Moskovassa. Kamari Teatteri, Ä<fl^; '
men kuuluisan näyttelijänsä kanssa- ^
— Tairov, Koonen, Tlseretelli -~.t<K/^^
tkee myöt^' säännöllistä työtään •'iloB-M
kovassa.
«Marisky Ooppera näyttelee -Pettyi;
rogradissa ja niin kutsnttUi Pieni ;
Teatteri Moskovassa; YerraoIeD&o,
Yushin ja Pravdin jatkavat esiin­tymisiänsä.
«Useita uusia teattereita, kuten
sanoin, on perustettu Neuvosto-vallan
aikana. Niitä on kaiken ko-5
koisia. Suuri Dramaattinen Teattcr
ri Pctrogradiasa, yksinomaisesti kla&*
sillisella nuytunnölluun, pitää yhä
sen korkean paikan joka sillä on
aina ollut ja sen esitykset ovat
kerrassaan suuremmoisia.
«Oopperaseurue, o joka näyttelee
Kansan Tatossa Petrogradlassa, jo­ka
oli hyvin tunnettu entisinäkin
aikoina esittätl nyt Robinateinin
Oopperaa, Tho Maccabees ja kaikki,
PetrogradisHA sanovat, puhuessaan
sen johdohtn ja kuuluisasta laula­jasta
Mezhchinilustä, että jos tämä
opera olisi esitetty Länsi-Europas-1
sa olisi sanomalehdistö yksimieli­sesti
myiintunyt sen olevan suuren
tapahtuman taiteen historiassa. :
«Minulle on kerrottu että hyvas-; .
tä järjesjtykHestä joka vallitsee mei­dän
kansallis-museoissamme ja ar­vokkaissa
kokoelmissamme on: jo
mainittu vieraissa lehdissä ja iioln
vakuuttaa cttil näiden laitosten vir­heetön
hoito on tullut tavaksi meil. :
le, eikä en-iiUn soa aikaan mitään .
hämmästystä Venäjällä.
Suom. A. K.
JOULUSAARNA
oRsuha madiiD ja ihmuUIa hyvä
tahto».
Tuota meille tunnettua lausetta
taasen tänäkin jouluna vatkutetaan
kautta koko sivistyneen mailman.
Mutta onko nyt maassa rauha?
Näyttääkö nyt mailma sellaiselta et.
tä on rauhaa olemassa, nyt jolloin
mailmassa vallitsee viha ja epäluulo
kahjojen välillä, kuten joku aika sit.
teh lausui yli mailman tjunnettu
rahamies Frank Vanderiip^ Näyttä­kö
että on mailmassa rauha kun
sototila on; olemassa. Espanjan sota
Maroccossa, Kreikan ja Turkin so­ta,
Japanin sotaretki Siperiassa ja
Uskin on sota ehtinyt vaimentua
Ylä-Slcesian omistamisesta kun jo
alkoi sotatoimet. Balkanilla. Suuret
sisäiset taistelut Irlannissa,'-Intiassa,
Eg^tissä, Kiinassa, Italiassa ja Es.
pahjassa, .Onko olemassa mailmassa
rauha kun jokainen kapitalistinen
valtio varustautuu hyökkäämään
toistensa kimppuun, kilvan lisäämäl­lä
sotavarustuksiaan. Esim. Yhdys­vallat,
joka puhuu äänekkäimmin
sotavarustusten «rajoituksesta»,
myönsi moilmansodan a^lussa armei­jalle
$99,074,601. Ja nyt tänä vuon­na
on menot sotakustannukaiin $3,-
238,000,000,000, se on 92,6 pros.
menee koko hallitukeen vuotuisesta
menoerästä sotakustannuksiin ja
vain 7,4 pros, jää. yleisiin tarpeisiin
ja sivistysIaitokBllle,
Jokainen Yhdysvaltain asukas,
nainen Ja-mies saa siis maksaa so­talaitoksen
(hyväksi neljäkymmentä
kolme dollaria ja kuusikymmentä
neljä senttiä vuodessa. Yhdysval­tain
seisova armeija oli kuusi vuot­ta
sitten 90,077 ja nyt se on 700,-
000 miestä. Neljäntoista huomatta­vimman
maan armeijat ollen yhteen­sä
tänäpäivänä yli kuusi miljoonaa
miestä. Ja jokaisen maan sotilas,
menot sitten vuoden 1914 lisään­tyen
monikymmenkertaisesti. M. m.
«itsenäisessä» Suomessa, jossa myös
sadoissa kirkoissa saarnataan «maas­sa
rauha»,: on tällä kertaa aseissa
satakolmekymmentätuhatta miestä.
Ja tämän sotavarustelun seuraus
että jokainen ndihenkinen perhe ^a
maksaa valtion menoja 2,688 mk.
17 penniä vuodessa. Tähän kun li­sätään
kunnanverot y,m. tulee me.
not 4,500 nelihenkistä perhet^ koh­ti.
Luonnollisesti ei tällaista sum­maa
voida saada kansasta irti, täy­tyy
siis turvautua tuohon porvari,
valtion viimeiseen ja epämääräiseen
keinoon — lainaamiseen, velan hank­kimiseen,
jolle myös täytyy joskus
tulla raja, sillä nyt jo on Suomen
valtiovelka 1,971,3 milj. mk. Ja kun
Suomen väkiluku on vain 3,331,-
800 henkeä, tulee velkaa jokaiselle
Suomen asukkaalle — jprlilapset mu­kaan
luettuina —- 591 mk, ja jo.
kaista nelihenkistä perhettä kohden
2,364 mk. Jos joku näitä lukuja
epäilee, niin voi hankk^ käsiinsä
Suomen eduskunnan hyväksymän
tulo- ja menoarvion vuodelle 1921.
Edelleen, voiko olla mailmassa
rauha »illoin kun luokkasota raivoaa
niitä ilmeisimpänä? joka vuosi vuo­delta
yhä kiihtyy siksi kunnes toisen
luokan täytyy Itukistoa. Tänäpäi-.
vänä nämä kaksi toisillensa vihamie.
Iistä luokkaa ovat katkerassa sodas*
sa toisiunKa vastaan, toisella puo­len
kapitalistiiuokka ja toisella puo­len
palkkatyöväestö, joka tekee jo
uhkaavia liikkeitä, palkkatyöväen ar­meija,
joka tulee vuosi vuodelta yhä ^
taistelukuntolsemmaksi, siUä .ten
taistelujärjcstöihin kuuluu jo tänä­päivänä
noin 46 miljoonaa jäsentä
ylt mailman. Kun me näitä asioita
tarkkailimme, niin meidän täytyy :
sanoa, että nyt on mailmassa rauha)
kauempana kuin mitä 8e on ko8":
kaan ollut. r ;
Onko sitten ihmisillä hyvä tahto? .
Voiko olla hyvää tahtoa tässäkin v
maassa niillä suurilla työttömien Jou-v
kolia, jotka työttöminä, rahattomi­na
i& kodittomina väi:jöttävät missä
kulloinkin sattuu? Voiko.olla hyvää •
tahtoa niillä 6 miljoonalla työttö­mällä
Yhdysvalloissa, joita huutokau­palla
myydään suurkaupankien to­reilla
kuten vanhan ajan henkior-jia?
Ei voi olla hyvää tahtoa mil­joonilla
työttömillä Europassa, kos^
ka sanomalehtiuutiset kertovat Sau­rista
nälkukapinoista m.m. Itävällä»":
sa ja Saksassa; Voiko ;Suomei],¥n-'r
karin. Espanjan, Puolan ja WeBt
Virginian työläisillä olla hyvää talt*
toa silloin kun ne on melkein ko*
konaan lain suojaa vailla. Heidäti<
olemassaolonsa riippuu melkein hi'
konoan edesvastuuttomien valkorbis-tojen
mielivallasta. Voiko koko
työväenluokalla pila hyvää tahtoa
silloin kun sen palkkataso tahdotaan
laskea alle elämän kustannusten, ol­len
tämän palkkojen alentamisliik- •:
ken seurauksena parhaillaan suuria
lakkoja yli mailman, pula-ajasta huo­limatta.
Voiko olla hyvää tahtoa
niillä Suomen 26,000 leskellä ja or­polapsella
joiden huoltajat vuonna
1918 Suomen ja Saksan lahtarit tu­hosivat?
Voiko olla hyvää tahtoa
niillä 60,000 Suomen kansalaisella,
joilta tuon onnettoman sisällissodan
seurauksena on viety pois kansa­laisoikeus.
Ja niillä 12,000, jotka
ovat vielä maanpakolaisuudessa.
Voiko olla hyvää tahtoa pikkuliike- ;
miehillä, joiden aina täytyy olla ^
suurpääoman painon alla, joita Iau< ^
mottain joutuu joka vuosi työttö­mien
rintamaan? Tämän todistaa ;
m,m. vararikkotilastot kun esim: Yh­dysvalloissa
tapahtui^ toistatuhatta
vararikka kuukaudessa.
Edelleen; voiko olla hyvää tahtoa
Itävallan ja Saksan'kansoilla,: myös
niillä 575,000,000 ihmisellä jotka
asuvat imperialististen valtojen alusi-maijsa,
joiden edelleen orjuuttamii!-
sesta Wa8hingtonin konferenssissa
neuvotellaan.
Nyt ei siis jolloin ihmiskunnan
suuri enemmistö on orjuudessa —e .^; -
voi olla ihmisillä hyvää tahtoa. Ja :.
nyt kun vallitsee kaikkien sota kaik- ?r
kia vastaan, niin ei voi olla; mail­massa
rauhaa. Vasta silloin -kun on
etuoikeutettujen luokka poistettaV^^:^
vasta siiloin voi olla mailmassa taxi' i;: > c
ha ja ihmisillä hyvä tahto;: •
E. W:nen, ''-T
' « I Is
1'
i
m
•
m-:
1* *
liivi
f;
4'
ml*
M
fi
f f
Sf.'
•WP
t.
t
mi
' 1 ,
•f